Uudet nettisivut

11 kommenttia

Hämmästyttää että kukaan ei ole vielä kritisoinut näitä uudistettuja sivuja. Vaikka vanhatkaan eivät olleet häävit, niin niistä löysi sentään jotenkuten uusimmat viestit. Lisäksi tuo sivun ylälaitaan koko ajan pienellä viiveellä pomppaava mainos on ärsyttävä. Voiko tekniikan lehdessä tosiaankin olla näin huonot sivut?

  
  • Olen täysin samaa mieltä.

    On vaikea kuvitella jotain vielä sekaisempaa ratkaisua.

    Olikohan edes halpa?

    Ostoskorini pysyy taatusti tyhjänä

      
  • Työläppärissä on vielä leasing-aikaa ja Win2000 + IE6. Siinä tuo alareunan TM Tilaajapalvelut tiedote jämähtää välillä näytön päälle siten että sivun vierityspalkit jäävät alueen alle. Pari ylintä viestiä voi lukea, mutta siinä kaikki.

    Sitten eri alasivujen suurin numero on joskus lähes samalla värillä kuin pohja. Näkyy esim. 1 2 3 joista numeron kolme vain arvaa.



    On tietysti luonnollista että aluksi on kaikenlaista ongelmaa. Aika monessa netti-keskustelu paikassa käytetään yhtä ja samaa "alustaa" voisin veistellä että "pohjalevyä". Mikä ettei TM valinnut kaikille tuttua vaan piti ottaa ihan uusi käyttöön.

    Kaipaamaan jää mm. seuraavaa:

    - ketkä on paikalla

    - kuinka monta kertaa tietty viesti on luettu

    - uudet viestit edellisen käynnin jälkeen

    - jne

      
  • Ja kellokin on seonnu kokonaan...

    Otsikko "Uusi aihe" puuttuu...

      
  • en kyllä keksi äkkiseltään tästä uudesta mitään parempaa kuin vanha.



    eikä tästä näemmä muutkaan pidä. ei hyvää mainosta tekniikkaa käsittelevälle lehdelle.



    sääli, sillä hyvääkin verkkobisnestä olisi tarjolla :wink:

      
  • Kas kummaa,typerä mainospomppu on poistunut! :flower: :flower:

    Maailma ehkä vielä kehittyy??

      
  • EFC:

    Hämmästyttää että kukaan ei ole vielä kritisoinut näitä uudistettuja sivuja. Vaikka vanhatkaan eivät olleet häävit, niin niistä löysi sentään jotenkuten uusimmat viestit. Lisäksi tuo sivun ylälaitaan koko ajan pienellä viiveellä pomppaava mainos on ärsyttävä. Voiko tekniikan lehdessä tosiaankin olla näin huonot sivut?




    Ehkä porukka nykyään ei enää odota liikoja nörteiltä. Aina tarvitaan sisäänajovaihe. Ja kyllähän koko ajan sivuilla edistystä tapahtuukin, tuo tilaajapalvelun pomppiminen on tosiaan jäänyt pois. Itse alussa en päässyt edes kirjautumaan, mutta pian sekin korjaantui. Parannusta on se, että vanhoille sivuille en saanut asiakasnumeroa tallennettua, joten osa palveluista jäi saamatta. Nyt homma korjaantui kertaheitolla. Nyt raivostuttavin piirre on se, että vähän väliä pitää kirjautua uudestaan sivuille, kun ei kirjautuminen pysy voimassa. Kaikista kirjoituksista pitää ottaa ennen lähetystä kopio, muuten menisi monet uusiksi.



    Mutta kyllä tämä tästä.

      
  • Kirjoitin toimitukselle palautetta kirjautumisesta ja asiaan taisi tulla korjaus hetimiten. :flower: :flower:

    Toivoa siis on.Olisi eduksi kaikille jos epäkohdista kirjoitetaan toimitukseen nyt kun sivut ovat uusia ja ehkä helpommin korjattavissa.

      
  • Kirjoitin toimitukselle palautetta kirjautumisesta ja asiaan taisi tulla korjaus hetimiten.

    Toivoa siis on.Olisi eduksi kaikille jos epäkohdista kirjoitetaan toimitukseen nyt kun sivut ovat uusia ja ehkä helpommin korjattavissa.



    Kyllä ne näitä kommentteja täältäkin lukevat. Hyvä kuitenkin että korjaavat ongelmia.

      
  • valtavia ongelmia tuntuu sivustolla olevan..uskomatonta :open_mouth:



    vai onko muka vain sattumaa ettei kukaan kirjoita viestejä...? :warning:



    kyllä tuonne auto-osioon yleensä vähintään muutamia viestejä jengi laittaa päivässä...

      
  • Eipä paljoa ole tullut tätä sivustoa enää käytettyä, kun on niin vaikeata löytää uusia viestejä yms.

    Itse kun vastaavia työkseen rakentelee niin ei voi kuin ihmetellä mikä logiikka suunnittelijoilla on ollut tämän sivuston kanssa - mitään kun ei tunnu löytyvän, ei edes pidempi aikaisen käytön jälkeen.



    No tästä on tietenkin seurannut se ettei täällä tule käytyä niin usein. Auttaahan se sivustoa toimimaan nopeammin kun karkotetaan kaikki käyttäjät sivuilta, mutta mitä ideaa on sivustolla jos sitä ei haluta käytettävän?



    Tämä 'Vastaa'-laatikko on hyvä esimerkki taidottamasta suunnittelusta. Tämä on postimerkin kokoinen pläntti suurella 27" näytöllä, vaikka muu teksti on täysin luettavaa. Mikään keskustelupalsta ei ole ollut tähän mennessä näin vaikea käyttää kuin tämä uusi on.

      
  • Nettisivut tuntuvat usein hankalilta kaikille muille kuin itse tekijöille. On selvää, että seniorikansalainen kaipaa erilaisia sivuja kuin nuoriso ja kuiva tiedemies erilaisia kuin värikäs poppari. Kaikille on kuitenkin tärkeää nopea latautuminen heikollakin yhteyksillä ja tietty pysyvyys. Jos autossa vaihdettaisiin hallintalaitteiden paikka vuosittain olisi varma kaaos edessä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit