Volvo S/V90

1685 kommenttia
1303133353657
  • "Täällä on kaksi bemaristia tracktest ja WhatCar jotka rupeavat kuorossa huutamaan että Volvon takapenkki sopii ainoastaan pienikokoisille vaikka asiaa ei edes ollut vielä tarkkaan selvitetty 740 GLE:n ja allekirjoittaneen välisessä keskustelussa. 740 GLE:hän kertoi että pää hipaisee kattoon lähinnä taaksepäin voimakkaasti nojattaessa."

    Ja todellisuudessa 740 GLE kertoi kallon painuvan Volvon verhoiluun ja nimenomaan tarkensi, ettei ollut mistään hipomisesta kyse. Jos haluat parantaa palstan tasoa, niin voisit lopettaa tuon jatkuvan suoran valehtelun.

      
  • S90:n takapenkin pääntila on saanut tällä palstalla jo suhteettomat mittasuhteet siihen nähden, että siellä takapenkillä matkustaa normaalilla mittasuhteilla varustettu 190 senttinen hyvin. Pääntilahan on kasvanut sentin edellisestä S80-mallista. Puutteita on enemmänkin takapenkin reisituessa, kun takapenkki on varsin matalalla. V90:ssä matkustaa mukavasti jo 2-metrinenkin.

    Eihän noita sedanien takapenkkejä voi millään rakentaa kaikkia maailman ihmisiä ajatellen. Pisin ihminen kautta aikain on ollut yli 270 cm pitkä ja nytkin taitaa elävien kirjoissa olla ainakin n. 250 cm pitkiä. Heillekin löytyy omat mallinsa. Suosittelen 740 GLE:tä kokeilemaan vaikkapa tätä mallia takapenkin pääntilan suhteen :)

    http://www.km77.com/fotos/Renault/Kangoo_2013/Renault-Kangoo_2013-Gama_Grand_Kangoo-Gama_Grand_Kangoo-Vehiculo_comercial-Exterior-Lateral-5_puertas-201305200023.html?modelId=2379&modelVersionId=4407&photoType=1&order=2&division=version&galleryLimit=99&galleryBackLimit=8

      
  • BMW:n madalletun kovan jousituksen jälkeen varmasti Mersun ja Volvon onnistunut ilmajousitus tuntuu "leijumiselta" kun ei tunne persetuntumalta tien epätasaisuuksia.
    ps. Perheellisyys ei poista lapsenmielistä asennetta autoja kohtaan.

      
  • Trollauksesi on täysin turhaa. En ole omistanut ainuttakaan madallettua autoa ja alusta on ollut kaikissa omistamissani autoissa hyvä. Tarjoten ensiluokkaista kyytiä mistä kansanautolla voi vain haaveilla. Keskustelu päättyy häirikön kanssa tähän.

    Tekniikan Maailman toimitus poistakaa tämä kyseinen häirikkö nimimerkillä 2016 tältä foorumilta. Kiitos jo etukäteen.

      
  • En oikein ymmärrä näitä NHB:n väitteitä valehtelusta. Hän käyttää jopa termejä "jatkuva suora valehtelu", vaikka olen nähnyt melko paljon vaivaa Volvon ja Mersun sisätilojen erojen selvittämiseksi.

    Siis kun 740 GLE tarkensi lausumaansa pääntilasta, kirjoitti hän näin.

    ”Suorassa istuen ei pää osu kattoon, päätukeen nojatessa ei osu myöskään, mutta siinä välillä taakse päin nojatessa tulee kevyt kosketus. Minulle tällä on merkitystä, koska omassa autossani istun takana lähes aina kun en aja itse.”

    Eli jos nojataan paljon taaksepäin, tulee tuo "kevyt kosketus", josta käytin ilmaisua "hipaisu". Pahoittelen nyt syvästi sitä etten käyttänyt oikeaa termiä "kevyt kosketus".

    Kaiken kaikkiaan niin 180 - 185 senttiä pitkä ihminen on vain keskimittainen ja ero pääntiloissa takana esimerkiksi Mersun ja Volvon välillä on 0,4 tuumaa Mersun hyväksi. Nämä tiedot huomioon ottaen niin miten uskottavina voidaan pitää tracktestin ja WhatCarin väitteitä jonka mukaan tällainen normaalipituinen ihminen ei mahtuisi istumaan Volvo S90:n takapenkille ?

      
  • Tämä oli alunperin 740 GLE:n kommentti kyseiseen asiaan "Kuulostaa kuin minua haastettaisiin ottamaan kuva 181-senttisestä S90 takapenkillä pää katossa istuvasta. Ainakin koeistumassani nankaverhoillussa yksilössä ei ollut kyse hiuksia hipovasta kattoverhoilusta, vaan kattoverhoiluun painuvasta kallosta."

      
  • Tracktest, pyritään tosiaan pitämään keskustelu asiallisena. Onko mielestäsi asiallista arvostella muiden keskustelijoiden älykkyysosamäärää, jos he ovat kanssasi eri mieltä? Joka toisessa viestissä vaadit asiallisuutta ja joka toisessa viestissä haukut vastakeskustelijoitasi.

    Kukin pitää mistä alustasta pitää, enkä minä siitä kiistele. Mutta kyllä se on miinus, että 5 Bemariin ei ilmajousitusta saa, vaikka kuinka yrittäisit asiaa käännellä ja väännellä. Huomaatko, että minä olen jo pitkään Volvon kohdalla maininnut tämän negatiiviseksi asiaksi. Minä voin hyvin arvostella Volvoa, Audia tai mitä tahansa merkkiä kun koen sen aiheelliseksi. Sinä et pysty sanomaan mitään negatiivista Bemarista ja heti jos joku muu Bemaria arvostelee, niin sinun mielestäsi toinen keskustelija pitäisi suunnilleen poistaa palstalta. Olet viimeinen henkilö, joka täällä voi kutsua muita merkkifanaatikoiksi, vaikkasitä varsin usein teet.

      
  • Kuinka kauan muuten meinaatte tuosta pääntilasta jauhaa? Koomisia täällä kaikki jankutukset ovat, mutta tuo on taas huvittavimmasta päästä. Ei muuta kuin takapenkille istumaan ja jos tila ei riitä, niin sitten kannattaa ostaa jokin muu auto. Varsin yksinkertaista ja helppoa testata.

      
  • "Tämä oli alunperin 740 GLE:n kommentti kyseiseen asiaan ”Kuulostaa kuin minua haastettaisiin ottamaan kuva 181-senttisestä S90 takapenkillä pää katossa istuvasta. Ainakin koeistumassani nankaverhoillussa yksilössä ei ollut kyse hiuksia hipovasta kattoverhoilusta, vaan kattoverhoiluun painuvasta kallosta.”"

    Johon tracktest vastasit näin, vaikka sinne takapenkille mahtuu jopa 190-senttinen Mp-autoilija.

    "Ulkomitoiltaan hulppean kokoinen Volvo S90 ei sitten sovellu taksiautoksi. 740 GLE kokemus koeistumisesta uudessa Volvo S90:ssä on karu kuvaus jos pitkäselkäisenä ei takatilaan sovi kuin pää kattoverhoiluun uponneena. Ei tule olemaan suosittu taksareiden keskuudessa jos takatilat eivät sovellu kuin pienikokoisten ihmisten kuljetukseen."

      
  • ”En oikein ymmärrä näitä NHB:n väitteitä valehtelusta. Kun 740 GLE tarkensi lausumaansa pääntilasta, kirjoitti hän näin.”

    Tässä lainaamasi 740 GLE:n viesti alkaa näin: Aivan, myös uusi E-sarjalainen on edeltäjäänsä matalampi katon takareunan pyöristyksen vuoksi.

    Mistähän autosta luulet hänen kirjoittavan tuossa?
    a) Uudesta E-sajalaisesta
    b) Volvo S90:stä
    c) jostakin muusta - mistä?

      
  • En ymmärrä miksi mielistelet kyseistä ihmistä joka väittää asioita kuten edellä on nähty. Vääristelee asioita kuten kertomalla että ajan madalletulla autolla vaikka kyseisessä autossani on aivan normaali M-sport alusta ja täysin toimiva ja hyvä ajaa. Aika harvaan autoon saa täydellä ilmajousituksella olevaa alustaa. Jos itse sellaisen haluaisin ostaisin BMW X5:n siinä se on vakiona tai 7-sarjan BMW:n ei se sen vaikeampaa ole. Minulle riittää nyt kyseinen 5-sarjan BMW. Katsotaan sitten mikä on seuraava kun aika koittaa.

      
  • Minä ajan kansanautolla (Toyota hybridi) ja jos haaveilisin paremmasta jousituksesta se ei olisi bmw kokemusta on uutena ostettuna parivuotta pidettynä. Miellyttävin jousitus mitä meillä on ollut, on Citikan kaasunestejousitus, niillä vaan ei ole nykyiseen käyttötarpeeseemme sopivaa mallia. Oletan että nykyisillä Mersun ilmajousilla päästään parempaan tulokseen.
    "Yhdessä jatkuvasti säätyvän iskunvaimennuksen kanssa ilmajousitus nostaa ajo- ja matkustusmukavuuden sekä dynaamisen ajettavuuden äärimmäisen upealle tasolle. Jokaisen pyörän iskunvaimennus sovittuu tarkasti ajotilanteen mukaiseksi joko mukavammaksi tai urheilullisemmaksi."

    Kiitos TekniikanMaailmalle kymmenien vuosien yhteisistä lukuhetkistä vielä kun kerkeän kiittää ennen tilaukseni hylkäämistä.

      
  • Tracktest, siis kuka tässä mielistelee ja ketää? Ei ketään mielistellä tarvitse, mutta jos vaatii muilta asiallista keskustelua, niin kai pitäisi itsekin keskustella asiallisesti?

    Eikö M-sport alusta muuten ole vakioalustaa matalampi? Näin ainakin itse olen ymmärtänyt Bemareita joskus katsellessani.

    "Aika harvaan autoon saa ilmajousituksen".

    Se on siis ongelma, että Volvoon ei saa n. 550 hv V8:a, mutta se ei ole ongelma, että 5 Bemariin ei saa ilmajousitusta? Kauanko puhut vielä itseäsi pussiin?

      
  • Olit NHB oikeassa siinä että 740 GLE puhui E-sarjan Mersusta, pahoitteluni tästä virheestäni, eli syyllistyin sekoiluun, en kuitenkaan mihinkään "mala fide" valehteluun.

    En halua käyttää 740 GLE:tä tässä mitenkään "välikappaleena", mutta hän kirjoitti myös tällaista.

    "Tämä keskustelu henkilöityi aivan liikaa kertoessani etten itse mahdu S90 takapenkille. Todellinen pointti on siinä, että S90 päätila takana on selvästi matalampi kuin vaikkapa 940 tai alkuperäisessä S80 tai BMW F30 tai vaikkapa E-sarjalaisessa."

    Valmistajien tietojen mukaan S90:n pääntila on vain 0,4 tuumaa matalampi kuin uudessa E-sarjalaisessa. Näitä uusia premium-autoja kai pitäisi verrata keskenään. (Mitä järkeä on verrata uutta Volvoa esimerkiksi tähän kaikkein vanhimpaan S80 - Volvoon.)

    Kun vielä otetaan huomioon se että 190 senttiä pitkä MP-autoilija todistettavasti mahtuu istumaan S90:n takapenkille vaivatta, niin onkohan tässä olemassa minkäänlaista todellista ongelmaa S90:n takapenkille mahtumisen suhteen ? Ainakin itse sain sen käsityksen että WhatCarin ja tracktestin näkemykset Volvon pääntilasta ovat lähinnä näitä Veijo Esson baarin juttuja, minkä vuoksi puutuin asiaan.

    Tällaista Motortrend kirjoitti S90:n tiloista.

    "The cabin is roomy, too, with bad back-friendly front bucket seats and a spacious back seat, which strikes a nice balance between the cramped Mercedes and limolike Cadillac. “They grow tall people in Sweden, so the back seat easily passes the 6-footer-behind-6-footer test,” Rechtin said. “The back seat has tons of legroom and loads of headroom.”

    Eli tässä jutussa oli istutettu sekä eteen että taakse kuusi jalkaa pitkä henkilö, eikä mahtumisessa ollut ongelmia.

      
  • Tässä Helsingin Uutisten testi:

    http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/460817-onko-tassa-suomen-halutuin-auto-tunnelma-nousee-sviittitasolle

    Muutamia otteita asioista, joista tässä ketjussa on keskusteltu:

    Sisätilat ovat väljät. Akselivälin venyminen on kasvattanut takajalkatiloja. Jos panostaa nahkaan, puu- ja alumiinisomisteisiin sekä äänentoistoon, tunnelma nousee luksusluokan sviittitasolle.

    Kojelaudan keskellä on suuri 9,3-tuumainen näyttö, jonka käyttölogiikka on tableteista tuttu. Kun toimintoihin ja niiden sijaintiin alkuhämmennyksen jälkeen perehtyy, mieleen hiipii kysymys, miksei tätä ole ollut ennen.

    Navin näytön saa Audin tapaan mittariston keskelle suoraan silmien eteen. (Ei siis tarvitse katsoa sitä koskenusnäyttöä.)

    Tien päällä matkan taittumista ei edes huomaa. Junamaisen vakaasti ja eleettömästi etenevä auto on huomattavan hiljainen – tosin kokeillussa yksilössä oli lisävarusteena erikoislaminoidut lasit.

    V90 lienee tämän hetken halutuimpia autoja Suomessa.

    Volvo on autojournalistien myöntämän Vuoden Auto -tittelinsä ansainnut.

      
  • Auto-m syyllistyit taas tapasi mukaan vääristelyyn.

    Auto-m: "”Aika harvaan autoon saa ilmajousituksen”."

    Kirjoitin sanatarkasti näin "Aika harvaan autoon saa täydellä ilmajousituksella olevaa alustaa." Miksi toimit näin kun toimit?

    En voi käydä keskustelua henkilön kanssa joka muntelee jatkuvasti toisten sanomisia, eikä tämä ole ensimmäinen kerta vaan syyllistyt tähän jatkuvasti.

    Kommenttisi kokonaisuudessaan:

    "Tracktest, siis kuka tässä mielistelee ja ketää? Ei ketään mielistellä tarvitse, mutta jos vaatii muilta asiallista keskustelua, niin kai pitäisi itsekin keskustella asiallisesti?

    Eikö M-sport alusta muuten ole vakioalustaa matalampi? Näin ainakin itse olen ymmärtänyt Bemareita joskus katsellessani.

    ”Aika harvaan autoon saa ilmajousituksen”.

    Se on siis ongelma, että Volvoon ei saa n. 550 hv V8:a, mutta se ei ole ongelma, että 5 Bemariin ei saa ilmajousitusta? Kauanko puhut vielä itseäsi pussiin?"

    M-sport alusta on vakioalustaa matalampi tietenkin onhan se tehdaslainen urheilualusta. Mitä tähän nyt littyy Volvon puutteellinen moottoripaletti. Tämä keskustelu lienee käyty jo tämän keskustelun aluksi. Ei ole mitään syytä vääntää samaa asiaa uudestaan, menee muuten turhanpäiväiseksi jankkaamiseksi taas kerran.

      
  • AntiWhatCar: " 740 GLE:hän kertoi että pää hipaisee kattoon lähinnä taaksepäin voimakkaasti nojattaessa."
    Näin siis W213:ssa. S90 esittelyssä en kehdannut oikaista selkää suoraksi, ettei kattoverhoiluun jää pysyvää jälkeä. Automyyjä vilkaisi hyttiin ja hänen spontaani kommenttinsa ennen kuin ehdin sanoa mitään oli "V90 katto on korkeampi".

    Eri käyttäjien tilavaatimukset ovat erilaiset, joten jokainen etsiköön sellaisen, mikä itselle sopii. En pane pahakseni vaikkei ketään muuta kiinnosta istua takana ikinä. Mutta se vähän harmittaa, että kun olen autossa istuen todennut nupin kumahtavan kattoverhoiluun, tullaan mittapiirroksilla todistamaan, että ei ole mahdollista. Ehkä se ei teoriassa ole mahdollista, mutta käytännössä niin silti tapahtui.

    Mitäpä jos oikaistaisiin keskustelussa mittavaatimuksista:

    GLE: "S90 on minulle ikävän matala takana"
    Kaikki muut: "Aivan, mutta sulla on kahdesti nielaistava kaula kuin kurjella ja meillä ei ole"
    GLE: "Ahaa, sittenhän tämä on vain minun ongelmani?"
    Kaikki: "Hyvä kun huomasit!"
    GLE: "Oli tilat mitä tahansa, kaikki muu on hienompaa kuin aiemmissa Volvoissa"
    Kaikki: "Niin meidänkin mielestä"

    Deal?

      
  • Täytyy kai koeistua tuo S90, ja nimenomaan takapenkillä. Omat strategiset mitat on pituus noin 183 cm mutta paino on 115 - 120 kg. Ehkä penkki upottaa hieman normaalia enemmän, saan tästä ehkä etua ? :)

      
  • tracktest: "Vääristelee asioita kuten kertomalla että ajan madalletulla autolla vaikka kyseisessä autossani on aivan normaali M-sport alusta ja täysin toimiva ja hyvä ajaa."

    Aivan ja siitä johtuen: BMW:n madalletun kovan jousituksen jälkeen varmasti Mersun AIR BODY CONTROL ja Volvon onnistunut ilmajousitus tuntuu ”leijumiselta” kun ei tunne persetuntumalta tien epätasaisuuksia.

      
  • Saatat tosiaan saada hieman "dynaamista lisäkorkeutta" penkin pehmusteista :D

    Rouva kärsii herkästi matkapahoinvoinnista, jota helpottaa jos hän ajaa itse tai edes istuu edessä. Perheen yhteisillä hiihtoreissuilla en ole edes pisin matkustaja, joten pisimmillä matkoilla tarvitaan aikuisten kokoinen takapenkki.

    Farkku lisäisi valikoimaa paljon ja pari mulla oli niitäkin, mutta on niissäkin puolensa. Virtaviivasedanin äänieristystä, kulutusta ja takalasin läpinäkyvyyttä on vaikea parantaa vaihtamalla korimalli (lähes) pystyperäiseen.

    Priorisointikysys tämäkin.

      
  • @2016: Vaikka Mercedes on perinteisesti tarjonnut ilma-alustaa isoihin neliovisiin ja CL tyylisiin S-Klassen johdannaisiin sekä maastureihin, joissa maavaralla on todellista merkitystä, edes nopeimpia neliovia Ach-Mein-Gott malleja ei tarjota kuin rautajousin, kaksiovisista puhumattakaan.

    Itse en ole ajanut ilma-alustaa riittävästi arvioidakseni sen ajokäytöstä, enkä edes osaa ajaa riittävän hyvin arvioidakseni tämän tasoisten autojen ajettavuutta vaikka joku sellaisen minulle lainaisikin. Sen verran olen varaosahintoja selvitellyt, että oman autoni yhtenä vaatimuksena oli rautajouset neljässä nurkassa.

    Silti varusteluettelostakin voinee päätellä jotain. Ainakin valmistajan mielestä AMG GT on pilalla ilma-alustan kanssa ja Maybach tai S-Klasse ilman sitä. Näyttää vahvasti, ettei kyse ole absoluuttisesta paremmuudesta, vaan käyttötarkoituksesta?

    Volvon ymmärrän tehneen valinnan tilavan farkun takajousituksen tasonsäädön motiivein, koska rautavietrit edellä suunnitellussa etujousituksessa ei normaalikorkuisessa versiossa riitä tilaa ilmapussille? Edeltäjien Nivomaticiin verrattuna tämä on kuorman kantavuuden kannalta ylivoimainen ratkaisu, eikä Nivoja jälkiasentaneet pidä sitä edes kohtuuttoman kalliina. XC:ssa saattaa korkeus jo riittääkin, ja siinä maavaran säädöstä on hyötyäkin jos ilmapussit saa myös eteen.

    S60 PoleStariin en ilmapusseja kaipaisi.

    ABC ainakin ennen tarkoitti Active Body Controlia. ABC kallistaa kaarteessa moottoripyörän tavoin sisäkurviin. Siksi CL / S-Coupe sarjassa mukavuuden vuoksi.

      
  • Jokainen valitkoon alustan minkä näkee tarpeelliseksi, yhtä ainoata parasta tuskin on.

      
  • 740 GLE: " S90 esittelyssä en kehdannut oikaista selkää suoraksi, ettei kattoverhoiluun jää pysyvää jälkeä. Automyyjä vilkaisi hyttiin ja hänen spontaani kommenttinsa ennen kuin ehdin sanoa mitään oli ”V90 katto on korkeampi”."

    Näin se vain on, ehkä oma fysio on pitkä selkä ? Pää Volvon katossa?

    Noin yleistäen voisi sanoa, kuten mainitsin, Volvo tarvitsee sen 2. loikan päästäkseen saksalaisten tasolle. Hyvä eka steppi on otettu, mutta se ei valitettavasti riitä. Suurimpia ongelmia on tuo 1,9l 4-pytty-moottori. Toinen on laatu, täytyy saada koripellit kohdalleen.
    http://teknikensvarld.se/volvo-har-kvalitetsproblem-332330/

      
  • Koska nämä kaikki WhatCarin mainitsemat seikat on jo tällä palstalla melko kattavasti käsitelty, niin tuli vaan mieleen että mikset WhatCar postaa tietoja esimerkiksi BMW:n laatuongelmista kun kerran luet Teknikens Världiä ?

    622.000 kappaletta BMW X3 ja BMW x4 - mallia joudutaan kutsumaan korjaukseen koska niihin on hitsattava uudet ja vahvemmat lastenistuimen kiinnikkeet.

    http://teknikensvarld.se/bmws-isofix-fasten-farliga-622000-bilar-drabbade-309560/

    Ja lisää löytyy lehdestä jos vaan viitsii etsiä. BMW kutsuu takaisin 34.000 7-sarjalaista ja BMW 5GT-mallia koska niissä on virheellinen sensori turvatyynyille josta seuraa etteivät turvatyynyt välttämättä laukea kolaritilanteessa.

    http://teknikensvarld.se/bmw-aterkallar-34-000-bilar-med-sakerhetsproblem-349895/

    PS.

    Voisit myös sen käyttämäsi auton paljastaa, muutoin herää epäilys siitä että ajelet ainoastaan jollakin 2000-luvun alun takapotku-bimmerillä.

      
  • Anti-WC:
    ...koska niihin on hitsattava uudet ja vahvemmat lastenistuimen kiinnikkeet.

    Anti-WC? Täytyy olla paaaljon vapaa-aikaa promota täällä Volvoa 24/7 kaikki viime vuodet, palstan erikoinen tapaus jatkuvasti vaihtuvine nimimerkkeineen kuin Nordean pankkitunnukset. Tämän 2-3- vuoden aikana on nm vaihtunut useita kertoja.

    Vääristelyä myös mukana, nyt kysyn missä mainitaan mitään hitsauksesta? Linkkisi ei tälläista mainitse. Takaisinkutsuja tehdään kaikille merkeille. Tässä aikaisimmat mallit ovat v. 2011..., BMW valmistaa noin 2m autoa vuodessa joten kyse on muutamasta prosentista autoja.

    Anti-WC: ..."herää epäilys siitä että ajelet ainoastaan jollakin 2000-luvun alun takapotku-bimmerillä."

    Onko ongelma sinulle jos autoni on 2000-luvun alun "takapotku-Bimmeri"? Jälleen kuvaa asennettasi tänne keskusteluun.....

      
  • Hitsauksesta tuossa ainakin puhutaan. Tosin nämä takaisinkutsut taitavat useimmiten olla lähinnä huolenpitoa asiakkaista.

    "Ingreppet för att få konstruktionen säker kommer innebära förstärkningar i form av svetsarbete."

      
  • Anti-WC:"Hitsauksesta tuossa ainakin puhutaan."

    Niinpä!

      
  • Volvon 367 hevosvoiman Polestar-moottori muuten valittiin maailman kymmenen parhaimmin moottorin joukkoon (Wards Auto).

    http://teknikensvarld.se/volvos-polestar-motor-en-av-varldens-basta-368081/

      
  • Anti-WC: " ...että ajelet ainoastaan jollakin 2000-luvun alun takapotku-bimmerillä"

    Edelleen kysyn liittyykö tähän ongelma?? Mitä kertoo asenteesta?

      
  • Anti-WC:"Volvon 367 hevosvoiman Polestar-moottori muuten valittiin maailman kymmenen parhaimmin moottorin joukkoon."

    Onko tämäkin sama 1,9-litrainen 4-pyttykone? Turboruuvi vaan tappiin? Toivottavasti kestää...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit