Poimintoja sanomalehdistä - osa IV

2443 kommenttia
145791082
  • Inspektor vastasi Kumppanille: Kumppani; ”Mikä merkitys automerkillä on, lapset?”
    Tällä hetkellä en minä ainakaan tee kovin suuria johtopäätöksiä pelkästään automerkin perusteella, koska ainakin osa lehtitiedoista kertoo lasten olleen sen ikäisiä, että nenä menosuuntaan kuskaaminen aiheuttaa moninkertaisesti suuremman riskin

    Ei lähdetä derivoimaan yksittäistapauksen perusteella universaalisti suositeltavinta automerkkiä, vaan miettikäämme Inspektorin tavoin, mitä me jäljelle jääneet voimme tapauksesta oppia. Onnettomuuksien tapausselostuksista voi oppia paljonkin.

    Suistumisonnettomuuden tapausselostukseen auton malli liittyy suistumismekanismin vuoksi. Eikä nyt lähdetä taas sudittamaan donitseja nakkikopin ympäri etutakanelivetoisilla, vaan olivatpa sen oman rakkineen vaatimat asiat mitä hyvänsä, ne ohjelmoidaan ydinjatkoksesta tiedostamattomina reaktioina tuleviksi prosesseiksi.

    Siltä varalta, että törmäys kuitenkin tapahtuu, kiinnitetään huomiota myös törmäysnopeuksiin, ajoneuvon rakenteisiin ja turvavälineiden oikeaan käyttöön, joilla minimoidaan tuhot.

    Kaikkia virheitä ei kannata tehdä itse, vaan on myös lupa oppia muiden virheistä. Siinä ei tosin tämä tiedon puutteessa spekulointi paljon auta, vaan tarvitaan niitä tutkijalautakunnan raportteja.

      
  • Intelligentsia: Kolarin aiheuttaja pitäisi todeta syylliseksi rikokseen/rikkomukseen mutta samalla jättää rangaistukseen tuomitsematta kohtuussyistä.

    Saako kuolemantuottamuksesta "Vapaudut Vankilasta" -kortin, jos omilla toimillaan aiheuttaa vain oman perheen jäsenten kuoleman? Kuinka kaukainen sukulainen tekee kuolemantuottamuksesta rangaistavan?

    En ihmettele kuolemantuottamuksen tutkintaa, koska kaksi ihmistä kuoli olosuhteissa, joissa toisen ajoneuvon kuljettaja ei ole lainkaan epäiltynä.

    Mutta katsotaan nyt tilanneraportti, syyte ja tuomio ennen kuin tuomitaan tai vapautetaan ketään. Dataa on aiheesta julkisuudessa niin vähän, ettei tästä voi oikeastaan edes oppia mitään. "Ajakaa varovasti" on hyödytön ohje, ellei voida täsmentää mitä se olisi tässä(kin) tialnteessa tarkoittanut.

      
  • "Tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, milloin:

    1. rikosta on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä;

    2. rikosta on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä pidettävä anteeksiannettavana;

    3. rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana ottaen huomioon tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto tai muu tekijän toiminta rikoksensa vaikutusten estämiseksi tai poistamiseksi tai sen selvittämisen edistämiseksi, tekijän henkilökohtaiset olot, rikoksesta tekijälle aiheutuvat muut seuraukset, sosiaali- ja terveydenhuollon toimet tai muut seikat; taikka

    4. rikos ei yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään. (12.12.1996/1060)"

    Rikoshan ei sinällään ollut vähäinen, koska auto lähti käsistä ja eikö se osunutkin vastaantulevaan autoon. Tämä puoltaa normaalia rangaistukseen tuomitsemista (kohta 1). Voipi olla etteivät kohtien 2 ja 3 edellytyksetkään täyty.

      
  • TeeCee: "Mistä moinen sarkasmi, poliisihan toimii juuri niin kuin sinä olet toivonut."

    Nyt kun vanhat Helsingin Sanomien numerot tiettyyn vuoteen asti ovat tilaajien selattavissa, on helppo todeta, miten uutisointi on kymmenien vuosien kuluessa muuttunut.

    Ennen kerrottiin onnettomuuksista ja jätettiin häveliäisyyssyistä mahdolliset rikosepäilyt kertomatta ellei nyt jostakin aivan törkeästä rattijuopumus tms. tapauksesta ollut kyse. Tapausten oikeudellisesta puolesta kerrottiin myöhemmin, kun asioita käsiteltiin oikeudessa, jos se katsottiin tarpeelliseksi.

    Nykyinen yhteiskunta läpi "poliisisoitunut" eli lähes asia kuin asia on poliisiasia ja rikosasia.

    Nyt onnettomuuksia ei sanan varsinaisessa merkityksessä enää oikeastaan ole. On vain rikoksia.

    Hakusanalla "liikenneonnettomuus" löytyy muutama uutinen vuodelta 1971. Tuon ajan uutiset poikkeavat nykyisistä siinä, että tapahtumissa mukana olleiden nimet mainitaan. Seuraavassa otteita:

    ”Mies kuoli Turun ketjukolarissa

    Turku (HS) Turkulainen sähköasentaja Reino Reinikainen sai surmansa kolmen henkilöauton ketjukolarissa Turussa.

    Liikenneonnettomuus sattui perjantaina klo 15.35 Uittamon ja Vähä-Heikkiläntien risteyksessä. Myös rouva Maila Reinikainen loukkaantui ja hän on hoidettavana Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.”

    Ei sanaakaan rikoksesta eikä poliisista. Nykyisin samanlaisessa uutisessa kerrottaisiin, että poliisi tutkii tapausta rikoksena (liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kuolemantuottamus tms.)

    Ainoastaan yhdessä onnettomuusuutisessa samassa lehdessä mainitaan poliisi ja lainrikkomus. Kyseisessä tapauksessa 13-vuotias tyttö on jäänyt auton alle ja kuollut kävellessään sisarensa kanssa tien laidassa. Uutisen lopussa mainitaan seuraavaa:

    ”Nurmijärven poliisista kerrottiin perjantai-iltana, että henkilöauton kuljettajan epäillään nauttineen alkoholia.”

    Nykyisin tuollainen tapaus saisi aikaan valtavan uutisvyöryn ja some-keskustelun.

    Yhdessä ainoassa satunnaisesti poimitussa sanomalehdessä ajalta 30.10.1971 on kolme uutista ihmisten kuolemasta liikenteessä. Uutiset ovat lyhyitä yhden palstan juttuja. Tämä kertoo siitä, miten paljon liikenteessä kuoli ihmisiä, ja miten arkisia kuolemantapaukset olivat. Kolmas edellä mainituista uutisista kertoo naisen jääneen polkupyörällään auton alle risteyksessä.

    Kirjoitukseni ”pointti” oli nykyisen rikoskeskeisen ja poliisikeskeisen yhteiskunnan arvosteleminen ja edes jonkinlaisen häveliäisyyden ja toivominen uutisoinnilta. Ennen kerrottiin ihmisten nimet, mutta nyt niitä ei yksilösuojan takia kerrota. Nyt sen sijaan kerrotaan, että ihmisiä epäillään rikoksesta.

    Poliisin toimintatavat eivät ole minun toiveitteni mukaisia, vaikka TeeCee niin yrittää todistella. Poliisi voisi nimittäin hoitaa tiedotuksen hienovaraisemmin ja todeta vain, että tapausta selvitetään. Jos ihminen on menettänyt lähiomaisiaan kolarissa, on mielestäni kohtuutonta leimata hänet saman tien julkisuudessa rikolliseksi, jonka tekoja poliisi tutkii. Edes hieman pidättyväisyyttä toivoisin. Oikeus tuomitsee, miten tuomitsee, mutta onko lehden pakko teilata kovia kokenut ihminen julkisuudessa ennen kuin tapaus on edes oikeudessa. Tämä oli kirjoitukseni ydinajatus.

      
  • Vai oikein läpipoliisisoitunut yhteiskunta...

    (Jätin seuraavasta tarkoituksella pois kaikki erääseen onnettomuuteen liittyvän. Tästä pitää keskustella yleisellä tasolla! Ihan turha tehdä johtopäätöksiä satunnaisesta poiminnasta asiassa.)

    SO2001:
    Kirjoitukseni ”pointti” oli nykyisen rikoskeskeisen ja poliisikeskeisen yhteiskunnan arvosteleminen ja edes jonkinlaisen häveliäisyyden ja toivominen uutisoinnilta. Ennen kerrottiin ihmisten nimet, mutta nyt niitä ei yksilösuojan takia kerrota. Nyt sen sijaan kerrotaan, että ihmisiä epäillään rikoksesta.

    No jos kerran niin on? Olen lukuisat kerrat lukenut myös ensimmäisestä uutisesta jo, "ettei tapaukseen epäillä liittyvän rikosta". Eli plusmiinusnolla -tilanne minusta.

    Poliisi voisi nimittäin hoitaa tiedotuksen hienovaraisemmin ja todeta vain, että tapausta selvitetään. Edes hieman pidättyväisyyttä toivoisin. Oikeus tuomitsee, miten tuomitsee, mutta onko lehden pakko teilata kovia kokenut ihminen julkisuudessa ennen kuin tapaus on edes oikeudessa. Tämä oli kirjoitukseni ydinajatus.

    Lehden/medioiden toimitukset ne jutut tekevät edelleen. Miksi sinä sotket poliisia mukaan siihen? Eri mediat valitsevat miten asiasta kirjoittavat. Miksi yrität saada jonkinlaista "paha poliisisetä pakottaa meidät toimittajat kirjoittamaan tuollain" -ujutusta tähän väkisin mukaan? En siis hämmästele, että teet sitä taas, vaan miksi?

      
  • SO2001: ” Kirjoitukseni ”pointti” oli nykyisen rikoskeskeisen ja poliisikeskeisen yhteiskunnan arvosteleminen ja edes jonkinlaisen häveliäisyyden ja toivominen uutisoinnilta. Ennen kerrottiin ihmisten nimet, mutta nyt niitä ei yksilösuojan takia kerrota. Nyt sen sijaan kerrotaan, että ihmisiä epäillään rikoksesta.”

    Minusta on hyvä että lehdet kertovat asiat niin kuin ne ovat.

    Työkaveriani päin ajoi auto kolmion takaa. Hänelle tuli kutsu kuulusteluun epäiltynä liikennerikoksesta. Hän soitti poliisille ja kysyi että miten häntä voidaan epäillä rikoksesta tällaisessa tapauksessa. Poliisi vastasi, että häntä kuulustellaan epäiltynä sen vuoksi, että hänellä olisi kuulustelussa samat oikeudet kuin onnettomuuden toisellakin osapuolella.

    Googletin asiaa ja nähtävästi asianomistajalla ja todistajalla on kuulustelussa vastaajaa tiukemmat vaatimukset asioiden salaamisen ja totuudessa pysymisen suhteen.

    Minusta näyttää siltä että sinua kauhistuttaa ihmisten oikeudenmukainen kohtelu.

      
  • SO2001: Poliisin toimintatavat eivät ole minun toiveitteni mukaisia, vaikka TeeCee niin yrittää todistella. Poliisi voisi nimittäin hoitaa tiedotuksen hienovaraisemmin ja todeta vain, että tapausta selvitetään. Jos ihminen on menettänyt lähiomaisiaan kolarissa, on mielestäni kohtuutonta leimata hänet saman tien julkisuudessa rikolliseksi, jonka tekoja poliisi tutkii.”

    Tuo poliisin toimintapa ei ole sinun toiveittesi mukaista, ja se on sinun toiveittesi mukaista. Tämä on sinun tapasi käsitellä asioita, reagoit niihin tunteittesi mukaan, mikä johtaa tämän tyyppisiin sekoiluihin. Vastustat sitä että poliisi pyrkii ennaltaehkäisemään liikenteen uhrien määrää jakelemalla rangaistuksia teoista, jotka tilastollisesti lisäävät liikennekuolemia ja loukkaantumisia: ” ...jos on tehty rikos ja aiheutettu "vaaraa", kai sen jotenkin pitäisi näkyäkin.

    Mutta et kestä myöskään sitä, että poliisi alkaa tutkia asiaa rikoksena vasta, kun seuraukset ovat nähtävissä. Venkoilet vain lasten hautajaisiin haastetta toimittavasta poliisista. Sanasi eivät enää riittäneet kuvailemaan poliisia kohtaan tuntemaasi vastenmielisyyttä kun luit, että poliisi kuulusteli naista epäiltynä törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja viidestä kuolemantuottamuksesta tämän ajettua järveen, jolloin kuolivat hänen siskonsa, tämän kaksi lasta, sekä kaksi hänen omaa lastaan.

    Eli sinulle ei käy kumpikaan vaihtoehto, ei ennaltaehkäisevä rankaisu liikennerikoksista, eikä rankaisu vasta kun kuski tosiaan tappaa jonkun. Sinun mielestäsi paras poliisi olisi sellainen, joka tekisi työnsä mahdollisimman huonosti, koska sinulla on omat traumasi, jotka estävät sinua käsittelemästä tätä asiaa johdonmukaisesti.

      
  • Oletetaan, etten tiedä mihin "askel askeleelta" ollaan menossa. Voisitko valaista ummikkolukijaa? Vaan eikös meidän pitänyt olla jo "siellä"? Kumpaa tarkoitat?

    Mutta noin muuten niin höpöhöpö SO2001! Tuohan on vähän niin kuin poliisin "aktiivimalli", heh.

    Koska kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun vuoksi on tärkeätä, että nämä ajokiellon vastaanottamista välttelevät kärsivät ajokiellon yhtä lailla kuin päätöksen asianmukaisesti noutaneet, poliisi joutuukin ottamaan käyttöön menettelyn, jossa ajokieltopäätöksen noutamatta jättänyt etsintäkuulutetaan. Poliisi toivookin, että kansalaiset hoitaisivat asian vähimmän haitan periaatteella ilman tarpeetonta ylimääräistä hälyä, joka etsintäkuulutuksesta voi aiheutua.

    Kuskilla on siis ihan valinnanvapaus asian suhteen! Verovaroja ei jakseta hukata enää turhaan siihen päälle.

    Jutun mukaan poliisi määrää ajokieltoon hyvin harvoja kertoja vuodessa ylinopeuteen tai eräisiin muihin liikenteessä tehtyihin rikkomuksiin syyllistyneen henkilön. Myös vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan syyllistynyt henkilö määrätään ajokieltoon.

    Miten sinun mielestäsi näiden äidin kullannuppujen päätä pitäisi oikein silittää?

      
  • SO2001: ” Askel askeleelta, tiedätte kyllä mihin…
    https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/605400-autoilija-ala-jata-tata-ilmoitusta-hakematta-jatkossa-pamahtaa-etsintakuulutus#cxrecs_s "

    En viitsi lukea linkkiä. Tämä on keskustelupalsta, mutta et silti keskustele jos joku kertoo olevansa eri mieltä linkkisi sisällöstä. Pidät kiinni uskoasi tukevista mielipiteistä kykenemättä myöntämään erehdystäsi. Ainakaan et ole aiemmin kertaakaan palannut keskustelemaan vastaavassa tapauksessa.

    Viimeksi oli kyse jostain opetusmateriaalista jossa sinun mukaasi väitettiin reaktioajan kasvavan pimeässä ajettaessa. Pääsit siitä sujuvasti paasaamaan lapsille syötettävästä valheellisesta propagandasta. Minuakin ihmetytti mihin moinen väite reaktioajan muutoksesta perustuu, joten kävin lukemassa mitä linkittämässäsi jutussa sanottiin. Siinä ei sanottu sitä mitä sinä väitit, joten propaganda-väitteeltäsi hävisi pohja.

    Tällaisen propagandan olemassaolo on yksi sinun ajatusmaailmasi perusteeseistä, joten sinulla ei ole tässä asiassa keskustelunvaraa, vaikka puhutkin keskustelupalstalla. Alla antamasi linkki, jos haluat tarkistaa mitä siinä oikeasti sanottiin.

    http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/5luonnontieteet/fysiikka/fysiikka2a/liikenne

      
  • Liikenneonnettomuudet vähenivät Helsingin Kampissa. Valvonnanko ansiota?

    https://yle.fi/uutiset/3-10064712

      
  • Yle-Uutiset: ”Helsingin poliisilaitoksella uskotaan, että näkyvän valvonnan ansiosta autoilijat ymmärtävät paremmin oman toimintansa vaikutuksen onnettomuustilastoihin.”

    Minusta valvonta ei saa autoilijoita ymmärtämään paremmin oman toimintansa ja onnettomuustilastojen yhteyttä, vaan se auttaa ymmärtämään oman toiminnan ja sakkotilastojen yhteyttä.

    Ei kukaan ajattele vähentävänsä onnettomuuksia kun huomaa olevansa valvonnan kohteena ja ajaa sen vuoksi huolellisemmin. ”onpa hyvä että katsovat perääni, muuten aiheuttaisin onnettomuuden”. Ihminen lähtee siitä, että onnettomuudet ovat jotain mikä tapahtuu muille, ei minulle. Ajatuskulku menee varmaankin suunnilleen sitä rataa, että ajetaan nyt sitten vähän matkaa ”by the book” kun nuo huonot kuskit ovat hölmöilyllään saaneet poliisin mielenkiinnon heräämään.

      
  • Kun tavallinen kuolevainen ajaa neljääkymppiä kolmenkympin alueella, hän on vaarallinen kaahari. Eräiden muiden kohdalla ei puhuta kaahamisesta, olipa vauhtia miten paljon tahansa ja olivatpa seuraukset mitkä tahansa.

    Yle-Uutiset 15.2.2018:

    "Hälytysajossa ollut poliisiauto kolaroi vastaantulijan kanssa Espoossa – matkustaja loukkaantui vakavasti"

    https://yle.fi/uutiset/3-10076336

    Helsingin Sanomat (joka on poliisin yhteistyökumppani) ei halua antaa kuvaa, että poliisi voisi olla syyllinen törmäykseen:

    "Hälytysajossa ollut poliisiauto osallisena kolmen auton kolarissa Kehä II:lla Espoossa – neljä loukkaantunutta, joista yksi vakavasti"

    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005567425.html

    Jos kyseessä olisi normaali uutinen liikenneonnettomuudesta, siinä kerrottaisiin että poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena tai jotakin tämän tyyppistä. Mutta nytpä tällaista mainintaa ei olekaan.

    Kun näin ensimmäisen uutisen tästä tapahtumasta, siinä selostettiin asioita enemmän kun edellä olevissa jutuissa. Uutisessa oli tapahtumat nähneen sivullisen autoilijan kommentti, ja siinä taidettiin kertoa myös taksista. En löydä tätä uutista enää. Ei kai tiedotusväline ole sensuroinut tekstiään. Tällaistahan nykyisenä internetin aikana paljon tapahtuu.

      
  • Ei tapahdu

      
  • ”Hälytysajossa ollut poliisiauto törmäsi henkilöauton keulaan, kun henkilöauto kääntyi poliisiauton eteen.”

    Muuta tiedotettavaa poliisilla ei ole tapaukseen liittyen.

    ”Poliisimiesten osalta tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä”, Haapalainen kertoo.

      
  • Helsingin Sanomat (joka on poliisin yhteistyökumppani) ei halua antaa kuvaa, että poliisi voisi olla syyllinen törmäykseen:
    
    ”Hälytysajossa ollut poliisiauto osallisena kolmen auton kolarissa Kehä II:lla Espoossa – neljä loukkaantunutta, joista yksi vakavasti”
    
    Jos kyseessä olisi normaali uutinen liikenneonnettomuudesta, siinä kerrottaisiin että poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena tai jotakin tämän tyyppistä. Mutta nytpä tällaista mainintaa ei olekaan.

    Haluatko ottaa pois viranomaisilta oikeuden ajaa hälytysajossa eri oikeuksin vai mikä on valituksesi pointti tällä kertaa?

    Normaalin tienkäyttäjän oikeuksien vertaaminen hälytysajossa olevaan koulutettuun ammattilaiseen on hyödytöntä. Siihen, että hälytystehtävissä olevalla autolla on vapauksia, on varsin painavat syyt.

      
  • Mahdollisesti poliisi tässä aiheutti vakavan liikenneturvallisuuden vaarantamisen sekä loukkaantumisen ajaessaan suoraan toisen päälle risteysalueella.

    Kehä II on pitkä suora ja tähän aikaan aamuruuhkan jälkeen jo varsin rauhallinen. Poliisiauto on helposti voinut kiihdyttää jopa 100-120 km/h nopeuteen. Risteävältä tieltä tullut auto on voinut olla myös 40 km/h vauhdissa vihreiden palaessa. Reunoilla korkeita lumivalleja ja poliisilla ei mahdollisesti ollut edes pillit päällä.

    Em. tilanteessa poliisiauto tulisi kyllä aivan puskasta.

    Niin kiire poliisiauton kuljettajalla EI VOI olla ettei tässä käytännössä ainoassa kehä II:n valoristeyksessä voi varoa kun PUNAISET palaa, menetetty aika = pari sekuntia ? Syyte poliisiauton kuskille voisi olla mahdollinen mikäli em. kuvaus pitäisi paikkansa.Voi toki olla toisinkin.

    Toivotaan loukkaantuneelle toipumisia.

    PS: Tämä poliisiautoihin vakioksi, kohta 20s:

      
  • NHB: Haluatko ottaa pois viranomaisilta oikeuden ajaa hälytysajossa eri oikeuksin vai mikä on valituksesi pointti tällä kertaa?

    Mielipiteeni on mielipide siinä missä kenen tahansa muunkin mielipide. Ei se ole "valitus".

    Edellä mainittuun kysymykseen tekisi mieli vastata, että kyllä. Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen, joten vastaan hieman pidemmästi.

    Kun ambulanssi on hälytysajossa, minulla ei herää pienintäkään negatiivista tunnetta asian johdosta. Olen itsekin ollut aikoinaan ambulanssin kyydissä potilaana, kun se ajoi pillit soiden ja valot vilkkuen. En tosin muista tapahtumasta mitään, koska olin puolitajuttomana polkupyöräkolarin jälkeen. Myös tyttäreni on viety ambulanssilla sairaalaan hälytysajossa hänen pudottuaan päälleen "leikkiautolaitteen" päältä eräässä tavaratalossa ja mentyään tajuttomaksi. Onneksi hän selvisi yhdellä sairaalayöllä, eikä mitään sen kummempaa tapahtunut.

    Jos paloauto ajaa kovaa, sekään ei herätä minussa negatiivisia tunteita, vaikka arvelenkin, että ainakin kaupungissa on todennäköisesti kyse väärästä hälytyksestä. Jokin palohälytin on "lauennut", ja palomiehet käyvät tarkastamassa tilanteen.

    Jos poliisiauto ajaa pillin huutaen ja valot vilkkuen, se herättää minussa erittäin voimakkaita negatiivisia tunteita. Miksikö?

    Siksi,että poliisin hälytysajo on kaikkein turhinta hälytysajoa. Toisekseen se on kaikkein kovinta ja raivopäisintä ja ylimielisintä ja vaarallisinta hälytysajoa. Olen nähnyt poliisiauton ajavan kovaa vauhtia jopa jalkakäytävällä, jossa missä tahansa kaupasta olisi voinut ihminen ilmestyä auton eteen. Tavallinen ihminen sentään yleensä olettaa, että hälytysajoneuvo ajaa tietä pitkin, joten hän tuskin osaa varoa kovaa vauhtia jalkakäytävää pitkin tulevaa autoa kävellessään ulos kaupan ovesta.

    Poliisin "hurjat takaa-ajot", joita tosi-TV:n katsojat rakastavat, ovat poliisin "hälytysajon" kaikkein sairain ja vaarallisin huipennus.

    Kymmenisen vuotta sitten oli olemassa viranomaisten itsensä julkaisema (en tiedä mihin tarkoitukseen) sivu, jossa oli tilastotietoa ja tapausselostuksia poliisin hälytysajosta ja sen yhteydessä tapahtuneista asioista. Teksti oli karmeata luettavaa eikä todellakaan antanut kuvaa harkitsevista huippuluokan kuljettajista, jotka hallitsevat tilanteen kuin tilanteen eivätkä aiheuta vaaraa kenellekään. Enemmänkin kertomuksista tuli mieleen adrenaliinihumalassa sekoilevat yli-ihmisinä itseään pitävät tyypit, jotka katsovat voivansa tehdä mitä tahansa, kun hihassa on miekka ja leijona -merkki.

    Asioiden tilaan tuskin tulee muutosta, joten lisää sivullisia uhreja on odotettavissa.

      
  • Jos poliisiauto ajaa pillin huutaen ja valot vilkkuen, se herättää minussa erittäin voimakkaita negatiivisia tunteita. Miksikö?
    
    Enemmänkin kertomuksista tuli mieleen adrenaliinihumalassa sekoilevat yli-ihmisinä itseään pitävät tyypit, jotka katsovat voivansa tehdä mitä tahansa, kun hihassa on miekka ja leijona -merkki.
    

    Eli samaa tuttua huttua sinulta kuin ennenkin. Mielikuvituksesi generoi todellisuudesta irtautuneita fantasioita, joihin perustat julistuksesi. Nyt ensi kertaa onneksi tunnustat ongelman olevan sinussa heräävissä tunteissa. Se on ensimmäinen askel paranemiseen.

    Poliisilla on paljon erilaisia tehtäviä ja myös sinun tai läheistesi välitöntä turvallisuutta uhkaavan tilanteen purkaminen voi olla sellainen. Monesti poliisin hälytysajo liittyy myös suoraan samoihin tehtäviin kuin vihreää peukkua sinulta saaneen ambulanssin tai paloauton tehtävät. Mutta joo, kokeile joskus elää unelmaasi ja muuta yhteiskuntaan, jossa ei poliisien hälytysajot vaaranna turvallisuutta, vaan kaikki saavat vapaasti elää ja yrittää.

    Asioiden tilaan tuskin tulee muutosta, joten lisää sivullisia uhreja on odotettavissa.
    

    Pystytkö näkemään mitään haittavaikutuksia sillä, että poliisi ei saisi rikkoa liikennesääntöjä hälytystehtävissään?

      
  • NHB, Joo samaa mieltä tästä: "poliisilla on paljon erilaisia tehtäviä ja myös sinun tai läheistesi välitöntä turvallisuutta uhkaavan tilanteen purkaminen voi olla sellainen". MUTTA silti et voi ajaa 120 lasissa risteykseen punaisia päin aiheuttaen onnettomuuksia, loukkaantumisia tai jopa kuolemia.

    Tämä ei ole sekuntipeliä varsinkaan jos ollaan menossa kuskaamaan 'juoppo' porttikongista kotiin. Eli vauhti pois mikäli punaiset palaa ja maltilla yli risteyksen. Luulisi poliisikoulutukseen sisältyvän järjen käytön hälytysajossa??

      
  • MUTTA silti et voi ajaa 120 lasissa risteykseen punaisia päin aiheuttaen onnettomuuksia, loukkaantumisia tai jopa kuolemia.
    
    Tämä ei ole sekuntipeliä varsinkaan jos ollaan menossa kuskaamaan ’juoppo’ porttikongista kotiin. Eli vauhti pois mikäli punaiset palaa ja maltilla yli risteyksen. Luulisi poliisikoulutukseen sisältyvän järjen käytön hälytysajossa??

    Niin kuka on kaahannut 120 lasissa punaisia päin?

    Entä mikä tapaus tuo juopon kuskaaminen porttikongista kotiin on?

      
  • Länsiväylä:

    – Poliisi- tai hälytysajoneuvo saa ajaa ylinopeutta, jos virkatehtävä sitä välttämättä edellyttää. Jos puolestaan ajaa päin punaisia liikennevaloja, pitää olla kaikki hälytysäänet ja -valot päällä, Pasterstein kertoo.

    Kun poliisiajoneuvossa on sekä valot että äänet päällä, ovat muut tien päällä olevat kuljettajat väistämisvastuussa. Siihen pisteeseen saakka väistämisvelvollisuus on poliisilla, muistuttaa Pasterstein.

    Jos kuitenkin hälytysajoneuvo on liikenteessä pelkillä hälytysvaloilla ilman että pillit vinkuvat, on hälytysajoneuvon kuljettaja väistämisvelvollinen. Hänen pitää myös pysähtyä punaisissa valoissa ja stop-merkin kohdalla.

    Espoon tapauksessa silminnäkijä oli ilmeisesti ollut matkalla samaan suuntaan kun poliisiauto ohitti ko. henkilön juuri ennen poliisiauton aiheuttamaa kolaria. Silminnäkijän mukaan pillit eivät olleet päällä. Poliisiauton vauhti on kyllä saattanut olla yli 100 km/h jos ohitettava ajoi rajoitusten mukaan.

      
  • SO2001: Mitä ajattelet, jos näet ambulanssin, paloauton ja poliisiauton ajossa peräkkäin (missä tahansa järjestyksessä) kaikilla hälytysvalot päällä ja ainakin yhdellä niistä myös sireeni ulvomassa?

      
  • SO2001:
    Jos poliisiauto ajaa pillin huutaen ja valot vilkkuen, se herättää minussa erittäin voimakkaita negatiivisia tunteita.

    Tosiaan, siinähän se tuli - taas. Mitä tekemistä tuolla on elävän elämän tilanteiden kanssa?

    poliisin hälytysajo on kaikkein turhinta hälytysajoa. Toisekseen se on kaikkein kovinta ja raivopäisintä ja ylimielisintä ja vaarallisinta hälytysajoa.

    Miten niin?

    Huohh.....

      
  • SO2001: ” Mielipiteeni on mielipide siinä missä kenen tahansa muunkin mielipide. Ei se ole ”valitus””

    Minusta mielipiteellä ei ole itseisarvoa, joten mielipide ei ole mielipide siinä missä kenen tahansa muunkin. Mielipide on yksilön subjektiivinen näkemys asiasta, eli henkilön omat tulkinnat, harhat ja väärät tai puuttuvat tiedot voivat värittää sitä pahastikin. Siksi mielipiteen arvo selviää vasta kun se on kunnolla perusteltu.

      
  • SO2001: ”Jos poliisiauto ajaa pillin huutaen ja valot vilkkuen, se herättää minussa erittäin voimakkaita negatiivisia tunteita. Miksikö?
    Siksi,että poliisin hälytysajo on kaikkein turhinta hälytysajoa. Toisekseen se on kaikkein kovinta ja raivopäisintä ja ylimielisintä ja vaarallisinta hälytysajoa.”

    Mielipidettäsi poliisin hälytysajosta punnitaan tuollaisten perustelujesi perusteella. Pähkinänkuoressa sinä sanot, että vastustat poliisin hälytysajoa, koska se aiheuttaa sinussa negatiivia tunteita. Näitä negatiivisia tunteita perustelet puolestaan sillä, että koet poliisin hälytysajon turhana ja ylimielisenä. Joten kyllä NHB oli oikeassa, sinä vain valitit.

    Onneksi olet jo kertonut kunnolliset perustelut sille miksi koet poliisin hälytysajon niin negatiivisena. Poliisi on mielestäsi riesojen riesa, ylivoimaisesti eniten elämänlaatua ja yleistä viihtyvyyttä heikentävä tekijä koko maailmassa. Luonnollisesti sellaisen riesan hälytysajo herättää negatiivisia tunteita, joten nyt kertomilla mielipiteilläsi on loogiset perustelut.

    Olen monesti puhunut tarkastelukulman tärkeydestä. Olet kertonut että poliisi heikentää eniten elämänlaatua ja on riesojen riesa vain SINUN osaltasi, mutta asia jonka yhteydessä kerroit mielipiteesi, koskee kaikkia, ei vain sinua. Joten sinulla on jälleen kerran se pää syvällä omassa takapuolessa.

    Asia näkyy sitä selkeämmin, mitä syvemmältä sitä tutkitaan. Miksi poliisi huonontaa juuri sinun elämänlaatuasi enemmän kuin mikään muu asia? Koska sinulle kehittyi jo nuoruudessasi yleinen kapinahenki kaikkia sääntöjä ja esivaltaa vastaan. Miksi sinulle kehittyi tuo kapinahenki? Kertomasi mukaan siksi, että sinulta revittiin lapsena itsetunto juurituppia myöten arvostelulla.

    Noin poliisivihasi puheittesi mukaan syntyi, ja noin se sinun itsesi mukaan vaikuttaa mielipiteisiisi. Sinä vaanit tilaisuuksia päästä moittimaan poliisia koska vihaat koko virkakuntaa, olet sanonut että poliisius on pahin rikos. Yksisilmäisen pakkomielteesi vuoksi mielipiteitäsi ei oteta vakavasti silloinkaan, kun poliisi oikeasti mokaa.

      
  • Poliisi neuvoi Twitterissä ajamaan - 5 km/h alinopeutta.

    https://www.is.fi/autot/art-2000005576965.html

      
  • NHB:"Haluatko ottaa pois viranomaisilta oikeuden ajaa hälytysajossa eri oikeuksin vai mikä on valituksesi pointti tällä kertaa?"

    Ei tarvitse. Riittää kun nyt edes noudattaisi vaadittua varovaisuutta, joka on luvallisen liikennesäännöistä poikkeamisen ehtona.

    Tilannekuvauksesta ei voi päätellä kenen piikkiin tämä pitäisi kaataa, mutta joko häly tai sen eteen ajanut tai molemmat on töpännyt sen verran rankasti, että ilman hälytysajon tunnusmerkkejä olisi ihme, ellei ketään epäiltäisi varomattomuudesta liikenteessä.

    Strobot ja sirrat eivät poista varovaisuuden vaatimusta. Toisaalta, niitäkin on nähty, että suoraan vastaantulevan kuljettajan silmiin tuijottaen käännytään eteen.

      
  • Saksassa voidaan rajoittaa dieselautojen käyttöä:

    https://yle.fi/uutiset/3-10094030

      
  • Katsotaanpa nyt ensin, mitä tuo oikeasti vaikuttaa.

    Päästörajojen perusteella pitääkin olla oikeus estää liikenne kohtuuttoman haitallisilla ajoneuvoilla, mutta sellaisen normiston pitäisi perustua päästöihin, eikä tankissa olevaan polttoaineeseen.

    Saa nähdä, riittääkö järki asettamaan EU-normirajat tai päästörajat niille haitta-aineille, joita halutaan vähentää.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit