Autovero pois!

224 kommenttia
«1345678

Koko Suomelle olisi hyvä asia että autokauppaan saataisiin ihan toisenlainen vauhti kuin mikä sillä on tällä hetkellä.

Ensinnäkin hallituksen ja eduskunnan pitää hienoista tulevaisuuden liikennesuunnitelmistaan poiketen poistaa autovero reilusti vaan kaikilta autoilta heti ja kokonaan. Tämä toimenpide saa autokannan uusiutumaan paljon nykyistä nopeammin, jolloin liikenneturvallisuus paranee huomattavasti ja myöskin päästöt pienenevät reippaasti.

Täyssähköautojen suosion reipasta nousua Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa ei voi eikä pidä odottaa, ennen kuin tiedemiehet ja insinöörit kehittävät täyssähköautot sellaisiksi, että niiden toimintasäde yhdellä latauksella on luokkaa 1000 kilometriä ja lataukseen käytettävä aika alle 15 minuuttia.

Lataushybrideillä odotan myöskin teknologian kehitystä niin, että niiden toimintamatka sähköllä ajettaessa moninkertaistuu ja akkujen latausaika putoaa murto-osaan nykyisestä.

Autovalmistajien ja -maahantuojien tulee puolestaan pudottaa uusien autojen hintoja, jolloin yhteisvaikutus autoveron poiston kanssa olisi todella huomattava.

Valtio voi hyvin säästää autoveron tuottoa vastaavan summan muissa menoissaan. Hieman kompensaatiota valtio saa, kun polttoaineveroja nostetaan maltillisesti. Tämä on mielestäni perusteltua sen takia, että polttoaineiden reaalihinta on ainakin kymmenen vuotta ollut samalla tasolla. Lisäksi polttoaineveron korotus on reilua. Se joka ajaa, hän maksaa.

Minkäänlaisia ruuhkamaksuja tai tietulleja ei Suomen kaltaisessa maassa tarvita.
Lisäksi tiestön korjausvelan pienentämiseen, teiden parempaan hoitoon ja uusien väylien rakentamiseen käytettävät rahat pitää vuosittain kaksinkertaistaa. Nyt päätetty 300 miljoonan vuosittainen lisäys on hyvä alku.

  • muokattu 28.02.2020 16:07

    Kyllähän täällä on tuon suuntaisista "ratkaisuvaihtoehdoista" tiedetty iät ja ajat. Ja vuorenvarmasti myös kaikissa hallituksissa ja eduskunnissa viimeisen 20 vuoden aikana. Jollei pidempäänkin.

    (Säännöllisin väliajoin toistettavan) listauksen sijaan kiinnostaisi tietää, miten saadaan mainittujen päättäjien päät käännettyä nykyporukalla? "Kohta" sinne tulee kuitenkin taas uusi sakki ja valitettavan monta vanhaa jäärääkin. En nyt usko, että siellä olisi kaikilla ns. ymmärtämättömyys taustalla. Miten voikin osua joka kausikierrokselle yhtä vähän perillä olevia, tai saamattomia tämän asian tiimoilta! Tietävätkö ne jotakin mitä me tavan tallaajat emme?

    Miten suunta käännetään, se kiinnostaa. Tuo on vanhaa shaissea juttuna sinänsä, pienellä sähköistystvistillä uudistettuna.

  • Miksi polttoaineveroa pitäisi korottaa? Onko se eurooppalaisittain liian halpaa?

    Autovero on liian kallis, eli se kuristaa ostovoimaa, sekä yllättävän iso osa Suomeen rekisteröitävistä autoista joudutaan ostamaan ulkomailta, eli alv 24% jää kilpaileville markkinoille. "Ei se ole hullu joka pyytää, mutta se tuote mikä on hinnoiteltu liian kalliiksi jää myymättä".

    Itse en usko että juuri mikään paranee ennen seuraavia vaaleja.

  • muokattu 28.02.2020 17:28

    Autovero on merkittävässä asemassa suuritehoisissa polttomoottori ja päästöisissä autoissa, autoveron totaalinen poisto olisi kaaos Suomen ilmastotavoitteille. Nykyisissä jo kattavissa, erimerkkien sähkö ja hybridiautojen autovero ei ole hankinnan este. Suomen Euroopan keskiässä oleva autokanta ei merkittävästi muutu autoveron poistolla päästöjen kannalta.
    Ruuhkamaksu, taas yksi keksintö viedä rahat työllistävästä kulutuksesta, mihin markkinatalous perustuu.

  • Autovero olisi pitänyt poistaa jo viimeistään 2010-luvulla. Nyt alkaa jo näyttää siltä, että hommassa ei ole kuin häviäjiä, jos vasta nyt poistaminen tehtäisiin ja kerta rysäyksellä. Autoveron säilytyksellä ja polttoaineiden verotusta hiljaa hivuttamalla yritetään pitää väkisin verokertymää kasassa,mutta polttoaineiden verotuksen nosto ei ole ainakaan reilua sen kansanosan mielestä, jonka on ajettava vanhoilla autoilla joskus aika pitkiäkin matkoja töihin sekä tärkeiden palveluiden pariin. Jotenkin tuntuu, että se porukka ei tänne paljoa kirjoittele. Jos meillä olisi tehty päätökset aikanaan, meillä olisi omasta takaa turvallisempaa, taloudellisempaa ja vähäpäästöisempää kalustoa myynnissä ja käytössä. Mutta minkäs teet. Samaa virheellistä ja lyhytnäköistä ajattelua tässä on toistettu, kuten liikenneverkkojen kehittämisen ja ylläpidon osalta. Köyhällä ei olisi ollut varaa säästää tulevaa ajatellen.

  • muokattu 28.02.2020 17:35

    Aloittaja lienee löytänyt Sammon kun rahaa riittää?

    Verot pois ja lisää rahaa teihin. Rahat voi säästää "muualta". Helppoa eikö vain.

    Toki itsekin kannatan tiukahkoa ja järkevää taloudenpitoa, mutta tuo "säästetään muualta"-huutelu on aika sisällötöntä. Todennäköisesti parhaat säästökohteet ovat niitä jotka eivät kosketa huutelijaa itseänsä.

    Autovero on nykyisellään ihan hyvä. Sillä on merkittävä ohjausvaikutus, ja sen näkee vaikkapa siinä että autotehtaan varaavat Suomeen markkinoiden suhteellista kokoa isommat kiintiöt sähköautoja. Perus Golfissa ja Corollassa veroa on niin vähän ettei sen poisto juuri autokauppaa hetkauta. Ja harvassa ovat ne käyttäjät jotka tarvitsevat golffia tai corollaa kummempaa autoa. Meitä jotka haluamme "kummempia" autoja on toki, mutta se on eri asia.

    Antaa olla vaan. Ladattavien autojen yleistymisen myötä autoveron merkitys tippuu sekä valtion että ostajan näkökulmasta.

    Ja mikä on tämä fiksaatio 1000km ajomatkan vartin latauksella? Suomessakin ajetaan keskimäärin se 50km päivässä, minkä takia autoon pitää saada kolmen viikkon ajot kerralla, kun se töpselin tuikkaaminen autoon vie 20 sekuntia? Ja jos ei ole kotilaturia niin homma hoituu kauppojen latauslaitteilla ihan normaalin kauppareissun yhteydessä.

    Toivon että seuraava autoni olisi täyssähköinen, mutta sen suhteen asiaan vaikuttavat henkilökohtaiset työmarkkinapoliittiset ja budjetääriset aspektit.

      2
  • Autoverottomassa Virossa on autot aika paljon halvempia, joten pelkästään autoveron määrää katsomalla voi saada väärän käsityksen valtion vaikutuksesta hintatasoon.

    Virossa uusi Clio on 10 900 euroa, Suomessa 16 400 euroa.

    Rahojen riittävyys on mielenkiintoinen aihe, ja siinä ilmeisesti moni olettaa että verotuksen keventäminen, eli ostovoiman parantaminen ei tuottaisi mitään positiivista. Tuolla logiikalla kannattaisi kiristää verotusta entisestään koska nyt jo otetaan huoletta valtionvelkaa vuosi toisensa jälkeen.

  • Kirjoitan vain yhden kommentin tähän asiaan koska en halua väittelyä.

    Kuten tekstissäni lukee, voisi valtio saada polttoaineveroa kohtuullisesti korottamalla osan tarvitsemistaan rahoista, kun autoveron tuotto poistuu. Toisaalta polttoaineen reaalihinta on polkenut kauan paikallaan, mutta ansiotaso on noussut ja hyvin monien muidenkin tuotteiden ja palvelujen hintataso on noussut vastaavana aikana.

    Autoveron poisto alentaisi merkittävästi uusien, turvallisten ja vähäpäästöisten autojen hintoja. Lisäys olisi vielä suurempi, jos automaahantuojat ja vamistajat hieman tinkisivät katteistaan.

    Valtion menoissa pitää todella säästää muutenkin eikä tehdä velkaantumista liväävää budjettia, kuten nykyinen hallitus on epäviisaasti tehnyt. Esimerkiksi lukemalla Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin vuodelle 2020, nähdään että valtio voisi säästää huomattavia summia. Kukin voi itse lukea vaihtoehtobudjetista säästökohteista.

    Kirjoitukseni tämän aiheen alussa on laitettu tänne vain "sivutuoteena", sillä juttuni pääkohderyhmänä minulla on poliittiset päättäjät ja auto- ja liikennealan päättäjät.

  • Verotuksen ja rahan riittävyyden suhde on autoveroa laajempi keskustelu. Itse olen sitä mieltä että autovero on varsin tehoton vero alennettavaksi dynaamisten vaikutusten vuoksi.

    Tämä siksi että auto on kallis ulkomailta hankittava tuote. Suomessa tuotettujen autojen lisäarvo on n. 6-700 miljoonaa (Valmet Automotiven liikevaihto), ja siitäkin valtaosa menee vientiin (hyvä!). Uusautohankinnan lisääntyminen heikentää vaihtotasetta, ja veron poisto kohdistuisi ennen kaikkea suuripäästöisiin ja kalliisiin autoihin

    Jos dynaamisia vaikutuksia haetaan, niin alennetaan mieluummin palveluiden arvonlisäveroa autoveron tuottoa vastaavalla summalla, tai laajennetaan kotitalousvähennyksen käyttötarkoituksia. Palveluiden osalta lähes kaikki arvonlisä jää kotimaahan, ja vieläpä työllistävästi.

    Vaihtoehtoisesti (tai lisäksi) ansiotuloverotusta saisi alentaa, erityisesti pieni- ja keskituloisilla.

    Ennenkuin minut haukutaan vihervasemmistolaiseksi, niin olen kohtuullisen hyvätuloinen, äänestän yleensä kokoomusta ja saan leipäni autoalalta.

  • muokattu 28.02.2020 19:12

    @M880 kirjoitti:

    Ennenkuin minut haukutaan vihervasemmistolaiseksi, niin olen kohtuullisen hyvätuloinen, äänestän yleensä kokoomusta ja saan leipäni autoalalta.

    Ei se ketä äänestää tarkoita etteikö voisi ajatuksiltaan olla vihervasemmistoa, vaan ehkä enemmänkin sitä että haluaa kuulua johonkin ryhmään. Ruotsissa on vain polttoainevero ja ajoneuvovero, kuten Saksassakin.

    Väitän että autoveron kannattaja edustaa punaista aatetta, ja jokaisella on kyllä oikeus poliittiseen vakaumukseen. Suomessa kun asutaan niin tämä on vain jossitelua, eikä EU-jäsenyys muuttanut paljoakaan.

  • Kaiken kaikkiaan kaikista uusista autoista Ruotsissa vuonna 2018, 34,3 prosenttia rekisteröitiin yksityishenkilöille, hieman yli kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

  • @_Quu kirjoitti:
    Kaiken kaikkiaan kaikista uusista autoista Ruotsissa vuonna 2018, 34,3 prosenttia rekisteröitiin yksityishenkilöille, hieman yli kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

    Suomessa kalliita autoja hankitaan myös yrityksille, ja tuo vero lisää kustannuksia. Ruotsalainen kilometrikorvaus poikkeaa suuresti suomalaisesta, eli siinäkään ei makseta autoverosta.

  • @Karrette kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    Ennenkuin minut haukutaan vihervasemmistolaiseksi, niin olen kohtuullisen hyvätuloinen, äänestän yleensä kokoomusta ja saan leipäni autoalalta.

    Ei se ketä äänestää tarkoita etteikö voisi ajatuksiltaan olla vihervasemmistoa, vaan ehkä enemmänkin sitä että haluaa kuulua johonkin ryhmään. Ruotsissa on vain polttoainevero ja ajoneuvovero, kuten Saksassakin.

    Väitän että autoveron kannattaja edustaa punaista aatetta, ja jokaisella on kyllä oikeus poliittiseen vakaumukseen. Suomessa kun asutaan niin tämä on vain jossitelua, eikä EU-jäsenyys muuttanut paljoakaan.

    Vaara mennä off topicin puolelle, mutta menköön. Minun on hyvin vaikea löytää itsestäni tuota punaisuutta (suomalaisessa väriskaalassa, amerikkalaisessa helposti). Itseään on tietysti vaikea nähdä objektiivisesti, mutta senkin löytäminen itsestäni että äänestyskäyttäytymiseni johtuisi halusta kuulua johonkin ryhmään on hyvin vaikeaa. Suuri osa kokoomuslaisuuden(tai miksei RKPläisyydenkin) tunnusmerkeistä täyttyy muutenkin 🙂 Koin pari viikkoa sitten tämän ylemmän keskiluokkaisuuden huipentuman kun ensimmäistä kertaa näin espoolaisen omakotitaloni pihalla Volvoni katolla suksiboksin :)

    Minä löydän nykymalliselle päästöihin perustuvalle autoverolle hyviä perusteita, ja aloittaisin verojen alentamisen jostain ihan muualta. Vai onko autoveron puolustaminen ja ansioverotuksen alentamisen kannattaminen jotenkin leimallisesti punaista? Tai edes ideologista. Toki moni ideologi näkee itsensä pragmaatikkona, niin myös minä.

  • Suomessa 2,6 miljoonaa kappaletta. Yksityisautojen valtava määrä onkin ristiriidassa hallituksen tavoitteen kanssa vähentää liikennepäästöjä.

  • @_Quu kirjoitti:
    Kaiken kaikkiaan kaikista uusista autoista Ruotsissa vuonna 2018, 34,3 prosenttia rekisteröitiin yksityishenkilöille, hieman yli kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

    Mitenkähän tilasto tulkitsee yksityisleasingin?

  • @M880 kirjoitti:

    @Karrette kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    Ennenkuin minut haukutaan vihervasemmistolaiseksi, niin olen kohtuullisen hyvätuloinen, äänestän yleensä kokoomusta ja saan leipäni autoalalta.

    Ei se ketä äänestää tarkoita etteikö voisi ajatuksiltaan olla vihervasemmistoa, vaan ehkä enemmänkin sitä että haluaa kuulua johonkin ryhmään. Ruotsissa on vain polttoainevero ja ajoneuvovero, kuten Saksassakin.

    Väitän että autoveron kannattaja edustaa punaista aatetta, ja jokaisella on kyllä oikeus poliittiseen vakaumukseen. Suomessa kun asutaan niin tämä on vain jossitelua, eikä EU-jäsenyys muuttanut paljoakaan.

    Vaara mennä off topicin puolelle, mutta menköön. Minun on hyvin vaikea löytää itsestäni tuota punaisuutta (suomalaisessa väriskaalassa, amerikkalaisessa helposti). Itseään on tietysti vaikea nähdä objektiivisesti, mutta senkin löytäminen itsestäni että äänestyskäyttäytymiseni johtuisi halusta kuulua johonkin ryhmään on hyvin vaikeaa. Suuri osa kokoomuslaisuuden(tai miksei RKPläisyydenkin) tunnusmerkeistä täyttyy muutenkin 🙂 Koin pari viikkoa sitten tämän ylemmän keskiluokkaisuuden huipentuman kun ensimmäistä kertaa näin espoolaisen omakotitaloni pihalla Volvoni katolla suksiboksin :)

    Minä löydän nykymalliselle päästöihin perustuvalle autoverolle hyviä perusteita, ja aloittaisin verojen alentamisen jostain ihan muualta. Vai onko autoveron puolustaminen ja ansioverotuksen alentamisen kannattaminen jotenkin leimallisesti punaista? Tai edes ideologista. Toki moni ideologi näkee itsensä pragmaatikkona, niin myös minä.

    Riippuu tietysti omasta tulotasosta ja maksukyvystä miten näkee verotuksen. RKP on minulle aika vieras puolue, se näyttää olevan osa vihervasemmistoa hallituksessa. En oikein tiedä mitä asioita RKP ajaa.

    Minulla ei ole kallis automaku, mutta silti autoilu vie ison osan tuloistani.

    Hinta on tietysti aina (tuloihin nähden) suhteellinen käsite. Mutta jos tyypillisessä vajaan 30keur uudessa autossa on pari tonnia autoveroa, niin vaikea nähdä että se keikauttaisi autokauppaa kovinkaan isosti.

    Autoilu on kallista, sitä ei käy kieltäminen. Itse olen toistaiseksi ollut niin onnellisessa asemassa että se kulu on täysin ennustettavissa (tiedossa) vapaan autoedun myötä. Mikään ei kuitenkaan ole pysyvää, ja tilanne voi olla toinenkin. Silloin myös "automaku" muuttuu helposti ihan toiseksi. Ja tässä yhteydessä maku on käytännössä sama kuin budjetti. Ei olisi mikään ihme jos toisessa tilanteessa budjetin pilkku siirtyisi pykälän verran vasemmalle.

  • muokattu 28.02.2020 21:55

    Autoedussakin maksetaan korkeampaa veroa autoveron vuoksi, auton arvo vaikuttaa siihen.

    Vajaan 30 000 euron autossa (Octavia) on moottorista ja auton arvosta riippuen 3600 euroa autoveroa, ja sitten tietysti vielä arvonlisävero 24 %. CO2 on vuotuisessa ajoneuvoverossa kiinteä, mutta autoa ostettaessa se on progressiivinen.

    Virossa uusi Octavia farmari maksaa alkaen 16490 euroa, Suomessa 23675 euroa. Käytännössä hintaero on siis merkittävä.

  • Tottakai maksetaan. Autoetu tekee kustannuksista ennustettavia, ei välttämättä halvempia.

  • Autovero ensirekisteröinnistä on sitä paitsi erittäin epätasa-arvoinen vero, ns. tasavero. Pienituloisemmat joutuvat odottamaan muutaman vuoden ennen kuin voivat ostaa auton, jonka suurituloinen on aiemmin ostanut uutena.

    Autovero pitäisi säätää ostajan tulotason mukaan progressiiviseksi ja kantaa joka kerran, kun auto vaihtaa omistajaa. Veropohja kasvaisi ja kuhunkin auton ostoon sisältyvä veron määrä pienenisi. Autovero olisi siis kuin alv, mutta progressiivinen.

    Minusta on outo ajatus, mitä joskus kuulee, että nykyinen autovero olisi hyvä, koska rikkaat joutuvat maksamaan hienoista autoistaan enemmän. Siinähän puhuja positioi itsensä ihan vapaaehtoisesti alamaiseksi, joka kuitenkin puhkuu kateuttaan rikkaita kohtaan.

  • @Karrette kirjoitti:
    Autoedussakin maksetaan korkeampaa veroa autoveron vuoksi, auton arvo vaikuttaa siihen.

    Vajaan 30 000 euron autossa (Octavia) on moottorista ja auton arvosta riippuen 3600 euroa autoveroa, ja sitten tietysti vielä arvonlisävero 24 %. CO2 on vuotuisessa ajoneuvoverossa kiinteä, mutta autoa ostettaessa se on progressiivinen.

    Virossa uusi Octavia farmari maksaa alkaen 16490 euroa, Suomessa 23675 euroa. Käytännössä hintaero on siis merkittävä.

    Eihän nykyinen autovero ole progressiivinen vaan tasavero. Joissakin autoissa on enemmän veroa kuin toisissa, mutta se on tulotasosta riippumatta kaikille sama, siis suomalaisen yhteiskuntakäsityksen mukaan epätasa-arvoinen.

  • @HybridRules kirjoitti:
    Autovero ensirekisteröinnistä on sitä paitsi erittäin epätasa-arvoinen vero, ns. tasavero. Pienituloisemmat joutuvat odottamaan muutaman vuoden ennen kuin voivat ostaa auton, jonka suurituloinen on aiemmin ostanut uutena.

    Autovero pitäisi säätää ostajan tulotason mukaan progressiiviseksi ja kantaa joka kerran, kun auto vaihtaa omistajaa. Veropohja kasvaisi ja kuhunkin auton ostoon sisältyvä veron määrä pienenisi. Autovero olisi siis kuin alv, mutta progressiivinen.

    Minusta on outo ajatus, mitä joskus kuulee, että nykyinen autovero olisi hyvä, koska rikkaat joutuvat maksamaan hienoista autoistaan enemmän. Siinähän puhuja positioi itsensä ihan vapaaehtoisesti alamaiseksi, joka kuitenkin puhkuu kateuttaan rikkaita kohtaan.

    Päädyn varmaan kommenteillani sinne kuuluisaan vihervasemmistokuplaan, mutta silti

    En minä nyt tiedä onko se kovin väärin että sinä ja minä maksamme autoistamme(kin) vähän keskimääräistä enemmän veroa*. Se on kuitenkin varsin vapaaehtoinen vero, minä pärjäisin helposti Corollalla, ja tietysti myös vaikka Dacia Dusterilla. Ilman että tässä lausunnossani olisi ainakaan minun osaltani on hitustakaan kateutta.

    *Emme maksa, koska hommasimme veronkiertolataushybridit. Se kuitenkin ohjasi aika hienosti, koska hankimme toteutuneillakin kulutuksilla aiempaa vähäpäästöisemmät autot.

  • muokattu 28.02.2020 22:54

    @Karrette kirjoitti:

    Virossa uusi Octavia farmari maksaa alkaen 16490 euroa, Suomessa 23675 euroa. Käytännössä hintaero on siis merkittävä.

    Muuta sinne viroon, sieltä saat kolme asuntoakin yhden suomalaisen verrokkiasunnon hinnalla.
    Octavian autoverton hinta Suomessa n. 20000€

  • muokattu 28.02.2020 23:23

    Autoverohan on erittäin edullinen sähköautoissa ja polttiksissa veron voisi vaikka kolminkertaistaa, ettei heikkolahjainen kansan osa niillä saastuttaisi, sairastuttaisi ja tappaisi väestöä sekä luontoa. Dieselithän NOx:eineen on kuin kiinteästi asennettu konekivääri keulalla satunnaisgeneraattorin laukaisemana tulisi raatoja tai havoittuneita.
    Polttonesteiden verotus kaipaa ehdottomasti vähintään tuplausta.

    Puolueet on yhtä vanhanaikaisia kuin kirkolliset ideologiat valtion johdossa. Suomalaiset puolueet ei ikinä aja Suomen etua vaan pelkästään oman ideologian etua ensimmäisenä, toisena ensimmäisenä puolueen johtohenkilöiden isopalkkaisia sekä suuri etuisia etuja (hyvä esim. Kääriäisen sumplimat kymmenet miljoonat sipilälle alle vuodessa ilman sipilän pienintäkään riskiä valtion takaamana) ja kolmanneksi ensimmäiseksi puolueen kaverien etuja.
    Tästä syystä mitkään puolueet ei saa yksin eikä yhdessä mitään aikaiseksi Suomessa. Surkeuden huippu eduskunnassa saa rauhassa rikkoa lakia kun omat pelastaa äänestämällä oikeuskanslerin ulos syytteistä.
    Minkään puolueen vakavampi kannattaminen on höyrypäistä hommaa.

  • @M880 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Autovero ensirekisteröinnistä on sitä paitsi erittäin epätasa-arvoinen vero, ns. tasavero. Pienituloisemmat joutuvat odottamaan muutaman vuoden ennen kuin voivat ostaa auton, jonka suurituloinen on aiemmin ostanut uutena.

    Autovero pitäisi säätää ostajan tulotason mukaan progressiiviseksi ja kantaa joka kerran, kun auto vaihtaa omistajaa. Veropohja kasvaisi ja kuhunkin auton ostoon sisältyvä veron määrä pienenisi. Autovero olisi siis kuin alv, mutta progressiivinen.

    Minusta on outo ajatus, mitä joskus kuulee, että nykyinen autovero olisi hyvä, koska rikkaat joutuvat maksamaan hienoista autoistaan enemmän. Siinähän puhuja positioi itsensä ihan vapaaehtoisesti alamaiseksi, joka kuitenkin puhkuu kateuttaan rikkaita kohtaan.

    Päädyn varmaan kommenteillani sinne kuuluisaan vihervasemmistokuplaan, mutta silti

    En minä nyt tiedä onko se kovin väärin että sinä ja minä maksamme autoistamme(kin) vähän keskimääräistä enemmän veroa*. Se on kuitenkin varsin vapaaehtoinen vero, minä pärjäisin helposti Corollalla, ja tietysti myös vaikka Dacia Dusterilla. Ilman että tässä lausunnossani olisi ainakaan minun osaltani on hitustakaan kateutta.

    *Emme maksa, koska hommasimme veronkiertolataushybridit. Se kuitenkin ohjasi aika hienosti, koska hankimme toteutuneillakin kulutuksilla aiempaa vähäpäästöisemmät autot.

    Tuo on minun mielestä väärä tulokulma asiaan. Ehkä alistuneen kansan hyväksymä, mutta väärä tasa-arvoisen yhteiskunnan näkökulmasta.

    Kaksi eri tulotason henkilöä haluaisi ostaa samanlaisen auton. Valtion toimesta auton hinta tehdään huonompituloiselle paljon kalliimmaksi kuin parempituloiselle. Sosiaalisen tasa-arvon yhteiskunnassahan yleensä valtiovallan toimenpiteillä pyritään tasaamaan taloudellista eriarvoisuutta, ainakin juhlapuheissa. Autojen kohdalla eriarvoisuutta lisätään valtion toimesta. Auto on jo hinnaltaankin kallis hankinta ja valtio vielä nokittaa siihen päälle. Mietin, miksi valtio haluaa ohjata sitä, millaisia autoja minkäkin tuloluokan on sopivaa hankkia? Ei toki pakottaa, mutta verotuksella ohjata.

    CO2 päästöjen vaikutus autoveron suuruuteen on uusi asia autoveron historiassa. Kyllä autoverolla on säädelty sitä, mille yhteiskunnalliselle tasolle mikäkin auto on sopiva valtiovallan mielestä.

    Ihmiset sekoittavat mielessään progressiivisen verotuksen tuoman tulojen tasaamisen ja autoveron niin, että autoveron ajatellaan olevan jotenkin sama kuin se, että isoista tuloista maksetaan isompi vero. Tosiasiassa isotuloinen maksaa autosta yhtä vähän autoveroa kuin pienempituloinen vaikka isotuloisella olisi paremmin varaa maksaa veroa eli vero voisi olla suurempi isotuloiselle.

    Ja jos autoveroa maksettaisiin jokaisesta autokaupasta (maksetaanhan käytetyn asunnonkin myymisestä veroa), niin verorasitus kaiken kaikkiaan olisi pienempi ostosta kohti ja silti saataisiin sama verokertymä.

    Päästöjen suhteen voisi vaikka tuota veron suuruutta sitten säätää ohjaavaksi. Vanhasta nokivasarasta (metkasti keksitty nimitys, jotain näistäkin keskusteluista oppii) pitäisi jobbarin pulittaa valtiolle suurempi vero kuin uudemmasta dieselistä jne.

  • @EsaSairio kirjoitti:
    Autoveron poisto alentaisi merkittävästi uusien, turvallisten ja vähäpäästöisten autojen hintoja.

    Eikä alentaisi. Poisto alentaisi merkittävästi runsaspäästöisten autojen hintoja.

    Esimerkki:

    BMW 330e:n 53 874,87 €:n kokonaishinnassa on 1674,87 € autoveroa. (WLTP 32 g/km)
    330i A xDrive:n 53 249,22 €:n kokonaishinnassa on 9409,22 € autoveroa. (WLTP 156 g/km)
    M4 Coupen 125 487,30 €:n kokonaishinnassa on 42107,30 € autoveroa. (WLTP 228 g/km)

    Miten luulet autoveron poiston vaikuttavan em autojen myyntimääriin?

    Ja kuten todettua, tuo 1000 km range-vaatimus sähköautoille on täysin järjetön, eikä perustu mihinkään todelliseen tarpeeseen.

      1
  • muokattu 29.02.2020 08:46

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    @EsaSairio kirjoitti:
    Autoveron poisto alentaisi merkittävästi uusien, turvallisten ja vähäpäästöisten autojen hintoja.

    Eikä alentaisi. Poisto alentaisi merkittävästi runsaspäästöisten autojen hintoja.

    Esimerkki:

    BMW 330e:n 53 874,87 €:n kokonaishinnassa on 1674,87 € autoveroa. (WLTP 32 g/km)
    330i A xDrive:n 53 249,22 €:n kokonaishinnassa on 9409,22 € autoveroa. (WLTP 156 g/km)
    M4 Coupen 125 487,30 €:n kokonaishinnassa on 42107,30 € autoveroa. (WLTP 228 g/km)

    Miten luulet autoveron poiston vaikuttavan em autojen myyntimääriin?

    Ja kuten todettua, tuo 1000 km range-vaatimus sähköautoille on täysin järjetön, eikä perustu mihinkään todelliseen tarpeeseen.

    Esimerkki osui aika kalliiseen luokkaan. Löydätkö helposti luvut Octavia, Golf ja Qashqain osalta? Ehkä Corollakin. Vähän aiemmin laitoin esimerkin että Tallinnassa Octavia on n. 7000 euroa halvempi kuin Helsingissä, eli ei pelkästään alkoholi ole siellä halvempaa.

    Progressiivinen vero tarkoittaa että BMWn hiilidioksidi
    150 grammaa on kalliimpaa ostaa kuin Daciaan 150 grammaa, vaikka tankataan virallisesti samat litramäärät autoa käytettäessä.

  • @_Quu kirjoitti:

    @Karrette kirjoitti:

    Virossa uusi Octavia farmari maksaa alkaen 16490 euroa, Suomessa 23675 euroa. Käytännössä hintaero on siis merkittävä.

    Muuta sinne viroon, sieltä saat kolme asuntoakin yhden suomalaisen verrokkiasunnon hinnalla.
    Octavian autoverton hinta Suomessa n. 20000€

    Mitä merkitystä tuolla Suomen autoverottomalla hinnalla on kun autoa ei saa rekisteriin sillä? Tallinnassa voisi käydä ostoksilla, sinne menee 3 eri laivayhtöitä monta kertaa päivässä.

    Mutta joo, sitten kun ei enää tarvitse olla töissä niin pitää miettiä olisiko Virossa elämä mukavaa. Via Balticaa pitkin pääsee kätevästi EU:hun.

  • Volkswagen Golf Variant Comfortline Limited 1,5
    Autoveroton hinta 21 050,00 € Autovero 2 502,30 € Kokonaishinta 23 552,30 €

    Nissan Qashqai DIG-T 140 Visia
    Autoveroton hinta 19 834,33 € Autovero 3 841,54 € Kokonaishinta 23 675,87 €

  • @Karrette kirjoitti:

    Mitä merkitystä tuolla Suomen autoverottomalla hinnalla on kun autoa ei saa rekisteriin sillä?

    Sitä vaan että suomessa autoverotonkin hinta on 4 tonnia korkeampi

  • muokattu 29.02.2020 09:53

    @_Quu kirjoitti:

    @Karrette kirjoitti:

    Mitä merkitystä tuolla Suomen autoverottomalla hinnalla on kun autoa ei saa rekisteriin sillä?

    Sitä vaan että suomessa autoverotonkin hinta on 4 tonnia korkeampi

    Urbaanilegendan mukaan Suomeen myydään tehtaalta erityisen halvalla, mutta se ei ole näytä olevan koko totuus. Kyllä kauppias Tallinnassakin ottaa oman osuutensa.

    Tuota Suomen 4000 euroa kalliimpaa hintaa ei makseta vuodessa osamaksulla, eikä vaihtoauton arvokaan ole välttämättä tuota arvokkaampi. Sitten valtio vielä lisää siihen auton rekisteröintiveron, ja heti myös vuotuisen ajoneuvoveron.

    Vaan tämä on jossitelua, puna-vihreä Viisikko tuskin tulee tekemään asialle mitään, ellei sitten lisätä tavallisen ihmisen kuormaa mm. tietulleilla.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit