Mikä kone paras matkustaa?

13 kommenttia

Olen asetellut eri lentokoneita paremmuusjärjestykseen matkustusmukavuuden perusteella. Asiaa tietenkin vaikeuttaa mm. sääolosuhteet. Kaukolentoja olen lentänyt mm.. A330, A340, MD11, 777 ja 747-400 koneilla.



Parasta kyytiä saa turistiluokassa A340 (Finnair) koneessa. Koneeseen väilittyy mielestäni selkeästi vähemmän moottorien ääntä ja tärinöitä ja värinöitä kuin esimerkiksi sisarmallissa A330 koneessa. jossa on siis kaksi mottoria A340 neljän moottorin sijaan.



747 tärisi nousussa ihan hirveästi ja muutoinkin se tuntui vanhanaikaiselta Airbusseihin verrattuna.



Onkohan jollakin aiheesta ihan jotain tutkittua tietoa?

  
  • Joo,olenpa minäkin melkoisesti lennellyt kaikilla noilla konetyypeillä ja eräillä muillakin, parhaimmillaan mm. kahdeksan kertaa vuodessa jenkkilään, yhteensä jotain 200 rapakon ylitystä molempiin suuntiin kolmenkymmenen vuoden aikana.



    Uudet Airbusit ja B777 ovat tietenkin äänettömämpiä ja värinättömämpiä kuin vanhat jumbot ym. A340 ja Finski on minunkin suosikkini, turistiluokan penkkivälikin on siedettävä, ei sellainen jalkapuu kuin monella muulla yhtiöllä. Viimeksi lensin finskin A340:lla Pekingiin ja Shanghaista takaisin. Vain ruokapuolessa oli valitettavaa, yksi vaihtoehto ja se oli kasvislasagne! China Eastern Airlinesilla Pekingistä Shanghaihin oli suorastaan kulinaarista nautintoa, 1,5 kertaa suuremmat annokset ja sekä liha- että kanavaihtoehto :sunglasses:

      
  • Taitaa olla sellainen aihepiiri, että tarvitaan sofistikoituneempi perse asiaa arvioidakseen. Itselläni on ihan sama onko alla Tupolev tai Boeing. Ero on siellä korvien välissä. Keksiikö kukaan miten niitä vertaillaan?

      
  • Et ole ilmeisesti tuolla itäkalustolla lentänyt? Väitän, että ei siihen kummaa asiantuntemusta tarvitse, että tuollaisen itäkoneen erottaa uusimmista Airbuseista ja Boengeista. Esimerkiksi melutaso on sisälläkin aivan eri luokkaa kuin nykyaikaisissa länsikoneissa. Eihän noilla Tupoleveilla ja Iljushineilla saa edes lentää eurooppaan sen takia, että se niistä lähtevä ulkoinen melutaso ei täytä normeja.



    Ja kyllähän nuo finskin uudet Airbusit ovat ihan selkeästi hiljaisempia vehkeitä kuin niitä edeltäneet MD-11-koneet, vaikka itse MD-11:sta pidänkin. Onneksi Finnair lentää sillä vielä rahtia.



    Nykyään tuotannossa olevista koneista triplaseiska viehättää. Ihan niiden valtavien moottorien takia.

      
  • Taitaa olla niin, että Simppa ei ole lentänyt muualle kuin rantakohteisiin. Simpalla ei ole mitään tuntumaa näihin itäkoneisiin. Simpalle normit on tärkeitä, vaikka omaa kokemusta ei ole.



    ps. Lennolle lähtiessä en hirveästi ole miettinyt melutasoa tai muuta sellaista. Simppa varmaan istuu perse penkissä ja arvioi tilannetta.

      
  • Mitä tykästyin muutama vuosi sitten Boeing 777:aan. Lensin JAL:n turistiluokassa. Kone oli aivan uusi. Hiljainen. Turistiluokan selkänojissa oli niin isot viihdekeskuksen näytöt tarkalla resoluutiolla etten ole moisia tavannut tuon jälkeen. Penkin alta löytyi virtatöpselit. Jalkatilaa oli ruhtinaallisesti. Koneen ilma oli mukavan kosteaa. Vessoja oli tarpeeksi.

      
  • Nasse:

    Taitaa olla niin, että Simppa ei ole lentänyt muualle kuin rantakohteisiin. Simpalla ei ole mitään tuntumaa näihin itäkoneisiin. Simpalle normit on tärkeitä, vaikka omaa kokemusta ei ole.

    ps. Lennolle lähtiessä en hirveästi ole miettinyt melutasoa tai muuta sellaista. Simppa varmaan istuu perse penkissä ja arvioi tilannetta.




    Mikäpä nyt kiukuttaa?



    Joudun työni puolesta lentämään aika paljon ja myönnän, että ilmailuala ja lentokoneet kiinnostavat.



    Eipä siinä mielestäni mikään alan tietäjä tarvitse olla, että erottaa nuo neuvostokoneet uudemmista länsivalmisteisista. Ja kyllä, on etenkin menneinä vuosina tullut matkailtua vaikka minkälaisilla lentävillä katiskoilla.



    Viimeisin kokemus on tuosta idän perusjuhdasta, Tupolev Tu-154:stä.

      
  • Lyhyen maistiasen perustella voisin väittää, että toimivat vastamelukuulokkeet tekevät koneen.

      
  • Roge:

    Olen asetellut eri lentokoneita paremmuusjärjestykseen matkustusmukavuuden perusteella.




    Oman kokemuksen mukaan riippuu kovin paljon lentoyhtiöstä jo jopa koneyksilöstä. Esimerkiksi itse laittaisin Finskin A330:n mannertenvälisellä mukavammaksi kuin A340:n, mutta tämä johtuu todennäköisesti lähinnä siitä, että muutaman viikon takainen lento Nykistä Helsinkiin A340:n takaosassa oli aika kammottava. En tiedä, onko siellä tihennetty istuinvälejä viime aikoina, mutta kun edessäolija laittoi selkänojansa taka-asentoon, sain matkustaa koko matkan hievahtamatta ja pintahengityksellä... (Noin yleensä Finskin A330/A340-sarjan koneet ovat hyvää tasoa, sieltä saa sähköä läppäriinkin.)



    Toisaalta minulla on hyviä kokemuksia vaikkapa 747:sta; kohtuullisen ilmavaa, järkevä jalkatila, siisti, hyvä viihdejärjestelmä, vaikka konetyyppi on vanha. Ja jos muistelee niitä parhaita lentoja, niin yölento meluisassa sardiinipurkissakin voi olla miellyttävä kokemus, jos sattuu saamaan neljä vierekkäistä penkkiä itselleen. (Tai voittaa upgrade-lotossa business-paikan.)



    Yleisesti eurooppalaisilla ja aasialaisilla on paremmat koneet kuin amerikkalaisilla. Erityisesti USA:n kotimaanlennot ovat kaameita. Koneet repsottavat joka nurkasta, vaikka olisivat uusiakin. Toisaalta sikäläisille kyllä pitää antaa bonusta lennolla toimivasta Internetistä. Lentoyhtiötkin vaihtelevat vähän ajan mukaan. Joskus SAS oli hyvä, Finski keskinkertainen ja BA surkea. Nyt ehkä toisin päin. Aeroflot ei välttämättä ole kovin hyvämaineinen, mutta jos siellä sattuu uuteen koneeseen mannertenväliselle, niin kokemus ei välttämättä ole lainkaan huono.



    Melun suhteen olen ottanut sen linjan, että siitä ei kannata kärsiä. Vastamelukuulokkeet eivät paljon maksa, ja kohtuulliset sellaiset tuovat ihastuttavan rauhan maahan. Vieressäistujallakin on vähemmän tarvetta avautua.



    En siis menisi noin yleisesti laittamaan konetyyppejä kovin paljon paremmuusjärjestykseen. Enemmän se on kiinni koneyksilöstä, lentoyhtiön politiikasta jalkatilojen suhteen, vieruskaverituurista ja vaikka lentoemännän päivän hyvyydestä. Vaikka siis vanha Putolev tai Kiljushin ovat tietysti vähän omaa sarjaansa, ja jos vaikka ATR:n kyytiin jossain sattuu, niin siinä tulee suihkuturbiineja ikävä.

      
  • 747:ssakin riippuu, minkäikäinen yksilö on kyseessä. Tuohan on edelleen tuotannossa. Uusin malliversio, neljännen sukupolven 747-8 on vasta tänä vuonna tullut kaupalliseen käyttöön



    Nelisatasen valmistuskin loppui vasta pari vuotta sitten.



    Hiilipäästö:



    Joudupa joskus tuollaisen vanhemman Tu-154:n takaosastoon moottorin viereen. Siinä se melu vasta helvetillinen onkin.



    ATR:ssä riippuu paljon, minkäikäinen/mallinen yksilö on kyseessä. Uudemmat 500-sarjalaiset ovat hyvinkin siedettäviä vehkeitä jos ei ihan siiven viereen joudu.

      
  • Tupoleveista on kirjan verran kokemuksia,lentelin neukkulan aikoihin Mustalle merelle, Kaspian merelle, Pietariin jne. Kerran lensimme sillä pikkutupolla, oliko se 137 tai sinnepäin,Murmanskista Arkangelin ja Sverdlovskin kautta Novosibirskiin. Takana käytävällä istua lojotti iso Schäferi, oli kai koneen turvamies. Eräällä matkustajalla ei ollut turvavyötä.

    Soitti emäntää, ei kuulunut, napista ei tainnut mennä johtoa minnekään. Puolessa matkaa tuhti emo vyöryi käytävällä. Mies valitti turvavyön puutteesta. Emo huiskaisi kädellään, "so what":wink:

    Ja se haju,mädän puolukan, joka leijui kaikissa koneissa,oliko se venäläinen parfyymi vai vuotavista käymälöistä? Novosibirskista Moskovaan lensimme neukkulan ensimmäisellä laajarunkoisella,IL-76:lla, jota ei vielä oltu lännessä nähtykään. Matkatavarat kannettiin itse alakertaan ja sitten portaita matkustamoon. Ensin oli raahattu matkalaukkuja puoli kilometriä platalla. Vaikka uusi,kone oli jo uskomattoman likainen.



    Kolmimoottorinen Tupolev 154, kopio kopio B727:stä, ei tarvinnut Helsinki-Vantaalla hinausta portista, vaan puski ulos

    moottorien reversseillä niin että ikkunat asemalla helisivät.

    Kun laskeuduimme Burgasiin Bulgariaan, romahti katosta iso valaisin käytävälle ...

      
  • 340 bussi on minusta erittäin mukava, eli paras.

      
  • Kiitokset etenkin Simppa ja Dr. no. Koneita arvioitaessa on otettava huomioon istumapaikka. Melu ja mukavuus vaihtelevat koneen eri osissa. its epyrin saamaan istumapaikan aina melko edestä , jossa yleensä on vähemmän kohonaa. Vastaäänikuulokkeet ovat mainio ratkaisu ja toimivat hienosti. Muutamia lentoja ja etenkin lyhyitä silloin tällöin lennettäessä ei näiden asioiden mrkitys ole ehkä kovinkaan suuri. Ikää tulessa lisää ja paljon lentomaileja nämä asiat merkitsevät enemmän.

      
  • Yleensä ottaen olen sitä mieltä, että mitä isompi kone sitä parempi lentää. Finnairin koneet ovat aina olleet ihan ok hyviä, halpiksilla lentäessä on taas ollut enemmän kolisevaa sillipurkkitunnelmaa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit