Se oikea autoverotus

5 kommenttia

Autoverotusta uudistettaessa puhutiin ympäristönäkökohtien

huomioonottamisesta ja autoveron määrä perustuukin nykyään auton päästöihin, mutta valitettavasti myös auton verottomaan hintaan. Miksi ihmeessä auton veroton hinta vaikuttaa veron määrään? Mielestäni auton verotuksen tulee perustua haittaan, jonka auto tuottaa ympäristölle. Täten verottamana 15.000 euroa maksavasta autosta ja 30.000 euroa maksavasta autosta tulee kantaa yhtä suuri autovero, jos autojen C0-päästöt ovat yhtä suuret.

Kannettavan veron määrä voisi olla vaikkapa auton C0-päästöt kerrottuna 20:llä. Täten autosta, jonka CO-päästöt ovat 150 g/km, oston yhdeydessä maksetaan 3.000 euron autovero riippumatta auton verottomasta hinnasta. Täten edellä esitettyjen verottomien autojen hinnat olisivat 18.000 euroa ja 33.000 euroa.

Lisäksi tulee vuosittain kannettavaa ajoneuvoverotusta muuttaa siten, että vuotuinen ajosuorite huomioidaan. Se joka saastuttaa, se saa myös maksaa. Uusittu ajoneuvovero voisi myös perustua auton CO-päästöihin. Ajoneuvoveron määrä saadaan kertomalla auton CO-päästöt ajosuoritteella ja kertomalla saatu tulo CO-gramman hinnalla (0.0001 e / g).

Esimerkiksi auton, jonka CO-päästöarvo on 150 g/km ja vuotuinen ajosuorite on 20.000 kilometriä, vuotuinen ajoneuvovero on 300 euroa (150 g/km * 20.000 km/v * 0.0001 e/g = 300e/v). Autosuoritteella 40.000 km/v ajoneuvoveroksi saadaan 600 euroa ja ajosuoritteen ollessa 60.000 km/v veron määrä on 900 euroa vuodessa. Auto tulee käydä näyttämässä vähintäin kerran vuodessa katsatuskonttorilla, joka rekisteröi ajetut kilometrit, joiden mukaan määrätään vuotuinen ajoneuvovero.

Edellä esitetty autovero ja ajoneuvovero koskisivat vain uusia autoja. Autoilla, jotka olisi rekisteröity ennen verotuksen uudistusta, ajoneuvovero kannettaisiin nykyiseen tapaan. Lisäksi edellä esitetyllä uudistuksella polttoaineen verotus voidaisiin pitää ennallaan. Jos pienentynyttä autoverokertymää kompensoitaisiin korottamalla

polttoaineiden hintoja, ei tämä olisi oikein niitä kohtaan, jotka ovat ostaneet autonsa ennen uudistusta.

Edellä esitetty järjestelmä ei tietenkään ole aukoton ja virheetön, mutta mielestäni esittämäni järjestelmä on nykyistä oikeidenmukaisempi ja kannustaa lisäksi karsimaan turhia ajoja.

Janne Nykänen

Turku

  • janne1964:

    15.000 euroa maksavasta autosta ja 30.000 euroa maksavasta autosta tulee kantaa yhtä suuri autovero, jos autojen C0-päästöt ovat yhtä suuret.

    Miksi halvemman auton veroprosentti tulisi olla huomattavasti suurempi, kuin kalliimman auton? Nykyisinhän CO2-päästö määrää veroprosentin. Valtion verotulot romahtaisivat, jos vero maksettaisiin pelkästä CO2-päästöstä riippumatta auton hinnasta. Tai jos veron määrää nostettaisiin vastaavasti, niin sitten ainakin köyhän kansan autoilut loppuisivat siihen, kun vanha auto sanoo työsopimuksen irti.

    Lisäksi tulee vuosittain kannettavaa ajoneuvoverotusta muuttaa siten, että vuotuinen ajosuorite huomioidaan. Se joka saastuttaa, se saa myös maksaa.

    Tuohon on keksitty jo ammoin nerokas ja paljon oikeudenmukaisempi systeemi: polttoainevero. Se, joka kuluttaa tietyn määrän polttoainetta, maksaa siitä TODELLISEN kulutuksen mukaan, eikä jonkun teoreettisen EU-syklin mukaan. Esimerkiksi kaikki naurettavat takavuosien kalliit "tarraverokokeilut" yms. olivat edesvastuutonta verorahojen tuhlausta, joiden kustannushyöty oli todella kyseenalainen. Todellisia ajomääriä ei voida luotettavasti tarkistaa ilman kallista GPS-seurantaa, jos silläkään. Isoveli valvoo jo muutenkin ihan riittävästi kansalaisien elämää!

  • FARwd:

    Miksi halvemman auton veroprosentti tulisi olla huomattavasti suurempi, kuin kalliimman auton? Nykyisinhän CO-päästö määrää veroprosentin. Valtion verotulot romahtaisivat, jos vero maksettaisiin pelkästä CO-päästöstä riippumatta auton hinnasta.

    Janne1964:

    Uudessa mallissahan maksetaan saastuttamisesta, mikä ei riipu auton hinnasta, vaan auton tekniikasta. Auton verottamisen ei tulisi olla sosiaalipoliikkaa.

    FARwd:

    Tai jos veron määrää nostettaisiin vastaavasti, niin sitten ainakin köyhän kansan autoilut loppuisivat siihen, kun vanha auto sanoo työsopimuksen irti.

    Janne1964:

    Mallissani verottomana 15.000 euroa maksava auto on veroineen (18.000) suunnilleen saman hintainen kuin nykyäänkin.

    FARwd:

    Tuohon on keksitty jo ammoin nerokas ja paljon oikeudenmukaisempi systeemi: polttoainevero. Se, joka kuluttaa tietyn määrän polttoainetta, maksaa siitä TODELLISEN kulutuksen mukaan, eikä jonkun teoreettisen EU-syklin mukaan.

    Janne1964:

    Niinpä, mutta entäpä ne, jotka ovat ostaneet autonsa ennen veromuutosta. Miksi heidän pitäisi maksaa polttoaineesta sama hinta kuin ne, jotka ovat ostaneet halvan auton veromuutoksen jälkeen? Oikeampi tapa on, että ne, jotka ovat ostaneet autonsa veromuutoksen jälkeen, maksavat korkeampaa käyttömaksua.

    Olisi varmaan tosi kätevää periä eri hintaa polttoaineista niiltä jotka ovat auonsa eri hinnoilla hankkineet. Hirmu tenttaukset kassalla, että millois olet autosi ostanut ja mistä? Käytettynä vai uutena ja Saksasta vai VEHOlta. Ei aleta nyt näin yksinkertaisessa asiassa mitään naisten logiikkaa soveltamaan. Vuotuinen ajosuorite on jo liikaakin huomioitu polttoaineverotuksessa, joten sen enempää käyttöä kuin omistustakaan on mielestäni enää turha verottaa. Turha siinä on enää mitään korotettua käyttömaksua alkaa soveltamaan keneltäkään. Ja kuinkapa sinä kenenkään ajokilometrejä kyttäisit? Et mitenkään.

  • Verotyöryhmä ehdottaa reilua korotusta ajoneuvoveroon ja siinä perusveroon, 80 euroa/auto.

    Näin AKE nykyisestä ajoneuvoverosta:

    Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon. Ajoneuvoveron perusvero muuttuu vuoden 2011 maaliskuussa auton valmistajan ilmoittamiin hiilidioksidipäästöihin (CO2) perustuvaksi. Muutos koskee kaikkia perusveron alaisia autoja, myös paketti- ja matkailuautoja. Vuoden mittaisen siirtymäajan verolipuilla on sekä vanhaa että uutta ympäristöperustaista ajoneuvoveroa. Kahta eri veroperustetta sisältäviä verolippuja lähetetään aikavälillä 2.3.2010-1.3.2011.

  • janne1964:

    Autoverotusta uudistettaessa puhutiin ympäristönäkökohtien
    huomioonottamisesta ja autoveron määrä perustuukin nykyään auton päästöihin, mutta valitettavasti myös auton verottomaan hintaan. Miksi ihmeessä auton veroton hinta vaikuttaa veron määrään? Mielestäni auton verotuksen tulee perustua haittaan, jonka auto tuottaa ympäristölle. Täten verottamana 15.000 euroa maksavasta autosta ja 30.000 euroa maksavasta autosta tulee kantaa yhtä suuri autovero, jos autojen C0-päästöt ovat yhtä suuret.

    Kannettavan veron määrä voisi olla vaikkapa auton C0-päästöt kerrottuna 20:llä. Täten autosta, jonka CO-päästöt ovat 150 g/km, oston yhdeydessä maksetaan 3.000 euron autovero riippumatta auton verottomasta hinnasta. Täten edellä esitettyjen verottomien autojen hinnat olisivat 18.000 euroa ja 33.000 euroa.

    Lisäksi tulee vuosittain kannettavaa ajoneuvoverotusta muuttaa siten, että vuotuinen ajosuorite huomioidaan. Se joka saastuttaa, se saa myös maksaa. Uusittu ajoneuvovero voisi myös perustua auton CO-päästöihin. Ajoneuvoveron määrä saadaan kertomalla auton CO-päästöt ajosuoritteella ja kertomalla saatu tulo CO-gramman hinnalla (0.0001 e / g).

    Esimerkiksi auton, jonka CO-päästöarvo on 150 g/km ja vuotuinen ajosuorite on 20.000 kilometriä, vuotuinen ajoneuvovero on 300 euroa (150 g/km * 20.000 km/v * 0.0001 e/g = 300e/v). Autosuoritteella 40.000 km/v ajoneuvoveroksi saadaan 600 euroa ja ajosuoritteen ollessa 60.000 km/v veron määrä on 900 euroa vuodessa. Auto tulee käydä näyttämässä vähintäin kerran vuodessa katsatuskonttorilla, joka rekisteröi ajetut kilometrit, joiden mukaan määrätään vuotuinen ajoneuvovero.

    Edellä esitetty autovero ja ajoneuvovero koskisivat vain uusia autoja. Autoilla, jotka olisi rekisteröity ennen verotuksen uudistusta, ajoneuvovero kannettaisiin nykyiseen tapaan. Lisäksi edellä esitetyllä uudistuksella polttoaineen verotus voidaisiin pitää ennallaan. Jos pienentynyttä autoverokertymää kompensoitaisiin korottamalla
    polttoaineiden hintoja, ei tämä olisi oikein niitä kohtaan, jotka ovat ostaneet autonsa ennen uudistusta.

    Edellä esitetty järjestelmä ei tietenkään ole aukoton ja virheetön, mutta mielestäni esittämäni järjestelmä on nykyistä oikeidenmukaisempi ja kannustaa lisäksi karsimaan turhia ajoja.

    Janne Nykänen
    Turku

    Myös autoverotuksessa käytetään progressiivisuutta. Monissa Euroopan maissa ei makseta autonostoveroa kuten Suomessa, Norjassa ja Tanskassa, vaan LVV. Sitten vuosikymmenien varrella on kehittynyt vuotuiset painon mukaiset ja EU:n suositukseen perustuvat päästöihin perustuvat käyttömaksut. Saksassa joutuivat vuosikymmenen alussa vanhat dieselit rangaistusluonteisten korkeiden käyttömaksujen kohteeksi ja niitä autoja sitten käytiin hakemassa Suomeen halvalla.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit