Muutoksia autoverokantaan?

13 kommenttia

7.8.2004 Taloussanomien haastattelema Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Kim Gran uskoo Suomen autoverokannan laskevan edelleen tulevaisuudessa. Hän arvioi, että vuoden sisällä on tulossa muutos autoverokantaan. Pikemminkin vuodenvaihteessa kuin myöhemmin. Autoverokannan muutoksella Gran tarkoittaa sen laskemista.

Suomessa myytiin viime vuonna noin 147.000 autoa. Europpalaisen keskitason mukaan myynnin pitäisi olla noin 230.000 autoa vuodessa.

  
  • Kuuden naapurini auton yhteishinta on n.4000 euroa... olis kiva saada vähän uudempia autoja näkyviin...

      
  • Pitääköhän huhut paikkansa. olen myös lukenut saman tarinan ja lisäksi Smoton kokouksesta Mäntsälässä jossa tullihallituksen johtaja Virtanen (etunimeä en muista) toteaa autoveron joko poistuvan tai jäävän hyvin pieneksi.Tämä tapahtuisi vuoden loppuun mennessä ja tilalle tulisi käyttövero tai jotain sinnepäin. Autoilijoiden pitäisi nyt ryhdistäytyä ajamaan omaa etuaan ja lopettaa uusien autojen osto nopeuttaakseen kehitystä koska ei ole luultavaa että VALTIO maksaisi mitään kipurahoja jo maksetusta autoverosta. Kannattaisi tietysti nyt myydä vanha autonsa tietämättömälle ja saada jo maksetusta autoverosta jotain takaisin, koska vanhojen arvo tietenkin tulee putoamaan!!

      
  • Eikö tosiaan kukaan tiedä tästä asiasta enempää, vai onko niin että kansalaiset niin kauheasti rakastavat veroja ettei niistä voi muuta kuin vaieta. Ne ketkä jotain faktaa asiasta tietävät ruvetkaa kertomaan.

      
  • Tietoa on aika vaikea saada, koska lain valmistelutyön tulokset ovat julkisia vasta sitten, kun valmistelutyö tai sen osakokonaisuus on valmis käytettäväksi siihen tarkoitukseen johon se on tehty. Tätä aikaisemmin tietoja ei periaatteessa "virallista" tietä ole saatavissa. Keittiön kautta...

      
  • http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=trendit&article=115434&page=2

    Tuulilasin uutisista bongattu tuore juttu. Artikkeli 2 sivuinen, linkki suoraan sivulle 2.

      
  • Autot parkkiin ja jalan töihin,saattas kellokortin lukemat muuttua sitten viime höyläyksen.Ruppeis lopputilejä ropisee joka nilkille ja tulis taas filatohville uudet lukemat työppäri tilastoihin.Kyllä asiat muuttus,kannattas ainakin kokeilla.Täällä susirajalla on pakko olla auto jos meinaa TÖISSÄ käyvvä.

      
  • Varma tieto. EI ole tulossa muutoksia autoverotukseen lähivuosina. Ryhmäpoikkeusasetus ensi vuonna saattaa nostaa uusien ja sitä kautta myös käytettyjen autojen hintoja.

    Verotus saattaa joskus tulevaisuudessa painottua käytön/päästöjen verotukseen. Vuodenvaihteessa ei tule muita muutoksia kuin, että lakiin kirjataan nykyinen siirtymäsäännös, jonka mukaan ajoneuvon tulee olla ulkomailla rekisterissä ja käytössä 6 kk, jotta se olisi käytetty. Eli esim. 2 kk rekisterissä ollut ajoneuvo verotetaan edelleen kuin uusi.

    Tuulilasin jutuille ei kukaan järkevä ihminen laita painoarvoa. Olisi syytä selvittää asioita ennenkuin kirjoittaa niistä lehteen. Tällaisista tietämättömistä kirjoituksista saadaan aina liikkeelle mitä ihmeellisempiä huhuja.

    PS. Huhun mukaan tuloverotuksesta luovutaan ehkä jo vuodenvaihteessa!

      
  • Niin ja Virtanen ei suinkaan ole Tullihallituksen johtaja, vaan Tullihallituksen verotusosaston johtaja ja etunimi on Reijo.

      
  • Mikäli Variksenpelättimellä on varmaa tietoa asiasta, kerro lähde tai linkki, muuten tieto on yhtä tyhjän kanssa. Kuka tahansa voi kirjoittaa tänne mitä tahansa.

    Asia lähti liikkeelle Reijo Virtasen pitämässä puheessa Suomen Motoristit ry:n kokouksessa. Asia uutisoitiin lauantaina 18.9. Etelä-Suomen Sanomissa. Tämä tieto on Varma tieto. Tämän asian julkaisi Auto-Bild lehden lakiasiantuntija Santtu Turunen 22.10.

    Olisiko Reijo Virtanen Tullihallituksesta ryhtynyt yhtäkkiä kertomaan täysin omia tarinoita? Tuskin, jotain perää niissä on oltava. Kuitenkin, demokraattisessa yhteiskunnassa asiat kuuluvat mitä suuremmissa määrin kaikille, niitä ei puida enää kasvottomina ja nimettömina suljettujen ovien takana. Jospa koko TuPo-keskustelu käytäisiin jossain, ilmoittamatta kenellekään mitään? Presidenttimme voitaisiin samantien vaihtaa diktaattoriin, ja miksei eduskunta ja koko hallitus.

      
  • Enää hitusen reilut pari kuukautta niin nähdään oliko minulla tietoa asiasta vai ei? Elämme jännittäviä aikoja.

    3 kuukauden ajoluvat taitavat jatkua ensi vuonnakin.

      
  • Tässä asiassa ei taida olla jännittämisen aihetta.
    Ajoneuvoverotukseen ovat Suomalaiset tottuneet, v. -58 lähtien kun ajoneuvoja ryhdyttiin verottaamaan luksustuotteina.

    Meni verotus miten tahansa, on ikävä todeta, että ajoneuvoverotuksen osalta tehdään päätökset piilossa kansalaisilta, tulokset julkaistaan myöhemmin ilmoitusluontoisena asiana. Näin ei toimita länsimaisessa demokraattisessa valtiossa. Pimennossa tehdyt päätökset viittaavat Ukrainaan, Valko-Venäjään tai Pohjois-Koreassa nuijittuihin päätöksiin.

    Tämä ei kovin jännitä, eikä menettelytavassa ole hurraamistakaan. Se vain osoittaa valtion tiettyjen elimien olevan edelleen kehitysmaatasoa, ja Suomella on näiden osalta vielä pitkä matka saavuttaa muiden EU-maiden taso. EY-tuomioistuin on joutunut puuttumaan Suomen asioihin moneen kertaan.

      
  • Olen SixPackin kanssa samaa mieltä, että tiedonsaannissa täällä on suuria ongelmia, jopa minulla, jonka pitäisi näistä asioista tietää aika paljon. Päätökset ovat todellakin hyvin pitkälti ilmoitusluontoisia asioita.

    Maksan (ja olen maksanutkin) kuitenkin mieluummin autoveroa nykyisellä tavalla kuin, että käytöstä/päästöistä aletaan rokottaa entistä enemmän.

      
  • Niin, toivottavaa on, että vaiheessa siirryttäessä verottamaan ajoneuvokohtaisia päästöjä, olemme kaikissa EU-maiden jäsenvaltioissa yhtämieltä niiden suuruudesta, ja samaa linjaa noudatetaan kaikissa jäsenmaissa. Ajoneuvoverotusasioissa Suomelle tulisi myöntää Pulitzer- tai vähintään Oscar-palkinto.

    Suomessa on dieselmoottorikäyttöiselle ajoneuvolle langetettu omistusvero. Omistusvero kulkee nimellä käyttövoimavero, ent. dieselvero. Ajoneuvoa verotetaan vaikka se ei liikkuisikaan. Jotta omistusverolta välttyisi, on ajoneuvon rekisterikilvet palautettava katsastusviranomaisille. Tilapäisen Käyttömaksun, joka myöhemmin sai ilmeisesti lainvoiman, voi jollain tapaa hyväksyä.

    Kaikki ajoneuvoihin kohdistuvat verot ja maksut tulisivat sisältyä polttoaineen hintaan, periaatteella; se joka ajaa, maksaa. Liikkumattomasta autosta ei pitäisi suorittaa ollenkaan omistusveron kaltaisia maksuja. Varsinkin kun käyttövoima on liitetty nimikkeeseen. Tarkoittanee, että vety-, bio-, synteettistä polttoainetta-, maakaasua jne. käyttövoimana toimivia moottoriajoneuvoja voidaan jatkossakin verottaa yli kipukynnyksen.

    Kun tarpeeksi moni yritys on vaikeuksissa polttoainehintojen, -verojen ja ajoneuvon omistusverojen kanssa, vähenee liikenne ja suoritukset, samalla kassavirta valtiolle. Valtio joutuu erilaisina tukiasina, työttömyyspäivärahoina, asumistukina jne. jne. päinvastoin suorittamaan toiseen suuntaan maksuja. Tasapaino järkkyy, istuessa itse oksalla, sahatessa sitä rungosta irti. Kuten Helsingin kaupungin joukkoliikenne, nostetaan lippujen hintoja vaikka € 10/matka. Excel taulukkolaskentakaaviossa kannattavuus nousee, reaalimaailmassa bussit kulkevat kohta tyhjinä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit