Autovero pois

52 kommenttia
2»
  • Kannatettu.

    Tärkein perustelu autoveron poistamiselle on se, että se on laiton kilpailunrajoitus. Lainsäätäjällä on ollut 24 vuotta aikaa säätää laki, joka noudattaa myös Suomea sitovaa valtiollisen lain ylitse ajavaa tavaraoiden ja palveluiden vapaata liikkuvuutta EU vapaakauppa-alueella. Useita yrityksiä on ryssitty eri tavoin, mutta valmista ei tule, ja jokaisessa oikeudenkäynnissä tulee Verottajan Paratiisille langettava tuomio.

    Tämänhetkisen laittoman autoverohimmelin jo oikeudessa tuomitut osat ovat ainakin epäsymmetrisyys 10 vuotiaan auton verosta joka tuotaessa peritään, mutta vietäessä ei palauteta, sekä määräaikaisella leasingsopimuksella vuokratun auton koko veron periminen kerralla. Kolmas ja eniten oikeusjuttuja ja verovalituksia generoiva rikos on veron periminen samanlaiseksi oletetun auton kuvitellun käyvästä myyntihinnasta, eikä verotuksen kohteena olevasta autosta.

    Jos Suomi olisi oikeusvaltio, ei rikollisten annettaisi mellastaa vuosikymmeniä asiaan puuttumatta. Rötösherrat kiikkiin, tai Eugen Schaumann kadulle, kiitos.

      
  • muokattu 09.02.2019 10:58

    @_Quu kirjoitti:

    @Lumie kirjoitti:
    Totta, 2400 € on niin mitätön summa, että sen kyllä ennemmin antaa valtiolle kuin pitää itse ;)

    Kyllä kyllä, etenkin kun sillä hillitään yhteiskunnan muiden verojen korotuspaineita.
    esim.

    Jos valtion tekemä toistuva rikollisuus on hyväksyttävää, eikö silloin kannattaisi saman tien määrätä ainakin osan poliiseista tekemään murtoja ja pankkiryöstöjä valtion tulojen kasvattamiseksi?

    Varainsiirtoveroprosentit...

    Luettelemasi verot eroavat autoverosta siinä suhteessa, että niitä ei ole tuomittu laittomiksi Suomen ja EU:n oikeusasteissa. Autovero on, suunnilleen yhtä monta kertaa kuin asiasta on oikeutta käyty.

    Autovero kaikissa niissä muodoissaan, joissa sitä on Suomen EU-jäsenyyden aikana peritty on rikos.

    EU ei määrää, että jäsenvaltio ei saa verottaa, mutta ellei veroa osaa periä laillisesti ja läpinäkyvästi, pitää opetella. Ellei 24 vuoden suhmuroinnin jälkeen edelleenkään osaa, pitää ymmärtää mennä saunan taakse ja ottaa suuri askel ihmiskunnan hyväksi.

    Kiinteistöjen ja rakennusten varainsiirtovero 4 %

    Lasketaan kaupan kohteena olevasta kiinteistöstä, eikä naapurikaupungissa sijaitsevan saman värisen talon mukaan.

    Asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden 2 %

    Lasketaan kaupan kohteena olevasta asunnosta eikä toisessa kaupunginosassa sijaitsevan saman ikäisen kerrostalon mukaan.

    Muiden kuin asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtovero 1,6 %

    Lasketaan kaupan kohteena olevan etuuden eikä eri tavalla tuottavan ja eri tavalla hinnoitellun puhelinyhtiön mukaan.

    Lisätään esimerkkien listalle myös ALV, joka lasketaan myös autojen osalta samalla yllä mainitulla rehellisellä ja ymmärrettävällä periaatteella verotuksen kohteen hinnasta.

    Rikos tapahtuu siinä, kun autoveron perusteena ei haluta käyttää verotuksen kohteena olevaa autoa, vaan jotain aivan muuta kuvitteellista satuolentoa.

      
  • muokattu 09.02.2019 11:45

    @M880 kirjoitti:
    En tiedä mikä oli Quun pointti Camryn hinnaston postaamisella, mutta jatkan siitä.

    Luulen että ihmisillä on väärä mielikuva autoveron suuruudesta. Kuvitellaan että se on puolet auton kuin auton hinnasta,

    Luulen, että ihmisillä on väärä mielikuva autoveron vaikutuksesta? Kuvitellaan veron vaikutuksen rajoittuvan ainoastaan autoverottoman hinnan päälle lisättävään autoveron suuruiseen preemioon Suomessa asumisesta.

    ja että uuden Corollan/Golfin saisi muuten kymppitonnilla, tai viidellätoista nyt ainakin.

    Niinhän sen saakin. Tuosta uusi Golf 7 hintaan 15.869 €, sen kuin napsuttelet konfiguraattoriin haluamasi värit ja muut valinnat:

    https://konfigurator.meinauto.de/volkswagen/neuwagen/golf/angebote/golf/konfigurator/#!/ausstattungslinie/trendline/8845026/4,1/private/62483-2658-161030/551/5c5e89a5c55d7/cash-purchase/62483-2658-161030/

    Autoveron periminen ei sinänsä ole rikos, peritäänhän samasta autosta eri maissa myös eri suuruinen ALV. Mutta se ALV peritäänkin kaikissa maissa kaupan kohteesta eikä jostain kuvitteellisesta yhden alalla toimivan kaupallisen toimijan määräämänä.

    Suomalaisen maahantuojan hintoja verottava autovero on suomalaiselle kaupan este, koska se heikentää meidän oikeuttamme hyödyntää vapaakauppa-alueella toimivaa asiakkaan eduksi toimivaa kilpailua, joka pudottaa tavisautojen hintoja enemmän kuin autoveron määrällä.

    Antakaa minä ruuvaan autoverolain uusiksi, niin tulee kerralla laki, joka:

    • täyttää EU ja Suomen oikeusistuimien vaatimukset
    • mahdollistaa suomalaisen ostajan hyötymisen Suomen EU-jäsenyydestä
    • on kaikille toimijoille täysin läpinäkyvä ja ennustettava
    • kasvattaa autoveron tuottoa vuosikausiksi.
    • kääntää valtaosan tulevista oikeusjutuista valtion eduksi (koska syytettynä ei ole enää Rosvovaltio, vaan veropetosta väärin kuitein yrittänyt yksityinen tuoja)

    Korjaus on yksinkertainen: autovero lasketaan nykyisillä prosenteilla, mutta kuvitteellisen, laskennallisen ja Vehon taivaisiin vedättämän teoreettisen autoveron ja neperin luvun sisältämän bruttohinnan sijasta verotuksen pohjana olisikin ihan sama asia kuin

    • kiinteistön kaupassa
    • asuonto-osakkeen kaupassa
    • pörssin ulkopuolisen arvopaperin kaupassa
    • ALV laskennassa.

    Eli peritään vero siitä verotuksen kohteena olevan auton verottomasta ostohinnasta.

    Tänään tuo ALVillinen ja autoveroton hinta on Suomessa tuhansia euroja korkeampi kuin EU:ssa, jonka jäsen Suomi ei tässä mielessä ole. Silti urbaani legenda Verottajan Paratiisin halvoista verottomista hinnoista elää ymmärtämättömien ja heistä hyötyvien keskuudessa vahvana.

    Asian voi arvioida itse, kun käy katsomassa, kuinka paljon vähäveroisia aitosuomiautoja laivataan joka aamu Ruotsiin ja Saksaan. Nyt kun tiedätte väitteen Suomen edullisista verottomista hinnoista olevan puhdasta valetta, muistakaapa kiinnittää huomio siihen, KUKA tuon arvion esittää kun sen taas seuraavan kerran kuulette julkisuudessa.

      
  • @_Quu kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:
    Muistaakseni luokkaa +15 snt polttoaineveroon riittäisi korvaamaan autoveron ja kohdistuisi nimenomaan päästöjä aiheuttavaan käyttöön omistamisen sijaan.

    Polttoaineveron korotuksen vaikutus on niin laaja

    15 snt lisää hintaan vastaa noin 10% korotusta. Kuten ao kuvaajista voi nähdä, on heilahtelu ollut selvästi tätä suurempaa aiheuttamatta mitään isompia mullistuksia:

    https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_658,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-8995416.jpg

    https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1198,h_596,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-8995255.jpg

      
  • muokattu 09.02.2019 15:51

    En todellakaan vastusta autoveronpoistoa, tuon vain esiin miksi se on vaikea poliittinen päätös.
    Polttoaineveron korotus +15 snt tulisi raakaöljyn markkinahinnan päälle ja vaikuttaisi ratkaisevasti julkiseen ja jakeluliikenteeseen. Laitetaan nyt auton hinnat ja käyttökulut samaan tasoon eurooppalaisen keskitason kanssa.
    EU-kansanäänestys
    56,9 % äänesti Suomen EU-jäsenyyden puolesta ja 43,1 % vastaan. Äänestysprosentti oli 74 %.
    Ainoa syy että äänestin puolesta, oli lupaukset autoverotuksen yhdenmukaisuus ja yhteinen euro.
    Ja sitten mä heräsin ja kaikki on ennallaan, paitsi auton käytönkulut on nousseet lohkaisemaan isonosan vuosituloista.

      
  • Ammattiliikenteelle on nykyiseen malliin mahdollista antaa erilaisia tukia/vapautuksia, jos polttoaineveron nosto sekoittaa pakan.

      
  • muokattu 10.02.2019 08:18

    @Ruuhkamies kirjoitti:
    Ammattiliikenteelle on nykyiseen malliin mahdollista antaa erilaisia tukia/vapautuksia, jos polttoaineveron nosto sekoittaa pakan.

    Aivan, nyt ollaankin sitten valmiita siirtämään kassalta kertaluonteinen autovero pumpulle ja parkissakin seisovien autojen käyttömaksuihin. (niitähän on helppo tarpeen mukaan nostaa, ikään kuin huomaamatta erät on kertaluonteisesti niin pieniä)
    Autoilijat ajaa tyytyväisenä ilman autoveroa keski-iältään kummenevuutta vanhalla kalustolla. Tuossa autoveron poiston budjettivajeen paikkauksessa on jotain tuttua.

      
  • muokattu 10.02.2019 10:26

    Korjaus edelliseen käyttömaksun nykyinen termi on vuotuinen ajoneuvovero.
    ps. kysyn ihan vaan mielenkiinnosta aiheeseen, paljonko ? se autoissanne on.

      
  • Maanantaina 4.2.2019 Yle tv1 esitti MOT dokumenttisarjassa ohjelman "Autoveron poistamisen väitetty vihreys" (otsikko ainakin suunnilleen noin). Siinä eri aloja edustavat henkilöt esittivät kantojaan siihen, millaisia ympäristövaikutuksia autoveron poistamisella saattaisi olla. En itse tullut vakuuttuneeksi ohjelman perusteella asiasta mihinkään suuntaan.

    Väite siitä, että autovero olisi laiton, vaatisi varsin tarkkoja perusteluja. Onko väitteen esittäjän mielestä lähtökohtana se, että autojen hankinnan verottaminen on Eu-lainsäädännön vastaista? Vai se, että veron peruste määritellään systemaattisesti Eu-lainsäädännön vastaisesti ja veroa kannetaan siksi liian paljon? Vai kenties se, että erilaisia autoja kohdellaan verotuksessa eri tavoin? Viimeisessä kohdassa olettamus olisi se, että verotus tapahtuisi oikein ainakin joidenkin autojen kohdalla. Ymmärrän kyllä sen, että käytettyinä maahan tuotujen autojen verotus on hankala asia, autot kun ovat yksilöitä eikä niille ole yksinkertaista määrittää oikeudenmukaista ja helposti ymmärrettävää veron perustetta. Jos veron perusteeksi otettaisiin auton maahan tuoneen henkilön ilmoittama ostohinta, se antaisi mahdollisuuden kieroiluun: auton myyjä ja ostaja voivat helposti sopia kuittiin merkittävän alemman hinnan kuin mitä todellisuudessa on maksettu.

    Mitä tulee autoveron tuottoon vuosittain, eri vuosien lukuja ei ole kovin järkevää verrata toisiinsa, koska autojen myyntimäärät ja myynnin rakenne vaihtelevat vuodesta toiseen.

      
  • muokattu 11.02.2019 16:53

    @Riekkosak kirjoitti:
    Väite siitä, että autovero olisi laiton, vaatisi varsin tarkkoja perusteluja.

    Kaksi pomminvarmaa tapausta, joista on jo tuomiot:

    Irlanti tuomittiin jo autoverokäytännöstään, joka perii uuden auton koko veron myös kolmen vuoden leasingsopimuksella maahan tulevalta autolta. Tuomion perusteluissa sanottiin erikseen, että tällaisessa tapauksessa koko veron periminen on laiton kilpailun rajoitus vaikka liikaa peritty vero palautettaisiinkin auton poistuessa maasta vuokra-ajan jälkeen. Veron saa periä vain sovitulta vuokra-ajalta. Suomen verotus toimii samalla rikollisella periaatteella.

    Toinen on rajan eri suuntiin ylittävien autojen verotuksen epäsymmetrisyys, jonka perusteella yli 10-vuotiaasta tuotavasta peritään veroa, vaikka yli 10-vuotiaasta vietävästä ei veroa palauteta, vaan valehdellaan veron poistuneen käytännössä kokonaan.

    Onko väitteen esittäjän mielestä lähtökohtana se, että autojen hankinnan verottaminen on Eu-lainsäädännön vastaista?

    Ei tietenkään. Kuten jo sanottiin, EU ei kiellä verottamista, vaan ainoastaan syrjimisen ja laittomat kaupan esteet vapaakauppa-alueella. Eri maiden eri suuruisista ALVeista ei tule oikeusjuttuja, koska ne peritään laillisesti, eli verotettavasta kohteesta eikä jostain muusta, mitä ei käytetyn tapauksessa edes ole olemassa.

    Ymmärrän kyllä sen, että käytettyinä maahan tuotujen autojen verotus on hankala asia, autot kun ovat yksilöitä eikä niille ole yksinkertaista määrittää oikeudenmukaista ja helposti ymmärrettävää veron perustetta.

    Päinvastoin, siinä ei ole yhtään mitään vaikeutta. Yritysten ALV laskutuksessa, ja käytetyn kiinteistön, asunto-osakkeen tai muun osakkeen kaupasta osataan periä vero läpinäkyvästi ja ilman selittelyitä SUORAAN KAUPPAHINNASTA.

    Käytetyn auton kaupassa autoveron periminen samalla periaatteella toteutuneen kauppahinnan pohjalta on pelkkää prosenttilaskua.

    Jos veron perusteeksi otettaisiin auton maahan tuoneen henkilön ilmoittama ostohinta, se antaisi mahdollisuuden kieroiluun: auton myyjä ja ostaja voivat helposti sopia kuittiin merkittävän alemman hinnan kuin mitä todellisuudessa on maksettu.

    Mahdollisuus tuohonkin on olemassa ja siihen pitää varautua, mutta puolen miljoonan talokaupassa tai yritysten miljoonalaskutuksessa ALV:n osalta tuokin ongelma on opittu hoitamaan, joten on verottajan vastuulla pitää huoli oikeuden toteutumisesta myös autojen osalta. Petoksen mahdollisuus ei ole riittävä peruste valtion jatkamalle rikokselle. Nyt valtio pettää systemaattisesti ja jatkuvasti, ja mikä pahinta, valtiota ei edes näytä millään saavan noudattamaan lakia toistuvista langettavista tuomioista huolimatta.

    Nyt verottaja arvaa samanlaiksi kuvittelemiensa autojen käyvän hinnan jokaiselle tuontiautolle, ja verokanteluiden määrästä näkee, että osumaprosentti on järkyttävän huono.

    Tulli ja verottaja ovat palkanneet armeijan numerontaluttajia hinnoittelemaan 40.000 autoa vuodessa, vaikka eivät osta eikä myy niistä yhtään. Sillä "kompetenssilla" pitää pystyä erottamaan väärinkäytökset jo tilastollisin menetelmin.

    Se on kuitenkin ihan selvää, että nykyinen veronlaskenta antaa mahdollisuuden kieroiluun ja sitä käytetään hyväksi häikäilemättä, minkä seurauksena autoverottomat hinnat Suomessa ja autojen veron perusteena olevat teoreettiset hinnat ovat kohtuuttoman korkeita. Virallinen maahantuoja vahvistaa teoreettisen hinnan, joka määrää auton veron. Käytännössä sama maahantuoja ja diileri saattaa sitten hinnoitella autoja myydessään manipuloida hinnan tai veron osuutta omilla katteillaan ja erilaisten varustepakettien hintojen avulla. Oletko koskaan miettinyt, mihin Suomessa tarvitaan kaikkien merkkien nykyään tarjoamia Business Fantasy hinnastoja? Näillä kaksoishinnoilla vedätetään automallin vero mahdollisimman korkealle estämään vaihtoehtoisten toimijoiden markkinoilletuloa.

    Mitä tulee autoveron tuottoon vuosittain, eri vuosien lukuja ei ole kovin järkevää verrata toisiinsa, koska autojen myyntimäärät ja myynnin rakenne vaihtelevat vuodesta toiseen.

    Aika usein näissä vertailuissa unohdetaan ALV.

    Vähäpäästöiset lyövät kiihtyvällä tahdilla nauloja nykyisen autoveron arkkuun, kun Verottajan Paratiisi menettää suuren ALV:n pientä autoveroa puolustaessaan. Saatamme olla lähivuosina tulossa tilanteeseen, jossa autoveron täydellinen poisto on halvempaa kuin sen periminen? Viime vuoden tuontitilasto näyttää jo selvän trendimuutoksen, kun yksityistuonnit ovat entistä uudempia ja entistä kalliimpia autoja.

      
  • Käytetyn auton tuonti Suomeen
    Tuotaessa käytetty auto maahan siitä on maksettava autoveroa. Veroprosentti on porrastettu ajoneuvon hiilidioksidipäästön perusteella. Henkilöautojen veroprosentin suuruus vaihtelee 3,6 ja 50 prosentin välillä vuonna 2018.

    Mikäli autosta ei ole saatavilla hiilidioksidipäästötietoa, veroprosentti määräytyy auton kokonaismassan ja käyttövoiman perusteella verotaulukon mukaisesti.

    EU:n ulkopuolelta tuotavista autoista kannetaan autoveron lisäksi tulli ja maahantuonnin arvonlisävero. Vuoden 2017 alusta alkaen autoverotuksesta vastaa Verohallinto. Tulli määrää kuitenkin edelleen tullimaksun, jos sen maksunvelvollisuus on olemassa.

    Eräissä tapauksissa toisesta EU-maasta tuotavasta ajoneuvosta on suoritettava autoveron lisäksi myös ns. uuden kuljetusvälineen arvonlisävero.

    Arvonlisäverotuksessa uusi kuljetusväline on ajoneuvo, joka on myyty enintään 6 kuukauden kuluttua sen ensimmäisestä käyttöönotosta tai sillä on ajettu enintään 6 000 km. Arvonlisäveroa ei enää määrätä autoveron perusteella.

      
  • muokattu 11.02.2019 19:06

    @_Quu kirjoitti:
    Käytetyn auton tuonti Suomeen
    Tuotaessa käytetty auto maahan siitä on maksettava autoveroa. Veroprosentti on porrastettu ajoneuvon hiilidioksidipäästön perusteella. Henkilöautojen veroprosentin suuruus vaihtelee 3,6 ja 50 prosentin välillä vuonna 2018.

    Mikäli autosta ei ole saatavilla hiilidioksidipäästötietoa, veroprosentti määräytyy auton kokonaismassan ja käyttövoiman perusteella verotaulukon mukaisesti.

    Tämähän on selvää. Koska verohallinnolle kuitenkin tilitetään euroja prosenttien sijaan, kerrotko meille kuinka paljon autoveroa peritään 97g/km päästävästä vm-16 Lexus IS 300h hybridistä?

      
  • @Jokeri kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:
    Käytetyn auton tuonti Suomeen
    Tuotaessa käytetty auto maahan siitä on maksettava autoveroa. Veroprosentti on porrastettu ajoneuvon hiilidioksidipäästön perusteella. Henkilöautojen veroprosentin suuruus vaihtelee 3,6 ja 50 prosentin välillä vuonna 2018.

    Mikäli autosta ei ole saatavilla hiilidioksidipäästötietoa, veroprosentti määräytyy auton kokonaismassan ja käyttövoiman perusteella verotaulukon mukaisesti.

    Tämähän on selvää. Koska verohallinnolle kuitenkin tilitetään euroja prosenttien sijaan, kerrotko meille kuinka paljon autoveroa peritään 97g/km päästävästä vm-16 Lexus IS 300h hybridistä?

    6,6%

      
  • muokattu 11.02.2019 19:45

    @_Quu kirjoitti:

    @Jokeri kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:
    Käytetyn auton tuonti Suomeen
    Tuotaessa käytetty auto maahan siitä on maksettava autoveroa. Veroprosentti on porrastettu ajoneuvon hiilidioksidipäästön perusteella. Henkilöautojen veroprosentin suuruus vaihtelee 3,6 ja 50 prosentin välillä vuonna 2018.

    Mikäli autosta ei ole saatavilla hiilidioksidipäästötietoa, veroprosentti määräytyy auton kokonaismassan ja käyttövoiman perusteella verotaulukon mukaisesti.

    Tämähän on selvää. Koska verohallinnolle kuitenkin tilitetään euroja prosenttien sijaan, kerrotko meille kuinka paljon autoveroa peritään 97g/km päästävästä vm-16 Lexus IS 300h hybridistä?

    6,6%

    Eli €uroissa?

    Vaikka tämä?
    https://www.bytbil.com/skane-lan/personbil-is-300h-comfort-1050-12822050

    Tuohon ilmoitetaan tosin 101g/km

      
  • @Jokeri kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:

    @Jokeri kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:
    Käytetyn auton tuonti Suomeen
    Tuotaessa käytetty auto maahan siitä on maksettava autoveroa. Veroprosentti on porrastettu ajoneuvon hiilidioksidipäästön perusteella. Henkilöautojen veroprosentin suuruus vaihtelee 3,6 ja 50 prosentin välillä vuonna 2018.

    Mikäli autosta ei ole saatavilla hiilidioksidipäästötietoa, veroprosentti määräytyy auton kokonaismassan ja käyttövoiman perusteella verotaulukon mukaisesti.

    Tämähän on selvää. Koska verohallinnolle kuitenkin tilitetään euroja prosenttien sijaan, kerrotko meille kuinka paljon autoveroa peritään 97g/km päästävästä vm-16 Lexus IS 300h hybridistä?

    6,6%

    Eli €uroissa?

    Vaikka tämä?
    https://www.bytbil.com/skane-lan/personbil-is-300h-comfort-1050-12822050

    Tuohon ilmoitetaan tosin 101g/km

    8,1%
    1901€

      
  • @_Quu kirjoitti:

    @Jokeri kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:

    @Jokeri kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:
    Käytetyn auton tuonti Suomeen
    Tuotaessa käytetty auto maahan siitä on maksettava autoveroa. Veroprosentti on porrastettu ajoneuvon hiilidioksidipäästön perusteella. Henkilöautojen veroprosentin suuruus vaihtelee 3,6 ja 50 prosentin välillä vuonna 2018.

    Mikäli autosta ei ole saatavilla hiilidioksidipäästötietoa, veroprosentti määräytyy auton kokonaismassan ja käyttövoiman perusteella verotaulukon mukaisesti.

    Tämähän on selvää. Koska verohallinnolle kuitenkin tilitetään euroja prosenttien sijaan, kerrotko meille kuinka paljon autoveroa peritään 97g/km päästävästä vm-16 Lexus IS 300h hybridistä?

    6,6%

    Eli €uroissa?

    Vaikka tämä?
    https://www.bytbil.com/skane-lan/personbil-is-300h-comfort-1050-12822050

    Tuohon ilmoitetaan tosin 101g/km

    8,1%
    1901€

    Ok, tämähän on helppoa. Miksi sitten kun katsotaan https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/auto/autoverotus/autoveron_maara/taulukoita_ajoneuvojen_sovelletuista_ve/
    Esim. Marraskuun ja Joulukuun taulukoita, perityt verot IS 300 h :sta ovat olleet alkaen n.3200€ päättyen yli 5000€? Autojen verotusarvojen ollessa alkaen n.19000 ja päättyen yli 30000€.

      
  • UUsi Suomesta ostettuna
    Autoveroton hinta 25 410,00 €
    Autovero 1 788,53 €
    Kokonaishinta 27 198,53 €
    Vuotuinen ajoneuvovero 164,98 €
    Minulle riittää toistaiseksi nuo tiedot, mihin ruvetaan lisäämään valinnaisia varusteita tarpeen mukaan..

      
  • @_Quu kirjoitti:
    UUsi Suomesta ostettuna
    Autoveroton hinta 25 410,00 €
    Autovero 1 788,53 €
    Kokonaishinta 27 198,53 €

    Mistä nykäisit tuon hinnan uudelle Lexus IS300:lle?

      
  • @740 GLE kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:
    UUsi Suomesta ostettuna
    Autoveroton hinta 25 410,00 €
    Autovero 1 788,53 €
    Kokonaishinta 27 198,53 €

    Mistä nykäisit tuon hinnan uudelle Lexus IS300:lle?

    Ei liity mitenkään Lexukseen, klaffivirhe

      
  • Vähintään 10 senttiä veroa kilometriltä

    Tieliikenteen verotus on Suomessa kansainvälisestikin mitattuna korkeaa. Henkilö- ja pakettiautoliikennettä verotetaan ilman arvonlisäveroja laskettuna noin 10 sentillä ja kuorma-autoliikennettä noin 20 sentillä ajokilometriä kohti.

    Noin viidennes henkilöautoliikenteen veroista kerätään uuden auton hankinnan yhteydessä perittävänä autoverona, jota valtio keräsi viime vuonna noin 1,0 miljardia.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit