Ajan kitkoilla myös kesällä

53 kommenttia
«1

Olen ajanut paljon autolla. No, -pari miljoonaa km. Onko se sitten paljon. No tavallista enemmän. Ihan yksityis- ja pikkusen työajoja. Minulla on ihan tavallinen henkilöauto. Siinä on luistonesto ja ajonvakauden hallinta. Autossa on -vaikka on vain c kokoluokkaa - paljon kehutut, jopa ylistetyt ajo-ominaisuudet ja korkeahko rengasmelu.
Talvirenkaiksi valitsin kitkat. Viime kesänä en enää viitsinyt vaihtaa kesäkumeja enkä vaihda nytkään. Ihme kyllä toukokuun alussa renkaissa oli nyt kolmantena kesänä vielä 6 mm pintaa.
Ajan vuodessa vajaa 20.000 km nykyään.
Renkaat ovat taivaallisen hiljaiset ja koko auto siis paljon mukavampi. Olen joskus yrittänyt vesiurissa tai märillä rampeilla saada pitoa irtoamaan, mutta ei siinä kyllä ole isoa eroa samantasoisesti kuluneeseen kesäkumiin. Lisäksi pehmeä rengas poistaa tarkasta nopeasta ohjauksesta turhan tarkkuuden ja äkkinäisyyden.
Talvella pito on varsin hyvä. Vaikka ajan päivittäin ei kohdalle ole sattunut ns pääkalloliukkautta kuin 1-5 päivänä. Yleensä tiet ovat suolattuja ja hiekoitettuja ja liikenteen jauhamia.
Joissakin pienillä sivuteillä voi olla toisin.
Yleisin ajoalusta on nykyään musta asvallttiura, jonka pinassa on äärimmäisen ohut jääkerros. Siinä nykyiset nastarenkaat rullaa sitten käytännössä nastojensa päällä. Kitka tarraa mukavasti ja äänettömästi tähän kaupunki ja taajama-alueen yleisimpään alustaan.
No. Hyvä vain kun jotkut karhentaa tiet entistäkin pitävämmäksi.
Jos kitkat kielletään kesällä..ajan silti ja maksan sakot. On rengaskauppiaiden aiheuttamaa turhaa pelottelua kitkoista kesällä. Ainakin ne pitävät kesällä paljon paremmin kuin hyvät nastarenkaat talvella. Mietippä sitä.
Kiitos kun kuuntelit...

  
  • Saitte puhuttua ympäri, valitsin uuteen autooni Continental ContiVikingContact 7 kitkat.
    Viime talvenakaan ei ollut yhtään keliä missä nastoista olisi ollut merkittävää apua.

      
  • Hyvä juttu. Kesäksi suosittelen aloittajaa katsomaan onko Goodyearilla "Sound Comfort" -versiota omassa rengaskoossa. Minulla ei ollut, mutta auto hiljeni silti ja ohiajomelun tulisi olla hiljaisempi

      
  • @_Quu kirjoitti:
    Saitte puhuttua ympäri, valitsin uuteen autooni Continental ContiVikingContact 7 kitkat.
    Viime talvenakaan ei ollut yhtään keliä missä nastoista olisi ollut merkittävää apua.

    VikingContact 7:lla ajoin minäkin ensimmäisen talveni kitkoilla ja kitkat menee alle tulevinakin talvina.

      
  • Kitkarenkaat ovat talvella ihan hyvät, etenkin Nokialaiset. Mutta kesällä ne ovat oleellisesti huonommat kuin kesärenkaat. Keskustelun aloittajan kokemattomuus autolla ajosta aiheuttaa turhaa vaaraa muille autolla liikkujille. No joo, kesähelteellä karvareuhka päähän, villlahousut jalkaan ja kitkat alle...

      1
  • @tatl kirjoitti:
    Kitkarenkaat ovat talvella ihan hyvät, etenkin Nokialaiset. Mutta kesällä ne ovat oleellisesti huonommat kuin kesärenkaat. Keskustelun aloittajan kokemattomuus autolla ajosta aiheuttaa turhaa vaaraa muille autolla liikkujille. No joo, kesähelteellä karvareuhka päähän, villlahousut jalkaan ja kitkat alle...

    Olin jo kirjoittanut kannanoton kesärenkaisiin, mutta täytyykin lähteä kelaamaan lisää kilometrejä jos ja kun 1,5-2 miljoonaa kilometriä menee vielä kokemattomuuden piikkiin.

      
  • Onkohan tuo "tatl" nimimerkin takana Nokian M. Morri? Kova kauppamies. Mutta turhat pelottelut voi jättää pois. Harva ajaa rallia päivittäisliikenteessä. Niin, mutta jos tulee se äkkitilanne, -vetoaa hän ? No siitä selviää taidolla, ei renkailla eikä automerkillä. Pitää vain tunnistaa millä liiikkuu ja mitkä kengät on jalassa. Ajan myös kesällä ja vesisateella kitkarenkailla. Joka toinen/kolmas syksy uudet kitkat alle. Kitkat pitää kesällä paremmin kuin uusimmat nastat talvella...ja molemmilla ajetaan se puoli vuotta. Kitkat siis tasaa olosuhteita. Ei nastat.

    Toinen renkaisiin liittyvä kauppamiesten juttu on tuo "rengasratsia". Jättäkää kauppamiehet ne viranomaisten ja katsastajien huoleksi. Kyseenalaista, että poliisi on mukana pysäyttelemässä liikennettä kauppamiehille...

      
  • Kesärenkaat on optimoitu lämpötiloihin yli +7 astetta, ja talvirenkaat sen alapuolelle. Keski-Europpakitkat ovat hyvät loskassa ja sateella (huomaa renkaan pintakuviosta), mutta Suomessa käytettävät talvirenkaat on optimoitu lumelle ja jäälle. Ja jäälle voi saada lisäpitoa nastoilla, tosin niitä voi irrota ja ne kuluvat käytössä.

    On hyvä jos tiedostaa että sateella muilla on paremmat renkaat kuin mitä omassa autossa on, mutta mielestäni tärkeintä tässä keskustelussa on se että yleisohjeeksi talvirenkaiden sopivuus kesärenkaiksi ei ole, vaikka lailliset ilman nastoja ovatkin. Joissakin renkaissa taas on M+S-merkintä (mud and snow, eli muta ja lumi), mutta niiden talviominaisuudet voivat olla olemattomat.

      
  • Ajoin edellisellä autollani myös kesät ja talvet kitkoilla ongelmitta. Odottelen ensin kielletäänkö kitkat kesärenkaina, ajatuksena jatkaa samoin nykyisellä autollani. Tuhoaako auringon kuumentama asfaltti kitkarenkaat jäi toteamatta reittien ja lyhyiden matkojen vuoksi.

      
  • muokattu 04.06.2019 12:12

    En näe yhtään syytä, miksi kitkarenkaiden käyttöä kesällä pitäisi paheksua, kieltämisestä puhumattakaan.

    Kesä on helpoin keli, minkä talvirengas koskaan näkee. Siksi renkaalla jolla on selvinnyt talvesta selviää kesästä vielä paremmin.

    Kävi itselläkin mielessä, että ajaisi kitkat loppuun kesällä, mutta kun sattui olemaan hyvät kesärenkaatkin valmiina, niin en viitsi kuluttaa vasta yhden talven ajettuja kitkoja sulalla tiellä, vaikka ohjausvaste kesärengasta miellyttävämpi onkin.

    Jos jollain polttelee lähteä barrikadeille pidon maksimoimiseksi, suosittelen keskittymään halpojen kaukoidän roskarenkaiden dissaamiseen. Jos kesäisen tien pito aiheuttaa jotain ongelmia, ne ongelmat kohtaa vaikkapa Sailun Attrezzo kesärenkain kolealla ja märällä kesäkelillä paljon ennen kuin hyvällä kitkarenkaalla samoissa olosuhteissa.

    Renkaan pitää olla oikeasti HUONO, että siististi ajettava vanha vapari-Volvokin sutii vahingossa ihan vain kaasulla ilman kytkimen kanssa kikkailua. Tuohon kiinalaisluistimeen verrattuna kunnollinen kitkarengas olisi kuluneenakin loistava parannus.

      
  • Miksi ajaisi kesätkin talvirenkailla? Renkaan vaihdon vaivan/kustannuksen välttämiseksikö?

    Rengasinsinöörit luultavasti ovat pyrkineet optimoimaan kitkarenkaat lumi/jää/loska-olosuhteisiin ja alhaisiin ympäristön lämpötiloihin ja kesärenkaat kuivan/märän/vesilammikoiden-olosuhteisiin ja reilusti yli nollan lämpötiloihin.

    En epäile, etteikö kitkarenkailla pärjää kesällä, mutta ainakin vesiliirtoon luulisi kitkarenkaan lähtevän helpommin kuin kesärenkaan.

    Suunnilleen yhtä usein tarvitsee ostaa uudet renkaat ajaapa yhdet aina loppuun kesät talvet peräkkäin tai vaihtaa kumpaankin kauteen erikseen optimoidut renkaat syksyllä ja keväällä. Kitkarenkailla vaihtoajankohdankin voi valita joustavasti.

      1
  • Käsittämättömiä kommentteja ei voi muuta sanoa. Vääränlainen rengas on turvallisuusriski. Kumiseos on erilainen kesä ja talvirenkaassa. Kesän helteillä ja kovilla pakkasilla ajettaessa vaatimukset renkaille ovat ääripäitä. Talvirenkaiden kumiseos on kesärenkaita pehmeämpää. Renkaiden pintakuviointi on erilainen talvirenkaissa jäälle, lumelle kuin taas helteille tai vesikelille tehdylle kesärenkaalle. Pehmeämpi kumiseos talvirenkaissa (nastarenkaissa/kitkarenkaissa) kuluu huomattavan nopeasti kesällä lämpimissä joskus helteisissä olosuhteissa. Olen ymmärtänyt monessa kekustelussa turvallisuuden olevan tärkeä tekijä 740 GLE:lle, siksi tämän keskustelun kommentit ihmetyttävät. Ääritilanteissa kesäkelille räätälöidyt kesärenkaat toimivat täsmällisesti kovemman kumiseoksen ansiosta, ajovakaus ja ohjaustuntuma on parempi. Oma kokemukseni kitkarenkaista löytyy vuosien takaa, märällä asfaltilla kitkarenkaat olivat liukkaat kesärenkaisiin verrattuna. Vesiliirron riski kasvaa huomattavasti kitkarenkailla tämänkin luulisi olevan selvä asia, mutta eipä näytä olevan. Itselle turvallisuus merkitsee todella paljon siksi en aja koskaan kitkarenkailla kesällä enkä suosittele sitä kenellekkään, kokemukset ovat asioita mitä ei kannata vähätellä. Mutuilu näinkin tärkeässä asiassa kuin turvallisuus on typerää ja ajattelematonta.

      1
  • Vääränlainen kuljettaja on turvallisuusriski.

      
  • Totta toinen puoli vääränlainen kuljettaja vääränlaislla renkailla...

      
  • Eihän laillinen talvirengas lähde vesiliirtoon vettä täynnä olevissa kevään urissakaan.
    Kyllä olettaisin laadukkaan kitkarenkaan kestävän suomen nopeuksia ja lämpötiloja ympärivuoden.
    Onko kuitenkaan mitään järkeä pilata lamellit kesäajossa, ja voimakas kuvio roiskii kivet kanssa autoilijoiden tuulilasiin.

      
  • Kitkarenkaat ovat paljon, paljon paremmat nastarenkaiden korvaajat, kuin kesärenkaiden.

      
  • muokattu 05.06.2019 11:33

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Kitkarenkaat ovat paljon, paljon paremmat nastarenkaiden korvaajat, kuin kesärenkaiden.

    Tästä olen eri mieltä, koska kesällä keli vaihtelee vähemmän ja hitaammin. Jos kitkarenkaita on pakko sietää, niin vähemmän haittaa niistä on helpoissa olosuhteissa kesällä.

      
  • Ruotsalainen Teknikens värld testaa samassa testissä keski-eurooppakitkat, pohjoismaiset kitkat ja nastarenkaat. Eri lehdillä on hieman eri mittauksia, tai mittaustulokset kerrotaan eri tavalla*. Pohjoismaisissa kitkoissa vesiliirto tapahtuu huomattavasti hitaammalla vauhdilla.

    Tämä siis teoriassa, käytännöstä en osaa sanoa, ja hyvä huomioida että käytetty rengas menettää ominaisuuksiaan sekä kulumisen että kumin vanhetessa. Olennaista on tietää että vaikka talvirengas on laillinen kesällä, niin ympärivuotiset renkaat ovat aina kompromissi eri ominaisuuksia painottaen.

    • vierintävastus voidaan kertoa joko siten montako metriä auto rullaa tietystä nopeudesta ennen kuin vauhti loppuu, tai montako prosenttia huonommilla renkailla kulkeva auto tarvitsee enemmän polttoainetta kulkeakseen tuon saman matkan.
      
  • muokattu 05.06.2019 12:11

    @tracktest kirjoitti:
    Vääränlainen rengas on turvallisuusriski.

    Painoin peukkua, koska kirjoitit asiaa. Ei tässä ole mitään epäselvää.

    Mutta asioiden mittasuhteet vaan ovat sellaiset, että jos kitkarengas märällä tiellä +10 asteessa on huono, niin samassa tilanteessa huono kiinalainen KESÄRENGAS on vielä aivan järjettömän paljon huonompi. Tiedän kokemuksesta, koska viidettäsataatuhattaan menevä vaparivolvo tosiaan sutii ja luistelee välillä ihan vahingossakin kun menin ostamaan siihen halvat luistimet.

    Oikeassa kesäkelissä en ole ajanut minkäänlaista talvirengasta, mutta epätarkkuudestaan ja märkäominaisuuksistaan huolimatta noin 10 asteen tihkusateessa Contin kitkarengas tai jopa minkä tahansa tunnetun valmistajan nastarengaskin vie Sailun Attrezzoa kuin märkää rättiä. Pahinta on, että talvirengaskuski sentään tietää mitä on tekemässä, ja ellei sitä aina muista, talvirenkaan pehmeästi levenevä sortokulma kyllä muistuttaa. Kiinalaisluistin vain menettää pitonsa äkäisesti, mikä tulee ensimmäistä kertaa vielä suurempana yllätyksenä kuskille, joka luulee ajavansa oikealla kesärenkaalla.

    Kumiseos on erilainen kesä ja talvirenkaassa. Kesän helteillä ja kovilla pakkasilla ajettaessa vaatimukset renkaille ovat ääripäitä. Talvirenkaiden kumiseos on kesärenkaita pehmeämpää. Renkaiden pintakuviointi on erilainen talvirenkaissa jäälle, lumelle kuin taas helteille tai vesikelille tehdylle kesärenkaalle. Pehmeämpi kumiseos talvirenkaissa (nastarenkaissa/kitkarenkaissa) kuluu huomattavan nopeasti kesällä lämpimissä joskus helteisissä olosuhteissa.

    Juurikin näin kuten sanot. Siitä huolimatta mikä tahansa oikea talvirengas luistaa missä tahansa olosuhteissa sekä rauhallisemmin että suuremmilla G-voimilla kuin huono kaukoidän kesärengas.

    Olen ymmärtänyt monessa kekustelussa turvallisuuden olevan tärkeä tekijä 740 GLE:lle, siksi tämän keskustelun kommentit ihmetyttävät.

    Käyttöautoni alla pyörivät AutoBildin viime kesän testivoittajat. Halpoihin huonoihin kesärenkaisiin verrattuna se olisi silti ylivoimaisen turvallinen ajaa hyvillä talvirenkaillakin, jos niin haluaisin tehdä. Sailun muuten karsiutui saman AutoBildin testin ensimmäisessä jarrumittauksessa, eikä kelvottomana hylätylle renkaalle muita mittauksia edes tehty.

    Mutta renkaan valinta on vasta alkua. Jatkossa pitää ymmärtää olosuhteiden vaikutus mm. tien urien ja renkaan kulumisen kautta.

    Ääritilanteissa kesäkelille räätälöidyt kesärenkaat...

    Sailunilla ei pääse lähellekään edes Seittenneliskanttisen ääritilannetta, koska rengas sutii ja lipsuu joka suuntaan jo paljon ennen sitä.

    Turvareservi ei silti määräydy maksimaalisen pidon perusteella, vaan siitä, kuinka paljon maksimista kuljettaja jättää varalle.

    Tavoitteeni ei missään tapauksessa ole ylistää kitkarengasta kesärenkaana, vaan varoittaa siitä, että aivan h****tin paljon huonompia kesärenkaitakin myydään kaupassa.

    En edelleenkään näe ongelmaa, jos joku haluaa ajaa nastattomilla talvirenkaillaan kesällä, kunhan myös ajaa sen mukaisesti mitä renkaat edellyttävät.

      
  • @HybridRules kirjoitti:
    Miksi ajaisi kesätkin talvirenkailla? Renkaan vaihdon vaivan/kustannuksen välttämiseksikö?

    Muiden motiiveja en tiedä, mutta itse harkitsin tätä varmistaakseni, ettei tule houkutusta säästää väärässä paikassa ja ajaa kitkarenkailla ensi talvea.

    Päädyin sitten kuitenkin vaihtamaan kesärenkaille ja yritän myydä testivoittajakitkat ensi syksynä.

      
  • Voisihan sitä ajaa kesärenkailla talvenkin hmm, viimeksi kyllä lopulta vaihdoin. On sekin kai järkevämpää kuin ajaa talvella kesärenkailla ja kesällä talvirenkailla, sekä vielä vaihtaa ne itse?

      
  • joo.. ja niitä testataan äärirajoilla. Vedetään hulluna paksulla vesikalvolla ja ajetaan vesiympyrään "hulluna" ja jarrutetaan "hullun lailla" ja tehdään jos pirun metkuja sekuntikellon kanssa. Saahan sitä eroja esiin ja sitte vaan vapaasti "vouhkaamaan". On tämä kummaa sakkia. Kauppamiehet ja toimittajat. Minä ajelen ihan normaalisti kitkoilla myös kesällä. Ei liiraa, ei vetele eikä m e l u a eikä syö asvalttia eikä kukkaroa eikä kulu mitenkään epänormaalisti eikä kuumene eikä räjähtele eikä tartte tunkata eikä maksaa kaksia kumeja eikä miettiä koko asiaa. Ainoastaan tiedostaa.

      
  • muokattu 16.06.2019 08:37

    Kitkarengas kuluu kesälämpötiloissa enemmän kuin kesärengas, kahdella rengassarjalla ajaa kaksinkertaisienkilometrimäärän, säästöä tulee jos tulee vannesarjassa.
    Paljonko maksaa uuden rengassarjan vanteelle vaihto ja tasapainoitus?

      
  • @takuulla257 kirjoitti:
    joo.. ja niitä testataan äärirajoilla. Vedetään hulluna paksulla vesikalvolla ja ajetaan vesiympyrään "hulluna" ja jarrutetaan "hullun lailla" ja tehdään jos pirun metkuja sekuntikellon kanssa. Saahan sitä eroja esiin ja sitte vaan vapaasti "vouhkaamaan". On tämä kummaa sakkia. Kauppamiehet ja toimittajat. Minä ajelen ihan normaalisti kitkoilla myös kesällä. Ei liiraa, ei vetele eikä m e l u a eikä syö asvalttia eikä kukkaroa eikä kulu mitenkään epänormaalisti eikä kuumene eikä räjähtele eikä tartte tunkata eikä maksaa kaksia kumeja eikä miettiä koko asiaa. Ainoastaan tiedostaa.

    Joskus harvoin joutuu liikenteessä jarruttamaan "hullun lailla". Silloin sillä 10 metrin erolla voi olla merkitystä, varsinkin jos huomioidaan se että kesänopeus 100 vs. talvinopeus 80 km/h kaksinkertaistaa pysähtymismatkan jo pelkästään nopeuden vuoksi.

    Vaikka ajan 5-6 kuukautta vuodesta tyytyväisenä kitkarenkailla ajan mieluummin alkuperäisillä, eli kesärenkailla. Tärkeintä on tietää että ympärivuotisilla renkailla tinkii aina joistakin ominaisuuksista.

      
  • Niin se talvikeli se lisää jarrutusmatkaa, ei niinkään eikä juurikaan rengas. Kesärenkaita ei missään tapauksessa talvikeleille, mutta kitkat kesällä menee hyvin ja myös talvella. Nastat nyppimällä ei saa aikaan kitkarenkaita, sekin pitää huomioida.

      
  • niin kitkoiksi valitsin itselle -tarkaan testejä luettuani- muistaakseni kolmanneksi parhaaksi testatut Goodyearin pohjoismaiset kitkat. Halusin ne kun niissä kuulemma oli paras pito märällä ja paras ajettavuuss paljaalla asvaltilla, mutta se hävisi mm. nokian ja continentalin renkaille äärimmäisen liukkaaksi rakennetulla peilijäällä.
    Tuota omainaisuutta en todelalkaan ole tarvinnut, mutta märkäpito ja sulan kelin ajettavuus ovat hyvät, kuten testit osoittivat. Eli "voitajaa" ei kannata valita kuin kiekkokaukalossa ajeluun sekuntikelloa vastaan.

      
  • Kitkarenkailla ajaminen kesällä osoittaa ajoturvallisuuden halveksuntaa. Kitkarenkaissa märkäpito on kelvoton kesäkelissä, tämä on todistettu useissa autolehtien kesärengasvertailuissa. Kitkarenkaiden jarrutusmatka märällä asfaltilla on 20% pidempi kuin kesärenkaiden ja kuivalla asfaltilla ero on 15% pidempi. Vesiliirron riski kitkarenkailla kasvaa huomattavasti kesärenkaisiin verrattuna.

    Tekniikan Maailma kommentoi aikoinaan kitkarenkaan kesäominaisuuksia seuraavasti:

    ”Pohjoismaiden talveen tehty kitkarengas on märällä asfaltilla suorastaan kelvoton ajettava. Sen jarrutuspito on huono ja ajettavuus vaikeaa”, kirjoittaa Tekniikan Maailma.

      
  • Hieman heikompi pito on ongelma vain niille, jotka eivät kykene sovittamaan vauhtiaan pidon mukaan. Sinänsä tuo 15-20 prosenttia pidempi jarrutusmatka on aika pieni ero verrattuna talviolosuhteisiin.

      
  • En tiedä mitä NHB todistelee näillä julistuksillaan, mutta täysin tyhjänpäiväistä huttua tuntuu taas tulevan. Kitkarenkaisiin kesällä luottavat toteavat usein keväällä "ajetaan nyt nämä kitkarenkaat loppuun kesällä". Renkaan vedenpoistokyky romahtaa hyvin nopeasti mitä vähemmän kulutuspintaa on jäljellä. Kesällä ajetaan selvästi kovemmilla nopeuksilla joten kesäolosuhteissa nämä prosentiti korostuvat entisestään. Kesällä liikenteessä on näitä reippaasti ajavia ja sitten tulee nämä mistään mitään piittaavat kaaharit joille toisten tiellä liikkujien turvallisuus on täysin vieras käsite. Itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen tuntuu olevan joillekkin selvä osoitus jonkinasteisesta matamielisyydestä. Intetään kitkarenkaan erinomaisuudesta talvella ja sitten vielä julistetaan sen hyvyttä kesäkeleillä vaikka kaikki tahot osoittavat täysin päinvastaista. Kaikki järkevät kuljettajat tiedostavat kesäkelissä kitkarenkkaan turvallisuusriskiksi, mutta kuten on ennenkin tullut todettua paksupäisimmille mikään ei mene jakeluun.

      
  • Kaikkein näiden vuosien jälkeen sinun on tällä palstalla varsin turha alkaa huutelemaan kenenkään muun matalamielisyydestä. Miten kitkarenkaasta tulee yhtä äkkiä turvaton, kun talven liukkaat muuttuvat pitäviksi kesäkeleiksi? Tiellä on monenlaista kulkuvälinettä, jotka käyttäytyvät eri tavalla käsiteltävyyden rajoilla. Taitava kuski ajaa kulkineen ominaisuuksien mukaisesti, mutta taitamaton ajaa yli omien ja renkaidensa kykyjen. Esimerkiksi moottoripyörissä on tyypillisesti autoa huonommat jarrutusmatkat, mutta eipä sekään ole ongelma. Samoin 80-luvun autojen jarrutusmatkat ovat nykyautoja selvästi pidempiä. Peräkärryt, rekat....

    Niinhän juuri kirjoitin, että taita renkaat ovat ongelma vain taitamattomille. Sitä kuvaa sekin, että liikenteessä kuolee eniten porukkaa silloin, kun pitoa on eniten tarjolla. Ja kyllä! Märkäpito tosiaa heikkenee renkaan kuluessa - eikä kesärengaskaan tee tässä poikkeusta. Se on kuitenkin maailman yksinkertaisin huomioitava asia, koska tien pinnan märkyys ei tule koskaan yllätyksenä. Onko nopeuden sovittaminen olosuhteisiin sinulle ylivoimaisen vaikeaa ja vesisateella mielestäsi on turvallista ajaa ainoastaan uusilla maksimaalisen märkäpidon tarjoavilla kesärenkailla? Pitäisikö muuten sinunkin vaihtaa Bemarisi johonkin toiseen autoon, jonka jarrutusmatkat ovat Bemariasi lyhyemmät vai pystytkö sovittamaan nopeutesi autosi jarrutusmatkoihin? Miten voit ajaa turvallisesti talvella, jolloin autosi jarrutusmatkat ovat helposti tuplat kesällä kitkarenkailla ajavaan verrattuna?

      
  • Nariset usein henkilöönmenevästä kettuilusta mutta syyllistyt siihen useimmin kuin kukaan muu näillä palstoilla. Itsestäänselvyyksiä ei mitään muuta. Haastat riitaa ja syyllistyt lähes kaikkialla missä keskuteluja käyt samoihin räksytyksiin ja turhanpäiväisiin haastoihin. Olethan tunnetusti narsisti joka on aina oikeassa ja muita totuuksia ei ole kuin omasi.Tiedän omat taitoni kuljettajana eikä BMW 5-sarjan omistajan tarvitse hävetä missään testissä. Voit toki mennä lapsellisuuksissasi miten pitkälle haluat. En ymmärrä mitä BMW piti vetää keskusteluun mutta kuka sinun aivoituksiasi voi etukäteen tietää tai arvata. Olet malliesimerkki salametsästäjästä josta tulee metsänvartija jolloin vaarana on että neste alkaa virrata alhaalta ylöspäin. Heikoilla jäillä liikkuessa kannattaa olla hieman varovainen ja tämäkin on itsestäänselvyys.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit