Autokauppa sakannut tänä vuonna yli 15 prossaa...

40 kommenttia
«1

... ja vaikuttaa siltä että vuonna 2019 Suomessa myydään vain noin 120.000 uutta autoa (4 x 29.100 kpl).

Uuden auton ostajan maksurasite taitaa olla liian kova. Muuta selitystä ei löydy tälle alamäelle.

  • Verotuksen muutokset pelottaa.

  • Osa merkeistä pahempia pudotuksia, siis kun kyse on uusien autojen myynneistä. Käytettyjen tuonti tosin nousemassa uuteen ennätykseen

  • Uuden hinta suhteessa vähäveroiseen käytettyyn tuontiautoon nousee kohtuuttomaksi, koska suomalainen autokauppa nostaa aitosuomiauton hintaa yhtä paljon tai pikkuautoissa jopa enemmän kuin autovero.

    Autokauppa lusikoi nyt itse keittämäänsä soppaa, joten en tunne säälin häivääkään. Päinvastoin, mitä pienemmäksi myynti jää, sen parempi.

    Koska Suomea ei saada EU vapaakauppa-alueeseen hyvällä, on suomalaisen autokaupan kaataminen pieni hinta siitä, että VVM painostetaan muuttamaan autoverotus EU lain mukaiseksi.

  • Autoverouudistuksesta tulee välttämättömyys, ehkä jo tulevan hallituskauden aikana. VAG alkaa tosissaan tuomaan lataushybridejä mallistoonsa, ainakin mallisarjan kalliimpaan päähän. Matalan verotuksen takia niiden markkinaosuus tullee kuitenkin olemaan korkea. Sama juttu kun Volvolla, lataushybridi on "halpa" verrattuna lähimpään vastaavaan pelkällä polttomoottorilla varustettuun autoon. VAG:n markkinaosuus on Suomessa 25% luokkaa, siihen päälle Volvon 8% niin merkitys on jo iso. Myös Mersu (6%) julkaisi juuri lataushybridejä, ja Bemariltakin on tullut jotain.

    Kalliimpien autojen 10-15keur autovero putoaa Corolla/Golf -tyyppiseksi 3000 euron veroksi, mikä näkynee verotuotossa.

    Tuolla on tietetenkin positiivinen ohjausvaikutus lataushybridien suuntaan, mutta toivoa sopisi että niitä sitten myöskin ladattaisiin, eikä kuitata pelkkää verohyötyä.

    Ymmärrän nuo 740:n esittämät huolet vapaakaupasta, jos tilanne tosiaan on niin että verottoman auton saa euroopasta halvemmalla kuin täällä verollisen. Yleinen väite ja käsityshän on ollut päinvastainen. Itse autoveroa kuitenkin kannatan tiettyyn pisteeseen saakka. En nimittäin usko ihmisten käyttävän merkittävästi vähemmän rahaa uuteen autoon, vaan sillä totutulla summalla ostetaan "enemmän autoa" kun vero jää pienemmäksi tai kokonaan pois. Vaihtotase kärsii.

    Toki Suomi taitaa olla jo henkilöautojen nettoviejä, mutta niistä "vain" kokoonpanon arvo jää kotimaahan.

  • muokattu 24.05.2019 17:14

    @M880 kirjoitti:
    Kalliimpien autojen 10-15keur autovero putoaa Corolla/Golf -tyyppiseksi 3000 euron veroksi, mikä näkynee verotuotossa.

    Vähäpäästöisten vero näkyy verotuotossa jo nyt, mutta vaikutus vain kasvaa uusien ostajia houkuttelevien mallien tullessa saataville.

    Mitä kalliimpi ja vähäpäästöisempi auto, sen suurempi osa sen verosta on ALVia. Pieni ja iän myötä yhä pienenevä autoveron osuus tekee kilpalluilla markkinoilla edullisesti hinnoiteltujen käytettyjen tuonnin houkuttelevaksi ja jokaisesta EU tuontiautosta jää ALV lähtömaahan.

    Ääritapauksena kalliin Teslan parin tonnin autoveroa puolustava verottaja menettää painkymmenen tuhannen ALV tuoton kun ostaja hakee autonsa ulkoa.

    Ymmärrän nuo 740:n esittämät huolet vapaakaupasta, jos tilanne tosiaan on niin että verottoman auton saa euroopasta halvemmalla kuin täällä verollisen. Yleinen väite ja käsityshän on ollut päinvastainen.

    Autoala pitää kiinni tästä valheestaan. Jos se olisi totta, Suomi olisi ruuhkautunut autoverottomista maista tulevista halvan auton ostajista. Mietipä, miksi ei ole?

    En jaksa lähteä taas hakemaan referenssejä, mutta vasta katsomani esimerkkiauton hinnat alkaen Renault Clion autoveroton hinta Latviassa oli noin 10.000 €, mikä on tietysti myös myyntihinta.

    Saman Clion autoveroton hinta Suomessa on yli 13.000 € ja autoverollinen myyntihinta yli 15.000 €.

    Tuo aitosuomiautokauppiaan reilun kolmen tonnin preemio tekee tuonnin edulliseksi ostajalle, vaikka autoveron joutuukin maksamaan.

    Vastaavia esimerkkejä löytyy myös muualta ja isot Saksalaiset välittäjät tarjoavat systemaattisesti 10 - 40 % alennuksia uusista tehdastilauksista. Kilpailun puutteessa suomalaisdiilerin alennukset ovat pähkinöitä.

    Itse autoveroa kuitenkin kannatan tiettyyn pisteeseen saakka.

    Minun vastustukseni kohdistuu veron laittomaan laskutapaan. Maahan tulevasta liisarista EI SAA periä kuin vuokra-ajan veron. Suomi perii täyden veron.

    Verotuksen PITÄÄ OLLA symmetrinen ja tasapuolinen. Suomi perii veron yli 10 vuotiaasta tuontiautosta, mutta ei palauta yli 10-vuotiaan ulos vietävän veroa. Ja niin edelleen.

    Vero todellisen ostohinnan päälle olisi minulle OK, ja käsittääkseni myös laillinen, koska se ei asettaisi syrjivää kaupan estettä? Saisin ostaa autoni jostain EU alueen liikkeestä ja maksaa verot juuri siitä omasta autostani enkä jonkun Suomessa jo olevan samanlaiseksi kuvitellun auton oletetusta käyvästä arvosta joka on ihan lottoa. Uuden 10.000 € Clion hinta Suomessa nousisi 11.700 € tasolle, mikä tekisi uusille autoille suunnilleen autoveron suuruisen alennuksen veroa poistamatta.

    Se 15.000 € Clion aitosuomiautokauppiaan tarina poikkeuksellisen edullisista autoverottomista autoista saisi enemmän uskottavuutta jos hän laivaisi edes ensimmäisen laivalastin halpoja Relluja Ranskaan.

    Jos suomalainen autokauppias myy muita halvemmalla, miksi heillä on EU vapaakauppa-alueella vain suomalaisia asiakkaita?

  • Juu, ei me olla eri mieltä juuri mistään 👍

  • Tämä autoveronpoisto on suuri vedätys kun se muutetaan vuosittain nousevaksi ajoneuvoveroksi, tuossa kadulla on vanha pikkuinen Daewoo, mistä on aikanaan maksettu kohtuuton autovero ja nyt lypsetään uudelleen vuotuinen ajoneuvovero 221,92 EUR/vuosi (tieto traficom sivuilta) niin kauan kuin auto on rekisterissä.

  • @_Quu kirjoitti:
    Tämä autoveronpoisto on suuri vedätys kun se muutetaan vuosittain nousevaksi ajoneuvoveroksi, tuossa kadulla on vanha pikkuinen Daewoo, mistä on aikanaan maksettu kohtuuton autovero ja nyt lypsetään uudelleen vuotuinen ajoneuvovero 221,92 EUR/vuosi (tieto traficom sivuilta) niin kauan kuin auto on rekisterissä.

    Siihen se varmaan meneekin kyllä. Minulla ei ollut kommentissani sen erityisempää poliittista agendaa, pohdin vain että jotain täytyy tehdä jos ei haluta autoverotulojen sulavan, tai autoveron muuttuvan tasaveroksi. Tällaisenaan se halpuuttaa mallisarjojen kalleimpia autoja, mikä tuskin on ainakaan tulevan hallituksen tahtotila. Toisaalta, nykymalli johtaa itsestään autoveron merkittävään alenemiseen kun (lataus)hybridejä alkaa vuotamaan myös edullisempiin versioihin.

  • Mitään merkittävää autoveron poistamista ei ole Suomessa edes aloitettu.

  • @▫️ kirjoitti:
    Mitään merkittävää autoveron poistamista ei ole Suomessa edes aloitettu.

    Meneillään ja tulossa olevat autoveron muutokset
    Joulukuussa 2015 hyväksytyssä autoverolakia koskevassa muutoksessa autoveron tasoa alennetaan neljänä portaana vuosina 2016–2019 kunkin vuoden alussa niillä henkilö- ja pakettiautoilla, joiden hiilidioksidipäästöt ovat 140 g/km tai sen alle. Vero alenee suhteellisesti eniten niillä autoilla, joiden hiilidioksidipäästöt ovat alle 80 g/km. Niillä autoilla, joiden päästöt ovat yli 140 g/km, verotaso ei muutu. Veron rakenne säilyy muilta osin samanlaisena, joten ainoastaan veroprosentti muuttuu niiden henkilö- ja pakettiautojen osalta, joiden päästöt alittavat rajan. Alin veroprosentti laskee vuoteen 2019 mennessä 2,7 prosenttiin

  • Ovatko autot jotenkin halventuneet viime vuosina väitetyn autoveron poiston ansiosta?

  • @▫️ kirjoitti:
    Ovatko autot jotenkin halventuneet viime vuosina väitetyn autoveron poiston ansiosta?

    Ei

  • muokattu 25.05.2019 00:12

    @M880 kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:
    Tämä autoveronpoisto on suuri vedätys kun se muutetaan vuosittain nousevaksi ajoneuvoveroksi, tuossa kadulla on vanha pikkuinen Daewoo, mistä on aikanaan maksettu kohtuuton autovero ja nyt lypsetään uudelleen vuotuinen ajoneuvovero 221,92 EUR/vuosi (tieto traficom sivuilta) niin kauan kuin auto on rekisterissä.

    Siihen se varmaan meneekin kyllä. Minulla ei ollut kommentissani sen erityisempää poliittista agendaa, pohdin vain että jotain täytyy tehdä jos ei haluta autoverotulojen sulavan, tai autoveron muuttuvan tasaveroksi. Tällaisenaan se halpuuttaa mallisarjojen kalleimpia autoja, mikä tuskin on ainakaan tulevan hallituksen tahtotila. Toisaalta, nykymalli johtaa itsestään autoveron merkittävään alenemiseen kun (lataus)hybridejä alkaa vuotamaan myös edullisempiin versioihin.

    Mitä tarkoitat, "jos ei haluta ....... autoveron muuttuvan tasaveroksi"? Minun ymmärtääkseni autovero on tällä hetkellä tasavero eli sen suuruus ei riipu ostajan tulotasosta vaan on kaikille sama samasta autosta. Tuosta sainkin idean, että tasa-arvon nimissä autovero pitäisi muuttaa progressiiviseksi eli Dacia maksaisi parisataatuhatta, jos ostajalla on riittävän tuhdit tulot. Palkkatodistus vaan mukaan marmoritiskille ja johtotähdellä ulos parikymppiä pankkilainaa plakkarissa, jos on pienet tulot. Joo, kyllä tasaverosta pitää luopua myös autokaupassa! Tai eihän sen johtotähden perushinta muuttuisi, mutta idea kai selvisi tuosta.

    Edit: tämähän avaisi ihan uuden luvun naapureiden väliseen autokauteuteen: kun kummallakin olisi samanlainen volkkari pihassa, niin voisi naapuri toiselle kehaista: minun volkkari maksoikin sataviiskyttonnii, minkäs verran sinun maksoi? Joutuisi toinen siinä miettimään, arvaako tulojaan suurennella ja sanoisi, että kyllä minun maksoi sataseitkyttonnii ja rapiat vielä päälle.

  • No joo, kuten varmaan ymmärsitkin niin en tarkoittanut tasaveroksi muuttumisella sitä että autovero olisi nyt progressiivinen suhteessa ostajan tulotasoon. Mutta se on sitä suhteessa auton hintaan, päästömuuttujalla lisättynä.

    Minulla ei ollut tässä arvolatausta, mietin vain että pitää tehdä jotain jos ei haluta autoverotuoton laskevan tai muuttuvan suurilta osin sellaiseksi että kalliista autoista maksetaan sama vero kuin autoista joiden hinta on puolet tai kolmannes verrattuna näihin. Jos halutaan, niin sitten ei tarvitse tehdä mitään. Ajatukseeni sisältyi myös oletus nyt muodostumassa olevan hallituksen näkemyksestä verorasituksen kohdistamisesta.

  • muokattu 25.05.2019 11:14

    @M880 kirjoitti:
    No joo, kuten varmaan ymmärsitkin niin en tarkoittanut tasaveroksi muuttumisella sitä että autovero olisi nyt progressiivinen suhteessa ostajan tulotasoon. Mutta se on sitä suhteessa auton hintaan, päästömuuttujalla lisättynä.

    Autojen hinnassa on olemassa myös 24 % arvonlisävero (kuten vaikkapa jääkaapeissa ja partakoneissa tai hammastahnassa), ja auton hankintaveron tuotto on pienempi kuin vuotuisen ajoneuvoveron tai jopa polttoaineiden arvonlisäveron. Autovero ei ole erityisen merkittävä tulonlähde valtiolle, mutta se haittaa autokannan uusiutumista kovasti koska autovero on tuhansien eurojen kertaerä, ja autovero pitää myös käytettyjen autojen hintatason korkeana. Onneksi autolainojen korot ovat matalia, eli auton kauppahinnan + autoveron voi maksaa osamaksulla eli jakaa usealle vuodelle, samalla tavoin kuten ajoneuvoveron.

    http://www.aut.fi/tilastot/verotus_ja_hintakehitys/valtion_verotulot_tieliikenteesta

  • ," ja autovero pitää myös käytettyjen autojen hintatason korkeana"

    Aivan ja välirahan vaihdossa kohtuullisena.

  • @_Quu kirjoitti:
    ," ja autovero pitää myös käytettyjen autojen hintatason korkeana"

    Nyt en ymmärtänyt. Onko Suomessa väliraha euromääräisesti pienempi kuin autoverottomissa maissa?

    Minun kohdallani väliraha oli isompi kuin mitä se olisi ollut jos minun ei olisi tarvinnut maksaa tuhansien eurojen autoverosta.

  • muokattu 25.05.2019 19:44

    @Karrette kirjoitti:

    Teit huonot kaupat, osanottoni.

    Arvonalenema ja verotus vaihtelevat maittain
    Suurin auton kokonaiskuluihin vaikuttava tekijä on arvonalenema. CarCost Indexin mukaan Euroopan maissa auton arvo alenee keskimäärin 37 prosenttia.

    Analyysi perustuu autohankinnan ensimmäisen kolmen vuoden kustannuksiin ja vuosittaiseksi ajomääräksi on määritelty 20 000 kilometriä.

  • @_Quu kirjoitti:

    @▫️ kirjoitti:
    Ovatko autot jotenkin halventuneet viime vuosina väitetyn autoveron poiston ansiosta?

    Ei

    Eivät ole, koska halvoissa paljon myyvissä malleissa suomalaiset autokauppiaat nostavat hintoja ainakin yhtä paljon kuin autovero. Siksi veron alennukset joko häviävät kohinaan tai katoavat diilerien taskuun.

    Autoveron täydellinen poisto pudottaisi esimerkkiautoni uuden Clion hinnan 15 tuhannesta hieman alle 13.500 €. Näkyvä alennushan tuokin on, mutta Rellu jäisi yhä 35% kalliimmaksi kuin sama auto vapailla markkinoilla. Miettikääpä miksi.

    Vaikka uusien hinta onkin aitosuomiautojen kauppiaan inflatoima, veron aleneminen tekee yksityistuonnin vapailta kilpailluilta markkinoilta aiempaa edullisemmaksi, kuten tuontitilastoista näkee.

  • @_Quu kirjoitti:
    ," ja autovero pitää myös käytettyjen autojen hintatason korkeana"

    Aivan ja välirahan vaihdossa kohtuullisena.

    Hevonpaskat.

  • @_Quu kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:

    @Karrette kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:
    ," ja autovero pitää myös käytettyjen autojen hintatason korkeana"

    Aivan ja välirahan vaihdossa kohtuullisena.

    Nyt en ymmärtänyt. Onko Suomessa väliraha euromääräisesti pienempi kuin autoverottomissa maissa?

    Minun kohdallani väliraha oli isompi kuin mitä se olisi ollut jos minun ei olisi tarvinnut maksaa tuhansien eurojen autoverosta.

    Teit huonot kaupat, osanottoni.

    Arvonalenema ja verotus vaihtelevat maittain
    Suurin auton kokonaiskuluihin vaikuttava tekijä on arvonalenema. CarCost Indexin mukaan Euroopan maissa auton arvo alenee keskimäärin 37 prosenttia.

    Analyysi perustuu autohankinnan ensimmäisen kolmen vuoden kustannuksiin ja vuosittaiseksi ajomääräksi on määritelty 20 000 kilometriä.

    Höpö analyysi. 7 vuotiaan vaihtoauton hyvitys ei riittänyt autoveroon, ja ostetun auton veropäästö oli vain alle 140 grammaa.

  • muokattu 25.05.2019 21:00

    Tee reklamaatio oikeaan osoitteeseen: CarCost Indexin mukaan Euroopan maissa auton arvo alenee keskimäärin 37 prosenttia.

    Minun autonarvo aleni 3.5 vuodessa uuteen vaihdossa 35% ja olen erittäin tyytyväinen kauppaan.

    Palkkoja tai arvonalennusta ei makseta prosenteissa, vaan euroissa.

    Miksi joku ostaa käytetyn autosi kun hintaero ihan uuteen on noinkin pieni huomioiden että kauppa lisää siihen vielä katteen ja tinkivaran? Käytetyssä ei ole tehdastakuuta ja kesärenkaat ovat käytetyt tai kiinalaiset.

  • muokattu 25.05.2019 22:23

    Sanos muuta kuka ostaa käytettyä (hyvä niin minun kannalta kun ostavat) Suomessa kun uuttakin on saatavilla kohtuu toimitusajassa. Minä en ole ikinä ostanut mitään käytettynä.

  • @M880 kirjoitti:
    No joo, kuten varmaan ymmärsitkin niin en tarkoittanut tasaveroksi muuttumisella sitä että autovero olisi nyt progressiivinen suhteessa ostajan tulotasoon. Mutta se on sitä suhteessa auton hintaan, päästömuuttujalla lisättynä.

    Minulla ei ollut tässä arvolatausta, mietin vain että pitää tehdä jotain jos ei haluta autoverotuoton laskevan tai muuttuvan suurilta osin sellaiseksi että kalliista autoista maksetaan sama vero kuin autoista joiden hinta on puolet tai kolmannes verrattuna näihin. Jos halutaan, niin sitten ei tarvitse tehdä mitään. Ajatukseeni sisältyi myös oletus nyt muodostumassa olevan hallituksen näkemyksestä verorasituksen kohdistamisesta.

    Mutta idea autoveron muuttamisesta progressiiviseksihan on aivan paras. Paitsi, että bulvaanien käyttö pitäisi saada jotenkin estettyä. Kaksikymmpiä kuussa tienaava saattaisi lähettää auton ostoon serkkupoikansa kummin kaiman, joka on ollut peruspäivärahalla jo jonkin aikaa. Saisi auton nollaautoverolla.

    Ehkä sittenkin on paras pysytellä nykyisessä tasaveromallissa, jossa parhaat autot menevät parhaiten tienaaville. Onhan sekin progressiivista veroa, vaikkakaan ei veronmaksajan kannalta.

  • muokattu 26.05.2019 09:51

    @HybridRules kirjoitti:

    Näin se menee markkinataloudessa, autovero taitaa olla usein turhakkeena pienimmästä päästä parhaiten tienaavien markkinaetu. Hyvätuloisille on tulovero suurempi riesa, autovero on hyttysen...….
    Euroopan kommunistivaltioissa ne autot vasta kalliita olivat, ja vuosienjonotus.
    Asunto on välttämätön Suomen olosuhteissa.
    Kaivopuisto 8474 €/m2, Jakomäki 1996 €/m2

    Toisaalta meidän johtoryhmässä olevien autojen leasing autojen vuokrat revittiin tuotannon tuloksesta.
    Toisaalta ei olisi ollut tuotantoakaan ilman johtoryhmän suunnittelu ja myyntipanosta.

    Mutta on se harmillista, että nyt tavatallaajan ulottuvilla olevan auton hinnalla saisi oikein hyvän menopelin, jollei niissä olisi autoveroa luokkaa 35.000,-.

    Yleensä demokraattisessa markkinataloudessa toimitaan periaatteella, että veroa maksaa enemmän se, jolla on siihen enemmän varaakin. Autovero on siitä poikkeus. Niin on tietysti alvikin. Autoveron tuotto olisi helppo korvata veroilla, jotka olisi jaettu mukaan normaaliin verosystemiin, koska se ei nostaisi yleistä veroastetta juurikaan ei-autoilevillakaan. Ei sitä tarvitsisi autoilusta kantaa, eihän autoveroa kerätä autoilua varten.

  • Tuskin tavatallaajan hyvän autonhankinnan esteenä on autovero esim.

    BMW 7-sarja G12 Sedan 745Le A xDrive Autoveroton hinta 116 000,00 € Autovero 4 557,08 €
    Mercedes-Benz E 300 de T A Business AMG EQ Power Autoveroton hinta 72 100,00 € Autovero 2 535,08 €
    Toyota Yaris 1,5 Hybrid Life 5ov Autoveroton hinta 18 110,00 € Autovero 1 387,00 €

  • @_Quu kirjoitti:
    Tuskin tavatallaajan hyvän autonhankinnan esteenä on autovero esim.

    BMW 7-sarja G12 Sedan 745Le A xDrive Autoveroton hinta 116 000,00 € Autovero 4 557,08 €
    Mercedes-Benz E 300 de T A Business AMG EQ Power Autoveroton hinta 72 100,00 € Autovero 2 535,08 €
    Toyota Yaris 1,5 Hybrid Life 5ov Autoveroton hinta 18 110,00 € Autovero 1 387,00 €

    Aikalailla kallis tuollainen pikkuinen Yaris. Ruotsissa saman kokoluokan Renault Clio on alle 12000 euroa.

    Noissa muissa autoissa (edustusautot) myynti on niin pientä ettei sillä ole merkitystä autokannan keski-ikään.

    Suomessa rekisterissä olevien autojen keski-ikä on n. 12 vuotta, ja niiden vaihtoarvon löytää nettiautosta kun selaa n. vm. 2007 autoja. Uusmyynti ei nuorenna autokantaa (Euroncap ja päästöissä Euro-luokat), ei vaikka aiemmin niin yleiset (1980-luvun) Sierrat ja Asconat ovatkin jo harvinaisia liikenteessä.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit