Hybridit

1602 kommenttia
1212224262754
  • muokattu 22.03.2020 23:32

    @_Quu kirjoitti:
    Nämä keskustelut on suurelta osalta potaskaa, mutta hybridien voimalinja etenkin Toyotan markkinoinninosalta tuottaa pahaa mieltä. Etenkin itselataava on hankala käsite.
    Jos mökillä on Aggregaatti laitteisto, joka tuottaa sähköä esimerkiksi bensiini- tai dieselmoottorin voimalla, onko mökki itsenäinen sähkönsuhteen.

    Tuota mökkivertausta voisi soveltaa analogisesti itselataavaan hybridiin niin, että mökkiläisellä olisi bensa-aggregaatti, jolla hän arkisin tuottaa sähköä mökin sähkölaitteisiin sekä samalla lataa akustoa, jonka varassa on sitten tarkoitus käyttää sähkölaitteita viikonloppuisin. Viikon aikana hänen siis täytyy tuottaa energiaa yli sen mitä sillä hetkellä käyttää, jotta voi varastoida osan viikonloppua varten.

    Fiksuna mökkiläisenä hänellä on myös aurinkokennoja, joiden avulla hän myös saa akustoonsa energiaa.

    Aurinkokennojen avulla hän saa varastoitua akustoonsa myös päästötöntä energiaa jonkin verran, mutta nuukana ihmisenä hän ei ole ostanut montaakaan aurinkokennoa, joten niistä tulee akustoon lopulta aika pieni osa viikonloppuna tarvittavasta energiasta.

    Pääosa viikonlopun energiasta tulee viikon aikana bensalla tuotetusta energiasta.

    Vaikka viikonloppuna onkin kivaa, kun aggregaatti ei möykkää, on liito-orava silti hyvin, hyvin vihainen ja yhdessä valkoselkätikan kanssa noituu mökkeilijä pökkelöä, joka on tuottanut saasteita arkipäivisin niin paljon, ettei se paljon auta, vaikka viikonloppuna käyttääkin akkujen sähköä. Akuissakin kun on lähes kaikki sähkö tuotettu sillä papattavalla bensa-aggregaatilla.

    Mökkeilijä se vaan ajattelee sinisiä ajatuksia tyytyväisenä, kun on omavarainen sähkön suhteen.

    PS. Se hyvä puoli mökkeilijän touhuissa on, että hänellä oleva aggregaatti ei ole mikään bensasyöppö vaan itseasiassa siinä on ihan kohtuullisen pienet päästöt varsinkin, jos ne lasketaan keskimäärin 7 päivän ajalle, vaikka aggregaattia käytetäänkin vain viitenä päivänä viikossa. Liito-oravakin tikkakaverinsa kanssa on siitä samaa mieltä, huonomminkin voisi olla, tuumivat he.

  • Tuon aggregaattihenkilön mökkinaapuri muuten on ottanut mökilleen sähköliittymän. Mutta nuukana ihmisenä otti sen niin pienellä sulakekoolla, että aina välillä sirkkeleiden sun muiden vempeleiden käytön takia sähköteho ei riitä. Siispä hänkin hommasi itselleen myös bensa-aggregaatin, jonka avulla saa energiaa sen mukaan, mitä milloinkin tarvitsee.

    Sähköliittymän alitehosta johtuen hän joutuu käyttämään bensa-aggregaattia joskus viikonloppuisinkin, mutta suurimman osan mökkeilystään hän saa sujumaan sähköliittymän avulla ilman paikallisia päästöjä. Siksi tikka sekä orava peukuttavat hänelle aina tullessaan vastaan metsätiellä.

  • Autojen voimalinjan sähköistäminen eri muodoissaan no lisätty alentamaan fossiilisen energian kulutusta, ja siinä on onnisuttu myös itselataavissa useilla litroilla/100 km yli 20 vuotta. Auto joka lataa itse ajoakut, on itsenäinen sähkönsuteen.
    Kysymys kuuluu, aggregaatti laitteisto, onko mökki itsenäinen sähkönsuhteen.

  • @HybridRules kirjoitti:
    Tuon aggregaattihenkilön mökkinaapuri muuten on ottanut mökilleen sähköliittymän. Mutta nuukana ihmisenä otti sen niin pienellä sulakekoolla, että aina välillä sirkkeleiden sun muiden vempeleiden käytön takia sähköteho ei riitä. Siispä hänkin hommasi itselleen myös bensa-aggregaatin, jonka avulla saa energiaa sen mukaan, mitä milloinkin tarvitsee.

    Sähköliittymän alitehosta johtuen hän joutuu käyttämään bensa-aggregaattia joskus viikonloppuisinkin, mutta suurimman osan mökkeilystään hän saa sujumaan sähköliittymän avulla ilman paikallisia päästöjä. Siksi tikka sekä orava peukuttavat hänelle aina tullessaan vastaan metsätiellä.

    Se vain kirjoittajalta on vielä salaisuuden peitossa, miksi aggregaattihenkilön mökkinaapuri on ostanut mökilleen kymmenkertaisen määrän akkukapasiteettia aggregaattihenkilöön nähden.

  • @_Quu kirjoitti:
    Volvo Kulutus (l/100 km) 2,5 Litraa/100 km
    Siinä on sinulle harhaanjohtavaa markkinointia, jos kun sitä kaipaat.

    Kyllähän Volvo tuohon pystyy helpostikin. Se mihin auto pystyy on usein eri asia kuin mihin kuljettaja pystyy, mikä saa jotkut kuljettajat pahoittamaan mielensä.

  • @_Quu kirjoitti:
    Autojen voimalinjan sähköistäminen eri muodoissaan no lisätty alentamaan fossiilisen energian kulutusta, ja siinä on onnisuttu myös itselataavissa useilla litroilla/100 km yli 20 vuotta.

    Ja toisinaan on onnistuttu melko heikolla menestyksellä, jos Helsinki - Levi vie 20% enemmän polttoainetta kuin pelkällä polttiksella.

  • muokattu 23.03.2020 20:25

    @740 GLE kirjoitti:

    Ja toisinaan on onnistuttu melko heikolla menestyksellä, jos Helsinki - Levi vie 20% enemmän polttoainetta kuin pelkällä polttiksella.

    Mikä Toyotan 1,8 l tai 2,5 l polttis menee vastaavaa Toyotan hybridiä 20 % pienemmällä kulutuksella

  • @740 GLE kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:
    Volvo Kulutus (l/100 km) 2,5 Litraa/100 km
    Siinä on sinulle harhaanjohtavaa markkinointia, jos kun sitä kaipaat.

    Kyllähän Volvo tuohon pystyy helpostikin. Se mihin auto pystyy on usein eri asia kuin mihin kuljettaja pystyy, mikä saa jotkut kuljettajat pahoittamaan mielensä.

    Helsinki - Levi
    Pääee sähköllä lopulta 39 kilometriä, mikä on kelpo saavutus talvisaikaan.
    V60 T8:n kulutus asettuu haarukkaan 6,5–8,0 litraa satasella.

  • muokattu 23.03.2020 21:03

    @740 GLE kirjoitti:

    Kyllähän Volvo tuohon (2,5l/100km) pystyy helpostikin. Se mihin auto pystyy on usein eri asia kuin mihin kuljettaja pystyy.

    No WLTP-testipenkkihän sen todistaa. Mutta joku tyhmempi päätyisi tekstistäsi siihen olettamaan, että mikä vaan Volvo pystyy tuohon. Minä kun en usko. Eli jokin sellainen tarkennus voisi olla hyvä, että kirjoitatko jostakin erityisestä (vuosi)mallista jollakin erityisellä moottorilla, mistä ajo-olosuhteista jne. jne.

  • 740 GLE: lle sen verran tarkennus että keskustelussa on markkinoinnin viralliset luvut (Volvo 2,5)
    Toyota Camryn ilmoittamaan 5,5 ja toteutuneeseen kulutukseen ei tule mitään isoja pettymyksiä.
    Toyotan markkinointi on harhaanjohtavaa HybridRulesin mielestä.

  • https://www.iltalehti.fi/autotestit/a/456e1768-2e8b-4ee4-85b1-d0a19f97e10f

    Skoodan plugari testissä:
    Koeajo akku täynnä 50 kilsaa. Ensimmäiset 34 kilsaa sähköllä, 16 kilsaa hybridinä. Viimeisellä 16 kilsalla polttoainetta kului 1,15 litraa eli viimeisen 16 km hybridikäytön ajan kulutus 100/16*1,15 eli 7,2 l/100 km.

    Eka laskutoimenpide antoi hyvin suuntaviivoja sille, kun Pena ei saanut plugariaan roikan päähän:

    "Jouduin itse ajamaan pari kolme päivää ilman latausmahdollisuutta, ja silloin keskikulutus nousi jo 7 litraan. Se on arkitodellisuutta silloin kun autoa ei ladata."

  • muokattu 24.03.2020 08:13

    Tuossa todellisia mittauksia plugareista. Molemmilla saavutettiin sekä vertailun pienin että suurin lukema, akun varaustilasta ja lämpötilasta riippuen.

    https://vanha.tekniikanmaailma.fi/digilehti/04-2013/talviauto-2013-kylmakulutus

    https://vanha.tekniikanmaailma.fi/digilehti/04-2018/talviauto-2018-kylmakulutus

    Eikä tuo 2013-vertailun itselataavakaan pärjännyt kylmänä kaikille perinteisille autoille.

  • @takuulla257 kirjoitti:

    Tuntuu että töpselihybridien käyttäjät ovat pettyneitä kun keskikulutus ei ollutkaan esim. vuoden keskikulutuksena sitä 2-3 lirtaa sadalla.

    Tässä on keskusteluketjun aloituksen pääsanoma.

  • Minä en ainakaan ole. Myyjä kertoi ihan avoimesti ja kysymättä, että jos ajaa paljon niin kannattaa valita diesel.

  • @M880 kirjoitti:
    Minä en ainakaan ole. Myyjä kertoi ihan avoimesti ja kysymättä, että jos ajaa paljon niin kannattaa valita diesel.

    Me Toyotan omistajat olemme HybridRulesin mielestä harhaan johdettuja.

  • @Lukija67542 kirjoitti:
    https://www.iltalehti.fi/autotestit/a/456e1768-2e8b-4ee4-85b1-d0a19f97e10f

    Skoodan plugari testissä:
    Koeajo akku täynnä 50 kilsaa. Ensimmäiset 34 kilsaa sähköllä, 16 kilsaa hybridinä. Viimeisellä 16 kilsalla polttoainetta kului 1,15 litraa eli viimeisen 16 km hybridikäytön ajan kulutus 100/16*1,15 eli 7,2 l/100 km.

    Eka laskutoimenpide antoi hyvin suuntaviivoja sille, kun Pena ei saanut plugariaan roikan päähän:

    "Jouduin itse ajamaan pari kolme päivää ilman latausmahdollisuutta, ja silloin keskikulutus nousi jo 7 litraan. Se on arkitodellisuutta silloin kun autoa ei ladata."

    On tainnut olla oikean jalan pohkeessa kovasti lihaskramppeja. Jotta itse pääsisin noin suureen kulutukseen, niin pitäisi ajaa kyllä selvästi rikesakkoalueen yläpuolella.

  • @NHB kirjoitti:

    @Lukija67542 kirjoitti:

    Minä pääsin jo tuota pienemmällä 2,0 TDI-DSG:llä edellisten tankkausten välillä 8,0 l/100km-kulutukseen, että ei tee tiukkaa (mittarinäyttö oli 7,1 l/100km samalta matkalta).

  • NHBNHB
    muokattu 24.03.2020 14:55

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    Suoritus tuokin.

      1
  • muokattu 24.03.2020 15:06

    Arki ei vain ole pelkkää pitkänmatkan ajoa lämpimällä autolla aurinkoisella asfalttitiellä, vaan kaikenlaisia sekalaisia ajoja milloin missäkin ja kaikenlaisissa keleissä.

  • Teidän kasettiin on lyöty melkoiset paineet saavuttaaksenne autonvalmistajan ilmoittamat ihanteelliset kulutukset vaikka kuljettajan taidot olisivat kaikkea muuta. Taloudellinen ajotapa on ensin opittava ennen kuin voi haaveilla hyvistä listasijoituksista. Taloudellisuusajon opettelu saattaa olla yhtä yleispätevä kuin liukkaankelin ajoharjoittelu. Homman tekee erittäin haasteelliseksi se miten auto käyttäytyy maantienopeuksissa ääritilanteissa. Ajotaidoissa on eroja mutta Skandinaavit ovat parhaasta päästä koska saavat ajaa ison osan vuotta lumisilla ja osin jäisillä teillä.

      2
  • muokattu 24.03.2020 17:29

    Viime tankkauksen jälkeen en ole minäkään yltänyt valmistajan ilmoittamaan keskikulutukseen (NEDC 2,1 litraa/100 km), vaan jäänyt siitä noin 50%: 1506 km n. 16 litralla. Sähköä on kyllä kulunut lämmitysmieltymyksestä johtuen reilusti eli lähes 17 kWh/100 km. Kesällä menee pelkällä sähköllä helposti jopa alle 16 kWh/100 km. Ja toisaalta rata-ajossa ylittyy helposti 20 litraa/100 km, kun 200 kW ei synny tyhjästä. Silti suurin keskikulutus tankkausvälillä tähän mennessä on ollut kovilla talvipakkasilla toissa talvena 5,06 litraa/100 km.

      1
  • Kertauksen vuoksi, taloudellinen ajotapa perustuu ennakointiin.

  • @_Quu kirjoitti:

    @740 GLE kirjoitti:

    Mikä Toyotan 1,8 l tai 2,5 l polttis menee vastaavaa Toyotan hybridiä 20 % pienemmällä kulutuksella

    En luvannut Toyotan polttiksista yhtään mitään, koska tiedän ettei Toyota osaa tehdä henkilöautodieseleitä. Minulle Camryn kokoluokan polttiksen kulutuksen odotusarvo Helsinki - Levi välillä hiihtokamat kyydissä on 4.5 sadalle, +/- desi tai pari johonkin suuntaan.

    Maantieajossa viiden litran ylitys tuon kokoluokan autolla vaatii perävaunun vetokuulaan.

  • @Kumppani kirjoitti:

    Hus takaisin killfileen ja pysy siellä karanteenissa.

  • muokattu 24.03.2020 20:09

    @_Quu kirjoitti:

    Helsinki - Levi

    Helsinki - Levi on turbodieselin aluetta, ja bensakrematorio patterilla tai ilman on tällä reitillä ihan hukassa, kuten ihan uuden taloudelliseksi väitetyn Camrynkin iso kulutus osoittaa.

    Oman kokemukseni mukaan talvirajoitukset ylikompensoivat pakkasella tahmean lähdön ja useimmilla talvikeleillä pidemmällä matkalla mennään kesäisillä pohjalukemilla.

    V60 T8:n kulutus asettuu haarukkaan 6,5–8,0 litraa satasella.

    Tämä ei ole ainoa syy, jonka vuoksi en aja enää Volvolla kuin kesäisin vanhaa autoa ulkoiluttaakseni.

  • @NHB kirjoitti:

    @Lukija67542 kirjoitti:
    https://www.iltalehti.fi/autotestit/a/456e1768-2e8b-4ee4-85b1-d0a19f97e10f

    Skoodan plugari testissä:
    Koeajo akku täynnä 50 kilsaa. Ensimmäiset 34 kilsaa sähköllä, 16 kilsaa hybridinä. Viimeisellä 16 kilsalla polttoainetta kului 1,15 litraa eli viimeisen 16 km hybridikäytön ajan kulutus 100/16*1,15 eli 7,2 l/100 km.

    Eka laskutoimenpide antoi hyvin suuntaviivoja sille, kun Pena ei saanut plugariaan roikan päähän:

    "Jouduin itse ajamaan pari kolme päivää ilman latausmahdollisuutta, ja silloin keskikulutus nousi jo 7 litraan. Se on arkitodellisuutta silloin kun autoa ei ladata."

    On tainnut olla oikean jalan pohkeessa kovasti lihaskramppeja. Jotta itse pääsisin noin suureen kulutukseen, niin pitäisi ajaa kyllä selvästi rikesakkoalueen yläpuolella.

    Penalla pohkeessa kramppeja, Penan auto eri, Penan ajoprofiili eri, Penan nopeudet rikesakkoalueen yläpuolella...
    Vaikea sanoa sitä lopullista syytä tai syitä, mutta tuollaiset tulokset Pena oli saanut.

    Sähko näytti kyllä Skoodalle maistuvan bensan lisäksi. 13 kWh akku ja sillä pääsi 34 kilsaa. Tarkoittanee 380 Wh/km kulutusta.

  • NHBNHB
    muokattu 24.03.2020 20:28

    Tuo suuri sähkönkulutuskin sopii hyvin yhteen suuren bensankulutuksen kanssa, joskaan kulutus ei ole nyt aivan noin suuri kuin laskit. Kulutusta ei lasketa akun koko kapasiteetista vaan vain akun käytettävissä olevasta kapasiteetista. Esimerkiksi Vi Bilägäre mittasi farkku-Skodalle 49 kilometrin sähkörangen ja 5,2 litran bensankulutuksen ilman ulkopuolista sähköä. Nuo luvut sopivat omaan muutaman vuoden kokemukseeni aiheesta varsin hyvin. Penan ajamaan kulutuksen olen saavuttanut vain reilusti Suomen korkeinta sallittua suuremmissa nopeuksissa ja lumimyrskyn puurouttamassa pyöräilyvauhtia etenevässä liikenteessä.

  • muokattu 24.03.2020 20:52

    Jokuhan tuossa autossa tai koeajon lähtötilanteessa on mennyt Penalla persiilleen, kun ladattuna ilmoittaa 37 km rangea ja siitä vielä nipistää jonkun kilometrin pois.

    Väärin ladattu?

    Valmistajan autolle lupaama range kuitenkin 67% toteutunutta suurempi.

  • muokattu 24.03.2020 21:13

    @740 GLE kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:

    @740 GLE kirjoitti:

    Mikä Toyotan 1,8 l tai 2,5 l polttis menee vastaavaa Toyotan hybridiä 20 % pienemmällä kulutuksella

    En luvannut Toyotan polttiksista yhtään mitään, koska tiedän ettei Toyota osaa tehdä henkilöautodieseleitä. Minulle Camryn kokoluokan polttiksen kulutuksen odotusarvo Helsinki - Levi välillä hiihtokamat kyydissä on 4.5 sadalle, +/- desi tai pari johonkin suuntaan.

    Maantieajossa viiden litran ylitys tuon kokoluokan autolla vaatii perävaunun vetokuulaan.

    Onnistuu minun 2015 TDI-DSG-farkulla kevyesti, ainakin jos moottoritiellä kesärajoitus. Mitattu edestakainen 500 km talvirajoituksilla lämpimällä kevättalvisäällä pääosin 80 km/h vakkarilla 3henk+tavarat 5,0 l/100km (näyttö 4,7) ihan ilman peräkärryä. (Jäi reissu hyvin mieleen, koska onnistuin väläyttämään peltipoliisin 3 kertaa saamatta yhtään sakkoa. Eikä onnistumiset tasan olleet tarkoituksellisia.)

  • Meidän hybridi meni helsinki pori helsinki 3,8 l kulutuksella niin tuskin se veisi levin reissulla sen enempää.
    Eikä tarvitse mitään talousajokikkailua reipasta menoa piripintaan nopeusrajoitus aina kun liikennetilanne se sallii.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit