Korealaismerkit (Hyundai, Kia, Genesis) täysin ylivoimaisia JD Powerin laatututkimuksessa

47 kommenttia
«1
  • Kannattaa ottaa huomioon, että kysely on tehty 90 päivän ikäisistä autoista, kun taas suomalaisia yleensä kiinnostaa enemmän, miten auto toimii 10-20 vuotiaana. Toki se 0-10 vuottakin kiinnostaa, mutta silloin vikoja on yleensä vielä kohtuullisesti.

      
  • Tämä kyselyhän nyt ei enimmäkseen edes vikoja yritä mitata. Tässä ongelma voi olla kilahtamut moottori tai se, ettei käyttäjä ole tottunut käyttämään puheohjausta tai infotainmentia. Nykyautoissa tekniikka toimii niin hyvin, että on selvää, kumman tyyppiset ongelmat dominoivat tulosta. Porsche on vissiin löytänyt jarupaloihin sellaisen materiaalin, joka tarjoaa kylmänä ja kosteanakin hyvän jarruvoiman, muttei sotke vanteita normaalia enempää, koska 911 näkyy olevan toistamiseen parhaiten pärjännyt malli.

      
  • Tutkimus koskee autojen valmistamisen laatua, ei siis pidemmän ajan luotettavuutta. Tällaista kirjoittaa TM:

    "ASIAKKAITA KIINNOSTAVIEN tietoviihdejärjestelmien käyttö on suurimmassa osassa uusista automalleista aiempaa helpompaa. Kuitenkin tänä vuonna esiintyi entistä enemmän ongelmia perinteisissä asioissa, kuten maalipinnassa, jarruissa, jousituksen hälyäänissä ja siinä ettei moottori käynnistynyt tai ”tarkista moottori” -valo syttyi omia aikojaan."

      
  • Ja jutun kuvituskuvana Hyundai Genesis kuvaa hyvin sen, mitä meiltä puuttuu. Montako kuluvan vuosikymmenen Genesistä tai Grandeuria on Suomen rekisterissä?

      
  • muokattu 24.06.2019 20:25

    "Ja jutun kuvituskuvana Hyundai Genesis kuvaa hyvin sen, mitä meiltä puuttuu."

    Genesistä ei myydä Eurooppaan eikä Suomeen, mutta esimerkiksi Venäjällä sillä on edustus. Kialla ja Hyundailla taitaa olla aika paljon sellaisia isompia automalleja - myös sedaneita - joita ei Eurooppaan myydä mutta kylläkin vaikkapa Amerikkaan tai Aasiaan.

    "Montako kuluvan vuosikymmenen Genesistä tai Grandeuria on Suomen rekisterissä?"

    Varmaankin yksittäiskappaleita on rekisteröity. En ymmärrä miksi tarkka lukumäärä pitäisi selvittää, on ihan yhdentekevää selvittääkö tuon määrän vaiko ei.

      
  • Siinäpä se. Näytekappaleet ovat jo täällä, mutta niitä täysikokoisia autoja odotellaan.

    Kopioikohan Volvo S90:n keulan ilmeen Kia K9:sta (joka oli jo kaupassa kun S90:sta huhuttiin)?

      
  • @740 GLE kirjoitti:
    Siinäpä se. Näytekappaleet ovat jo täällä, mutta niitä täysikokoisia autoja odotellaan.

    Kopioikohan Volvo S90:n keulan ilmeen Kia K9:sta (joka oli jo kaupassa kun S90:sta huhuttiin)?

    Mielenkiintoinen auto tuo Kia K9. Joo, Volvon keulassa on jotain samaa, mutta takaapäin 1. sukupolven Kia on ilmetty Bemari, ja 2. sukupolvi suoraan Mersusta, mikäli Googlen kuvahakuun ja Wikipedian kuviin on luottaminen.

      
  • @740 GLE kirjoitti:
    Ja jutun kuvituskuvana Hyundai Genesis kuvaa hyvin sen, mitä meiltä puuttuu.

    Ainakin halpa bensa Euroopasta puuttuu.

    Ylipäätään aika heikkoa menestystä voi povata markkina-alueella kuihtuvan autoluokan korealaiselle heikosti tunnetulle edustajalle. 20-30 vuotta vastaavien japanilaistenkin menestys on marginaalista.

      
  • muokattu 25.06.2019 14:34

    Totta. Maahantuojan valinta saattaa ollakin saavutettavissa olevan markkinaosuuden kustannuksiin nähden kannattamaton?

    Vaikka kaupallinen peruste onkin ymmärrettävä, sen seurauksena tilavan sedanin ostajan ei tarvitse edes harkita Hyundai Grandeuria, Kia K7/K9, Nissan Laurelia eikä Toyota Crown Royal Saloonia.

    Tuollaisen ison ja raskaan lossin kulutus bensakrematoriona nousee melko suureksi, ja ymmärtääkseni japanilaistakseja ajetaan myös kaasulla? Grandeur taisi olla kotimaassaan tarjolla myös nykyaikaisella hybridivoimalinjalla?

      
  • muokattu 25.06.2019 19:11

    @jokupikkuneliö:

    Kia K9:n etusäleikkö on kopioitu Volvo P1800:sta

    Voi nääs nääs

    Jostakin autosta on matkittu konttiperäkin. Ja onhan siinä 4 oveakin, ihan selvää kopiointia!

      
  • muokattu 25.06.2019 20:07

    2019 Kia K9:ssä on eri näköiset valot edessä kuin aiemmin, ne on mahdollisesti kopioitu edellismallin Volvo S60:stä. Kia K9:n takavalot muistuttavat aika tarkalleen Mersun takavaloja (S/E-sarja). Keulan maskissa on samanlainen paksu vanhanajan kromilista kuin Volvo P1800:ssa.

    Kia K9 vuosimalli 2019

    https://www.google.fi/search?safe=off&biw=1476&bih=695&tbm=isch&sa=1&ei=d1ASXdm1OqqImwW-wJiwCw&q=kia+k900+2015&oq=kia+k900+2015&gs_l=img.3..0i19j0i8i30i19l3.19766.23054..23753...0.0..0.209.615.2j2j1......0....1..gws-wiz-img.yjrGBRu6N_c#imgdii=zkjqt-OevDt6WM:&imgrc=lU_XdNB8STzaeM:

    Volvo S60 2015

    https://www.motortrend.com/cars/volvo/s60/2015/

      
  • @jokupikkuneliö:

    2019 Kia K9:ssä on eri näköiset valot edessä kuin aiemmin, ne on mahdollisesti kopioitu edellismallin Volvo V60:stä

    Eikö ookki näppärää, että voi hakea umpiot kummasta merkkiliikkeestä vaan?

      
  • @Kumppani kirjoitti:
    @jokupikkuneliö:

    2019 Kia K9:ssä on eri näköiset valot edessä kuin aiemmin, ne on mahdollisesti kopioitu edellismallin Volvo V60:stä

    Eikö ookki näppärää, että voi hakea umpiot kummasta merkkiliikkeestä vaan?

    😂😂

      
  • muokattu 26.06.2019 10:14

    Vähän tuntuu olevan asiaa kun kopiointisyytökset vedettiin mukaan keskusteluun. Valmistamisen laatua ja materiaalien kestävyyttä pidemmällä aikavälillä, tämähän on asia minkä luulisi kiinnostavan vähän jokaista laatutietoista. Laadun tuntua ja laatua. Laadun tuntee vain jos on ollut laadullisten tuotteiden kanssa tekemisissä. Se ei riitä että näkee kuvissa laatutuotteita, kokemus on se mikä ratkaisee. Jotkut puhuvat laadusta tietämättä mistä puhuvat.

      
  • Jotta laadusta saisi riittävän hyvän kuvan, pitäisi olla jokin taho, joka tilastoi lähes kaikkien autojen kaikki viat vaikkapa ensimmäisen 3-5 vuoden ajalta ja suorittaa kuntotarkastuksia ja muita testauksia (esim sisämelun muutokset auton vanhetessa) vaikkapa parin vuoden välein. Tietysti dataa voisi kerätä vaikkapa vuoden ikäisistä autoista, jotta ainakin selvästi mädät omenat saataisiin kiinni ennen kuin mallisto uudistuu.

    Nythän jos mosse hyytyy tien laitaan ja hinataan korjaamolle, ei asiasta jää jälkeä kuin korkeintaan huollon lokeihin. Ja toisaalta katsastustilastoja vääristää kaiken maailman renkaista, tuulilaseista yms käyttäjän vastuulla olevista asioista tulevat hylsyt.

      
  • Laatu ei ole sama asia kuin viattomuus tai> @tracktest kirjoitti:

    Vähän tuntuu olevan asiaa kun kopiointisyytökset vedettiin mukaan keskusteluun. Valmistamisen laatua ja materiaalien kestävyyttä pidemmällä aikavälillä, tämähän on asia minkä luulisi kiinnostavan vähän jokaista laatutietoista. Laadun tuntua ja laatua. Laadun tuntee vain jos on ollut laadullisten tuotteiden kanssa tekemisissä. Se ei riitä että näkee kuvissa laatutuotteita, kokemus on se mikä ratkaisee. Jotkut puhuvat laadusta tietämättä mistä puhuvat.

    No eipä tuo sunkaan selostus kuvaa juurikaan laatua, joka ei ole edes tuotteen ominaisuus.

      
  • @Ruuhkamies kirjoitti:
    Jotta laadusta saisi riittävän hyvän kuvan, pitäisi olla jokin taho, joka tilastoi lähes kaikkien autojen kaikki viat vaikkapa ensimmäisen 3-5 vuoden ajalta ja suorittaa kuntotarkastuksia ja muita testauksia (esim sisämelun muutokset auton vanhetessa) vaikkapa parin vuoden välein. Tietysti dataa voisi kerätä vaikkapa vuoden ikäisistä autoista, jotta ainakin selvästi mädät omenat saataisiin kiinni ennen kuin mallisto uudistuu.

    Tosi hankala tehdä tuollaisia melumittauksia käytetyille siten, että tulokset olisivat vertailukelpoisia. Esimerkiksi vertailukelpoiset renkaat on hankala kysymys. Samoin pitäisi etsiä iältään ja kilometreiltään sopiva auto.

      
  • Laadukkaan tuotteen käyttöikä on mielestäni laadun ominaisuutta parhaimmillaan. Tuosta tulee mieleen yli 20 vuotta kovaa käyttöä kestänyt saksalainen pyykinpesukone. Mahtaakohan tuohon yltää yksikään nykyinen laadukkaaksi mainostettu merkki. Tuotteen virheettömyys kuvaa myös laatua. Toisena tulee mieleen aina vaan jaksanut 5-sarjan BMW jonka ajoin loppuun aikoinani. Sisustus kesti mallikkaasti kovaa käyttöä, mottori jaksoi hyvin yli 540 000 km:iä. Nykyisin autot menevät vaihtoon huomattavasti aikaisemmin ja niistä saavat nauttia vielä usean vuoden seuraavat omistajat.

      
  • muokattu 27.06.2019 10:20

    @tracktest:

    Laadukkaan tuotteen käyttöikä on mielestäni laadun ominaisuutta parhaimmillaan.

    Paitsi jos sinun mielikuvien "vähempilaatuisen" automerkin käyttöikä on sama kuin sinun suosikillasikin. Ottaisitko nyt tässä vaiheessa sinivalkomustavärilasit pois päästäsi.

    Tuosta tulee mieleen yli 20 vuotta kovaa käyttöä kestänyt saksalainen pyykinpesukone. Mahtaakohan tuohon yltää yksikään nykyinen laadukkaaksi mainostettu merkki.

    Sepä se, kun se koskee tuota saman merkkistä saksalaista pyykinpesukonettakin nykyään. 20 vuotta sitten tehdyt pesukoneet ovat järjestään parempaa tekoa kuin nykyiset, eikä se todellakaan tarkoita valmistusmaata enää. Saati merkkiä, joka voidaan lämätä Bulgarian tehtaassa koneeseen kuin koneeseen.

    Tuotteen virheettömyys kuvaa myös laatua.

    no siitähän tuossa alunperin oli myös kyse juuri.

    Sisustus kesti mallikkaasti kovaa käyttöä, moottori jaksoi hyvin yli 540 000 km:iä.

    Määrittele kova käyttö sisustukselle. Jos autossa on yksi ihminen, eli kuski 90% liikkeellä olosta, niin minkä tahansa auton sisustus "kestää mallikkaasti", jos ei ehdoin tahdoin sotke, ole huolimaton tai välinpitämätön. Esimerkkeinä teinibemariritsat, joita näkee.

    Ja mitä tulee tuohon 540tkm, niin kyllä sen jaksaa hyvin monen merkin moottorit. Sinähän et luonnollisesti kerro, mitä kaikkea tuon ajomäärän aikana piti huoltaa ja korjauttaa - mikä koskee näitä muitakin mainittuja yhtä lailla.

    Hyvä huolenpito ratkaisee paljon, koskee se sitten koria, sisustusta, tai moottoria. Silloin ei merkillä ole väliä, kaikki saa sössittyä, tai pidettyä helmikunnossa.

    Nykyisin autot menevät vaihtoon huomattavasti aikaisemmin ja niistä saavat nauttia vielä usean vuoden seuraavat omistajat

    Kuule näin se on kaikkien autojen osalta. Se ei ole mikään BMW:n yksinoikeus todellakaan. Minkäs takia luulet, että Suomessa on autojen keski-ikä on se minkä se on?

      
  • Hyviä autojahan bemaritkin ovat. Ehkä minäkin hankin sellaisen kun olen yli 60, tai vaihtoehtoisesti taas 19 :smile:

      
  • Kumppani tällä kertaa olemme aika lailla samalla aaltopituudella! Vähempilaatuisen kestosta tosin olen eri mieltä. Kokemuksesta tiedän hyvin huollettuna laatuauto kestää normaalin käytöiän ja vähän ylikin, mitä sen tietysi pitääkin.Kolme omaa lasta ja väliin kavereita mukana jotta kyllä siellä täydellä lastilla useimmiten mentii. Tarkoitin kovalla käytöllä juuri sitä mitä sanoin. Kyseenalaistat täysin aiheetta sen mitä muut kertovat eikä tämä ole ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinen. Tyylisi keskustella on meille kaikille vuosien varrelta tuttuakin tutumpi. 😂

      
  • muokattu 27.06.2019 13:53

    @tracktest:

    tällä kertaa olemme aika lailla samalla aaltopituudella!

    Katoppas... Jäi tosin epäselväksi missä suhteessa.

    Vähempilaatuisen kestosta tosin olen eri mieltä. Kokemuksesta tiedän hyvin huollettuna laatuauto kestää normaalin käytöiän ja vähän ylikin, mitä sen tietysi pitääkin.Kolme omaa lasta ja väliin kavereita mukana jotta kyllä siellä täydellä lastilla useimmiten mentiin. Tarkoitin kovalla käytöllä juuri sitä mitä sanoin.

    Eli ihan samaa mitä Suomen yleisimmät automerkit tekevät ehkä suhteessa eniten, eli ovat perhekäytössä. Kovilla ovat ja tarkoitit juuri sitä minäkin. Hienosti kaikki pärjäävät siinä käyttötarkoituksessaan ja kysyntä käytettynäkin on taattua. Eli niiden täytyy olla laatukamaa myös, eikö vain.

    Kyseenalaistat täysin aiheetta sen mitä muut kertovat eikä tämä ole ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinen.

    Aina voi kyseenalaistaa, etenkin jos kommenttisi ovat em. luokkaa. Sinulta nyt ei aina, saati joka kerta tule mitään totuuden ydinjuttua, jos jotakin sellaista nytkin kuvittelit kirjoittaneesi. Etenkin jos kokemusta on itselläsi vain yhdestä ja jumaloimastasi automerkistä.

    Tyylisi keskustella on meille kaikille vuosien varrelta tuttuakin tutumpi

    Minä vastaan omalla tyylilläni siinä missä sinä vuosien varrelta tuttuakin tutummaksi tulleella omalla tyylilläsi. Eli mikä oli pointtisi? Loppuiko muu argumentointi, kun piti tällaiseen tarttua?

      
  • Uudesta tilastosta ilmenee nyt ensimäistä kertaa, mitkä automerkit liikkuvat Suomen teillä pisimpään.
    Näin paljon enimmillään automerkillä on ajettu
    Yli 900 000 km Mercedes-Benz, Yli 800 000 km Volvo Toyota, Yli 700 000 km Audi Nissan Peugeot Volkswagen,
    Yli 600 000 km BMW Citroen Ford Mitsubishi Opel Skoda, Yli 500 000 km Chrysler Fiat Honda Mazda Renault Saab Seat

    Kertooko tuo laadusta, vai mieltymyksestä merkkiin.

      
  • @NHB kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:
    Jotta laadusta saisi riittävän hyvän kuvan, pitäisi olla jokin taho, joka tilastoi lähes kaikkien autojen kaikki viat vaikkapa ensimmäisen 3-5 vuoden ajalta ja suorittaa kuntotarkastuksia ja muita testauksia (esim sisämelun muutokset auton vanhetessa) vaikkapa parin vuoden välein. Tietysti dataa voisi kerätä vaikkapa vuoden ikäisistä autoista, jotta ainakin selvästi mädät omenat saataisiin kiinni ennen kuin mallisto uudistuu.

    Tosi hankala tehdä tuollaisia melumittauksia käytetyille siten, että tulokset olisivat vertailukelpoisia. Esimerkiksi vertailukelpoiset renkaat on hankala kysymys. Samoin pitäisi etsiä iältään ja kilometreiltään sopiva auto.

    Näinhän se vähän on. Vaatisi vakioidut olosuhteet, esim jonkin tunnelinpätkän, jossa päällysteen kuntoa valvottaisiin, sekä mittaukset tehtäisiin jollain automallikohtaisesti tehdyille testirenkailla. Tosin eipä tuollaisessa laajamittaisessa testauksessa mitään järkeä olisi muutenkaan, tulisi aivan liian kalliiksi.

    Kirjoitukseni pointtina oli lähinnä tuoda esille näkemystä siitä, että nykyisin käytössä olevat laadun mittarit eivät anna kovin realistista tulosta.

      
  • Jotkut rakastuvat autoon niin etteivät malta siitä luopua vaikka viisainta olisi. Tonttiin kuolleita kaikki jotka pyristelevät kasassa nuo kilometrit. Noilla kilometreillä MB yhdestä kulmasta metri ilmaan yksikään ovi ei aukea tai jos sen saa revittyä auki kiinni ei mene kuin kyljellään prässääämällä. Mikäs minä olen paksupäisiä neuvomaan.

      
  • @tracktest kirjoitti:
    Laadukkaan tuotteen käyttöikä on mielestäni laadun ominaisuutta parhaimmillaan. Tuosta tulee mieleen yli 20 vuotta kovaa käyttöä kestänyt saksalainen pyykinpesukone. Mahtaakohan tuohon yltää yksikään nykyinen laadukkaaksi mainostettu merkki. Tuotteen virheettömyys kuvaa myös laatua. Toisena tulee mieleen aina vaan jaksanut 5-sarjan BMW jonka ajoin loppuun aikoinani. Sisustus kesti mallikkaasti kovaa käyttöä, mottori jaksoi hyvin yli 540 000 km:iä.

    Niin siis sinulle pitkä käyttöikä on laatua, muttei se jollekin toiselle välttämättä sitä ole. Esimerkiksi työsuhdeautoa muutaman vuoden sopimuksella valitsevalle on helposti täysin yksi ja sama, ajaako autolla joku vielä 25 vuoden kuluttuakin. Laatu ei ole auton ominaisuus, vaan kyse on siitä, miten autoilijan tarpeet ja toiveet kohtaavat auton ominaisuudet. Jollekin toiselle Bemarisi olisi voinut tarjota huonoa laatua esimerkiksi tarpeetoman suurten kustannusten vuoksi.

    @tracktest kirjoitti:
    Jotkut rakastuvat autoon niin etteivät malta siitä luopua vaikka viisainta olisi. Tonttiin kuolleita kaikki jotka pyristelevät kasassa nuo kilometrit. Noilla kilometreillä MB yhdestä kulmasta metri ilmaan yksikään ovi ei aukea tai jos sen saa revittyä auki kiinni ei mene kuin kyljellään prässääämällä. Mikäs minä olen paksupäisiä neuvomaan.

    Eipä Mersut pitkiin aikoihin ole olleet noin velttoja koreiltaan. Taidat puhua jostakin viime vuosituhannen malleista.

      
  • muokattu 27.06.2019 15:34

    Kirjoittaa henkilö joka ei ole omistanut ainuttakaan 5-sarjan BMW:tä. Pidän sinua puhtaana googlettajana, omakohtaisia kokemuksia kuin ei löydy todellisuudessa ainuttakaan.Voit toki tarinoida tapojesi mukaan kuin ruuneberi mutta mitä näillä on väliä.

      
  • NHBNHB
    muokattu 27.06.2019 15:59

    Sille on kuule yksi ja sama vaikka pitäisit minua joulupukkina. En voi väittää olevani yllättänyt limbostasi, mutta etkö voisi jo lopettaa tuota ainaista täysin turhaa henkilöön menevää leukojesi paukuttelua? Jos sinulla on jotain sanottavaa asioista, niin kirjoita niistä sen sijaan, että aina vajoat tuohon henkilökohtaisuuksien kuoppaan.

      
  • Kokemuksesta hieman, normaalit huollot ovat riittäneet hyvin. Tarpeettoman suuret kustannukset ovat puhtaasti mielikuvituksesi tuotosta, sellaisia kokemuksia ei ole kohdalleni osunut. Netin huuhaa-palstoja kiertäneenä löydät varmasti kaikenlaisia tarinoita mistä tahansa merkistä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit