VOLVO häntäpäässä uudessa JD laatututkimuksessa

282 kommenttia
1456810
  • Välillä ei oikein meinaa pysyä mukana, mistä tosiasiassa täällä kiistellään, kun merkki Volvo on esillä? Minun mielestä Volvo on erittäin hienosti pystynyt resurssit ja puitteet huomioon ottaen luomaan uutta mallistoa ja jos lupaukset tulevasta pitää paikkaansa, tulevaisuus näyttää hyvältä. Mutta ei Volvo ole missään mielessä tällä hetkellä autojensa päästöjen tai minkään muunkaan asian suhteen keulalla- no yksi Volvoismi tähän väliin, kun turvallisuusasioissa on niin hienosti edelleen pystynyt pysymään kärjessä- etenkin kun verrataan omassa hintaluokassaan olevia malleja.

    Lupaukset (?)päästöistä lähivuosien osalta Volvo liikkuu yllättäen korkeilla sijoilla, mutta ei taida oikeastaan vielä kukaan osata sanoa, mikä valmistaja onnistuu viemään tilanteen lupaamalleen tasolle vaikkapa 2025? Päästörajat ovat pistäneet uutta vipinää esimerkiksi näihin isoihin Saksalaisvalmistajiin, joiden pitäisi kaiken järjen mukaan resurssinsa hyödyntäen pärjätä näissä karkeloissa. Mutta juuri tuo samaan aikaan tapahtuva resurssien jakaminen joka puolelle, kun pitää kehittää ("vanhan koulukunnan" asiakkaille) nopeita ja tehokkaita polttomoottoriautoja ja samaan aikaan uutta suuria massoja puhuttelevia hybridi- ja sähköautoja, voi yllättää. Päästömääräykset (niin laajemmat kuin maakohtaiset) ja maailman talouden nopeat muutokset voi yllättää lisää- eikä Kiina-kiinnitykset takaa Volvollekaan välttämättä mitään pitemmällä aikajaksolla...

      
  • Meinaatko tosiaan niin, että Volvon polttomoottorien nimeen vannovat katoavat sormia napsauttamalla kuin tuhka tuuleen ja siirtyvät tuosta vaan kevythybrideihin ja sähköautoihin? Saattaa olla niin että näistä vannoutuneista Volvomiehistä tulee enenevässä määrin saksalaisten autojen kuljettajia. Tiedän jo nyt näitä käännynäisiä jotka vannoivat Volvon nimeen ja nyt ajavat BMW:llä ja ovat valintaansa erittäin tyytyväisiä. Näin se maailma muuttuu inspektor70 vaikka et sitä niin haluaisi nähdä.

    Ja sitten on tämä takavetoisten Volvojen ns vanhanliiton-ryhmä joka ajaisi takavetoisella Volvolla yhä, mutta kun kelvolliset Volvo kulkineet ovat jotakuinkin paalissa lähes kaikki. Siirtyvät nämä takavetoisten BMW ja MB autonvalmistajien malleihin ne kun valmistavat edelleen mitä asiakkaat haluavat ja kysyntää on. Näkökulmia on jos ne haluaa nähdä, toiset vaan laittavat silmät kiinni ja pään pensaaseen ennen kuin tajuavat miten maailma oikein makaa.

      
  • Katsopas nyt tracktest niitä myyntilukuja kumman myyntiprosentit on nousseet bmw:n vai Volvon

      
  • Prosentit ihan sama, Volvo 500k myyntiä, BMW yli 2 miljoonaa. Revi siitä.

      
  • Suomessa on Volvon myynti kasvanut noin 25 prosenttia tänä vuonna ja BMW:n vain hikiset 4 prosenttia, joten siirtymää on tapahtunut pikemminkin Volvoon päin. Pohjoismaissa BMW kai on vähän tämmöinen outolintu-takatuuppari. Jos Suomi tai Pohjoismaat on liian pieni paikka niin kannattaa ehkä ottaa menolippu Saksaan.

      
  • BMW:llä on kolmenkymmenen myydyimmän mallin joukossa vain kokon 5-sarja (sialla 25)
    Volvolla on ainakin kolme mallia sen yläpuolella.

      
  • Jos myynti Suomessa kasvaa vaikka 100%, sillä ei ole mitään merkitystä maailman mittakaavassa. Toivotetaan Volvolle onnea, ei siinä mitään. Harmi, että 740 oli viimeinen aito Volvo ja nyt sitä saa vain Briggs&Stratton moottorilla.

      
  • Sillä maailmalla bmw kauppiaiden hymy hyytyy kun Volvo alkaa saamaan tuotannon kysyntää/tilauksia vastaavaan tasoon.

      
  • Näillä bemaristeillä on jalat tukevasti ilmassa. Kova vaahtoaminen kalliista autoista mutta oma auto on kuin vaiettu valtiosalaisuus.

      
  • Vain täydellinen idiootti ilmoittaa trolleille millä ajaa. Pahaa sanottavaa löytyy takuuvarmasti. On erikoista että tuota tietoa kärtätte lähes päivittäin. Onko oma autonne peruskansanauto? Josta haluaisitte päästä eroon, mutta kun parempaa ei tahdo saada vaikka haluja olisi. Kerran täällä vain eletään nautitaan siitä. Kukin kykyjensä mukaan tietenkin ei tarvitse keinutuolissa sitten päivitellä mitä olisi pitänyt tehdä, mutta jäipä perkeles kaikki vain pelkäksi haaveiluksi. Kateus pitää ansaita, mutta sääliä saa ilmaiseksi.

      
  • Itse ainakin inhoan autolla ajamista niin paljon ettei pahemmin kiinnosta se vaikka jollakulla olisi uusi S-sarja. Kerran viikossa tulee ajettua 2 x 115 km reissu ja tässä saa autoilusta ihan tarpeeksi.

      
  • Näyttää olevan niin että autoon käyttöesineenä merkistä viis veisaavat henkilöt saa paljon enemmän sisältö elämälleen.

      
  • Derrick ymmärrän paremmin valintasi, tämä tieto hieman yllättää koska olet selvästi kiinnostunut autoista ja tekniikasta. Trollina en sinua ole pitänyt missään vaiheessa, mutta hieman liian äkkipikainen olet etkä mieti juurikaan mitä suollat tekstinä palstalle. Tämä on asia mikä eniten ihmetyttää, olet kuin täynnä vihaa joka hakee kaiken aikaa kanavaa purkautua. Tämä ei anna kovin älykästä kuvaa kenestäkään joka näin toimii. Itsehillintää kehittämällä parannat myös kykyä ymmärtää erilaisia mielipiteitä, etkä hae koko ajan vikoja muista ja heidän esittämistään mielipiteistä. Tämä johtaa siihen, että et näe asioita liian mustavalkoisesti ja vastakkainasettelu joka määrää nyt hälvenee kuin itsestään.

    Itse olen aina nauttinut ajamisesta ja monista menopeleistä. Tämä tuskin tulee kenellekkään yllätyksenä.

      
  • Niin, onhan tässä varmaankin syytä katsoa peiliin. Keskustelupalstalla ei saisi olla liian ehdoton mielipiteissään ja lisäksi ei saisi tyrkyttää omia näkemyksiään liikaa. Mielipiteiden tulisi olla edes jotenkuten perusteltuja. Lisäksi tulisi olla edes jonkinlaista sosiaalista pelisilmää koska onhan tämä keskustelupalsta vuorovaikutusta ihmisten kesken.

      
  • Meinaan, että Volvon polttomoottoreiden niin kuin muidenkin "pelkkien" polttomoottoreiden nimeen vannovat joutuvat aika pian siirtymään hybrideihin ja sähköautoihin. Ei tätä ratkaise autonvalmistajat, vaan ilmastosopimukset ja veroratkaisut. Autoilu ylipäätään tullaan tekemään sen verran kalliiksi, että pitää oikeasti olla tarve ja rahaa ajaa etenkin kasvukeskuksissa työmatkoja töihin. Ja tämä ei koske pelkästään tätä meidän perähikiää, jonka myyntimäärillä ei ole mitään merkitystä yhdellekään valmistajalle.

    Liikenneministeriössä ja valtiovarainministeriössä on sellaisia suunnitelmia "hihassa", että meitä autoilijoita ei päästetä helpolla ja halvalla seuraavan 10-vuoden aikana. Vanhan liiton miehillä tarkoitan tälläkin palstalla isojen polttomoottoreiden perään haikailevia autoilijoita, jotka kuvittelevat, että juuri mikään ei muutu vaikka juuri mainitun 10-vuoden aikana.

    Tracktest- en ala veikkailemaan minkä maalaisilla autoilla ajamme päivittäiset ajomme vuonna 2027. Mutta jos ne ovat vielä pelkillä polttomoottoreilla ja enemmän kuin 4 sylinteriä- sitten meidät lasketaan ainakin vanhaan liittoon. Tuli juuri mieleen, että lasketaanko sitten perinteisesti bensaa polttavat motoristit vanhaan liittoon ?

      
  • Pitäisikö vielä lisätä uusi nimimerkki "Volvoileva Bemaristi".

      
  • Derrick täydet pisteet. Tämähän alkaa näyttämään siltä, että tässä yritetään tosissaan parantaa palstan tasoa.

    Inspektor70 samoin, pisteet sinne.

      
  • Mikä vika Volvo palstan tasossa on ollut

      
  • Tracktest, korkki kiinni nyt!

      
  • WhatCar pisteet sinnekkin, mutta ei analyysistä vaan tulevasta palstan keskustelukulttuurin parantamiseen keskittyvästä tavasta keskustella fiksusti. Ja tämä ennakoivana tapana edistää kehitystä toivottuun suuntaan.

      
  • Nyt kun kerran olet täällä "opettamassa" meitä muita kirjoittajia niin mielelläsi tracktest, niin jatketaanpas aiheesta:

    intelligenstest/Derrick kirjoitti tuolla sivun alussa:
    Keskustelupalstalla ei saisi olla liian ehdoton mielipiteissään ja lisäksi ei saisi tyrkyttää omia näkemyksiään liikaa.

    Tuota voisit sinäkin tracktest hiukan miettiä - eri näkökulmista. Markkinointimainen läppäsi liikkuu trollauksen rajoissa. Ja muut voivat jopa Bemarista olla eri mieltä, eikö vain? Maailma ei todellakaan makaa baijerilaisen varassa, se ei ole kaikkivoipainen sun muuta. Kohta väität ehkä, ettet ihan sitä tarkoita, mutta kun se vaan välittyy kirjoituksistasi. Sordiinoa ehkä hiukan lisää? Siitä huolimatta voit pitää BMW:stä....

    intelligenstest/Derrick jatkoi:
    Lisäksi tulisi olla edes jonkinlaista sosiaalista pelisilmää koska onhan tämä keskustelupalsta vuorovaikutusta ihmisten kesken

    Kyllä, tuossa on perää. Oletko sinä tracktest palstan enkeli siis? Muistammehan miten helposti bemu välillä karkaa itseltäsikin. Ehkä voisit hillitä "tason nostoyrityksiäsikin"? Ei aiheesta keuliminenkaan toiston toistona juuri trollailusta poikkea, vaikka varmaan perimmiltäsi uskot tarkoittavasi hyvää.

    En ole hyvää keskustelua vastaan tietenkään! Joku roti on poliisina leikkimisessäkin silti, eikä tuuliviirimeininki edistä asiaa yhtään.

      
  • Kumppani olet täysin oikeassa. Yritän todella jatkossa parhaan kykyni mukaan sopeutua fiksuun keskustelukulttuurin. Yritän ottaa paremmin opiksi viisaat sanasi tämän palstan keskustelukulttuurin kehittämiseen ja edistämiseen. Liiallinen kontrolli toki voi myös tappaa luovan ajattelun ja sitä myöten antoisan keskustelun.

      
  • Kiitos ystävällisestä kommentista. Ja hyvä tarkennus loppuun. Enkä minä yritä kuulostaa sen kummemmin viisaalta, koska se kalahtaa äkkiä omaan nilkkaanikin, heh.

    Tiedän tasan tarkkaan mitä perimmiltään ajat takaa ja varmasti muutkin. Hyvä tavoite, se vaatii vain aktiivista tekemistä. Itse kultakin.

      
  • Kumppani juuri näin. Kiitos itsellesi.

      
  • Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Mun sarkasmidetektorini piippaa ihan villinä!

    edit: Väärä hälytys, se olikin trollinpaljastin, joka oli ylikuormittunut.

      
  • Nyt taitaa olla joulutontut kurkkimassa nurkan takana niin aktiivisesti, ettei isoillakaan pojilla ole viikkoon varaa riskeerata käytösarvosanansa suhteen?

      
  • 740 GLE naulan kantaan!

      
  • Ruotsalainen autolehti AMS kirjoittaa "katastrofaalisesta Volvon laatutasosta". Uusin 2018 laatututkimus:"Katastrofalt resultat för Volvo i J.D. Powers kvalitetsundersökning".

    Isoja ongelmia on ollut XC90:n kanssa, joista Teknikens Värld raportoi aikaisemmin. Vaikuttaa että Volvon uusi mallisto on kiireellä kehitetty ja tuotu markkinoille kun näin käypi laadun kanssa.

    Toivotaan Volvon saavan laadun kuntoon lähivuosina, jotta merkki pääsee haastamaan todella premiumluokan autoja.

    http://cdn1.mestmotor.se/YTo2OntzOjI6ImlkIjtpOjE1MTY0Mjk7czoxOiJ3IjtpOjMyMDA7czoxOiJoIjtpOjMyMDA7czoxOiJjIjtpOjA7czoxOiJzIjtpOjA7czoxOiJrIjtzOjQwOiJhYTg4NGY1OTczMDYxOTJiMDU2OTg5ODViZjZkYTJjZDk2MjUzY2Y0Ijt9

      
  • Mitenkäs Audi?

    32 auton listauksessa Audi on seitsemänneksi viimeinen (26/32).

    Aiempi automerkkini Ford taas on viidennellä sijalla (5/32). Audilla on siis matkaa Fordin laatuun vielä runsaasti.

      
  • Voisit nyt alkuun tarkistaa mikä on keskustelun aihe..... siispä: VOLVO häntäpäässä uudessa JD laatututkimuksessa. Eikä 2018 tutkimus ollut ensimmäinen huono tulos Volvolle.

    Ei se nyt mikään iso salaisuus ole, että Volvon mallisto Fordin omistuksessa vanhentui käsiin. Merkki lähes katosi kartalta. Nyt kiireellä Geely kehittää uusia malleja ja kiritään muita kiinni.

    Laatu on Volvolla mielestäni 2-prioriteetilla ja kompromissi. Uskon Volvon tekevän työtä tällä alueella kovasti päästäkseen esim. BMW-tasolle. Todennäköisesti tämä toteutuu seuraavan Volvo-generaation myötä noin 2020 eteenpäin kun "oppimisvaihe" on käyty läpi. Sarkaa vielä riittää.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit