Paloturvaa keittiöön

3 kommenttia


Kodinkoneiden kehitys retuperällä

Kodinsisustuslehdet esittelevät taas uusia hienouksia keittiöön. Paljon tärkeämpää olisi kuitenkin korjata nykyisten konemallien puutteita. Erityisesti paloturvallisuusasiat ovat retuperällä, jopa huonontuneet viime vuosina. Sekä pyykkikoneet, tiskikoneet että erityisesti liedet aiheuttavat vuosittain lukuisia tulipaloja, joissa kuolee ihmisiäkin. Taitavat kilpailla määrässä tasaväkisesti tupakan kanssa. Viimeksi kotimme sähköliettä uusiessani ihmettelin, mihin ovat kadonneet termostaattilevyt, jollainen oli kahdessa edellisessä liedessä, jo 1980-luvulla. Ei kuulemma ole nykyisin tarjolla eikä tarvita, myyjän mielestä.

Kun YLE- radiossa oli kontaktiohjelma kodin turvallisuudesta, soitin sinne samaa kysellen. Ehdotin tavallisen termostaattilevyn lisäksi rakennetta, jossa ylikuumeneminen ennen muuta syttymistä sulattaisi sähköjohdon poikki. Kummallekaan turvalaitteelle ei kannatusta herunut; tyrmättiin insinöörien ylimielisyydellä, ilman ymmärrettäviä perusteluja.

Kuitenkin väitän, ettei termostaattilevy ole sytyttänyt ainoaakaan tulipaloa – vai onko vastaväitteitä? Yhtenä vaihtoehtona voisi myös olla sähkölevyjen kytkimenä ajastin, joka unohtuneena katkaisee virran vaikkapa 30 tai 60 minuutin kuluttua. Siten, ettei unohtunut pyttipannu ehdi kuivua muuttuen sytykkeeksi. Lehdestä saa lukea myös tapauksia, joissa koira on aiheuttanut tulipalon vääntämällä nappuloita. Ei kai olisi vaikeaa panna koira- / lapsilukkoa vakiovarusteeksi.

Miksihän muutoksiin ollaan noin nihkeitä kodin asioissa? Kai siksi, että se on lähinnä naisten valtakuntaa ja he eivät osaa vaatia. Itsekään en mikään kotikokki ole, vaan kyllä muutostarpeet huutavat. Herätkää nyt edes vakuutusyhtiöt! Vakuutusmaksut ovat jo kyllin korkeita.

.
Terho Pelkonen
Riihimäki


  
  • Kuten tuossa aiemmin romanialaisesta Rosenlewista kirjoittaessani kerroin, olin hankkimassa uutta liettä. Samassa yhteydessä tutkin alan tarjontaa yleisestikin ja kyselin myyjiltä mm. termostaattilevyistä. Parin asiantuntevalta tuntuvan myyjän mukaan ne hävisivät markkinoilta lähinnä teknisten ongelmien vuoksi eli eivät olleet kovin varmatoimisia, olivat usein rikki ja huoltaminen oli sekä hankalaa että kallista. En tiedä voisiko nykytekniikalla tehdä parempia versioita.

    Joissain nykyisissä kehittyneimmissä erillisissä keittotasoissa näyttää olevan virrankatkaisu- ym. turvallisuutta lisäävää automatiikkaa, joten sillä puolella ainakin kehitystä näyttää tapahtuneen.

    Hankkimassani kotimaisessa Cylinda-liedessä muuten on turvakytkin, joka toiminee varmaan hyvin lapsi/koiralukkona.

      
  • Voisiko ajatella ratkaisuksi esim. sähkökiukaista tuttua ajastinta. Väännät nupista levyn tehon ja vaikka saman nupin sisäkehältä ajastimen, perunoille puolituntia, haudutukselle 2 tuntia, jne. Onhan sähköuuneissäkin ajastimet ja paistoanturit etc. Ei olisi varmaankaan kovin kallista.

    Yksi markkinoille tullut ratkaisu kalliimmissa luokissa on induktioliesi, joka ei koiran tai lapsen väännellessä nuppeja lämmitä, jos ei ole jättänyt kattilaa liedelle.

      
  • Tuollaisia ajastimia olen nahnyt ihan suomessa jo kaytossa monta vuotta. jenkeissa ne ovat myos yleisia.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit