Volvo V90:ssä paljon vikoja

52 kommenttia
2»
  • @tracktest kirjoitti:
    Kaikki aikanaan, kaikki tänne mulle heti ei ole minun mottoni. Elämä on valintoja. Säästää voi monella tapaa, mutta näillä mennään. Olen ajanut 30 vuotta ilman kolareita ja muita vahinkoja, sakkoja en ole saanut ainuttakaan tuona aikana. Tietyllä tavalla elämää eletään. Ensisijaisesti järkeä käytämällä ja ajotaidoillaan pääsee pitkälle mutta kakki loppuu aikanaan. Nautitaan niin kauan kuin ehditään mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Arvostella tietenkin voi kaikilla on siihen oikeus mutta yritetään sulattaa myös muiden valintoja vaikka ne poikkeaisivat omista ns "järkivalinnoista".

    En arvostellut mitään valintojasi, mutta mielestäni kirjoituksissasi on ristiriitoja. Tämän lisäksi oikeastaan sinähän niissä arvostelet muiden valintoja.

      
  • Tilasin tänään hybridi-Volvon. Oli se nyt preemiumia tai ei, niin ainakin valinta tuntuu "omalta" ja oikealta.

      
  • En aja Volvolla sinun esittämiesi järkisyiden perusteella enkä yhdy järkivalintoihisi siinä sitä ristiriitaisuutta on aivan riittämiin. Sähköautojen ja hybridien hehkutus on mennyt täysin överiksi. Aikoinaan valtion taholta kehotettiin ostamaan dieselautoja ja kuinkas kävikään dieselpolttoaineen veronkorotukset näkyvät mittarihinnoissa kivuten kuin vaivihkaa kohti huimia ennätyslukemia. Ja nyt kansaa kehotetaan ostamaan näitä uusia sähkö/hybridimalleja ja jos joku kuvittelee ettei tämä käänny ennen pitkää käyttäjille epäedulliseksi näiden yleistyttyä erehtyy takuuvarmasti, kyllä verottaja ottaa aina omansa kun aika on ns kypsä. Keksitään kaikenlaista ja tämä mietintö on varmasti jo käynnissä jos kansa lähtee mukaan tähän hypetykseen. Epäilen näitä huimia lukuja tietyn ajan sisällä odotusarvot lukujen suhteen ovat todella huimia. On tietysti selvää että nyt verotuksella edullisimmat autot menevät kaupaksi jonkin aikaa. Nopeimmat ovat jo täyttä päätä mukana mutta kovin on kehitys hidasta kun katsoo sähkö/hybridiautojen myyntilukuja. Sähköautot vaativat yleistyäkseen kattavan latausverkoston, sähköautot eivät yleisty ilman latauspaikkoja. Ei tarvitse olla mikään kummoinen ennustaja jos sanoo, että polttomoottoriautot pitävät pintansa vielä hyvin pitkään. Tietysti rankaisemalla muita asiaa käännetään väkisin tiettyyn suuntaan. Poliitikkojen käsissä on avaimet mutta eiköhän tietyt tahot ymmärrä sen miten pitkälle tässäkin voi mennä, näin ainakin pitäisi olla. Öljyn riitävyydestä on esitetty lukuja mutta mikä on totuus sen aika näyttää.

      
  • Öljyn riittävyys ei ole ollut ongelma enää pitkään aikaan. Ongelma on se että sitä tuprutetaan ilmaan. Jatkossa yritän tehdä oman osuuteni että sitä palaisi vähän vähemmän.

      
  • Siinä vaiheessa kun sähköautojen määrät ovat sillä tasolla, että verottaja huolestuu, on epäilemättä tulossa jotain uusia verotusmalleja. Yhtä selvää on se, että siinä(kin) vaiheessa polttomoottoriautolla ajaminen on kuitenkin vieläkin kalliimpaa.

    Mitä tulee latausverkostoon, niin uusien mallien ranget alkavat olla jo sillä mallilla, että keskivertotallukalle riittää lataus kerran pari viikkoon. Toki patteriautojen yleistyessä julkisia paikkoja tullaan tarvitsemaan rutkasti lisää, mutta senpä vuoksi niitä pystytelläänkin kovaa tahtia ympäri maata.

    Lataushybridit ovat toki tietynlaista veronkiertoa, mutta ahkeralla latauksella ja passelilla ajotarpeella niillä saadaan merkittäviä vähennyksiä päästöihin ja ajokuluihin. Yksi kaveri ajellut nyt reilun vuoden XC90:llä noin kolmen litran keskikulutuksella ja toisella on 530e, jolla kulutus ollut litran luokkaa.

      
  • muokattu 22.01.2019 23:35

    @tracktest kirjoitti:
    En aja Volvolla sinun esittämiesi järkisyiden perusteella enkä yhdy järkivalintoihisi siinä sitä ristiriitaisuutta on aivan riittämiin. Sähköautojen ja hybridien hehkutus on mennyt täysin överiksi. Aikoinaan valtion taholta kehotettiin ostamaan dieselautoja ja kuinkas kävikään dieselpolttoaineen veronkorotukset näkyvät mittarihinnoissa kivuten kuin vaivihkaa kohti huimia ennätyslukemia. Ja nyt kansaa kehotetaan ostamaan näitä uusia sähkö/hybridimalleja ja jos joku kuvittelee ettei tämä käänny ennen pitkää käyttäjille epäedulliseksi näiden yleistyttyä erehtyy takuuvarmasti, kyllä verottaja ottaa aina omansa kun aika on ns kypsä. Keksitään kaikenlaista ja tämä mietintö on varmasti jo käynnissä jos kansa lähtee mukaan tähän hypetykseen. Epäilen näitä huimia lukuja tietyn ajan sisällä odotusarvot lukujen suhteen ovat todella huimia. On tietysti selvää että nyt verotuksella edullisimmat autot menevät kaupaksi jonkin aikaa. Nopeimmat ovat jo täyttä päätä mukana mutta kovin on kehitys hidasta kun katsoo sähkö/hybridiautojen myyntilukuja. Sähköautot vaativat yleistyäkseen kattavan latausverkoston, sähköautot eivät yleisty ilman latauspaikkoja. Ei tarvitse olla mikään kummoinen ennustaja jos sanoo, että polttomoottoriautot pitävät pintansa vielä hyvin pitkään. Tietysti rankaisemalla muita asiaa käännetään väkisin tiettyyn suuntaan. Poliitikkojen käsissä on avaimet mutta eiköhän tietyt tahot ymmärrä sen miten pitkälle tässäkin voi mennä, näin ainakin pitäisi olla. Öljyn riitävyydestä on esitetty lukuja mutta mikä on totuus sen aika näyttää.

    Eikös ole niin, että dieselin nykyisissä korkeissa hinnoissa verot eivät ole syynä eli veroa ei ole korotettu vaan hinnat ovat nousseet muista syistä.

    Minäkin olen sitä mieltä, että täyssähköautojen yleistymistä estää juuri lataamisen ongelma. Lataamisen hitaus ja latausasemien vähyys.

    Juurihan lehdissä (tai paremminkin niiden verkkosivuilla) on kerrottu Suomen sähköautojen määrästä ja reippaasti suurin osa niistä on ladattavia hybridejä, jotka ovat oikeastaan tuplahybridejä, jos kerran Toyotan mallejakin kutsutaan hybrideiksi. Ladattava hybridi on sähköauton ja itselataavan hybridin yhdistelmä itse asiassa. Kuten lehdistäkin voi lukea em. sähköautojen määrään lasketaan mukaan vain täyssähköautot ja ladattavat hybridit.

    Harmi, että ladattavien hybridien akut ovat niin pienet. Autossahan on kaikki tarvittava tekniikka sähköautoiluun, mutta toimintasäde pelkästään sähköllä ajettaessa on turhan lyhyt. Eiköhän se ole asia, joka kehittyy sitä mukaa, kun uusia malleja tulee ulos.

    Se hyvä puoli sekä ladattavassa (joka tietysti on lisäksi myös itselataava) että pelkästään itselataamiseen perustuvassa tekniikassa on, että päästöt pienenevät eniten juuri siellä, missä se on erityisen toivottavaa eli kaupunkiliikenteessä, missä PoMoautot tupruttavat suoraan ihmisten päälle.

    Ladattava hybridi on sähköauto, jossa toimintasäde on kuten PoMoautossa bensakäyttöisen "extenderin" ansiosta. Ja joissain malleissa tehoista tinkimättä.

    Ymmärrettävästi "tosi rattimiehen" maailmankuvaa uusi teknologia saattaa sortaa.

      
  • En ymmärrä miten tuon voi noin vääntää. Hybridimiehen ajatusmaailma näyttää olevan melko suppea ja julistukset sen mukaisia. Volvon tekniikka ei minua kiinnosta, mutta saksalaisen tekniikan otan vastaan hymyssä suin. Kuten aikaisemmin sanoin kaikki aikanaan. Näyttää siltä että jotkut fanaatikot lukevat viestejä kiihkon vallassa kuin piru raamattua ymmärtämättä mistään mitään.

      
  • muokattu 23.01.2019 09:29

    @tracktest kirjoitti:
    En ymmärrä miten tuon voi noin vääntää. Hybridimiehen ajatusmaailma näyttää olevan melko suppea ja julistukset sen mukaisia. Volvon tekniikka ei minua kiinnosta, mutta saksalaisen tekniikan otan vastaan hymyssä suin. Kuten aikaisemmin sanoin kaikki aikanaan. Näyttää siltä että jotkut fanaatikot lukevat viestejä kiihkon vallassa kuin piru raamattua ymmärtämättä mistään mitään.

    Siis kyllähän saksalaisillakin on jonkin verran uuttaa tekniikkaa tarjolla kuten myös korealaisilla. En minä saksalaisia sinänsä mollaa, siellähän ne perässä tulevat.

      
  • muokattu 23.01.2019 09:46

    @tracktest

    Näyttää siltä että jotkut fanaatikot lukevat viestejä kiihkon vallassa kuin piru raamattua

    Siitähän sinä olet todiste hymyssä suin, vai mitä?

      
  • muokattu 23.01.2019 10:11

    @HybridRules kirjoitti:

    Minäkin olen sitä mieltä, että täyssähköautojen yleistymistä estää juuri lataamisen ongelma. Lataamisen hitaus ja latausasemien vähyys.

    Jep. Toisaalta se on varsin pieni ongelma vähänkään pidemmällä tähtäimellä. Investointi latausasemaan on varsin pieni, joten kysynnän kasvaessa näitä tulee lisää kauppoihin, liityntäpysäköinteihin ja vaikka minne. Ei niiden käyttö ilmaista tule olemaan, mutta harvoinpa bensojakaan kukaan kenenkään puolesta maksaa.

    Keskustassakin on varsin paljon parkkihalleja, niihinkin tulee aivan varmasti latauspaikkoja. Mutta on se lataus toki toistaiseksi vielä ostamisen este, en minäkään ostaisi jos edelleen asuisin Töölössä.

    Pitää muistaa että keskimääräinen lataustarve on 50km edestä sähköä päivässä, ei se 400km josta aina puhutaan. Sen 50km lataa asioinnin yhteydessä. (Joo joo, aina on niitä lapinreissaajia ja 500km mökkimatkalaisia, ei ne sähköautot vielä kaikille sovi)

      
  • muokattu 23.01.2019 13:44

    "En ymmärrä miten tuon voi noin vääntää. Hybridimiehen ajatusmaailma näyttää olevan melko suppea ja julistukset sen mukaisia. Volvon tekniikka ei minua kiinnosta, mutta saksalaisen tekniikan otan vastaan hymyssä suin. Kuten aikaisemmin sanoin kaikki aikanaan. Näyttää siltä että jotkut fanaatikot lukevat viestejä kiihkon vallassa kuin piru raamattua ymmärtämättä mistään mitään."

    En ymmärrä tästä tekstistä mitään. Onko mahdollisesti kyseessä automerkki BMW:tä jumaloivan ja vain ammattikoulun käyneen henkilön kiukkukohtaus ?

      
  • muokattu 23.01.2019 15:11

    Kumppani vetelee keskustelut täysin omilla taajuuksillaan siinä ei tosin ole mitään uutta, eikä tämä keskustelu näytä saavan tuosta viimeisestäkään ulostuksesta mitään uutta sisältöä joten tämä tästä. Hybridirulekselle pisteet siitä ettei alennu menemään henkilökohtaisuuksiin. Matalamielisten horinoista en välitä ne jääköön omaan arvoonsa.

      
  • Jatkuva paskanjauhanta siis on jotenkin fiksumpaa vai ?

      
  • @▫️ kirjoitti:
    Jatkuva paskanjauhanta siis on jotenkin fiksumpaa vai ?

    Heinrich Himmler pysyy asialinjalla. Funtsinkin jo mitä tuo reikä tarkoittaa.

      
  • muokattu 23.01.2019 19:03

    @tracktest kirjoitti:
    En aja Volvolla sinun esittämiesi järkisyiden perusteella enkä yhdy järkivalintoihisi siinä sitä ristiriitaisuutta on aivan riittämiin. Sähköautojen ja hybridien hehkutus on mennyt täysin överiksi. Aikoinaan valtion taholta kehotettiin ostamaan dieselautoja ja kuinkas kävikään dieselpolttoaineen veronkorotukset näkyvät mittarihinnoissa kivuten kuin vaivihkaa kohti huimia ennätyslukemia. Ja nyt kansaa kehotetaan ostamaan näitä uusia sähkö/hybridimalleja ja jos joku kuvittelee ettei tämä käänny ennen pitkää käyttäjille epäedulliseksi näiden yleistyttyä erehtyy takuuvarmasti, kyllä verottaja ottaa aina omansa kun aika on ns kypsä. Keksitään kaikenlaista ja tämä mietintö on varmasti jo käynnissä jos kansa lähtee mukaan tähän hypetykseen. Epäilen näitä huimia lukuja tietyn ajan sisällä odotusarvot lukujen suhteen ovat todella huimia. On tietysti selvää että nyt verotuksella edullisimmat autot menevät kaupaksi jonkin aikaa. Nopeimmat ovat jo täyttä päätä mukana mutta kovin on kehitys hidasta kun katsoo sähkö/hybridiautojen myyntilukuja. Sähköautot vaativat yleistyäkseen kattavan latausverkoston, sähköautot eivät yleisty ilman latauspaikkoja. Ei tarvitse olla mikään kummoinen ennustaja jos sanoo, että polttomoottoriautot pitävät pintansa vielä hyvin pitkään. Tietysti rankaisemalla muita asiaa käännetään väkisin tiettyyn suuntaan. Poliitikkojen käsissä on avaimet mutta eiköhän tietyt tahot ymmärrä sen miten pitkälle tässäkin voi mennä, näin ainakin pitäisi olla. Öljyn riitävyydestä on esitetty lukuja mutta mikä on totuus sen aika näyttää.

    Miten tämä nyt liittyy asiaan? Kirjoituksessasi oli ristiriitaisuuksia, mutta ei sillä ole mitään tekemistä Volvon tai hybridien kanssa.

    Sen lisäksi valitat, että muut arvostelevat valintaasi, vaikka enhän minä sitä arvostellut. Sinä kyllä sen sijaan arvostelet muiden valintoja.

      
  • "Heinrich Himmler pysyy asialinjalla. Funtsinkin jo mitä tuo reikä tarkoittaa."

    Niin, eduskuntaanhan tuli kakka-lähetys Himmlerin porukalle.

      
  • Mikko-L älä ota asioita aina henkilökohtaisesti. Mielipide ei ole arvostelua se että arvostan enemmän saksalaisia autonvalmistajia ei ole sinun valintasi arvostelua. Laitat hyvin herkästi sanoja toisen suuhun mikä on tuttua edellisten nimimerkkiesi aikakaudelta.

      
  • muokattu 23.01.2019 22:26

    @tracktest kirjoitti:

    Mielipide ei ole arvostelua. Se että arvostan enemmän saksalaisia autonvalmistajia ei ole jonkun valintojen arvostelua.

    Millaiseksi sinä sitten tarkoitat niitä kommenttejasi, jossa heittelet arvioita fanaatikoista ja kiihkon vallassa olijoista? Mielipide vai arvostelu, vai jotakin muuta?

      
  • @▫️ kirjoitti:
    "Heinrich Himmler pysyy asialinjalla. Funtsinkin jo mitä tuo reikä tarkoittaa."

    Niin, eduskuntaanhan tuli kakka-lähetys Himmlerin porukalle

    Reikäpää annat ymmärtää, että perussuomalaiset ovat "Himmlerin porukkaa". Tuo syytös menee jo rankan herjauksen puolelle ja vastuun kantaa aina kirjoittaja itse, vaikka olet nimimerkin takana. Oletko koskaan miettinyt oikeasti mitä teet vai toimitko aina ajattelematta seurauksia?

      
  • muokattu 23.01.2019 22:51

    Ainakin perussuomalaisten nuorten suljetuilla keskustelupalstoilla julistetaan rotu-oppia. Mutta nuorisojärjestö tietenkin on emopuoluetta radikaalimpi.

    https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005962641.html

      
  • muokattu 23.01.2019 23:07

    @tracktest kirjoitti:
    Mikko-L älä ota asioita aina henkilökohtaisesti. Mielipide ei ole arvostelua se että arvostan enemmän saksalaisia autonvalmistajia ei ole sinun valintasi arvostelua. Laitat hyvin herkästi sanoja toisen suuhun mikä on tuttua edellisten nimimerkkiesi aikakaudelta.

    a) En arvostellut valintaasi. Totesin vain kirjoituksesi olevan ristiriitainen.
    b) Mikään kirjoittamani ei liittynyt Volvoon tai hybrideihin, joista sinä vaahtosit aivan kuin joku olisi noita sinulle tuputtanut.
    c) En ottanut mitään henkilökohtaisesti. Sinä kyllä arvostelit muiden valintoja heti alusta alkaen samalla kun valitit, että muut arvostelevat sinun valintojasi, vaikka kukaan ei niin edes tehnyt. Ymmärrän hyvin, että ostat käytetyn auton, enkä sitä arvostellut, mutta yritä sinäkin ymmärtää, että joku muu haluaa ostaa uuden auton, eikä kyseessä välttämättä ole vain egon pönkitys vai millä termillä sitä kutsuitkaan.

    Luehan kertauksena viestit läpi - varsinkin se ensimmäinen vastaukseni.

      
  • Asia ymmärretty. Ei tehdä tästä riitaa ei se ole sen arvoista. Ymmärrän kyllä hyvin jotkut haluavat ostaa uuden auton eikä se ole minulta pois. Kukin tekee miten parhaaksi näkee. Minulle rittää käytetty ja sinä ostat uuden. Kuinka pitkään pidät omaa autoasi uutena ja miten miellät uuden auton?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit