Rakennusmaailma

1 kommentti

Onko kukaan saanut uutta rakennusmaailmaa tutustumisnumerona?

Itselleni on tullut ainoastaan tarjous, että tällaisen saisi tilata. Työpaikalle on tullut TM:n mukana myös näytenumero.

Ilmeisesti yli 30v:n tilausjakso ei edellytä lehtiyhtiöltä muuta kuin ilmoituksen, että tällainen tuote on olemassa, osta.

Uudempien tilaajien houkuttelu mainostamalla, markkinoimalla ja tilauslahjojen antamisella on käytäntö. Kukahan sen maksaa? No asiakas tietenkin. Mutta kenen se pitäisi maksaa, uuden vai vanhan asiakkaan?

Onkohan pitkään jatkuneessa asiakassuhteessa kysymys samanlaisesta "kultaisesta häkistä", joista puhuttiin pankkikriisin saneerausten yhteydessä. Vuosikausia samassa pankissa työskennelleet eivät osanneet odottaakaan joutumistaan saneeraustoimenpiteiden kohteeksi. Vuosikausia jatkunut tilaus vaan jatkuu, ja asiakas luottaa että jatkuvuus olisi jotakin mitä lehtiyhtiökin haluaa.

Täytynee opettaa lehtiyhtiötä, että ei asiakassuhteen jatkuvuus mikään itsestäänselvyys ole...

  
  • Tuohon en osaa ottaa kantaa, mutta koska otsikko oli sopiva, voi aiheesta ottaa esille toisenkin asian.

    Rakennusmaailma on ollut joidenkin hampaissa ennenkin. Minun mielestäni siellä toistuu maailman turhin testisarja, rautakauppojen hintavertailut, vuodesta toiseen. Rakentaja tai suurempaa remonttia tekevä avaa tilin liikkeeseen, jolloin tämä saa alennusprosentit laskuun eikä ovh-hinnoilla ole mitään merkitystä.

    Sen sijaan uusin ikkuna-testi saa minulta kiitosta ja onpa aihe noteerattu ammatttilehdistössäkin. Autoteollisuus joutuu tehokkaan valvonnan alle autolehtien testien toimesta, mutta rakennusala joutuu tyytymään olemattomaan viranomaisvalvontaan. Se näkyy tuloksissa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit