Verovapaan-auton tuonti tuotu mahdollisimman vaikeaksi

26 kommenttia

MIksi Suomi on sellainen sarvikuonojenvaltakunta jossa viatonta ihmistä "pissatetaan" monessa asiassa ja kukaan ei tee asioille mitään? Eräs asia on tämä tuontiautoverotus:

Ihminen joka on vuoden ulkomailla yhtäkestoisesti saa siis hankkia verovapaan auton jos auto on jatkuvassa käytössä vuoden. - No minkä ihmeen takia se vuosi pitää olla yhtäjaksoisesti? Mihin se perustuu?

Sitten auto pitää haalata ulkomaille jos olet vaikkapa lähi-idässä saakka töissä sen vuoden. Mihin tämä perustuu?



Mielestäni homma voisi mennä niin, että jos henkilö on ulkomailla vuoden ajan vaikkapa kolmessa vuodessa (esim. 4kk/ vuosi x 3), ei siis yhtäkestoisesti, saisi henkilö hankkia verovapaan auton Suomesta autoliikkeestä vaikka jollakin verovapaaseen autoon oikeuttavalla leimatulla kuitilla jonka saisi tullilta palatessaan kotimaahansa. Lopputulos olisi aivan sama, koska ko. henkilö ei olisi vuoteen ollut kotimaassaan katuja ja veroeuroja haaskaamassa. Auton saisi sitten myydä aikaisintaan kolme vuotta ostopäivästä, eli ei tulisi sitä uuden auton myynnistä saatua kauheata kateutta aiheuttavaa hyötyäkään sitten.



Sitten ekologisuudesta kun paljon puhutaan, niin miksi ihmeessä se auto pitää haalata ensin esimerkiksi Saksasta suomeen ja siitä sitten ulkomaille? Eikö sen auton nyt voisi jättää Suomeen vaikkapa autotalliin? Ja ovet voisi Tulli vaikka sinetöidä jos niin ahdistaa ja aiheuttaa kateutta.



Mitäs sanotte, olisiko Brysseliin aihetta tehdä joku kansalaiskavve tästä epäoikeudenmukaisuudesta joka vain meillä Suomessa vallitsee? Kissa olisi siis nostettava pöydälle.



  
  • Jotta saisit veronalennuksen muuttoajoneuvosta, sen on oltava sinun käytössäsi kohdemaassa. Kyse on siis henkilökohtaisesta omaisuudesta, joka on vapaa maahantuonnin perusteella kannettavista veroista ja muista rajoituksista.



    Jos et käytä autoa ulkomailla, tai edes säilytä ja liikennevakuuta sitä siellä, niin miksi sinun pitäisi saada veronalennus? Eikö samalla logiikalla suomalaisen ja Suomessa asuvan henkilön pitäisi saada sama verohyöty, jos hän laittaa auton seisomaan sinetöityyn autotalliin? Ei sekään auto haaskaisi katuja ja veroeuroja.



    Mutta olen kanssasi samaa mieltä, että laki/säädös voisi olla joustavampikin. Vaikka olisit asunut ja käyttänyt autoa ulkomailla esimerkiksi kaksi vuotta, mutta päivää ennen paluuta Suomeen se ei olisi enää vakuutettu tavalla, joka mahdollistaa sen käytön kohdemaassa (eli liikennevakuutettu), niin ainakin teoriassa veronalennuksen edellytykset eivät täyty.

      
  • Siis eikö verovapauteen oikeuteta sen takia, että henkilö ei ole suomen yhteiskunnan verovaroin hankittua hyötyä kuluttamassa ollessaan vuoden ulkomailla ja siksi on oikeutettu verovapaaseen autoon tai muuhun kulkuneuvoon?



    On se muutenkin kumma kun Suomessa auto pitää hankkia ulkomailla oltaessa ja raahata se sinne, kun sen esim. Ruotsissa saa hakea liikkeestä tavalla jonka aiemmassa viestissäni kerroin, eli kupongilla sen jälkeen kun palaa ulkomailta vietettyään sen vuoden siellä. Tuo sinetöity autotallihan olisi hyvä homma verrattuna siihen että auto pitää roudata jeeraan saakka luontoa tuhoten ilmastopäästöillä ja vain koska suomalainen on kateellinen eläjä. Miksi se pitää olla henk.koht käytössä? Onhan se henk.koht käytössä jos sillä ajaa esimerkiksi lomaillessaan suomessa tai vaikka pitäisi sitä tallissaan SEN jatkeena ja kehuisi kavereille "joo mulla on tallissa hieno auto". Henk.koht käyttöä sekin.



    Brysseliin vaan kannetta vetämään.

      
  • ei ole pakko ostaa autoa suomesta ja vaikka ostaisit sen suomesta niin auton luovutus ei tarvitse olla suomessa.

    ja voihan se auto seistä talissa jossain kunhan saat siihen jonkin verran kilometrejä ennen suomeen tuontia ja se on vakuutettu koko ajalta...

      
  • Saa tietenkin auto seistä ulkomailla tallissa joo, mutta silti se ihmetyttää kun se ulkomaille pitää haalata. Olisi Suomella mallia otettavana muista oikeudenmukaisista sivistysmaista.

      
  • Periaatteessa auton pitäisi olla muuttajan käytössä mutta käytännössä riittää, että muuttajalla on mahdollisuus käyttää autoa kohdemaassa. Kai tuo johtuu siitä, että auton käyttöä tai käyttämättömyyttä on vaikea todistaa.



    Mikäli Hapero77 maksaa veronsa Suomeen eikä vastaavasti käytä Suomen verovaroilla kustannettuja palveluita ulkomailla olonsa aikana, niin silloin jonkinlainen verohelpotus olisi perusteltu. Toisaalta tällöin hänen pitäisi oikeudenmukaisuuden vuoksi maksaa vastaavista palveluista kohdemaassa. Joka tapauksessa en ymmärrä, miksi tämän helpotuksen pitäisi olla alennus autoverosta.



    Nähdäkseni koko argumentti perustuu siihen, että henkilön maksaman veron ja hänen käyttämiensä verovaroin tuotettujen palveluihin pitäisi olla suhteessa toisiinsa. Miten tähän yhtälöön sopii esimerkiksi progressiivinen ansiotuloverotus? Vaikea kuvitella, että optiomiljonääri kuluttaisi moninkertaisesti ko. palveluita verrattuna matalapalkkatyöntekijään.

      
  • Hapero77:

    Ihminen joka on vuoden ulkomailla yhtäkestoisesti saa siis hankkia verovapaan auton jos auto on jatkuvassa käytössä vuoden. - No minkä ihmeen takia se vuosi pitää olla yhtäjaksoisesti? Mihin se perustuu?




    En tiedä, mutta ainakin vielä pari vuotta sitten riitti, kun auton omisti puoli vuotta.



    Täynnä keinotekoisia rajojahan nuo säännöt ovat. Mihin esimerkiksi perustuu suurin mahdollinen verovapaus (ennen ainakin n. 44000 euron auton sai verovapaasti, ylimenevästä osasta piti maksaa vero).



    Eikä autot ole ainoa asia, missä noita rajoja on. Eikös joku Nokian pomo kärähtänyt tullissa kun toi vapaarajan ylittävän määrän jotain tuliaisia? Kuka senkin rajan on määrännyt.

      
  • 6kk on riittävä omistus aika ja oleskelu "ulkomailla" pitää olla 1v

    sinäpäivänä kun tullaat auton suomeen niin haetaan vastaavanlaista autoa vertailu autoksi ja sen mukaan lasketaan tuleeko veroa vai ei.





      
  • PiiKei:

    Periaatteessa auton pitäisi olla muuttajan käytössä mutta käytännössä riittää, että muuttajalla on mahdollisuus käyttää autoa kohdemaassa. Kai tuo johtuu siitä, että auton käyttöä tai käyttämättömyyttä on vaikea todistaa.

    Mikäli Hapero77 maksaa veronsa Suomeen eikä vastaavasti käytä Suomen verovaroilla kustannettuja palveluita ulkomailla olonsa aikana, niin silloin jonkinlainen verohelpotus olisi perusteltu. Toisaalta tällöin hänen pitäisi oikeudenmukaisuuden vuoksi maksaa vastaavista palveluista kohdemaassa. Joka tapauksessa en ymmärrä, miksi tämän helpotuksen pitäisi olla alennus autoverosta.

    Nähdäkseni koko argumentti perustuu siihen, että henkilön maksaman veron ja hänen käyttämiensä verovaroin tuotettujen palveluihin pitäisi olla suhteessa toisiinsa. Miten tähän yhtälöön sopii esimerkiksi progressiivinen ansiotuloverotus? Vaikea kuvitella, että optiomiljonääri kuluttaisi moninkertaisesti ko. palveluita verrattuna matalapalkkatyöntekijään.




    ajokilometrejä pitää olla jonkin verran että voi sanoa auton ollen kokoajan käytössä ei vaadi suurta määrää esim.300-400km/kk on riittävä määrä.



    käsittääkseni henkilön pitää muuttaa paperillisesti myös pois suomesta poislukien diplomaatit/yk-henkilöt

    joten suomella ei ole verotus oikeutta ja etkä voi käyttää "palveluita" suomessa.



      
  • Mihin ihmeeseen perustuu se että auton verovapaa osto on tehty niin hankalaksi? Eikö riitä se kun jätkä menee ulkomaille ja on siellä vuoden ja on samalla sen vuoden käyttämättä suomen palveluita. Tulee sitten kotiin ulkomailta pois ja ostaa verovapaan auton itselleen suomalaisesta autoliikkeestä ja samalla antaa rahaa sinne liikkeeseen ja verottajallekin samalla. Tai sitten ostaa 6kk ulkomailla oleskeltuaan auton ja säilöö sen autotalliinsa suomessa ja ajelee kotimaassa käydessään sillä autolla, niiin onhan se silloin käytössä se auto ja kilometrejä tulee. Ja miksi sen pitää olla käytössä sen auton? Onhan se käytössä vaikka henkilö käyttää peniksensä jatkeena sitä autotallissa seisovaa autoa. Suomi vaan on kateellisten ja pyrokraattien kiskureiden maa ja siihen olisi tultava stoppi!



    Yk;n henkilöt muuten maksavat täydet verot suomeen nykyisin. Nimimerkillä kokemusta on:wink:

      
  • itse en ainakaan ole huomannut tuota ongelmaksi omistaa/käyttää autoa ulkomailla. tietenkin riippuen mihin maahan on autoa viemässä.

    ja onhan suomenmalli helppo verrattuna norjan vastaavaan siellä pitää olla ulkomailla 5 vuotta että saa tuoda auton verotta....

    ja omallalailla on nykyisin helpompaa kun ei tarvitse todistaa tulojansa ja näyttää toteen että on myös pystynyt elämään tienesteillään...

      
  • lähteä raahaamaan autoa euroopan rajojen ulkopuolelle. Eri asia jos jossakin Norjassa asuu. Sehän saastuttaakin jos tarkkoja ollaan. MIten minulla oli sellainen ksitys että Norjassa tämä homma on helpompaa?

      
  • riippuu titenkin mihin maahan olet menossa eli onko mahdollista saada sieltä tullikilvet ja tilata auto suoraan sinne????

    saastuttanen on aika laaja käsite riippuen mihin olet menossa ja missä on "tuleva autosi" valmistettu...

    omat verovapaat autoni ovat olleet ruotsin tullikilvissä...



    käsittääkseni tanskassa on vielä vaikeampaa kuin norjassa verovapaan auton tuonti eli taitaa kaikki korkeamman autoveron maat suojella systeemiänsä...

      
  • vois tämä järjestelmä olla jokatapauksessa järkevämpi. Tässä pakotetaan tavallinen pieni ihminen verotuksen uhriksi ihan yhteiskunnan toimesta.

      
  • Eikö tässä kuitenkin ole kyse positiivisesta asiasta, vaikkei Hapero77 pääsekään edusta nauttimaan. Verottajahan voisi pitää tiukkaa linjaa, eikä antaa veronalennusta kenellekään.



    Sen sijaan toinen asia on koko auto- tai ylipäätään mikä tahansa verotus Suomessa (ja kaikissa muissakin maissa, joissa veroja kannetaan). Tuskin mikään verotusmalli on kaikkien mielestä oikeudenmukainen ja hyvä.

      
  • Minä, et sinä nimim. piikei eikä kukaan muukaan ihminen pääse nauttimaan verovapaan ulkomailta hankkimansa auton kyydeistä kun tämä systreemi on niin hankala ja täysin kateuteen sekä aivopesuun perustuva typerä systeemi. Suomi on niin propagandainen maa, että siellä puhutaan muiden ongelmista, että miten huonosti muilla, ja samalla unohdetaan omat ongelmat ja epäoikeudenmukaisuus suomalaisia kohtaan. Pitäähän herran kukkarooon saada rahaa joo, mutta en näe tässä hommassa mitään postitiivista.

    Itse en verovapaata-autoa ole hankkinut ja tuskin hankinkaan, mutta en minä silti kateellinen ole niille jotka sen kauhean vaivan joutuvat näkemään kun vuoden ovat kotoaan pois jne.

      
  • Kyllä minun mielestäni muuttoajoneuvosta saatava veronalennus on positiivinen asia muuttoajoneuvon tuojan (esimerkiksi finmanin) kannalta.

      
  • ainoa vaiva on ollut verovapaata autoa hankkiessa päättää minkä ottaa koska on pitännyt laskea ettei ylitä verovapaus rajaa...(omanlainen palkanlis&#228:wink:

    itse olen kyllä saanut paljon irti näistä reissuista ja on avartanut paljon maailman katsomusta ja oppii myös kunnioittamaan suomessa olevia hyviä asioita...

      
  • Joo, on suomessa hyviäkin asioita kyllä. Mutta kun ottaa pään pois "pimeydestä" tajuaa että myöskin muissa maissa on hyviä puolia ja suomessa todella huonoja yhteiskunnallisia ongelmia ja aivopesua. HYvä olisi osata suomalaistenkin katsoa peiliin ja keskittyä heikkouksiensa kehittämiseen sen sijaan että etsii muista ihmisistä ja maista heikkouksia. Muutama asia vaatisi fiilausta ja helpotusta ja yksi asia on tämä tuontiautojen hankala ja kannattamatonkin hankinta.

      
  • tuo on totta ettei muuttoauton tuonti ole enään niin kannattavaa saa olla onnellinen jos saa 3v jälkeen omansa pois eli saa kuintenkin ajaa tuon ajan aika edullisesti arvon pudotuksen osalta.

    joka maaassa/asiassa on hyvät ja huonot puolet,suurimmat erot tulee siitä mitä asioita itse painottaa eniten...

      
  • Niinpä. Itse painotan oikeudenmukaisuutta, ihmisarvoa ja reilua peliä yleensäkin.

    Tuntiautoverotus suomessa on mielestäni kantelun arvoinen asia. Ollaan kuitenkin Euroopanunionissa.

      
  • Hapero77: "Muutama asia vaatisi fiilausta ja helpotusta ja yksi asia on tämä tuontiautojen hankala ja kannattamatonkin hankinta."



    Miksi tuontiautojen hankinta pitäisi olla kannattavaa?



    Jos tarkkoja ollaan, kyse on muuttoautoista (verovapaus). Mikä se sellainen muuttoauto on, joka makaa Suomessa autotallissa? Ainakin minun tullilomakkeissani puhutaan muuttoautoista, kun verovapautta käsitellään. Tuontiauton verotus määräytyy ihan eri tavalla.



    finman: "tuo on totta ettei muuttoauton tuonti ole enään niin kannattavaa saa olla onnellinen jos saa 3v jälkeen omansa pois..."



    Tuskin enään viimeisimmän verouudistuksen jälkeen saa mistään omia pois, kun ei ennenkään tahtonut saada. Toisin oli vielä 90-luvun alussa, kun autovero oli nykyistä huomattavasti korkeampi eikä alvia tarvinnut maksaa mihinkään. No, ei kai alvia tarvi maksaa nytkään, jos eu:n ulkopuolelle mennään.



    Jos ostaa vaikka Avensiksen ja sen myy karenssin jälkeen, tilalle saa uuden Corollan. Jos verovapaan auton hankintaan liittyvästä kannattavuudesta ollaan niin huolissaan kuin Hapero on, mitä ideaa vaihdossa on? Eikö kannata ostaa heti sellainen auto, jolla voi ajaa vähän pitempään kuin kolme vuotta?

      
  • tuo 3v on omistusajan vähimmäisvaatimus ja siitä oltava 1v suomessa...

    olisin kyllä pitänyt edellistä verovapaata autoa pidempään jos ei olisi tullut uutta reissua... ( onnistuin saamaan myydessä pienen voiton )

    90luvun alussa pystyi ostamaan kalliimman mallin kunhan vain tienasi tarpeeksi ei ollut mitään hintarajaa suomeen tuotaessa.



    esim eräs toveri toi -07 muuttoautona audi a6 3.0 tdi quattron ja joutui maksamaan vielä veroa n.5000 e ,itse halusin myös tuollaisen auton mutta periaate syistä en voinut ostaa kun en halua maksaa veroa ja se toi ongelman minkä auton ostaa ja sain niin hyvän tarjouksen volvo v70 classikista ettei ollut järkeä ajatella muita vaikka tunne olisi halunut toista koska tuntui osto hetkellä siltä ettei ollut viimeinen reissu ulkomaille... ja pari kaveria on auton myyjinä bmw ja mersulla ja sanoivat myöskin ettei mitään järkeä edes ajatella muuta kuin volvoa...



    esim bmw 520d oli suunillen samoilla varusteilla n.60% kalliimpi ja bmw on kieltänyt antamasta alennusta verovapaasti myytäviin autoihin ainakin suomessa ja ruotsissa, mersulla sama tarina ei alennuksia.

    parhaita hintoja saa kun etsii autoja mitkä ovat valmiiksi autoliikkeen varastossa vaikka silloin ei pysty valitsemaan varustetasoa/varusteita....



      
  • finman:

    ...ja pari kaveria on auton myyjinä bmw ja mersulla ja sanoivat myöskin ettei mitään järkeä edes ajatella muuta kuin volvoa...




    On ne mahtavia myyjiä, kun tietää mikä asiakkaalle on ainoa oikea vaihtoehto. Kerro kun seuraavan kerran näet, että elämää on BMW:n, Mersun ja Volvon ulkopuolellakin. Jopa Audin.

      
  • Herbert:

    finman:
    ...ja pari kaveria on auton myyjinä bmw ja mersulla ja sanoivat myöskin ettei mitään järkeä edes ajatella muuta kuin volvoa...


    On ne mahtavia myyjiä, kun tietää mikä asiakkaalle on ainoa oikea vaihtoehto. Kerro kun seuraavan kerran näet, että elämää on BMW:n, Mersun ja Volvon ulkopuolellakin. Jopa Audin.




    eikös se ole hyvän myyjän merkki että pystyy näkemään myös oman merkin ulkopuolelle...

    tässä tapauksessa myyjät olivat minun tuttuja/kavereita ja

    heidän kokemusten perusteella toisella 30v mersun ja 10v bemaria myyjänä ja

    kysymys oli millä hinnalla volvon sai ja sitä verrattiin kyseisien merkkien hinta/laatu suhteeseen ja jonkin tason jälleenmyytävyyteen...ja silloin kysymyksessä oli vain nuo merkit eivät mitkään muut...



    itselleni olisi ollut unelmaauto tuolloin audi a5 3,0 tdi quattro mutta sitä ei saanut automaatina mikä oli vaatimus ja tuollaisen auton jälleen myynti on vaikeaa. ainakin se oli sitä naapurilleni joka yritti myydä todella pitkään hienoa bmw 330d coupe mallia ja hinta oli vielä suht edullinen verrattuna muihin samanlaisiin...



    itselleni ei ole auton merkillä väliä jos se mielyttää minua

    ei ole mitään pakon omaista tarvetta saada "preniumia tai lähes preniumia" pystyn huoletta ostamaan/ajamaan vaikka tulevalla halpaauto dacialla jos se täyttää ne kriteerit mitkä ovat tarpeelisia minulle... auto kun ei ole minulle millään tavoin "kyrvän" jatke kuten tuntuu joillekkin täällä olevan....





































      
  • finman:

    ...ja silloin kysymyksessä oli vain nuo merkit eivät mitkään muut...




    Ok, se selittää asiaa. Tottahan merkittävä hintaero on olellinen asia muuten tasaväkisissä tuotteissa.

      
  • Jos on auton hankkinut ulkomailla ollessaan ja se on ollut käytössä niin en ymmärrä miten henkilökohtaisen käyttötavaran osto tai myynti mitään muille kuuluu. Saa sitä tuoda ulkomailla tienatut rahansakin Suomeen ilman, että niistä joutuu uudestaan verot maksamaan. Luulisi tuon olevan järkeen käypää ajattelua alusta loppuun.



    Mielestäni ulkomailla töissä olleen tulisi saada tuoda mikä tahansa kottero tullessaan ilman mitään veroja tai maksuja tai anomuksia mihinkään suuntaan.



    Auto rekisteriin, autoon uudet kilvet ja sen jälkeen ajoon. Tai sitten suoraan myyntiin, jotta autosta heti rahansa pois, jos niin haluaa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit