Miksi TM:n keskusteluita ei moderoida?

109 kommenttia
124»
  • Ensimmäiset kivet ovat lentäneet jo useita vuosia sitten. Olenhan jo suoraan kirjoittanutkin sinulle Kumppani, että sain leikkiä tarpeeksi tuota leikkiä, enkä enää liity leikkiisi.

      
  • muokattu 17.07.2020 13:52

    @NHB kirjoitti:

    Kumppani ei tuo mitään mielipidettä tai näkemystä itse asiaan, vaan lähtee kritisoimaan jotain asian ympäriltä

    Omasta vinkkelistäni yritän ymmärtää joitakin omasta-mielestään-viisaampia, koska eikö se ole aika oleellista. Usein saa niin ymmyrkäisiä vastauksia lähtökohtaisesti jo epäselvyyksiä sisältäviin juttuihin, että hämmentää.
    Tai sellaisia epämääräisyyksiä tai epäloogisuuksia, että on vaikea kuvitella mitä lisäarvoa, tai faktaa monet tuovat. Vaikka itse niin kuvittelevatkin.

    Kaikki tuomme mielipiteitämme. Mielestäni tuon hyvinkin mielipidettä ja näkemystä mukaan: en niellyt kommenttiasi, pureksin ensin. Se vain ei ole juu tai ei vastaus, jos itse ajattelee ettei se ole mahdollistakaan, vaikkapa.

    On siis lukijan omassa harkinnassa, tulkitseeko minun olevan puolesta tai vastaan. Onko se edes tärkeätä? Aivan hyvin voi tuoda neutraalimpaa kantaa mukaan, ns. tökkiä molempiin suuntiin saadakseen vaikka eroa siihen, onko 81km/h vaarallisempaa kuin rekan roikkuminen perässä, poteroitumisen estämiseksi. Väittääkö joku täällä omaavansa ultimatum totuuden asiassa? Höpöhöpö sellaiselle kirjoittajalle saman tein!

    ja pian käydäänkin lause lauseelta läpi, mitä kukin on kirjoittanut ja millä kaikilla tavoilla nuo lauseet voi ymmärtää väärin. Tätä asian ympärillä vailla päämäärää kiertelyä jatkuu lähes loputtomasti siihen asti, kunnes jokaisella pilkulla alkaa peräaukko olla kipea ja kritiikin kohteisiin iskee turnausväsymys

    Joskus asioiden selville saaminen on saattanut vaatia pidempää vääntöä. Mutta kuinka ollakaan, vaikkapa tuossa toleranssi- ja muissa keskusteluissa mukana on roikkunut myös aktiivijäsen nimimerkki NHB. Ja hyvin moni muu, myös Karrette joka on "samaa mieltä". Kenelle mahdatte sitten olla tuottaneet kipuja ja turnausväsymystä, jos siis samojen asioiden pyörittelyksi väitetty osallistuminen sitä aiheuttaa?

    Edelleenkin, malka ei tietenkään ole omassa silmässä, mutta yksinhän kukaan ei itsensä kanssa täällä keskustele sivutolkulla.

      1
  • Ottamatta kantaa tähän nimenomaiseen keskusteluun, ymmärrän kyllä yleisellä tasolla Kumppania. Välillä, siis muuallakin kuin täällä, näkee ja kuulee niin kryptisiä lausumia että ainakaan minä en niitä ymmärrä. Joskus se ymmärtäminen vaatisi läpikäyntiä lause kerrallaan. Useimmiten annan vain olla. Vika voi tietysti olla myös kuulijassa, olen jäävi arvioimaan onko niin.

      
  • Nimimerkki NHB:n mielenkiinto negatiivisessa mielessä kohdistuu aika tasapuolisesti kolmeen merkkiin BMW, Volvo ja Toyota, positiivisessa mielessä taas VW-konsernin autoihin kattaen koko tuotannon.

    HR ja M880 annan teille saman ohjeen kuin olen itselleni laatinut, vetäkää nämä NHB:n syväluotaukset kahden filtterin läpi selviätte helpoiten seuraavasta annoksesta se voi osua mihin vaan mikä nyt sattuu olemaan kyseisen nimimerkin kulloinenkin ajankohtaistettu tiedote. Positiivisia uutisia odotellessa. Älkää ottako tätä henkilökohtaisesti vaan pienenä kevennyksenä.

    Luulisi näistä merkeistä löytyvän sentään jotain positiivista kerrottavaa jos niitä haluaa kertoa.

      
  • @M880 kirjoitti:
    Ottamatta kantaa tähän nimenomaiseen keskusteluun, ymmärrän kyllä yleisellä tasolla Kumppania. Välillä, siis muuallakin kuin täällä, näkee ja kuulee niin kryptisiä lausumia että ainakaan minä en niitä ymmärrä. Joskus se ymmärtäminen vaatisi läpikäyntiä lause kerrallaan. Useimmiten annan vain olla. Vika voi tietysti olla myös kuulijassa, olen jäävi arvioimaan onko niin.

    Selvyyden vuoksi mainittakoon että en viitannut tässä NHBhen, tai oikeastaan keneenkään muuhunkaan erityisesti. NHBn pointit olen ainakin kuvitellut ymmärtäväni 😊

      
  • Tasapuolisuuden vuoksi voisi tuoda esiin myös niitä positiivisia asioita. Jokainen voi toimia tavallaan eihän siinä mitään.

      
  • @tracktest kirjoitti:
    Tasapuolisuuden vuoksi voisi tuoda esiin myös niitä positiivisia asioita. Jokainen voi toimia tavallaan eihän siinä mitään.

    Tottakai, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Toki ongelmakohdista syntyy helposti enemmän keskustelua kuin positiivisista, oli aihe mikä tahansa.

      
  • Keskustelijoita on eritasoisia - se vaan pitää hyväksyä. Tällä palstalla keskustelijoiden taso on liikkunut välillä Hiilipäästö - Perussuomalainen. En sano, kumpi on kuulunut sinne parempaan päätyyn ettei tule haukuttua ketään, mutta Perussuomalainen on kyllä ehtinyt haukkua Hiilipäästön tyhmäksi ym. Ikävä kyllä kuitenkin, jos keskustelun taso menee menee kovin huonoksi, niin nuo asiallisemman päädyn keskustelijat lopulta kyllästyvät ja lopputuloksena keskustelu on entistäkin huonommalla tasolla. Hyvänä esimerkkinä tälläisestä kehityksestä voi pitää esim. suomi24-keskustelupalstoja varsinkin joidenkin automerkkien kohdalla. Siellä keskitasonkin keskustelija viihtyy korkeintaan pari lukukertaa, koska sieltä ei kertakaikkiaan saa yhtään mitään.

      
  • muokattu 18.07.2020 10:31

    @tracktest kirjoitti:

    Nimimerkki NHB:n mielenkiinto negatiivisessa mielessä kohdistuu aika tasapuolisesti kolmeen merkkiin BMW, Volvo ja Toyota, positiivisessa mielessä taas VW-konsernin autoihin kattaen koko tuotannon.

    Meillä on hänen suhteensa varmaan eri värilasit? Sinulle täytyy antaa tunnustusta, ettet enää meuhkaa volvouskovaisista kuten aiemmin!

    Ja sehän on tunnettua, että sinun mielenkiintosi tosiasiassa kattaisi vain koko BMW:n tuotannon, mutta väkisinkin joudut ottamaan kantaa nurmikoiden rajausten yli.

      
  • @Kumppani kirjoitti:
    @tracktest kirjoitti:

    Nimimerkki NHB:n mielenkiinto negatiivisessa mielessä kohdistuu aika tasapuolisesti kolmeen merkkiin BMW, Volvo ja Toyota, positiivisessa mielessä taas VW-konsernin autoihin kattaen koko tuotannon.

    Meillä on hänen suhteensa varmaan eri värilasit? Sinulle täytyy antaa tunnustusta, ettet enää meuhkaa volvouskovaisista kuten aiemmin!

    Ja sehän on tunnettua, että sinun mielenkiintosi tosiasiassa kattaisi vain koko BMW:n tuotannon, mutta väkisinkin joudut ottamaan kantaa nurmikoiden rajausten yli.

    Kumppani olet oikeassa mielenkiintoni kohdistuu koko BMW:n tuotantoon mutta seuraan kyllä mielenkiinnolla myös mitä muut autonvalmistajat saavat aikaan.

      
  • muokattu 18.07.2020 14:41

    Luin tämmöisen luonnehdinnan presidentti Donald Trumpista, jonka antoi veljentytär Mary Trump. Kuvaus sopii hyvin esimerkiksi NHB:hen joka tykkää teilata vihaamiansa automerkkejä (Volvo, Toyota ja kai myös BMW).

    "Donald ei ole vain heikko. Hänen egonsa on haavoittuvainen ja sitä pitää pönkittää jatkuvasti, sillä hän tietää sisimmässään ettei hän ole se, mitä väittää olevansa, veljentytär luonnehtii BBC:n mukaan."

      
  • @▫️ kirjoitti:
    Luin tämmöisen luonnehdinnan presidentti Donald Trumpista, jonka antoi veljentytär Mary Trump. Kuvaus sopii hyvin esimerkiksi NHB:hen joka tykkää teilata vihaamiansa automerkkejä (Volvo, Toyota ja kai myös BMW).

    "Donald ei ole vain heikko. Hänen egonsa on haavoittuvainen ja sitä pitää pönkittää jatkuvasti, sillä hän tietää sisimmässään ettei hän ole se, mitä väittää olevansa, veljentytär luonnehtii BBC:n mukaan."

    Älä viitsi. Juuri kun täällä olot parani ainakin hetkeksi.

      
  • Kyllä tästä nyt tulee aiherikas keskustelu automerkkejä aletaan kutsumaan anonyymeinä. Voi tätä onnenpäivää, mielenkiintoisa lukuhetkiä teille autolehden keskustelupalstan osallistujille, mutta muistakaa välttää kirjainyhdistelmää BMW

      
  • muokattu 19.07.2020 10:16

    Nyt en ihan saa seurattua päätelmäsi ajatusta "_Quu"?

      1
  • @Kumppani kirjoitti:
    Nyt en ihan saa seurattua päätelmäsi ajatusta "_Quu"?

    Aivan, se oli tarkoituskin, vielä kun siitä moderoidaan kirjaimet B M W pois, niin kukaan automerkin palvoja ei ota nokkiinsa.

      
  • Tietyt automerkit herättävät suomalaisissa suuria tunteita. 🤔

      
  • Aikoinaan oli Tuulilasi-lehden keskustelupalsta.
    Se kuihtui, kun kirjoittajia oli niin vähän ja jankkaus oli valtaisaa.

    Sitten se lakkautettiin Apu-lehteen siirron yhteydessä (piti ihan tarkistaa Googlelta) 2018

    Vielä tuohon moderointiin.
    Vaikka kommentti olisi jostain toisesta miten tyhmä tai päätön, niin se ei taida riittää moderointiin, koska sitten joka ikinen kommentti on liipasimella ja poisto tai säilyminenon täysin moden mielenmaiseman varassa.
    Se ei ole taas ollenkaan hyvä juttu.

    Joten otetaan jokainen se oma sisäinen mode käyttöön ja kirjoitetaan sellaista, mitä olisi itsekkin mukava lukea.

      
  • En edelleenkään saa seurattua päätelmäsi ajatusta "_Quu"?

    @_Quu kirjoitti:

    Aivan, se oli tarkoituskin

    Niin, mikä oli olevinaan tarkoitus?

      
  • @tracktest kirjoitti:
    Tietyt automerkit herättävät suomalaisissa suuria tunteita. 🤔

    No ei kait auto mene tunteisiin, ja varsinkaan merkki.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit