Uudet Mercedes E-sarja ja BMW 5-sarja, premium kingit

1091 kommenttia
1212224262737
  • Tuulilasi/Juuso Kallioinen:

    "BMW tuntuu olevan menossa ohjauksensa kanssa aivan väärään suuntaan, mikäli ajettavuutta pitää mittapuuna. Tällä uudella tyylillä varmaan tehdään vaikutus USA:ssa ja Kiinassa, mutta vaarana on, että aika moni entusiasti äänestää jaloillaan. Bemari oli ennen ajajan auto, nyt se on enemmän matkustajan - se on sääli !"

    Mitähän mieltä esimerkiksi WhatCar on tästä Kiinan aspektista ?

      
  • Tässä yksi WhatCarin aiemmista viesteistä.

    "Mielenkiintoisia väitteesi, usein syytät provoilusta jos pienikin kritiikki kohdistuu VOLVOon. Olisiko aika ottaa avoimempi näkökanta automerkkeihin. Oma mielipiteeni on se, että Volvo on matkalla ns. premium-merkkien ryhmään, mutta se vie aikansa. Vielä ei uusi VOLVO S/V90 ole siellä, tosin hyvä askel oikeaan suuntaan. Tähän ryhmään kuului aikanaan myös SAAB VOLVOn kanssa mutta aika ei riittänyt. Jos VOLVO jatkaa nykyiseen malliin niin seuraava S/V/XC90 voi olla hyvinkin jo Saksan tasolla, vielä monia asioita täytyy parantaa."

    Niin, siis mitä pitikään parantaa, vaikkapa Tuulilasin testin perusteella ?

      
  • Derrick nostit tällä kertaa tuulilasin toimittajan tikun nokkaan.

    ”BMW tuntuu olevan menossa ohjauksensa kanssa aivan väärään suuntaan, mikäli ajettavuutta pitää mittapuuna. Tällä uudella tyylillä varmaan tehdään vaikutus USA:ssa ja Kiinassa, mutta vaarana on, että aika moni entusiasti äänestää jaloillaan. Bemari oli ennen ajajan auto, nyt se on enemmän matkustajan – se on sääli !”

    Tämä poimittu kommentti uudesta BMW 5-sarjasta menee kyllä täysin yli ymmärryksen ollen mielestäni jopa täysin absurdi. BMW tosi asiassa tarjoaa vaihtoehtoiseksi ajoasetukseksi ajodynamiikkakatkaisimella COMFORT, taloudellisuuspainotteinen ECO PRO tai urheilullinen SPORT, jolla saavutetaan erittäin dynaamiset ajo-ominaisuudet. Uuden interaktiivisen Adaptive Mode-mukautusasetuksen valitsemisen myötä säätyvän iskunvaimennuksen, ohjauksen ja Steptronic-automaattivaihteiston toiminta mukautetaan vallitsevaan ajotilanteeseen. Löytyy siis mukavuuspainoitteista ja sporttisia ajo-ominaisuuksia ajoasetukseksi ja tämä kaikki katkaismen välityksellä. Miten pitkän juhlinnan jälkeen toimittaja kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo voinee aiheesta kysyä?

    Derrick onko tullut mieleen, kun näitä moniosaajia nostat esiin, että nämä suuressa arvossa pitämäsi toimittajat ovat vain ja ainoastaan autoista kiinnostuneita toimittajia ei muuta? Mitään lahjakkuuksia en näiden toimittajien joukosta löydä, ei tosin ole tarvetta löytääkkään. Itselleni näiden kommentit eivät tuo mitään täydentävää sisältöä otan nämä puhtaasti mielipiteinä koska oman perstuntuman tuomaa kokemusta ei korvaa mitkään testit koeajot etc. Joka näistä hakee vahvistusta valinnoilleen voi sen vapaasti tehdä sillä aina löytyy jokaiselle merkille joku toimittaja jonka jutut uppoavat tiettyyn osaan lukijoista. Tuulilasi on mielestäni tietyn tahon äänitorvi ja sen takia lopetin aikoinani tilauksen tämän lehden osalta toteamalla ei enää ainutttakaan juttua puolueelliselta lehdeltä. Vielä ei ole muutosta näkyvissä ja kyseinen lehti ei ole suosikkien listalla missään nimessä.

    Tekniikan Maailma on ollut perinteisesti VW-konsernin äänitorvi ja siihen vaikuttaa toimittajien omat valinnat millä autoilla he ajavat, kyllä se osan toimittajien perisynti on ei siitä pääse mihinkään. Väitteet voi kieltää, mutta näin asiat näen vaikka TM:n osalta on menty parempaan suuntaan jo jonkin aikaa. Moottori on yksi hyvä julkaisu ja puolueettomuus on tärkeä tekijä omassa arvostuksessa.

    Omasta mielestäni BMW on tehnyt uudesta 5-sarjasta jälleen hienon ja täydellisen paketin minun tarpeisiini. Perinteet ovat arvossaan ja laatua saa ja varusteita, unohtamatta myöskään turvallisuutta. BMW 5-sarja on ajajan auto edelleen sanoo eräät toimittajat mitä hyvänsä. 45 vuoden ajan BMW on tavoitellut täydellistä tasapainoa mukavuuden ja ajettavuuden välimaastossa ja on siinä hyvin onnistunut. Mukavuuspainoitteisen ajamisen iloa ei voi kokea muulla merkillä, kuin BMW 5-sarjalla. Saatte olla aivan vapaasti eri mieltä, siitä se keskustelu lähteköön taas fiksusti käyntiin. Sana on vapaa.

      

  • ”BMW tuntuu olevan menossa ohjauksensa kanssa aivan väärään suuntaan, mikäli ajettavuutta pitää mittapuuna. Tällä uudella tyylillä varmaan tehdään vaikutus USA:ssa ja Kiinassa, mutta vaarana on, että aika moni entusiasti äänestää jaloillaan. Bemari oli ennen ajajan auto, nyt se on enemmän matkustajan – se on sääli !”

    Tämä poimittu kommentti uudesta BMW 5-sarjasta menee kyllä täysin yli ymmärryksen ollen mielestäni jopa täysin absurdi. BMW tosi asiassa tarjoaa vaihtoehtoiseksi ajoasetukseksi ajodynamiikkakatkaisimella COMFORT, taloudellisuuspainotteinen ECO PRO tai urheilullinen SPORT, jolla saavutetaan erittäin dynaamiset ajo-ominaisuudet.

    Tekniikan Maailma on ollut perinteisesti VW-konsernin äänitorvi ja siihen vaikuttaa toimittajien omat valinnat millä autoilla he ajavat, kyllä se osan toimittajien perisynti on ei siitä pääse mihinkään. Väitteet voi kieltää, mutta näin asiat näen vaikka TM:n osalta on menty parempaan suuntaan jo jonkin aikaa. Moottori on yksi hyvä julkaisu ja puolueettomuus on tärkeä tekijä omassa arvostuksessa.

    Omasta mielestäni BMW on tehnyt uudesta 5-sarjasta jälleen hienon ja täydellisen paketin minun tarpeisiini. Perinteet ovat arvossaan ja laatua saa ja varusteita, unohtamatta myöskään turvallisuutta. BMW 5-sarja on ajajan auto edelleen sanoo eräät toimittajat mitä hyvänsä. 45 vuoden ajan BMW on tavoitellut täydellistä tasapainoa mukavuuden ja ajettavuuden välimaastossa ja on siinä hyvin onnistunut. Mukavuuspainoitteisen ajamisen iloa ei voi kokea muulla merkillä, kuin BMW 5-sarjalla. Saatte olla aivan vapaasti eri mieltä, siitä se keskustelu taas lähteköön fiksusti käyntiin. Sana on vapaa.

    Eivät nuo ajotilan asetukset ihmeitä tee. Ajettavuuden perusta luodaan jotenkin aivan toisin kuin vaimennusta säätämällä. 5er oli 90-luvun loppupuolellla omassa luokassaan, mutta siitä lähtien suunta on ollut kohti keskimääräisyyttä. Nykyisellään on ailailla yksi ja sama, ostaako Volvon, Mersun, Bemarin tai jonkin kilpailijan. Reilu 20 vuotta sitte oli toisin. Silloin BMW:llä oli selkeä etu ajettavuudessa. Nythän Jaguat on ykkönnen ja muiden järjestys riippuu vain painotuksista. Omaa uskoa häiritseviä kommentteja voi yritää sulkea pois sepittämällä taruja poulueellisista lehdistä, mutta nämä sepustukset eivät mene läpi kenellekään. Jos tuo jumalautosi pyrkisi johonkin täydellisyyteen ajettavuuden ja mukavuuden suhteen, niin miksi ihmeessä jumalautoosi tyrkytetään run flatejä, jotka pilaavat molemmat ominaisuudet?

    Nykyisin Jaguar tekee 5er:in luokassa ajettavan auton ja BMW tavoittelee jotain toista asiakaskuntaa. Paras kokemani kompromissi mukavuuden ja ajettavuuden suhteen on S-Klasse ilmajousilla, eikä 5er pääse edes kovin lähelle tuota tasoa. Nyt alla on Mustang GT, jossa riittää kyllä potkua jopa kiitettävästi, mutta sekä mukavuus että ajettavuus ovat hukassa.

      
  • Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja renkaat ovat ajettavuuden suhteen avainasemassa siksi run flat renkaita ei minun autoissani ole eikä tule koskaan olemaan. Hyvä kysymys on esitetty monta kertaa miksi uuden BMW 5-sarjan alla on Suomen karheillla ja uraisilla teillä run flatit vuodesta toiseen vaikka niiden vaikutus on kaikkien autoista perillä olevien tiedossa? Se että mitä BMW 5-sarjan kohdalla "keskimääräisyydellä" tavoittelee jää nähtäväksi? BMW F10:stä on seuraava askel otettavissa 6-sarjaan jos BMW G30:n ajettavuus ei miellytä, vaihtoehtoja BMW:llä on toki muitakin joten ole huoleti näillä mennään. Tuskin BMW G30:n ajetttavuus ja ajo-ominaisuudet niin paljon poikkeaa edellisestä, jotta se minulle päänsärkyä aiheuttaisi. Aika näyttää mihin päädytään sen miettimisen paikka ei ole vielä käsillä muutamaan vuoteen.

      
  • Derrick mielenkiintoinen artikkeli.

    BMW 5-sarja G30 ylivoimainen ajodynamiikka, mukavuus ja aerodynamiikka BMW EfficientLightweight muotoilun, kevytmetallien sekä hiilikuidun hyödyntämisen ansiosta täysin uuden BMW 5-sarjan paino on 100 kg kevyempi verrattuna edeltäjäänsä. Uudelleen suunniteltu alusta, alhainen painopiste, BMW:lle ominainen tasainen painonjakauma ja kevyt kori tarjoavat ylivoimaisen ajodynaamikan ja mukavuuden josta BMW 5-sarja on tunnettu. Useat alustavaihtoehdot kuten esimerkiksi Integroitu aktiiviohjaus, joka voidaan nyt yhdistää suositun ja maailman älykkäimmän nelivedon BMW xDrive:n kanssa, takaavat sen, että BMW 5-sarja on luokkansa ehdoton johtaja ajodynamiikan kokonaisuuden osalta. Lisäksi täysin uuden BMW 5-sarjan Sedanin ilmanvastuskerroin on luokkansa paras arvolla (Cd = 0.22).

    Seuraava askel kohti automatisoitua ajamista Avustavia lisävarusteita on tarjolla täysin uuteen BMW 5-sarjaan enemmän kuin koskaan ennen. Täysin uusi BMW 5-sarja on varustettu vakiona stereo-kameralla, joka pystyy lisävarusteina myytävien tutkien ja sensorien kanssa yhdistettynä tarjoamaan 3D-näkymän auton ympäriltä. Aktiivisia turvallisuusvarusteita täysin uudessa BMW 5-sarjassa ovat esimerkiksi väistämisavustin, risteävän liikenteen varoitin, kaistanvaihtoavustin sekä kaistavahti aktiivisella sivutörmäyssuojauksella. Jälkimmäinen valvoo kaistamerkintöjä auton ympärillä ja avustaa kuljettajaa tarvittaessa oikeilla ohjausliikkeillä sivutörmäyksen välttämiseksi.

    http://www.topgearsuomi.fi/content/taysin-uusi-bmw-5-sarjan-sedan

      
  • Tracktest, eikös tuo TopGearin juttu ole enemmänkin BMW:n tuottamaa ja jakamaa mainostekstiä, kuin mikään varsinainen koeajo saati vertailu muihin?

    Ihan hauska juttu sekin, että sinä kirjoitat "...tuskin G30 ajettavuus poikkeaa edeltäjästä...", eli Suomeksi käännettynä et ole edes ajanut kyseisellä autolla, mutta silti sanot sen olevan sinulle täydellinen ja haukut Tuulilasin testaajien mielipiteet vääriksi. Ylipäätänsä kirjoitat täällä jatkuvasti aivan uusista automalleista jyrkkiä mielipteitäsi, vaikka et ole luultavasti yhdelläkään niistä edes ajanut. Uusi BMW on silti paras, ennen kuin olet edes sillä ajanut ja itse asiassa kirjoitit sen olevan luokkansa paras ja ylivoimainenlähes kaikessa, ennen kuin autosta oli yhtään testiä edes julkaistu. Ja sinä sitten selität puolueellisista testeistä.

    Tracktestin perustelu puolueelliselle testille: BMW ei voittanut.

    Loppuun vielä Car and Driver lehdenkommentti uudesta 540i:stä.

    Lows:
    Insulated, not much fun to drive, absurd option pricing.

      
  • Mihin hän vertaa kun käyttökokemukset on vain samasta merkistä 30v

      
  • tracktest:
    urheilullinen SPORT, jolla saavutetaan erittäin dynaamiset ajo-ominaisuudet.

    Tuulilasin vertailussa todettiin sport moodin toki parantavan ajettavuutta, mutta muutosta dynaamiseen, puhumattakaan erittäin dynaamiseen ei tapahtunut.

    5-sarjan kokoisessa autossa on mielestäni muutakin hifisteltävää kuin ohjaus. Ja näissä muissa on onnistuttu hyvin. En itse ainakaan tuossa kokoluokassa kaipaa millintarkkaa rataohjausta maantiellä, enemmän häiritsisi tuo huonompi palauttaminen ja keskittäminen kaupunkiajossa.

      
  • Tuulilasin toisessa artikkelissa todettiin, että Euroopassa vitossarjaa myytiin vuonna 2016 muistaakseni 86.000 kpl kun taas Kiinassa myytiin pidennettyä vitossarjaa peräti 147.000 kpl vuonna 2016 ! Eurooppa ei siis enää jyllää siinä että minkälaisen auton tulee olla.

    Kuulemma BMW:n uuteen ohjaustuntumaan on päädytty käyttäjien haastattelujen perusteella, suurin osa haastatelluista käyttäjistä halusi että ohjaamisen tulisi olla vaivattomampaa. Lisäksi todettiin että ohjaukseen ei haluttu välittyvän "häiriöitä".

    Ajettavuus-osasto:

    Testissä BMW sai ohjauksesta 8 pistettä, Mersu sai 9,3 pistettä ja Volvo 9,2 pistettä.

    Mutkatie-osio meni aika tasan, BMW sai 9 pistettä, Volvo 9,2 pistettä ja Mersu 9,4 pistettä.

    Kaupunkiajosta BMW sai 8,8 pistettä, Volvo 8,9 pistettä ja Mersu 9,3 pistettä.

    Maantieajosta BMW sai 8,5 pistettä mutta Mersu ja Volvo saivat kumpikin 9,5 pistettä.

    Melusta BMW sai 9,4 pistettä, Mersu 9,3 pistettä ja Volvo 8,6 pistettä.

    Jousituksesta BMW 9,3 pistettä, Mersu 9,2 pistettä ja Volvo 9,1 pistettä.

    Oli miten oli, mutta isona kokonaisuutena aika tasainen testi kun kaikki osa-alueet otetaan huomioon eikä siis pelkästään ajettavuutta (tämä testiosuus koostui "maantiestä", "mutkatiestä", "kaupungista", "ohjauksesta", "jousituksesta" ja "melusta").

    Ajettavuuden lisäksi arvioitiin tiloja, kustannuksia, turvallisuutta ja suorituskykyä.

      
  • Teki BMW 5-sarjaan sitten minkälaisen ohjauksen tahansa se ei tule koskaan miellyttämään tuulilasin testaajia. Tekniikan Maalma tulee tekemään seuraavan vertailun näiden kesken, kun uusi Audi A6 tulee mukaan ja sen testin voitaa uusi A6. Onko BMW 5-sarja voittanut koskaan yhtäkään testiä tuulilasin tai TM:n vertailussa missä nämä neljä premiumia ovat mukana tuskimpa vain?

    Tärkeintä on kuitenkin se että BMW tekee ohjauksen käyttäjien haastattelujen perusteella heille mieluisammaksi. Vaivattomampaa ohjausta haluaville uudistus varmasti kelpaa, mutta tuulilasin testaajille ei. BMW ei tunnetusti ole tuulilasin suosikki ollut koskaan eikä sellaiseksi koskaan tule. Mitä väliä ei niin mitään. Tekniikan Maailman testaajien joukosta tuskin löytyy ainuttakaan BMW myönteistä toimittajaa on niin paljon seksikkäämpää fanittaa VW-konsernin autoja onhan siinä varmasti paljon myönteisiä asioita jotka tähän vaikuttaa. Kukin voinee miettiä mitä ne ovat vastauksia tuskin kukaan saa, mutta rivien välistä riittävän älykäs voi ne toki poimia.

    Auto-m en testaile autoja se pitää paikkansa. En liioin julista kokemuksiani näillä sivuilla ja sekin lienee viisasta ettei kovin tarkkaan kerro millä ajaa. Merkin voi ilmaista, mutta ei paljon muuta. Autoa kun lähden vaihtamaan pitkän harkinnan jälkeen koeajo riittää ja kun kaikki tarkistukset on tehty ja auto miellyttää kaikin puolin on päätös yleensä helppo. Katunut en ole ainoatakaan kauppaa siinä suhteessa olen selvinnyt hyvin, kilometrit on tarkastettu huolellla ja huoltokirja on ollut aina paikkansa pitävä. Halpoja nämä premium-merkit ei ole edes käytettynä Suomessa joten huolellisuus kannattaa eritoten käytettyä katsottaessa. Tuontiautoja pääasiassa katselen niissä, kun on varustelu sellainen kuin haluan. Joskus sisustuksessa värimaailma ei nappaa ja haku jatkuu. Hyvällä autolla jossa kilometrit ovat vähäiset voi ajella pidempäänkin vain nautiskellen oikeasta valinnastaan.

    Lopuksi voisin todeta sen että valitsee näistä minkä merkin tahansa niin tuskin tarvitsee katua jos ei kyllästy ulkonäköön liian nopeasti. Uudesta Volvosta pitää todeta se että se näyttää jotenkin jo nyt vanhahtavalta. Syytä en osaa sanoa mikä tuon aiheuttaa. MB:stä en pidä edelleenkään joten valinta on konservatiivinen BMW joka ei lähde mukaan villityksiin muotoilun osalta vaan jatkaa totuttua linjaa ja se sopii minulle parhaiten. ?

      
  • No otetaan sitten vaikka testin suorituskykyosio.

    Kiihtyvyydessä BMW 9,3 pistettä Mersu 9,4 pistettä ja Volvo 9,2 pistettä.

    Ohituskiihtyvyydessä kaikille 8,8 pistettä.

    Sitkeydessä BMW 9,4 pistettä, Volvo 9,2 pistettä ja Mersu 8,3 pistettä. Tämä on juuri se tilanne jossa Mersu hyytyy kun aletaan kiihdyttää vitosvaihteella ja kutosvaihteella nopeudessa 60 - 120 km tunnissa. BMW oli Volvoa niukasti parempi tässä sitkeysvertailussa.

    Käytännön ajossa BMW ja Mersu 9,4 pistettä ja Volvo 8,8 pistettä.

    BMW:lle paras arvosana vaihteistosta 9,7 pistettä, Mersulle 9,4 pistettä ja Volvolle 8,8 pistettä.

    Toiseksi, niin vaikka BMW sai huonommat pisteet ajettavuudessa kuin muut, niin koska lopputulos oli kuitenkin tasapeli, niin täytyyhän tämän tarkoittaa sitä että Bemarin on täytynyt pärjätä todella hyvin muissa testin osissa kuin ajettavuudessa.

      
  • Käyttäjien valinnat, eli uusien autojen myyntitilastot kertoo mitä uudelta autolta sen omistajuuden ajalta vaaditaan. 2017> Volvo 4. 2722 , Mersu 9. 1693 , Audi 10. 1596 , Bmw 11. 1336 kpl

    Ehkä Skodan menestys työsuhdeautojen kärjessä perustuu hyvään ajettavuuteen, mutta omistamisen riskit puuttuu.

      
  • Vielä turvallisuus-osio.

    Jarruissa BMW 9,3 pistettä, Mersu ja Volvo 9,4 pistettä.

    Ääritilanteessa BMW ja Volvo 8,8 pistettä ja Mersu 9,1 pistettä.

    Turvavarusteissa Volvo 8,3 pistettä, Mersu 7,8 pistettä ja BMW 7,1 pistettä.

    Näkyvyydessä Volvo 9,4 pistettä ja Mersu sekä BMW 9,1 pistettä.

    Kustannukset-osiossa kulutukset ja Co2-päästöt menivät aika lailla tasan. Muissa käyttökuluissa Volvo oli edullisin saaden 8,5 pistettä, MB sai 6,8 pistettä ja BMW 7,7 pistettä. Tässä oli kysymys huoltojen ja varaosien hinnoista.

      
  • Tilojen arviointi.

    Etutiloissa BMW 9,2 pistettä ja Volvo sekä Mersu 9,1 pistettä.

    Takatiloissa BMW 9,1 pistettä ja Volvo sekä Mersu 9 pistettä.

    Tavaratilassa BMW 8,7 pistettä ja Volvo sekä Mersu 8,8 pistettä.

    Varustelusta Volvo 9,4 pistettä, Mersu 9,2 pistettä ja BMW 8,6 pistettä.

    Viimeistelystä BMW:lle paras arvosana 9,3 pistettä ja Mersulle sekä Volvolle kummallekin 9,1 pistettä.

      
  • Hankintahinnasta ei Mersua tai Bemaria näköjään suoraan rokotettu vaikka ovat Volvoa selvästi kalliimpia. Volvon arvioitiin tarjoavan parasta vastinetta rahalle, vaikkakaan siis autojen hankintahintaa ei otettu huomioon pisteytyksessä suoraan.

    Testissä oli laaja "Poimintoja varusteista"-lista, mutta tässä listassa kerrottiin vain oliko po. varuste vakiovaruste, lisävaruste tai oliko varustetta ylipäätään saatavilla.

    Myös oli erillinen "Turvavarusteet"-lista, jossa kerrottiin oliko turvavaruste vakiona, lisävarusteena tai oliko varustetta ylipäätään saatavilla.

    Ei varmaankaan olisi ollut suuri työ eritellä kussakin autossa olevien varusteiden hinnat, vai onko olettamuksena että kaikissa autoissa oli suunnilleen samat varusteet (ehkä jopa tuon varustelistauksen mukaiset varusteet).

    BMW:ssä oli 15.000 euron edestä lisävarusteita, Volvossa 4.500 euron edestä lisävarusteita ja Mersussa oli 8.000 euron edestä lisävarusteita.

    BMW:n koko hinta oli 69.570 euroa, Volvon 57.514 euroa ja Mersun 67.769 euroa.

    Mersun perushinta 59.635 e, Volvon 53.028 e ja Bemarin sinänsä kohtuullinen 54.881 e.

      
  • Derrick,ota rauhallisesti. TL:n testi on edellleen aika amatöörimäistä verrattuna TM:ään, siellä vertailussa E-sarja otti selvän voiton. Myös uusi 5-sarja on valittu vuoden autoksi UK:ssa. Jos TL:n Juuso Kallioinen on järjestyksestä tätä mieltä, niin annetaan olla.

    Voisi sanoa, että jos rahasta ei ole kiinni niin Mercedes E. Volvo jää jälkeen, esim. kojelauta on kamala kun vanhanaikainen näyttö lattiassa. Lisäksi selvästi (+3dB) meluisin. BMW on monessa alueessa paras, rahaa vain palaa kun tekee vääriä valintoja alustan ja runflat renkaiden suhteen.

      
  • Hyvä kysymys on esitetty monta kertaa miksi uuden BMW 5-sarjan alla on Suomen karheillla ja uraisilla teillä run flatit vuodesta toiseen vaikka niiden vaikutus on kaikkien autoista perillä olevien tiedossa?

    Tuo on selkeä osoitus siitä, ettei BMW:llä ole enää prioriteetti tehdä autosta tunnokasta ajettavaa. E39:in aikoihin BMW vielä ylpeänä kehui, alumiinisten levypyörien ja jousituksen osien keveyttä. Nyt tuo on unohtunut ja jousittamatonta massaa maksimoidaan tyrkyttämällä raskaita run flatejä ja isoja alupalloja. Nuo kommentit tuosta asiakkaiden toiveiden huomioimisesta kertovat suoraan sen, missä mennään. Perinteet on unohdettu ja nyt halutaan kosiskella suuria massoja merien ja mantereiden tuolla puolen.

    Tärkeintä on kuitenkin se että BMW tekee ohjauksen käyttäjien haastattelujen perusteella heille mieluisammaksi. Vaivattomampaa ohjausta haluaville uudistus varmasti kelpaa, mutta tuulilasin testaajille ei.

    Itselleni tärkeintä ohjauksessa olisi tunnokkuus ja siksipä olenkin joskus muutaman BMW:n ohjauksesta pitänytkin. Tuulilasilla ei ole mitään syytä olla kertomatta ohjauksen puutteista. Suurkaupungin ruuhkissa keveys on plussaa ja aavikkojen suorilla teillä ei paljon ohjaustunnolla ole käyttöä, mutta mutkaisille ja osan vuodesta liukkaille suomalaisille maanteille itse kyllä preferoisin tunnokkuutta. Tosifanille näköjään ominaisuuksilla ei ole niin valiä, kunhan vain merkki pysyy tuttuna.

    Sitkeydessä BMW 9,4 pistettä, Volvo 9,2 pistettä ja Mersu 8,3 pistettä. Tämä on juuri se tilanne jossa Mersu hyytyy kun aletaan kiihdyttää vitosvaihteella ja kutosvaihteella nopeudessa 60 – 120 km tunnissa. BMW oli Volvoa niukasti parempi tässä sitkeysvertailussa.

    Siis onko Tuulilasi mitannut automaattien kiihtyvyyksiä jokin tietty vaihde päälle pakotettuna?

    Ehkä Skodan menestys työsuhdeautojen kärjessä perustuu hyvään ajettavuuteen, mutta omistamisen riskit puuttuu.

    Joku liisarinkin riskit kantaa ja hinnoittelee. Ammatikseen tuota tekevä tehnee aika tavalla tarkempia arvauksia kuin yhden auton harvakseltaan ostava yksityisasiakas.

      
  • En oikein usko että autolehti Tuulilasi perusteettomasti kirjoittaisi tuosta huonosta ohjaustunnosta. Tuulilasin mukaan ohjaustunnon puuttuminen heikentää ajettavuutta kaikilla osa-alueilla. Bemarin alustaa ei sinänsä moitittu mitenkään, päinvastoin sitä kehuttiin testissä.

    "Pitävällä mutkapätkällä voi todeta alustan toimivan oikein hyvin, mutta ohjaustunnon puute vesittää ajonautinnon".

    Turha näitä testejä on jälkikäteen yrittää selitellä parhain päin. Esimerkiksi Tekniikan Maailman testissä Volvossa ei ollut säädettävää alustaa, mutta Mersussa ja Audissa oli, eikä kukaan tästä pahemmin kitissyt. Yleisenä havaintona kuitenkin todettiin että Tekniikan Maailma olisi voinut järjestää testin paremminkin.

    PS

    Selostin tuon Tuulilasin testin täysin objektiivisesti. Kaikista autoista on mainittu vahvuudet ja heikkoudet.

      
  • "Siis onko Tuulilasi mitannut automaattien kiihtyvyyksiä jokin tietty vaihde päälle pakotettuna?"

    Sitkeystestin toteuttamistapaa pohdin itsekin juuri tästä lähtökohdasta.

      
  • On se tunnokkuus täälläkin arvossaan ei sitä voi kieltää. Ja on täälläkin BMW 5-sarja ollut alusta alkaen ajettavuudeltaan mainio peli joka on jalostunut uuden mallin tullessa mukavasti perinteitä kunnioittaen, muita avujakaan unohtamatta. Kokonaisuus ratkaisee näin se menee. BMW 6-sarjan Gran Coupé on auto jossa tunnokkuus on tallella jos se nyt on uudesta 5-sarjasta tyystin hävitetty jota kyllä suuresti epäilen. Jää nähtäväksi miten ajettavuus ja tunnokkuus aikanaan motivoi. Voihan sitä löytää jotain uuttakin uudesta moodista kuka tietää. Ei näitä auto asioita kannata ottaa liian vakavasti kuten ei näitä toimittajien juttujakaan. Kuhan horisevat palkkansa eteen mitä työnantaja päättää ja vaatii kulloinkin sanottavaksi. Ei liikauta suuntaan eikä toiseen muiden arviot ja päätelmät. Tuohan selviää aikanaan, kun tuon uuden BMW 5-sarjan ostomielessä koeajan.

    https://www.netcarshow.com/bmw/2013-6-series_gran_coupe/800x600/wallpaper_6b.htm

      
  • Huvittavaa tämä on kaiken kaikkiaan. Lopputulos on, että kaikki autot 0,1 pisteen sisällä ja lisäksi kyseessä vain TL. Se mikä täytyy myöntää on että Volvo näissä testeissä on parantanut, toki tuolla melupuolella ja kojelaudaudan näytössä on tehtävää. Kuten kirjoitin aikaisemmin Volvo kurkottaa jo saksalaisten sarjaan ja tällä hetkellä halpa hinta on iso etu.

    Hyvä vertailu voisi olla Volvo S/V90 vastaan Volkswagen Passat, siinä näkisi miten nämä hieman huokeamman 'lähes' premiumluokan autot pärjäävät keskenään.

      
  • Tracktest, kyllä myös Mercedes on vaihtoehto ajamisen ilolle. Jos on varaa saa varmasti sellaisen auton että iloa piisaa. Tuleva Audi A6 on takavetoinen ja jakaa tekniikkaa Porschen kanssa, tuskin malttaa odottaa?

      
  • Minkäs takia WhatCar ei näitä Tuulilasin havaintoja kommentoi ?

    ”BMW tuntuu olevan menossa ohjauksensa kanssa aivan väärään suuntaan, mikäli ajettavuutta pitää mittapuuna. Tällä uudella tyylillä varmaan tehdään vaikutus USA:ssa ja Kiinassa, mutta vaarana on, että aika moni entusiasti äänestää jaloillaan. Bemari oli ennen ajajan auto, nyt se on enemmän matkustajan – se on sääli !”

    ”Pitävällä mutkapätkällä voi todeta alustan toimivan oikein hyvin, mutta ohjaustunnon puute vesittää ajonautinnon”.

      
  • WhatCar Audi A6 takavetoisena. Audi A6 on sitten minun listallani korkealla. Takavetoisen Audin pitää melkein jossain vaiheessa koeajaa ja ehkä omistaa kuka tietää.

      
  • Onhan tuota heikkoa ohjaustuntumaa haukuttu näköjään vuoden 2004 testissä kaikkien saksalaisten kohdalla joten se siitä ja sen kestävyydestä. Samat jutut näköjään toistuu kuin huonossa leffassa toinen toistaan kopioiden.

      
  • WhatCar, ero tosiaan on käytännössä mitätön 0,1 pistettä, mutta uuden Bemarinhan piti rökittää Volvo helposti joka osa-alueella. Volvon piti olla joka osa-alueella todella vanhanaikainen, kunhan uusi 5-sarja julkaistaan. Kuinkas nyt siis kävikään?

    No kun ei muuta keksitä, niin palataan tuohon palkitusta kosketusnäytöstä kitisemiseen.

    Onhan sekin huvittavaa, että vuorotellen tilanteesta riippuen Volvon miinus on halpuus ja kalleus. Oli kumpi tahansa, niin se on WhatCarin mielestä negatiivinen asia.

    Tracktest ja WhatCar, jatkakaa samaan rataan. Tracktestille BMW on paras auto, vaikka kaveri ei ole mitään muuta edes kokeillut muutamaan kymmeneen vuoteen. Ei ole edes uudella Bemarilla ajanut, mutta silti tietää sen olevan paras. Palsta pysyy todella humoristisena ja viihdyttävänä kiitos teidän.

      
  • Ei minulla ole mitään tarvetta koeajaa Volvoa tai muita premium-merkkejä. Koeajan auton silloin kuin vaihto on ajankohtainen. Jos tämä käy sinun psyykkeen päälle niin sille en voi mitään. Jäitä hattuun vaan sinulllekkin, solvaat minua usein siitä että olen tosissani. Nähdäkseni sinä olet enemmän kuin tosissasi kaiken aikaa. Huvittavaa todellakin huvittavaa.?

    PS. Olen ajanut melkein kaikilla saksalaisilla autoilla jotka on valmistettu 2000-luvun lopulla joten kyllä täällä jotain tietoa on myös muista merkeistä. Ei tosin tältä kymmenluvulta muita kuin BMW.

      
  • Ei minua se kiinnosta, mitä autoja sinulla on tarvetta ajaa, mutta jos jatkuvasti selität täällä uuden 5 BMW:n olevan paras auto luokassaan, niin onhan se aika absurdia, että et ole ajanut edes kyseistä Bemaria, saati ainoatakaan sen kilpailijoista.

    Tämän päälle sitten haukut vielä autolehtiä puolueellisiksi, lähinnä sillä kriteerillä, jos lehti ei kehu Bemaria kaikessa. Miksiköhän sinua sitten pidetään täällä lähinnä huonona vitsinä?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit