Uusi BMW 5-sarja G30

1244 kommenttia
1313234363742
  • Suomen valtion tavoite on vähentää päästöjä sopimuksen mukaisesti tukemalla pienipäästöisten uusien autojen hankintaa kun samalla poistetaan yksi isopäästöinen romu liikenteestä.
    Käytetyillä isopäästöisillä Euroopan hylkyautoilla vaikeutetaan valtion verovarojen käytön mielekkyys vähäpäästöiseen autokantaan.
    

    Samalla kun Suomen valtio yrittää kaikessa viisaudessa ohjata markkinoita vähäpäästöisiin autoihin luksusverolla, se ohjaakin samalla ostamaan suuripäästöisiä tuontiautoja. Näin hölmölässä ja tuollekin mallille näkyy olevan kannattajansa.

    Kaikki tuontia hillitsevät keinot on oltava käytössä. Jos ei suomi uusista tai käytetyistä löydy sopivaa tai rahat ei riitä kävelkää julkisen pysäkille.
    

    Kuulostat jämähtäneen 70-luvulle. Tänä päivänä suomalaisella kuluttajallakin on oikeus nauttia Länsi-Euroopan kapitalistien luksustuotteista.

      
  • Miksi uusien autojen päästöt 120 g/km asetetaan vastakkain 9 vuotta vanhojen tuontiautojen päästöjen 185 g/km kanssa ? Tuontiautojen päästöjähän pitäisi verrata keskimäärin 12 vuotta vanhan Suomen henkilöautokannan päästöihin.

    Ja juuri autoverostahan se johtuu että Suomi on kaikin puolin autoilun kehitysmaa. Ei tarvitse yhtään ihmetellä sitä että miksi ulkomailta haetaan parempia autoja kuin mitä täällä autoilun kehitysmaassa on tarjolla,

      
  • Mitä luksustuotteita ei Suomen autokaupasta saa tilaamalla jos ei varastossa ole, valtaosa uusista autoista tehdään tehdastilauksena.

      
  • Mitä luksustuotteita ei Suomen autokaupasta saa tilaamalla jos ei varastossa ole, valtaosa uusista autoista tehdään tehdastilauksena.
    

    Esimerkiksi käytettyjä varusteltuja premiumeja on Suomessa huonosti tarjolla. Itseäni jäi viimeksi uutta ostettaessa kyrsimään se, kun verotuksen rajoittamasta kilpailusta elävä maahamtuoja ei halua tarjota kaikkia varusteita Suomesta autonsa ostavalle kuluttajalle.

      
  • Meneekö nämä lukuisat Suomessa uutena ostetut luksusauto käytettynä vientiin.
    Vai onko nekin jotain tärkeistä varusteista riisuttuja malleja.
    Hakekaa tarpeen mukaan, mutta niistä on maksettava päästöihin perustuvat autovero tuodessa ja vuotuinen ajoneuvovero.

      
  • Meneekö nämä lukuisat Suomessa uutena ostetut luksusauto käytettynä vientiin.
    Vai onko nekin jotain tärkeistä varusteista riisuttuja malleja.
    

    Mitkä lukuisat luksusautot? Et ole tainnut huomata, että noita myydään ylipäätään vähän Suomessa . Heikko ostovoima yhdistettynä hintoja paisuttavaan autoveroon tekee varusteista kohtuuttoman kalliita ja siksi Suomessa myydään hyvin vähän kattavasti varusteltuja autoja.

      
  • Mikähän mahtaa olla se kattava varuste mikä Suomi vaihdoksista puuttuu.

    Minkä luksus-auton NHB ostikaan kun ei nyt tule mieleen.

      
  • Palstalla aiemmin esillä olleessa Kaara TV:n vertailussa noin 190 heppainen E-Mersu AMG-paketilla maksoi runsaat 91.000 euroa. Aika paljon saa olla ylimääräistä rahaa jos haluaa maksaa tuon summan varustellusta Mersusta noin 190 hp moottorilla. Testin Volvokin maksoi runsaat 72.000 euroa.

    Kokonaan eri juttu on sitten se että kokevatko kaikki ihmiset tuon hintaisen varustelutason tarpeelliseksi.

    Sekin muuten olisi hyvä huomata että Suomessa joutuu maksamaan autoveroa tarpeellisista, onnettomuuksia ehkäisevistä turvavarusteista. Ainakin aiemmin näin oli. Onko tämä liikennepoliittisesti järkevää ?

      
  • Mikähän mahtaa olla se kattava varuste mikä Suomi vaihdoksista puuttuu.
    Minkä luksus-auton NHB ostikaan kun ei nyt tule mieleen.

    Aidoissa suomiautoissa on lähes poikkeuksetta aukkoja varustelussa. Jos haluaa vaikka ihan sellaisen perusvarusteen kuin parhaan tarjolla olevan penkin, niin luvassa on ongelmia. Jos laittaa vielä vaatimuksia penkin värille ja verhoilulle, niin sitten on sama alkaa täyttelemään lottokuponkia.

      
  • Onhan noissa isoja eroja varustelussa.

    @Quu haluaisitko täsmentää kuinka vaikkapa paremmat (kalliimmat) ajovalot tai parempi äänentoistolaitteisto (kalliimpi) heikentää Suomen kykyä selviytyä CO2-päästösitoumuksistaan? Tämä mekanismi ei ihan auennut minulle.

      
  • Onhan se kansantaloudellisesti kyseenalaista että on miljardeja kiinni pääomaa alkuvuosina hurjaa vauhtia arvoansamenettävässä kansan tai luksusautossa.

    Valtion pussissa ne menee suorassa verotuksessa kuin piru Saharaan, jos sama pääoma kiertäisi markkinoilla se työllistäisi ja toisi verotuloja sitä kautta tuloveroina ja kulutuksen Alveina.

      
  • Quu:Kaikki tuontia hillitsevät keinot on oltava käytössä.
    Nykyiset keinot ovat vapaakauppa-alueella rikos. Ellet usko minua, katso kuinka monta autovero-oikeudenkäyntiä Suomen verottaja on hävinnyt ja montako se on voittanut.

    Quu:Jos ei suomi uusista tai käytetyistä löydy sopivaa tai rahat ei riitä kävelkää julkisen pysäkille.
    Juuri sinunkaltaisesi aitosuomiautoja ostavat tuulipuvut ovat syy siihen, miksi minä olen tuonut jo neljä autoa itse. Yhden uutena, kolme käytettynä. Yhtäkään niistä ei olisi ollut tarjolla Suomessa.

    Sinun ei tarvitse miettiä syitä siihen, miksi joku muu haluaa ostaa jotain muuta kuin maantienharmaan kertakäyttöauton muutaman kuukauden välein. Sinulle pitää kelvata sen, että minulla on oikeus asioida ostoksineni vapaakauppa-alueella, johon Suomikin kuuluu. Ei sinulla eikä valtiovarainministerillä ole yhtään laillista keinoa ottaa sitä oikeutta minulta pois.

    Vapaakauppasopimuksen noudattaminen ja verovelvollisten tasapuolinen kohtelu eivät selvästikään kuulu sinun arvoihisi, mutta tapaasi perätä rahojen riittävyyttä pidän erityisen vulgäärinä.

    Quu: Mitä luksustuotteita ei Suomen autokaupasta saa tilaamalla jos ei varastossa ole, valtaosa uusista autoista tehdään tehdastilauksena.
    Sinulle on luonnollista pitää tarpeettomana ylellisyytenä kaikkea mitä et itse tarvitse. Olet tottunut niin kohtuuttoman huonoihin autoihin, että vajavaisella arvostelukyvylläsi mikä tahansa normaali näyttää luksustuotteelta.

    Minä ainakin puhun autojen verotuksen laittomuudesta, joka koskee myös hyvin tavallisen hintaluokan autoja. Juuri niitä tapauksia, joissa valtio käy jatkuvasti häviämässä oikeusjuttuja.

      
  • No eihän se varustelu päästöjä lisää, vaan suuripäästöisten käytettyjen tuonti kun samaan aikaan valtio panostaa päästöjen vähentämiseen miljoonia.

      
  • "Onhan se kansantaloudellisesti kyseenalaista että on miljardeja kiinni pääomaa alkuvuosina hurjaa vauhtia arvoansamenettävässä kansan tai luksusautossa."

    Ennen niin sanotut "välirahaveijot" pystyivät vaihtamaan parin vuoden välein autonsa uuteen erittäin pienellä välirahalla.

    Silloin oli olemassa mittava tulonsiirto käytettyjen autojen ostajilta uusien autojen ostajille. En ymmärrä miksi käytettyjen autojen ostajien piti sponsoroida tällaisia uusien autojen ostajia.

      
  • Quu: Hakekaa tarpeen mukaan, mutta niistä on maksettava päästöihin perustuvat autovero tuodessa ja vuotuinen ajoneuvovero.
    Asiaa!!!

    Juuri näin.

    Autovero pitää vaan periä laillisesti, että valtio lakkaa häviämästä oikeusjuttuja sarjatyönä. Siihen ei vaadita kuin ostajien ja myyjien tasapuolinen kohtelu ja sama läpinäkyvä veroperuste kaikille.

    Minusta tämä ei ole kohtuuton vaatimus.

      
  • Meillä on ollut kymmeniä omia autoja ja parikymmentä vuotta työsuhdeautoja, joten olen kasvanut jo ulos ei turvallisuutta edistävistä varusteista kuten penkkien väri leveät renkaat komeat vanteet ja pariliuskaa tarpeettomia varusteita. Automaatti on vaatimus mikä löytyy useimmiten maahantuojan heti ajoon varastosta.

    Autoveron asteittain positio on käytetyille autoilijoille joita me kaikki ollaan suuri hallituksen vedätys siirtämällä verot tuplana liikenteessä oleviin autoihin mistä autovero on maksettu, etenkin vanhemmalla kalustolla ajavat paikkaa uusien autojen veroalennuksen budjettivajeen.

      
  • Ajoneuvovero valtaa alaa

    Siinä missä autovero maksetaan auton hankinnan yhteydessä, ajoneuvovero maksetaan ajoneuvon omistus- tai haltijuusajalta.

    Ajoneuvovero koostuu perusverosta ja käyttövoimaverosta, joista jälkimmäistä maksetaan silloin, jos auto ei ole yksinomaan bensiinikäyttöinen (eli diesel, hybridi, sähköauto jne.). Mikäli auton ajoneuvovero on maksamatta, autoa ei saa käyttää liikenteessä.

    Päästöohjaus koskee myös ajoneuvoveroa, jota maksetaan auton hiilidioksidipäästöjen mukaan. Kuten autoverossakin, ajoneuvovero määräytyy auton massan mukaan, mikäli hiilidioksidipäästötiedot eivät ole käytettävissä.

    Ajoneuvoveron arvioidaan tuottavan valtiolle tänä vuonna 1 170 miljoonaa euroa, kun vuonna 2006 se tuotti vastaavasti 568 miljoonaa. Veron merkitys on kasvanut autoveron pienentyessä.

    Ajoneuvoveron ja autoveron verotuotto yhteensä on viime vuosina vaihdellut noin 1,5–2,0 miljardin euron välillä. Ajoneuvovero on kuitenkin nykyään merkittävästi autoveroa dominoivampi tulonlähde valtiolle.

      
  • Intelligenstest: Aika paljon saa olla ylimääräistä rahaa jos haluaa maksaa tuon summan varustellusta Mersusta noin 190 hp moottorilla
    Silloin kun ostin omani, minun 170 hv Mersuani vastaavan uuden hinta Veholla olisi ollut 75.000 € + talvirenkaat, vetokoukku ja sähkölämmittimet ja laturit Webaston lisäksi tietenkin. Eikä minun tarvitse edes kärsiä AMG varustepaketin täryjyrästä, kun yhtenä must-have optioista että Avantgardea edes vilkaisen on oltava pitkäjoustoinen mukavuusalusta.

    Mulla on tallessa samalta vuodelta tarjous myös uudesta vähän alle 70.000 € tingityin varustein. Kupongin nähdessään Rouva sanoi, että jos sun on tuommoinen pakko saada, niin tilaa pois, mutta tuohon hintaan kannattaa laittaa pari tonnia lisää hyasintinpunaiseen designoväriin. Se tilaus pysähtyi huimaan vaihtoehtoiskustannukseen. Auton pääomakustannuksissa auton arvon alenema on lähes merkityksetön, kun rahoituskulu diskontataaan edes auton käyttöiälle. Itse asiassa salkkuun jättämäni autonpuolikas on kuluneiden vuosien tuoton seurauksena jälleen melko tarkkaan tuon alkuperäisen tarjouksen kokoinen. Kertakäyttöauton ostanut pinkoisi tietenkin vaihtamaan, mutta minä jatkan nykyisellä, kun mieleiseni ostin.

    Kyse ei ole absoluuttisesta paremmuudesta eikä hintakilpailusta, vaan itselle mieleisistä valinnoista missä hintaluokassa tahansa.

      
  • Vaikka aitosuomiauton ostajat hokevaat pää pensaassa mantraansa "turhake-turhake-turhake-..." on tuonnin volyymin valtavirta jo useamman merkin kohdalla kääntynyt vapailta markkinoilta tuontiin:

    Vuonna 2017 tulivat mm. nämä autot Suomeen:
    Mersuja Vehon kautta 6419
    reaalimaailmasta ostettuja 6933 kpl.

    monopoli Lexuksia tuli 316
    vapaan maailman Lexuksia 418

    monopoli Porscheja 181
    vapaan maailman Possuja 264

    Lexuksen ja erityisesti Porschen listalla kiinnittää huomiota samana vuonna ensirekisteröityjen alle 10 tkm ajettujen lähes uusien autojen määrä.

    Näidenkin ALVi maksettiin ulkomaille. Helsingin muuri vuotaa pahasti, vaikka strutseilla onkin pää hiekassa denial-moodissa.

      
  • 740GLE:
    Vaikka aitosuomiauton ostajat hokevaat pää pensaassa mantraansa ”turhake-turhake-turhake"...

    Esitit vain lukuja. Mistäs sinä tiedät mitä automalleja ja millä varusteilla nuo "monopoliautot" on ostettu. Ties mitä "turhakkeita" ovat ostaneet, mitä ikinä sillä sitten tarkoititkaan! Ja ties mitä mantroja ovat hokeneet, voihan se olla "osta-osta-osta" yhtä hyvin.

      
  • No onhan se "varustelu-varustelu-varustelu" hokevien selityksenä kun budjetti ei riitä suomiautoon kokonaisuutena onneksi päästöjenkannalta pieni.
    Suomessa myytiin arvion mukaan n. 650 000 käytettyä (120 000 uutta) ja käytettynä tuodaan n. 29 000 onhan määrässä luonnollisesti Suomessa harvalukuisesti vähänajettuja käytettyjä, mutta valtaosa on ikänsä puolivälin ylittäneitä saastuttavia dieseleitä.

      
  • Esitit vain lukuja. Mistäs sinä tiedät mitä automalleja ja millä varusteilla nuo ”monopoliautot” on ostettu.
    

    Mistä ihmeestähän Mersujen ostaja voisi tietää tuollaisia...

    No onhan se ”varustelu-varustelu-varustelu” hokevien selityksenä kun budjetti ei riitä suomiautoon kokonaisuutena onneksi päästöjenkannalta pieni.
    

    Tuo corollakuskin huutelu muiden rahojen riittämättömyydestä on jotenkin koomista ja tosi noloa samaan aikaan. Tulee mieleen kaiken maailman rääpäleet, jotka halvan viinan voimalla aamuyöstä uhoavat räkä poskella kapakin edessa.

      
  • Esitit vain lukuja. Mistäs sinä tiedät mitä automalleja ja millä varusteilla nuo ”monopoliautot” on ostettu.

    740GLE:
    Mistä ihmeestähän Mersujen ostaja voisi tietää tuollaisia…

    Tietää kuitenkin mantroista, pään sijainneista ja moodeista?

      
  • Jos minuun viittaat corollakuskilla, niin minä aja nykyään vähäpäästöisellä 82 g/km hybridillä, ei minulla ole mitään tarvetta lähteä kapakan eteen huutelemaan NHB:lle kavereineen valintani perusteluja, mikä tarve näkyy olevan käytettyjen tuontiautojen ostajien keskuudessanne yleistä kun niin usein palaat sinne kapakan eteen keskusteluissa.

      
  • Jos minuun viittaat corollakuskilla, niin minä aja nykyään vähäpäästöisellä 82 g/km hybridillä, ei minulla ole mitään tarvetta lähteä kapakan eteen huutelemaan NHB:lle kavereineen valintani perusteluja, mikä tarve näkyy olevan käytettyjen tuntiautojen ostajien keskuudessanne yleistä.
    

    Oho! Onko nykypäivänä tarjolla noinkin suuripäästöisiä hybridejä? Ja tuohan on saavutettu vieläpä vaatimattomin varustein kompaktiluokassa ilman suorituskykyä. Halvalla ei näköjään hyvää saa. Tuollaisellahan saa olla koko ajan tankkaamassa, varsinkin jos tankkikin on kooltaan vain 45 litrainen.

    Selittelysi olisi aika tavalla uskottavampaa, jos et useassa keskustelussa koko ajan huutelisi siitä, kuinka käytetyn ostajilla ei rahat riitä.

      
  • Aika paljon alveja sinne Saksaan jää verrattuna siihen että vastaavan käytetyn auton voisi ostaa Suomesta. Jos vaikka lasketaan keskimääräiseksi arvonlisäveroksi 4.000 euroa, niin Saksaan jää arvonlisäveroja 30.000 kpl x 4.000 e eli 120 miljoonaa euroa vuosittain.

    Tämä seikka tosin varmaan on valtiovarainministeriön korkeaotsaisten virkamiesten tiedossa. Siis se että Saksaan jäävät alvit tavallaan syövät autoveron tuottoa.

      
  • "Tuollaisellahan saa olla koko ajan tankkaamassa, varsinkin jos tankkikin on kooltaan vain 45 litrainen."

    Tämä kai riippuu siitä kuinka paljon autolla ajaa.

      
  • Ei tässä ole oltu etsimässä halvinta, hyvää ei saa halvalla näillä kattavilla Toyota turvallisuutta lisäävillä varusteilla, talven keskikulutus 5,2 L/100km paljon kylmäkäynnistyksiä ja lyhyitä ajomatkoja laske siitä tankilla käynnit, juu on kulutus korkea hybridiksi ei tässä ole pyritty säästämään siinäkään suhteessa, eikä vielä ole suorituskykyäkään tarvinnut tappiin vetää joten sekin riittää.

      
  • Ei tässä ole oltu etsimässä halvinta, hyvää ei saa halvalla näillä kattavilla Toyota turvallisuutta lisäävillä varusteilla, talven keskikulutus 5,2 L/100km paljon kylmäkäynnistyksiä ja lyhyitä ajomatkoja laske siitä tankilla käynnit, juu on kulutus korkea hybridiksi ei tässä ole pyritty säästämään siinäkään suhteessa, eikä vielä ole suorituskykyäkään tarvinnut tappiin vetää joten sekin riittää.
    

    Halpaa et siis ollut ostamassa, mutta siihen oli kuitenkin tyytyminen. Onneksi olet vähään tyytyväinen ja sehän se on tärkeintä. Hyvää ei halvalla saa, mutta näköjään kun ei paljoa vaadi, niin näköjään riittävän voi saada halvallakin. Itse palauttaisin hybridini heti, jos sen kulutus olisi tuollaista normiauton luokkaa puhumattakaan siitä, jos sitä joutuisi kylmäkäynnistelemään. Pästöistä välittävä ei kylmäkäynnistyksiä harrasta.

      
  • Quu: No onhan se ”varustelu-varustelu-varustelu” hokevien selityksenä kun budjetti ei riitä suomiautoon
    Käsitä nyt jo viimein, että kyse ei ole rahasta, vaan valinnanvapaudesta.

    Yksityistuonti mahdollistaa käytetyn oston uuden tapaan valitsemalla ensin alustanumeron 10 ensimmäistä merkkiä ja sen jälkeen tehtaan esitteestä tyyppikoodissa näkymättömät varusteet.

    Ei sinun tarvitse ymmärtääkään 10 patjan alta herneen tuntevan prinsessan valintakriteereitä. Prinsessalla on omaan valintaansa yhtä suuri oikeus kuin sinullakin omaasi. Yhteismarkkinoilla tätä valinnavapautta estävä on rikollinen.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit