F1 2009

355 kommenttia
13468912
  • Ferrari on kuitenkin saavuttanut sen avulla muutamia pisteitä.

    Viime kisassa molemmat lähtivät startissa kuin nato-ohjukset, parissa kisassa ovat kisan lopussa kersin avulla pystyneet pitämään nopeamman auton takanaan. Joka kierroksella ne saavat pari-kolme kymmenystä etua kersistä.



    Asian kääntöpuoli on, että ei voida tarkasti sanoa kuinka paljon taas menettävät vauhtia kersin ( todennäköisten tai mahdollisten ) aiheuttamien painojakauma- ja painopiste haittojen takia. Ilmeisesti jonkun verran, tai aika paljonkin. Mene ja tiedä.



    Vaikea sanoa, onko auto vain suunnittelultaan epäonnistunut, ja kuinka paljon kersillä on siihen tekemistä. Se on ainakin varmaa että ilman sitä kaikki tuo panostus kun olisi tehty muihin asioihin, voisi suorituskyky olla lähempänä redbull-brawn tasoa.



    Tosin, sitten kun/jos se joskus on lähellä, tuo on verraton ase verrattuna sellaiseen jolla sitä ei ole. Onhan tuo nähty.



    Minusta tuo kers on ollut hyvä uudistus, kaikkea mikä auttaa ohittamisessa pitäisi tukea, ja sääli jos se poistetaan.



    Itse luulen että syy näiden suurtallien putoamiseen on siinä, että red bullin ja brawn ovat vain menneet ohi, ja uudet säännöt ovat muutenkin tasoittaneet kärjen ja heittopussien välistä eroa.



    RedBullin auton on piirtänyt taatusti neroin suunnittelija A. Newey, ( mies taannoisten McLareni ja Williams dynastioiden takana ) ja brawnin autoa kehitettiin pitkään ja hurjilla resursseilla.

      
  • Odotettavissa on kutkuttava kisa! Webberillä on hieman sama tilanne kun Häkkisellä aikanaan; nurburgring ja kauan metsästetty voitto liipasimella. Sateinen sää, ohittelun mahdollistava rata, huikea eka mutka, ei odotettavissa brawn-ylivoimaa...



    Odotan innolla mitä Ferrari pystyy esittämään.

      
  • Pisteet Heikille miehekkäästä ratkaisusta, stopnappi pohjaan kun aiotaan lähettää radalle väärillä renkailla! Lewis joutui odottamaan takana vuoroaan.

    Lewis ehti jo uhoamaan pallille pääsystä, on omasta mielestään täysin RedBull miesten vauhdissa!

    Ferrarin suoritus taitaa olla perusvarmaa jäännöspisteiden keruuta. Tosin sateella ja varsinkin jos sataa ja paistaa vuorotellen, kisasta tulee kyllä mielenkiintoinen, Ferrarinkin rengas- ja säägurut pääsevät loistamaan.(taas!) :sunglasses:

      
  • Parasta kaikessa on se, että mahtitallit ovat saaneet kunnolla turpiinsa kerrankin koko pitkän F1 historian aikana! Jos sen takia joku menettää kiinnostuksensa kisaan, niin on se aika outoa! Eiköhän ne isot tallit kuitenkin palaa pian huipulle, sillä paskaa on satanut silmille sen verran kunnolla, että rahalle pitää tulla vastinetta!

      
  • -Hienoa, saatiin uusi voittaja, Webber ilmoittautui mestaruuskahinoihin tosissaan. En aiemmin ole ottanut häntä vakavasti Vetteliin verrattuna, mutta nyt hän voitti selvästi ''pikku-schumin'', ja olisi tehnyt sen jo silverstonessa jos kimi ei olisi tärvellyt sen aika-ajoa.



    -Hetken jo luulin että Barrichello löisi selvästi tallikaverin ( hyvähän sitäkin olisi tehdä aina kerran viitenkymmeneen kisaan :lol: ), mutta kadotti totaalisesti vauhtinsa, ja Button tuli paljon paremmalla vauhdilla loppu-kolmanneksen kisasta.





    -Massa ajoi hyvin, ja löi taas Kimin sekä aika-ajossa että kisassa, olkoonkin että kimillä oli teknisiä murheita.

    Ei tämä hyvältä näytä Ferrari uran jatkon kannalta.



    -Brawnit ilman vikoja tai kolareita viides ja kuudes. Muovinpala auton perässä ratkaisi Brawnin mestaruuden tänä vuonna :hug:

      
  • Webber tosiaan yllätti vauhdillaan. Tiedä vaikka saataisiin vielä kolmen kauppa mestaruudesta. Ruupenilla ei siihen porukkaan ole asiaa.



    Massa ajoi hyvän kisan. Ei Kimikään huono ollut mutta taas jäi pisteet saamatta. Täytyy sanoa että mua ei edes harmittaisi vaikka ura Ferrarilla päättyisi. Aikamoista taaperrusta tuo on ollut viimeiset puolitoista vuotta. Vauhdin puolesta aika tasoissa Massan kanssa, mutta se ei vastaa niitä odotuksia mitä Räikköstä kohtaan joskus asetin.



    Sutilin tapaus oli harmillinen kisatilanne, josta on mun mielestä turha hakea syyllisiä. Force India olisi oikeasti jo ansainnut niitä pisteitä. Fisichellan hyvät otteet kisassa kuitenkin osoittaa että kehitystä on tapahtunut ja kyllä niitä pisteitä vielä tällä kaudella tulee.



    Alonson vauhti oli kisassa aika hurjaa, kunhan vaan oli tyhjää rataa edessä. Mahtaako Rellu nousta taas loppukaudesta kärkitaisteluihin?

      
  • juuso01:



    Ruupenilla ei siihen porukkaan ole asiaa.

    -ei niin, ja nytkin haiskahti vähän tallimääräykseltä, tuo loppukisan tapaus.

    Tuntuu että niillä oli koko kisan ajan tasan sama bensamäärä molemmilla, jotta saadaan tallimääräys naamioitua peräkkäisille varikkostopeille.

    Kyllä ne siellä brawnilla tietää hyvin ettei tuon brassin kannata antaa syödä yhtään buttonin pisteitä, varsinkaan jos se ei pysty voittamaan redbulleja.


    mutta se ei vastaa niitä odotuksia mitä Räikköstä kohtaan joskus asetin.

    -no ei todella. Kimin piti olla se megakuski, ja saahan se sirkuksen parasta palkkaakin.

    Tällä ja viime kaudella kuitenkin Massa on ollut niskan päällä, ja edes tasapelin suorittaminen on Kimin häviö.

    Vaikka auto ei antaisi mahiksia voittotaisteluun, on tallikaverivertailu se mikä ratkaisee.

    Musta jotenkin tuntuu, että nälkä tuli tyydytettyä mestaruusvuonna, ja sen jälkeen on vähän niinkuin valot päällä mutta ketään ei ole kotona. Nostetaan huippupalkkaa ja lopetetaan sitten.

    Jotenkin esim. Hamilton vaikuttaa paljon ''pirteämmältä'' ja nälkäisemmältä radalla ja bodylanguagelta, samoin sitä näyttää paljon enemmän harmittavan vastoinkäymiset.

    Toivottavasti olen väärässä.


    Sutilin tapaus oli harmillinen kisatilanne, josta on mun mielestä turha hakea syyllisiä.


    -joo, vahinkotilanne. Kimi oli kyllä mun mielestä ihan radan reunassa, joten se tilanantaminen olisi ollut sutilin tehtävä.


    Force India olisi oikeasti jo ansainnut niitä pisteitä. Fisichellan hyvät otteet kisassa kuitenkin osoittaa että kehitystä on tapahtunut ja kyllä niitä pisteitä vielä tällä kaudella tulee.


    -joo, hauskaa että lajista on tullut näin tasainen. Ennen tiesi aina että minardit ja spykerit yms. oli 5 sekunttia kierros/ neljä kierrosta maalissa perässä.

    Nykyään nuo voimasuhteet elää paljon enemmän, ja mikään talli ei ole tuomittuna sijoille 18-20.



    Alonson vauhti oli kisassa aika hurjaa, kunhan vaan oli tyhjää rataa edessä. Mahtaako Rellu nousta taas loppukaudesta kärkitaisteluihin?


    -joku päivityspaketti jolla hyppäisi muutaman kymmenyksen, niin siinähän se olisi :tongue:
      
  • Ferrari taitaa lopettaa tämän vuoden auton osalta kehitystyön. Autosta on kaivettu sen verran irti kun siitä luontevasti saa. Katseet ensi kauteen, kuka siellä sitten ajaakin :tongue:

    Teknisten vikojen ilmaantuessa on ihan normaalia että ne tulee Kimille!

    No kivi läpi jäähdyttimestä niin minkäs sille voi...



    Brawnilla on pieni lama menossa, johtuuko sitten pelkästään koleista keleistä mm. silverstonessa. Eilisessä kisassa keli oli kuitenkin lämmin, mutta se taisi kuitenkin yllättää useimmat tallit koska epävakaista säätä vielä lauantaina lupailtiin. Turkissahan Brawn kulki vielä tosi hyvin.



    RedBull on kyllä kovassa iskussa ja MacLarenin uhoaminen 0,8s parantuneesta kierrosajasta uusien osien myötä voi riittää tällähetkellä lyömään kiilaa Brawnin ja RedBullin väliin. Jensonin karkumatka voi alkaa hupenemaan nopeammin kuin vielä kuukausi sitten uskottiin!



    Alonso jaksaa kyllä hämmästyttää, olisi toisessa Renaultissa parempi kuski niin voisi edes hiukan päästä jyvälle kuinka kovassa kunnossa Fernando oikeasti on!



    Valitettavasti kisassa ainoastaan alun Heikkijuna piti Webberin rangaistuksen kanssa tapahtumat näinkin jänninä. Unkarissa sitten pitäisi Heikinkin autolla keretä paremmin.

      
  • ...tapahtui sitten tänään:



    http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2009/07/917689



    Todella surullista, mutta oli vain ajan kysymys koska tällaista taas pitkästä aikaa tapahtuu jossain formulaluokassa :ashamed:

      
  • petos:

    ...tapahtui sitten tänään:

    http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2009/07/917689

    Todella surullista, mutta oli vain ajan kysymys koska tällaista taas pitkästä aikaa tapahtuu jossain formulaluokassa :ashamed:




    Erittäin murheellinen viikonloppu moottoriurheilussa muutenkin kun muistaa rallin puolella tapahtuneet turmat.



    http://www.mtv3.fi/urheilu/ralli/uutiset.shtml/arkistot/ralli/2009/07/917223



    http://www.mtv3.fi/urheilu/ralli/uutiset.shtml/arkistot/ralli/2009/07/917488

      
  • jokaka:



    Erittäin murheellinen viikonloppu moottoriurheilussa muutenkin kun muistaa rallin puolella tapahtuneet turmat.






    Jep. Ja kyllähän ralleissa eri puolilla maailmaa tuntuu jatkuvasti tietyin väliajoin tulevan kuolemantapauksia.



    Näitkö tämän surteesin pojan tapauksen videon?



    Miten voi olla noin huonoa onnea? Mikähän lie todennäköisyys että kun toinen ajaa ulos, että sieltä tulee pyörä kovaa nopeutta liikkuvaa kilpakumppania kohti, ja vielä päähän...



    Yhtä vaarallinen tilanne oli muuten lähellä, olisko ollut espanjan GP:ssä Buemilla.

      
  • Iloisempia uutisia:



    http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2009/07/918132





    ''Kun sain auton eteen hieman puhdasta ilmaa, niin kellotin kisassa 11 nopeinta kierrosta. ''



    no huhhuh. Tuo jäi vähän pimentoon kisaa katsoessa.

      
  • petos:

    jokaka:


    Erittäin murheellinen viikonloppu moottoriurheilussa muutenkin kun muistaa rallin puolella tapahtuneet turmat.





    Näitkö tämän surteesin pojan tapauksen videon?

    Miten voi olla noin huonoa onnea? Mikähän lie todennäköisyys että kun toinen ajaa ulos, että sieltä tulee pyörä kovaa nopeutta liikkuvaa kilpakumppania kohti, ja vielä päähän...

    quote]


    Äsken katselin videon, kun asiat menee pieleen niin ne menee...
      
  • Elämä on ihmeellistä ja ilmeisesti se oli Surteesin pojan kohtalo! Ei tarvinnu rollaattorilla enää ajella!

      
  • Mitä tuohon onnettomuuteen nyt voisi sanoa. Karmean huono tuuri, mutta myös vanha rata. F1:set on ajanut Brandsissa viimeksi joskus 80-luvulla ja silloin jo radan turvallisuus oli huono. Nykyään se on edelleen samassa kunnossa. Tuonkin kaiteen olisi pitänyt olla väh. parikymmentä metriä kauempana.



    F2-autot sinänsä ovat turvallisia. Williams ne on rakentanut ja suunnitellut, ja ainakin mainospuheiden mukaan turvallisuus on ihan kuninkuusluokan tasolla.



    Alonsosta olikin juttua jossain, että mies ajeli tyhjällä radalla sekuntia kovempaa kuin vaikkapa Massa, Rosberg tai Button. Hurjaa kyytiä. Saa nähdä tuleeko Rellu taas sekoittamaan pakkaa loppukaudesta.

      
  • Felipe on henkihieverissä (? ) sairaalassa. Toivottavasti nyt selviää terveenä takaisin rattiin.



    Vähän pelottaa mitä huomenna tapahtuu... Imolan tapahtumatkin hiipii mieleen.



    Kukahan muuten korvaa Massan, jos/kun ei ole kunnossa seuraavaan kisaan!? Tuskin varakuljettajat Luca Badoer tai Marc Gene? Michael on myös nimetty varakuljettaja, mutta tuskin hän mitään paluuta tekee.





    Fantastinen suoritus Alonsolta! 8 kierrosta vähemmän on bensaa, mutta jos onnistuu vähän karkaamaan, tuo ei välttämättä pilaa kisaa.



    Saas nähdä taas mitä kerssit tekevät startissa.



    Brawnit jälleen hukassa, vaikka oletin kuuman sään avuin nousevan taas omalle paikalleen. Niillä on todellisia ongelmia. Huvittavaa, ei ole kauan kuin Button veisteli yrittävänsä voittaa kaikki loput kisat :lol:

      
  • Noniin, kuten arvelin taitaa olla Massan kausi taputeltu. Tosin vaikeaa sanoa, kun media jauhaa paskaa häikäilemättömästi ja veistelee ties mitä uutisia milloinkin massan tilasta. Ei tässä tiedä kohta pannaanko kaveri arkkuun vai riittääkö valencian huili.



    Aika kutkuttavaksi menee Ferrarin tilanne, kuka ihme sinne yks-kaks kaivetaan? Ja mihin tämä pystyy verrattuna Kimiin?! tässä on kiminkin ura tärkeässä risteyksessä.



    Turvallisuus on kyllä uskomattomalla tasolla, rengasvalliin voi vetää kahtasataa nokka edellä, ilman että edes jalkoihin sattuu mitään, tai että edes auton nokkapala katkeaa!



    Kuolemantapaus kyllä nähdään ennemmin tai myöhemmin, siitä olen aivan varma. Itseasiassa unkarin startissa oli jälleen ainekset hulluun kolariin, kun hamilton, kimi, vettel ja kumppanit olivat millien päässä ottaa kimmokkeen.

      
  • petos:

    Felipe on henkihieverissä (? ) sairaalassa. Toivottavasti nyt selviää terveenä takaisin rattiin.

    Vähän pelottaa mitä huomenna tapahtuu... Imolan tapahtumatkin hiipii mieleen.

    Kukahan muuten korvaa Massan, jos/kun ei ole kunnossa seuraavaan kisaan!? Tuskin varakuljettajat Luca Badoer tai Marc Gene? Michael on myös nimetty varakuljettaja, mutta tuskin hän mitään paluuta tekee.


    Fantastinen suoritus Alonsolta! 8 kierrosta vähemmän on bensaa, mutta jos onnistuu vähän karkaamaan, tuo ei välttämättä pilaa kisaa.

    Saas nähdä taas mitä kerssit tekevät startissa.

    Brawnit jälleen hukassa, vaikka oletin kuuman sään avuin nousevan taas omalle paikalleen. Niillä on todellisia ongelmia. Huvittavaa, ei ole kauan kuin Button veisteli yrittävänsä voittaa kaikki loput kisat :lol:






    Massa taitaa olla loppukauden sivussa. Iltasanomat repii otsikoita uran loppumisesta silmävammaan, vaikka parempaakin diagnoosia on jo uutisoitu eli silmä olisi kunnossa. En ole lääketieteen ammattilainen mutta ihmetyttää spekulointi kallonmurtuman vakavuudella. Minusta kyseinen vamma on aina vakava! Lähitulevaisuudessa pienempikin tärsky voi käydä Felipelle kohtalokkaaksi.



    Espanjalaiset uskovat ehdottomasti Alonson ajavan Ferraria Massan tuuraajana. Ei ole huhuilla mitään rajaa...

    Kuskivalinta on kyllä mielenkiintoinen, Genellä ja Badoerilla ei kilpailukokemusta ole ties koska viimeksi?



    Kerssit meni startissa menojaan! Uskomaton laite! Onneksi Kers-autojen vauhti oli lähdön jälkeenkin hyvää, eikä nappia tarvittu pelkästään sijoituksen puolustamiseen.



    Kimltä hyvä kisa pitkästä aikaa, toiseksi nopein kilpailukierros plakkariin pienistä ongelmista huolimatta.



    Renaultille ankara rangaistus huolimattomuudesta. Alonso pois kotikisasta? Viikon takaiset tapahtumat vaikuttivat liikaa tässä tilanteessa.



    Brawnilla on todellinen taantuma, ei kulje aika-ajossa eikä kisassa!

      
  • Ja paljonkohan tuohon kerssiin on käytetty kehitysrahaa, eli mitä ihmeen hyötyä siitä noin yleensä ottaen on ? Toki sillä saadaan vauhtietua, mutta toisaalta, jos sitä ei kenelläkään olisi, niin silloinhan sitä ei kukaan kaipaisi....turhaa rahan tuhlausta, sanon mitä. Ei sillä etteikö koko laji ole juuri sitä, mutta silti....



    Ja kyllä, katson formuloita ihan suorana niinkuin moni muukin, mutta kritisoidakin aina pitää voida. :smirk:

      
  • jokaka:



    En ole lääketieteen ammattilainen mutta ihmetyttää spekulointi kallonmurtuman vakavuudella. Minusta kyseinen vamma on aina vakava!

    -siinä käsityksessä minäkin olen. Tuo koomassa pitäminen ja aivojen turvotus ( josta on kerrottu ) ovat myös merkkejä siitä että vakava tärsky se on.


    Lähitulevaisuudessa pienempikin tärsky voi käydä Felipelle kohtalokkaaksi.


    -näin on. On sitä ennenkin huilittu varotoimenpiteenä pitkiä aikoja, ja vähän vähemmän vakavien aivotäräysten
    ( kuin tämä Felipen ) takia.

    Ja jos näköön tai näkökenttään on tullut jotain pysyviä vauriota, se on myös luultavasti formulaykkösissä ajelut ajeltu.

    Saattaa olla että se paikka Alonsolle ensi kaudeksi aukesi tällä tavalla?

    Kumma ettei ole sitä Rossia jo väläytelty sinne Ferrarille...



    Espanjalaiset uskovat ehdottomasti Alonson ajavan Ferraria Massan tuuraajana. Ei ole huhuilla mitään rajaa...


    -nehän onkin aivan päästään sekaisin. Itse en usko että Renault on kovin halukas laskemaan sitä sinne, sillä alonsohan on niiden syömähammas. Alonso kuitenkin taistelee tiimipisteistä joka kisassa, kun Piquet jr ja joku mahdollinen rookie säheltäisivät siellä kympin sakin huonommalla puolella.


    Kuskivalinta on kyllä mielenkiintoinen, Genellä ja Badoerilla ei kilpailukokemusta ole ties koska viimeksi?


    -Siitä on todella pitkä aika, eikä nuo ole mitään kovin kummoisia pystyneet koskaan esittämään, varsinkaan badoer.

    Maikkeli saattaisi pestä koko porukan, ja hänethän Ferrari taatusti tahtoisi sinne.


    Kerssit meni startissa menojaan! Uskomaton laite! Onneksi Kers-autojen vauhti oli lähdön jälkeenkin hyvää, eikä nappia tarvittu pelkästään sijoituksen puolustamiseen.


    -Kimi kertoi muuten haastattelussa että heidän autonsa on nopeampi kersin kanssa, ihan muutenkin kuin vain ohituskamppailuissa. Että niin hyödytön laite se on..

    Ilman kers starttia olisi voinut tulla jokin vitos-kutossija. Tuo startti nimenomaan toi hamiltonille voiton ja kimille kakkostilan. Siellä olisi ehkä ajettu jonossa red bullien takana ja hävitty.



    Kimltä hyvä kisa pitkästä aikaa, toiseksi nopein kilpailukierros plakkariin pienistä ongelmista huolimatta.

    -joo, nyt oli vanhaa hyvää kimiä.


    Renaultille ankara rangaistus huolimattomuudesta. Alonso pois kotikisasta? Viikon takaiset tapahtumat vaikuttivat liikaa tässä tilanteessa.


    -Minusta aika ankara rankaisu. Kyllä he siitä vahingosta maksoivat jo kovan hinnan. Tosin, olisivat saaneet komentaa kuskin heti radan sivuun, eikä tuolla lailla nilkuttamaan radalle, kun tietää että pyörä irtoaa hetkenä minä hyvänsä, ja että kisasta ei pisteitä ole tulossa uuden pyörän vaihtamisen jälkeenkään.


    Brawnilla on todellinen taantuma, ei kulje aika-ajossa eikä kisassa!

    -tämä on ihan ennennäkemätöntä. Tuskin ikinä on niin paljon kauden alussa muita paremilla autoilla oltu ajamalla yhtäkkiä sijoilla 7-->
      
  • Ammattilainen:

    Ja paljonkohan tuohon kerssiin on käytetty kehitysrahaa, eli mitä ihmeen hyötyä siitä noin yleensä ottaen on ? Toki sillä saadaan vauhtietua, mutta toisaalta, jos sitä ei kenelläkään olisi, niin silloinhan sitä ei kukaan kaipaisi....turhaa rahan tuhlausta, sanon mitä. Ei sillä etteikö koko laji ole juuri sitä, mutta silti....

    Ja kyllä, katson formuloita ihan suorana niinkuin moni muukin, mutta kritisoidakin aina pitää voida. :smirk:




    Pirun kallista voimaahan se KERS tuo. Toisaalta tallit kyllä kuluttaa KAIKEN rahan minkä irti saavat! Olen ajatellut asian toisinpäin eli jos KERS olisi kaikilla, miten kilvanajo olisi muuttunut?

      
  • Alkaa olemaan todella huvittavaa tämä uutisointi Massan tapauksen tiimoilta :confused:



    Sanotaan ettei tiedetä vielä jääkö hänelle silmävamma, ja hetken päästä joku ''tietää'' ettei jää.



    Jauhanta Schumin paluusta on tietysti pakollista. Ei kellekkään tule sitten mieleen että hänhän on LOPETTANUT??! Ei hän ole mikä tahansa pelle mikä rientää kiimassa Ferrarirattiin heti hätiin kun paikka aukeaa. Tuo paikka olisi ollut hänen niin kauan kuin hän halusi, mutta on jo lopettanut uransa.



    JJ uhoili että ''schumi saisi selkään kimiltä''. Taisi olla vain raflaavia otsikoita urpoille- varten heitetty kommentti. JJ kun on yleensä ihan asiallinen kommentaattori.



    Tyhmä juttu, sillä jos nuo hemmot ajaisi siellä, tuskin siinä kumpikaan saisi selkäänsä, kovia kuskeja molemmat.



    Ja jos saisi niin veikkaan kyllä että se kimi nimenomaan olisi. Asia kun on niin että



    1) viimeisessä kisassa schumi vei kimiä kuin mätää kukkoa, ja lopetti joukon parhaana kuljettajana, eikä se asia ole mihinkään muuttunut.



    2) Kimin tason mittari on Massa, ja kohta kolme kautta ovat ajaneet tasavauhtia, massan ollessa jopa niskan päällä. Schumi voitti Massan aina mennen tullen.



    3. Lopettamisen jälkeen Schumi on voittanut useita karting ym. kilpailuja

    joissa on ollut mukana tämän hetken F1 parhaimmistoa, viimeksi juuri ennen unkarin kisoja. Ja onhan hän käynyt vetämässä pohjat testeissäkin.



    Mihin tuollaisen ilmiömäisen urheilijan lahjat olisi muka hävinneet.





    Taitaa olla otsikot näin kesäaikaan vähissä, että pitää kaikkea roskaa julkaista, kunhan vain joku ''lähde'' jossain on jotain sanonut.

      
  • Fisichella Ferrarin rattiin loppukaudeksi!

    Mielenkiintoista spekulointia Turun Sanomissa.

    http://www.ts.fi/f1/uutiset/63806.html



    BMW:n päätös lopettaa F1:ssä ei ole hyvä uutinen. Kausi ollut tosin Baijerilaisille umpisurkea, mutta olisi tainnut ajot loppua vaikka olisi paremminkin mennyt.

    Nyt vaan jää fiilis luuserina häipymisestä!

    Tosin uusia tulijoitahan oli kuukausi sitten jonoksi asti, joten kai tallille jatkaja löytyy.

      
  • Ferrari on valintansa tehnyt!

    Ei tarvitse enää spekuloida muuta kuin siitä että miten Schumacher pärjää Kimiä vastaan? Mestarille outoja ratoja tulossa Valencia , Singabore ja Abu Dhabi.

      
  • jokaka:

    Ferrari on valintansa tehnyt!
    Ei tarvitse enää spekuloida muuta kuin siitä että miten Schumacher pärjää Kimiä vastaan? Mestarille outoja ratoja tulossa Valencia , Singabore ja Abu Dhabi.






    Aivan järjetöntä jos minulta kysytään. Homma on näyttänyt vaarallisuutensa kuten lähiaikoina on nähty, ja vaarallisia ratoja on tulossa ( Spa, Monza, Valencia katuratana aina vaarallinen ).



    Täytyy olla äijällä MIELETÖN voiton ja kilpailemisen vimma kun vielä lähtee- no, överiksihän asiat välillä meni juuri tuon voittohulluuden takia.



    Osasyynä kai jokin kiitollisuus/lojaalisuus Ferrarille, joka nimenomaan häntä sinne on pyytänyt.



    Jännää on myös että kovasti painotetaan tuota että ''mikäli kipeää saanut niska kestää ajamisen''. Ihan kuin pidettäisiin jotain ovea rakosellaan luistaa vielä hommasta..

      
  • Autonvalmistajien mielenkiinto näyttää käyvän aika vähiin. Veikkaan Toyotan lopettavan seuraavaksi. BMW:n uusi linja on pitkälti sama mitä mieltä itse olen. Perheautojen markkinointiin on järkevämpiäkin tapoja kuin kiertää kilparataa nopeasti jollakin typerällä muovilelulla, jolla ei ole mitään tekemistä markkinoitavan perheauton kanssa. Tähän tuhlatut rahat voi käyttää johonkin, josta on oikeasti hyötyä.



    "It's a resolute step in view of our company's strategic realignment," said board chairman Dr Norbert Reithofer.



    "Premium will be increasingly defined in terms of sustainability and environmental compatibility. This is an area in which we want to remain in the lead.



    "We are continually reviewing all projects and initiatives to check them for future viability and sustainability. Our formula one campaign is thus less a key promoter for us."



    It was confirmed that the saved money would be used for "new drive technologies and projects in the field of sustainability", and involvement in other motor racing series including American Le Mans.

      
  • ''Autonvalmistajien mielenkiinto näyttää käyvän aika vähiin''











    Unohditko jotain anti-formula- kiimassasi?



    Tallit eli autonvalmistajista Mercedes, Renault, Toyota ja Ferrari sopivat JUURI ÄSKEN jatkosta F1:ssä.



    Miksi, jos se on sinun mukaasi niin typerää?! nyt olisi ollut hyvä paikka ketjureaktiona poistua loppujenkin, lamaan yms. vedoten.



    Sinun pitäisi ihan oikeasti olla tuolla mercedes-benzin tai Renaultin markkinointi ja talouspuolen nuijan varressa -tiedät paljon paremmin nämä asioiden laidat, hyödyt ja haitat.

      
  • petos:


    Unohditko jotain anti-formula- kiimassasi?

    Tallit eli autonvalmistajista Mercedes, Renault, Toyota ja Ferrari sopivat JUURI ÄSKEN jatkosta F1:ssä.

    Miksi, jos se on sinun mukaasi niin typerää?! nyt olisi ollut hyvä paikka ketjureaktiona poistua loppujenkin, lamaan yms. vedoten.

    Sinun pitäisi ihan oikeasti olla tuolla mercedes-benzin tai Renaultin markkinointi ja talouspuolen nuijan varressa -tiedät paljon paremmin nämä asioiden laidat, hyödyt ja haitat.

    Upeasti ohitat asian itsensä ja yrität vain keskittyä henkilökohtaisuuksiin. Mercedes ei muuten kuulu tallien listalle...



    Miksi Daimler poltti tajuttomia summia rahaa sekaantumalla Chrysleriin, vaikka se minun ja monien muidenkin mielestä oli typerää? Miksi sama firma lähti kehittämään henkilöautojaan 90-luvulla suuntaan, jonka aiheuttamat ongelmat moni pystyi näkemään etukäteen? Ei toiminnan mittakaava sitä takaa, etteikö vääriä päätöksiä tehtäisi. Tälle kyseiselle toimijalle on sattunut kaksi todella ison mittakaavan virhettä, jotka ovat maksaneet paljon rahaa ja paikan maailman suurimpana premium-luokan valmistajana. Onko täysin mahdoton ajatus, että muitakin virheitä on voitu tehdä?



    Mitä jos yrittäisit miettiä seuraavaksi itse noita BMW:n päätöksen takana olevia perusteluja, etkä mene isojen firmojan päätösten taakse piiloon?

      
  • NHB:




    Miksi Daimler poltti tajuttomia summia rahaa sekaantumalla Chrysleriin, vaikka se minun ja monien muidenkin mielestä oli typerää? Miksi sama firma lähti kehittämään henkilöautojaan 90-luvulla suuntaan, jonka aiheuttamat ongelmat moni pystyi näkemään etukäteen? Ei toiminnan mittakaava sitä takaa, etteikö vääriä päätöksiä tehtäisi. Tälle kyseiselle toimijalle on sattunut kaksi todella ison mittakaavan virhettä, jotka ovat maksaneet paljon rahaa ja paikan maailman suurimpana premium-luokan valmistajana. Onko täysin mahdoton ajatus, että muitakin virheitä on voitu tehdä?


    -kuten formula 1 toimintaan satsaus?

    Niin kauan kuin sinne panostavat, tulkitsen että se ei ole ainakaan suuren luokan virhe. Jos vetäytyvät sieltä, sitten se luultavasti on. Mutta kun nyt on näin.
    Viime kisastakin saatiin muuten hieno mersumainos.

    BMW:lle se oli huono bisnes, koska haluttua menestystä ja näkyvyyttä ei saavutettu. Jos viime kauden nousu olisi jatkunut, ja eivät olisi pudonneet hännille täksi kaudeksi -en usko että olisivat lopettaneet.

    Kannattaisi pitää mielessä että sinulla tässä on se todistamistaakka tehtävänään, ei minulla. Sinä tässä lauot kovia väitteitä homman järjettömyydestä ja rahan tuhlaamisesta ilman hyötyä.

    Minun argumenttieni puolesta puhuu se konkreettinen teko, että vaikeasta tilanteesta huolimatta nuo merkit jatkavat sarjassa, josta on pakko vetää johtopäätös että mukana olosta on heille hyötyä.

    Esim. Renaultin ja Toyotan olisi ihan luontevaa ollut lopettaa nyt talouskriisiin ja miinuslukuihin vedoten, ja yksityistallia tilalle. Jostain syystä ne jatkavat, sinä voit kertoa meille urpoille että miksi.



    Mitä jos yrittäisit miettiä seuraavaksi itse noita BMW:n päätöksen takana olevia perusteluja, etkä mene isojen firmojan päätösten taakse piiloon?


    -aivan sama mitä joku BMW-pamppu satuilee syyksi mediassa, idioottikin tajuaa että suurin syy oli surkeassa menestyksessä.

    BMW:t sijoilla 16-20 ei ollut sitä mainosta joka sopii BMW:n imagoon.

    Ei ne mihkään olisi vetäytyneet jos olisivat viime kauden tapaan taistelleet voitoista, ja saaneet sitä hyvää mainosta ja näkyvyyttä jota on tarkoitus hommalla saavuttaa.


    Ja jos ahdistustasi F1 tallien suurista kuluista lohduttaa, syntynyt sopu takaa suunnitellut kululeikkaukset, ja lisää on varmasti tulossa sillä rintamalla.
      
  • Piquet juniorille monoa. Ihmeen kauan se saikin siellä papan nimellä ratsastaa, eikä saanut puoleentoista kauteen yhtään mitään aikaiseksi.



    Juu, aina vaan menee mielenkiintoisemmaksi. Nyt siellä on paikka auki, kenties bemarilta työttömäksi jääneille?



    Miten käy bemarin raunioille, ja tuleeko ensi kaudeksi kolmen auton ajattaminen.



    Paljon on kysymysmerkkejä...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit