XL petti Golffarin

15 kommenttia

Continentalin kitkarengas VikingContact 7 on pärjännyt hienosti testeissänne. Niiden perusteella hankin sellaiset V-sarjan Golfiini. Yllätys oli melkoinen, kun renkaat osoittautuivat epämukavan koviksi ja äänekkäiksi, pahemmin kuin vanhat PremiumContact kesärenkaat, vanhoista kitkoista puhumattakaan. Eivät lainkaan "testivoittajat". Ihmettelin kyljessä olevaa XL-merkintää, joka viittaa vakiota jäykempään runkoon. Se totisesti tuntuu. Merkkihuolto, jossa olen asioinut 13 vuotta, levitteli käsiään. Saksan Continentalilta sain lopulta selville, että pohjoismaista kitkarengasta ei valmisteta kuin XL:nä koossa 195/65R15, "koska yhdellä rengasmallilla pyritään kattamaan suurempi joukko ajoneuvoja". Kuitenkin kyseessä on tuiki tavallinen pienehköjen henkilöautojen rengaskoko. Lukijoitanne kiinnostanee tietää tämä, etteivät muut hanki vahingossa alleen täristäviä ja kumisevia "pakettiauton renkaita". Itse koen tulleeni petetyksi ja harkitsen ensimmäistä kertaa elämässäni uusien renkaiden pois vaihtamista.

  • Sellainen täydennys, että näkyy muillakin laatumerkeillä olevan sama tilanne, eli XL:ää vain tarjotaan tuossa koossa (katselin netistä TM:n 17/19 testin sivun 37 renkaat). Merkkihuollolle tilanne kuuluu olevan yllätys. Ei siellä tahallaan laiteta alle mukavuuden puolesta sekundaa. Nuoli kääntyy osittain testaajien suuntaan: eikö olisi syytä mainita, että testattua menestyjää ei saa tavallisessa koossa? Se on kuitenkin valtava ero standardi- ja XL-runkoisella, eikä mikään valmistaja saisi ratsastaa käyttäjän kannalta epäedustavalla tuloksella.

  • Ilmeisesti juuri tuo suuri kantavuus pilaa muuten mukavan renkaan? Oma kokemukseni 205/60R16 kokoisesta on päinvastainen. Oikein miellyttävän hiljainen olematta silti mitenkään korostetusti pahemmin huojuva ja epävakaa kuin muutkaan talvirenkaat. Ohjausvastekin on oikein miellyttävä, parempi ja täsmällisempi ja vähemmän vetelevä kuin Hankookin kesärenkaassa.

    Pitoa ei kitkarenkaalta voi liukkaalla odottaakaan, joten sitä ei voi lukea renkaan viaksi.

  • muokattu 21.11.2019 10:24

    Niin varmaankin. En tiedä, kuinka paljon jäykempi XL-runko on standardiin verrattuna (milläkin valmistajalla ja rengastyypillä), mutta ero lienee melkoinen, eikä pintakumin pehmeys riitä sitä peittämään. Jos vertaisi sokkona tavallista ja XL:ää (pikkuautossa), niin uskoakseni puhuttaisiin koko lailla "eri renkaasta", ja arvostelu kuulostaisi ainakin sanallisesti merkittävästi erilaiselta, samoin suositukset. Odotan lehtien testaajilta XL-ryhtiä! :wink:

  • muokattu 21.11.2019 10:19

    EU-tarrassa (muiden rengastyyppien kuin nastarenkaiden) ilmoittama ohiajomelu ei ole sama kuin auton sisämelu, mutta Contin 72 dB ei viittaa hiljaiseen renkaaseen, vaan äänekkääseen. Goodyearin ohiajomelu samassa kokoluokassa olisi tarran mukaan 65 dB, eli hyvin hiljainen (ekovalinta esim. Helsingin Kehä 1:lle).

  • @Karrette kirjoitti:

    Koskevatkohan nuo lukemat tavallista vai XL:ää? Autoni haluamassa rengaskoossa Goodyearkin tarjoaa vain jälkimmäistä. Contin XL ei tosiaankaan ole hiljainen (en ole kokeillut ohiajoa, vaikka puhelimessa on dB-mittari) edes verrattuna kesärenkaaseen, saati vanhaan Michelinin kitkaan, ja sen huomasi heti karkealla asvaltilla. Olen tähän asti ajatellut, että tärkeimmät erot syntyvät merkkien välillä, mutta nyt tuntuu, että XL vs. standardi hyvinkin peittää niitä. Tässä kuten yleensä olen mielelläni väärässä.

  • @tutkija53 kirjoitti:

    @Karrette kirjoitti:

    Mielestäni oli molemmat XL, eli vertailukelpoiset. EU-tarra on hyvä keksintö - varsinkin kun suomalaiset eivät mittaa ohiajomelua testeissään (pl. suomennettu Autobild), mutta vaikea sanoa moniko niitä merkintöjä katsoo ennen ostopäätöstä.

  • muokattu 21.11.2019 12:36

    @Karrette kirjoitti:

    @tutkija53 kirjoitti:

    Täällä nousee yksi käsi - siis ei katsonut ennakkoon. Nyt vasta. Goodyearista saan ristiriitaista informaatiota sen suhteen, löytyykö sopivassa koossa ei-XL:nä, mutta näitäkään merkintöjä en ollut tottunut seuraamaan. En tiedä edes, korreloiko kantavuusluokka suoraan tuohon vai ei, eli tarkoittaako 95 heti jo XL:ää eli Extra Load. TM:n tämänvuotisessa testissä useimmissa 94. Kumisevaa ääntä harmillisempi XL-Contin koettu piirre on täristäminen pienissäkin poikkipuolisissa epätasaisuuksissa. Ovat mukavat vain sileällä asvaltilla, jota on nykyään vaikea löytää.

  • Minulla oli edellisessä autossani Ultra Grip Ice 2:t, mutta en jaksa muistaa oliko XL vaiko ei.
    Melutaso oli ok.

    Kesärenkaat eivät ole nyt puheenaiheena, mutta rengasmerkin vaihto poisti autosta ärsyttävän melutason - ja onneksi ne meluisat renkaat olivat myös nopeasti kuluvaa sorttia - vaikka olivat testivoittajat.

    Suomessa on karkeat tiet, eli auto joka täällä on meluisa on etelämpänä hiljainen.

      1
  • muokattu 21.11.2019 23:45

    Minulla oli Nokian 195/65-15 XL kitka, joka oli ihan yhtä hyvä rengas kuin muutkin. Ei kai renkaan kantavuus voi paljon olla erilainen. Luulisihan auton tyhjänä/kuormattuna vaikuttavan enemmän kuin renkaan kantavuuden.

  • "Vahvistetut renkaat tai renkaat, joissa on merkintä XL (EXTRA LOAD) on tarkoitettu painaviin ajoneuvoihin tai tehokkaalla moottorilla varustettuihin ajoneuvoihin. Vahvistettujen renkaiden kyljet ovat jäykempiä kuin perinteisten, merkinnällä SL (Standard Load) varustettujen renkaiden kyljet." (1001Renkaat). Joissakin muissa lähteissä ovat sekaisin kuormitusluokka ja XL-merkintä, mutta XL tiettävästi poikkeaa rungoltaan tavallisesta, ja esim. ProCar-foorumilla 2012 todettiin eron vaikuttavan pehmeyteen tai mukavuuteen ja ehkä rengasmeluunkin. Renkaan kantavuusluokkia on 60:sta 132:een eli 250-2000 kg, ja yhdessä Suomi24:n keskustelussa arveltiin XL-merkinnän "nostavan kantavuutta indeksiin nähden neljällä yksiköllä", en tiedä millä perustein.

  • muokattu 24.11.2019 23:28

    Contin sivujen mukaan melkein kaikki koot ovat XL-leimattuja. 195/65-15 XL kantavuus on 95. Verrokkina löytyi halkaisijaltaan saman kokoinen 205/55-16, jonka kantavuus on 91. Eroa yhden renkaan kantavuudessa on 75 kg eli neljällä renkaalla kulkevassa autossa 300 kg. Pienemmän auton kokonaispaino voi siis olla 2460, isomman 2760 kg. Normaalisti kai tuollaisella renkaalla kulkevan auton kokonaispaino on n. 2000 kg. Kun paino ei jakaudu tasan, pitäisi tarkistaa vielä akselipainot.

  • Toisinaan näkee molempia eli normaali- ja XL-kantavuutta tarjottavan samassa koossa. Pyrin välttämään aktiviisiesti noita XL:ä.

  • muokattu 25.11.2019 14:48

    Kiitos ajatuksista. Välillä tuntuu toivottomalta tämä XL-vääntö. Juuri perkasin kaksi tuntia saksalaisten autoalan keskustelusivujen antia aiheeseen liittyen. Siellä sitä vasta osataankin kiistellä! Yleinen tieto tuntuu olevan, että (a) XL ja ylipäänsä korkeampi kantavuus tulee renkaan rakenteen vahvistamisesta eli yleensä jäykentämisestä (se mitataan tarvittaessa ulos painetta nostamalla), joka (b) useimpien mielestä ei voi olla vaikuttamatta koettuun mukavuuteen (kovuus, täristävyys, ehkä ääni), muut muuttujat vakioiden. Kysyjät halusivat tietää, vastaajat eivät aina, ja oli sellainenkin neronleimaus, että XL:n kovuudesta valittavan ongelmana on liian pieni akselipaino (uusien kitkojeni 95 kai sallisi 1380 kg). Mene sitä sitten kertomaan vanhalle kevytkäyttöiselle Golfille. :blush:

    Eilen vääntöä esiintyi TM:n rengastestivastaavan kanssa, ja siltä suunnalta varmaan tulee joskus hyödyllistä tietoa. Huomattiin puhuttavan/kirjoitettavan osin ohi toistemme, hän sisämelua, minä täristävyyttä painottaen, mutta arvokas vaihto ymmärrystä etsivän kannalta, ja 25 vuotta testausta on melkoinen meriitti. Toisekseen pyysin eilen Continentalin edustajalta tietoa siitä, millä tavoin XL renkaan runko konkreettisesti eroaa standardista (ellei ole liikesalaisuus), koska siltä pohjalta voitaisiin arvioida analyyttisesti, voiko se tuntua, miten ja millä ehdoilla. Jos ei tuolta taholta mitään kuulu, ehkä jokin kilpaileva rengasvalmistaja saattaa olla avuliaampi. PriorityTire-sivustolta luin, että XL = "reinforced internal structure, the result of adding additional materials during the manufacturing process, usually to the tire's shoulder". En tiedä, päteekö tuo kaikkiin valmistajiin, mutta varmaan siinä voi esiintyä jonkinlaista vaihtelua niiden kesken. Itse kaipaan selitystä autenttisille havainnoilleni (vanha kesä vs. uusi kitka, sama auto, päivä ja tie, muutos odotusten vastainen; muistista ja sen panoista kaivettu, että syksyllä 2018 vanhaan kitkaan vaihdossa kävi odotetusti, eli mukavuus parani). Sen jälkeen mietin, mitä niistä päätellä.

    NHB:ltä kuulisin/lukisin kernaasti, mihin XL:n välttäminen perustuu, ellei juuri edelliseen "yleiseen tietoon" rungon eroista tai samanlaisiin havaintoihin kuin minulla? Oma kokemukseni autoilusta on kapea ja ohut.

  • muokattu 25.11.2019 15:25

    Tuossa edellä vertasin 15" XL rengasta 16" tavalliseen. Järkevämpää olisi verrata samoja rengaskokoja. Kun 15" ei ilman xl-merkintää ole, pitää ottaa tarkasteluun 205/55-16. Sen kantavuus siis on 91 ja saman koon xl-versio 94. Käytännössä tuo tarkoittaa 615 kg vs 670 kg eli 2460 kg vs 2680 kg.

    En siis osaa sanoa, paljonko tuosta ylimääräisestä kantavuudesta haittaa on. Teoriassa tietysti renkaan ominaisuuksien virittäminen alueelle, jota ei tarvita, heikentää ominaisuuksia sillä alueella, mitä tarvitaan. Itselläni on pykälän verran korkeampi profiili kuin rekisteriotteessa. Jos Contin kantavuuksien mukaan mennään, tulee siitä 94 vs 96 eli 20 kg/rengas lisäkantavuutta. En ole havainnut mitään odottamatonta muutosta tuosta, mutta ero onkin pienempi kuin xl vs ei-xl.

    Mutta ihan mielenkiintoisen testin aihe TM:lle olisi ottaa sama rengaskoko testiin eri kantavuuksilla.

  • @Herbert kirjoitti:

    Hyvä testi-idea. Saksalaisilla foorumeilla eivät kantavuuspohdinnat johtaneet mihinkään, vaikka jatkuivat liian pitkään (silkkaan kinasteluun ja solvauksiin asti). Siksi painottaisin rakenteellista eroa. Kantavuus on abstraktio, jonka suhde sekä renkaan yksityiskohtaiseen rakenteeseen että mukavuuskokemuksiin jäänee epämääräiseksi. Itse en tiedä vieläkään edes, onko 95 XL ja 95 ei-XL sama, eli onko XL:ssä jokin "lisäarvo". Trendi näyttää olevan suurempiin kantavuuksiin ja XL:ien yleistymiseen, vaikka osa autoista ei sellaisia tarvitse. Yksi kysymys jatkossa on, miksi? Käypää vastausta tuskin löytyy ottamatta huomioon rengasfirmojen ansaintalogiikkaa.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit