Mac vrt. Windows

73 kommenttia
13»
  • oskus:

    Teknologiayhtiöhän Apple mitä suurimmassa määrin on.
    Vuoden 2007 jälkeen kaikki älypuhelimet ovat jollain tapaa muistuttaneen ensimmäistä iPhonea. Ei silti, ei Apple kosketusnäyttöpuhelinta keksinyt mutta sujuvan ja toimivan tekniikan edelläkävijä se on ja näytti miten homma pitää hoitaa. Jos tuollainen ei ole teknologiaa niin mikä sitten.
    Sama ilmiö toistuin iPadin kohdalla.




    Apple ei esittänyt iPhonessa mitään mullistavia teknologisia ratkaisuja. Sen sijaan hyvin monen vähemmän käytännöllisen ominaisuuden sijasta, oli tehty vain perusasiat mutta tehty ne hyvin. Luotu toimiva perus käyttöjärjestelmä jota ei muutettu koko ajan ääripäästä toiseen eli luotiin sovelluskehittäjille vakaa ympäristö. Lisäksi yksi hyvä tuote, monen keskinkertaisen sijasta. Ei iPhonen raudassa tänäkään päivänä ole mitään erityisen edistynyttä.



    iPhoneahan on jopa kutsuttu älypuhelimien Toyotaksi. Siitä on tulossa perustuote, joka ei ole enää erityisen edistnynyt missään, eikä muutu älytöntä tahtia, jonka vuoksi vanhatkin mallit pitävät arvonsa. PC puolella kehitys on niin nopeaa, että tietkone vanhenee vuodessa. Tämä on yksi syy, miksi jälkimarkkinoita ei paljon kehity. Puolen vuoden välein tulee uusia prosessoreita ja näytönohjaimia, komponentit halpuvat ja tekniikka kehittyy.



    PC puolella raudan sijasta ongelma on softa puoella, Windowsistakin on tehty turhan raskas, siinä on paljon turhia ominaisuuksia. Windows 8 onneksi ottaa askeleen oikeaan suuntaan ja kevenee merkittävästi.



    oskus:


    Mitä Applen tietokoneisiin tulee ovat tietosi tosi vanhaa perua. Esimerkiksi jos ostat perus iMacin ja lisäät muistin tappiin (peruskokoonpanossa 4 Gt; lisäät 4 Gt) maksaa se 100 euroa ja ne muistit on kiinnitetty valmiiksi eikä konetta tarvitse availla sen takia.




    Ehkä erismerkkini oli ääripäästä, mutta ainakin suuntaa se antaa. Ostan minkä läppärin tahansa, jos ostan sen alan liikkeestä, saan muistit myös kiinitettyinä halutessani. Tosin, eihän se kiinnitys ole kuin minuutin homma läppäriinkin, onnistuu varmasti melkein keneltä tahansa itsekkin jos vielä haluaa säästää.



    Hintoja jos täältä katsoo vaikkapa tälle iMacille.

    http://store.apple.com/fi/configure/MC813K/A?



    16GB(4x4GB ) DDR3 1600MHz muistia + 300 €.



    Hintaseurannasta kun katsoo, niin 4GB 1600MHz DDR3 kampa PC puolelle, alkaen 18 €. Vaikka ottaisi tuplasti kallimman mallin muisteja jotka ovat varmasti laadukkaampia, ostaisi niitä neljä, jäätäisiin silti vain vähän yli puoleen tuosta 300 eurosta.



    oskus:


    Toinen asia mitä jaksetaan toitottaa on Applen koneiden kalleus, kaikki on suhteellista mutta Applen koneet pitävät hintansa ja niillä on jälkimarkkinat. Tosin jos halvin Applen pöytäkone maksaa n. 600 euroa ei hinnan pitäisi olla esteenä. Toki on Applella noita numeronmurskaajia jotka maksaa yli 2,500 euroa mutta niin ne muutkin merkkikoneet maksavat. Esimerkkinä voisi pistää 27" iMac joka on vastaavaa HP: konetta halvempi sekä paremmin varustettu esim. HP-koneesta puuttuu nettikamera.




    Jos pitää saada paljon vääntöä euroa kohti, ovat Applen koneet hintavia ja PC parempi vaihtoehto.



    Sen sijaan jos haluaa pienen, kompaktin ja kivan näköisen koneen, sitten varmasti ihan hyvä vaihtoehto. Varsinkin tuo koko argumentti, Apple kun ei tee normaaleja PC pöytäkoneita enää ollenkaan, vain PowerMacceja. PC puolella tavallinen pöytäkone on se kaikista parhaan teho/hintasuhteen omaava laite. Kaikessa muussa voittaa muut koneet ylivoimaisesti, paitsi koossa, ulkonäössä ja sähkönkulutuksessa.



    Jälkimarkkinat ovat varmasti, mutten tiedä onko se mikään peruste jos uutta ollaan nyt kuitenkin ostamassa. PC koneita saa uutenakin niin halvalla ja rautapuolen kehitys on niin nopeaa, ettei PC puolella jälkimarkkinat ole samanlaiset. Lisäksihän se halvempi hankintahinta uutena juuri kompensoi sitä jälkimarkkinapuolta.



    oskus:


    Yksi asia jota ei voi sivuuttaa noissa laskelmissa; Applen koneiden mukana tuleva laaja ohjelmistopaketti jonkalaista ei muissa ole.




    PC puolella saat avoimenlädekoodin puolelta aika hyvin ohjelman melkein mihin tahansa tarpeeseen ilmaiseksi.



    Kerrotko, mikä ohjelma on sellainen joka PC puolelta puuttuu, mutta Applen koneissa on?



    PC puolen plussaksi voi sanoa myös erittäin laajan ohjelmistotarjonnan.

      
  • NHB:

    Matti-:
    On päivän selvää, että 2 tonnin mac toimii paremmin, mitä halvimmista palikoista koottu PC kone. Syy ei kuitenkaan ole käyttöjärjestelmässä, vielä vähemmän ulkonäössä. Syy on raudassa. Oletkos kokeillut laadukasta PC konetta, jota ei ole koottu halvimmista osista? Pirun hyviä laitteita ovat, rauta määrittää tietokoneessa hyvin pitkälle sen, miten vakaa, kestävä ja toimiva se on. Macit itseasiassa kootaan hyvin pitkälti samasta raudasta kuin keskihintaiset PC:t. Sitten jos vielä parempaa haluat, ainoa vaihtoehto on PC kone tai no ehkä PowerMac siellä yrittää kilpailla. Tavallisen tallaajan ja peruskäyttäjän näkökulmasta, windows koneen yhteensopivuudessa voittanutta ei tänä päivänä valitettavasti ole, jos sitä mitataan sillä miten paljon lisälaitteita ja eri ohjelmia tietokone tukee. Linux on myös erittäin varteenotettava vaihtoehto PC:n käyttöjärjestelmäksi, vaikka on normikoneissa enempi kuten Mac, eli huonosti tuettu jos haluat sen toimivan jonkin harvinaisemman jutun kanssa.


    Itselläni ei vielä ole tullut sellaista tarvetta eteen näin neljän vuoden jälkeen, etteikö Mac olisi kyseiseen tarpeeseen olisi vastannut vähintäänkin hyvin. Mitä ovat ne peruskäyttäjän tarpeet, joitä MAc ei hoida?

    Olen käyttänyt noin 20 vuotta erilaisia ja eri hintaisia DOS/Windows -koneita ja yksikään niistä ei ole toiminut läheskään niin hyvin kuin tämä keskinkertaisuus. Tällä tarkoitan sitä, että ei ole alkanut vielä vituttamaan mikään ja näin neljän vuoden ikäisenäkin kone toimii hyvin. Käynnistyminen ja sammuttaminen sujuu sukkelaan, käyttöjärjestelmän päivitykset eivät hyydytä konetta, ei tarvitse tuskailla virusten ja haittaohjelmien kanssa, ei tarvitse asennella uusiksi / puhdistaa käyttöjärjestelmää, ominaisuudet ovat edelleen tätä päivää... Jopa tuo käyttöjärjestelmän päivitys on edullista, todella yksinkertaista ja nopeaa. Mitenhän mahtaisi Windows 8 asentua neljä vuotta vanhaan läppäriin? Uusin OS X tuntuu toimivan ongemitta vahallakin raudalla.

    Toinen mitä arvostan Macissani on tracpad. Neljä vuotta sitten se oli valovuosia kilpailijoitaan edellä, eivätkä kilpailijat ole vieläkään menneet ohi. Joidenkin kilpailijoiden pienet toiminnoiltaan rajoittuneet padit tuntuvat Macin jälkeen lähinnä antiikkisilta.


    En väitä, että Applen tietokoneet olisivat huonoja. Ne ovat samaa rautaa kuin keskihintaiset PC koneet ja suurimmalta osin saman tasoisia. Niissä on ihan samat intellin prosessorit, kingstonin muisteja, jne. Emolevy saattaa olla oma, mutta erittäin laadukkaita emolevyja on kyllä monilla valmistajilla joten en näe siinäkään mitään edistyksellisyyttä ja sen jälkeen kun tuli ilmi että apple soveltaa tuota planned obsolence ideologiaa tuotteisiinsa, en ole pitänyt niiden komponenttejä alkuunkaan erityisen laadukkaina, vaan keskinkertaisina.

    Windowsin päivitykset ovat pitäneet huolen siitä, että suurin osa läppäreistä vanhenee käsiin uuden käyttöjärjestelmän kieltäytyessä toimimaan sulavasti.

    Miksi Apple lyö rahoiksi johtuu siitä, heillä on brändi kunnossa ja he osaavat myydä sekä markkinoida, tuotteistaa, luoda mielikuvia. Koko heidän liiketoimintakonseptinsa on fiksu ja sinäänsä apple on onnistunut yhtiönä.


    Ensimmäisen Applen tuotteen kattavan käyttökokemuksen jälkeen ole valmis maksamaan Applesta paljon enemmän kuin kilpailijoistaan. Nykyisin on alkanut tulla kyllä ihan asiallisen oloisia lääpäreitä kilpailijoiltakin, mutta ne ovat samassa Applen kanssa. Esimerkiksi Samsung Series 9 vaikuttaa koneelta, jonka voisin huolia jos pitäisi ostaa joku muu kuin Apple.

    Toinen esimerkki iPodien akuista muutama vuosi takaperin. Apple suunnitteli iPodin akun niin, että se X määrän lataamisen jälkeen hajoaa. Kun viet laitteen huoltoon, siellä sanotaan että osta uusi, tätä ei voi huoltaa. Suunniteltu juttu, jonka ideana oli, että iPodien myynti nousisi. Tätä toki tehdään monenna muullakin tieteenalalla erityisen paljon autoalalla, mutta tälläisten juttujen takia en ymmärrä apple hypetystä.


    Eivätkö kaikki akut ole suunniteltu jollekin latausmäärälle?




    Samaa mieltä olen siitä, että monet halvat windows läppärit ovat erittäin huonoja, eikä niiden käyttökokemuksessa ole mitään hienoa tai suositeltavaa. Mutta jälleen virhe tulee siitä, että verrataan halpaa windows konetta kalliseen Mac koneseen.



    Se ei silti tarkoita, etteikö hyviäkin Windows koneita ole. Oma viime syksynä ostamani vajaa 1000 € hintainen Asus läppäri on kyllä osoittautunut erittäin laadukkaaksi laitteeksi näin vuoden käytön kokemuksella. Applenkin koneet ovat kiinnostaneet, mutta se hinta oli ainakin itselle sellainen tekijä, minkälaisen prosessorin, muistit, ja minkälaisen tuen muisteille saan PC puolella. Lisäksi PC on kohtuullisen joustava ja edullinen korjata Applen koneisiin verrattuna. Juurikin esimerkikski muisteja, akun, näppäimistöjä, näyttöjä, kaikenlaisia varaosia saa edullisesti netistä ja niistä on paljon tarjontaa. Apple haluaa pitää kaikki langat omissa käsissään, varaosat ovat siksi kalliimpia mikäli niitä on tarjolla.



    Windowsia vaivasi XP:hen asti ongelma siitä, että kaikki ohjelmat pääsivät vapaasti myllertämään käyttöjärjestelmää. Seiska kuitenkin on jo erittäin fiksu käyttis, ja UAC ei anna ohjelmien kopeloida windows tai program files osioita ilman käyttäjän valtuutusta. Windowsin ongelma oli se, ettei sitä alunperin suunniteltu verkossa käytettäväksi. Toisin kuin UNIX mihin OS X ja Linuxit perustuvat, on alusta asti suunniteltu myös verkossa käytettäväksi.



    Ensimämiset viruksethan kehitettiin juurikin Applen tietokoneille, mutta koska windows yleistyi ja asiat ovat muuttuneet käyttöjärjestelmän osalta suuresti, on selvää että virukset ilmestyvät yleimille käyttiksille, eli windowsille. XP aikana olivat suuri riesa, enää eivät, vaikka varmasti niistä sellaisen saa jos lataa kaiken mahdollisen roskan koneellensa.



    En osaa sanoa kaikista akuista, mutta Applehan tuli haastetuksi oikeuteen tuossa akkuhommassa ja hävisi sen. Jos akku hajoaa erityisen nopeasti, pitäisi se olla mahdollista edes vaihtaa, eikä ainoana vaihtoehtona tarjota koko laitteen vaihtamista, joka on turhaa ja ympäristöäkin kuormittavaa. Akkuhan kyllä on kuluva osa, mutta puhelimeenkin sen voi vaihtaa, kuten myös läppäriin.

      
  • Se tulee tai on tullut ihan näinä päivinä. Ainakin sitä kovasti jo mainostetaan, 60 € näyttäisi maksavan päivitys XP:stä ja sitä uudemmista windowsseista kasiin.

      
  • Mennä vuosina Apple oli varmasti ylivoimainen Windowsiin verrattuna käytettävyydessä ja luotettavuudessa, mutta Win7 ja 8:n myötä tuo ero on kaventunut aika pieneksi. Näin kotikäyttäjän kannalta.



    Itse tutustuin tietokoneisiin lähes kolmekymppisenä, kun Win XP oli juuri tullut markkinoille. Opettelin kaiken kirjoista ja kantapään kautta ja muistan millaista tuskaa saattoi tuottaa vaikkapa virustorjuntaohjelman tai tulostimen asennus. Puhumattakaan kaikista kaatuiluista ja jumituksista.



    Minulla on nyt ollut Win7, sen ilmestymisestä saakka, eikä sen kanssa ollut minkäänlaisia ongelmia, ei kertaakaan. Äsken päivitin sen netin kautta Win 8:iin ja homma toimi kuin junan vessa.



    Applessa on varmasti omat etunsa, mutta tavallinen kotikäyttäjä pärjää Windowsin kanssa aivan yhtä hyvin.

      
  • harjis:

    Applessa on varmasti omat etunsa, mutta tavallinen kotikäyttäjä pärjää Windowsin kanssa aivan yhtä hyvin.




    Näinhän se on, mutta jos haluua enemmän kuin vain pärjätä niin suosittelisin satsaamaan omenaan :P

      
  • judeK:

    harjis:
    Applessa on varmasti omat etunsa, mutta tavallinen kotikäyttäjä pärjää Windowsin kanssa aivan yhtä hyvin.


    Näinhän se on, mutta jos haluua enemmän kuin vain pärjätä niin suosittelisin satsaamaan omenaan :P




    Mitenkä niin?



    Windows puolelle esimerkiksi ohjelmatarjonta on ylivoimainen omenaan verrattuna. Jos pelkästään pärjäämistä vaaditaan, omenakin saattanee riittää. :xmas:

      
  • Mitä ohjemia mielestäsi Maceistä puuttuu? Itse olen löytänyt ongelmitta tarvitsemani ohjelmat.

      
  • NHB:

    Mitä ohjemia mielestäsi Maceistä puuttuu? Itse olen löytänyt ongelmitta tarvitsemani ohjelmat.




    Yleiset ja paljon tarvitut ohjelmat toki löytyvät.



    Mutta usein kun on kyse jostakin eksottisemmasta, se löytyy valmiina vain windows versiona.



    Avoimen lähdekoodin ohjelmia taas jos tykkää käyttää, ei aina mac versiota ole käännetty tuoreimmasta ohjelman versiosta.



    Kolmantena voinee sanoa pelit.

      
  • Niin mikä se eksoottinen tarve on? Aika hyvin ohjelmia tuntuu löytyvän esimerkiksi kuvan käsittelyyn ja musiikin tekemiseen.

      
  • Omissa Mac-koneissa on ollut Windows (XP, Vista ja 7) asennettuna jo vuodesta 2007 saakka. Nykyisin toki vain Seiskoja.



    Onhan tästä ollut TM:ssäkin juttua vaikka kuinka monta kertaa. Eli Leopard-käyttiksestä lähtien mahdollista siis asentaa Windows ihan nativena Macille kuin Macille - ja helposti (Boot Camp). Onhan Macci ihan pc siinä missä joku muukin.



    Mutta pelikoneena Mac ei tietenkään ole terävintä kärkeä, kun näyttispuolella mennään yhä 5870-luokassa tai korkeintaan vähän sen yläpuolella. Toivottavasti tähän tulisi korjaus vaikka tuskinpa tulee.

      
  • NHB:

    Niin mikä se eksoottinen tarve on? Aika hyvin ohjelmia tuntuu löytyvän esimerkiksi kuvan käsittelyyn ja musiikin tekemiseen.




    No esim CAD ohjelmia löytyy useita, joista ei ole mac versiota.



    En väittänyt ettei ohjelmia löydy, vaan windowsin ohjelmatarjonta on laajempi, eli on varaa mistä valita.



    Se taas juontuu siitä, että windowsin käyttäjäkuntakin on selvästi laajempi. Sama syy miksi windowsille on niin paljon enempi viruksia.



    Se taas on yksilöllistä mitä ohjelmia kukanenkin tarvitsee ja konehan kannattaa valita sen mukaan.



    Macin hyväksi puoleksi kuitenkin täytyy sanoa toimivat perusohjelmat, vrt. esimerkiksi windowsin mukana tulevat videoneditointiohjelmat ovat kyllä älyttömän vanhanaikaisia ainakin vielä 7:ssa.

      
  • Matti-:



    En väittänyt ettei ohjelmia löydy, vaan windowsin ohjelmatarjonta on laajempi, eli on varaa mistä valita.




    Huvittavaa on että tästä Macin "ongelmasta" "kyllä kaikki tarvittava kuitenkin löytyy" tyylillä paasaavat ovat samoja, jotka valittavat kun esim. Windows Phonelle ei löydy juuri sitä tiettyä kuvankäsittelyohjelmaa. Hassua.



      
  • Huvittavaa tässä on se, että kaiken vakuuttelun jälkeen kädessä on jotain CAD-ohjelmia... Tämä "suuri" ongelma on varmaan tosi kuuma puheenaihe tietokonemyyjän tiskillä. Jos koneellaan aikoo tehdä raskaampia suunnittelutöitä, niin eiköhän silloin ole mahdollista asentaa se Windows tätä käyttöä varten.



    AutoCad app löytyy muuten Androidille ja iOS:lle. Kätevää, kun kuvia voi katsella, muokkailla ja niihin voi lisätä merkintöjä näppärästi kentällä. No, tämähän ei tietenkään riitä kenellekkään...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit