Voiko polttisauto olla premium??

488 kommenttia
11112131416
  • @▫️ kirjoitti:
    "Jos et kerro muille, niin kyllä."

    Onnea uudesta Tesla X:stä.!.

    Kiitos!

  • @Yosemite J kirjoitti:

    @FARwd kirjoitti:
    Ajoakku ei varmasti tykkää pidemmän päälle, jos sitä ladataan jatkuvasti vain suurteholatureilla. Toki voihan ne akut tulevaisuudessa kehittyä siinäkin suhteessa.

    Kaupungissa ei paljon autoa tarvitsekaan, kun asuu parin korttelin päässä torilta. Viime viikonkin seisoi tallissa. Nyt täällä maalla on aikaa latailla ja liikkua voi vaikka harrastekulkimilla.

    Minusta ei tietystikään ole tullut Teslan hankinnalla yhtään enempää sähköautoasiantuntija kuin ennenkään, mutta olen sitä mieltä, että täyssähköauto ainakin soveltuu kaupunkiasujalle paljon paremmin kuin ladattava hybridi. Ensimmäinen muutos minulla oli lataustarpeen suorastaan romahtaminen. Plugaria latasin kotona ja töissä joka päivä, nyt on riittänyt töissä lataaminen normityöpäivinä pitämään akun varauksen 90%:ssa aina, kun lähtee töistä pois. Kytken aamulla töissä saman 3kW (eli 16A ja 1-vaihe) töpselin kuin ennenkin. Töissä voin käyttää myös 22kW:n latausliitäntää, josta auton laturi hyödyntää 16kW ja sillä olen ladannut pari kertaa, kun akku on pudonnut 60% varaukseen pidemmän lenkin jäljiltä. Kotona minulla on edelleen sama systeemi kuin Volvon kanssa eli auton mukana tullut suko-pistoke-laturi käytössä, mutta sillä lataaminen on toivottoman hidasta, sunnuntainakin mökkireissun jälkeen auto ilmoitti, että 14 tunnin kuluttua akku on säädetyssä 90% varauksessa, kun lähtötilanne oli jossain 50-60% välillä. Aion hankkia voimavirtapistokkeella toimivan latauskaapelin ainakin aluksi ja kuskata sitä mukana ikään kuin backuppina. Asiakaskäynnit suuntautuvat teollisuuteen ja sieltä löytyy 16A voimavirtapistokkeita melko helposti ulkoseiniltäkin. Mutta tietenkin tarkoitus on ladata oikeista latausasemista normaalisti ja kaapeli on vain backup.

    Sähköauto on vaivaton, jos latauksen saa tehtyä ilman, että erikseen pitää viedä auto lataukseen.

    Vanhaa sanontaa soveltaen on hyvä, jos "tilaisuus tekee lataajan" eli kannattaa ladata aina, kun voi. Tietenkin maalaisjärki mukana, mutta filosofia pitää olla eri kuin polttoaineen kanssa. Ei kannata ajaa tankkia melkein tyhjäksi ja sitten mennä tankkaamaan, koska silloin tankkaaminen kestää kauan. Sen sijaan hakeutuu mahdollisuuksien mukaan parkkiin, jossa voi ladata, vaikka akku ei olisikaan vielä kovin vajaa.

    Kaupunkiasujan, joka ei saa autoa edes suko-pistokkeella kiinni sähköön, täytyy osata hyödyntää markettien ja liikenneasemien laturit ja melko varmaan pärjää hyvin ilman varsinaisia teholatureitakin (tasavirtalatureita) tori-, kauppa- ja työmatkoilla. Pitkillä matkoilla voikin sitten ladata pikalatureilla.

  • @M880 kirjoitti:

    @740 GLE kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Xänkö tilasit?

    Jos et kerro muille, niin kyllä.

    Käyttökokemuksia odotellessa onnittelut mielenkiintoisesta valinnasta!

    Sama, suurella mielenkiinnolla odotan kokemusraporttia.

    Siis kokemusta Tesla X:stä vai täyssähköautolla pärjäämisestä? Kaikki tehtaalla asennetut osat ovat nähdäkseni edelleen mukana🙂

  • muokattu 20.07.2020 22:22

    No sellaista jatkuvaa ja kaiken kattavaa käyttöraporttia kaikesta asiaan liittyvästä 😊

    Olet lähtenyt liikkeelle samasta voimalinjasta kuin minäkin, teet välillä samantyyppisiä matkoja kuin minä, ja minäkin olisin halunnut sähköauton mutta sopivaa (käyttötarve, mielihalut + budjetti) ei vielä ollut. Siksi sinun kokemukseksi kiinnostavat, tiedä vaikka Model Y tai joku muu olisi minullekin sopiva 3v päästä.

    Sellaista olen miettinyt kiihtyvyydestä X Long Range vs XC60T8, että jos oletetaan kummankin valmistajan ilmoittamien kiihtyvyyksien olevan todennettuja, niin 0-100 kiihtyvyydessä on vain 0.7s ero. XC60T8 5,3s ja X Long Range 4,6. Käytännössä ero tuntuu paljon suuremmalta Teslan eduksi. Se varmaan johtuu siitä välittömästä nopeuden muutoksesta pedaalin painamisen kohdalla. Polttomoottori kerää ensin hitusen rohkeutta ja sitten lähtee, Tesla lähtee heti. Meillähän on vaimolla XC60T8 ja olen minäkin sillä ajellut jonkin verran. XC90T8 kiihtyy hiukan hitaammin, mutta silläkin ehtii hyvin.

    Jos ajatellaan, miksi vaihdoin plugarin täyssähköön, niin perimmäinen syy oli kahden asian yhteisvaikutus: plugarin hidas latausnopeus suurimpana ja siihen vielä yhdistettynä pieni akku eli vaatimaton ajosäde kertalatauksella. Toisaalta eihän nuo kaksi asiaa tarkoittaneet muuta kuin, että joutui ajamaan polttomoottorilla enemmän pitkillä matkoilla. Miksi sitä miettiä, valtaosa ihmisiä ajaa pelkästään polttomoottorilla ihan aina? Sitä minä yritin itselleni selittää, mutta polttomoottori autossa tuntui koko ajan enemmän ja enemmän vanhanaikaiselta ja sähköllä ajaminen koko ajan mukavammalta. Oli koko ajan selvenpänä mielessä, että täyssähkö sen olla pitäisi. Olin jo hankkinut RFID-lätkät Fortumilta ja Virralta ja pyrkinyt lataamaan auton aina, kun se oli jossain parkissa esim. ABC:llä tai markettien parkkihalleissa. Huomasin, että lataustilaisuuksia on tarjolla melkoisen hyvin, mutta autossa tehoton laturi, jotta voisi ladata samalla, kun pidän tauon eikä niin, että täytyy pitää taukoa, jotta voi ladata.

    Teslojen hintojen luulin jostain syystä olevan useamman kymmenen tuhatta yli sadan eli liian ylhäällä minulle. Toisekseen luulin jostain syystä Model X:n olevan poistuva malli ja Y:n tulevan sen tilalle (joku outo logiikka X,Y ja sitten kaiketi Z vähän kuin puhelin S8, S9, S10, en tiedä mistä oli tullut tuo mielikuva). Ja siipiovien takia luulin X:n olevan joku matala urheiluauto. Ei tullut tutkittua tarkemmin, koska olin korkean hinnan takia hylännyt koko vaihtoehdon. Taas kummallinen väärä käsitys minulla, että Model X maksaa lähes 200.000.

    Niinpä panin toivoni Audi etroniin, mutta kun ruksailin varusteet alkaen hinnan päälle, hinta oli 120.000,-! Eikä koeajolla tuntunut ollenkaan, että siinä olisi minulle seuraava auto.

    Etronille mitattiin n. 300km toimintamatka TM:n talviautotestissä ja siksi peilasin ajomatkojani 300km lenkkeihin. Siitä tuli mietinnät lentokenttämatkasta, joka on edestakaisin liki 300km.

    Etronissa oli voimakkaasti laskeva kattolinja ja tavaratilan pohja korkealla. Ja pieni tavaratila. Siitä tuli kammo coupe-tyyppistä perän muotoilua kohtaan, koska minun on tarvis kuskata välillä enemmänkin tavaraa ja varsinkin viikonloppuisin koiria.

    Sittemmin selvisi, että X onkin tilava auto ja Long Range versio ilman itsestäänajo-optiota hinnaltaan jopa halvempi kuin XC90T8 ja todella paljon halvempi kuin Etron. Oli vapauttavaa huomata, että kun katsoi Teslan hinnastoa, niin ruksattavia varusteita oli vain väri, vanteet ja rengaskoko. Ei ole mitään hämäävää alkaen hintaa, joka sitten pompsahtaa reippaasti, jos oikein ostamaan alkaa.

    Teslan koeajo oli erittäin positiivinen kokemus ja kuskin penkillä tuli heti kotoinen olo ja tunne, että tässä on minun seuraava menopeli.

    Minun sähköajokokemukset alkoivat yhden automyyjän sivuhuomautuksesta, että on tällaisia ladattavia hybridejäkin saatavana enkä kuuna päivänä silloin olisi tullut muuten harkinneeksi hybridiä. Enkä silloin edes hankkinut T8:ia siltä kauppiaalta vaan toiselta Volvo-diileriltä. Mutta siitä se lähti ja kun pirulle antoi pikkusormen, niin tässä ollaan nyt. Ei paluuta enää polttomoottorien maailmaan.

    Tesla X Long Rangen WLTP-säde on 507km. Siitä saa talvella kadota aika paljon ennen kuin ongelmia tulee.

  • Kuulostaa about samoilta syiltä miksi minäkin haluaisin täyssähkön, polttomoottorin käynnistyminen ärsyttää ja tuntuu vanhanaikaiselta.

    Niin se Teslan mallimerkintäkirjo tulee sanasta "S3XY". E-mallin oli kai joku saksalainen jo varannut itselleen, siksi Model 3.

  • @M880 kirjoitti:
    Kuulostaa about samoilta syiltä miksi minäkin haluaisin täyssähkön, polttomoottorin käynnistyminen ärsyttää ja tuntuu vanhanaikaiselta.

    Niin se Teslan mallimerkintäkirjo tulee sanasta "S3XY". E-mallin oli kai joku saksalainen jo varannut itselleen, siksi Model 3.

    Jaa, että mallimerkinnät oli ajateltu jo ennen kuin 3 ja Y olivat edes piirustuspöydällä? Mitäs Cybertruck sitten ilmentää?

  • muokattu 21.07.2020 00:57

    Juu oli ne, ja en tiedä.

    Sen verran korjaan omia sanomisiani, että se ei ollutkaan joku saksalainen, vaan Ford joka omi Model E:n

  • @HybridRules kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @740 GLE kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Xänkö tilasit?

    Jos et kerro muille, niin kyllä.

    Käyttökokemuksia odotellessa onnittelut mielenkiintoisesta valinnasta!

    Sama, suurella mielenkiinnolla odotan kokemusraporttia.

    Siis kokemusta Tesla X:stä vai täyssähköautolla pärjäämisestä? Kaikki tehtaalla asennetut osat ovat nähdäkseni edelleen mukana🙂

    No sellaista jatkuvaa ja kaiken kattavaa käyttöraporttia kaikesta asiaan liittyvästä 😊

    Olet lähtenyt liikkeelle samasta voimalinjasta kuin minäkin, teet välillä samantyyppisiä matkoja kuin minä, ja minäkin olisin halunnut sähköauton mutta sopivaa (käyttötarve, mielihalut + budjetti) ei vielä ollut. Siksi sinun kokemukseksi kiinnostavat, tiedä vaikka Model Y tai joku muu olisi minullekin sopiva 3v päästä.

    Tesla X Long Rangen WLTP-säde on 507km. Siitä saa talvella kadota aika paljon ennen kuin ongelmia tulee.

    Joo onhan tuo jotain, mutta miten ihmeessä ne legendaariset lentokentän ja Äänekosken reissut voi onnistua?

  • @NHB kirjoitti:

    helposti, otaksun

      1
  • muokattu 21.07.2020 23:14

    Tässä heinäkuussa ja elokuun puoleen väliin saakka minulla ei ole suunniteltuja pidempiä matkoja, mutta näin kotikulmilla/mökillä ajeluissa on suuri ero plugariin siinä, että lataamisen tarve on paljon vähäisempi. Tänään latasin eiliset ajot takaisin työpaikalla 3kW:n teholla eli samalla latausasemalla kuin plugarinkin aikaisemmin. Lataus on säädetty max 90% akun kapasiteetista, joka on 100kWh. Iltapäivällä/alkuillasta ajoin sekalaista ajoa n. 140km ja akku näyttää nyt 63% varausta. Eli ei hätiä mitiä. Huomenna aion aamusta kytkeä auton 22kW latausasemaan töissä, jolloin auto lataa 16kW teholla ja saan akun täyteen parissa tunnissa.

    Jos/kun voi ladata auton oman laturin täydellä teholla, niin latauspiuhassa kiinnioloaika tunteina per latauskerta on samaa suuruusluokkaa kuin plugarilla, mutta kilometrejä saa rännitettyä akkuun ihan eri määrät. Toisin sanoen ei tarvitse ladata niin usein kuin plugaria.

    Jotta auton käyttömukavuus olisi koko ajan hyvä, olisi syytä olla kotonakin latauskeino, jolla ison akun saa yön aikana täyteen esim. tilanteessa, jossa tulee pitkältä reissulta kotiin illalla ja uusi lähtö odottaa taas aamulla. Nyt on menossa mietintä, että miten toteutan tuon. Wall box olisi kätevä kotona, kun siinä on kiinteä plugikaapeli ja talon sulakkeet riittäisivät 16A virralle (ehkä voisi kuormittaa jopa 20A, pääsulakkeet ovat 25A). Mutta Wall Box maksaa suunnilleen saman kuin voimavirtapistokkeella oleva matkalatauslaite, vastaava kuin Volvossa, mutta 3-vaihevirralle. Sillä voisi ladata kotona, mutta voisi ottaa myös mukaan. Juuri nyt tuntuu, että tuo tilapäiskaapeli olisi kätevä, koska se voisi yleensä olla autossa ja vain harvoin tarvitsisi kaivaa esiin. Päivittäinen lataaminen kävisi siis työpaikalla. Tosi vapauttava tunne, kun ei tarvitse tarkkailla akun riittävyyttä ajellessa. Tuppaa välillä hymyillyttämään, kun ajaa samoja reittejä kuin plugarilla, mutta ei tarvitse heittää vapaalle alamäessä maksimoidakseen ajosädettä. Tai kun mökille mennessä tunnistaa kohdan minne saakka ainakin pääsi sähköllä ja missä kohtaa piti alkaa jännäämään käynnistyykö bensakone ennen kuin olen mökin pihalla. Mutta on kai minulla korvien väliin tullut joku vika, kun muutama vuosi sitten ajelin samaa matkaa dieselillä ja mietin ihan muita asioita 🙂

  • @NHB kirjoitti:
    Joo onhan tuo jotain, mutta miten ihmeessä ne legendaariset lentokentän ja Äänekosken reissut voi onnistua?

    Oliko ihan pakko? Tällaiset kuittailut ovat omiaan vähentämään keskustelun avoimuutta ja lisäämään salailua vaikkapa siitä millä vehkeellä ajetuista kokemuksista itse kukin täällä puhuu.

    Se olisi sääli, koska "jollain PHEVillä joissain olosuhteissa" ajetuilla tuhansien kilometrien tankkausväleillä ei ole oikein informaatioarvoa.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    Kun kaiken nähdyn Tesla- ja sähköautovastaisen kirjoittelun jälkeen ostaa Teslan sähköauton, niin vastaus kysymykseesi on kyllä - pakkohan se oli. Jääräpäinen omien ennakkoluulojen puolustaminen ei varsinaisesti paranna keskustelun tasoa eikä tuollaisella keskustelulla ole juurikaan informaatioarvoa.

      2
  • @HybridRules kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Kuulostaa about samoilta syiltä miksi minäkin haluaisin täyssähkön, polttomoottorin käynnistyminen ärsyttää ja tuntuu vanhanaikaiselta.

    Niin se Teslan mallimerkintäkirjo tulee sanasta "S3XY". E-mallin oli kai joku saksalainen jo varannut itselleen, siksi Model 3.

    Jaa, että mallimerkinnät oli ajateltu jo ennen kuin 3 ja Y olivat edes piirustuspöydällä? Mitäs Cybertruck sitten ilmentää?

    S3XY on jo olemassa ja tuohon tulee perään vielä CARS.
    Cybertruck
    ATV (mönkijä)
    Roadster (2)
    Semi (rekka)

  • @HybridRules kirjoitti:
    Ei voi mitään, mutta porttiteoria toimii tässäkin. Sähköajoa pitää saada lisää ja latauksessa pitämiselle enemmän vastinetta.

    Oliko siis valintaperusteenasi se, että ylläpito (lataaminen) on tärkeämpää kuin liikkuminen? Vai mistä on kyse, kun rahasta ei ole.

    Kovasti kiinnostaa valintaperusteet varsinkin, kun puhutaan omaan autooni verrattuna suunnilleen kolminkertaisesta hinnasta. Toki ostovoimassakin on varmaan eroa, mutta kun omanikin hoitaa kaiken liikkumistarpeen hienosti, se ei taida nyt olla merkityksellistä.

  • Polkupyörällä hoitaa liikkumatarpeen vielä edullisemmin. Paranee kuntokin samalla. Ne satunnaiset yli 100 km reissut voi sitten mennä taksilla, tai taksin ja bussin/junan yhdistelmällä ja silti jää voitolle.

  • @Herbert kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Ei voi mitään, mutta porttiteoria toimii tässäkin. Sähköajoa pitää saada lisää ja latauksessa pitämiselle enemmän vastinetta.

    Oliko siis valintaperusteenasi se, että ylläpito (lataaminen) on tärkeämpää kuin liikkuminen? Vai mistä on kyse, kun rahasta ei ole.

    Kovasti kiinnostaa valintaperusteet varsinkin, kun puhutaan omaan autooni verrattuna suunnilleen kolminkertaisesta hinnasta. Toki ostovoimassakin on varmaan eroa, mutta kun omanikin hoitaa kaiken liikkumistarpeen hienosti, se ei taida nyt olla merkityksellistä.

    Tuo valintaperuste ja se, että vaihdoin auton, on vaikea selittää, mutta mikään matemaattinen laskelma ei ollut perusteena eikä järkiperäinen analysointi, mikä auto olisi pienin yhteinen tekijä kaikille asioille, joiden takia tarvitsen autoa.

    Yksinkertaistetusti voi sanoa, että minut valtasi tunne, että olisi kiva vaihtaa auto sellaiseen, jolla voisi ajaa reilusti pidempiä matkoja sähköllä ja jonka akkua voisi ladata tehokkaammin kuin 1-vaihesähköllä ja 16A.

    Siksi tutkailin eri PHEV-vaihtoehtoja akselilla XC90T8-Audi Q7-BMW X5-MB GLE. Näistä valikoitui ykkösvaihtoehdoksi MB GLE, koska akku suurin ja CCS-lataus. Mutta Mersua ei ollutkaan saatava kuin vuoden päästä. Tätä tutkimusta tein jo joulu-, tammikuussa ennen koronaa. Mersua kävin koeajamassa dieselinä välipäivinä, enkä innostunut autosta ollenkaan, mutta se jäi listalleni silti ykköseksi koska akku ja CCS. TM:n talviautotesti sai kiinnostumaan Audi Etronista. Sain vaimonkin hyväksynnän, että jos Etron, niin voin tarvittaessa ottaa hänen XC60T8:n pitkille matkoille. Testissähän todettiin Etronin sähkösäteeksi talvikelissä n. 300km. Vähän turhan lyhyt, mutta siedettävä kuitenkin. Niinpä varasin koeajon ja olin miettinyt asian valmiiksi, että jos koeajo ok, niin vaihdan. Silloin elettiin koronan alkusoittoa, ei enää kätelty autokauppaan mennessä eikä ollut syytä kätellä sieltä lähtiessäkään, Etron ei antanut siihen aihetta enää koeajon jälkeen.

    Toukokuussa vielä kerran yrittämään, josko nyt olisi Mersun toimitusaika järjellinen: ei ollut. Muutama yritys, jos voisi ostaa Mersun suoraan Saksasta suomalaisen välikäden avulla: ei onnistunut.

    Sitten tuli sanailtua Ruuhkamiehen kanssa Tesla X:n tiloista ja koirien kuljetuskyvystä ja muutenkin vähän kokemuksista X:stä. Kiitos Ruuhkamiehen aloin tutkia Teslaa tarkemmin ja kävin koeajolla havaitsemassa, että juuri sellaista autoahan olenkin etsinyt. Siinä mielessä Ruuhkamiehelle kiitos nykyisen autoni valinnassa avittamisesta.

    Mutta ehkä tarkoitit kysyä, miksi tuon hintainen Tesla eikä esim. kolmanneksen siitä maksava farkku. Koska halusin ja koska ainakin toistaiseksi voin käyttää tuloistani tarvittavan summan auton rahoitukseen.

    PHEV on salakavala juoni, joka johtaa monilla sähköautoriippuvuuteen, jolloin pelkällä polttomoottorilla liikkuvalla autolla ajaminen ei meinaa enää käydä pirtaan mitenkään. PHEV tarjoaa sentään hetkellistä helpotusta, koska bensa-ajon vastapainoksi saa kuitenkin sähköajoa.

    Nyt olen tyytyväinen, ettei Mersua ollut saatavana ja sain tilaisuuden tutustua Teslaan. Ykkösjuttu Tesla X:n kohdalla on 100kWh:n akun antama kertalatauksen kantama WLTP 507km. Se ei olisi riittänyt valintaperusteeksi yksin, mutta yhdessä tilavan auton kanssa se oli syy, miksi vaihdoin juuri Tesla X:ään.

    Mutta auto on hieno muutenkin. Siinä on useita yksityiskohtia, jotka eivät varmasti ole kalliita toteuttaa, mutta jollaisia perinteisiin autoihin ei tehdä. Vielä.

  • muokattu 22.07.2020 23:16

    Sähköauton ajosäteeseen liittyen Teslassa on navigaattoriin asetetun matkan energiankulutuksen "ennustus" sekä toteutuman reaaliaikainen päivitys. Sellaista ei ollut toisessa koeajamassani EV-menopelissä.

    Kun on asettanut määränpään, voi avata keskinäyttöön ikkunan, jonka kummassakin laidassa on pystyviiva ja alareunassa vaakaviiva. Vasemman reunan pystyviivalla näkyy akun varaustaso prosentteina lähtötilanteessa ja oikeassa laidassa laskennallinen varaustaso navigointikohteessa. Pisteitä yhdistää laskeva viiva. Kun matka etenee, akun oloarvoprosentti näkyy pallukkana, joka etenee ja myös piirtää mennessään vihreää viivaa. Etukäteen laskettu varauksen muutos näkyy näytöllä harmaana viivana. Ikkunan alareunan vaakaviiva kuvaa matkaa kilometreinä. Jos kuski ajaa auton ennakoimalla tavalla rajoitusten mukaan, oloarvopallukka seuraa ennakoidun kulutuksen viivaa. Jos ajaa taloudellisemmin kuin auto oletti vihreä viiva erkanee harmaasta yläpuolelle ja jos revittelee enemmän vihreä viiva erkanee harmaan alapuolelle. Eli yläpuolelle erkaneva viiva tarkoittaa, että kulutus on ennakoitua pienempää ja varaustaso perillä suurempi kuin lähtiessä oli laskettu.

    Vaikka en vielä ole ajanut pitkiä taipaleita, niin tuo trip-kulutusnäyttö tuntuu todella hyvältä ominaisuudelta. Sen avulla voi korjata ajamistaan taloudellisemmaksi hyvissä ajoin, jos toteutuva kulutus alkaa erota ennen matkaa suunnitellusta.

    Faktahan on, että sähköautoa ei voi tankkailla samalla lailla "lonkalta" kuin polttisautoa, vaan lataaminen pitää ottaa huomioon ajoreiteissä. Jos aikoo ajaa vaikkapa Helsingistä Lieksaan, niin kannattaa vähän suunnitella. Jos ajaa Kotkan kautta, on Pyhtäällä superlaturi, mutta sitten voi ladata Lappeenrannassa, Imatralla, Parikkalassa ja Joensuussa. Vaikka kännykkäsovelluksesta saa apua, niin on syytä itsekin funtsailla ja kulutuksen toteutumaa seurata. Teslan omassa sovelluksessa näkyy vain Teslan laturit, mutta on olemassa myös sovellus, joka näyttää kaikki asemat.

  • muokattu 28.07.2020 22:32

    M880 ja GLE sanoivat olevansa kiinnostuneita täyssähkön käyttökokemuksista, niin päivitän ainakin ensimmäisen pitkänmatkan reissun kokemuksen tänne.

    Matka sinne ja takaisin oli 570km. Auton WLTP kantama 507km. Määränpää oli Äänekoski. Autossa voi valita keskinäytöltä, kuinka täyteen akku ladataan. Max asetus on 100%. Luulisi, että se tarkoittaa käyttöenergiaa eikä koko akun kapasiteettia, mutta en tiedä. Ohjeissa sanotaan, että normaalisti olisi syytä ladata max 90% akun käyttöiän maksimoimiseksi ja toisaalta, jotta maha ei olisi ihan täynnä lähtiessä vaan olisi vielä tilaa ottaa talteen jarrutusenergiaa eli että ei tarvitsisi jarrupoljinta käyttää, kun akku pystyy vielä vastaanottamaan energiaa. Mutta ohje sanoo myös, että pitkälle matkalle lähtiessä kannattaa ladata 100% asti. Pitkää matkaa varten voi myös valita käyttöön Range Moden, joka tekee sähköä säästäviä asetuksia. Ja vielä lisäksi neuvotaan välttämään kiihdytyksiä. Minä latasin yön yli akun täyteen 100%, mutta en valinnut Range Modea enkä aikonut ajaa mitenkään entisestä poikkeavasti kiihdytysten ja nopeuksien suhteen.

    Vuosien saatossa on ollut vakiintunut tapa pitää aamupalatauko Hartolassa. Alun perin Taukotupa oli vakiopaikka, sittemmin se muuttui vähitellen Oravakiven ABC:lle vihreän kortin takia ja ehkä Taukotuvan sämpylävalikoimakin on vähän heikentynyt, en ole varma. Takaisin päin tullessa tauko on tullut pidettyä joko Hirvaskankaalla tai Vaajakoskella, koska työpäivän jälkeen kahvi maistuu jo alkumatkasta.

    Ensimmäisen sähköreissun suunnittelin, että aamulla Jari-Pekkaan Hartolaan ja Fortumin 50kW laturista tauon aikana virtaa. Ja takaisin tullessa tauko Hirvaskankaalla ja Teslan laturista sen aikaa ampeereja.

    Aamulla auton range näytti 527km ja Trip Energy-käppyrä arveli akun varauksen laskevan 100%->65%. Eikun tienpäälle. Jari-Pekan vieressä Fortumin tolpan luona jäljellä oleva range näytti 344km, trippimittari 152km ja energiakäppyrä 63%. Eli kulutin akkua vähän enemmän kuin auto ennusti.

    Kaapeli kiinni, RFID-lätkällä 50kW lataus päälle, wc-käynti ja sitten Jari-Pekan buffetista aamupalaa. 41minuuttia siinä vierähti ja range oli kasvanut 478km:iin, varaus oli 91% ja auto arveli perillä olevan 64% varausta jäljellä. Perillä rangea oli jäljellä 339km ja varausta jäljellä ennustettu 64%.

    Paluumatkalla ajoin Hirvaskankaan Tesla-latureille, mutta yllätys, yllätys. Toinen laturipari oli varattu ja toisesta ei tullut virtaa, eli oli rikki. Laturit ovat pareittain, esim. 1A ja 1B. Jos molemmissa on auto samaan aikaan, laturi jakaa tehon niiden kesken eli lataus on silloin n. 50kW. Mutta nyt ei siis ollut laturia vapaana ollenkaan. Onneksi olin täydennysladannut jo tullessa, joten rangea oli riittävästi vaikka koko paluumatkaan. Sain tyhmän idean ja ajattelin kokeilla ladata Jyväskylässä jossain Väre-Tourulan Fortumin asemalla, mutta en sitten viitsinytkään sitä etsiä ja rangea kului turhaan koukkaukseen ja jouduin vielä tietöidenkin takia vähän hakemaan ennen kuin pääsin Vaajakosken ympyrään. Auto ilmoitti, että olisi syytä ajaa korkeintaan 95km/h, jos aion kotia saakka sillä akulla. Päätin koukata Vierumäen Teslan latureiden kautta. Siellä ei ollut kuin yksi auto lataamassa ja parkkeerasin vapaalle laturille, piuha kiinni ja kahville. Puolisen tuntia siinä kulutin sämpyläkahvin kanssa ja rangea oli taas 435km. Kotipihaan kun tulin, akun varausta oli jäljellä 60%. Huomenna ajan vain työpaikalle ja siellä lataan taas täyteen.

    Verrattuna PHEV-autoon lataamisen tarve on hassua kyllä, pienempi. Kunhan löytää CCS-latureita, niin aikaa ei kulu liikaa kertalataamiseen ja latauskertoja tarvitaan paljon harvemmin kuin PHEV:llä.

    Sähköautolla ajaminen oli tosi mahtava kokemus maantiellä. Varmaankin akkupaketin painon takia ja tietysti hyvän ilmajousitetun alustan ansiosta meno on vakaata ja se kiihtyvyys tekee ohituksista vaivattomia. Tietysti latausmahdollisuudet pitää etukäteen miettiä, mutta ei se mikään iso vaiva ole varsinkaan verrattuna siihen, mitä sähköajosta saa sitten takaisin päin.

    Ihan positiivinen kokemus tämä eka pitkä työreissu sähköllä. Looking forward seuraavaa.....

      1
  • muokattu 29.07.2020 07:14

    @HybridRules kirjoitti:
    PHEV on salakavala juoni, joka johtaa monilla sähköautoriippuvuuteen, jolloin pelkällä polttomoottorilla liikkuvalla autolla ajaminen ei meinaa enää käydä pirtaan mitenkään. PHEV tarjoaa sentään hetkellistä helpotusta, koska bensa-ajon vastapainoksi saa kuitenkin sähköajoa.

    Ymmärrän tuo koukuttavuuden. Vanhassa autossani oli ajotietokone, joka näytti hetkellisen kulutuksen (hyödytön tieto) ja kaikkien ajojen kulutuksen (sekin hyödytön tieto, koska tieto kertyy pitkältä ajalta eli ajotavan muutoksen vaikutus ei näy lukemassa).

    Nykyisessä tietokone näyttää luvut tankkauksesta ja lähdöstä alkaen. Varsinkin jälkimmäinen on kiinnostava ja saa kiinnittämään huomiota ajotapaan, koska vaikutus näkyy heti. Esim. moottoritieltä poistuttaessa ramppeihin rullaamalla menee jopa kilometri nollakulutuksella ja se myös näkyy ko. matkan keskikulutuksessa verrattuna ns. normaaliin ajotapaan, jossa tullaan liki rampin alkuun saakka normaalinopeudella ja sitten jarrulla otetaan vauhti pois. Tietysti muu liikenne pitää rullaamisessa huomioida eli aina tällainen optimointi ei ole mahdollista, mutta siis näin yhtenä esimerkkinä kuitenkin.

    Kun on asettanut määränpään, voi avata keskinäyttöön ikkunan, jonka kummassakin laidassa on pystyviiva ja alareunassa vaakaviiva. Vasemman reunan pystyviivalla näkyy akun varaustaso prosentteina lähtötilanteessa ja oikeassa laidassa laskennallinen varaustaso navigointikohteessa.

    Tunnistaako tuo olosuhteet eli laskeeko se moottoritielle suuremman kulutuksen kuin hitaammalle tielle?

    Sinänsä itse en navigaattoria kaipaa kuin poikkeustapauksissa, joten tuollainen ominaisuus jäisi hyödyttömäksi. Kuten moni muukin nykyautojen kotkotus. Tärkeämpää on ulkomittoihin nähden hyvät tilat, näkyvyys yms. asiat ja toimiva perustekniikka, jolloin se hoitaa työkalun tavoin tehtävänsä eli on väline liikkumistarpeen hoitoon ja itse voi keskittyä olennaiseen. Se on minulle sitä nykymaailman premiumia.

    Auto ottaa nopeusrajoitukset mukaan ja energia-arvio perustuu rajoitusten mukaan ajamiseen. Navia en minäkään tarvitse Suomessa perille löytääkseni (yleensä), mutta tuon energiaseurannan vuoksi sen on pakko olla päällä, siis jos haluaa seurannan. Autossa on Googlemaps ja määränpään asetus on yhtä helppoa kuin puhelimessa. Ei tarvitse osoitetta näppäillä vaan haku menee kuten GoogleMapsissa yleensäkin. Autossa on muuten myös nettiselain keskinäytössä. Apukuski voi vaikka lukea lehtiä netistä ajon aikana tai surffailla muuten netissä. Vähän hidas selain kylläkin ja nettiyhteys tietenkin vaihtelee, mutta kuitenkin. Sitä en tiedä, ottaako energia-arvio huomioon topografian eli mäet, mutta Suomessa niitä ei olekaan niin paljoa, että isoa virhettä tulisi niistä.

  • Juuri tuota tarkoitin kotkotuksilla, joita en kaipaa.

  • @Herbert kirjoitti:
    Juuri tuota tarkoitin kotkotuksilla, joita en kaipaa.

    Samaa mieltä, että en autoa nettiselaimeksi hanki. Kunhan sanoin, että keskinäyttö on PC-tyyppinen. Erilaiset valinnatkin asetuksissa tehdään PC/puhelin-maailmasta tutuin virtuaalisin liukukytkimin. Iso keskinäyttö tuntui ensiksi hassulta, mutta on siinä puolensa. Karttanäkymä on iso, voi tarkastella reittiä helppolukuisena isolta alueelta. Energianäyttö ja radio-ikkuna mahtuvat yhtäaikaa näytölle ja vielä jää karttaakin näkyviin. Peuutuskameran kuva on selkeä ja isokokoinen ja päänäkymän molemmin puolin näkyy sivukameroiden kuva, joka helpottaa peruuttamista yleensä ja erityisesti peräkärryn kanssa, kun varsinainen takakamera jää kärryn taakse katveeseen. Sivukuvista näkee kärryn sivuille. Se on kummallista, että lintuperspektiivikuvaa ei saa vaikka autossa on kameroita useita. Myyjä sanoi, että jenkeissä jo on softassa sellainen mukana ja tulossa olisi tännekin jonkun softapäivityksen mukana. Saas nähdä.

  • muokattu 30.07.2020 23:23

    Tarkka energiankukutuksen seuranta mahdollistaa koko rangen käyttämisen, joten auton tavoille totuttuaan lähtiessä 500 km ennakoidulla rangella ei 450 km ajomatka tuota mitään ongelmia eikä anna aihetta välitankkauksen vuoksi pysähtymiseen.

    Navi ei ole tämän reitin suunnittelun apuna pelkkää bling blingiä, vaan hyödyllinen työkalu. Osoitteen syöttäminen puheohjauksella tai vanhoista kohteista ei vie kuin hetken. Raskaan liikenteen polttoaineenkulutuksen optimoinnissa vakionopeussäädinkin lukee koko ajan karttaa.

    Joo, energianäyttöjuttu ei todellakaan ole bling blingiä, mutta ajattelin Herbertin tarkoittaneen sitä nettiselainta auton keskinäytössä.

    Sähköauton kanssa (opin jo hybridin kanssa asian) pitää (tai kannattaa) ajatella eri tavalla kuin polttiksen kanssa tuo tankkausasia ja pyrkiä lataamaan aina, kun auto on jossain parkissa. Kannattaa pyrkiä lataamaan vähän, mutta usein, jolloin ei joudu odottamaan latautumista pitkään. Kun valitsee taukopaikan niin, että voi samalla kytkeä auton laturiin, ei lataaminen aiheuta mitään vaivaa. Sama juttu kotona tai työpaikalla lataamisen kanssa. Auto on parkissa joka tapauksessa ja silloin kannattaa myös ladata. Polttikseen sopii "tankki melko tyhjäksi ja sitten huoltamolle" -filosofia, mutta sähköautolle sopii paremmin "tilaisuus tekee lataajan" -filosofia.

  • @HybridRules kirjoitti:
    Auto ottaa nopeusrajoitukset mukaan ja energia-arvio perustuu rajoitusten mukaan ajamiseen. Navia en minäkään tarvitse Suomessa perille löytääkseni (yleensä), mutta tuon energiaseurannan vuoksi sen on pakko olla päällä, siis jos haluaa seurannan.

    Saatat jossain vaiheessa huomata, että auton ennuste on yleensä hieman pessimistinen, eli perillä on parisen prosenttia arvioitua enemmän varausta. Ajelen itse yleensä yli rajoitusten ja ennuste osuu siitä huolimatta suht tarkasti oikeaan.

    Energiaseurannan lisäksi toinen syy käyttää navia pidemmillä matkoilla on se, että jos on tarkoitus mennä pikalatailemaan jossain kohtaa ja laitat laturin määränpääksi, niin auto osaa valmistella akun optimilämpötilaan latauksen kannalta. Viimeisimmissä päivityksissä tuli muistaakseni myös 3. osapuolien pikalaturit mukaan, eli ei pelkät Superit. En ole vielä itse tutkinut asiaa tarkemmin.

  • muokattu 31.07.2020 08:22

    Nettiselain on täydellistä blingblingiä, mutta samaan suuntaan menee tuo kulutuslaskurikin. Ehkä tuo on sähköautoiluun liittyvä piirre, mikä on tarpeen, kun toimintasäde on jäänyt vajaaksi ja latausmahdollisuudet on surkeat polttomoottoriautoiluun verrattuna. Sähköautoon päätyvällä on kuitenkin enemmän ymmärrystä tällaiselle "ekosysteemille" kuin minulla.

    Oma ajotietokoneeni näyttää jäljellä olevan matkan, mutta siinä verrataan viimeisten kymmenien kilsojen toteutuneeseen kulutukseen. Tietysti jos tie muuttuu kovasti, jotain se vaikuttaa myös lopulliseen rangeen. Mutta jos kulutus on ollut 4,5 l/100 km ja loppumatkalla se on 5,5 l/100km, kovin suurta merkitystä sillä ei toimintasäteeseen ole eli en ala optimoida tankkauspaikkaa tuon perusteella kymmenen kilometrin tarkkuudella. Ja sen verran pitää kuskilla olla näppituntumaa tilanteeseen, että riittävällä tarkkuudella osaa seuraavan tankkauspaikan arvioida. Vähän sama, kuin päässälaskutaito, ettei olla täysin taskulaskimen varassa. Tosin onhan kaupatkin tehneet taulukoita, jossa kerrotaan, paljonko 10% alennus 100 euron tuottesta vaikuttaa hintaan. Kun tiedän autoni tankkausvälin olevan n. 800 km, jo bensamittarin viisarin asennosta voi seuraavan tankkauksen päätellä.

    Näin minä ainakin asiat koen. Jos minun pitäisi syöttää määränpää ennen ajoon lähtöä, vaikka ilman karttaa sinne osaan ajaa ja kun nykyinen tietokone osaa ilman apuanikin polttoaineen riittävyyden riittävällä tarkkuudella ilmoittaa, kokisin sen täysin turhaksi kotkotukseksi.

    Tekniikan maailma luonnehti aikana, jolloin eurooppalaiset olivat varustelultaan todella karuja, Mitsu Galantia elektroniikkahelvetiksi ja moni allekirjoitti tuon näkemyksen. Taitaa sukupolvi olla vaihtunut, kun nykyään monien mielestä paljon enemmän ja jopa käyttämistä vaativaa elektroniikkaa on ihan ok ja jopa tarpeellista.

  • muokattu 31.07.2020 09:47

    @Herbert kirjoitti:

    Eihän energianäyttöä tarvitse välttämättä käyttää.

    Tiedän yhden heniklön, joka ei ottanut autoonsa autoradiota (silloin, kun se oli valinnaisvaruste), koska hänen mielestään autossa kuului keskustella eikä kuunnella radiota. Ei ajellut juurikaan yksikseen ilmeisesti. Minusta mielekkäämpi vaihtoehto olisi ollut, että on radio, mutta pitää sen suljettuna, kun on keskustelun aika.

    Nykyajan kotkotuksille jokainen vetää oman henkilökohtaisen rajansa. Koko henkilöauto on yksi suuri kotkotus. Kävellen, pyöräillen ja julkisillakin voi hommat hoitaa sen sijaan, että käyttää nykyajan kotkotuksia. Tai hetkinen, nuohan ovat myös kotkotuksia paitsi käveleminen.

  • Jos autossa on järjestelmiä, joita ei käytä, eikö ne silloin ole turhia?

    Jos kulkutarve hoituu jalan, tietusti auto voi olla turha. Nyt ei ole kuitenkaan siitä kyse vaan siitä, että minä pääsen perille helpommin ilman, että kerron autolleni etukäteen määränpäätä

  • Jos käyttää navigaattoria on etuna esimerkiksi se että kun tietää että seuraavaan risteykseen on vain 3 km voi jättää ohituksen tekemättä, ellei sitten erikseen tykkää ohittamisesta. Toinen on se että kun näkee että perille tullaan vaikkapa 34 minuutin päästä tietää että matka ei ole sen pidempi tai lyhyempi. Ei siis tule tunnetta että matka kestää ja kestää, vaan että tuohon aikaan on perillä. Jos en arvostaisi noita pieniä juttuja, en käyttäisi, mutta olen huomannut että käytän lähes aina. Joskus tosin navigaattorissa on karttavirheitä, esim. se luulee että jotkin tiet ovat sorapintaisia ja se välttää niitä. Tai että jossakin olisi läpiajomahdollisuus, vaikka se on estetty yms.

    Liikennetiedotteet on saatavilla joihinkin malleihin, ja ainakin kerran näin vanhalle valtatielle ohjeen mukaan siirryttyäni että tutulla moottoritiereitillä liikenne tosiaan seisoi kolarin takia, ihan kuten navigaattori kertoi.

      1
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit