Taulutelevision kuvanlaatu

3 kommenttia

Olen hieman vertaillut taulutelevisioiden (LCD) ja kuvaputkitelevisioiden kuvanlaatuja. Vertailun aloitin, kun minusta näytti taulutelevision kuvanlaatu ihmeen huonolta. Olen siis vertaillut tavallista, analogista tai digitaalista televisiokuvaa katsellen. Näinhän se näkyy olevan, kuvaputkitelevision kuvanlaatu on huomattavasti parempi. Se on hieman sama kuin vertaisi hyvää valokuvaa ja samasta aiheesta tehtyä ölyvärimaalausta keskenään. Taulutv:n kuva on sävyköyhä, rosoinen (ei palikoitunut), eikä ollenkaan luonnollisen oloinen, katseleepa sitä sitten läheltä tai kaukaa.



Asia voi olla toisin tarkempia kuvanlähteitä, teräväpiirtoa, katsottaessa, varsinkin jos kuva televisioon tuodaan television ominaistarkkuudella.



Itselläni on vielä kuvaputkitelevisiot käytössä ja näköjään mahdollisimman kauan ne hengissä pidänkin.



  
  • Taulutelkkarin kuva näyttää jostain syystä kaupassa huonolta, mutta kotona ihan hyvälle??? Kokemusta parista telkkarista.

      
  • Taulutelkkareissa on paljon eroja ja usein kuvan huonous menee ruudun koon kanssa käsikädessä. Kehnosta digilähetyksestä on vaikea taikoa huippukuvaa vaikka uusimpien paneelien tekniikat vikoja paljon korjaakin. Jos pelkkä SD kuvanlaatu on tärkein seikka niin kannattaa pysyä 32" luokassa tai pienemmissä. Halvahkot mallitkin esim. LG:n 32lc56 tuottaa kuvaputken tasoista kuvaa ellei jopa parempaa ja hinta ei ole paha. Katselukulmat ovat sitten LCD:lle ominaisia eli kuva muuttuu sivusta katsottuna.

      
  • Täytyy tunnustautua takinkääntäjäksi. Vanha kuvaputki-TV lopetti kuvan näyttämisen. Ostin siis taulu-TV:n ja pienen säätämisen jälkeen hämmästyin sen varsin hyvää kuvanlaatua. On parempi kuin oli kuvaputkessa. Toki, jos katsoo liian läheltä, digilähetyksen puutteet näkee selvästi, mutta normaalilta katseluetäisyydeltä on tosi hyvä kuvanlaatu. Tavallisia digilähetyksiä katselen antennin kautta.



    Eilen kävin sitten anoppilassa ja hämmästyin toiseen suuntaan. Nyt olen tottunut oman television kuvanlaatuun, hämmästyin miten voi niin huono kuva olla anopin televisiossa. Siellä on myös taulu-TV, n. kolme vuotta vanha, kaapeli ja kaapeliboxi.



    Kuvassa on koko ajan väripintojen väreilyä, värit ovat kuin väriavaruus olisi supistettu muutamaan perusväriin. Esim. ihmisen poski on tasainen väripläntti ilman väriliukua. Posken viesessä alkaa sitten toinen hieman erivärinen pläntti, esim ohimo. Aivan karsea. Tutkin sekä televison, että boxin asetuksia ja kaapeleiden kytkentöjä, en mitään syytä huonoon kuvaan löytänyt. Taulu-TV:den laatu on mitä ilmeisimmin parantunut huomnattavasti viime vuosina, mutta voiko olla suuri ero vanhan ja uuden välillä ? Tietysti anopin boxi, kaapelilähetyksen laatu, tai huono scart-johtokin voivat olla syynä. Kaapelilähetyksen laatua on kehuttu antennilähetykseen verrattuna, mutta ei kai se kaikissa verkoissa ole välttämättä hyvällä tasolla ? Eniten epäilen joko kaapelilähetyksen, tai huonon scart-johdon syyksi.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit