ORPO KOKOOMUS - Autovero ja Itä-Euroopan meininki

94 kommenttia
124»
  • Onneksi valtioilla on vielä toistaiseksi oma päätösvalta verotukseen ja sosiaalipolitiikkaan.
    Eurooppalaisia on meidän väkilukua enemmän vaeltamassa nauttimaan meidän dieselveronkin osaltaan tuomasta sosiaaliturvasta.

      
  • ..meidän dieselveronkin osaltaan tuomasta sosiaaliturvasta.

    Ei verot tuota vaurautta. Elintasosi on lainaa.

    http://velkakello.fi/

      
  • Että sellainen neuvo valtiovarainministerille.

      
  • Itse olen todellakin pettynyt Kokoomukseen ja ministeri Orpoon, jolla olisi mahdollisuus vaikuttaa autoverotuksen tasoon. Väliaikanen AUTOVERO säädettiin 50-luvulla, määritelmä väliaikainen on tässä varsin erikoinen tapa ilmaista asia. Suomi liittyi EU:hun kauan sitten ja uskoin autovererotuksen muuttuvan vapaan tavaroiden ja kaupan tullessa kuvaan mukaan. Mikään ei ole muuttunut ja kannattaa muistaa, että Kokoomus on ollut pääasiallinen hallituspuolue jo pitkään.

    Nyt ollaan siinä tilanteessa, että autojen hinnat ovat nousseet uuden päästöluokituksen takia. Jälleen hallitus lupasi, että muutos on veroneutraali. Aikamoista k..sta hallitukselta. Pahimmillaan maksetaan veroja yhtä paljon kuin auton veroton hinta.

    Samaan aikaan puhutaan päästöjen alentamisesta ja Suomen about Euroopan vanhimmasta autokannasta. Mitään ei tapahdu. Ainoastaan käyttettyjen tuontiautojen määrä on ennätyksessä, eli 2-8v vanhoja autoja tulee maahan isoja määriä.

    WLTP-verotaulukkoja luvattiin tarkistaa jos hinnat nousevat, mitään ei tapahdu hallituksen osalta vaikka jo 3kk on kulunut.

    Kokoomukselle ja Orpolle haluaisin esittää kysymyksen: Mitä aiotte tehdä asian korjaamiseksi?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit