Katsastustilasto: Taksiautoilla ajetaan eniten

138 kommenttia
1235»
  • Juuri näin, ja lisäksi vielä pitkä talvi lisää alustan kulumista polannejäällä ja pakkastalvi vähentää ruostevaurioita vanhoissa autoissa. Siksi käytinkin hetken aikaa Katukivestä päähänsä saaneen trollauksen alas ampumiseen. Muuttujia on liikaa autojen kestävyyden toteamiseksi katsastuatilastosta, etenkin kun suuri osa kalliista vioista ei näy katsastuksessa.

    Ei ole olemassa algoritmiä samanikäisten 2 - 3 kertaisilla ajomääräeroilla olevien autojen vertaamiseksi, eikä merkittävästi eri ikäluokkien vertaamiseen samoillakasn ajomäärillä yhteismitallisesti.

    Syvemmin asiaa tonkineena lukitsen arvioni, jonka olen valmis altistamaan myöhempien vuosien kritiikille: aiemmin vertailemani C- ja E-sarjan Mersujen katsastustilastoissa 2008 ja 2009 näkyvä mallinvaihdos ei ole vain auton iän pohjalta määräytyvää omistajien valikoitumista hinnan peeusteella, vaan se tulee erottumaan myös näiden autojen vanhetessa. Laadun romahdus vanhemmissa tosiasia, mutta veikkaan ettei se jää pysyväksi 10 vuoden ikäisen Mersun kohdalle, vaan ero 2008 ja 2009 E-sarjan ja 2007 ja 2008 C-sarjan välillä säilyy myös autojen vanhetessa. Tätä puoltaa vuosien kuluessa myös se, että korin osissa kaikki mikä ei ole alumiinia on sinkkifosfatoitu.

    Saman on nähnyt jo vuosia saksalaisista katsastustilastoista. Juuri tämän sukupolven Mersut nousivat heti katsastusikäisiksi tultuaan kärkipäähän, missä niiden edeltäjät eivät olleet edes uutena, eivätkä ne sieltä ole sen jälkeen ajomäärää seuraavissa tilastoissa pudonneet.

    Syy on vähemmän dramaattinen, enkä lähde Katukiven tavoin julistamaan uskontoa tämän pohjalta. Mutta kun auton alusta on sellainen tukivarsien rytöläjä kuin Mersussa, niin jo oli korkea aikakin asentaa ne kestävistä laatuosista. Yksinkertainen pikkuasia, joka ei juuri vaikuta autoilun kustannuksiin, mutta joillekin elintärkeät katsastustilastot siistiytyvät kyllä, vaikkei sillä omistajalle oikeasti mitään merkitystä olekaan.

      
  • Löysin tuollaisen leikkeen tuolta edeltä. Se on kirjoitettu vain puolitoistavuotta sitten kuten nuo väitteenikin.

    "Tässä Katukiven mielikuvituksen tuottamia täysin absurdeja julistuksia.

    Katukivi:

    "huomaa kuinka täydellisen ylivoimainen Toyota on verrattuna muihin automerkkeihin”

    "Pelkällä polttomottorilla varustetut autot ovat tulleet tiensä päähän."

    "Vain hybridi- ja sähköautoilla on enää vaihtoarvoa."

    "Nämä ovat viimeiset naulat dieselautojen arkkuun."

    "Sähköttömät autot menettävät arvonsa…""

    Puolessatoistavuodessa nuo väitteeni ovat muuttuneet ihmeen konkreettisiksi vaikka niitä väitetään absurdeiksi. Vain puolessatoista vuodessa.

    On se kumma, että siihen muutokseen ei osata uskoa. Ensimmäinen Teslakin ajettiin vain 11 vuotta sitten tehtaasta ulos ja tässä mennään. Maailma on näissä asioissa vuoden päästä aivan erilainen kuin tänään.

      
  • Tämän päivän uutiset kertoivat Saksan autoteollisuuden käyrien osoittavan suoraan maata kohti. Isona osasyynä ovat edellä esittämäni väitteet.

      
  • muokattu 15.08.2019 08:09
  • @▫️ kirjoitti:
    Toyotan johtaja rehellisenä: ”Jos latausinfraa ei saada kasvatettua merkittävällä tavalla, eivät sähköautot tulee myymään.”

    https://www.apu.fi/artikkelit/toyotan-johtaja-rehellisena-jos-latausinfraa-ei-saada-kasvatettua-merkittavalla-tavalla-eivat-sahkoautot-tulee-myymaan?fbclid=IwAR2nLsjsLpRQLn0sindHg5k0UbgyiW1mh7T2BgKTZj4ib1ykgiggM_EOIeM

    Euroopassa kyllä, mutta ei varsinaisesti koske Suomea. Meillä on valmiiksi maailman paras latausinfra, ja vähintäänkin latausvalmius samaan henkeen kuin aikoinaan TV oli HD Ready.

    Sitä latausinfraa sanotaan taloyhtiöissä lämpötolpalsi, omakotitaloissa pistorasiaksi.

      1
  • Poliitikkojen pelottelu polttomoottoriautojen ajokielloista on vienyt ostohalut kuluttajilta, moni kuluttaja on hämmennyksen vallassa siitä minkälaisen auton voi tulevaisuudessa ostaa ja minkälaisella autolla saa ylipäätään ajaa. Oma mielipiteeni on ollut alusta alkaen se että hybridit ovat tulevaisuudessa yleistyvä kehityssuunta ja sähköautot yleistyvät kaupungeissa liikkuvien keskuudessa tulevaisuudessa. Polttomoottoriautoja tuskin kielletään niin kauan kuin polttoainetta myydään. Näissä on isot asiat kyseessä sillä Saksan autoteollisuus on nyt tilanteessa jossa se ei vielä viisi vuotta sitten ollut. Polttomootoriautojen päästöt on saatava kuriin ja tämä tulee ratkaisemaan paljon, nyt on nähtävissä se että tässä mennään hyvää vauhtia kohti puhtaampaa maailmaa ja autoteollisuus tekee kaikkensa tuodakseen markkinoille yhä vähemmän saastuttavia autoja. Polttomoottoriautot ja hybridit ovat tässä joukossa vielä pitkään mukana, veikkaisin että niin kauan kuin polttoainetta riittää ja saa vapaasti asemilta ostaa polttomoottoriautot ja hybridit ovat liikenteessä. En tiedä onko Katukiven julistukset ilkkumista vai pelkkää provosointia mutta ainakin vilkasta keskustelua nämä ovat saaneet aikaan jos ei muuta. NHB:n mielipiteet ovat muuttuneet kuin salamaniskuista tai sitten hybridipistos on saanut aikaan ihmeitä mutta voi tämä hybridi-innostus saada paremman tarjonnan myötä myös minut koukkuun sen aika näyttää. Nyt mukavuuspainoitteisen kulkimen saa vain polttomoottorilla varustettuna siihen hintaan jota pidän mielekkäänä omien ajojeni hoitamiseen.

      
  • @M880 kirjoitti:

    Sitä latausinfraa sanotaan taloyhtiöissä lämpötolpalsi, omakotitaloissa pistorasiaksi.

    Montako taloyhtiön lämpötolppaa olet nähnyt kaupunkien kadunvarsiparkissa, mikä on ainoa vaihtoehto kerrostaloasukkaalle.

      
  • @Katukivi kirjoitti:
    Tämän päivän uutiset kertoivat Saksan autoteollisuuden käyrien osoittavan suoraan maata kohti. Isona osasyynä ovat edellä esittämäni väitteet.

    Kerrotko vielä, että mikä Saksan autoteollisuuden käyrä osoittaa johonkin alan yleisestä linjasta poikkeavaan suuntaan? Esimerkiksi Volkkarin ja Toyotan käyristä löytää paljon samansuuntaisuuksia, kuten myös esellisten valmistajien kotimaiden pienempien toimijoidenkin käyristä.

    @Katukivi kirjoitti:

    "Sähköttömät autot menettävät arvonsa…""

    On se kumma, että siihen muutokseen ei osata uskoa.

    Joko viimein kerrot, mistä niitä arvottomia sähköttömiä autoja voi käydä hakemassa? Sinun ennustustusten mukaanhan noita olisi pitänyt olla tarjolla jo vuosia. Muutos on ollut ainakin minulle aivan selvä asia, mutta sinun teesit eivät vain ole olleet missään vaiheessa realistisia, niin kuin nyt tänä päivänä automarkkinat osoittavat.

      
  • @tracktest kirjoitti:
    Polttomootoriautojen päästöt on saatava kuriin ja tämä tulee ratkaisemaan paljon, nyt on nähtävissä se että tässä mennään hyvää vauhtia kohti puhtaampaa maailmaa ja autoteollisuus tekee kaikkensa tuodakseen markkinoille yhä vähemmän saastuttavia autoja.

    Autoteollisuus tekee kaikkensa tuodakseen mahdollisimman paljon tuottoa omistajiensa sijoituksille eli yrittää täyttää päästövaatimukset mahdollisimman pienin investoinnein. Päästöskandaali osoitti hyvin sen, että sieltä mennään , missä aita on matalin. Toisinaan heittäydytään luoviksi ja aidasta etsitään aukkoja.

      
  • @_Quu kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    Sitä latausinfraa sanotaan taloyhtiöissä lämpötolpalsi, omakotitaloissa pistorasiaksi.

    Montako taloyhtiön lämpötolppaa olet nähnyt kaupunkien kadunvarsiparkissa, mikä on ainoa vaihtoehto kerrostaloasukkaalle.

    Ei kannata yleistää. Itselläni lämmitystolpan lisäksi tarjolla on sähköauton latauspiste, jossa on siis tarjolla 22 kilowatin boksit.

      1
  • muokattu 15.08.2019 09:40

    @NHB kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    Sitä latausinfraa sanotaan taloyhtiöissä lämpötolpalsi, omakotitaloissa pistorasiaksi.

    Montako taloyhtiön lämpötolppaa olet nähnyt kaupunkien kadunvarsiparkissa, mikä on ainoa vaihtoehto kerrostaloasukkaalle.

    Ei kannata yleistää. Itselläni lämmitystolpan lisäksi tarjolla on sähköauton latauspiste, jossa on siis tarjolla 22 kilowatin boksit.

    No eihän tässä sitten mitään latausaika ongelmaa ole, kantakaupunkilaiset voi mennä huoletta sähköauto ostoksille.

      
  • Taas uusi huolestuttava tieto – Kiinan automyynti painui laskuun ensi kertaa yli 20 vuoteen
    9.1.2019 14:41päivitetty 9.1.2019 15:03

    Kiinan hidastuvasta taloudesta saatiin keskiviikkona uusi merkki. Maailman automarkkinat ovat ajautumassa taantumaan, markkinatutkimusyhtiö RBC Capital arvioi.

      
  • @_Quu kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    Sitä latausinfraa sanotaan taloyhtiöissä lämpötolpalsi, omakotitaloissa pistorasiaksi.

    Montako taloyhtiön lämpötolppaa olet nähnyt kaupunkien kadunvarsiparkissa, mikä on ainoa vaihtoehto kerrostaloasukkaalle.

    Jos sanon että Suomessa on maailman paras infra, ei se tarkoita sitä että kaikilla on. Suomi on maailman onnellisin maa, ei se tarkoita että olemme kaikki tikahtumassa nauruun.

    Punavuoressa ja Töölössä asuneena tiedän kyllä ettei kadunvarsilla ole lämpötolppia, hyvä jos edes löytyy vapaa ruutu. Sitä vastoin niillä onnelisilla jotka ovat onnistuneet saamaan paikan sisäpihalta on yleensä myös tolppa.

    Tolpattomille löytyy varsin kivasti latausasemia kauppakeskusten ja k-kauppojen pihoista,ja tietysti maksullisiakin on tarjolla ihan kivasti.

    Lentokentällä muuten moninkertaistui juuri latauspisteiden määrä (joo, se ei toki auta arkiajossa ellei matkusta työn puolesta paljon)

      
  • @NHB kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Polttomootoriautojen päästöt on saatava kuriin ja tämä tulee ratkaisemaan paljon, nyt on nähtävissä se että tässä mennään hyvää vauhtia kohti puhtaampaa maailmaa ja autoteollisuus tekee kaikkensa tuodakseen markkinoille yhä vähemmän saastuttavia autoja.

    Autoteollisuus tekee kaikkensa tuodakseen mahdollisimman paljon tuottoa omistajiensa sijoituksille eli yrittää täyttää päästövaatimukset mahdollisimman pienin investoinnein. Päästöskandaali osoitti hyvin sen, että sieltä mennään , missä aita on matalin. Toisinaan heittäydytään luoviksi ja aidasta etsitään aukkoja.

    Tottahan tuo, osa on mennyt aidan matalimmasta kohtaa ja osa reikiä etsien, kiinnijäämisenriski on ollut heidän näkökulmastaan olematon tai sanktiot ovat reilusti alimitoitettu johdon taholta jos kuitenkin kiinni jäädään. Kaikki tietävät miten tässä kävi kalliiksi tuli ja mainetta paikkaillaan pitkään. Tietyt johtajat ottivat hiton ison riskin lukuja kaunistellessaan mutta nyt on pakko panostaa rehellisin keinoin ja voittajia ovat ne jotka ovat rehellisin keinoin kovassa kilpailussa mukana.

      
  • Näillä näkymin en osta sähköautoa, en halua olla riippuvainen latauspaikoista olemattoman matkan jälkeen. Hybridi on kattavan tarjonnan ja sopivin hinnoin seuraava vaihtoehto mutta siihen menee vielä vuosia että tämä vaihtoehto alkaa oikeasti kiinnostamaan. Mukavuuspainoitteinen matkanteko on asia josta en halua luopua koskaan.

      
  • Kiinan talouskasvun hidastuminen kurittaa etenkin Saksaa, joka vie pääasiassa teollisuustuotteita. Lisäksi Saksan autoteollisuus on ongelmissa.

      
  • Tulevaisuuden näkymät ovat ainakin juuri nyt huonot Eurooppalaisella autoteollisuudella ja se on uhka Suomenkin taloudelle. On meidän etu, että autoja tehdään Euroopassa, eikä Aasiassa- oli auto sitten millä tekniikalla tahansa.

      
  • @tracktest kirjoitti:
    Näillä näkymin en osta sähköautoa, en halua olla riippuvainen latauspaikoista olemattoman matkan jälkeen.

    Jo nykyisillä malleilla pääsee talvella sellaisen 300 km ja muulloin 500-600 km. Jos nuo ovat olemattomia matkoja, niin sinulla on melkoiset ajotottumukset. Se on ihan selvää, että latausinfraa tulee kehittää, että koko maahan saadaan riittävän kattava verkosto. Teslalla tälläinen jo hyvin pitkälti on - varsinkin kun Iin latausasema avataan.

    Hybridi on kattavan tarjonnan ja sopivin hinnoin seuraava vaihtoehto mutta siihen menee vielä vuosia että tämä vaihtoehto alkaa oikeasti kiinnostamaan. Mukavuuspainoitteinen matkanteko on asia josta en halua luopua koskaan.

    Joutunet siinä tapauksessä tyytymään käytettyihin, sillä hybridit tulevat olemaan loppujen lopuksi varsin lyhyen välivaiheen ratkaisu. Polttomoottorin raahaamisessa ja huoltamisessa ei ole mitään järkeä, jos ajot voi hoitaa sähkölläkin.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit