• BMW mies voi huoletta vaihtaa 2017 malliin, kun ottaa samanvärisen ei kukaan huomaa mitään.

    Ja sanon tämän hyvällä, käytin samaa taktiikkaa Audin kanssa.

      
  • Tällainen on BMW:n uusi 5-sarja

    Muutos edeltäjään on ulkoisesti pikemminkin hillitty kuin vallankumouksellinen, mutta pinnan alla on tapahtunut paljon.

    BMW siirtyy 5-sarjassaan jo seitsemänteen sukupolveen ja mallia on valmistettu yhteensä yli 7,5 miljoonaa kappaletta. Ulkonäöltään uutuus on hyvin paljon 7-sarjan kaltainen, mutta linjat ovat vähän aggressiivisemmat. Nykyiseen 5-sarjaan verrattuna kori on matalamman näköinen. Muotoilussa on ollut tärkeää ilmanvastus, sillä uusi 5-sarja halkoo ilmaa erittäin tehokkaasti (cd 0,22). Kooltaan uusi 5-sarja on hivenen nykyistä suurempi.

    Vaikka ulkokuori on siis tutun näköinen, perusrakenne on täysin uusi. Vaikka 5-sarjassa ei käytetä suuremman 7-sarjan tapaan hiilikuitua, on painoa pudotettu sadalla kilolla. Siitä 70 kilon pudotus tulee perusrakenteesta.

    Vaihtoehtoja riittää

    Edessä on nykymallin tapaan kaksoistukivarret ja takana monilinkkinen pyörien tuenta. Geometriaa on muutettu ja osissa käytetään enemmän alumiinia. Lopputuloksena on valmistajan mukaan parantunut hallittavuus ja mukavuus. Vaihtoehtoja jousitukseen on neljä, perustaso, urheilullisempi alusta, säädettävillä iskunvaimentimilla varustettu alusta ja huippuvaihtoehdossa on aktiiviset kallistuksenvaimentimet.

    Myyntiin uusi 5-sarja tulee neli- ja kuusisylinterisillä bensiini- ja dieselmoottoreilla varustettuna. Nelisylinterinen kaksilitrainen dieselmoottori (520d) kehittää 140 kilowattia ja samanlainen bensiinimoottori (530i) 185 kilowattia. Kolmelitraisten kuusisylinteristen moottorien tehot ovat vastaavasti 195 kW (530d) ja 250 kW (540i). Kaikki muut mallit saa taka- tai nelivetoisina paitsi 540i:n, joka on aina xDrive eli neliveto. Kaikissa muissa on 8-vaihteinen automaatti vakiona paitsi 520d:ssä, jonka saa myös käsivalintaisella vaihteistolla.

    Lataushybridi tulossa

    Mallisarja kasvaa myöhemmin 530e lataushybridillä, jossa on kaksilitraisen bensiiniturbon rinnalla sähkömoottori. Sen yhdistetty kulutus on kaksi litraa sadalla. Mallisarjan huipulle tulee M550i xDrive, jonka 4,4-litrainen V8-moottori kehittää 335 kW. Auto kiihtyy nollasta sataan tasan neljässä sekunnissa eli se on nopeampi kuin nykyinen M5.

    Uusi 5-sarja osaa kulkea osin jo automaattisesti, eikä se vain seuraa muita autoja, vaan osaa myös ohittaa niitä. Ääniohjauksessa auto osaa pelkkien käskyjen lisäksi myös ymmärtää tavallista puhetta. Uusi järjestelmä lisätään 7-sarjaan ensi vuoden aikana. BMW osaa pysäköidä itsensä ja etsiä uuden sovelluksen avulla tyhjiä pysäköintipaikkoja.

    Uuden BMW 5-sarjan myynti käynnistyy helmikuussa 2017 ja hinnat alkavat 520d:n 49 397 eurosta.

    13.10.2016
    TM: Teksti Toni Jalovaara

      
  • Tuossa olisi sitä livekuvaa.

      
  • Taas kerran on vaikea ymmärtää näitä jotka haukkuivat uuden BMW 5-sarjan ulkonäön ennen ainuttakaan virallista valokuvaa. Paremmalta näyttää mitä useammin auton näkee kuvissa. Ja livenä Audit ja BMW:t ovat tunnetusti paremman näköisiä kuin kuvissa. Kaikki näyttää hyvältä auto on parantunut kaikilta osin kuten olettaa sopi. On siinä kilpailijoilla kirimistä kerrakseen jos meinaa pysyä mukana kilpailussa, kun BMW F10 pärjäsi tähän asti testeissä uusille kilpailijoilleen vallan mainiosti.

    Uusi BMW M5 tulee nelivetoisena 2018. BMW M5 F10 Competition Package 575 hp alitti tuon neljän sekunnin, joten uuden nelivetoisen pitäisi suoriutua tuosta maagiseta rajasta 0-100 km/h kevyesti. Onhan siihen luvattu yli 600 hp:n teholukemat ja vääntöä riittävästi. Hiilikuitua tuskin M5:ssa säästellään joten perusrakenteen keventäminen joka tuotti alumiinin lisäyksen kanssa 70 kg kevennyksen edeltäjään auttaa varmasti asiaa.

      
  • Kyllä se ulkonäkö on haukuttu toooooodella tylsäksi myös virallisten valokuvien jälkeen - eikä ihme, sillä tylsähän se on. Ja sisustus on laadukas, mutta vanhanaikaisen näköinen jo syntyessään. Entä muutaman vuoden kuluttua?

    Eikä tämä tosiaankaan ole vain minun mielipiteeni, sillä nopeasti arvioituna 90 % kaikista kirjoittajista on kanssani samaa mieltä ulkomaistenkin lehtien palstoilla. Yhteenvetona kommenttien sanoma on tyyliä: "BMW on jopa tylsempi kuin Audi ja se on jo saavutus". Tämä on muotoilullisesti täysi floppi, vaikka varmasti muuten onkin luokkansa parhaimmistoa. Tällaisessa autossa auton koko sentään antaa paljon anteeksi, sillä tämän kokoluokan auto on aina jollain tavalla näyttävä ilmestys ja myös mittasuhteiltaan useimmiten tyylikkäämpi, kuin vastaavan näköinen pienempi malli.

      
  • Kuten totesin livenä nähtynä mielet tulevat muuttumaan, ne jotka nyt kovin sanoin kritisoivat ulkonäköä tulevat vielä toisiin aatoksiin. Mielestäni uusi BMW 5-sarja on perinteisen konservatiivinen kuten olettaa sopi. Jotkut haikailevat Chris Banglen perään uusien BMW autojen muotoilussa, mutta aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin. Konservatiivisuus muotoilussa on parempi ratkaisu kuin radikaalit muutokset näin on asia laskettu johdossa ja oikein meni. BMW:ltä löytyy malleja moneen makuun ja 7-sarja kuten 5-sarja on näin muotoiltuna arvokkaan näköinen auto kuten tämän luokan premium auton kuuluukin olla. Tämä on tietyn tahon jatkuvaa narinaa ulkonäöstä ja muusta kuin muuta ei elämässä olisi kuin jatkuva haukkuminen johon ei ole edes mitään aihetta.

      
  • Olihan noita jo ainakin 3 virallista kuvaa nähtävillä eilenkin, kun WhatCar niitä linkitteli eli 2 ulkoa ja 1 sisältä. Toki parempia kuvia on sitten tänään ollut auton virallisen julkaisun jälkeen nähtävillä. Onhan tuo uusi pykälän verran tyylikkäämpi vanhaa, mutta eihän siitä mihinkään pääse, että aika vähäisiä on muutokset ulkoisesti.

    5-sarjassakin on hinnat alkaen bensamalli n. 250 hv 4-sylinterinen bensaturbo, aivan kuten S90:ssä. Tähänkö ollaan menty, että bensakoneisen aloitusmallinkin pitää olla 250 hv? Saadaan tietysti näin kiskottua vähän enemmän rahaa jo aloitusmallista. Itselleni riittäisi jo n. 200 hv bensaturbo aivan hyvin ja varmasti monille muillekin.

    Tämä kuulostaa jo holhoukselta:

    http://www.moottori.fi/ajoneuvot/jutut/uusi-bmw-5-sarja-isoveljen-aly-ja-pikkuveljen-moottorit/
    "Aktiivinen vakionopeudensäädin osaa nyt mukautua muuttuviin nopeusrajoituksiin ja kuljettaja voi antaa järjestelmälle maksimissaan 15 km/t korjauksen rajoitukseen nähden."

    Ei uskoisi, että juuri BMW on se joka aloittaa vakionopeussäätimellä holhoamisen eli ilmeisesti vakkari päällä ei enää voi ajaa yli 15 km/h yli nopeusrajoituksen.

    Hyvää on, ettei koko ole kasvanut kuin 36 mm pituutta, 6 mm leveyttä ja 2 mm korkeutta. Muutenkin tämän luokan autot alkaa olla kokonsa puolesta jo äärirajoilla.

      
  • Mp-autoilija: "Hyvää on, ettei koko ole kasvanut kuin 36 mm pituutta, 6 mm leveyttä ja 2 mm korkeutta. Muutenkin tämän luokan autot alkaa olla kokonsa puolesta jo äärirajoilla."

    Tässä kohtaa täysin samaa mieltä, kokonsa puolesta ollaan ääripäässä. BMW F10 oli jo kooltaan sopivuuden rajoissa omaan makuuni. Isoa autoa tarvitsevat valitsevat BMW 7-sarjan.

      
  • Uusi 5-sarja on varmasti teknisesti etevä. Muotoilupuolella lienee kysymys pahemmanlaatuisesta virhearviosta. BMW:n omien sanojen mukaan muotoiluprojekti vei 4 vuotta aikaa, ja tässä yhteydessä jokainen osa käytiin läpi. Varmasti näin, mutta tulos näyttää enemmänkin kevyeltä faceliftiltä kuin uudistukselta. Sekä sisällä että ulkona ilme ja olemus on niin lähellä jo kymmenisen vuotta koettua versiota, että pöljempi ei edes huomaa eroa. Tätä vielä korostaa BMW:n omaksuma tyyli tehdä eri malleistaan mahdollisimman paljon toistensa kaltaisia etenkin sisältä. Ihan sama toki koskee Audia.

    Arvaisin tässä tapahtuneen virheen, joka havaittiin liian myöhään. 7-sarjan myynnin ongelmat on toki huomattu ja tulossa on ollut samasta puusta veistetty vitonen. Eipä naurattaisi vastuullisen tirehtöörin nahkahousuissa. Annetaan ostavien asiakkaiden päättää. Varmasti tämäkin alkuun myy kohtuullisesti, mutta todellinen suksée näkyy vasta vuoden kuluttua. Epäilen toooosi nopean faceliftin olevan jo tekeillä.

      
  • Ajan itsekin tämän tyyppisellä germaanilla, mutta jotenkin alkaa tuntua, että näiden kuolleilla dinosauruksilla kulkevien premium-sedanien aika alkaa olla ohi. Tähän kun laittaa rinnalle samanhintaisen sähköauton, joka mahdollistaa joustavamman tilankäytön ja näyttää 2020-lukulaiselta, BMW vaikuttaa, no, dinosaurukselta.

      
  • PiiJei: "Annetaan ostavien asiakkaiden päättää. Varmasti tämäkin alkuun myy kohtuullisesti, mutta todellinen suksée näkyy vasta vuoden kuluttua. Epäilen toooosi nopean faceliftin olevan jo tekeillä."

    BMW 5-sarja E39 facelift tuli reilun neljän vuoden päästä (2001), E60 oli niin radikaali Banglen muotoilema luomus, että facelift jäi kokonaan väliin ja F10 sai facelift mallin 2013. Korjaus BMW E60 sai faceliftin 2007 eteenpäin.

      
  • Tuota asiaa itsekin ihmettelen, että miksei näihin isoihin sedaneihin kehitetä käytännöllisempää tavaratilaa. Nyt ollaan jo tajuttu, että takapenkin pitää kaatua useammassa osassa, että voidaan tarvittaessa kuljettaa pitempiä esineitä. 5-sarjassakin on takapenkkien 40/20/40 -kaato kuvien perusteella. Volvo S90:stä on tuokin käytännöllisyys unohtunut ja takapenkit kaatuu vain 60/40 -osissa. Volvossa on lisäksi surkean pieni suksiluukku, jonka pienuutta puolustavat käsittämättömällä kommentilla, että "heidän tutkimustensa mukaan suksiluukkua ei kuitenkaan juuri käytetä".

    Miksei kukaan tämän luokan sedaneiden valmistaja kopioi edellisessä Superbissa ollutta 2-osaista takaluukkua, jonka voi avata joko sedan-tyyliin tai katon rajasta asti tarpeen mukaan? Uudessa Superbissa tuota takaluukkua ei ole, koska toteavat sellaisen olevan liian kallis valmistaa. Ei luulisi kalleuden olevan este tässä luokassa tai voisihan tuollainen luukku olla vaikka lisävaruste. Itse ainakin olisin valmis maksamaan siitä. Tai ehkä syynä on se, että sitten farmarimallit ei tekisi enää niin hyvin kauppaansa ja niistä voi kuitenkin kiskoa vähän enemmän rahaa. Tämän luokan autot on minustakin vanhoillisia dinosauruksia tuossa suhteessa.

      
  • "5-sarjassakin on takapenkkien 40/20/40 -kaato kuvien perusteella. Volvo S90:stä on tuokin käytännöllisyys unohtunut ja takapenkit kaatuu vain 60/40 -osissa. Volvossa on lisäksi surkean pieni suksiluukku, jonka pienuutta puolustavat käsittämättömällä kommentilla, että ”heidän tutkimustensa mukaan suksiluukkua ei kuitenkaan juuri käytetä”.

    Miksei kukaan tämän luokan sedaneiden valmistaja kopioi edellisessä Superbissa ollutta 2-osaista takaluukkua, jonka voi avata joko sedan-tyyliin tai katon rajasta asti tarpeen mukaan?"

    Mikä on se oleellinen ero 40/20/40 ja 60/40 -jakojen välillä? Itse pidän oikeastaan enemmän tuosta 60/40-jaosta, koska siinä tarvitsee kaataa vain kaksi osaa silloin, kun tarvitsee koko selkänöjan alas. Itse en ole yhdessäkään autossa koskaan tarvinnut suksiluukkua. Suurimmalla premiumautojen markkinalla Kiinassakaan tuskin kovin moni suksiluukkua tarviitsee. Siksi ei ole kovin vaikea ymmärtää Volvon tutkimustuloksia.

    Nuo kaksiosaiset luukut ovat tuovat mukanaan massaa, melua ja hintaa. Itse pidän enemmän perinteisestä sedanin luukusta moottoroidulla avaamisella ja sulkemisella. Keveässä ja lyhyessä sedanin luukussa luukun käyttömoottoritkin toimivat paremmin.

      
  • "5-sarjassakin on hinnat alkaen bensamalli n. 250 hv 4-sylinterinen bensaturbo, aivan kuten S90:ssä. Tähänkö ollaan menty, että bensakoneisen aloitusmallinkin pitää olla 250 hv? Saadaan tietysti näin kiskottua vähän enemmän rahaa jo aloitusmallista. Itselleni riittäisi jo n. 200 hv bensaturbo aivan hyvin ja varmasti monille muillekin."

    Eiköhän tuon 530i:n alle ole lähitulevaisuudessa odotettavissa moottoreita.

      
  • Tämä onkin mielenkiintoinen vertailu onko uusi vanhaa parempi. Uusi on kehittyneempi tekniikaltaan aivan varmasti. Ulkonäön muutokset ovat sitten kokonaan toinen juttu. Kyllä nämä toisistaan erottaa selvästi erot ovat kuitenkin selkeitä nyt kun näitä pääsee vertaamaan näin linkistä kuvina. Moottoreissa on kehitystä tapahtunut kulutuksessa, päästöissä ja tietenkin tehoissa. Hyvä vaihtoehto niille jotka eivät uusia autoja osta on BMW F10, uuden G30 aika tulee kohdallani tuonnenpana. Hyviä autoja molemmat.

    Mitään radikaalia muutosta en ulkonäön puolesta odottanut tapahtuvaksi. BMW jatkaa BMW 5-sarjan kohdalla tutulla konservatiivisella muotoilulla ja hyvä niin. Sisustuksessa makuasiat ratkaisevat. Sisustuksen värityksellä on itselle merkitystä en koskaan osta sisustukseltaan harmaata autoa. Autoon kun istuu pitää sen tehdä sellainen vaikutus, että tässä on hieno istua vähän pidempiäkin matkoja. Istuimilla on myös merkitystä, hyviä istuimia löytyy monelta merkiltä ja ristiseläntuki säätöineen on vaativaan menoon tottuneelle istuimen kaikkkine säätöineen yksi tärkeä lisävaruste. Tuohon tottuessaan ei oikein ilman enää pärjää.

      
  • Hyvää on toki se, että jos nyt ostaa F10-mallin, niin ei näytä heti vanhalta, eikä luultavasti vielä 6-7 vuoteen. Ellei sitten pikapuoliin tule radikaalia faceliftiä, mikä tietysti on myös mahdollista, kun muutokset oli nyt niin vähäisiä. Näille on tietysti tietty merkkiuskollinen ostajakunta, mutta uusiakin ostajia pitäisi saada. Jos ja kun Audi A6 uudistuu samalla tavoin eli lähes näkymättömästi, niin mikään tuskin muuttuu niiden välisessä kilpailuasetelmassa.

    Tämän alla olevan jo kirjoitin toiseen ketjuun, mutta laitetaan nyt tännekin sama linkki ja samat kommentit:


    Tuosta parivertailusta vanha vs uusi 5-sarja käy hyvin ilmi muutokset tai pikemminkin muutosten vähyys. Muutosta voisi lähinnä pitää mallisarjan sisällä eri varustelutasojen välisenä eli ikään kuin uusi olisi vaan kalliimpi varustelutaso.
    http://g30.bimmerpost.com/forums/showthread.php?t=1314030

      
  • Mp-autoilija: "Hyvää on toki se, että jos nyt ostaa F10-mallin, niin ei näytä heti vanhalta, eikä luultavasti vielä 6-7 vuoteen. Ellei sitten pikapuoliin tule radikaalia faceliftiä, mikä tietysti on myös mahdollista, kun muutokset oli nyt niin vähäisiä."

    Kuulun näihin faceliftin ostajiin. Niissä on yleensä lastentaudit selätetty jos niitä on ollut. Ja ulkonäön muokkaukset ovat aina BMW:n kohdalla olleet onnistuneita ja on näissä selvästi parempi jälleenmyyntiarvo toki varustelu on se tärkein mikä itselleni merkitsee. Tärkeitä kaikki ei voi kieltää. Radikaalia faceliftiä tuskin tulee mutta mikä on radikaalia on kai katsojasta kiinni miten asiaa arvioi.

      
  • Vain 410 litran tavaratila 530e mallissa. Jos esimerkiksi Volvossa olisi näin pieni tavaratila niin moni huutaisi tästä kurkku suorana.

      
  • Eipä tuossa mitään erikoista ole, lähes kaikissa automalleissa hybridi pienentää takakoppaa. Volvossa tosin näin ei ole, mutta en usko, että sedanin ostajalle takakopan koko on niin oleellinen asia. Suurin ongelma sedaneissa on joka tapauksessa takaluukun lastausaukon pienuus. Onhan näissä useimmille ihan riittävät tavaratilat, kunhan ei ole yksittäisiä liian suuria tavaroita.

    Mutta ei ole Bemarinkaan hybridi nelivetoinen, joka viimeistään ratkaisee sen, että minulta jää Bemari ostamatta. En tietenkään tulevia hintoja tiedä, mutta oletettavasti hybridi olisi Bemarinkin tapauksessa ainoa järjellisen hintainen "suorituskykyisempi" malli. Luultavasti 530i/d xdrive maksanee jo noin 90.000/100.000 euroa, kunhan ne varustelee edes jokseenkin nykymittapuun mukaisesti.

    En muuden pidä siitäkään, että hybridimallista tehdään jokin erillinen numero, kuten BMW:n tapauksessa tehdään eri värisine säleikköineen ja merkintöineen (mikäli niitä ei saa vaihdettua normaaleiksi). Tämä toki makuasia ja joku varmasti haluaa mainostaa "ekologisuuttaan". Itselläni kyse on vain verosuunnittelusta, enkä sitä halua mainostaa joulukuusenkoristeilla.

    Onko jollain asiaan perehtyneellä tietoa, miksi uudessa 5-sarjalaisessa on hitlerviikset etusäleikön välissä? (En sitten keksinyt itse tuota osuvaa nimitystä.) Eivät ne mustassa autossa näy, mutta vaaleammassa värissä näyttää todella omituiselta.

      
  • Minusta uutuus näyttää hyvältä. Ylitykset ovat pienet, akseliväli suuri, kori puhkoo ilmaa kevyesti. Valoja olisi vaikka muille jakaa, saa nähdä tuleeko nelivaloista tarjolle valoa tielle auton eteen, vai menivätkö tuotekehityspanokset bling-blingiin kuten valojen suhteen monesti käy? Mikähän on pienin jarrujen ympärille mahtuva vannekoko noiden mainoskuvien muotilevikkeiden sijaan? Tyyliseikkana BMW:n tunnusmerkistö on näkyvissä, joten edeltäjämallista pitänyt löytänee kaipaamansa jatkumon?

    Sisäkuvat näyttävät lupaavalta. Jos oma olisi, oppisin varmaan hetkessä ulkoa eri toiminnot kojetaulua katsomatta.

    Sisätilat selviävät kokeilemalla, ja takaluukun suhteen olen NHB:n linjoilla. Isoluukkuisen coupen olemassaolo sellaista haluaville ei haittaa ellei sitä tarvi ottaa itselle. Iso luukku painaa isosti ja puhkaisee koriin niin ison reiän, että sen seurauksena suunnittelijalle tulee houkutus uhrata ison korin päätila takana Saab 9000, Ford Mondeo tai Skoda Superbin tavoin raskaan luukkurakenteen vaatimaan kattopalkkiin. Jostain syystä Scorpio vältti tämän ollen hyvinkin tilava joka suuntaan. Lisäksi iso luukku mahdollistaa farkun melun yhdistämisen sedanin ahtauteen.

    Suksiluukkua tarvii tietenkin vain suksia kuljettava, mutta meille hiihtäjille tuo Opel Omegassa esitelty 40/20/40 penkki on ylivoimainen. Sen etu on neljä hyvää istumapaikkaa ja kaikille sukset ilman kattolaatikkoa. Volvolla hyvää on ollut suksiluukku sedanin vakiovarusteena, mutta 240, 740 ja 940 sarjoissa se oli ahdas, etenkin sen aikaisille pitkille suksille. S80 on jo tilavampi tässä suhteessa. Kolmella tai viidellä hiihtäjällä ei varmaan ole eroa 60/40 kippaavan penkin ja luukun välillå, mutta neljän hiihtäjän perheessä suksiluukku on kätevämpi jättäen neljä hyvää istumapaikkaa. Näissä leveissäkään nykyautoissa ei taakse keskipaikalle ole yleensä tunkua.

    Jos iso sedan on dinosaurus, sittenhän se on pussihousulle juuri sopiva :D

      
  • Enemmän kuin mielelläni pysyn tämän merkin ohjaimissa nyt ja tulevaisuudessa. Ajamisen iloa. Eleohjaus toimii hienosti myös ajaessa.

      
  • Nyt on saatu kosketusnäytöstä toimivalla eleohjauksella näyttöä videon muodossa uudessa BMW 5-sarjassa. Nyt näyttää siltä että asia mistä paasattiin yhdessä ketjussa ei kiinnostakkaan enää ollenkaan. En silti suosittele kosketusnäytön käyttöä ajon aikana vaikka se helpottuu tuolla eleohjauksella hieman turvallisemmaksi. Kuljettajia on niin monentasoisia on kokeneita kuljettajia ja sitten niitä joita ei edes pitkällinen kokemus auta ja sitten vielä kaikkea tuolta väliltä. Eletään taas niitä aikoja vuodesta kun lehtiin ilmestyy otsikko "liukkaus yllätti autoilijat" ja tämä ikävä kyllä toistuu vuodesta toiseen.

      
  • tracktest mielenkiinnosta kuulusin sinun määritelmän ajamisen ilosta.

      
  • Riippuu kai nautinnon tasosta minä saan sitä ajamalla 5-sarjan BMW:llä täydellisellä varustepaketilla omiin tarpeisiini. Joku taas nautiskelee ladalla ajamisesta ja tai vaikka traktorilla pitkin peltoa ja saavat siitä tyydytyksensä. Kukin tavallaan ja tasollaan nauttikoon niin paljon kuin sielu suinkin sietää.

    Nautin nykyisin hiljaisesta kyydistä kiitos hyvän äänieristyksen. Kokemusta on monen vuoden ajalta M-sarjan menopelistä siinä oli omat kokemisen arvoiset juttunsa, mutta tuon saavuttaa vain kokeilemalla kyseisiä autoja niin ymmärtää yskän hieman paremmin. Ei tarvitse kiikkustuolissa mietiskellä miksei tullut aikanaan kokeiltua kun oli aikansa ja mahdollisuutensa. Istuimet tuovat säätöinen sisältöä tähän nautintoon ajamisesta se on vähän mihin tottuu ei siitä halua enää luopua. Iso BMW on vakaa ajettava, luistonesto ja ajonvakautusjärjestelmä tekee ajosta talvella nautittavaa järjestelmä hoitaa hommat vaikka ajotaito on niin hyvä että tuo puuttumiskynnys aniharvoin ylittyy. Hyvä järjestelmä ja turvallisuutta luova tekijä jo muutenkin turvalliseen autoon tekee nautinnosta entistäkin paremman kokemuksen. Vauhdikkaasta menosta voi nauttia radalla. Ajo-ominaisuudesta BMW on tunnettu ei muuta kuin Pröötti kokeilemaan. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka...

      
  • Ostaa suoraan tällaisen rata-ajoon, ei maksa kuin 2,3 miljoonaa dollaria.

      
  • Herkkuja piisaa jokaiseen makuun. Kuvan menopeli kuuluu sarjaan vain harvoille tarjolla. Tietyissä autoissa on kappalemäärät sellaiset, että kaikki halukkaat eivät autoa saa vaikka rahaa olisi riittävästi auton ostoon.

      
  • Uusi nelivetoinen BMW M550i xDrive on nopeampi kuin nykyisin myynnissä oleva BMW M5.

    https://tekniikanmaailma.fi/autot/uuden-bmw-5-sarjan-huippumalli/

    Ei tosin nopeampi kuin tehokkain nykyisestä M5:sta oleva malli BMW M5 Competition Edition.

    http://www.moottori.fi/ajoneuvot/jutut/bmw-m5-competition-edition-kuusisataa-annosta-jarjettomyytta/

      
  • mrse:
    "Ostaa suoraan tällaisen rata-ajoon, ei maksa kuin 2,3 miljoonaa dollaria."

    Tämän auton ostamisesta Sebastian Vettel neuvotteli Austinin varikolla viikonloppuna. Red Bull-tallin ja Adrian Neweyn kanssa joka on Aston Martin AM-RB 001 2016 pääsuunnittelija. Daniel Ricciardo ja Adrian Newey kuvassa vasemalla. Näitä autoja ei voi ostaa kuka tahansa.

    http://www.f1fanatic.co.uk/2016/07/05/aston-martin-unveils-adrian-neweys-f1-beating-rb-001/am-rb001_02/

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit