Volvo S/V90

1685 kommenttia
1484951535457
  • Olen kuvitellut, että nimimerkki NHB pyrkii edes jokseenkin asialliseen keskusteluun. Olipa rimanalitus. Mistä se johtuu, että Volvo aiheuttaa tällaista mielipahaa?

    S90 ja V90 myivät käsittämättömän hyvin hintaisikseen viime vuonna. Jossain vaiheessa olivat Suomen myydyimpien mallien joukossa, vaikka ovat kymmeniä tuhansia euroja kalliimpia kuin tuolloin saman verran myyvät (Golf luokan autot). Edelleen myyvät luokassaan käsittämättömän hyvin ja aivan ylivoimaisesti, mutta ei tietenkään ihan samaan tahtiin kuin uutena. Pelkkä V90 näyttäisi myyvän lähes 2 kertaa niin paljon kuin uudempi BMW 5 sarja tai E Mersu. Jos S90 lasketaan mukaan, myynee 90-sarja jo reilusti yli 2 kertaisesti saksalaisiin verrattuna

    Melko varmasti myös erinomaisesti myyvä XC60 syö V90 myyntiä.

      
  • BMW 5 series 2018 - disappointing design.

    Tässä videossa sanotaan että vitossarjan muotoilu ei ole kovin onnistunutta.

      
  • Ihmettelin mitä tuo kommentti toimitusvaikeuksista tarkoitti, mutta taisi liittyä. toimitusvaikeuksiin jenkeissä. Siellähän niitä oli ihan oikeasti jossain vaiheessa ja siksi myynti näennäisesti sakkasi.

      
  • Intelligentsia, laitappa nuo BMW videot johonkin BMW ketjuun, jos niitä on pakko postata.

      
  • Tuossa niitä vuoden 2017 myydyimpiä autoja. Kalliita autoja ei pahemmin listassa näy. Selvitin myynnit tuohon V90 Volvoon asti.

    SKODA OCTAVIA 5.694
    NISSAN QASHQAI 5.059
    VOLKSWAGEN GOLF 3.991
    TOYOTA AURIS 3.650
    TOYOTA AVENSIS 2.822
    OPEL ASTRA 2.805
    VOLKSWAGEN PASSAT 2.558
    FORD FOCUS 2.487
    KIA RIO 2.147
    RENAULT CLIO 2.066
    FORD FIESTA 2.043
    TOYOTA YARIS 1.992
    VOLVO XC60 1.962
    VOLVO V90 1.931

      
  • Olen kuvitellut, että nimimerkki NHB pyrkii edes jokseenkin asialliseen keskusteluun. Olipa rimanalitus. Mistä se johtuu, että Volvo aiheuttaa tällaista mielipahaa?
    

    Nyt on kyllä pakko kysyä, että mistä moinen purkaus? Eikö V90:n myynnin laskemisesta saa kirjoittaa edes faktapohjalta tilastoihin nojaten vai mistä pahoitit mielesi?

    S90 ja V90 myivät käsittämättömän hyvin hintaisikseen viime vuonna. Jossain vaiheessa olivat Suomen myydyimpien mallien joukossa, vaikka ovat kymmeniä tuhansia euroja kalliimpia kuin tuolloin saman verran myyvät (Golf luokan autot). Edelleen myyvät luokassaan käsittämättömän hyvin ja aivan ylivoimaisesti, mutta ei tietenkään ihan samaan tahtiin kuin uutena. 
    

    Isot Volvot ovat perinteisesti myyneet Suomessa hyvin. V70 myi 10 vuotta sitten 2,5 kertaisesti sitä tahtia mitä V90 myy nyt. Tahti ei tosiaan ole ’ihan’ sama kuin vuosi sitten. Eikö voisi vain reilusti sanoa myynnin tippuneen rajusti?

    Melko varmasti myös erinomaisesti myyvä XC60 syö V90 myyntiä.
    

    Mjaa. Aika eri luokan vehkeitä ovat kyllä.

      
  • 50.000 - 60.000 euroa maksavaa farmari-Volvoa pitäisi siis myydä 3.000 autoa vuodessa (12 x 250) ja auton pitäisi sijoittua tässä listassa Toyota Auriksen ja Avensiksen väliin.

    SKODA OCTAVIA 5.694
    NISSAN QASHQAI 5.059
    VOLKSWAGEN GOLF 3.991
    TOYOTA AURIS 3.650
    TOYOTA AVENSIS 2.822
    OPEL ASTRA 2.805
    VOLKSWAGEN PASSAT 2.558
    FORD FOCUS 2.487
    KIA RIO 2.147
    RENAULT CLIO 2.066
    FORD FIESTA 2.043
    TOYOTA YARIS 1.992
    VOLVO XC60 1.962
    VOLVO V90 1.931

      
  • En pahoittanut lainkaan mieltäni. Hämmästelin vain millä tasolla kirjoittelet. Jos ihan oikeasti et ymmärrä syytä, niin antaapi olla. Etköhän kuitenkin ymmärrä.

    Eri luokan vehkeitä joo, mutta kyllä aika moni puntaroi farmarin ja maasturin välillä.

      
  • En pahoittanut lainkaan mieltäni. Hämmästelin vain millä tasolla kirjoittelet. Jos ihan oikeasti et ymmärrä syytä, niin antaapi olla. Etköhän kuitenkin ymmärrä.
    

    Ehkä sitten olet vain niin erityisen älykäs ja sinulle syyt tuollaisen erittäin poikkeukselliset myynnin heilahtelun takana ovat niin selviä, että turhaudut idiottien kysellessä tyhmiä ja siksi alat aukomaan päätäsi noin avoimesti. No kukin tyylillään.

    Kaikessa erinomaisuudessasi voisit edes kertoa, että mikä viestissäni meni noin pahasti riman ali.

      
  • Vertailuajankohta oli siis 1.1.2017 - 31.3.2017, jolloin Volvo V90:ä myytiin tuo 749 kpl eli pyöreästi 250 kpl kuukaudessa. Nyt NHB vaatii että autoa pitäisi myydä koko ajan tuo 250 autoa kuukaudessa eli vuositasolla 3.000 autoa. Vaikka auton hinta on 50.000 - 60.000 euroa.

    Voiko edes sitkein nahkahousumaata ihaileva saksansiittäjä olla niin tyhmä että kuvittelee että 50.000 - 60.000 euroa maksava auto sijoittuisi vuosittaisessa myyntitilastossa viidenneksi heti Toyota Auriksen jälkeen ?

    Ja kuten aiemmin totesin niin Volvo V90 myy enemmän kuin Mercedeksen E-sarjan sedanit ja farmarit yhteensä.

      
  • Mikko-L voisi laskeuta sieltä ylemmältä tasolta selittämään sen, miksi naapurimaassamme Ruåttissa S/V90:n myynti on käyttäytynyt täsmälleen vastakkaisesti Suomeen nähden. Uusimman Vi Bilägaren mukaan nimittäin Ruotsissa vuoden ensimmäisellä kvartaalilla myynti on hienosti noussut 47,6 Prosenttia! Ruotsissa myynti on siis noussut jopa enemmän kuin mitä se Suomessa on laskenut. Ylimielisten ja henkilöön kohdistuvan huutelun sijaan voisit nyt jakaa ylivertaisia tietojasi ja selvittää, mistä noin totaalinen ero naapurimaiden välillä johtuu.

    Sekin tässä on erikoista, että Suomen autoveron pitäisi suosia Volvon hybridimalleja. Jos vertaa tuon V90:n myynitä edeltäjäänsä, niin V70 oli myyntitilaistoissa korkeammalla aina vuoteen 2015 asti kuin mitä nyt uunituore V90 on. Jotenkin tuo ei nyt ole missään suhteessa siihen V90:n menestyksen kehumiseen, mitä tälläkin palstalla on nähty.

    https://www.trafi.fi/tietopalvelut/tilastot/tieliikenne/ensirekisteroinnit/ensirekisterointien_top-merkit_ja_-mallit/henkiloautomallit

    Tuossa uudessa Vi Bilägaressa on myös toinen erikoinen tilastotieto. Siinä nimittäin on listattu valmistajien malliston keskimääräiset CO2-päästöt Euroopassa. Tuolla 20 auton listalla premiumit ovat sijoittuneet seuraavasti:
    14. BMW 121,8 g/km -1,3 %
    17. Audi 124,3 -0,4 %
    18. Volvo 124,3 +2,7 %
    19. Mercedes 129,1 +1,6 &

    Tuon listan mukaan Volvo ei nelisylinterisellä moottoriperheellään erotu yhtään laajemmalla moottorivalikoimalla varustetuista kilpailijoistaan. Volvon päästö näkyisi olevan vieläpä nousussa. Tämäkin tilastotieto on aika tavalla ristiriidassa sen kanssa, mitä tällä palstalla on mainostettu.

      
  • Voin osoittaa itkuprinsessa NHB:n kierouden alla olevalla laskelmalla.

    1.1.2017 - 30.6.2017 Volvo V90 möi Suomessa 1.542 kpl (257 kpl per kk).

    1.7.2017 - 31.12.2017 Volvo V90 möi Suomessa 389 kpl.

    1.1.2018 - 31.3.2018 Volvo V90 möi Suomessa 431 kpl.

    NHB haluaa aikaansaada vaikutelman että Volvo V90:n myynti olisi romahtanut. Siksi hän vertaa vuoden 2018 ensimmäisen kvartaalin lukua 431 kpl lukuun 749 kpl, joka oli myynti vuoden 2017 ekalla kvartaalilla. Vaikka hän on tietoinen siitä että myynti ei voi loputtomiin jatkua tasolla 257 autoa per kk. Vuoden 2017 koko myynti oli 1.931 kpl eli 161 kpl per kk.

      
  • Miksi et ole NHB lainkaan kiinnostunut (oman merkkisi) Volkswagen Tiguanin myynnin "romahtamisesta" ? Myyntitilaston mukaan Tiguanin myynti laski 46 prosenttia vuoden takaisesta (vuoden 2017 ensimmäinen kvartaali verrattuna vuoden 2018 ensimmäiseen kvartaaliin). Onko tältä osin aihetta samanlaiseen sensaatio-uutisointiin kuin Volvo V90:n kohdalla ?

    Tähän tyyliin:

    "Onko Volkswagenilla taas jotain toimitusvaikeuksia vai miksi Volkswagen Tiguanin myynti Suomessa on romahtanut alkuvuonna 46 prosenttia viimevuotisesta? Aika raju pudotus ottaen huomioon, että mallia on toimitettu vasta vuoden verran."

      
  • NHB en lähde jankutuskilpailuun kanssasi. Siitä ei tule ikinä loppua ja pian minuakin luultaisiin idiootiksi. Osta NHB Volvo. Ehkä se helpottaisi tuota pahaa oloa, kun sinun täytyy jatkuvasti Volvoista vängätä.

      
  • Mikko-L: Eri luokan vehkeitä joo, mutta kyllä aika moni puntaroi farmarin ja maasturin välillä.
    Luokat ovat epätarkkoja ja varoen arvioitavia, koska niissä tahtoo olla markkinointituubaa mukana. Kun jokaisen firman jokaisen markkina-analyytikon pitää löytää myyntiargumenttinsa, lähes jokainen tuote on jonkin luokan paras, kun vain luokkia keksitään riittävän monta.

    Mutta aika helposti ostaja, joka päätyy valitsemaan jommankumman näistä kahdesta saman hintaluokan Volvosta vilkaisee myös sitä, jota ei osta. Paremmuus näiden välillä riippuu käyttäjän vaatimuksista.

      
  • 740 juurikin näin. Ja jos kumpaankaan suuntaan ei ole ehdottomia vaatimuksia, niin valintoja tehdään myös aika fiilispohjalta. Varmasti ihan katumaasturimuotikin asiaan vaikuttaa alitajuisesti. Tunnen tälläkin hetkellä yhden henkilön, joka parhaillaan pohtii S90/V90/XC60 välistä valintaa ja toisen joka tällaisen valinnan jo teki. Useimmilla se taitaa sentään olla V90 versus XC60. Pian tulee myös V60 sekoittamaan pakkaa.

      
  • Nämä keskustelun pari omaan automerkkiin juurtuneet fanaatikot pitää tätä keskustelupalstaa hengissä taistellessaan totuutta vastaan.

      
  • NHB en lähde jankutuskilpailuun kanssasi. Siitä ei tule ikinä loppua ja pian minuakin luultaisiin idiootiksi. Osta NHB Volvo. Ehkä se helpottaisi tuota pahaa oloa, kun sinun täytyy jatkuvasti Volvoista vängätä.
    

    Minun on kyllä vaikea ymmärtää sitä, että miksi loukkaannuit ihan vain Volvon myynnin heilahteluista kirjoittamisesta niin pahasti, että päätit vajota heti henkilökohtaisuuksien linjalle. Tähän asti se pahanolon purkaminen on tullut sieltä sinun suunnalta ja itseäni kiinnostaa tässä vain se, miksi Suomen ja Ruotsin myynnit menevät noin poikkeuksellisesti ristiin. Ehkä tämä sitten vain on tabu, josta puhuminen on kiellettyä.

      
  • Edelleenkään se ei ole henkilökohtaisuus, jos kirjoitat typeriä ja minä totean kirjoituksesi olevan typerä. Eikä se myöskään tarkoita sitä, että minä niistä loukkaantuisin.

      
  • Typerä, idiootti, mielensäpahoittaja, riman alitus...

    Pilkkasanojesi kokoelma on sen verran kattava, että sinun on aika turha selittää asiaa miksikään muuksi. Samaa tarinaa kertoo myös se, ettet edes pyri keskustelemaan itse asiasta, vaan tyydyt louskuttamaan leukojasi. Hoet kyllä joka viestissä, kuinka typerä ja huono havaintoni on, muttet ole vielä pystynyt kertomaan sitä, että mitä typerää tuossa on. Ihmettelen kyllä sitäkin, jos ilman loukkaantumista vajoat täysin neutraalin avauksen jälkeen suoraan henkilökohtaisuuksiin.

      
  • NHB
    Ruåttissa S/V90:n myynti on käyttäytynyt täsmälleen vastakkaisesti Suomeen nähden. Uusimman Vi Bilägaren mukaan nimittäin Ruotsissa vuoden ensimmäisellä kvartaalilla myynti on hienosti noussut 47,6 Prosenttia! Ruotsissa myynti on siis noussut jopa enemmän kuin mitä se Suomessa on laskenut.

    Mielenkiintoinen ilmiö naapurimaan markkinoilla.
    Onko siellä kartanovolvon uuteen versioon sitten patoutunut sitä ostohalukkuutta kotimaisuuden nimissäkin enemmän kuin meillä?

    Kun kyllä kai täällä omilla markkinoilla tässäkin luokassa( V70/V90 tai S80/S90) uudet maasturit, crossoverit, tila-autot ja mitkä vielä syövät sitä markkinaosuutta niikuin halvemmissakin luokissa perinteisiltä korimalleilta?

    Muuten noissa uusien mallien muutamien ensi kuukausien luvuissa on oikeampaa puhua rekisteröinneistä kuin myynneistä. Paljon jää autoja liikkeisiin esittely-ja koeajokäyttöön.

      
  • Kuten yllä kirjoitin niin 1.1.2017 – 30.6.2017 Volvo V90 möi Suomessa 1.542 kpl (257 kpl per kk). 1.7.2017 – 31.12.2017 Volvo V90 möi Suomessa 389 kpl (65 kpl per kk). 1.1.2018 – 31.3.2018 Volvo V90 möi Suomessa 431 kpl (144 kpl per kk).

    Vuoden 2017 myyntikeskiarvo oli 1.931 kpl/12 = 161 autoa per kk.

    Luontevinta on kai ottaa arvioinnin perusteeksi vuoden 2017 keskiarvo 161 autoa per kk, koska kyseessä on pitkä, vuoden mittainen aika.

    Ajan 1.1.2017 - 30.6.2017 myyntilukuun 1.542 kpl tuskin päästään vuoden 2018 ensimmäisellä vuosipuoliskolla tai koskaan muutoinkaan.

    Nämä 1.542 kpl kai olivat näitä esittelykäyttöön rekisteröityjä autoja, muuten on vaikea selittää näin suurta myyntimäärää vuoden 2017 alkupuoliskolla. On aika merkillistä että jotkut pitävät tätä lukua noin 257 autoa per kuukausi jotenkin normaalimyyntinä, vuositasolle suhteutettuna 257 autoa per kk merkitsisi yli 3.000 auton vuosimyyntiä, mikä on täysin epärealistista.

      
  • Silmäilin muksuani parturista odotellessani V90 D4:n kestotestin loppuraportin kilpailevasta julkaisusta. Auto oli toiminut lähes moitteettomasti koko testin ja autoa kehuttiin paljon. Moottoria pidettiin suorituskykyisenä ja taloudellisena. Kiihtyvyys 0-100 oli 8,1 s ja kulutus taajamassa taisi olla 5,5 l ja maantiellä 4,5 litraa satasella. Kaupunkipyörittelyssä auto oli hieman liian suuri. Huomasin lehden vasta lopussa, joten en ehtinyt juttua kunnolla lukemaan. Laittakaas joku enemmän tietoa jos lehti on käsissänne.

      
  • Eikö sulla ole rahaa ostaa omaa Tuulilasia jolla voisit fiilistellä Volvoa kotona aivan omassa rauhassasi. Soita ex-päätoimittaja Larmelalle josko hän voisi lähettä sulle ilmaisen näytenumeron. Larmela on Suomen Volvo-fanklubin ylivoimainen ykkönen ja epätoivoinen Tuulilasi alkaa muistuttaa ruotsalaista Teknikens Världiä Volvo hehkutuksissaan. Jollainhan Tuulilasinkin on profiloiduttava ennen autolehtien hautausmaalle joutumista.

      
  • Vaikka Volvo onkin haluttu ja vahvassa vedossa oleva merkki, niin enpä olekaan tajunnut, että se voi noin paljon joitain harmittaa. Jaksamista sinulle hyvä mies.

      
  • Veikö isäsi Tuulilasin käsistäsi kun lähditte parturista. Isä luki Seiskan ja poika Tuulilasin. Kumpikin laatulehtiä joita kehdataan lukea vain parturissa.

      
  • Moni sanoo, että ladattavassa hybridissä ei ole järkeä, koska kulutus nousee sähkön loputtua. Oma keskikulutukseni yli 400 kaakkisella maasturilla on nyt 4,6 l satasella, enkä edes pyri ajamaan jatkuvasti mahdollisimman taloudellisesti. Olen siis luultavasti (testin perusteella) päässyt selvästi pienemmällä kulutuksella kuin mihin olisin yltänyt 190 hv (testaajien mukaan melko taloudellisella) dieselillä. Testin Volvo oli vielä etuvetoinen, eikä siis myöskään maasturi. Tietysti kaikki riippuu käytöstä, mutta kyllä se ladattava hybridi voi olla todella hyvä vaihtoehto monelle.

      
  • "Olen siis luultavasti (testin perusteella) päässyt selvästi pienemmällä kulutuksella"

    Keskikulutus 4,9 litraa ei ole pieni lukema, vaan se on bensiinimoottorilla 114 g/km. Tavanomainen lukema Golf-luokassa, vaikkakin vain virallisena lukuna.

    Toinen on se että myös sähkön käyttö on energian kulutusta, ja sen kiloWatit tulisi myös verrata vaikka Nissan Leafin kulutukseen (Leaf ei ole erityisen taloudellinen sähkön suhteen). Jos kulutus on 4,9 l/100 km + 18 kW /100 km tarkoittaa se samaa kuin että Golf-kuskin kotona olisi samanaikaisesti 3 kpl sähkökiuasta jatkuvasti lämpiämässä.

    Tämä siis vain laskelmana. Näkeehän noita suuria suomalaisittain luokiteltuja ekoautoja (edullisempi verotus) paljonkin liikenteessä, joten tämä on siis vain kommentti.

      
  • Täytyy lukemia nyt verrata edes jokseenkiin toisiaan vastaaviin autoihin. V90 on aika eri luokan auto kuin Golf, joten ei sinun vertailusi kerro mitään. Ja jos siis antamasi luku on virallinen lukema, niin luultavasti vastaavassa testissä lukemat olisivat tuota virallista suurempia.

    Ja sitten vielä muistetaan, että oma autoni on nelivetoinen maasturi, jossa tehoa on yli kaksi kertaa niin paljon kuin testatussa V90:ssä. Omaa lukemaani voi siis pitää varsin hyvänä, koska se alittaa dieselvolvon todellisen maantiekulutuksen. Itse tietenkin ajan paljon taajamassa, joka on hybridille otollinen tilanne.

      
  • "Mitä kertoo nimimerkistä WhatCar, että TM:n varsin positiivisesta jutusta hän poimii vain kaikki pienetkin negatiiviset maininnat?”

    "Voisi kai sanoa, että poimii teksteistä Volvoon liittyvät negatiiviset asia jo noin 10 vuoden kokemuksen tuomalla harjaantuneella katseellaan."

    WhatCar varmaankin on lähtöisin jostakin sivistyssuvusta.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit