Sallittua veronkiertoa

36 kommenttia
«1

Suomessa vakituisesti asuva, suomen kansalainen ei tietääkseni
saa ajaa ulkomaan rekisterissä olevaa henkilöautoa Suomessa.

Olen ilmeisesti väärässä, koska tiedän henkilön, joka on yli vuoden
ajellut Viron rekisterissä olevaa autoa päivittäin eikä auto ole ollut
poissa maastakaan ainakaan paria päivää pidempiä jaksoja.

  • Voihan rikostentekoa harrastaa. Kannattaa kuitenkin muistaa ettei tuokaan toiminta laillista ole vaikka rangasistuksilta olisi vuoden verran välttynytkin.

    Liike-elämässä riski=toteutuman aiheuttama seuraamus x toteutumisen todennäköisyys

    Tällaisessa toiminnassa toteutumisen todennäköisyys on ilmeisen pieni, mutta seuraamukset saattavat olla suuria, esim. kolaritilanteessa. Jokainen voi sitten itse laskea kannattaako moinen riskinotto vai ei.

  • No joo...
    Ei kaiken järjen muikaan saisi ajaa. Otetaan nyt esimerkiksi firman auto ja autoetu. Autoetu esim Saksassa (nykyinen asuinmaani) on paljon pienempi kuin Suomessa. En saa viettää Suomessa aikaa enempää kuin 72 päivää vuodessa (ekat kolme vuotta muutosta, muutamalla poikkeuksella) ja sen jälkeen 180 päivää vuodessa. Jos oleskelen pidempään niin joudun maksamaan verot ja muut maksut Suomeen.
    Mainitsemasi tapaus on siis aivan rikollista puuhaa:)

  • Viktorille tiedoksi että kannattaisi liittyä

    www.kyttaajat.net
    sivustolle kun tuo kyttääminen kerran näyttää niin kovin kiinnostavan.

    Eipä silti, se on suomalaisten kansanhuvi, asia jota en koskaan tule ymmärtämään.

  • Rikoksen voi ilmoittaa näppärästi oheisen linkin päässä olevaan palveluun:

    http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/suomi/rikosilmlomake

  • Mistäpä Viktor tietää, onko auto rekisteröity Viroon? Kyseessä voivat olla myös väärät kilvet.

    Entisillä "naapureillani" kansalaisuus vaihtui viikoittain ja välillä olivat käytössä myös ns. tullikilvet. Toisinaan ei ollut kilpiä ollenkaan, puhumattakaan siitä ettei autokaan ollut omissa nimissä, vaan joku raukka makseli veijareiden pysäköintisakkoja ja selvitteli maksamattomia tankkauksia. Diplomaattikilpiä en näillä veijareilla nähnyt, vaikka niitäkin on väärennettynä liikenteessä...

    Mikäli on halua rötöstellä tai vain kiertää valvontaa, mielikuvitus on rajana.

    Tässä pointti, miksi tarvitsemme ihan oikeasti rikkeentekijän pysäyttävän valvonnan kameroiden sijasta.

    [Zilo muokkasi tätä viestiä 10.08.2005 klo 10:02]
      
  • Lainaus:
    10.08.2005 klo 09:58 Zilo kirjoitti
    Mikäli on halua rötöstellä tai vain kiertää valvontaa, mielikuvitus on rajana.

    Tässä pointti, miksi tarvitsemme ihan oikeasti rikkeentekijän pysäyttävän valvonnan kameroiden sijasta.

    Niin, että kaikille huoltoasemille vain palvelua, omistaja tankkaa puolestasi, niin ei karata paikalta.

    Pysäköinnin valvojia 100x määrä, että on aikaa jäädä odottelemaan sakotettavan saapumista, että voi lätkäistä sakon henkilökohtaisesti eikä rekkarin perusteella.

    Kilpien vaihtaminen on kuitenkin niin niin niin harvinaista Suomessa, että ei muutaman yksittäisen tapauksen takia kannata päättää puolesta eikä vastaan. Eikä väärillä kilvillä ajava välttämättä jää kiinni edes manuaalisessa valvonnassa, jos ajelee nätisti.

  • Lainaus:
    10.08.2005 klo 12:01 Opelixi kirjoitti
    Lainaus:

    Niin, että kaikille huoltoasemille vain palvelua, omistaja tankkaa puolestasi, niin ei karata paikalta tai toinen vaihtoehto ja ehkä kätevämpi on automatisoida asemat täysin, niin eipä voi jättää maksamatta tai sitten se amerikkalainen malli, että käydään ensin maksamassa sisällä ja tankataan vasta sen jälkeen.

    Pysäköinnin valvojia 100x määrä, että on aikaa jäädä odottelemaan sakotettavan saapumista, että voi lätkäistä sakon henkilökohtaisesti eikä rekkarin perusteella.

    Kilpien vaihtaminen on kuitenkin niin niin niin harvinaista Suomessa, että ei muutaman yksittäisen tapauksen takia kannata päättää puolesta eikä vastaan. Eikä väärillä kilvillä ajava välttämättä jää kiinni edes manuaalisessa valvonnassa, jos ajelee nätisti.
      
  • Lainaus:
    10.08.2005 klo 12:01 Opelixi kirjoitti
    Niin, että kaikille huoltoasemille vain palvelua, omistaja tankkaa puolestasi, niin ei karata paikalta.

    Itse asiassa huoltoasemayrittäjät kokevat tilanteen sen verran ongelmalliseksi, että erinäisiä tankkausta mutkistavia toimenpiteitä on jo nähty: mittarin avaaminen vasta kassalta ennen tankkausta, polttoaineen maksaminen ennen tankkausta, ilta-aikaan vain automaattipisteet auki...

    Sinänsä palvelu olisi aivan mukava ja tervetullut paluu vanhaan. Näinhän edelleen tankataan useissa Euroopan maissa ja jopa Helsingissä parilla asemalla.

  • Todellinen rikos on se kuinka ssuomen kansaa kaltoin kohdellaan tässä autoveroasiassa. Asia on kommunistisen ajan jäänne. Ei kuuluisi enää 2000 -luvun Suomeen. On kansalaisia ja asuinpaikkoja rajusti eriarvoistava koko ajoneuvoverotus.

    Mihin HEl...tiin voi perustua se että esim 1996 USA:ssa valmistettuja ajoneuvoja ei yksityinen saa käytettynä tuoda Suomeen?
    PAITSI jos on asunut vuoden ulkomailla:)

    Voi ziisus sentään........

  • Lainaus:
    12.08.2005 klo 19:34 tomski kirjoitti
    Todellinen rikos on se kuinka ssuomen kansaa kaltoin kohdellaan tässä autoveroasiassa. Asia on kommunistisen ajan jäänne. Ei kuuluisi enää 2000 -luvun Suomeen.

    Voi tomski, jos lukisit vähän lähihistoriaa. Autoverotus tuli Suomeen Maalaisliiton valtakaudella täyttämään valtion kassaa, josta sitten voitiin maksaa tukiaisia. Korkeat autohinnathan kurittavat vähiten niitä, joilla on eniten tuloja (jos politikoimaan aletaan), joten...

  • Lainaus:
    10.08.2005 klo 12:16 Zilo kirjoitti
    Lainaus:
    10.08.2005 klo 12:01 Opelixi kirjoitti
    Niin, että kaikille huoltoasemille vain palvelua, omistaja tankkaa puolestasi, niin ei karata paikalta.

    Itse asiassa huoltoasemayrittäjät kokevat tilanteen sen verran ongelmalliseksi, että erinäisiä tankkausta mutkistavia toimenpiteitä on jo nähty: mittarin avaaminen vasta kassalta ennen tankkausta, polttoaineen maksaminen ennen tankkausta, ilta-aikaan vain automaattipisteet auki...

    Sinänsä palvelu olisi aivan mukava ja tervetullut paluu vanhaan. Näinhän edelleen tankataan useissa Euroopan maissa ja jopa Helsingissä parilla asemalla.

    Niin, kyllä minä sen tiedän, minähän vain yritin esittää asiaa, kuten sinä halusit eli ei kameroita eikä automaattista valvontaa. Minulla ei ole ollut tankkaamis ongelmia. Tankkaan lähes poikkeuksetta kortilla. Tarkoitin sitä, että vaikka kuinka valvottaisiin manuaalisestikkin, niin on erittäin pieni todennäköisyys jäädä kiinni vääristä kilvistä, jos ajelee nätisti. Ei nuo väärät kilvet ole niin yleisiä, että niiden takia tarvitsisi luopua tekniikasta.

  • Lainaus:
    12.08.2005 klo 19:34 tomski kirjoitti
    Todellinen rikos on se kuinka Suomen kansaa kaltoin kohdellaan tässä autoveroasiassa. Asia on kommunistisen ajan jäänne. Ei kuuluisi enää 2000 -luvun Suomeen.

    Voi tomski, jos lukisit vähän lähihistoriaa. Autoverotus tuli Suomeen Maalaisliiton valtakaudella täyttämään valtion kassaa, josta sitten voitiin maksaa tukiaisia. Korkeat autohinnathan kurittavat vähiten niitä, joilla on eniten tuloja (jos politikoimaan aletaan), joten...

    Niiiiiiiiiiiiin?

    Siis asiahan on juuri niinkuin sinä ja minä sanomme. Kommunistisen ajan jäänne, eikö?

    Suurelta osaltaan autovero rakennettiin myös suosimaan itänaapurimme ajoneuvoja.

    Päätöksellä onnistuttiin ja onnistutaan vielä tänäkin päivänä tehokkaasti jarruttamaan koko Suomen luontaista kehitystä.

    Vai luuletko että Ladat ja Mosset ja jopa kaksitahti -ihme DDR:stä olisivat ilman autoverohuijausta olleet Suomen automyyntitilastojen kärjessä vielä 1970 ja jopa-80 luvulla?
    Ja sitten ihmetellään kun Ruotsalaiset ja Ruotsi kehittyi. No nepä vetelivät silloin Saabeilla ja Volvoilla kun Suomi poika vielä asetteli hiilikasoja koneiden alle.
    KIITOS YKSINOMAAN AUTOVERON!

  • Lainaus:
    16.08.2005 klo 12:00 tomski kirjoitti

    Olisiko itä-blokin autojen alhaiset hinnat johtuneet pelkästään verotuksesta!!??
    Epäilisin että noissa maissa oli myöskin raaka-aineet, sekä työvoima melko edullista...
    :sunglasses: :sunglasses:

  • Oli osa, osa sikamaisen kallista, osaa sai vain valuutalla! Siis tavaroita! Siellä oli kaikki kiellettyä mitä ei ollut erikseen sallittu, Suomessa taas kaikki on sallittua, mitä ei oo erikseen kielletty! :sunglasses:
    Saa kait täällä ajaa vaikka ranskiksella, Viatilla tai Ladalla, jos ei siitä jää kiinni? :sunglasses:

  • Lainaus:
    16.08.2005 klo 12:00 tomski kirjoitti
    Lainaus:
    Vai luuletko että Ladat ja Mosset ja jopa kaksitahti -ihme DDR:stä olisivat ilman autoverohuijausta olleet Suomen automyyntitilastojen kärjessä vielä 1970 ja jopa-80 luvulla?
    Ja sitten ihmetellään kun Ruotsalaiset ja Ruotsi kehittyi. No nepä vetelivät silloin Saabeilla ja Volvoilla kun Suomi poika vielä asetteli hiilikasoja koneiden alle.
    KIITOS YKSINOMAAN AUTOVERON!

    Autovero on aina tietty prosentti tuontihinnan päälle, jos vaihtokaupalla saatiin mosse esim. 1000 mk/kpl, niin kaupassa oli 3000 mk, jos samaan aikaan volvo tai saab maksoi esim. 3000 mk, niin kaupassa sitten 9000 mk. Yksinkertaista matematiikkaa, jossa halpa auto maksaa aina kalliimpaa vähemmän ja muuten Saabilla oli Suomessa myös veroale, ei sitä muuten kukaan olisi ostanut.

    Suomen autoverossa on se ongelma, että se perustuu hintaan ja ostohetkeen. Kaikkialla muualla vastaava verotus perustuu käyttöön eli maksat vuosittain.

    Jos meillä ei olisi nykyistä autoveroa, niin millä rahalla eduskunta olisi ostanut puolen miljoonan ökymersun? Voit nauttia siitä kansanedustajiesi välityksellä.

  • Tuohon ökymersuun liittyen ihmetyttää se, että julkisuudessa puhutaan puolen miljoonan autosta, vaikka sen autoveronhan ja alvin valtio maksaa siirtämällä vain rahaa taskusta toiseen, sillä kai se vero tulee kuitenkin valtion pussiin. Vai vetääkö muka joku muu välistä? Auton hinnaksi jää silti tietenkin ihan huima summa, mutta ei ihan niin isoja otsikoita herättävä.

    Se verojen osuus (alveineen) on noin 180 000€. Eli jos auton "nettohinta" kaupan ovella on 320 000€, siihen autovero 29% niin summa on tällöin 412 800€ ja lopuksi vielä päälle alvi 22% niin lopputulos on 503 600€. Mutta, jos sen Mersun arvo on nettonakin 320 000€, niin on sekin minusta tietysti huiman paljon, joten nautiskellaan vaan edustajiemme välityksellä :frowning:

  • Ettekö te lue tilaamaanne lehteä:)

    Autovero luotiin juuri nimenomaan idänkauppaa tasapainottamaan (Clearing - kauppa). Tästä TM: valitti useasti jo 60-luvulla. Prosenttiverotus oli rajusti näitä halparomuja suosiva joka johti siihen että Suomi putosi rajusti ajoneuvokehityksen kelkasta.

    Ennen autoveroa Suomeen tuotiin paljon amerikkalaisia ja saksalaisia laatuvaunuja. Niiden tuonti tyrehtyi täysin ja se oli tarkoituskin. Maan etu se ei missään tapauksessa ollut.

    Välillä jopa säännösteltiin, idänihmeitä sai ostaa mutta muita ei.

    Sama henki näkyy ajoneuvoverossa vieläkin, on häpeällistä että Suomen kansa joutuu hakemaan tässä(kin) asiassa oikeutta EU.lta joka pääsääntöisesti tuomitsee kaikki Suomen siirtokilpi yms asiat syvästi Suomen virkamiehistön kantaa asiassa ihmetellen!

    Ajoneuvovero kun on täysin ns sisäsiittoinen vero. Tarkoitan tällä sitä että tuskin monikaan jos saisi ajoneuvon esim 10 000 euroa edullisemmin, sitä säästynyttä rahaa patjansa alle laittaisi. Ehei , sillä ostetaan sitten hieman parempi auto (joka kuluttaa vähemmän ja on turvallisempi) tai kuten Ruotsissa on todettu, käyttää sen asuntoonsa joka taas olisi hyvä ruiske rakennusteollisuudelle.

    Maassa jossa kaikki on kuitenkin raskaasti verottettua, valtio saisi omansa takaisin käyttäsivät ihmiset sen "säästyneen" rahan lähes mihin tahansa.

    Kuolonuhreja säästyisi merkittävästi, autojen keskikulutuksen putoaminen vaikuttaisi erittäin positiivisesti vaihtotaseeseen (kaikki öljyhän ostetaan ulkomailta!) jnejne. Veikkaanpa että myös haja -asutusalueiden asukaskatoon asialla voisi olla merkitystä. Varsinkin jos samalla hieman tingittäisiin polttoaineverosta.

    Jonka kohdalla voisi hyvinkin käydä samoin kuin ajoneuvoveroalennuksen kanssa. Valtion verotulot asiassa kasvoivat!

    Jos kyseessä olisi yksityinen yritys niin ne virkamiehet jotka vuosikausia jarrutússotaansa ajoneuvoveron alennusta vastaan kävivät perusteluinaan verohävikki olisivat olleet kilometritehtaalla jo ajat sitten. Eivät ilmiselvästikäään hallitse hommiaan!

  • Valtion virkamies on niin erehtymätön että lakiakin on helpompi muuttaa kuin virkamiestä saada oppimaan työtään.
    Ja sitten kun EU-tuomioistuin tuomitsee valtiota vastaan pitävät virkamiehet huolta siitä että korvauksen maksua vitkutellaan niin kaun että asia vanhenee.Sitä varten on vielä säädetty erityisen lyhyt vanhentumisaika.Muissa maksuasiossa joudut velkasi maksamaan vaikka siinä menisi sata vuotta, mutta valtio ei korvaa yli viittä vuotta vanhoja asiota,siis viisi vuotta asian vireillepanosta, ei EU:n tuomiopäivästä ?Korjatkaa jos olen väärässä!
    Kehottaisin muitakin katsomaan "kyttäys sivuja", tosi virkistävää.
    Kyttäyksestä ja kateudesta tuli mieleeni että tässä takavuosina tulli takavarikoi jonkun virolaisen Porcshen joka oli suomessa huollossa ja huoltomies erehty koeajolla käymään kotona kahvilla.Kyttäävä naapuri tietty heti soitti poliisille! Ja auto on kai vieläkin jossain varastossa tullilla? Taisi olla TM:ssäkin.
    Muuten olen sitämieltä että jos keksii jonkun keinon päästä jostain verosta niin onnee vaan!

    [salo-m muokkasi tätä viestiä 02.09.2005 klo 12:36]
      
  • Lainaus:
    02.09.2005 klo 11:27 tomski kirjoitti
    Ettekö te lue tilaamaanne lehteä:)
    Ajoneuvovero kun on täysin ns sisäsiittoinen vero. Tarkoitan tällä sitä että tuskin monikaan jos saisi ajoneuvon esim 10 000 euroa edullisemmin, sitä säästynyttä rahaa patjansa alle laittaisi.

    Samaa sisäsiittoisuutta sitten harrastetaan ilmeisesti myös Tanskassa ja Kreikassa. Onko sielläkin suojeltu idänkauppaa? Molemmissa on edelleen kovempi autovero kuin Suomessa, molemmat ovat EU:n jäseniä, kuten Suomikin.

    Jos ostohintaan perustuva autovero laskee/poistuu, niin tilalle tulee käyttöön perustuva autovero eli aivan varmasti valtio ottaa saman rahan, mutta vain pienemmissä viipaileissa. Nyt maksat kerralla, jatkossa vähittäin (ja korkojen kera).

  • Jotensakin tyhmää on perustella omaa huonouttaan sillä että jossakin päin (Tanska tai Kreikka EVVK)ollaan yhtä tyhmiä tai jopa typerämpiä.

    Mutta maksele sinä vaan ilolla ajoneuvoveroa, minä en.

    13v Ruotsissa olleena on tullut ymmärrettyä että asiat voi myös tehdä kansankunnankin, työpaikkojen, turvallisuuden yms eduksi.

    Ja se asia että ajoneuvovero luotiin idänkauppaa tasoittamaan ON FAKTA. Syytön minä siihen olen enkä asiaa voi muuttaa. Päätös jarrutti (jarruttaa) edelleenkin Suomen kehitystä.

    SUOMI ON TÄYSIN EUROOPAN AUTOMUSEO. Täältä Ruotsista kun siellä piipahtaa niin lähes säälittää se määrää 70- ja 80 luvun Corollaa ja Saabia yms Taunusta, KÄYTTÖAJONEUVOINA!!!

  • Lainaus:
    02.09.2005 klo 11:27 tomski kirjoitti

    Sama henki näkyy ajoneuvoverossa vieläkin, on häpeällistä että Suomen kansa joutuu hakemaan tässä(kin) asiassa oikeutta EU.lta joka pääsääntöisesti tuomitsee kaikki Suomen siirtokilpi yms asiat syvästi Suomen virkamiehistön kantaa asiassa ihmetellen!

    Ajoneuvovero kun on täysin ns sisäsiittoinen vero. Tarkoitan tällä sitä että tuskin monikaan jos saisi ajoneuvon esim 10 000 euroa edullisemmin, sitä säästynyttä rahaa patjansa alle laittaisi. Ehei , sillä ostetaan sitten hieman parempi auto (joka kuluttaa vähemmän ja on turvallisempi) tai kuten Ruotsissa on todettu, käyttää sen asuntoonsa joka taas olisi hyvä ruiske rakennusteollisuudelle.

    Maassa jossa kaikki on kuitenkin raskaasti verottettua, valtio saisi omansa takaisin käyttäsivät ihmiset sen "säästyneen" rahan lähes mihin tahansa.

    Tätä samaa olen tuonut esille siitä saakka kun tämä TMnetti-palsta on ollut käytössä. Monia veroja voisi laskea siedettävämmälle tasolle, ylijäävä raha menisi muuhun kulutukseen, asuntoihin, rakentamiseen, kodinkoneisiin, muihin hankintoihin jne. Kauppa käy ja sitä mukaa valtio saa veronsa jokatapauksessa. Myös uusien teiden rakentamisella ja parantamisella on merkittävä työllistävä vaikutus ja jokaikinen työmailla on veronmaksaja ja kuluttaja. Valtio saa rahansa aina tavalla tai toisella.

  • Mitä tulee Suomen tämänhetkiseen autoverotuksen tasoon, niin se on korkea myös minun mielestäni. Kuitenkin asialla on toinenkin puoli eli se, että millä sitten katetaan valtion kassaan tullut vaje. Eihän Suomella ole maakaasu-, kivihiilituloja, eikä valtavasti metsää kuten Venäjällä tai öljytuloja, kuten Norjalla tai vesivoimaa kuten Ruotsissa. Sen sijaan meillä on vähän metsää ja kiviset pellot. Eli mistä se vaje siis revitään.

    Epäilen vahvasti, että jos autoverotusta lähdetään rajusti pudottamaan, niin ensiksikin ulkomaiset autojen valmistajat nostavat hintojaan Suomeen tuleville autoille ja toiseksi valtio siirtyy verottamaan ajoneuvojen käyttöä vastaavalla summalla mitä se menettää autoveroissa.

    Ja uskallan sanoa myös sen, että olkoon se autoverotus nykyistä Suomen tai Saksan tasoa, niin harvalla keskitulotasoa vähemmän tienaavalla perheellä on varaa ostaa uutta tai lähes uutta autoa koskaan. Puhumattakaan niistä haja-asutusalueilla asuvista perheistä, joista hyvällä onnella vain toinen on töissä ja silti he tarvitsevat välttämättä auton tullakseen toimeen. Että en usko tälläisten ihmisten riemastuvan siitäkään, että polttoaine maksaisi useita euroja ja lisänä olisi useiden satojen käyttömaksu vuosittain. Että koita siinä repiä huumoria arkeen.

    Summa summarum: olen sitä mieltä, että Suomen kaltainen pikkumaan autoverotus ei kestä rajua veroalea missään tapauksessa. Mutta tämä olikin vain minun vähäinen mielipiteeni muiden joukossa.

  • Tunnetusti mietin ja myös valitan monesta asiasta.
    Kuitenkin, pyrin ainakin samalla esittämään ratkaisun, valittajia on vaikka kuinka, mutta mielipide jostain muusta korvaavasta olisi samalla mielenkiintoista lukea, tässä tapauksessa miten valtio ei menettäisi verovaroja, vaan ne korvaisi muu toimi. Lue Liikenne ja Homma uusiksi.

  • Eikös se ollut "bilateraalista" kauppaa nimeltään neukkujen kanssa ,eli veit sinne yhden paperikoneen niin sait pari tuhatta mossee ja muuta koslaa, Ziliä ja mitä ne kuorma-auton irvikuvat ny olikaan ja mahdottoman pitkiä junalasteja öljyä tilalle.Verotuksella sitten pidettiin länsiautot vain äkyrikkaiden tavaroina.Taksikuskeilla kyllä tais olla joku juju kun kävivät saksassa hakemassa mersuja isolla porukalla.
    Edelleenkin olen sitä mieltä että kaikki "lailliset" keinot verojen "minimoimiseen" ovat sallittuja ja se on myös verottajan tehtävä ,siis neuvoa Sinua kaikkien mahdollisten vähennysten hyväksikäytössä (???)

  • Jossain haave on, kuten useimmat suomalaiset täysin Suomen valtion propagandakoneiston sokeuttama.

    Juuri noinhan he meitä (teitä, itse asun Ruotsissa) uhkailevat. "Hyvinvointivaltio" romuttuu jos ajoneuvoveroon kosketaan kiljui eräskin virkamies tässä taannoin. Taisi tarkoittaa sitä että köyhät täytyy pitää kyykyssä kaikin keinoin.

    Suomen valtio ei osaa ajatella asiaa kokonaisvaltaisesti. Ruotsista löytyy laskelmia jotka menevät jopa ihmisen psyykkeen, siis mielihyvän tasolle asti. Se että kun ei tarvitsisi koko ájan murehtia sen rippikouluikäisen turvattoman koslan ongelmista vapauttaa energiaa jo koko kansakunnan tasolla moneen muuhun asiaan. Täällä myös annettiin erääässä laskelmassa keskiarviona jokaisen kuolleen hinnaksi valtiolle noin 7milj sek ja halvaantuneen n 12milj sek. eli jokainen voi laskea mitä se turvallisemmilla ajoneuvoilla ajamisen noin 100 -200 kuolleen ja saman verran loukkaantuneiden poistuminen "Suomi Oy.n2 listoilta merkitsisi. Tätä ei Suomen valtionvarainministeriö hallitse alkuunkaan. Myös parempien ajoneuvojen myötä keskikulutukset saasteet yms vähenisivät roimasti. Tälle kaikelle on oikeasti laskettava hinta.

    Euroopan ehkä jopa maailman tyhmyyspalkinto täytyisi antaa autojen maahantuojille ja myyjille. He yhteen ääneen VASTUSTIVAT??? tuotteidensa veronalennusta!!! En ole koskaan kuullut että missään päin maailmaa jonkin tuotteen myyjät olisivat VASTUSTANEET TUOTTEENSA VERONALENNUSTA!! Aivan käsittämätöntä. Ja tuloksen tiedämme, uusien autojen kauppa käy Suomessa paremmin kuin koskaan. Voisi käydä vieläkin paremmin.

    Myöskään raha ei Suomesta mihinkään katoaisi, se päinvastoin loisi uusia työpaikkoja, innovaatioita yms. Nyt ne rahat katoavat valtion pohjattomaan kassaan.

  • Tomski,
    hyvää jatkoa sinulle siellä Ruotsissa.

    Me täällä Suomessa voidaan ihan hyvin, älä meistä turhaan huolehdi.

  • Olipas outo kommentti edelliseltä???
    En tiennytkään että näistä asioista saa kantaa huolta vain Suomessa asuvat suomalaiset.
    Anteeksi vaan jos jotenkin loukkasin mutta muualla asumalla saa hieman etäisyyttä asioihin ja näkeekin ne paremmin. Nähdäkseen lähelle pitää mennä kauas, oletkos koskaan kuullut. Vaan älä suotta huolehdi, olen piakkoin muuttamassa takaisin Suomeen, "autoverokurjuutta" maistelemaan.

    Ruotsia en niin muutenkaan pidä "ulkomaana". Ruotsi vain sopii mielestäni hyvin vertailumaaksi läheisyytensä sekä samankaltaisen infrastruktuurin monessa asiassa.

  • Lainaus:
    07.09.2005 klo 22:42 tomski kirjoitti
    Olipas outo kommentti edelliseltä???
    En tiennytkään että näistä asioista saa kantaa huolta vain Suomessa asuvat suomalaiset.
    Anteeksi vaan jos jotenkin loukkasin mutta muualla asumalla saa hieman etäisyyttä asioihin ja näkeekin ne paremmin. Nähdäkseen lähelle pitää mennä kauas, oletkos koskaan kuullut. Vaan älä suotta huolehdi, olen piakkoin muuttamassa takaisin Suomeen, "autoverokurjuutta" maistelemaan.

    Ruotsia en niin muutenkaan pidä "ulkomaana". Ruotsi vain sopii mielestäni hyvin vertailumaaksi läheisyytensä sekä samankaltaisen infrastruktuurin monessa asiassa.

    Mistäs se Ruotsin verottaja ne kansankodon ylläpitoon tarvittavat rahat ottaa? Korkeampi tulovero? Korkeampi arvonlisävero? Korkeampi yritysvero? Ja ennenkaikkea korkeampi alkoholivero? Entäs sitten valmisteverot, jne?

    Juu, me maksetaan Suomessa korkeampaa autoveroa, mutta muita veroja sitten vähemmän kuin Ruotsissa. Summa Summarum, ehkä se siinä tasottuu?

    Ruotsissahan on verovaje, kun alkoholiverotulot ovat romahtaneet ja viinamonopolin pystyssäpitämiseksi alkoholiveroa on pakko laskea, joten verovaje jää pysyväksi. Millä vaje täytetään? Jospa keksivät vihdoin autoveron?

  • Jaa että mistä Perssoni ja sossut aikoo tuloja saada??
    No tukholmalaisilta tietysti, johan me maksamme "Robin Hood" verona suuren osan muun maan "hyvinvoinnista".Ja nyt viimeisin rasite alkaa ensi vuoden alusta; "ruuhkamaksu" kokeilu johon sossut uhraa 3,5 mrd kruunua,siis kokeillaan kuinka systeemi toimii puolen vuoden ajan jolloin tukholmalaiset saa äänestää mitä ne tykkää siitä.
    Täkäläiseen sosiaalidiktatuuriin kuuluu tietysti että naapurikuntalaiset, joita on paljon enemmän, ei saa äänestää.
    Jos saan yrittää ennustaa on tulos kaikesta huolimatta se että kun on paljon rahaa sijoitettu kokeiluun ja systeemi on lisännyt valtion tuloja niinjaniin paljon ei järjestelmää ole varaa romuttaa.
    Kansanäänestykset on vaan pikkunen sirkusjuttu jotta saataisiin homma näyttämään demokraattiselta.
    Tilanne on kyllä kaikille puolueille ensivuoden vaalien tähden aika vaikee.
    Hei mutta tää nyt tais keikahtaa ihan poliittiseks koko homma.
    Pari numeroa;polttoaineveroa kertyy yli 7,5 mrd kruunua vuodessa ,
    palkastani menee tuloverot+työnantajamaksut n 60% valtiolle, jokainen Tukholman kunnan (ei kaupungin) asukas maksaa noin 5-6000 kr vuodessa kunnallisveron yhteydessä ylimääräistä veroa ettei kaikki lappalaiset änkeis tukholmalaisten lihapatojen ääreen.
    Ja kyllä meilläkin autoveroa maksetaan, Maanantaissani on 1 325 kruunun arvoinen veromerkki joka uusitaan vuosittain.Vero on painosta kiinni ja viimeinen muutos (lue korotus) sorsi pikkuautoja.
    Voidaanhan sitä tietysti olla onnellisia siitä että olemme EU:n eniten verotettujen kärkijoukossa.

    [salo-m muokkasi tätä viestiä 13.09.2005 klo 14:20]
      
  • Tukholman seutua ja sen hintatasoa ei oikein voi verrata mihinkään Suomessa. Mutta, mutta, nyt unohtuu yksi tärkeä asia. Palkat Ruotsissa ovat (vieläkin) keskimäärin hurjasti Suomea edellä. Poikani ajaa kesäisin jäätelöautoa, saa siitä n.20000Skr/ kk

    Itse työskentelen kiinteistönhuoltoyrityksessä työnjohtajana, palkka n. 30 000 skr/kk.

    En todellakaan leveile, tulen silti Suomeen pian. Vaan en tosiaankaan tulojen tahi verojen. Vaan sen toisen asian joka miestä vie. Naisen:)

    Norjassa on vielä hurjemmat verot ja tulotkin saa melkein tuplata. Vaan siltikin niillä on kova autovero. Mitenkäs se selitetään?

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit