Turha artikkeli puhelimista

1 kommentti

TM numerossa 06/2013 julkaistu vertailu kännyköistä jatkaa TM:n vanhaa tunnettua linjaa puhelinten suhteen.

- Artikkelissa ei tullut esiin oikeastaan mitään, mitä ei olisi luettavissa laitteiden mainoksista.

- Mielenkiintoisimmat laitteet, eli Doron ja vastaavien mummupuhelimet oli jätetty pois.

- Laitteita ei ollut ilmeisesti testattu lainkaan, jos oli yleensä käteen otettu.



Se, että kerrotaan laitteessa olevan kamera, on ihan OK. Olisi myös mukava tietää, pystyykö sillä ottamaan lähikuvia tai kuvia hämärässä. Kuinka kauan menee aikaa kahden kuvan ottamisen välillä ?



Tieto siitä, että laitteessa on Bluetooth ei vielä kerro, pystyykö sitä myös käyttämään. Asiakasta kiinnostaa myös esim se, pystyykö Android-tabletti käyttämään internettiä puhelimen Bluetoothin kautta. Monessa Nokian mallissa tämä on nimittäin estetty.



Puhelimen nettiselain on yleensä pelkkä vitsi. Silti sillä joskus hairahtuu yrittämään esim linja-autoaikataulujen lukemista. Testissä olisi voinut olla vaikkapa vain pari valokuvaa siitä, miten pahasti webbisivut räjähtävät puhelimen käsittelyssä.

Ei muuten ollut taulukossa tietoa, millaisiin siirtonopeuksiin puhelimien nettiyhteydet pystyvät.



Tietenkin olisi myös voitu testata, pystyykö puhelin lähettämään ja vastaanottamaan valokuvia netin kautta MMS-viesteinä. Tämäkään ei välttämättä onnistu kaikilla malleilla, vaikka niin väitetäänkin.



Sekin olisi hyvä tieto, voiko puhelimeen ladata mitään ohjelmia. Kuten sekin, vaatiiko puhelin jotain massiivista turhanpäiväistä ohjelmaa PC:lle, jotta sinne voisi ladata musiikkia ja siltä voisi siirtää valokuvansa tietokoneelle. Nokian megalomaaniset ohjelmat toimivat (huonosti) MSWindowsissa, mutta Linux:n käyttäjät hankkivat mieluummin Android-puhelimia.



Akuista ja latausliittimistä ei sattunut silmiin mitään merkintää. Esimerkiksi Nokia 113, joka on lähes 1:1 saman muotoinen, kuin Nokia 3110c tuskin enää käyttää BL-4C / BL-5C -akkuja, joita meillä kaikilla alkaa olla hyllyn perällä Nokian e70, 1100 ja 3110c -mallien jäljiltä ja joita monet Taivanilaiset laitevalmistajat yhäkin käyttävät perusakkuinaan.



Latausliittimenä näissä varmaankin on tämä kirottu perhosen siipeäkin hentoisempi mikro-USB-liitin, joka tulee mummun käsissä hajoamaan ensimmäisten viikkojen aikana. Onko missään mallissa tarjolla kelvollista latausliitintä mikco-USB:n lisäksi, kuten Nokian 500-mallissa oli ?



Olisi voitu myös tarkistaa, näkeekö näiden väri-LCD-näytöistä mitään auringonpaisteessa. Itse ottaisin mieluummin mustavalkoisen LCD-näytön puhelimeen, jonka tarkoitus on olla peruspuhelin.



:lol:

  
  • Lieneekö hymistelevän 'vertailun' takana pelko, ettei valmistajilta jatkossa saada ilmaisia laitteita testattaviksi jos suoraan sanotaan kelvotonta kelvottomaksi?

    Ja puhelinkäyttöä voisi myös arvioida näkyvämmin, esim. äänen laatua ja 'puhelimen' asennon vaikutusta mikin toimintaan.

    Itsellä vielä käytössä Nokia 5800 XPRM vielä pitkään. Sen äänen laatua eivät nämä uutuudet pääse lähellekään..

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit