TM vertailu: bensahybridit

89 kommenttia
13»
  • Auton tietojen ja auton ajotietojen osalta Android Auto ei taida parantaa esimerkiksi Seatin infotainmentia ja sen tietosisältöä, autotiedot ja ajotiedot vaan esitetään muussa muodossa AA:ssa.

    Pelkällä kännykällä navigointi autolla ajettaessa on kyllä harvinaisen ärsyttävää, joten kun Google Mapsin saa auton keskinäyttöön ja/tai mittarinäyttöön niin tämä on kyllä merkittävä parannus.

      
  • NHB:Kyllä spotifyn käyttö mulpurankin kautta aika kankeaa on verrattuna siihen, että sanoo vain suoraa mitä haluaa kuunnella.
    Toki. Olin jo kuitaamassakin listasi yksitellen ja kunnolliselle puheohjaukselle tavaamisen sijaan näytin peukkua, mutta editoin sitten listan lyhemmäksi, koska olen lähes kaikesta samaa mieltä.

    NHB: AA:n tarkkuus on sama kuin puhelimen GPS:n eli autokäyttöön vähintäänkin riittävä.
    Ei kun nopeusmittariin se ajonopeus kiitos, ja lakataan pelleilemästä.

    740 GLE:n VDO:n spekseihin (siis ei volvon päin persettä speksiin) kalibroitu mittari näyttää lukematarkkuuden rajoissa Suomessa sallituilla ajonopeuksilla oikein. Saabeissa tämä kivan piirteen sai jo valmiina tehtaalta uuden auton mukana. E220:n CAN-väylällä on alle 1 km/h toleranssilla sama nopeus kuin GPS:n näytössä, vaikka mittaritaulussa lukeekin shaissea.

    Ei ole mitään teknistä syytä, miksi auton nopeusmittari ei voisi näyttää lukematarkkuuden rajoissa oikein nyt kun siihen tarvittava tekniikka ollut saatavana jo vuosikymmeniä.

    On järjettömän typerää, että tarkat mittarit pitää ihan ***tuillessaan vääntää näyttämään päin persettä ennen kuin ne asennetaan autoon. Valmistajilla näyttää olevan liian mukavaa piileskellä tämän mahdollistavan lain takana.

      
  • Minulla on autossa valmius sekä AA:oon että CarPlayhin, mutta puhelin on Androidilla eikä googlelta saa virallisesti ladattua AA:toa. Kuulemma sen saa jotenkin mutkan kautta ja voisihan iPhonenkin tietysti ostaa.

    Mutta eikö ole niin, että em. sovelluksien avulla vain saa puhelimen näkymään auton näytöllä ja siis puhelinta voi käyttää auton näytön kautta? Siinä kaikki?

    Onkohan se oikeasti tarpeellista vai vain juttu, jonka tekisi "koska mä voin"?

    Ymmärtääkseni puhelin pitää kytkeä usb-porttiin autossa eli säpertää autossa piuhan kanssa, kun muuten voi pitää normimatkoilla puhelimen taskussa tai langattomalla latausalustalla hyvin kuskin näkösällä.

    Jos autossa ei ole navigaattoria, niin google mapsin näkyminen auton näytöllä olisi jonkinlainen etu, mutta tarvitseeko täällä Suomen teillä juurikaan navigaattoria niin tiiviisti seurata, ettei kännykkä autotelineessä riitä siihen hommaan.

    Liekö koko juttu sellainen, että kun on AA:n tai CarPlayn hommannut käyttöönsä, niin ei sitten jaksakaan sitä parin päivän alkuinnostuksen jälkeen käyttää, kun ei se oikeasti mitään lisäarvoa päivän pärinöihin tuonutkaan. Siinä ei 20km työmatkalla paljon ehdi whatsappailla, kysellä pörssikursseja, selvittää, mitä kukakin on wazeen ilmoittanut saati komennella autossa niitä muutamaa toimintoa, jotka olisivat mahdollisia. Jos ei spotifaita tulisi kuunneltua, niin voisi tietysti simputtaa autoa, "lämpö ylös", "lämpö alas" janiineespäin....

      
  • Ei kun nopeusmittariin se ajonopeus kiitos, ja lakataan pelleilemästä.
    On järjettömän typerää, että tarkat mittarit pitää ihan ***tuillessaan vääntää näyttämään päin persettä ennen kuin ne asennetaan autoon. Valmistajilla näyttää olevan liian mukavaa piileskellä tämän mahdollistavan lain takana.

    Tarkka mittari olisi tietenkin mukavaa, mutta se on toinen taistelu, johon älypuhelinintegraatio ei liity. Lainsäädäntö ei ainoastaan mahdollista tuota mainitsemaasi epätarkkuutta vaan myös ohjaa siihen suuntaan. Itseäni tuo kalibrointivirhe haittaa lähinnä vakarin käytössä. Todellisen nopeuden tiedän kyllä, mutta tasakympein hyppivää vakkaria käyttäessä joutuu joko hienosäätämään nopeuden tai ajamaan yli-/alinopeutta.

      
  • Minulla on autossa valmius sekä AA:oon että CarPlayhin, mutta puhelin on Androidilla eikä googlelta saa virallisesti ladattua AA:toa. Kuulemma sen saa jotenkin mutkan kautta ja voisihan iPhonenkin tietysti ostaa.

    AA asennus on hyvin helppo. Lataat vain sovelluksen jostain muualta kuin Play storesta.

    Mutta eikö ole niin, että em. sovelluksien avulla vain saa puhelimen näkymään auton näytöllä ja siis puhelinta voi käyttää auton näytön kautta? 
    Siinä kaikki?

    Tuo kuvaus sopii paremmin näiden nykyisten integraatioiden edeltäjään elo mirror linkiin. Varsinkin AA on kokonaan oma käyttöliittymä autokäyttöön sovitetuille applikaatioille.

    Onkohan se oikeasti tarpeellista vai vain juttu, jonka tekisi ”koska mä voin”? Liekö koko juttu sellainen, että kun on AA:n tai CarPlayn hommannut käyttöönsä, niin ei sitten jaksakaan sitä parin päivän alkuinnostuksen jälkeen käyttää, kun ei se oikeasti mitään lisäarvoa päivän pärinöihin tuonutkaan. 
    Siinä ei 20km työmatkalla paljon ehdi whatsappailla, kysellä pörssikursseja, selvittää, mitä kukakin on wazeen ilmoittanut saati komennella autossa niitä muutamaa toimintoa, jotka olisivat mahdollisia.

    Tarpeellisuus on toki henkilökohtaista. Toisille riittää, kun auto vain menee paikasta toiseen, mutta itse en suostu enää autoa ostamaan ilman modernia älypuhelinintegraatiota. Spotifyn ja nettiradioiden vuoksi se on päällä myös 15 kilometrin työmatkallani. Pidemmillä matkoilla tulee usein esimerkiksi sivistettyä itseään kuuntelemalla jotain mielenkiintoista podcastia ja samalla opeteltua englantia. AA:n kanssa tuo onnistuu saumattomasti liikenneturvallisuutta vaarantamatta ja samalla antaa mielekästä tekemistä pitkille muutoin umpitylsille siirtymille.

    Ymmärtääkseni puhelin pitää kytkeä usb-porttiin autossa eli säpertää autossa piuhan kanssa, kun muuten voi pitää normimatkoilla puhelimen taskussa tai langattomalla latausalustalla hyvin kuskin näkösällä. 
    Jos autossa ei ole navigaattoria, niin google mapsin näkyminen auton näytöllä olisi jonkinlainen etu, mutta tarvitseeko täällä Suomen teillä juurikaan navigaattoria niin tiiviisti seurata, ettei kännykkä autotelineessä riitä siihen hommaan.

    Piuha on hyvä. Se pitää akun aina täynnä eikä keitä sitä piloille, niin kuin yhtäaikainen langattomasti lataaminen, navigointi ja median toisto voi tehdä. Omassa autossani on alan standardeilla varsin hyvä navigaattori, mutta silti käytän Google Maps:ä melkein aina. Googlen haut, kameratolppavaroitukset ja varsinkin se, että kohde ja paras reitti on valittu ennalta jo autolle kävellessäsi tai työasemalla, ovat isoja parannuksia perinteisiin autonavigaattoreihin. Sekin on kätevää, kun auto kertoo sulle näytöllä, milloin lentokentälle tarvitsee lähteä kulloisessakin ruuhkatilanteessa ajamaan ja opastaa perille ilman ylimääräistä säätämistä. Samoin hotellien osoitteita ei tarvitse etsiä, kun nekin tulevat tarjolle oikealla hetkellä. Vuokra-autojen kanssa tulee myös säästöä, kun ei tarvitse maksaa kohtuutonta korvausta jotakin kömpelöstä ikivanhasta navista tai opetella käyttämään jotain alan vähemmän onnistuneita toteutuksia.

    Kyllä perille löytää toki vaikka puhelin toisessa kädessäkin, mutta on se aika sähläämistä verrattuna siihen, kun kaikki on tarjolla isolla näytöllä ja suunniteltu pelaamaan hyvin useampia toimia moniajettaessa (navi, puhelu, media…).

    Auton tekniikasta kiinnostuneille on muuten tulossa jotain, mikä tarivtsi ulkopuolisen laitteen tähän asti:
    https://forum.xda-developers.com/android-auto/android-auto-general/unofficial-android-auto-sdk-custom-apps-t3693708/post75128779#post75128779

      
  • NHB: "Itseäni tuo kalibrointivirhe haittaa lähinnä vakarin käytössä."

    Juuri tuo on minunkin tarkan mittarin toiveeni syy. Ennen sai mittarin sentään kalibroiduksi, mutta nyt ei tunnu löytyvän keinoa, jolla nopeusmittarin saisi näyttämään oikein.

      
  • Mutta onko AA:ssa jotain enemmän kuin puhelimessa vai onko tosiaan niin, että sillä vain kytketään puhelin auton kautta keskinäytön kanssa käytettäväksi?

    Aluksi kiinnostuin siitä, kun minun autossa (jääköön auton merkki lukijalle arvoitukseksi) ei toimi puhekomennot suomenkielellä ja kuulemma AA:n ja CarPlayn avulla saisi toimimaan suomeksi. Mutta sitten huomasin, ettei puhekomentoja ole kuin muutama hassu muutenkaan, joten ei paljon väliä, vaikkei esim. auton sisälämpötilaa saakaan asetettua suomenkielisellä komennolla. Myönnän, että kyllä on onneton automerkki minulla, kun ei edes suomenkielellä voi puhekomentoja antaa. Siksi en kehtaakaan mainita, mistä merkistä on kyse.

    Minulla puhelin on tässä palstalla armottoman vanhanaikaiseksi tuomitulla BT-yhteydellä paritettu autoon ja nettiradio toimii hienosti ja puhelimen HF.

    Jos AA:n asentamalla saisi jotain autoon liittyvää sovellusta kehiin, niin saattaisin vaikka hommatakin sellaisen.

      
  • Minua ainakin kiinnostaa puhelimen etenkin ajaessa huonon käyttöliittymän vaihtaminen auton käyttöliittymään, vaikka en saisikaan luuriin verrattuna yhtään palvelua lisää.

      
  • Minä luulin, että AA vain siirtää puhelimen näkymään auton näytöllä eli että käyttöliittymä on käyttäjän kannalta edelleen kuten puhelimessa, mutta vain auton näytöllä? Tietysti isommassa koossa, mutta itse käyttöliittymä on toimintojen kannalta sellainen kuin puhelimessa on?

    Youtubeahan ei voi ajaessa katsella tai ei ainakaan olisi suotavaa tehdä niin, joten eihän puhelimesta oikeastaan voi siirtää autolle kuin äänen. Ja se onnistuu mainiosti BT parituksen avulla.

    Puhelimen käyttö sinänsä onnistuu BT-yhteyden kauttakin hyvin.

    Tai no, jos Google Mapsin saa näkymään auton näytöllä, niin se olisi etu, jos ei autossa ole navigaattoria.

    Vähän vierastan ajatusta, että aina liikkeelle lähtiessä virittelisin puhelimen piuhan päähän. Mielenkiintoista olisi kyllä kokeilla AA:oa ja tekisinkin sen, jos sovelluksen saisi Googelta ladattua ihan virallisesti Suomessa. Mikähän mahtaa olla syynä, ettei saa, vaikka suomenkieli on muuten Googlen palveluissa mukana.

      
  • Minä luulin, että AA vain siirtää puhelimen näkymään auton näytöllä eli että käyttöliittymä on käyttäjän kannalta edelleen kuten puhelimessa, mutta vain auton näytöllä? 
    Tietysti isommassa koossa, mutta itse käyttöliittymä on toimintojen kannalta sellainen kuin puhelimessa on?

    Kirjoitin jo tuossa aiemmin, että käyttöliittymä on kokonaan autokäyttöön sovitettu.

    tässä enemmän siitä, mitä käyttöliittymä näyttää:

    ja esimerkkejä äänikomennoista:

      
  • Kiitoksia AA:n esittelyvideoista NHB.
    AA näytti olevan Ok Googlen alustaksi tarkoitettu. Ei taida toimia suomeksi, kun ei ole virallisesti Playstä ladattavissakaan? Videolla ei ollut esimerkkiä, että olisi käytetty auton äänikomentoja AA:n kautta. Jos se olisi mahdollista suomenkielellä, niin hommaisin AA:n. Voisihan sitä vähän pidemmillä matkoilla käyttää.

    iPhonella & CarPlayllä homma taitaisi toimia suomeksi, koska Siri nykyään ymmärtää suomea, kuulopuheiden perusteella. En ole koskaan iphonea käyttänyt.

    En taitaisi kylläkään keksiä niin paljoa kyseltävää Ok Googlelta, että AA:sta kovastikaan olisi hyötyä. Säänkin kun näkee ikkunasta ulos katsomalla. Voisihan omalle havainnolle tietysti pyytää vahvistuksen Googlelta. On minulla kännykän näytölläkin joku kello&sää-widgetti päällä, mutta aina välillä tulee mietittyä, että miksi.

      
  • AA näytti olevan Ok Googlen alustaksi tarkoitettu. Ei taida toimia suomeksi, kun ei ole virallisesti Playstä ladattavissakaan?

    Tuon ok googlen voi korvata puhekäskejyn napin painalluksella. AA juttelee kyllä suomeksikin, mutta ymmärtääkseni englanniksi on laajampi toimintojen kirjo tarjolla. Itse kokeilin suomea joskus aluksi, mutta nyt käytän englantia.

    En taitaisi kylläkään keksiä niin paljoa kyseltävää Ok Googlelta, että AA:sta kovastikaan olisi hyötyä. Säänkin kun näkee ikkunasta ulos katsomalla. Voisihan omalle havainnolle tietysti pyytää vahvistuksen Googlelta.

    Sen hetkinen paikallinen sää ei itseänikään kiinnosta, mutta tuleva sää tai varsinkin tuleva sää määränpäässä on hyvinkin kiinnostavaa. Jos olet menossa vaikka Irkutskiin, niin kysyt huomisen säätä Irkutskissa ja google kertoo pakkasta olevan rapsakat 55 astetta. Tuon jälkeen pyydät googlea muistuttamaan illalla pakkamaan laukkuun mukaan paksummat välihousut ja karvalakin. Paikanpäällä lentokentällä tökkäät puhelimen kiinni vuokra-autoon ja AA heti alkuun ehdottaa opastusta hotelliin. Muut reissun kohteet oletkin asettanut jo Suomessa toimistolla mapsiin, joten niitäkään ei tarvitse enää etsiskellä aamulla hitellin pihalla. Navin käynnistettyäsi voitkin omien Spotify-soittolistojesi kuuntelun lomassa kysellä googlelta Siperiasta kaikenlaisia mieleen tulevia kysymyksiä.

      
  • Tarkoitatko, että vuokraat auton, jossa on AA-valmius vai että käytät ok googlea suoraan puhelimessa ulkomailla ollessa? Vai onko AA jotenkin autoiluun liittyvä sovellus, jota voi käyttää "stand alone" ilman, että puhelin on liitetty autoon?

    Novigoinnistahan on todella varsinainen oikea hyöty nimenomaan ulkomailla ajellessa. Kun vain muistelee aikaa ilman puhelimen navia, niin suorastaan ihme, että löysi perille vaikka Englannissa vasenkätisessä liikenteessä paperikartan kanssa pimeässä yrittäen tihruta katujen nimiä.

    Mutta puhelinhan riittää opastukseen, jollei halua hifistellä navigoinnin kanssa ja yleensä vuokra-autoissa jo on navigaattori, jonka saa käyttöön ilman lisähintaa, kun sanoo autoa noutaessaan, ettei sellaista tarvitse.

      
  • Tässä taitaa olla kahdesta asiasta itseasiassa: Googlen virtuaaliavustajasta ja AndroidAutosta. Ok Google-komennolla avattava Google Assistant ei taida toimia kaikissa ns. kolmannen osapuolen puhelimissa, oli alunperin vain Pixelissä, mutta wikipedian mukaan on viime keväänä alkanut toimia muillakin.

    Onko siis niin, että jos on saanut puhelimeensa asennettua AA:n, niin on saanut myös assisantin vaikkei muuten saisikaan?

    Muutenhan puhekomennot voi hoitaa suoraan puhelimella ellei välttämättä halua tehdä sitä auton mikrofonin kautta.

      
  • Tarkoitatko, että vuokraat auton, jossa on AA-valmius vai että käytät ok googlea suoraan puhelimessa ulkomailla ollessa? Vai onko AA jotenkin autoiluun liittyvä sovellus, jota voi käyttää ”stand alone” ilman, että puhelin on liitetty autoon?
    

    Optimitilanne on AA:lla varutetun auton vuokraaminen. Sen jälkeen löytää kaikkien kontaktien, varausten ja merkattujen paikkojen luokse ilman mitään hakuja. AA:sta on myös stand-alone versio, jota en kuitenkaan käyttänyt, joten siitä en osaa paljoa sanoa. Edellisiin viesteihin sellainen lisäys, että AA:n langaton käyttö on muuten tulossa piakkoin.

    Novigoinnistahan on todella varsinainen oikea hyöty nimenomaan ulkomailla ajellessa. Kun vain muistelee aikaa ilman puhelimen navia, niin suorastaan ihme, että löysi perille vaikka Englannissa vasenkätisessä liikenteessä paperikartan kanssa pimeässä yrittäen tihruta katujen nimiä.
    

    Myös hotellien ja matka-lippujen varaus on mullistunut ja nykyisin tuon kaiken tekee ”lennosta” sitä mukaa kuin matka etenee.

    Mutta puhelinhan riittää opastukseen, jollei halua hifistellä navigoinnin kanssa ja yleensä vuokra-autoissa jo on navigaattori, jonka saa käyttöön ilman lisähintaa, kun sanoo autoa noutaessaan, ettei sellaista tarvitse.
    

    Monesti navi löytyy, mutta jos sitä ei ole, niin mitäs sitten tehdään?

    Tässä taitaa olla kahdesta asiasta itseasiassa: Googlen virtuaaliavustajasta ja AndroidAutosta. Ok Google-komennolla avattava Google Assistant ei taida toimia kaikissa ns. kolmannen osapuolen puhelimissa, oli alunperin vain Pixelissä, mutta wikipedian mukaan on viime keväänä alkanut toimia muillakin. Onko siis niin, että jos on saanut puhelimeensa asennettua AA:n, niin on saanut myös assisantin vaikkei muuten saisikaan? Muutenhan puhekomennot voi hoitaa suoraan puhelimella ellei välttämättä halua tehdä sitä auton mikrofonin kautta.
    

    Itse olen käyttänyt noita AA:n puhekomentoja 1,5 vuotta SGS7:lla. Aluksi komennot olivat varsin rajallisia, mutta alun jälkeen tuli täysi toiminnallisuus. Eilen esimerkiksi kysyin, paljonko sokeripala painaa.

    Itse pidän kyllä ehdottamana tekijänä auton omia näyttöjä, nappeja, kaiuttimia ja mikrofoneja. Ilman noita homma on enemmän ja vähemmän sähläämistä

      
  • Jos vuokra-autossa ei ole navia, niin ajelen puhelimen Google Mapsin avulla (SGS7edge keväästä -16). Itse asiassa joskus muutenkin, kun ei halua vaikka ranskankielistä autonavia alkaa tutkimaan, että miten saa suomen siihen. Mutta parin vuoden ajan on aina sattunut auto, jossa on navi ja kun sanoo, ettei sellaista tarvitse, kun on omasta takaa, niin vuokraamokaan ei laskuta lisää navista. Uusissa autoissa kun tuppaa olemaan navi eikä sitä saa pois päältäkään.

    Olenhan minäkin puhehakua käyttänyt Google Mapissa ja on ollut ihan kätevä, kun voi pyytää reitin sanomalla esim. firman nimen, minne on menossa. HERE, joka taitaa yleensä olla autoissa, ei välttämättä löydä kuin osoitteen avulla. Tosin nykyisessä autossani jo toimii aika lailla yhtä hyvin määränpään haku kuin Googlellakin. Ja voi asettaa kännykällä ennen kuin menee autoon.

    Suomessa tulee käytettyä navia eniten siksi, että näkee saapumisaika-arvion. Joskus tietysti tarvitsee opastustakin, mutta siihen kyllä riittäisi kännykän näyttökin.

    Tästä tabletista (jolla näitä kirjoittelen) katsoin googlen asetuksista, että suomeksi Ok Google herää vain kun kotinappia pitkään painamalla on avannut google-sivun (sen johon tulee niitä uutiskortteja etc) ja jos haluaa Ok Googlen reagoivan olipa mikä tahansa muu näyttö auki, niin kielivalintana pitää olla englanti.

    Tyhmän sorttinen kun olen, niin en meinaa ymmärtää, mitä etua AA tuo Ok Googlen käyttöön. Puhelinhan reagoi, kun sanoo Ok Google ja jos puhelin on paritettu autoon, niin vastaus tulee auton kaiuttimista?

      
  • Asensinpa sitten AA:n apkmirror.com sivuilta, että näkisin ihan käytännössä mikä juttu se on.

    Itse AA:ssahan ei ole oikein mitään toimintoja. Näköjään siihen voi ladata jotain sovelluksia, esim. Wazen, jonka saa yhtälailla puhelimeen ilman AA:takin.

    Puhekomennoilla käytetään Google Assistantia, jota voi käyttää puhelimella yhtälailla ilman AA:takin.

    Erittäin huono puoli AA:n käytössä on, että puhelinta ei voi käyttää ollenkaan AA:n ollessa käytössä.

    Olen sitä mieltä, että AA ei edusta mitään edistyksellistä puhelimen integraatiota auton infotainmentiin.

    Puhelimen kytkeminen langattomasti BT:lla autoon ja puhelimen käyttö sitä kautta on aivan yhtä hyvä ellei parempi tapa käyttää puhelinta handsfreenä autossa. Ainoa asia, jossa voisi olla etua AA:sta on se, että Googlen kartan saisi näkymään auton näytöllä eli isommalla ruudulla kuin puhelimessa on.

    Ei siis pidä hämääntyä, että Waze tai Google Assistant yms. tarvitsisivat AA:n toimiakseen. Eikä AA todellakaan tuo puhelinta varten parempaa käyttöliittymää vaan blokkaa pois käytöstä koko puhelimen.

      
  • Erittäin huono puoli AA:n käytössä on, että puhelinta ei voi käyttää ollenkaan AA:n ollessa käytössä.
    

    Ei tuo nyt noinkaan ole, mutta miksi ihmeessä haluaisit räplätä puhelenta ajaessasi? Kai se nyt on paljon fiksumpaa pitää katse tiellä ja ohjata puheella puhelinta.

      
  • Minä en ajaessa muuten räplää puhelinta kuin, että vilkaisen saapuneet s-postit ilmoitusnäytöltä, että pysähdynkö vastaamaan vai en. Puhelimeen vastaamiset menee handsfreenä. Ja musiikki tulee radiosta tai USB-tikulta. En ole spotifaita vielä kokenut tarpeelliseksi.

    Suurin epäkohta AA:ssa tuntuisi olevan, että se blokkaa puhelimen kokonaan pois käytöstä. Jos AA toimisi rinnakkain puhelimen kanssa, niin se olisi paljon parempi. AA:n kauttahan ei saa käytettyä puhelinta (siis muuten kuin puheluihin), niin kuin aikaisemmin luulin, kun kuvittelin puhelimen käyttöliittymän siirtyvän auton näytölle. AA ottaa puhelimen panttivangiksi omaksi alustakseen ja AA näyttää olevan tosi vaatimaton esitys ainakin vielä nykyisellään sovellusten suhteen. Kiinnostaisi tietää, onko CarPlay monipuoisempi.

    Katse tiessä vai puhelinta räpläten? Sanoisin, että itse AA ei tuohon vaikuta, koska esim. Google Assistantia voi käyttää handsfreenä ilman AA:takin sanomalla Okay Google, kunhan puhelimen näyttö ei ole sammutettuna. Ainakin minun S7edge -puhelimessa Okay Google avaa assistantin, vaikka näytön lukitustakaan ei avaa.

      
  • Tuli kerrottua vaihtoehtoista totuutta yhdessä asiassa: Okay Google aukeaa kuuntelemaan puhekomentoa vaikka puhelimen lukitusta ei avaa, mutta vastauksen saa vasta, kun lukitus on avattu. En huomannut asiaa aikaisemmin, koska minulla on Gear S3 yhdistettynä puhelimeen luotettuna laitteena eikä puhelin siksi yleensä ole lukittunakaan vaikka siltä näyttääkin, kun näytön avaa (avautuu lukitusnäyttö ihan kuin puhelin olisi lukittuna). AA muuten taisi torpata kellon ja puhelimen välisenkin yhteyden.

      
  • Sekä google että apple ovat lähteneet siitä ajatuksesta, että puhelimen täyden toiminnallisuuden käyttäminen ajaessa vaarantaa turvallisuuden, eikä sitä siksi tueta. Kaikkea on muokatta siihen suuntaan, että vain tarpeellinen on tarjolla ja sen käyttö on mahdollisimman yksinkertaista. Sähköposti ei ole luonteeltaan pikaviestintää, johon olisi tarpeellista vastailla välittömästi. Edes viestin lukeminen ajatuksen kanssa, liitteiden availu ja järkevän vastauksen luominen eivät ole ajaessa mahdollista tai järkevää. Sähköpostien lukemisen itse jätän itse suosiolla niihin hetkiin, jolloin en aja.

    Kuten kirjoitin, kyseessä ei ole mikään puhelimen siirto näytölle vaan uusi käyttöliittymä. Kaikkea sitä, mitä puhelimella voi tehdä, ei AA tee, mutta ajeassa on fiksua rajata ylimääräistä pois ja paljon sillä rajoitetullakin toiminnallisuudella pystyy tekemään.

    Ei AA tosin estä mitään. Ainakin itse näen uudet viestit lukitusnäytön ilmoituksissa ja kyllä sillä puhelimella voi vaikka kirjoittaa sähköposteja samalla, kun AA suorittaa normaaleja toimiaan. En ole varma siitä, mikä ongelmasi kellon kanssa. on. AA itse ei ole mitään muuta kuin käyttöliittymä ja sen kautta käytettävät applikaatiot pitää valita ja ladata itse. Ne voivat olla samoja, mitä käytät jo puhelimessasi tai sitten kokonaan uusia.

      
  • Kun liitin puhelimen usb:n kautta autoon ja avasin AA:n, niin puhelimen näyttö meni muuten mustaksi, mutta siinä luki jotain Android tms. En kiinnittänyt siihen niin huomiota, mutta ainakin jäi mielikuva, että puhelin ei ollut enää normaalisti käytettävissä.

    Ei minulla kellon kanssa muuten ollut mitään ongelmaa, mutta AA:n kokeilun jälkeen huomasin vain, että kellon BT-yhteys puhelimeen oli katkennut ja ajattelin sen johtuvan AA:n käytöstä.

    No, täytyy ehkä uudemman kerran joskus kokeilla AA:ta, mutta ei se oikein tuntunut lisäarvoa tuovan ainakaan minun tapaan käyttää puhelinlaitteen toimintoja. Ja kun autossa on muutenkin navigaattori, johon voi määränpään lähettää Google Mapsin avulla, niin ei sekään ole AA:n kautta tarpeellista.

    Wazesta olisin kiinnostunut tietämään, että lähettävätkö ihmiset sinne paljon vinkkejä ongelmista liikenteessä? Reittiopastuksen kannaltahan se on päällekkäinen vaikkapa Google Mapsin kanssa, mutta jos siellä jaetaan tietoja käyttäjien toimesta, niin ehkäpä se on hyödyllinen? Jostain luin, että palvelu on joidenkin israelilaisten kehittämä, mutta nykyään sen ilmeisesti omistaa Google.

      
  • Vaikka puhelimssa näkyisikin AA:n ruutu, niin voi silti avata muitakin applikaatiota.

      
  • Kokeilin käyttää puhelinta ilman Android Autoa. Yritin pyytää ok googlen avulla puhelinta soittamaan, mutta heikosti tuo toimi. Puhelimen lukitus piti avata, eikä siihen riittänyt edes sormenjälki, vaan puhelin kysyi avauskoodia jostain syystä. En tiedä voiko tuon kyselyn jotenkin välttää, mutta tuollaisenaan ei oikein toimi.

      
  • Näyttäisi siltä että Bemarin uudessa G20 3-sarjalaisessa tulisi olemaan 230hp ja 265hp lataushybridit nelivedolla.
    Kestääköhän tekniikka myös peräkärryn?

      
  • Minun ei tarvitse takkia kääntää, puhelin saa olla povitaskussa, vastaus ja sulkeminen suoritetaan ratin nappulasta kun Bluetoothon sinne uutena yhdistetty

      
  • Joo onhan se hienoa, jos pystyy oikein vastaamaan puheluun - nappulasta.

      
  • Toyotassa on nuo asiat hoidettu esimerkillisesti.
    On myös ääniohjaus, mutta sitä minä en käytä.
    Reiluun kahteen vuoteen taitaa olla tullut yhteen puheluun vastattua ajonaikana. Auto on ajamista varten.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit