VAG konsernin katastrofi

10 kommenttia

VAG konserni alkaa olla katastrofaalisessa tilassa. Ensimmäistä päästöskandaalia arvion melko pieneksi kolaukseksi, eikä se aivan valtavia arpia olisi ehkä jättänytkään pitkällä tähtäimellä.

Nyt Audi on kärähtänyt uudesta päästöhuijauksesta, jossa Audin 6 sylinteristen moottoreiden CO2 päästöjä vääristellään testeissä. Tämä on siinä mielessä pahempi asia, että esimerkiksi Suomessa tämä vaikuttaa verotukseen. Uuden tutkimuksen mukaan juuri 3.0 tdi Audit tupruttivat eniten CO2 päästöjä verrattuna luvattuihin lukuihin.

Onko koko VAG konsernin osaaminen sellaisessa alennustilassa, että eivät saa uusia moottoreita markkinoille ilman huijausta?

Tähän vielä päälle esimerkiksi pienten tsi moottoreiden yhteydessä myytävä 7 portainen dsg-vaihteisto, joka on ollut vuosikausia myynnissä esimerkiksi Golfissa ja joka hajoaa lähes takuuvarmasti ennen kuin autolla on Suomessa ajettu 100 tkm. Ymmärrän, että tällaisia mokia tulee, mutta miten samaa surkeaa vaihteistoa on voitu myydä vuodesta toiseen?

Nyt käryt ja sanktiot johtavat siihen, että VAG säästää huimia summia tuotekehityksessä, joka tuskin voi olla vaikuttamatta autojen tasoon. Esimerkiksi joitain nykyisiä pohjalevyjä käytetään suunniteltua pidempään, eli kaksi sukupolvea. Myös sähköistymisessä VAG alkaa olla joiltain osin jälkijunassa, vaikka asialla ei ehkä vielä ole merkitystä.

Audi alkaa jo pudota Mersun ja BMW:n kelkasta myynnillisesti, eivätkä nämä uudet uutiset ainakaan tilannetta paranna, vaikka Q5:n uudistuminen varmaan hieman selittää myyntimäärien laskua. USA:ssa Audi joutuu ostamaan takaisin parikymmentä tuhatta autoa, joita eivät pysty korjaamaan.

Surkea esitys VAG:lta.

  
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit