Autovalmistajien tyhmyydellä ei ole rajoja

695 kommenttia
145791024
  • Sijoitusten onnistumisen arvionti onnistuu vain näin jälkeenpäin tarkastellen. Ei mulla ollut tarvetta vähätellä tuolloin muita sijoittajia eikä liioin myöskään kommentoida paniikin lietsontaasi, johon otin jo kantaa silloin, kun yrititit kirjoittamalla saada Volkkarien moottorit hajoamaan. Nythän tiedämme myös senkin, kuinka tuo ”luotettavuusanalyysisi” onnistui.

      
  • NHB:

    "johon otin jo kantaa silloin, kun yrititit kirjoittamalla saada Volkkarien moottorit hajoamaan."

    Ihan TM:n toimittajat sen VW:n palasiksi ajoivat.

      
  • NHB:n muisti pätkii yleensä silloin, kun kyseessä on VW-konserni. Et sitten vastannut kysymykseen.

      
  • NHB:

    "Sijoitusten onnistumisen arvionti onnistuu vain näin jälkeenpäin tarkastellen."

    Mistä syystä laitoit Volkkarin osakkeet lihoiksi?

    Tuossa NHB:n mielestä vähättelevä vastaukseni nimimerkille Auto-m:

    "10 pinnan tuotto puolessa vuodessa on hyvä, ei käy kieltäminen."

    Nuo tarinasi NHB alkaa olla siinä määrin muunneltua totuutta, ettet vain olisi pyrkimässä valtakunnan politiikan keulakuvaksi Maalaisliiton listoilta?

      
  • NHB osaatko selittää suuren eron kahden valmistajan välillä samalla SCR-puhdistuksella?

    Noiden päästöt ovat jopa suurempia kuin Volkkarin virallisten huijausmallien päästöt puhdistus sammutettuna. Kyllä tuollaiset kertaluokan ylityksen tarkoittavat sitä, että puhdistus ei vain ole päällä.

    CEO Nick Molden fra Emissions Analytics siger til webmagasinet Whatvan.co.uk:
    – Vores test viste, at Mercedes Citan med 1,5-liters dieselmotor udledte flere end 20 gange så mange NOx-partikler som tilladt i Euro 6-normen.”

    Eipä ihme, että Pariisissa on NOx-päästöt korkeita, kun nuo ranskalaiset autot aika kovalla prosentilla päästelevät tuollaisia määriä.

    Mistä syystä laitoit Volkkarin osakkeet lihoiksi? Tuossa NHB:n mielestä vähättelevä vastaukseni nimimerkille Auto-m:

    Logiikkasi alkaa taas lipsumaan. Mielestäni vähättelevä vastauksesi on tuossa muutama viesti sitten kyllä ihan lainattunakin, etkä siinä arvioinut myyntihetkeä vaan ostohetkeä. Ostohetken osumisen voi kyllä arvioida, vaikkei osakkeita myytäisi koskaan.

      
  • NHB:

    "Logiikkasi alkaa taas lipsumaan."

    Minulla sentään sellainen on, tuo vastauksesi vain vahvistaa kuvaa taustapeiliin tuijottajasta.

    "Mielestäni vähättelevä vastauksesi on tuossa muutama viesti sitten kyllä ihan lainattunakin, etkä siinä arvioinut myyntihetkeä vaan ostohetkeä."

    Hohhoijaa... Kai vilkaisit myös miten kohde-etuutena Volkkaria pitäneet warrantit heiluivat tuohon aikaan?

    "Ostohetken osumisen voi kyllä arvioida, vaikkei osakkeita myytäisi koskaan."

    Mie olen aina luullut, että osakkeet vast. vasta myytynä kertovat sen, että tuliko sitä voittoa eli ei.

    No tuo lausuntosihan vain vahvistaa kuvaa mitä luot "kulutuskohde määrittää sähköntuotannon päästöt" -lausunnoillasi vast. itsestäsi.

    Kun et mitään mistään tiedä, niin eikö olisi vaan vähemmän nöyryyttävää olla hiljaa?

      
  • Mie olen aina luullut, että osakkeet vast. vasta myytynä kertovat sen, että tuliko sitä voittoa eli ei.

    Taitaa olla niin, että tuulipuvut taitavatkijn kahista siellä Reetan vaatekaapissa. Osto- ja myyntihetket voi ja pitääkin arvioida toisistaan riippumattamina. Muuten käy helposti niin, että maksimoi tappiot hautomalla yhdessä Reetan kanssa pitkässä luiskassa olevia osakkeita. Voittoa voi tehdä, vaikkei osakkeita myytäisi ikinä. Jos saa halvalla vahvaa osinkoa maksavaa firmaa, niin tuohon on suotuisat lähtökohdat.

    Ja taas mielikuvituksesi yrittää sommitella suuhuni väitettä, kun et vain epätoivoisesta yrityksestä huolimatta kykene löytämään virheitä todellisista väitteistäni. Mutta ei siinä mitään, jatka vaan samaan malliin ja hyöstä toki kaskujasi leukaluidesi paukkeella. Tahaton komiikkasi on nimittäin viihdyttävää.

      
  • NHB:

    "Jos saa halvalla vahvaa osinkoa maksavaa firmaa, niin tuohon on suotuisat lähtökohdat."

    Ihan hyvinhän tuo Volkkari viimeksikin osinkoa maksoi vai miten se meni?

      
  • NHB:

    "Ja taas mielikuvituksesi yrittää sommitella suuhuni väitettä..."

    Kyllä noi väitteet ihan sinun itse kirjoittamia oli. Et vain tahdo muistaa niitä, kun ne todettiin ihan Pietarin trollitehtaan veroisiksi näennäistotuuksiksi.

      
  • NHB:

    "Muuten käy helposti niin, että maksimoi tappiot hautomalla yhdessä Reetan kanssa pitkässä luiskassa olevia osakkeita."

    Mites aattelit muuttaa portfoliotani?

    Kirjoituksesi perusteella sinulla joku käsitys tuntuu taas olevan.

    Sovitaanko kuitenkin, että aletaan tekemään muutoksia vasta 2.1.2018 alkaen?

      
  • Ihan hyvinhän tuo Volkkari viimeksikin osinkoa maksoi vai miten se meni?

    Pitäisi kyllä olla sanomattakin selvää, että osingot eivät ole tie pikavoittoa etsivälle, jonka vuoksi tilapäinen häiriö on sivuseikka.

    Kyllä noi väitteet ihan sinun itse kirjoittamia oli. Et vain tahdo muistaa niitä, kun ne todettiin ihan Pietarin trollitehtaan veroisiksi näennäistotuuksiksi.

    Ja sitten voitkin tuoda esiin viestin, jossa tuon väitteen esitin.

    Mites aattelit muuttaa portfoliotani?

    Korkeintaan tahattomasti ja epäsuorasti.

      
  • NHB:

    "Ja sitten voitkin tuoda esiin viestin, jossa tuon väitteen esitin."

    NHB:
    "vetymuunnos asettaa haasteita sähköntuotannon päästöille."

    NHB:
    "Pitäisi kyllä olla sanomattakin selvää, että osingot eivät ole tie pikavoittoa etsivälle, jonka vuoksi tilapäinen häiriö on sivuseikka."

    Ymmärsinkö nyt oikein, että kerrot myymättömien Volkkarin osakkeiden tuottaneen voittoa sinulle käytännössä maksamattomien osinkojen muodossa?

    Seuraavaksi varmaan muutat taas tarinaasi ja väität lainanneesi osakkeesi shorttaajalle sievoista korvausta vastaan. Mahdollista toki tuokin, joskin epätodennäköistä.

      
  • Väitteeni: ”vetymuunnos asettaa haasteita sähköntuotannon päästöille.”

    Reetan fiktiivinen tulkinta: ”kulutuskohde määrittää sähköntuotannon päästöt”

    Muutit siis väitteeni sisällön täysin ja varmaan siksi jouduit muuttamaan yli puolet sanoistakin. Sähköntuotanto ja päästöt poimit onnistuneesti, mutta kaikki muu on mielikuvituksesi tuotetta. Homma meni juuri niin kuin kirjoitin jo: joudut keksimään väitteitä suuhuni, koska et löydä todellisista väitteistäni mitään korjattavaa.

    Ymmärsinkö nyt oikein, että kerrot myymättömien Volkkarin osakkeiden tuottaneen voittoa sinulle käytännössä maksamattomien osinkojen muodossa?

    Seuraavaksi varmaan muutat taas tarinaasi ja väität lainanneesi osakkeesi shorttaajalle sievoista korvausta vastaan. Mahdollista toki tuokin, joskin epätodennäköistä.

    Jälleen kerran satuilet jossakin omassa mielikuvitusmaailmassasi.

      
  • NHB:

    Tuo väittämä kuvastaa käsitystäsi sähköntuotannosta. Ensin satuilet kuinka sähkön käyttäminen elektrolyysissä aiheuttaa haasteita sähköntuotannon päästöille. Kerroin, ettei se aiheuta mitään haasteita, koska sähkön kulutuskohde ei määritä sähköntuotannon päästöjä(, minkä se pitäisi tehdä, jotta tuo alkuperäinen väittämäsi olisi oikein.).

    "Jälleen kerran satuilet jossakin omassa mielikuvitusmaailmassasi."

    Sinähän täällä satuilet Volkkarisijoituksineen.

      
  • Näppäryytesi ylittää nyt käsityskykysi. Kun sähkö muutentaan välillä vedyksi ja takaisin sähköksi, niin prosessiin kuluu suurin osa energiasta. Tämän vuoksi sähköntarve on paljon suurempi kuin suoraan sähköllä ajettaessa. Tämän vuoksi sähköntuotannon päästöt ovat kriittisemmät. Lisääntynyt tarve kertoo sähköntuotannon päästöjä suoraan lisääntyneen kulutuksen ja rajapäästöjen kautta.

    Sulla on kova tarve sekoittaa tuohon tuulipukujen ostopäätöksille naureskeluusi sekä sinun että minun sijoitukset. Tuokin on puhtaasti sun omaa tuotantoa ja sitä voit jatkaa keskenäsi.

      
  • NHB:

    Eli tuo Volkkarisijoituksesi paljastui pelkäksi saduksi.

    NHB:

    "Nyt kirjoitetaan jo toimitussopimuksia 2020-luvulle metallien toimituksista. Kyllä tämä kisa jo ratkesi."

    Mites noille koboltin toimitussopimusten kirjoituksille kävi?

    (Paljastuivat NHB:n VWG-kiimassa satuilemaksi näennäistotuudeksi.)

    Lokakuussa kerroit Daimlerin polttokennoviritelmien olevan fakenewsiä, viikon päästä tuosta Daimler julkisti polttokennoviritelmän. (Hups, mites tuossa noin kävi? Hauska kuulla miten tuostakin luikertelet ulos.)

    Oletko harkinnut Pietarin/Moskovan trollitehtaan palvelukseen siirtymistä? Olen nimittäin ihan varma, että joku uskoo noita sun näennäistotuuksia, kriittisiä ajureita yms. hömppää.

      
  • Ja heti kun tuo sähköön liittyvä vedätyksesi tuli ammuttua alas, siirryt vain sulavasti sekoilemaan jotain uutta yhtä typerää potaskaa. En viitsi enää sotkea palstaa pyytämällä perustelemaaan näitä uusia epätoivoisia keksintöjäsi. Tuulipuvut 1 - Reetta 0.

      
  • NHB:

    "Ja heti kun tuo sähköön liittyvä vedätyksesi tuli ammuttua alas..."

    Et sinä mitään ampunut alas. Tuo väitteesi "vetymuunnos asettaa haasteita sähköntuotannon päästöille" on edelleenkin Pietarin/Moskovan trollitehtaiden tasoista kamaa.

    Koboltin toimitussopimuksiin ja Daimlerin polttokennovirityksiin et sitten keksinyt mitään, mikä tukisi näennäistotuuksiasi.

      
  • Jos se määrä, paljonko sähköä kulutetaan ei mielestäsi vaikuta sähköntuotannon päästöihin, niin ole sitten sitä mieltä. Kyllä sulla pitää olla täysi oikeus omata aivan niin typeriä mielipiteitä kuin vain ikinä keksit. Metallien toimitussopimuksia varmasti kirjoitetaan läpi alan. Siinä ei ole miteen epäselvää. Miten luulet valmistajien hoitavan tuon? Daimlerin kanssa taas sävellät jotain omiasi, en edes tunnista mitä viestiäni tarkoitat. Voit halutessasi kaivaa väitteeni ja sen jälkeen voitkin lyödä lukkoon fiktiivisen tulkintasi siitä, jonka jälkeen kerron, missä tulkintasi meni vikaan, mutta missään nimessä ei ole pakko.

      
  • NHB:

    "Jos se määrä, paljonko sähköä kulutetaan ei mielestäsi vaikuta sähköntuotannon päästöihin, niin ole sitten sitä mieltä."

    Taas alkoi jo 2 kk sitten tutuksi tullut kompastelu perusasioissa.

    NHB:

    "Metallien toimitussopimuksia varmasti kirjoitetaan läpi alan. Siinä ei ole miteen epäselvää."

    Totta. Tuo sinun VWG-huuruinen riemuitseminen koboltin toimitussopimusten kirjoittamisesta oli tapasi kertoa neuvotteluista VWG:n ja kongolaisten/Kongon maaperällä toimivien yritysten välillä. Mielestäsi kisa ratkesi jo, vaikka kongolaiset vast. mitään nimeä sopimukseen laittaneet.

    NHB:

    "Daimlerin kanssa taas sävellät jotain omiasi, en edes tunnista mitä viestiäni tarkoitat."

    NHB:

    "Lähes koko ala saksalaiset mukaan lukien panostavat sähköautolle ja vetyautot ovat paria aasialaista toimijaa lukuunottamatta tilassa ”ehkä joskus”."

    Keitä sinä kuvittelet noilla näennäistotuuksillasi huijaavan?

    Savushkinan ulitsalla tuo kriittinen ajuri -hömppä vast. menee läpi, mutta eihän noita satujasi kukaan muu oikeasti purematta niele.

      
  • Taas alkoi jo 2 kk sitten tutuksi tullut kompastelu perusasioissa.

    Ainoastaan Reetan omassa fantasiamaailmassa. Kuten juuri havaitsimme, joudut joka kerta muokkaamaan mieleiseksesi väitteitäni, ennen ne muka kompastelevat. Et ole löytänyt vielä yhtään väitettä, joka todellisuudessa "kompastelisi".

    Totta. Tuo sinun VWG-huuruinen riemuitseminen koboltin toimitussopimusten kirjoittamisesta oli tapasi kertoa neuvotteluista VWG:n ja kongolaisten/Kongon maaperällä toimivien yritysten välillä. Mielestäsi kisa ratkesi jo, vaikka kongolaiset vast. mitään nimeä sopimukseen laittaneet.

    Mitä huumeita tuota kirjoittaessa vedit vai onko tuo nyt sitten huumeiden puutetta? Tuossahan keskusteltiin koko alasta yleisesti, eikä missään suhteessa Volkkarista erityisesti. Kisa viittasi vetyautojen ja sähköautojen väliseen tilanteeseen eikä mihinkään yksittäiseen sopimusneuvotteluun. Riemuitsen muuten aivan eri asioista, kuin Volkkarin tai minkään valmistajan toimitussopimuksista.

    ”Lähes koko ala saksalaiset mukaan lukien panostavat sähköautolle ja vetyautot ovat paria aasialaista toimijaa lukuunottamatta tilassa ”ehkä joskus”.”

    Ja nyt vähän suhteellisuudentajua peliin. Onhan Daimlerilla ollut pitkään pientä viritystä vetyautojen kanssa, mutta voitko sanoa Daimlerin "pelaavan korttinsa vetytaloudelle muiden saksalaisten kehittäessä sekä vety- että sähköatuotekniikkaa? Daimlerhan rakentaa tällä hetkellä isoja akkutehtaita, on esitellyt kokonaan uuden sähköautoille varatun brändin ja on ilmoittanut panostavansa 10 miljardia sähköautomalliston laajentamiseen lähivuosina. Onko nyt niin, että tuo ei ole mainittavan arvoinen asia verrattuna johonkin vetyautoon, jonka vaikutus myyntitilastoihin todennäköisesti on mitättömän ja olemattoman välillä.

    Mikä on siis Reetan fantasiamaailmassa Daimlerin vetyautobrändi, kuinka suuria polttokennotehtaita Daimler rakentaa ja kuinka valtavia summia Daimler tuohon panostaa? Luvut ovat varmaan aika suuria, jos ne jättävät tuon 10 miljardia tahtakohinaan.

      
  • Polttokennojen kehittämisessä Mercedes tekee tällä hetkellä vahvasti yhteistyötä kumppaneidensa Fordin ja Nissan/Renaultin kanssa. Premium-merkin tavoin Mercedes luottaa kuitenkin siihen, että asiakkaat arvostavat hyvää suorituskykyä. Siksi GLC F-Cellin teho tulee olemaan noin 200 hevosvoimaa. Ripeää kulkua edesauttaa myös sähkömoottorin vahva vääntö.
    Polttokennojen tarvitsema vety on pakattu kahteen takaistuinten alle sijoitettuun säiliöön. Niiden yhteistilavuus on noin neljä kiloa, joka normiajosyklin mukaan riittää noin 450 kilometrin ajomatkaan. Säiliöiden täyttäminen kestää 700 barin paineella noin kolme minuuttia eli tavallisen huoltoasemalla käynnin verran.
    Isohko yhdeksän kilowattitunnin litium-ioni-akusto sijaitsee sähkömoottorin päällä tavaratilan lattian alla. Akusto riittää noin 50 kilometrin ajoon. Näin Mercedeksen polttokennoauto ei ole riippuvainen pelkästään toistaiseksi erittäin harvalukuisesta vetyasemaverkostosta.
    Mercedes luottaa myös vain yhteen sähkömoottoriin, eli etuakselilla ei ole toista sähkömoottoria pyörittämässä etupyöriä: GLC F-Cell on siis takavetoinen

      
  • Mistäs kopsasit?

      
  • Polttokennoauto kulkee nollapäästöillä, mutta kokonaisuus riippuu siitä, miten vety on tuotettu. Uusiutuvilla se olisi puhdasta.

      
  • NHB:

    ”Nyt kirjoitetaan jo toimitussopimuksia 2020-luvulle metallien toimituksista. Kyllä tämä kisa jo ratkesi.”

    "Metallien toimitussopimuksia varmasti kirjoitetaan läpi alan. Siinä ei ole miteen epäselvää. Miten luulet valmistajien hoitavan tuon?"

    Uskokoon ken tahtoo.

    Kyllä tuo sinun toimitussopimus-kirjoitus viittasi vain ja ainoastaan VWG:n aloittamaan sanelupolitiikkaan koboltin hankkimiseksi kongolaislapsilta vast. hetkeä aikaisemmin.

    Epäilin pariin kertaan koko touhun järkevyyttä kestävän kehityksen kannalta, kovin hiljaa olit silloinkin. Et siis oikaissut yhtään mitään (toimitussopimukset eivät liittyneet VWG:n kobolttineuvotteluihin tjsp), kun kongolaislasten koulupäivän jälkeisestä kivien keräilystä Volkswagenille on ehkä vain parempi olla hiljaa (poissa silmistä, poissa mielestä).

    Mihinkä autonvalmistajaan viittasit kirjoituksellasi "Nyt kirjoitetaan jo toimitussopimuksia 2020-luvulle metallien toimituksista." tämän uuden tulkintasi mukaan? Sinulla on varmaan jotain lähteitä esittää tuon uuden näkemyksesi tueksi. Tuskin nyt sentään mitään 0-argumenttia menit kirjoittamaan.

    Uskoakseni Volkkari hommaa koboltit jo tutuksi tulleella toimintamallilla:

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001917357.html

    NHB:

    "Et ole löytänyt vielä yhtään väitettä, joka todellisuudessa ”kompastelisi”."

    NHB:

    ”vetymuunnos asettaa haasteita sähköntuotannon päästöille”

    NHB 3.10.2017:

    ”Lähes koko ala saksalaiset mukaan lukien panostavat sähköautolle ja vetyautot ovat paria aasialaista toimijaa lukuunottamatta tilassa ”ehkä joskus”.”

    Kauppalehti 10.10.2017:

    https://m.kauppalehti.fi/uutiset/aivan-toisenlainen-hybridi---kulkee-vedylla-ja-sahkolla/2BHYyPkb

    Aivan selkeä ohilaukaus myos tuo totuutesi "ehkä joskus". Parilla aasialaisella on pari vetyautoa, "ehkä joskus" on vain ja ainoastaan tulkittavissa, että saksalaisilta ei tule lähitulevaisuudessa yhtään mitään julkistusta. Ja vain viikkoa myöhemmin "ehkä joskus" realisoitui jo.

    Ei sinun tarvitse tuotakaan ohilaukausta kenellekään myöntää/selittää, minulle riittää oma tulkintani ja ei se sinun selittelyillä enää miksikään muutu.

      
  • Mihinkä autonvalmistajaan viittasit kirjoituksellasi ”Nyt kirjoitetaan jo toimitussopimuksia 2020-luvulle metallien toimituksista.” tämän uuden tulkintasi mukaan?

    Juuri siihen valmistajaan, jonka nimen viestissäni mainitsinkin eli en mihinkään yksittäiseen valmistajaan vaan alaan yleisesti. Samassa veneessähän lähes jokainen valmistaja on. Sähköautot tulevat lujaa ja niiden akkujen saatavuus on jokaisen valmistajan varmistettava.

    Jos nyt jätetään puhtaat trollit laskuista pois, niin olet palstan lapsellisin kirjoittaja. Jankutat omia kuvitelmiasi vaikka maailman tappiin, vaikka yksiselitteinen fakta on jokaisen nähtävissä. Tuossakaan passiivissa ei oikeasti millään tavalla lue sitä mitä väität siinä lukevan. Tässä sinulle hieman apua luetun ymmätämiseen:

    Kun verbi on passiivissa, emme tiedä, kuka tekijä on.
    https://www11.edu.fi/ymmarra/index.php?moduli=kielioppi&sivu=passiivin_preesens

    Parilla aasialaisella on pari vetyautoa, ”ehkä joskus” on vain ja ainoastaan tulkittavissa, että saksalaisilta ei tule lähitulevaisuudessa yhtään mitään julkistusta. Ja vain viikkoa myöhemmin ”ehkä joskus” realisoitui jo.

    Kyllä tuo Mersun julkistuskin menee ihan hyvin tuohon samaan sarjaan, mitä Daimlerin vetyautopolku on ollut tähänkin asti. Tehdään hyvin pieniä sarjoja tutkimuksen nimissä, jottei tarvitse lähteä nollilta liikkeelle, jos homma saa joskus tuulta purjeisiinsa. Jossain kirjoitettiin, ettei tuota myytäisi edes Englannissa. Jos tosiaan noin, niin aika harvoille ja valituille suunnattu projekti on kyseessä.

    Oleko samaa mieltä Quu:n kanssa siitä, että Daimlerin vetypöhinät ovat niin kovia, että niiden rinnalla satsaukset sähköautoihin eivät ansaitse edes tulle mainituksi.

      
  • NHB:

    "Juuri siihen valmistajaan, jonka nimen viestissäni mainitsinkin eli en mihinkään yksittäiseen valmistajaan vaan alaan yleisesti. Samassa veneessähän lähes jokainen valmistaja on."

    Tähän suuntaan arvelinkin veneen nyt kääntyvän eli kirjoitit pelkän 0-argumentin vailla mitään lähdettä.

      
  • NHB:

    ”Lähes koko ala saksalaiset mukaan lukien panostavat sähköautolle ja vetyautot ovat paria aasialaista toimijaa lukuunottamatta tilassa ”ehkä joskus”.”

    Ja Mersun julkistuksen jälkeen edelleen allekirjoitat tuon lainauksen?

      
  • Saksassa rakennetaan kiivaasti vetyasemia, eikä Mersukaan ole leikkimään lähtenyt.

    https://www.mercedes-benz.com/en/mercedes-benz/vehicles/passenger-cars/glc/the-new-glc-f-cell/

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit