Autovero pois!

198 kommenttia
12357
  • Synteettiset polttoaineet tulevat muuttamaan tilannetta siten, että pitäisi varmaan pyrkiä verottamaan päästöjä auton omistamisen sijaan. Toisaalta nykyinen autovero suosii mukavasti vähäkulutuksisia autoja, vaikka monimutkainen himmeli onkin. Itse vieroksun autoveroa enemmän ajoneuvoveroa. Tuntuu hassulta maksaa vuosittain veroa saastutuspotentiaalin mukaan, vaikka pumpulla olisi helppo verottaa todellisten päästöjen mukaan.

    Voisihan tulevaisuuden PHEV:it käyttää vaikka synteettistä metanolia akun tyhjentyessä.
    "Suomalainen yritys aikoo valjastaa rakennukset tuottamaan edullisia päästöttömiä polttoaineita – samalla syntyy hyvää sisäilmaa " https://yle.fi/uutiset/3-11238892

  • muokattu 06.03.2020 12:50

    @esasairiot sun muut lyhytmuistiset

    Suomeen pitää saada uusi hallitus, jossa ovat Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta. Valtionvelkaa tulee pienentää eikä nostaa. Etenkin tuloveroa tulee pienentää kaikissa tuloluokissa tasapuolisesti. Tämä lisäisi suomalaisten ostovoimaa hurjasti enemmän kuin vain pienituloisten verokevennykset. Jos valtion menot ovat tuloja suuremmat pitää menoja karsia, jotta talous saadaan tasapainoon. Näin kaikki liikeyrityksetkin joutuvat tekemään

    Vuoden 2015 vaalien jälkeen hallituksen muodostivat keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset, joiden yhteenlaskettu paikkamäärä eduskunnassa oli 124 paikkaa. Missä oli pihvi? Tuliko autoilusta parempaa, tai muuttuiko valtiontalous, jos täällä kuitenkin jatkuu sama marmatus kuin ennen ja jälkeen Sipilän kauden?

  • muokattu 06.03.2020 13:12

    @Topi27 kirjoitti:
    Itse kannattaisin fossiilisten polttoaineiden kanssa kulkevien autojen veron nousevan ainakin nelinkertaiseksi.
    Lentolippujen hinnat pitäisi vähintään kymmenkertaistaa vielä mielummin 20 kertaistaa ja syy maapallon hyvinvointi.
    Nyt itsekkäästi ihmiset lentelevät huvikseen lomalle supersaastuttaen ja samalla tuliaisina virukset tuo riesaksi kunhan vaan itsellä hauskaa niin paskat muista.

    Tarkoitatko vain Suomea, siten kuin autoveronkin osalta yritetään yksin parantaa maailmaa?
    Saksassa on karkeasti laskettuna 16 kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa, ja se on vain yksi naapurivaltioistamme (sijainti on toist´puolt´Itämerta). Pietarin kaupungin väkiluku on 5,2 miljoona henkeä, eli sama mikä Suomessa oli vielä joku vuosi sitten. Lontoossa asuu määrittelystä riippuen 11,9 -21 miljoonaa ihmistä.

    Albania (2,9 miljoonaa asukasta) ja Pohjois-Korea (25,5 miljoonaa asukasta) ovat esimerkkejä maista joilla oli "omat juttunsa", mutta onko Albanialla ollut kovinkaan suurta merkitystä maailman menoon?

    Kuten totesin aiemmin niin minulla henk. koht. on autoasiat ok moneksi vuodeksi, mutta sen sijaan että olisin käyttänyt toisten palveluja eli työllistänyt, niin nuo autoverorahat menivät suoraan valtion kassaan josta voidaan maksaa toimentulotukea työttömille. Korkeammalla korkotasolla olisin ajanut paljon vanhemmalla autolla, eli päästänyt likaisempia pakokaasuja kuten niin moni joutuu tekemään. Litroissa mitattuna kulutukset eivät ole uusissa autoissa merkittävästi matalampia kuin paljon vanhemmissa joilla aikoinaan ajoin (se NEDC-petos josta aiemmin mainitsin).

  • @Kumppani kirjoitti:
    @esasairiot sun muut lyhytmuistiset

    Suomeen pitää saada uusi hallitus, jossa ovat Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta. Valtionvelkaa tulee pienentää eikä nostaa. Etenkin tuloveroa tulee pienentää kaikissa tuloluokissa tasapuolisesti. Tämä lisäisi suomalaisten ostovoimaa hurjasti enemmän kuin vain pienituloisten verokevennykset. Jos valtion menot ovat tuloja suuremmat pitää menoja karsia, jotta talous saadaan tasapainoon. Näin kaikki liikeyrityksetkin joutuvat tekemään

    Vuoden 2015 vaalien jälkeen hallituksen muodostivat keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset, joiden yhteenlaskettu paikkamäärä eduskunnassa oli 124 paikkaa. Missä oli pihvi? Tuliko autoilusta parempaa, tai muuttuiko valtiontalous, jos täällä kuitenkin jatkuu sama marmatus kuin ennen ja jälkeen Sipilän kauden?

    Lopputuloksena syntyi uusi puolue Siniset koska osalla perussuomalaisista oli yhteistyöhalu (Sipilän kanssa) kehittynyt suuremmaksi kuin lojaalius puolueelle ja sen puolueohjelmalle, niin suureksi että hylkäsivät puolueen joka nosti heidät valtaan.

    Seuraavissa vaaleissa yksikään Sininen ei päässyt takaisin rooliinsa, joten tilanne on toinen - perussuomalaiset ovat perussuomalaisia, siniset olivat tilapäisjärjestely koska Keskustan puheenjohtaja ei halunnut tehdä yhteistyötä perussuomalaisten uuden puheenjohtajan kanssa, eikä edeltäjä halunnut luopua "hillotolpasta" vaikka olisi pitänyt.
    Politiikka on joskus mielenkiintoista, ihan kuten pääministeri Rinteen pikainen käväisy uransa huipulle.

      1
  • muokattu 06.03.2020 13:59

    @Karrette kirjoitti:

    Lopputuloksena syntyi uusi puolue Siniset

    Minkä lopputuloksena? Toivottavasti ei Sipilän hallituksen politiikan, jos tuo on ainoa mainittava asia? Ja mitä väliä vaikka olisi syntynyt pinkit kalsarit -puolue? Tuliko autoilusta parempaa, tai muuttuiko valtiontalous, jos täällä kuitenkin jatkuu sama marmatus kuin ennen ja jälkeen Sipilän kauden - koska mikään ei muuttunut/muutu?

  • muokattu 06.03.2020 14:15

    @Karrette kirjoitti:

    @Kumppani kirjoitti:
    @esasairiot sun muut lyhytmuistiset

    Suomeen pitää saada uusi hallitus, jossa ovat Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta. Valtionvelkaa tulee pienentää eikä nostaa. Etenkin tuloveroa tulee pienentää kaikissa tuloluokissa tasapuolisesti. Tämä lisäisi suomalaisten ostovoimaa hurjasti enemmän kuin vain pienituloisten verokevennykset. Jos valtion menot ovat tuloja suuremmat pitää menoja karsia, jotta talous saadaan tasapainoon. Näin kaikki liikeyrityksetkin joutuvat tekemään

    Vuoden 2015 vaalien jälkeen hallituksen muodostivat keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset, joiden yhteenlaskettu paikkamäärä eduskunnassa oli 124 paikkaa. Missä oli pihvi? Tuliko autoilusta parempaa, tai muuttuiko valtiontalous, jos täällä kuitenkin jatkuu sama marmatus kuin ennen ja jälkeen Sipilän kauden?

    Lopputuloksena syntyi uusi puolue Siniset koska osalla perussuomalaisista oli yhteistyöhalu (Sipilän kanssa) kehittynyt suuremmaksi kuin lojaalius puolueelle ja sen puolueohjelmalle, niin suureksi että hylkäsivät puolueen joka nosti heidät valtaan.

    Seuraavissa vaaleissa yksikään Sininen ei päässyt takaisin rooliinsa, joten tilanne on toinen - perussuomalaiset ovat perussuomalaisia, siniset olivat tilapäisjärjestely koska Keskustan puheenjohtaja ei halunnut tehdä yhteistyötä perussuomalaisten uuden puheenjohtajan kanssa, eikä edeltäjä halunnut luopua "hillotolpasta" vaikka olisi pitänyt.
    Politiikka on joskus mielenkiintoista, ihan kuten pääministeri Rinteen pikainen käväisy uransa huipulle.

    Katsoin huvikseni paljonko kolme vuotta sitten ostamani auton kokonaishinnasta oli autoveroa. Vastaus oli 13 % auton lähtöhinnan, lisävarusteiden ja toimitusmaksun summasta. Arvonlisävero on suurempi kuin autovero. En tiedä paljon saman auton vero on ollut aiemmin enkä sitä, paljonko se olisi nyt. En ole kehunut enkä haukkunut yhtään hallitusta.

  • muokattu 06.03.2020 14:02

    @Lukija40792 kirjoitti:

    Katsoin huvikseni paljonko kolme vuotta sitten ostamani auton kokonaishinnasta oli autoveroa. Vastaus oli 13 % auton lähtöhinnan, lisävarusteiden ja toimitusmaksun summasta. Arvonlisävero on suurempi kuin autovero.

    Niin? Pitääkö tuo tulkita Sipilän hallituksen saavutukseksi tms? Paljonko saman auton vero on nyt Marinin hallituksen aikana? Paljonko se oli ennen Sipilän hallitusta?

  • @EsaSairio kirjoitti:
    Liikenteen osalta on toteutumassa yksi hyvä asia, nimittäin tiemäärärahojen 300 miljoonan euron vuosittainen lisäys.

    Suunta on oikea, vaikka määrä onkin vähäinen.

    Huonona asiana pidän sitä, että Suomi velkaantuu tuntuvasti lisää, jos nykymeno jatkuu.

    Niin minäkin.

    Toiseksi pahinta on se, että erilaisia veroja nostetaan. Kohtuullisen polttoaineverotuksen noston ymmärrän, jos samalla autoverosta luovutaan. Tämä toimenpide olisi plussaa sekä liikenneturvallisuudelle että ympäristölle.

    Periaate on oikein, mutta sen toteutumisen uskon vasta kun näen. Ei Suomessa ole tarkoituskaan verottaa päästöjä vaan auton omistamista.

    Suomeen pitää saada uusi hallitus, jossa ovat Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta. Valtionvelkaa tulee pienentää eikä nostaa.

    En ole löytänyt enää vuosiin vastuullista laskutaitoista talousliberaalipuoluetta, jota äänestämällä asiaa voisi korjata. En ole vakuuttunut, että noistakaan puolueista löytyisi laskutaitoista aikuista, joka ymmärtäisi että korkotuottoa on keskimäärin mukavampi nostaa kuin maksaa velkojille.

    Mutta nyt liikenne on enää pieni keskustelun sivujuonne.

  • Timo Harakka
    – Entistä paremmat liikkumispalvelut houkuttelevat kaupunkiseuduilla luopumaan omistusautosta ja maaseuduilla luopumaan kakkosautosta.

    Täytyy sano että julkinen liikenne on hyvä vaihtoehto Helsingissä omalle autolle. Kokeilin sitä kun kävin silmäklinikalla, eikä omaa autoa ollut viisasta käyttää.

  • muokattu 06.03.2020 17:47

    @Kumppani kirjoitti:
    Vuoden 2015 vaalien jälkeen hallituksen muodostivat keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset, joiden yhteenlaskettu paikkamäärä eduskunnassa oli 124 paikkaa. Missä oli pihvi? Tuliko autoilusta parempaa, tai muuttuiko valtiontalous, jos täällä kuitenkin jatkuu sama marmatus kuin ennen ja jälkeen Sipilän kauden?

    Henkilökohtaisesti ohjeistin Soinille ja Sipilälle, kuinka autoveromuutos tehdään laillisesti ja hallituskauden aikana verotuloja menettämättä, mutta ei kelvannut.

  • Yrittänyttä ei laiteta...

  • @_Quu kirjoitti:

    Timo Harakka
    – Entistä paremmat liikkumispalvelut houkuttelevat kaupunkiseuduilla luopumaan omistusautosta ja maaseuduilla luopumaan kakkosautosta.

    Täytyy sano että julkinen liikenne on hyvä vaihtoehto Helsingissä omalle autolle. Kokeilin sitä kun kävin silmäklinikalla, eikä omaa autoa ollut viisasta käyttää.

    Täytyy sanoa että Harakka on kuutamolla maaseudun entistä parempien liikkumispalvelujen suhteen.

  • @Lukija40792 kirjoitti:

    Katsoin huvikseni paljonko kolme vuotta sitten ostamani auton kokonaishinnasta oli autoveroa. Vastaus oli 13 % auton lähtöhinnan, lisävarusteiden ja toimitusmaksun summasta. Arvonlisävero on suurempi kuin autovero. En tiedä paljon saman auton vero on ollut aiemmin enkä sitä, paljonko se olisi nyt. En ole kehunut enkä haukkunut yhtään hallitusta.

    Arvonlisävero autossa oli 24 % ja autovero oli ko. päästömääräällä 13 %. On totta että arvonlisä on suurempi, mutta eikö olekin kiva että autoveroa maksetaan myös arvonlisäverosta?

    http://www.aut.fi/tilastot/verotus_ja_hintakehitys/henkiloauton_hinnanmuodostus

    " Uusien autojen autoveron määrän laskentaperusteena käytetään maahantuojan ilmoittamaa hintaa, johon sisältyy arvonlisävero"

  • Mitäs tähän sanotte?

    "Liikenneministeri (Harakka) tyrmää auto­kampanjan – haluaa kaupunki­laisten luopuvan omistus­autoistaan ja maalaisten kakkosautoistaan"

    https://www.is.fi/autot/art-2000006430641.html?utm_medium=social&utm_content=ios.is.fi&utm_source=facebook.com&utm_campaign=fb-share&fbclid=IwAR2GtfgsH1fGS2-mO0Q47rJZ0vqPn0aWbxcLQg4CDwdRK3LgoaR040mBGts

  • muokattu 07.03.2020 00:27

    @Kumppani kirjoitti:
    Mitäs tähän sanotte?

    Monitahoinen asia.

    • Jos joukkoliikenteelle ei (maaseudulla) ole kysyntää, niin sitä ei kannata tuottaa. Kyllä se kahta ihmistä kuskaava Carrus kuluttaa enemmän kuin samat ihmiset kyyditsevä Corolla.

    • Takseille tulee kymmeniä prosentteja hukka-ajoa, sama koskee jossain määrin myös yhteiskäyttöautoja. Yhteiskäyttöauton puolesta voi puhua se että siihen ei turvauduta yhtä usein kuin omaan autoon, ja sitä kautta vähentää ajettuja kilometrejä. Taloyhtiön yhteiskäyttöauto tuntuu ainakin paperilla varsin hyvältä idealta.

    • On ihan hyvä jos autoja ja niillä ajettuja kilometrejä voidaan vähentää. Varmasti on turhaa ajoa, minulla ainakin on. Ei kovin montaa prosenttia kokonaissuoritteesta, mutta kuitenkin. Kauppaan on 1,5km, voisin sen ihan hyvin kävelläkin. Harvemmin kävelen.

    • Sähköautot tulevat. Vaikka siltikin on tietysti hyvä vähentää turhaa kulutusta (koskee ihan kaikkea turhaa kulutusta sähköstä naudanlihaan, puuvillasta polttoöljyyn), mutta ongelma lakkaa olemasta niin akuutti kuin se nyt on.

    Haluaisinko luopua toisesta tai molemmista autoista? En. Voisinko ilman kohtuutonta haittaa luopua autoista? Toisesta kyllä.

    PS. Sähköautot poistavat monta ongelmaa. Siksi liikennehankkeita kannattaa edelleen tehdä. Esimerkiksi keskustatunnelia ei olisi pitänyt torpata.

    PPS. Luulisi että yksityisautofanaatikot suhtautuisivat positiivisesti sähköautoihin. Ne antavat meille jatkoaikaa yksityisautoiluun. Ilman niitä rajoitukset tulisivat iskemään kahta kauheammin.

    PPPS. Tuleekohan auton omistamisesta samanlainen politiikkaa ja identiteettiä määrittelevä asia kuin aseidenpito-oikeus USAssa?

      1
  • Ei välttämättä auton omistamisesta, mutta oikeudesta ajaa voi tullakin?

  • @M880 kirjoitti:

    @Kumppani kirjoitti:
    Mitäs tähän sanotte?

    "Liikenneministeri (Harakka) tyrmää auto­kampanjan – haluaa kaupunki­laisten luopuvan omistus­autoistaan ja maalaisten kakkosautoistaan"

    https://www.is.fi/autot/art-2000006430641.html?utm_medium=social&utm_content=ios.is.fi&utm_source=facebook.com&utm_campaign=fb-share&fbclid=IwAR2GtfgsH1fGS2-mO0Q47rJZ0vqPn0aWbxcLQg4CDwdRK3LgoaR040mBGts

    Monitahoinen asia.

    • Jos joukkoliikenteelle ei (maaseudulla) ole kysyntää, niin sitä ei kannata tuottaa. Kyllä se kahta ihmistä kuskaava Carrus kuluttaa enemmän kuin samat ihmiset kyyditsevä Corolla.

    Kauppaan on 1,5km, voisin sen ihan hyvin kävelläkin. Harvemmin kävelen.

    Haluaisinko luopua toisesta tai molemmista autoista? En. Voisinko ilman kohtuutonta haittaa luopua autoista? Toisesta kyllä.

    Joukkoliikenne voi olla ideologinen valinta. Silloin sillä ei ole väliä vaikka bussi kulkisi tyhjänä. Kunhan ihmisillä ei ole oma "Trabantia" tai eliitillä "Wartburgia".

    Onko esimerkkisi 1,5 km yksi suunta, vai menopaluu?
    Entä onko kyseessä perhe-, vaiko sinkkutalous?

    Jos sinulla on kaksi autoa joista toisesta voisit luopua, niin onko kyseessä perhe-, vaiko sinkkutalous?

      1
  • muokattu 07.03.2020 10:19

    VIime hallituskaudella ei menty ainakaan autoilijan kannalta pahempaan suuntaan, kuten nyt tämän viherpunikkihallituksen kanssa tehdään. Polttoaineveroa on jo nostettu ja kohta saadaan tietullit, joita suuret kaupungit innolla odottavat. Rankaisee mukavasti, jos ajat kehyskunnasta vaikka Helsinkiin töihin poikittaisesti, eikä julkisella pääse kohtuullisesti. Ennustan myös, että jos autoilu ei tästä kaikesta huolimatta vähene, niin tietullia voi aina kiristää, kunnes päästään haluttuun tavoitteeseen. Ainakaan Helsingissä, jota johtavat vihervassarit, tästä ei ole epäilystäkään etteikö näin tehtäisi.

    Vihreät, vasurit ja ainkakn osa demareista haluaisi tehdä varmasti paljon radikaalimpia toimenpiteitä, mutta keskusta toimii tässä ainoana jarruna. Kun tieliikenneministeri linjaa, että kaupunkilaisten halutaan luopuvan autoistaan, niin se ei hyvää tiedä. Odotan pelolla mitä seuraavan kolmen vuoden aikana auton omistajalle keksitään.

    Mulla ei ole mitään pyöräilyä, kävelyä tai julkista vastaan, mutta en silti halua luopua autosta, enkä halua että sen omistamisesta tehdään enää kalliimpaa. Itsekin pyöräilen, mutta eivät pyörä ja auto ole toisensa vaihtoehtoja monessa tapauksessa. Monella helsinkiläiselläkin on esimerkiksi kesämökki, mikä on jo riittävä syy omistaa auto.

      2
  • muokattu 07.03.2020 10:32

    Jos autoilu tuntuu kalliilta, niin aina on mahdollista vaihtaa halvempaan autoon. Rengaskoko on halvempi, ei tarvitse kaskoa, huollot voi teettää siellä missä on halvin hinta jne.

    Ennen vanhaan ajettiin paljon pienemmillä ja laiskemmilla autoilla joissa ei ollut radiota tai ilmastointia (jäähdytyksellä).

    Kuulostaa luovuttamiselta, mutta se voi olla myös selviytymistä tai sopeutumista.

    • Keväällä 2021 on kunnallisvaalit. Siellä voi vaikuttaa sen mitä jokainen meistä, eli antaa yhden ääneen, ja se puolue joka saa eniten ääniä pääsee parhaiten vaikuttamaan.
      
  • @Karrette kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @Kumppani kirjoitti:
    Mitäs tähän sanotte?

    "Liikenneministeri (Harakka) tyrmää auto­kampanjan – haluaa kaupunki­laisten luopuvan omistus­autoistaan ja maalaisten kakkosautoistaan"

    https://www.is.fi/autot/art-2000006430641.html?utm_medium=social&utm_content=ios.is.fi&utm_source=facebook.com&utm_campaign=fb-share&fbclid=IwAR2GtfgsH1fGS2-mO0Q47rJZ0vqPn0aWbxcLQg4CDwdRK3LgoaR040mBGts

    Monitahoinen asia.

    • Jos joukkoliikenteelle ei (maaseudulla) ole kysyntää, niin sitä ei kannata tuottaa. Kyllä se kahta ihmistä kuskaava Carrus kuluttaa enemmän kuin samat ihmiset kyyditsevä Corolla.

    Kauppaan on 1,5km, voisin sen ihan hyvin kävelläkin. Harvemmin kävelen.

    Haluaisinko luopua toisesta tai molemmista autoista? En. Voisinko ilman kohtuutonta haittaa luopua autoista? Toisesta kyllä.

    Joukkoliikenne voi olla ideologinen valinta. Silloin sillä ei ole väliä vaikka bussi kulkisi tyhjänä. Kunhan ihmisillä ei ole oma "Trabantia" tai eliitillä "Wartburgia".

    Onko esimerkkisi 1,5 km yksi suunta, vai menopaluu?
    Entä onko kyseessä perhe-, vaiko sinkkutalous?

    Jos sinulla on kaksi autoa joista toisesta voisit luopua, niin onko kyseessä perhe-, vaiko sinkkutalous?

    Yritin tuossa sanoa että joukkoliikenne ei saisi olla ideologinen valinta.

    Perhe, kaksi kortillista aikuista + alakouluikäiset lapset. Kun muutettiin kaupungista tänne maalle, eli Espooseen, pärjättiin pari vuotta yhdellä autolla. Sitten ostin kokeeksi toisen auton, ja kyllähän sillekin kysyntää on. Okei, tässä minun tapauksessani se "toisesta autosta voisin luopua" saattaisi kyllä tarkoittaa sitä että vaimo menee bussilla töihin. Että sillä tavalla MINUN on helpohko luopua autosta :) Mutta kyllä toisesta autosta luopuminen olisi meille mahdollista. Se haittaisi, mutta siitä ei olisi kohtuutonta haittaa.

    Kauppaan on 1,5km suuntaansa. En minä perheen viikonlopun Prisma-ostoksia jalan lähtisi kuskaamaan, mutta 1,5km päässä S-marketissa tulee piipahdettua melko useasti. Näitä voisi tehdä myös jalan.

  • Haluan esittää tähän autoverokeskusteluun yhden näkökohdan lisää. Kuinka moni todella miettii uutta autoa ostaessaan tai autoa uuteen vaihtaessaan sitä, paljonko uuden auton hinnassa on autoveroa? Veikkaan, että useimpia kiinnostaa ensisijasesti uuden auton kokonaishinta ja vaihtotilanteessa vanhasta autosta saatava hyvitys sekä kaupassa maksettava väliraha. Sitä, mistä uuden auton hinta muodostuu, eivät varmaan läheskään kaikki ajattele,

  • muokattu 07.03.2020 11:31

    @Lukija40792 kirjoitti:
    Haluan esittää tähän autoverokeskusteluun yhden näkökohdan lisää. Kuinka moni todella miettii uutta autoa ostaessaan tai autoa uuteen vaihtaessaan sitä, paljonko uuden auton hinnassa on autoveroa? Veikkaan, että useimpia kiinnostaa ensisijasesti uuden auton kokonaishinta ja vaihtotilanteessa vanhasta autosta saatava hyvitys sekä kaupassa maksettava väliraha. Sitä, mistä uuden auton hinta muodostuu, eivät varmaan läheskään kaikki ajattele,

    Näin no näppäimet, väliraha ratkaisee, ja se muodostuu siitä minkä arvoiseksi vaihtoauto muodostuu jo maksettuine veroineen.

  • muokattu 07.03.2020 13:23

    @Lukija40792 kirjoitti:
    Haluan esittää tähän autoverokeskusteluun yhden näkökohdan lisää. Kuinka moni todella miettii uutta autoa ostaessaan tai autoa uuteen vaihtaessaan sitä, paljonko uuden auton hinnassa on autoveroa? Veikkaan, että useimpia kiinnostaa ensisijasesti uuden auton kokonaishinta ja vaihtotilanteessa vanhasta autosta saatava hyvitys sekä kaupassa maksettava väliraha. Sitä, mistä uuden auton hinta muodostuu, eivät varmaan läheskään kaikki ajattele,

    Autovero (+arvonlisävero) on joskus suuri osa auton kokonaishintaa, ja onkin hienoa että hinnastoissa ilmoitetaan se nykyään erikseen.

    Olisiko reilu 10 vuotta sitten vielä autovero ollut leivottuna kokonaishintaan, eli silloin ei edes ollut mahdollista nähdä paljonko autossa on ajoneuvoa, ja paljonko siinä on veroa. Plug-in autoissa autoa, eli tekniikkaa, suunnittelua ja materiaalia on enemmän kuin tavallisessa bensakoneessa. Turbottomat halvat koneet olivat autoveron vuoksi suhteessa kalliita verrattuna teknisesti arvokkaisiin autoihin. Verottaja rankaisi halvimpaan tyytyvää.

    On totta että auton joko ostaa tai jättää ostamatta, autoveroa ei pääse pakoon vaikka sen näkee hinnastossa.

  • BMW 5-sarja G30 Sedan 530e Autovero 1 696,47 € CO2 (g/km) 32
    BMW 5-sarja G30 Sedan 520d Autovero 8 856,02 € CO2 (g/km) 153
    Tuo on nykyisen autoveron tarkoitus, ohjata pienipäästöisiin.

      1
  • muokattu 07.03.2020 16:08

    @_Quu kirjoitti:
    BMW 5-sarja G30 Sedan 530e Autovero 1 696,47 € CO2 (g/km) 32
    BMW 5-sarja G30 Sedan 520d Autovero 8 856,02 € CO2 (g/km) 153
    Tuo on nykyisen autoveron tarkoitus, ohjata pienipäästöisiin.

    Mikä oli tuon plug-in version kulutus silloin kun matka on vähän pidempi, eli ei ole ladattu verkkovirralla? "Kauppakassiksi" tuollaista ei kannata hankkia.
    Onko CO2 jopa korkeampi kuin tuolla dieselillä?

    Mutta joo, alle 1700 euron autovero on kohtuullinen kun huomioidaan että "mummon pikkuautosta" (Micra tms.) maksetaan saman verran. Kerrostalon mummo tosin joutuu maksamaan enemmän vuotuista ajoneuvoveroa. Koska valitsi isompipäästöisen, eikä plug-in mallia.

  • Eikä siinä kaikki, tälle en heti hoksannut selitystä saunanlauteilla, miksi täyssähköautosta maksetaan enemmän ajoneuvoveroa.
    BMW 5-sarja G30 Sedan 530e Vuotuinen ajoneuvovero 115,65 € CO2 (g/km) 32
    Nissan Leaf Acenta 40 kWh FI Vuotuinen ajoneuvovero 179,70 € CO2 (g/km) 0 - 0

  • muokattu 07.03.2020 20:22

    Myt minä sen hokasin:
    Vuoden 2019 alussa sähköautojen autovero tulee olemaan enää 2,7 %.
    Vuotuinen ajoneuvovero täyssähköautoilla koostuu perusverosta sekä käyttövoimaverosta.
    Käyttövoimavero määräytyy auton kokonaispainon mukaan ja täyssähköautoja verotetaan 1,5 snt / vrk / alkava 100 kg.

  • @_Quu kirjoitti:
    BMW 5-sarja G30 Sedan 530e Autovero 1 696,47 € CO2 (g/km) 32
    BMW 5-sarja G30 Sedan 520d Autovero 8 856,02 € CO2 (g/km) 153
    Tuo on nykyisen autoveron tarkoitus, ohjata pienipäästöisiin.

    Näiden välillä valinta olisi kyllä järkyttävän helppo. Plugarissa parempi suorituskyky, hienostuneempi voimalinja ja mahdollisuus ajaa leijonanosa ajoista äärettömän halvalla. Ei kai toi traktorimalli puhuttele kuin jotain kaupparatsuja, jotka paahtavat kieli vyön alla ympäri maakuntia?

  • Käyttövoimavero määräytyy auton kokonaispainon mukaan ja täyssähköautoja verotetaan 1,5 snt / vrk / alkava 100 kg.
    Siinä se on, mitä korottamalla kuitataan polttomoottoriautojen energiaverojen ja autoveron tuotonvaje. (aikanaan)

  • muokattu 08.03.2020 12:55

    @Ruuhkamies kirjoitti:
    Ei kai toi traktorimalli puhuttele kuin jotain kaupparatsuja, jotka paahtavat kieli vyön alla ympäri maakuntia?

    Nimittely kertoo aika usein argumenttien olevan lopussa.

    500-sarjaa näköjään ajavat pääosin kaupparatsut, koska tunnetun tankkaussivuston mukaan plugarit kuluttavat keskimäärin (marginaalisesti) enemmän polttoainetta kuin traktorit ja lataussähköä vielä sen lisäksi.

    Jos leijonan osa ajetaan sähköllä, sen bensakrematorion kulutuksen pitää käynnistyessään olla todella suuri ehtiäkseen nostaa keskikulutuksen yli traktorin, mutta ainakin tällä esimerkkiautolla niin näyttää käyvän.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit