Volvon kunnian palautus

6 kommenttia

Täällä on ollut pitkään jatkunutta ja ehkä viime aikoina jopa kiihtynyttä kritiikkiä Volvoa ja erityisesti sen kiinalaista omistusta kohtaan. Mielestäni Volvon tämänhetkinen tilanne ja sitä kautta myös tulevaisuus näyttää paremmalta kuin pitkään aikaan. Volvolla on varakas omistaja, joka on valmis panostamaan brändiin ja tuotekehitykseen. Tuloksena on ollut kilpailukykyisiä tuotteita, jotka herättävät monissa omistushalua.Valmistuksen osittainen siirtyminen Kiinaan tuskin häiritsee muita kuin vannoutuneita markkinatalouden vastustajia. Nykyään Mercedeksellä ajava isäni muuten on hyvin kiinnostunut nykyisistä ja tulevista Volvoista.

  
  • No niin siinäpä se sitten olikin. Kiitos Lefa!

      
  • Tähänkin löytyy oma matemaatinen palstalaisten kaava:
    Kiihtynyt kritiikki Volvon kiinalaista omistusta kohtaan = WhatCar + Quu.

    Eli aiemman yhden sijasta palstalla on nyt kaksi Kiina-kammoista, joten voihan tuota sanoa kiihtyneeksi kritiikiksi. Muut palstalaiset onkin sitten enemmän tai vähemmän samaa mieltä kuin Lefa.

      
  • Mp-autoilija, kirjoitit:"En välttämättä ainakaan aluksi haluaisi Kiinassa valmistettua mallia".

    Olisiko syytä lisätä Kiina-kammo-kaavaasi itsesikin jollain kertoimella :)

      
  • WhatCar:
    Jos kopioi toisen tekstiä, niin kannattaisi kopioida kokonaan, eikä vain mieleistään osaa.

    "En välttämättä ainakaan aluksi haluaisi Kiinassa valmistettua mallia, ennen kuin valmistus siellä olisi vakiintunut ja laatu todettu yhtä hyväksi kuin Euroopassa. Mutta eihän siellä tulla valmistamaankaan näillä tiedoin kuin S90-mallia Euroopan markkinoille."

      
  • Valitettava totuus on että Kiinassa työn tuottavuusa ja valmistuksen laatu on usein paremmalla tasolla kuin euroopassa. Kyse on vain siitä millaista laatua sieltä halutaa vaatia ja mistä ollaan valmiita maksamaan.

    Jostain syystä älypuhelinten valmistuspaikka ei herätä yhtä suuria intohimoja. Toisaalta eurooppalaisissakin autotehtaissa robotit ja siirtolaiset ovat suuressa roolissa. Valmistusmaata tärkeämpää on se millaisilla periaatteilla ja tinkimättömyydellä tuote on suunniteltu ja testattu.

      
  • Volvo XC60 -mallista on ollut Classic-versiot myynnissä jo jonkin aikaa. Korvaava malli olisi lyhyen tutkimisen perusteella tulossa vuonna 2018. Onko jollakulla aiheesta enemmän tietoa?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit