Juuri nyt tarvitaan polttomoottoriautojen puolustuspuheenvuoroja

1498 kommenttia
1181921232450
  • @740 GLE kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Ne ovat niitä leikkauksia ja veronkorotuksia joita sitten toisissa yhteyksissä haukutaan.

    Haukutaan, mutta juuri ne ovat niitä arvovalintoja, jotka on pakko tehdä. Ellemme tee niitä itse, joku muu tekee ne puolestamme.

    Tottakai julkisessa taloudenpidossa, tai tarkemmin ottaen prosesseissa ja tuotantotavoissa, on paljon parannettavaa, mutta mitään oikoteitä ja helppoja ratkaisuja ei ole.

    Aivan. Siksi vastuun ottajaa ikävistä päätöksistä ei ole vielä löytynyt.

    Mitä tulee ohjaukseen, niin se nimenomaan on valtion tehtävä. Ohjaus voi toki olla teknologiariippuvaista

    Silti olisi kohtuullista odottaa, ettei kolme vuotta sitten suositellun ohjatun valinnan tehnyttä syyllistetä tai rangaista rahallisesti ohjauksen noudattamisesta.

    Toki toki, mutta yleensä erinäisissä populistisissa mielipiteissä ja julkilausumissa asiat saadaan kuulostamaan helpolta. Yksi esimerkki on vaikkapa se että annetaan ymmärtää että kun liikenteen 8mrd veroista ohjataan liikenteeseen 1mrd, voidaan ne "ylimääräiset" 7mrd ihan hyvin jättää verottamatta. Ajatuksena kiva, mutta siinä unohtuu kaikki muu.

    Menee nyt jo tosi vahvasti off topicin puolelle, mutta olen melko varma että julkisella puolella voisi tehdä win-win ratkaisuja joilla tuotetaan sekä parempaa palvelua että säästetään tulevaisuudessa. En mene tässä nyt sen syvemmälle, mutta pari pointtia:

    • nyt maksetaan vasta kun on pakko, vaikka ennaltaehkäisy tulisi halvemmaksi (esim. tukiopetus vs syrjäytyminen)

    • liian monta maksajaa johtaa osa-optimointiin. (kunta pyrkii siirtämään maksurasitteen kelalle tai toisinpäin, "saatiin pois meidän budjettia rasittamasta". Tässäkin toimii tukiopetus vs. syrjäytyminen)

  • Valtion budjetti kootaan kaikista tuloista, eikä sitä tietenkään jaeta täysimääräisenä takaisin kaikille perityille tahoille.

  • muokattu 17.11.2019 17:20

    Tieverkon vuosittaiset kunnostuslaskelmat olivat jo 2010-luvun alussa noin 100 miljoonaa, se miten paljon lisärahaa nyt tarvitaan että päästäisiin normaalille tasolle. Vasemmistoliiton liikenneministeri Merja Kyllönen totesi aikoinaan että asfalttiteitä aletaan lanaamaan sorateiksi näin säästetään kustannuksia. Tuosta on aikaa jonkin verran taisi olla pääministerinä toimineen Jyrki Kataisen hallitus missä näitä asioita jo pähkäiltiin. Kohta on käsillä samat aatokset alemmalla tieverkolla jos mitään ei tehdä. Käsittämätöntä ajattelua miten kalliiksi tulee jos teiden kunto päästetään tasolle josta koituu moninkertaiset kustannukset, hölmöläisten hommaa ei kai tuosta voi muuta todeta. Nykyinen liikenneministeri Sanna Marin vaikuttaa fiksulta naiselta voisiko nyt olettaa asioiden menevän oikeaan suuntaan ja teiden kunnossapitoon tulisi automaattisesti riittävä määräraha vuosittain. On kummallista miten tämä asia voi olla niin älyttömän vaikea saada kuntoon. Pyörillä liikkuu koko Suomi ja teiden kunto on mitä sattuu ei voi kuin ihmetellä tätä järjetöntä menoa vuodesta toiseen.

  • muokattu 17.11.2019 17:39

    Ei yksi ministeri kesää tee, asiat tärkeysjärjestykseen, ei tieverkko niin huonossakunnossa ole, että sen kunnostus on viimeitäniittiä vaille.

  • Todellakin polttomoottoristen perinneautojen puolustajia tarvitaan! Niiden käyttöominaisuudet ovat huonot verrattuna uusiin sähköautoihin ja kun nyt 260km rangella varustettua Seat Mii sähköautoa saa kaupasta hinnat alkaen 16k€. Sähköauto on ”tankki täynnä” joka aamu liikkeelle lähdettäessä kotipihasta ja monilla niistä huollotkaan ei ole pakollisia siihen että voimalinjan takuut säilyy voimassa... -miettikääpä hetki tuota.

    TM lehtenä kyllä tarmokkaasti puolustaa polttomoottoriautojen valmistajien etuja yrittämällä eri tavoin hillitä autoalan murrosta viilaamalla sähköautojuttuja negatiiviseen päin ja polttomoottoriautojuttuja paremmiksi vs todellisuuteen mietittäessä asetelmaa polttis vs sähkis.
    Katsokaapa vaikka uusimman lehden kantta! Tuleeko ekana mieleen että sähköauto ei polttikseen verrattuna pala oikeastaan koskaan vrt polttis. Ja monestiko olet nähnyt autopalon vaikka automarketin hallissa???

  • @ti-fi kirjoitti:

    TM: 12.12.2019
    Sähköautot ovat meille uutta teknologiaa, ja siksi ne nousevat pinnalle. Eivät siksi, että ne olisivat jotenkin palovaarallisempia.

  • muokattu 14.12.2019 13:06

    @tracktest kirjoitti:

    Vasemmistoliiton liikenneministeri Merja Kyllönen totesi aikoinaan että asfalttiteitä aletaan lanaamaan sorateiksi näin säästetään kustannuksia. Kohta on käsillä samat aatokset alemmalla tieverkolla jos mitään ei tehdä.

    Vastahan tässä tänä syksynä on taas asia ollut tapetilla

    Hallituksia tulee ja menee, näin on ollut Kyllösen jälkeenkin. Keitäs siellä nyt Kataisen hallituksen jälkeen on ollutkaan....

    Nykyinen liikenneministeri Sanna Marin vaikuttaa fiksulta naiselta voisiko nyt olettaa asioiden menevän oikeaan suuntaan ja teiden kunnossapitoon tulisi automaattisesti riittävä määräraha vuosittain

    Kyllönen (Vas) ei ollut pääministeri, vaan Katainen (Kok). Ja nyt Timo Harakka (SDP) on liikenne- ja viestintäministeri.

    Olisikohan jollakin vedonlyöntifirmalla jokin kohde tälle asialle, hehhheh....

  • Sanna Marin on fiksu nainen se on nähty jo maailmallakin. Entisenä liikenneministerinä Sanna Marin voi nyt pääministerinä valistaa nykyistä liikenneministeriä Timo Harakkaa oikeisiin päätöksiin. Tekemiset ratkaisee ei lupaukset ja puheet. Tieverkon kunnossapitoon tarvitaan kohdennettua rahaa ja olisi suotavaa että tieverkon kunnossapitoon tulisi automaattisesti riittävä määräraha vuosittain.

  • Marin on niin fiksu, että mainittavimmat ominaisuutensa ja urotekonsa on olla nainen ja suhteellisen nuori. Fiksuus näkyy myös siten, että jopa peruskoulussa suoritukset oli melko vaatimattomia, eikä poliittisen järjestelmän ulkopuolella ura johti kassakoneen ääreen. Mikä idea on hehkuttaa autoiluun suorastaan vihamielisesti suhtautuvaa Marinia tällä palstalla?

  • Peruskoulussa monen muunkin edesottamukset ovat olleet vaatimattomia. Elämä on sellaista että matkan varrella viisastuu mutta toisilta sitä ei voi edes odottaa. NHB voitko avata tuota vihamielisyyttä hieman, en ole kartalla tältä osin mitä tarkoitat?

  • @tracktest kirjoitti:
    Peruskoulussa monen muunkin edesottamukset ovat olleet vaatimattomia. Elämä on sellaista että matkan varrella viisastuu mutta toisilta sitä ei voi edes odottaa. NHB voitko avata tuota vihamielisyyttä hieman, en ole kartalla tältä osin mitä tarkoitat?

    Marinille tuota matkaakaan ei ole oikein vielä kertynyt. Marinhan avoimesti lipuuttaa yksityisautoilun vähentämisen ja polttomoottoriautojen myynnin kieltämisen puolesta. Marinin unelmat yksityisautoilun vähentämisestä tarkoittavat siis autoilun kallistumista ja hankaloitumista. Jaatko Marinin päämärät?

    Marinissa on paljon tuttua umpivasemmistolaista ideologiaa. Kieltoja, veroja ja kontrollia kansalle.
    ”Mitä jos veropakolaisuudesta/veronkierrosta seuraisi kansalaisuuden menetys tai muu vastaava rangaistus.”
    S. Marin

  • muokattu 14.12.2019 18:54

    @tracktest:

    Tieverkon kunnossapitoon tarvitaan kohdennettua rahaa ja olisi suotavaa että tieverkon kunnossapitoon tulisi automaattisesti riittävä määräraha vuosittain.

    No niinhän sinä kuulostat siltä kuin kaikki ne fiksut poliitikot vaalipuheissaan viime keväänä, jotka Eduskuntaan yrittivät...

    Sanna Marin on fiksu nainen se on nähty jo maailmallakin. Entisenä liikenneministerinä Sanna Marin voi nyt pääministerinä valistaa nykyistä liikenneministeriä Timo Harakkaa oikeisiin päätöksiin. Tekemiset ratkaisee ei lupaukset ja puheet.

    Montako kuukautta hän ehtikään olla ko. ministerinä.....? Ja viittasivatko teot mitenkään toivomaasi suuntaan? Ja mitkä olivatkaan puheet ja/tai lupaukset?

    Mutta nyt kun SINÄ sen asian kerroit, ne näinhän on puoliksi jo sitten tapahtunut ja odotetaan vain täytäntöönpanoa.... Toivottavasti Marin ja Harakka vain lukevat kirjoituksesi/ajatuksesi.

    ps. Ei mitään Marinia vastaan, onnittelut virkaan pääsystä vaan. Siinä se on poliitiikko kuin kaikki muutkin jotka hallituksessa istuu, mutta kuten Quu totesi, ei se yksi pääsky taida sen lämpimämpää kesää tehdä....

  • @_Quu kirjoitti:

    @ti-fi kirjoitti:

    Katsokaapa vaikka uusimman lehden kantta! Tuleeko ekana mieleen että sähköauto ei polttikseen verrattuna pala oikeastaan koskaan vrt polttis. Ja monestiko olet nähnyt autopalon vaikka automarketin hallissa???

    TM: 12.12.2019
    Sähköautot ovat meille uutta teknologiaa, ja siksi ne nousevat pinnalle. Eivät siksi, että ne olisivat jotenkin palovaarallisempia.

    Sitten olisikin loogista otsikoida muusta kuin palovaarallisuudesta, mutta tämä on tänä vuonna jo toinen juttu tästä aiheesta, jonka nostaminen lehden kanteen tuntuu oudolta.

  • Hyvinvointivaltiossa ne maksavat veroa joilla on siihen kykyä ei siinä mitään. Sivistyneessä yhteiskunnassa sairaista, vähävaraisista ja vanhuksista on pidettävä huolta tuokin on tuttua puoluekannasta riippumatta oli sitten kyseessä umpivasemmistolainen tai oikeistolainen poliitikko. Tuskin Sanna Marin kieltää minulta polttomoottoriautolla ajoa. Kehitys vie vääjäämättä siihen suuntaan että yhä vähäpäästöisempiä autoja tulee markkinoille kaiken aikaa polttomoottoriautot mukaan lukien. Veropakolaiset eivät ole isänmaallista porukkaa onneksi kaikki eivät karkaa veroja pakoon vaan maksavat ilomielin kun on mistä maksaa. Kitisijät ja ruikuttajat rutisevat aina oli meno mikä hyvänsä. Ajan mielelläni yhä vähäpäästöisemmällä autolla tähän se kehitys vie, en ole kieltojen kannalla kaikki aikanaan turha hysteerisyys pilaa kaikki hyvät asiat. Vähemmälläkin vouhotuksella päästään viisaasti eteenpäin, syyllistäminen sillä ettei kaikilla ole varaa uuteen autoon joka on päästötön on lähtökohtaisesti väärä. Verojen kohdentamisessa pitäisi olla oikeudenmukaisuutta sitähän se ei nyt ole eikä se tule sitä ikinä olemaan.

  • @tracktest kirjoitti:
    Verojen kohdentamisessa pitäisi olla oikeudenmukaisuutta sitähän se ei nyt ole eikä se tule sitä ikinä olemaan.

    Autoihin kohdistuvat verot on kaikille samat.

  • muokattu 15.12.2019 11:44

    @tracktest

    Hyvinvointivaltiossa ne maksavat veroa joilla on siihen kykyä ei siinä mitään....Veropakolaiset eivät ole isänmaallista porukkaa onneksi kaikki eivät karkaa veroja pakoon vaan maksavat ilomielin kun on mistä maksaa

    Meidän hyvinvointivaltiossamme maksavat veroa kaikki, paitsi ne joilla on kykyä tehdä verosuunnittelua, eli kikkailua suomeksi sanottuna. Sellaiset eivät edes halua maksaa ilomielin muuta kuin konsulteille, koska on mistä maksaa ja mahdollisuus. Veropakolaisuus on eri juttu - muutetaan ulkomaille. Noiden pakoilijoiden lisäksi olisi siis puhuttava verovälttelijöistä, vai mitä? Pienituloisimpia ei koske kumpikaan optio mitenkään valinnaisesti, tai lähtökohtaisesti. Heiltä haetaan verorahat täysimääräisesti.

  • Ketjussa viitattiin ainakin kahden henkilön toimesta valtion ohjanneen ihmiset dieselin käyttäjiksi ja nyt ollaan ihmeissään, kun dieseliä demonisoidaan. Itse en tällaista ohjausta muista, voitteko täsmentää miten ohjausta nimenomaan dieselin pariin tehtiin?

  • @Ruuhkamies kirjoitti:
    Ketjussa viitattiin ainakin kahden henkilön toimesta valtion ohjanneen ihmiset dieselin käyttäjiksi ja nyt ollaan ihmeissään, kun dieseliä demonisoidaan. Itse en tällaista ohjausta muista, voitteko täsmentää miten ohjausta nimenomaan dieselin pariin tehtiin?

    Varmaan muut vastaavat aikanaan, mutta nyt ohjataan samoilla periaatteilla sähkön käyttöön.

    Auton tekniikka on kalliimpaa, mutta valtion ohjauksen ansiosta pienempi osuus samanarvoisen auton ostohinnasta oli autoveroa. Dieselauton käyttö oli halvempaa. ja 10 -11 vuotta sitten 1 litra dieseliä maksoi vain 0,95 euroa jolloin 100 km maksoi n. 4 euroa + dieselveron osuus joka lasketaan jakamalla vuoden aikana ajetut ajokilometrit. Kilometrikorvauksen määrää en muista, mutta olisiko ollut 40 euroa /100 km.

  • muokattu 16.12.2019 23:14

    Minua ei ole koskaan pahemmin kiinnostanut autojeni kulutukset, viimeaikaiset autoni ilmoittaa vapaaehtoisesti keskikulutuksen sammuttamisen jälkeen.

  • @Karrette kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:
    Ketjussa viitattiin ainakin kahden henkilön toimesta valtion ohjanneen ihmiset dieselin käyttäjiksi ja nyt ollaan ihmeissään, kun dieseliä demonisoidaan. Itse en tällaista ohjausta muista, voitteko täsmentää miten ohjausta nimenomaan dieselin pariin tehtiin?

    Varmaan muut vastaavat aikanaan, mutta nyt ohjataan samoilla periaatteilla sähkön käyttöön.

    Auton tekniikka on kalliimpaa, mutta valtion ohjauksen ansiosta pienempi osuus samanarvoisen auton ostohinnasta oli autoveroa. Dieselauton käyttö oli halvempaa. ja 10 -11 vuotta sitten 1 litra dieseliä maksoi vain 0,95 euroa jolloin 100 km maksoi n. 4 euroa + dieselveron osuus joka lasketaan jakamalla vuoden aikana ajetut ajokilometrit. Kilometrikorvauksen määrää en muista, mutta olisiko ollut 40 euroa /100 km.

    Noniin, eli asia on kuten vihjailinkin. Valtiovalta ei ole missään vaiheessa ohjannut yhtään ketään nimenomaan dieselin käyttäjäksi. Päästöperusteinen autovero ei ohjaa dieselin, vaan vähäpäästöisen auton pariin. Tuon Suomessa olleen diesel-buumin jälkeen markkinoille on tullut huomattavasti vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja, sekä toisaalta monin paikoin on herätty dieselin aiheuttamiin terveyshaittoihin. Tästä syystä diesel on nyt monen tahon hampaissa.

  • @Ruuhkamies kirjoitti:

    @Karrette kirjoitti:

    Saksassa on ollut Umweltzon-alueita jo pitkään. Ongelmalliseksi asia huomattiin silloin kun USA:lle ei kelvannut autot mitkä eivät käytännössä täytä sovittuja pakokaasuvaatimuksia.

    Suomessa on vastaava tilanne nastarenkaiden osalta, eli on luvattu ettei niistä olisi mitään haittaa. En kuitenkaan näe että niiden käyttö vähenisi lähiaikoina. Terveisin nimimerkki "auton kyljet tien väriset ja kuivalla kelillä harmaa pöly ilmassa" vaikka ei ole suolattu tai hiekotettu, mutta auto keinuu urissa.

  • @ti-fi kirjoitti:
    Seat Mii sähköautoa saa kaupasta hinnat alkaen 16k€. Sähköauto on ”tankki täynnä” joka aamu liikkeelle lähdettäessä kotipihasta

    Tämä riittää, jos auton valinta on pelkän käyttövoiman valintaa. Tällä periaatteella sähköpyörä tai peräti luomupyörä tosin parantaa talous- ja ympäristölukuja Miihinkin verrattuna.

    Se on sitten eri juttu, että jos haluaa siirtää perheen urheiluvälineineen vapaa-ajan viettoon, on suksien tai maastopyörien pakkaamisessa Miihin omat haasteensa. Vanhanaikaiseen sedaniin mahtuu varsin mukavasti kolme aikuista ja kolme maastopyörää reissulle, jossa päivässä ajetaan satoja kilometrejä autolla ja loput 50 - 60 km pyörällä.

    Ja kun maastopyörät vetokuulassa on ajettu 1000 km, on tankissa edelleen vasta ladatun Miin range.

    Miin tapaiset kaupunkipörriäiset ovat minustakin helpoimmin sähköistettävä osuus autokannasta. Mutta ei pidä ihmetellä, jos joku haluaa autoltaan muutakin kuin sähköisen voimalinjan.

  • Škoda Citigo-e iV on sähköpotkulaudan katettu korvike.

  • @740 GLE kirjoitti:
    Ja kun maastopyörät vetokuulassa on ajettu 1000 km, on tankissa edelleen vasta ladatun Miin range.

    Voi kai sitä pyöräilyä harrastaa noinkin ja toki siinä pyörille kertyy kilometrejä paljon, mutta silti...

  • Eikö Jyrki Katainen vuonna 2007 kehottanut kansalaisia ostamaan diesel-autoja ?

  • @tracktest kirjoitti:
    Hyvinvointivaltiossa ne maksavat veroa joilla on siihen kykyä ei siinä mitään. Sivistyneessä yhteiskunnassa sairaista, vähävaraisista ja vanhuksista on pidettävä huolta tuokin on tuttua puoluekannasta riippumatta oli sitten kyseessä umpivasemmistolainen tai oikeistolainen poliitikko. Tuskin Sanna Marin kieltää minulta polttomoottoriautolla ajoa. Kehitys vie vääjäämättä siihen suuntaan että yhä vähäpäästöisempiä autoja tulee markkinoille kaiken aikaa polttomoottoriautot mukaan lukien. Veropakolaiset eivät ole isänmaallista porukkaa onneksi kaikki eivät karkaa veroja pakoon vaan maksavat ilomielin kun on mistä maksaa. Kitisijät ja ruikuttajat rutisevat aina oli meno mikä hyvänsä. Ajan mielelläni yhä vähäpäästöisemmällä autolla tähän se kehitys vie, en ole kieltojen kannalla kaikki aikanaan turha hysteerisyys pilaa kaikki hyvät asiat. Vähemmälläkin vouhotuksella päästään viisaasti eteenpäin, syyllistäminen sillä ettei kaikilla ole varaa uuteen autoon joka on päästötön on lähtökohtaisesti väärä. Verojen kohdentamisessa pitäisi olla oikeudenmukaisuutta sitähän se ei nyt ole eikä se tule sitä ikinä olemaan.

    Sieltähän kuoriutuu kovan luokan sosdemari. Mona Sahlin olisi ylpeä sanoistasi. Kitisijät valittaa eikä niiden valitukset ketään kiinnosta, mutta tekijöitä tympii ensi vuonna kestämättömämmäksi käyvä verokiila.Tuo ahkeruuden haittaveroko on tie teidän punaisten määränpäähän, jossa kukaan ei tee työtä, vaan kaikki elävät lokoisasti tukien varassa. Lampaat ja idiootit ottavat kitisemättä vastaan tämän kaiken ja perustelevat tätä tuhon tietä arvoilla, vanhuksissa, lapsilla ja vähävaraisilla. Sun kannattaa vielä vähän hioa puhettasi, koska tuo isänmaallisuus on kirosana punaisten piireissä. Siellä mielellään nähtäisiin kansallisvaltioden rajojen katoaminen, jotta kaikista paskavaltioista jokainen halukas pääsisi Suomeen köllimään turvaverkon varassa eli tuhoamaan entisestään sitä kovalla työllä rakennettua suomalaista hyvinvointia. Siinä tuota teikäläisten isänmaallisuutta. Isänmaalliset on pilkkasana kaltaistesi joukossa.

      1
  • muokattu 17.12.2019 20:46

    @NHB kirjoitti:

    Harvoin tekee mieli tracktestiä puolustaa, mutta minä taas pidän tuollaista uhoamista aika lapsellisena ja/tai naurettavana. Kyllä me kaikki saadaan verovaroille vastinetta. Minäkin olen lopulta ihan tyytyväinen, vaikka maksankin mielestäni varsin paljon veroja (viime vuonna verokoneen mukaan 51444 euroa + eläke- ja muut maksut). Äänestän porvarillis-järkivihreästi, ja kannatan kyllä yksityisiä palveluita, julkisten palveluiden tehostamista ja verojen laskua, mutta samalla uskon että nämä voidaan tehdä palveluiden laadusta tinkimättä. Kärjistäminen harvoin tuottaa mitään hyvää, se nyt nähdään monessakin ajankohtaisessa poliittisessa keskustelussa, oli kärjistäjä sitten minkä poliittisen laidan edustaja tahansa.

  • @M880 kirjoitti:

    Tämän kuluvan hallituskauden jälkeen nähdään, mihin tämän politiikan ottaminen mukisematta vastaan johtaa. Sinusta en tiedä, mutta itse en ihan hirveästi arvosta sitä.

  • Minusta ei saa tekemälläkään vasemmistolaista. En provosoidu tuosta, itsehillintä on kehittynyt tasolle josta NHB voi vain haaveilla.

  • @tracktest kirjoitti:
    Minusta ei saa tekemälläkään vasemmistolaista. En provosoidu tuosta, itsehillintä on kehittynyt tasolle josta NHB voi vain haaveilla.

    Eli äärivasemmistolaista Marinia ylistävästä ja verojen maksamisen ihanuudesta kirjoittavasta kaverista tarvitse enää tehdä vasemmistolaista. Tämä on nyt ihan samaa kuin se, että avoimesti yksityisautoilua haittaamaan pyrkivästä ja polttomoottoreita kieltämässä olevasta Marinista teet jotain sankaria aloittamassasi ketjussa, jonka aihe on polttomoottoriautojen puolustuspuheenvuoro. Tuota Marinin tapaa puolustaa polttomoottoriautoja pääset maistelemaan jo pian liikennepolttoaineiden verojen noustessa, mutta mikäs siinä, kun verojen maksu on niin kivaa. Korkeat verot yhdistettynä korkeisiin kustannuksiin on se, mitä mitä kehumasi linja tuo mukanaan.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit