Ajovalojen pesurit

12 kommenttia

Ihmettelen uusien autojen varusteita, kaikenlaista aivan turhaa varustetta, mutta samalla tarpeellista jätetty pois. Esimerkkinä vaikka näkeminen, ajovalot aiempaa huonompia, ajovalojen pesurit puuttuvat useistakin uusista automalleista.

Kosketusnäyttöä, tai kaukovaloavustinta en kaipaa, mutta en ostaisi autoa, jossa ei ole ajovalojen pesureita. Vaikka nykyiset painepesurit eivät pärjää entisajan pyyhinpesureille, niin kyllä niilläkin kurakelillä maisema kirkastuu huomattavasti. Suomessa sitä pimeätä kurakeliä on n. puoli vuotta.

Ilman pesureita ei voi edes matkan varrella ajovaloja pyyhkiä. Muovilasit naarmuuntuu jos niitä pyyhkii ilman vettä.
Pesurit pitää tietysti olla erillisellä kytkimellä, jotta voi itse päättää pesutarpeen.

  
  • Muistelen vieläkin joskus kaiholla Saab 99GL:n ajovalopesureita. Parempia sai etsiä myös laadultaan. Olikohan Volvon 850 viimeisiä missä oli pyyhinpesurit? Saabistahan pyyhkimet häipyi 9-5/9-3-mallien myötä, jos en nyt ihan väärin muista.

      
  • Jokin aika/vuosi sitten tuli muistaakseni EU:n kautta kansallisiinkin määräyksiin kohta, jonka perusteella 25 w ksenoneissa ei tarvitse pesureita. Aika useassa lehtien koeajossakin muistan lukeneen, että ei ole pesimiä eikä tarvitse asentaa. Ja osassa autoja ei ole muutoinkaan vakiona. Nyt vaikuttaa talvet suunilleen Oulun alapuolella olevan sellaisia, jossa myös lampunpesimet ovat jatkuvasti tarpeen.

    Tässä asiassa saisi maahantuojat pitää päänsä, tuli auto mistä päin tahansa, että jokaisessa autossa (jos vain tehtaalta lähtiessä on mahdollista) olisi ajovalojen pesimet. Itse asiassa jatkossa tarve taitaa vain kasvaa, kun ledien myötä ja muotoilun avittamana ajovalot (vaikka 10 cm* 30 cm viirut) ovat pinta-alaltaan pienenemään päin. Ei siinä auta vaikka on millaiset laservalot, jos valot ovat suolakurasta ummessa.

    Ruotsalaiset ajoivat (ja ajavat edelleen) samankaltaisissa olosuhteissa ja siksipä toivat aikoinaan autoihinsa nuokin (turva)varusteet ennen muita.

      
  • Volvon pyyhinpesurit jatkoivat vielä pattikylkisten ensimmäiseen sukupolveen vuoteen 2006 saakka. Ja väittäisin, että tekniikka ei Saabille häviä luotettavuudessa, 740 GLE:n alkuperäiset pesurit toimivat yhä yli 410.000 km ja 30 vuoden jälkeen. Toisen olen kerran avannut ja korjannut moottoriyksikön tyyppivian, toinen on vielä tehtaan paketissa.

    Pesureista olen samaa mieltä muiden kanssa, tarpeelliset ovat.

    Mutta koska meidän olosuhteemme eivät ole autotehtaiden markkinadrivereita, olisi tuo pesuripakko syytä ulottaa kaikkiin valoihin vaikka kansallisena poikkeuksena.

    Yhteen Amerikkamalliseen nelivalo-Volvoon asensin painepesurit jälkiasennuksena, kun Haaparannan Volvohuolto kasasi minulle konversiopaketin halogeenivaloista pesureineen. Saakohan noita pesureita edes tarvikkeena jälkiasennetuksi nykyisin?

      
  • Pyyhinpesurit tulivat tutuksi aikoinaan myös BMW 5-sarjassa ja vaihdoin yhteen pyyhkimensulat. Näistä oli pelkästään hyviä kokemuksia silloin vanhaan hyvään aikaan ja toimivat kuten 740 GLE totesi ja toimivat yli 400 000 ajetussa Volvossa edelleen. BMW 5-sarjan E28:ssa oli pyyhinpesurit, E34:een tuli sitteen jo korkeapaine tupla-suutinpesurit ja pyyhkimet jäivät pois.

    Hyviä ovat myös nämä korkeapainepesurit ja näillä on pärjättävä.

    Huomioitavaa on että kaksi pesusuutinta on vaihtunut yhteen BMW F10:ssä.

      
  • Eikös F10:ssa ole vain myönnetty fakta, että siinä on vain yksi ajovalo puolellaan, joten yksi suutin ei oikeasti tingi mistään?

    Silloin kun Mersu vielä asensi pesureita, ehtivät vaihtaa W212 valonpesureiden toimintalogiikan väärin päin. Sekä edellinen S204 että nykyinen Mersuni pesevät valonsa joka 10. kerta tuulilasia pestäessä, mutta edellinen aloitti syklin valojen pesusta, nykyinen tarvii ensin 9 turhaa suihkausta vettä tuulilasiin, ennen kuin valot saa puhtaaksi.

    Pitäisi tointua Starin äärelle sen verran, että saisi tarkistetuksi, voiko tuota sykliä lyhentää edes viiteen?

    Se on sinänsä hyvä parannus, että nyt valot pestään vuorotellen, koska pesun aikana valoteho häviää hetkeksi lähes olemattomiin.

      
  • 740 GLE:
    "Eikös F10:ssa ole vain myönnetty fakta, että siinä on vain yksi ajovalo puolellaan, joten yksi suutin ei oikeasti tingi mistään?"

    Ei tingi mutta esimerkiksi E60:ssä vettä tulee ajovalon linssiin koko leveydeltä kahdesta suuttimesta. Veden määrästä en osaa sanoa, mutta silminnähden sama määrä voisi olla kyseessä.

      
  • Ovatko ne, jotka ajovalojen pyyhkijöitä toivovat, valmiita myös tekemään tarvittavat kompromissit valojen muotoilun ja materiaalien suhteen?

      
  • 740 GLE:
    "Pitäisi tointua Starin äärelle sen verran, että saisi tarkistetuksi, voiko tuota sykliä lyhentää edes viiteen?"

    BMW:ssä ei ole tuota ongelmaa vaan joka viidennellä tulee myös ajovaloihin pesunestettä.

      
  • @tracktest: Heh, en tiennyt Bemun asetusta, mutta viisi tuli minullekin mieleen intuitiivisesti sopivana intervallina. Ei vaan ole konfiguraation muutoksiin pystyvää järeää huoltotesteriä itsellä, niin ei pääse omin päin kokeilemaan voiko tuota parametroida uudelleen.

    @NHB: Jos itse saisin valita, ottaisin nykyaikaisen aerodynamiikan vaatimat matalat valot hyvin suunniteltuna ja painepesurein. Pyyhin sopii parhaiten vanhanaikaiseen kulmikkaaseen ajovaloon, eikä toimi kovin hyvin leveyteensä nähden matalassa eikä kaarevassa valossa. Painepesuri ei ole nollakelin räntäsateessa pyyhkimen veroinen, mutta jos saan edes 100 metriä lisää kaukovaloa ja alan tähän saakka parhaat lähivalot, olen valmis tinkimään pyyhkimistä polttoaineenkulutuksen ja huoltovapauden vuoksi.

    Meinasin jo aiemmin ketunhäntä kainalossa ehdottaa, että kun valoa on vähän, se pitää saada kaikki hyötykäyttöön ja siksi olisi hyvä säätää pesuripakko PIENITEHOISILLE valoille. Pesureista voisi vapautua ainoastaan demonstroimalla riittävän valotehon 50, 100 ja 200 metriä suoraan auton edessä ja ojan ulkopuolella olevien referenssimittauspisteiden valovoiman turvin. Josko tällä konstilla saisi auton ajovalojen kanssa jo valmiiksi tehtaalta? Halvempaa ne valot olisi tehdä nykyvehkeillä kuin pesurit...kai?

    Rekanvetäjän kattovalot putosivat pois nokalta ja telineetkin rälläköitiin irti viime viikonloppuna. Stealth valojen asennus piti silti tältä erää peruuttaa koska keulan purkaminen osoitti ulkopuolelta tehdyt mittaukset optimistisiksi. Lisää tavaraa tilaukseen ja ensi viikonlopulla uusi yritys...

      
  • Statuspäivitys: Valitettavasti TM testivoittaja SAE Seeker 20 -pari ei mahdu. Valokuvio juuri ja juuri mahtuisi säleikön laidasta laitaan, mutta valaisimen runko ja kiinnikkeet levittävät sen niin leveäksi, että kaukovalopari ihan toisiinsa kiinni vierekkäin asennettuna törmää ulkopäädyistään auton omien valojen kiinnikkeisiin eikä koko rakennelma mahdu leveyden puolesta säleikön taakse.

    Seuraavana on kiikarissa kapeammat X-Vision Race R4 tai Lazer Triple-R750, joiden pitäisi mahtua kunnolla ja valoakin on vielä tarjolla sen verran, että viitsii asentaa. Tavoitteena on noin 10 luksia noin 200 metrissä, eli selvästi parhaitakin vakioautoja enemmän, selvästi aiempaa vähemmän, mutta hallitummalla valokuviolla ja ilman puskurin päällä makaavia ämpäreitä.

    Vakiosäleikön vaakalamellit ovat toivottoman tiheässä näiden matalienkin valojen stealth-asennukseen. Vuosia neliovisen nelosdieselin isolle muovitähdelle naureskeltuani tilasin sellaisen itsellenikin. Sama design joka jättää ison moottorin jäädytykselle eniten vapaata ilmavirtaa jättää myös eniten tilaa tehokkaiden kaukovalojen piilottamiseen säleikön taakse.

      
  • Omassa Toyotassani (Prius+) pesurit toimivat silloin, kun pissapoikaa käyttää ja autossa on (automaattisesti syttyvät) lähivalot päällä. Lisäksi pesurille on oma fyysinen katkaisin, se lienee jo katoavaa kansanperinnettä. Ihan hyvin toimii, mutta luulisi, että olisi helppoa kehittää jokin "likaisuussensori" joka näkisi optisesti, kun ajovalot ovat pesua vailla. Vaikka niin, että se lukee jotain merkintää tai muotoa suojamuovissa/lasissa, ja aktivoi pesurin silloin, kun ei "näytä" enää samalta kuin pitäisi (ja auto on liikkeessä ja ei ole pakkasta jne. jne.).

    E-sarjan Mersu jää kyllä hankkimatta, kun ei ole pesureita. Toivottavasti käytäntö ei leviä.

      
  • Tuo oletusarvoinen pesu, jonka kuski saa halutessaan pois päältä kuulostaa loistavalta toteutukselta.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit