I-Pace

74 kommenttia
2
  • BMW ilmoitti tuovansa autoihinsa uudenlaisen joustavan rakenteen, joka mahdollistaa jatkossa minkä tahansa BMW:n mallisarjan toimittamisen myös sähköisenä versiona.

    Latauspaikkojen määrä on suuressa ristiriidassa siihen että olisi mielekästä omistaa pelkästään sähköauto. Porkkanoita ja runsaasti lisää latauspaikkoja niin homma etenee toivotusti. Hybridi on suorastaan järkevä vaihtoehto nyt jonka hankintaa valtio vielä jonkin aikaa "tukee" veropolitikallaan pienempien päästöjen ollessa helpotusen perusteena. Uutta autoa ostava päätyy hyvin todennäköisesti hybridiin hinta ratkaisee joskin diesel tulee jossain tapauksissa paljon ajavalle ehkä vielä hieman paremmaksi vaihtoehdoksi käyttökulujen osalta. Dieselauto on vielä pitkään ykkösvaihtoehto monelle uuden auton ostajalle.

      
  • kyllähän se kohta voi olla konkassa, velkarahalla toimittu ja miinusta tekee rankalla kädellä, kunhan perinteiset valmistajat alkavat tekemään näitä kunnon sähköautoja niin kyllähän se Tesla on helisemässä, ihme että on toiminut näinkin pitkään.
    

    Rahoitus on kylläkin ymmärtääkseni suurimmalta osalta sijoittajilta kerätty ihan osakemarkkinoilta. Kysyntää tuntuisi Teslalla riittävän, joten siinä mielessä kilpailu ei ole isoin ongelma, vaan kaikki riippuu tuotannon rullaamisesta.

    Tarkennan vielä intelligentsialle, että Bemarin i-sarjasta et löydä kuin täyssähköautoja, joko i3:n tai i8:in.
    

    i8 on ladattava hybridi ja i3:sta on tarjolla sekä plugari- että täyssähköversio.

      
  • NHB:
    i8 on ladattava hybridi ja i3:sta on tarjolla sekä plugari- että täyssähköversio

    I stand corrected, niin kuin sanotaan.

      
  • Mitä olen lukenut ensikommentteja I-Pacesta niin kiinnostus vaan kasvaa. Ainut mitä pidän negatiivisena on se että akkukerros lattian alla on nostanut lattiaa niin että autossa istutaan "matalalla" eli vähän kuin sedanissa. Sitä kun on tottunut korkeaan SUV penkkiin viimeiset 10 vuotta niin jalat ojossa istuminen ei houkuta. Mutta se selviää kun autoon pääsee istumaan. Muuten auto sopii minun ajoprofiiliin. Lisäksi latausasemia on ilmestynyt viime aikoina kiihtyvää vauhtia. Paras setti tuli Jyväskylään Seppä-kauppakeskukseen jossa 18 type2 paikkaa. Myöskin vakioreiteillä asemia löytyy useita ja meidän kirkonkylän Teboilillekin tuli 50kWh asema josta ainakin vielä lataa ilmaiseksi. Harvat periferia vierailut voi sitten hoitaa V8:lla. Joten odottelen kunhan saavat leasinghinnat laskettua niin sitten katsotaan vaihtuuko PHEV EV:ksi.

      
  • @Puolijauho, Nissan Leaf ei riitä minun perheeni ainoaksi eikä miksikään muuksikaan autoksi. Jos meillä olisi vain yksi auto, se olisi minun nykyinen autoni, jonka toimintamatka on noin 1.000km, kyytiin mahtuu 5 henkeä + 5 laskettelukamat + paljon muuta ja koira. Haluan myös nelivedon ja parhaan mahdollisen passiivisen ja dynaamisen turvallisuustekniikan. Lisäksi tällä ajaminen on kivaa, mitä Leafilla ajaminen ei ole.

    Noin yleisemmin ottaen tämä akateeminen "keskimääräinen" ajomatka on aika hupaisa virhekäsitys kulutusvalintojen ohjaajana. Se ei päde oikeastaan mihinkään, miksi sitten 100k hintaisiin autoihin? Itänaapurissa tätä kyllä kokeiltiin. Kummasti ne Wartburgit ja Ladat katosivat kun vaihtoehtoja tuli tarjolle.

    Mutta autojen suhteen vain täysi torvelo laittaa kymmeniä tuhansia - tai yli sata tonnia - tuotteseen joka ei täytä tehtäväänsä lähestulkoon aina. Auton lataaminen esim Helsinki-Tahko-matkalla on lähinnä huono vitsi. Maksaisin siis muutaman kymppitonnin istuakseni kitisevän perheen kanssa tunteja ABC:llä. Ei helv...

    Auton ostopäätöksessä on toki irrationaalinen fiilispuolensa. Siinä suhteessa I-PACE on minun mielestäni pitkällä ainoaan tällä hetkellä tarjolla olevaan vaihtoehtoon, Teslaan verrattuna. I-PACE:n valmistaja on kokenut ja luotettava ja ennen kaikkea auto näyttää autolta.

      
  • "Tila-auto tyyppinen BMW 225xe iPerformance taitaa olla lataushybridi. Mitähän tuo x tuossa tarkoittaa, en ole BMW-ekspertti?"

    x = xdrive = neliveto, vaikkakin noissa etuvetoisissa poikkeaa perinteisestä bemarin nelivetoratkaisusta. 225xe tapauksessa kyseessä on samanlainen twin engine tyyppinen ratkaisu kuin Volvolla, eli polttomoottori etupyörillä ja sähkömoottori takapyörillä.

      
  • Noin yleisemmin ottaen tämä akateeminen ”keskimääräinen” ajomatka on aika hupaisa virhekäsitys kulutusvalintojen ohjaajana. Se ei päde oikeastaan mihinkään, miksi sitten 100k hintaisiin autoihin? Itänaapurissa tätä kyllä kokeiltiin. Kummasti ne Wartburgit ja Ladat katosivat kun vaihtoehtoja tuli tarjolle.
    
    Mutta autojen suhteen vain täysi torvelo laittaa kymmeniä tuhansia – tai yli sata tonnia – tuotteseen joka ei täytä tehtäväänsä lähestulkoon aina. Auton lataaminen esim Helsinki-Tahko-matkalla on lähinnä huono vitsi. Maksaisin siis muutaman kymppitonnin istuakseni kitisevän perheen kanssa tunteja ABC:llä. Ei helv…
    

    Sinun ajatusmaailmasta, jossa yhden auton on täytettävä kaikki tarpeet, voisi myös vetää yhteyksiä suunnitelmatalouteen. Markkinatalous sen sijaan ottaa huomioon ihmisten tarpeita yksilöllisemmin. Esimerkiksi omiin tarpeisiini sellainen bussi, johon menee "5 henkeä + 5 laskettelukamat + paljon muuta ja koira", olisi joka kerta huono valinta. Onneksi markkinataloudessa on monenlaisia vaihtoehtoja.

    Kannattaako muuten lähteä ollenkaan matkalle, jos perheen kitinä tympii noin paljon?

      
  • I-Pacen toimintamatka on 540 km (valmistajan ilmoitus) eli melko hyvä.

    Noin yleisesti ottaen niin pitkien ajomatkojen suunnittelu sen mukaan missä autoa voi ladata tuntuu kyllä aika turhauttavalta.

      
  • "Mutta autojen suhteen vain täysi torvelo laittaa kymmeniä tuhansia – tai yli sata tonnia – tuotteseen joka ei täytä tehtäväänsä lähestulkoon aina."

    Aika usealle omalla rahalla autonsa ostavalle saattaisi olla kustannustehokkainta omistaa auto, joilla pärjää taajama/kehätieolosuhteissa (sähköauto/hybridi) ja reissuihin sitten reilunkokoinen vuokra-auto. Ja jos tuo ei ole vielä kannattavaa (osalle se olisi sitä jo nyt), niin eiköhän siitä vielä tule "kannattavaa" pakko-ohjattuna, koska päästöpolitiikka tulee vaikuttamaan lähitulevaisuudessa paljon meidän kulutukseen autojenkin osalta. Haluttiin sitä tai ei.

      
  • @NHB Onko E-sarjan Mersu bussi?

    Nyt YO-kokeiden aikaan onkin mukava kerrata sisälukutaidon perusteita. Viestissäni kirjoitin nimenomaan kitisemättömän tilanteen säilyttämisestä. Kirjoitin myös "jos olisi yksi auto". Nyt niitä on kaksi. Kohta luultavasti kolme.

    Tässä on ihan sama tilanne kuin sähköautoissa/vuokra-autoissa/yhteiskäyttöautoissa, jne. Homma ei toimi, jos auto ei mahdollista niitä asioita joita sillä pitäisi tehdä. Jos sunnuntaiaamuna on hyvä sää, lähden perheen kanssa rinteeseen sen sijaan että lähtisin miettimään mistä saan vuokra-auton tai ajelemaan jonnekin sellaista hakemaan. Rahalla saa ja Daimlerilla pääsee.

    Motorisoidun liikkumisen suhteen ollaan (olevinaan) murroksessa. Puhutaan täysin automatisoiduista autoista, lentävistä takseista ja ties mistä. Aikuisten oikeasti ainoa meneillään oikeasti oleva muutos on sähköautojen (hidas) lisääntyminen. Oikeastaan kaikki muu on teknologia-alalle, erityisesti Piilaakso-vetoiselle sellaiselle, ominaista hehkutusta. Mikä on sinällään ihan viihdyttävää. Mutta jos jäisin odottamaan näitä itsestään kulkevia härpäkkeitä, olisin käsitykseni mukaan kuollut tai ainakin liian vanha niihin Tahkon rinteisiin kun kyyti vihdoin tulee.

    Mutta I-PACE on mielenkiintoinen ja kivannäköinen. Sopisi hyvin ykkös-, kakkos- tai kolmosautoksi meille.

      
  • Pakkaajan taitosi ylittävät kyllä omani, jos saat yhteen E-Klasseen mahtumaan:
    -5 henkeä
    -5 laskettelukamat
    -paljon muuta
    -koira”

      
  • Ei kait suksia raahata mukana kovin usein vuodessa.
    Peräkärry tai laatikko katolle on ratkaisu.

      
  • Olen PiiJein kanssa täysin samaa mieltä. Vaikka harvemmin autolla tulee ajettua todella pitkiä matkoja, niin haluan, että autoni siihen kykenee. Mitään vuokra-autoja en hommaa, mikäli joku ei aseella siihen pakota. Siksi en ole vielä täyssähköautoa hommanut, vaikka periaatteessa sellainen voisi kiinnostaa. Eipä kyllä vaihtoehtojakaan ole pahemmin ollut ennen Jaguaria.

    Kakkosautomme voisi olla täyssähköauto, mutta siinä tulee ongelmaksi hinta. Sähköauto on tällä hetkellä hintansa puolesta järkevä vain kalliimmassa autoluokassa. Jos noin 30 kilolla saisi yhtä hyvän sähkiksen kuin perinteisenkin auton, alkaisin jo vakavasti harkita asiaa. Eiköhän sekin päivä vielä koita.

      
  • I-Pacen esitettä selatessani huomasin että auto onkin varustettu vain 7 kWh 1-vaihe laturilla. Tämä siis tarkoittaa ettei auto pysty hyödyntämään AC kolmivaihe latureita, tyypillisiä 22 kWh:n tolppia mitä on noussut moniin ostoskeskuksiin ja parkkihalleihin. Arkikäytössähän tämä ei juuri haittaa mutta omalla kohdallani työkeikat hankaloituisi. 3-4h keikan aikana ei autoa saisikaan ladattua täyteen 250-300km matkan jälkeen vaan vaatisi pyähtymisen pitemmäksi ajaksi lataamaan DC laturille matkan varrelle. Ajatus olisi niin että tuollaisen 600 km päivämatkan voisi hoitaa kahvitauoilla ja keikkapaikalla ladaten niin ettei aikaa kulu enempää kuin polttomoottorisella autolla.

      
  • Ei taida kovin monessa mallissa olla vielä laturia, joka pystyy hanskaamaan tuon 22kWh AC kolmivaiheisena. Tesloissa uudehkolla softaversiolla taidettiin sallia 16.5kWh AC kolmivaiheisena.

      
  • NHB: Pakkaajan taitosi ylittävät kyllä omani, jos saat yhteen E-Klasseen mahtumaan: "paljon"
    Suksiloota katolle ja tavaratilan tilanjakaja koiralle, niin mikäs tuossa? Takapenkin keskipaikka on ainoa istujan koolle kriittinen mitta.

    Näihin kommentteihin saa kyllä tottua, kun monien mielestä "eihän siinä ole kuin lisähinta tähdestä". Isokorisen farkun tilat voittavan katumaasturin pitää olla XC kokoluokkaa. Yli 180-senttisen kuskin takana W212 sedanissa on tavaratilaa pidemmästi kuin vaikkapa Skoda Kodiaqissa penkit kaadettuna.

    Kuulostaa siltä, että PiiJein auto on S212 E350 4Matic?

      
  • Mikko-L: Olen PiiJein kanssa täysin samaa mieltä. Vaikka harvemmin autolla tulee ajettua todella pitkiä matkoja, niin haluan, että autoni siihen kykenee.
    Vuokraaminen tuntuu luovuttamiselta. Tuntuu luontevammalta ostaa auto niihin olosuhteisiin, joissa arvelee ajavansa.

    Mikko-L: Kakkosautomme voisi olla täyssähköauto, mutta siinä tulee ongelmaksi hinta. Sähköauto on tällä hetkellä hintansa puolesta järkevä vain kalliimmassa autoluokassa.
    Juuri näin. Oman autotallin ulkopuolisten latauspisteiden tarve katoaa, kun pitkämatkalaiselle on tarjolla myös pitkän matkan auto.

      
  • Suksiloota katolle ja tavaratilan tilanjakaja koiralle, niin mikäs tuossa? Takapenkin keskipaikka on ainoa istujan koolle kriittinen mitta.
    

    No tietty jos lisäilee kapasiteettia, niin sittenhän alkaa sopimaan. Isompaa boksia vain, niin alkaa sopimaan. Kantavuus ja boksin koko vain rajoittavat. Kärry vielä perään, niin ”sopii” myös kelkka kyytiin.

    Vuokraaminen tuntuu luovuttamiselta. Tuntuu luontevammalta ostaa auto niihin olosuhteisiin, joissa arvelee ajavansa.
    

    Enpä ole vielä koskaan tuollaista tunnetta kokenut autoja vuokratessa. Positiivisia ajatuksia kyllä syntyy aina, kun tulee käytettyä noita nykypäivänä oikein hyvin toimivia palveluita. Syksyllä tuli ostettua muutamia isompia henkilöautoon sopimattomia esineitä, enkä voinut kuin ihastella sitä, kuinka näppärästi pakun saa varattua monista pisteistä ympäri kaupunkia nettipalvelun kautta nopeasti, edullisesti ja ilman varauksia. Itse vuokraan satunnaisesti tilanteeseen sopivan auton paljon mieluimmin kuin luovun sähköllä ajamisesta tai normaaliin käyttöön paremmin sopivasta autosta.

      
  • NHB: Itse vuokraan satunnaisesti
    Juuri sehän tässä onkin tärkeää, että tunnistaa oman tyypillisen käyttötilanteen. Erikoisemmat kuljetukset voi hoitaa vaikka vuokraamalla tai peräkärryllä.

    Jos sinä ajat mieluummin hiihtoreissusi vuokrapakulla tai aiemmin mainitsemallasi bussilla niin antaa palaa vain, ei se ole meiltä mieluummin henkilöautolla liikkuvilta pois. Mutta hiihtäjälle suksien kuskaaminen ei ole satunnaista ja siksi käyttöauto on varsin epäkäytännöllinen, elleivät sukset mahdu mukaan.

    NHB: Kärry vielä perään, niin ”sopii” myös kelkka kyytiin.
    Tarkoitatko joidenkin hybridien olematonta vetopainoa, vai miten peräkärry liittyy auton kuormauskykyyn?

    NHB: tuli ostettua muutamia isompia henkilöautoon sopimattomia esineitä, enkä voinut kuin ihastella sitä, kuinka näppärästi pakun saa varattua
    Minusta kotiin saakka toimitus on vielä näppärämpi.

      
  • Mutta hiihtäjälle suksien kuskaaminen ei ole satunnaista ja siksi käyttöauto on varsin epäkäytännöllinen, elleivät sukset mahdu mukaan.
    

    Tuossa nyt oli mukana aika tavalla muutakin kuin sukset.

    NHB: Kärry vielä perään, niin ”sopii” myös kelkka kyytiin.
    Tarkoitatko joidenkin hybridien olematonta vetopainoa, vai miten peräkärry liittyy auton kuormauskykyyn?
    

    Peräkärry liittyy suksiboksiin.

    Minusta kotiin saakka toimitus on vielä näppärämpi.
    

    Monella kaupalla nuo ovat vain aika hitaita. Jos tarve on välitön, noiden palveluiden kätevyys sulaa. Nuo hankinnan, joista itse puhuin, olivat kertakäyttökulttuurin vastujalle ominaiseen tyyliin käytettyä tavaraa yksityisiltä ihmisiltä, joilla tuskin tuollaista palvelua on. Eikä tuolla ole tarvettakaan, kun kaupan tekemisen jälkeen käy vain poimimassa lähimmän pakun ja ajaa tavaran uuteen kotiin. Tunnissa on tehty kaupat ja palautettu jo se pakukin odottelemaan seuraavaa asiakasta.

      
  • Pääsiäisenä oli hyvä surffailla sähköautojuttuja. Sen verran tuosta I-Pacen 1-vaihe latauksesta opin että vaikka sen nimellinen teho on 7 kWh niin kotilatauksessa harvemmalla on 32A syöttöjä jota tuo 7 kWh vaatii. Eli pelataan 16A max jolloin jäädäänkin 3,5 kWh tehoihin. Tuolla teholla tyhjäksi ajettu akku vaatii toista vuorokautta ennen kuin on täynnä. Toki yön yli ladaten saa akkuun toista sataa km mahdollistavan latauksen jolla jo päässee pikalaturille tarvittaessa. Etsiskelin myös DC laturia mutta hinnat pyörivät tuhansissa joten siihen menisi kolmen vuoden bensarahat. Mutta täytyypä pyörähtää autoa katsomassa ensi viikolla kun on esittelykiertueella Suomessa.

      
  • Ehkä sähköauto ei ole vielä oikein luonteva valinta, jos pitäää ajella peräkkäisinä päivänä useiden satojen kilometrien matkoja. Pitkän matkan ajoo joku aerynaamisempi mallikin olisi soveliaampi. Paljonkohan muuten maksaisi hankkia 32 ampeeria laturille. Tuolla yön aikana ehtisi lataamaan jo aika monta kilometriä.

      
  • Tuo 32A 1-vaihekuorma ei ole myöskään sähkölaitoksen suosiossa. Periaatteessa teho riittää, mutta tulee vinokuormia, kun koko talon lämmitysteho tai sähkökiukaan teho on kytkettynä yhdelle vaiheelle.

    Miksi noin suurta tehoa yritetään kytkeä vain yhdelle vaiheelle?

      
  • "Miksi noin suurta tehoa yritetään kytkeä vain yhdelle vaiheelle?"

    Mitä foorumeilta löysin niin Jenkeissä ja Englannissa 1-vaihe syötöt kotona on aika yleisiä. Manner Euroopan puolelta taas huutelevat 3-vaihe syöttöä tukevien latureiden perään.
    Lisäksi 1-vaihe laturi on halvempi tehdä autoon kuin 3-vaiheinen. Tosin ei näissä hintaluokissa pitäisi kokonaiskustannuksissa olla suurta merkitystä. Halvemman luokan autoissa sen ymmärtäisi paremmin ja kun katselin noita autojen latureiden tehoja niin 3-7 kWh välillä nekin pääsääntöisesti ovat.

      
  • Eikös tuossa käytetä 2*16 A, eli kahteen vaiheeseen kytkettävää virtalähdettä, Audilla taitaa olla sama järjestely

      
  • Ensikisi pitäis ymmärtää tehon ja energian ero, niilä on vissi ero. Tehon yksikkö on esim. kW ja energian kWh. Energia saadaan kertomalla teho ajalla. Eikä tämä ole pilkun viilausta, koska täällä netissä näkee mitä ihmellisimpiä laskelmia sähköauton lataukseen liittyen.

      
  • 32A ja 7 kW ovat silti täysin linjassa keskenään, joten erehtymisen vaaraa ei tässä tapauksessa ollut, vaikka aiemmin puhuttiinkin 7 kWh energiamäärästä tarkoittaen 7 kW tehoa 32A sulakkeelta yhdellä vaiheella.

    Silti 2-vaihekytkentä on yhtä outo viritys kuin 1-vaihekin. Olisi paljon helpompaa tasata vinokuormat talokohtaisesti kuin yrittää balansoida koko kadun eri aikaa elävien asukkaiden kulutusta. Kaikki muut saman teholuokan laitteet kytketään kolmivaiheisena. Miksi auton lataus olisi älytön poikkeus hyvään periaatteeseen?

    Ajallisten kulutushuippujen tasaus jää silti muilla keinoin hoidettavaksi, vaikka vinokuormat eliminoitaisiinkin 3-vaihelatauksella.

      
  • Halvemman luokan autoissa sen ymmärtäisi paremmin ja kun katselin noita autojen latureiden tehoja niin 3-7 kWh välillä nekin pääsääntöisesti ovat.
    

    Markkinat ovat pullollaan 11 kW latureita, jotka kytketään siis 3x16 ampeerin syöttöihin. Eikö tuollainen ratkaisisi kaikki tässä esittämäsi ongelmat?

      
  • "Markkinat ovat pullollaan 11 kW latureita, jotka kytketään siis 3×16 ampeerin syöttöihin. Eikö tuollainen ratkaisisi kaikki tässä esittämäsi ongelmat?"

    Ei ratkaise koska nuo ovat AC latureita joista 1-vaihe laturi ei käytä kuin kolmanneksen. Autossa pitäisi olla 3-vaihe laturi jotta voisi hyödyntää tuon täyden kapasiteetin. Ymmärrän hyvin että halvemmissa 30-40 kWh:n akuilla varustetuissa autoissa on säästetty laturissa mutta kun pannaan 90 kWn akku niin pitäisi olla latauspuolellakin potkua. Nyt I-Pacen lataus AC-virralla on kuin lataisi kannettavaa tietokonetta kännykän laturilla. Pitäisi olla 3-vaihe AC -> DC muunnin ja ne maksavat alkaen 5000€ Plugit:in mukaan. Maailmalla huhuilevat jo että 3-vaiheinen lataus olisi tulossa JRL:n 2020 malleihin. Vaan miksi ei voinut heti laittaa? Tänäänkin asioita hoidellessani oli auto latauksessa kolmessa eri paikassa yhteensä 4 tuntia type-2 AC-laturissa. Siinä ajassa 3-vaihe laturilla olisi tullut isokin akku täyteen kun 1-vaiheisella olisi jäänyt 35%. Eli käytännön elämässä näkyy ero. Kaupunkireissulla saisi aina akut täyteen niin ei juuri kotona tarvitsisi latailla.

      
  • Ruotsin Automotorsport testasi seuraavat autot.

    Jaguar I-Pace EV 400 (799.000 kruunua)

    Tesla Model S75D (877.180 kruunua)

    Volvo V90 T8 Twin Engine (577.218 kruunua)

    Teslaa pidettiin edelleen hyvänä sähköautona, vaikka on vanha.

    Jaguaria ei oikein kehuttu varsinkaan sähköautona. Volvon testivoitto oli Automotorsportin mukaan odotettu ja Volvon hybridivoimalinjaa kehuttiin paljon. Testijärjestys oli Volvo - Tesla - Jaguar. Volvolle tuli ainoana viisi tähteä tässä porukassa. Todettakoon vielä että kumpaakin sähköautoa pidettiin melko kalliina, mikä varmaan vaikutti lopputulokseen.

    "Det är trots allt en förbaskat kompetent och trivsam vagn, Volvos laddhybridversion av V90, så att den står som segrare igen är inte förvånande. Volvo har lyckats få till en alldeles ypperlig hybriddrivlina. Det helheltspaketet kan inte ens lättkörda, smidiga och starka elbilar rå på, bland annat på grund av sina jämförelsevis höga prislappar."

    I-Pacesta kirjoitettiin lopussa seuraavaa (sekä myönteistä mutta kielteistäkin).

    "Jaguar I-Pace imponerar tyvärr inte lika mycket som vi hade önskat eller hoppats på. Vi gillar den läckra formgivningen, fina kvalitetskänslan och den trevliga körupplevelsen vid aktiv körning. Men som elbil betraktat lämnar den en del övrigt att önska. Förbrukningen är hög, räckvidden långt från fabriksuppgiften, hemmaladdningen långsam och kräver en speciell laddbox för att få någorlunda sprutt."

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit