Taisi olla 90 lukua jolloin omistin Fiat Unon. Sen jarrut kunnostettiin vuosittain, juuri ennen katsastusta. Eipä kestänyt kuin reilun viikon ja oltiin taas tilanteessa kun ne lukkiutuivat omien tahtojensa mukaan. Eli kun kun jarrutti, auto kääntyi sivuttain ja jopa märällä asfaltilla.
Tuli sitten talvi ja silloin ei vielä suolattu niin tomerasti kuin nykyään.
Näin etäältä (taajamassa) valojen vaihtuvan vihreäksi ja annoin mennä Satakunnantietä sitä kuuttakymppiä. Hieman ihmettelin miksi vasemmalla kaistalla on autoja pitkä jono, enemmän kuin oikealla. No, syy selvisi viimeisemmänkin auton vaihtaessa kaistaa vasemmalle.
Kas, siinä se oli. Mies raapi tuulilasiaan. Jarrutin ja Unoni meni tietysti poikittain, en saanut sitä millään pysähtymään.
Irroitin tietysti jarrun ohjattavuuden vuoksi ja autoni meni jonon keskeltä ja tuon ukon ohi hiuksen hienosti.
Meitä oli siten neljä autoa vierekkäin kolmella kaistalla.
Jotenkin tuo pikku Uno mahtui ylimääräiseksi normaalien kaistojen väliin ja tuo krapaava ukko seisoi autonsa kyljessä todella littanana kauhusta jäykkänä, toivottavasti hän parantui ainakin henkisellä lääkityksellä.
Väliin jäi ehkä silloinen puhelinluettelo. Hmm.
Varmasti muillakin on sattunut, ainakin jotain.
Tuosta tuli mieleen vastaavantyyppinen, ehkä täpärin tilanne, jossa olen ollut. Ei jarrujen, vaan renkaiden takia.
Elettiin 90-luvun alkupuolta. Olin vaihtanut vanhempieni autoon talvirenkaat. Kulumisero oli päässyt suureksi ja nuukana laitoin etuvetoiseen paremmat renkaat eteen. Pianhan ne siitä tasoittuisivat.
Ajoin moottoritieltä poistuvaa ramppia, jossa auto täysin yllättäen karkasi leveän takapyöräluisuun. En nyt muista, mitä muuta tein kuin vastaohjauksen, mutta luisto oikeni, eikä vahinkoa sattunut. Hiukankin kovemmalla vauhdilla lopputulos olisi ollut toisenlainen.
Edelleen kyllä voin laittaa taakse huonommat renkaat, mutta niiden pitää kulua suunnilleen samaa tahtia eturenkaiden kanssa. Eripariset renkaat tulee, jos noudattaa ns. virallista ohjeistusta laittaa paremmat taakse. Sitten onkin pian jo asiaa rengasliikkeeseen.
Tuo tapaus opetti myös tärkeän asia luiston hallinnasta. Parkkipaikalla tms. paikassa leikkiessä luisto voi syntyä tahallisen ohjausvirheen, käsijarrun, kaasuttamisen tms. tempun seurauksena. Tiellä se syntyy yleensä liian suuren nopeuden ansiosta. Tällä on huikea ero, kun puhutaan hallittavuudesta varsinkin, kun tiellä on ojat ja kenties vastaantulijoita toisin kuin jossain parin hehtaarin kokoisella parkkipaikalla.
Vastoin (vesiliirto)ohjeita laitan myös paremmat renkaat eteen, sillä ne kuluvat enemmän.
Töistä kotiin palatessa iltamyöhään minulla oli yhä tuo Uno. Lunta oli tullut yllättävästi ja tienkinkin kesärenkaat alla. Edessä oli Vaisaaren alamäki (Raisio).
Vauhtini oli alle kävelyvauhdin ja valmistauduin tulevaan.
Enpä ollutkaan valmistautunut riittävästi, sillä mäen lähes puolessa välissä, alarinteessä olivat poliisit valoineen, oli tapahtunut jotain kolarin tapaista. Hitto, alamäessä.
Pitoa ei löytynyt, hain sitä nurmikolta ja pientareelta,.
Ohi menin kuitenkin valuen tuon poliisien kohteen, en saanut pysäytettyä. Keskityin vain, ettei vauhti kiihtyisi.
Ja hitto, nuo poliisit moikkasivat, luulin kyllä saavani sakot.
Sitten tuli eteen liikennevalot, en muista pysähtyikö auto viimein, vai vaihtuiko nuo valot ”oudosti” vihreäksi.
Tadaa.
Ostin aikoinaan 58 tkm ajetun auton missä edessä oli 4 mm (3 mm sakkoraja) kuluneet nastarenkaat huonokuntoisilla nastoilla, takana 8 mm. Siinä oli otettu kirjaimellisesti ohje laittaa paremmat renkaat taakse. Tästä on sen verran aikaa että ostin 2 kpl uutta samanlaista nastarengasta ja ajoin 3 talvea jolloin renkaat olivat kuluneet tasaisesti lähes suositeltuun vaihtokuntoon, ja takarenkaiden kumien osalta ikääkin oli jo 6 vuotta.
Tuon jälkeen ostin ensimmäiset nastattomat talvirenkaat, ja jos käytetyssä autossa on ollut nastaversiot niin olen vaihtanut ne pois sen sijaan että olisin ajanut niillä vain siksi että edellinen käyttäjä oli valinnut sellaiset.
Nastattomilla ajoin kaksi talvea aikoinaan Ladalla. Hyvin yleensä meni, mutta. Vein työkavereita kotiin matkallani ja kaikki sivutiet ja kadut olivat jäätyneet. Auto pysäytettynäkin valui kohti ojaa.
Tuli tietenkin risteys lievässä alamäessä ja tulin kolmion takaa. Aivan samaa jarruttiko, ei vaikuttanut. Ohjaus kyllä toimi jotenkin ja onnekseni ketään ei tullut.
Taisivat kävelijätkin mennä ohi, vauhtini oli minimaalinen, eikä minulla mitään kaskoja ollut.
Kyllä oli niska jäykkänä ja jalat tärisivät muutaman päivän sen jälkeen.
Nastattomilla ajoin minäkin ensimmäisen vuoteni. Se oli vielä sitä aikaa kun nastoitus tehtiin erikseen, tai sitten joku oli löytänyt käytettyyn autoon renkaat josta ne vain puuttuivat (nastareiät oli kyllä). Liukkaat ne taisivat olla, mutta silti pärjäsi kun ei muusta tiennyt. Ajokortti oli, mutta silloin oli tärkeintä ajaminen. Ei millään muulla ollut niin väliä, pääasia että moottori käynnistyi. Peltien oli tietty tarkoitus pysyä ehjänä, korjaaminen olisi ollut kallista.
Kyseessä ei siis ollut kitkarenkaat, eli sellaiset talvirenkaat jotka on suunniteltu toimivan myös jäällä ilman nastoja.
Aikoinaan minulla oli Lada 1200. Oli hyvä hinta/laatu-suhde siinä sen aikaiseen elämäntilanteeseen. Sillä lähdin vetämään peräkärryssä lankomiehen mökille päin lautakuormaa. Tulin kaupungista ulospäin Kulosaaren sillalle. Kun nopeus nousi siihen kuudenkympin tienoille alkoi aivan väärin lastaamani kärry viedä kevytperäistä ladaa oikein todenteolla. Laajoja kaartoja puolelta toiselle, vastaohjausta ja yritystä varovaisesti jarruttaa, onneksi oli monta kaistaa (3?) eikä muita autoja lähellä. Takapenkillä viiden vanha poika hihkui innoissaan, kun luuli, että tarkoituksella kurvailen. Lopulta sain vauhdin alas ja vielä oltiin tiellä. Ja päästiin Sipooseen vanhaa tietä lopulta ok. Yhtään yli viidenkympin ei kärsinyt ajaa. Mielenkiintoista jälkikäteen mietittynä, että tietyssä nopeudessa heijaus alkoi ja sen alla kärry tuli kiltisti perässä. Mikä lie resonanssi-ilmiö.
Tuon tilanteen jälkeen ei ole unohtunut kokeilla aisapainoa kärryä lastatessa. Lada oli hyvä auto ja ihan syytön tilanteeseen. Väärin lastattu, mikä väärin lastattu.
Ei ollut sinänsä täpärä tilanne, mutta 90-luvulla keskellä yötä joku ajoi Lahden moottoritiellä moottoritien vasenta kaistaa melko lujaa vauhtia minua ja muita oikealla kaistalla olevia vastaan, oli ehkä joku kisa menossa kun tietoisesti näin ajettiin, tuskin oli mistään vahingosta kyse.
Nämäkään eivät olleet kovin täpäriä tilanteita, mutta muistutti jälleen muutamasta jutusta. Tapahtui hiljaisilla sorateillä. Lyhyen ajan sisään on käynyt kaksi kertaa, että olen ajanut pitkillä lähelle vastaantulijaa. Ensimmäisellä kerralla kaksi ratsastajaa, toisella jalankulkija. Kaikilla oli asianmukaiset heijastimet ja otsalamput, joten millään tavalla ei heitä voi tilanteesta syyttää. Mutta kun päästää heidät lisävalojen kanssa ajaen n. 100 metrin päähän ennenkuin pudottaa lähivaloille, on nuo häikäisty melko tehokkaasti.
Mistä sitten johtuu, etten aiemmin heitä huomannut? Katse liimattuna lähietäisyyden kuoppiin, joiden välistä koittaa mahdollisimman vähän epätasaista ajolinjaa hakea. 100 m päässä olevat asiat jää tarkan näön ulkopuolelle, kun ajonopeuskin on ns. kävelyvauhtia (oikeasti ehkä n. 30 km/h).
Olipahan taas muistutus siitä, miten havainnointi toimii ja mihin se ei pysty.