Maastopyöräilijä meni tekemään virheen koeajaessaan hiilarirunkoisen kapearenkaisen maantiepyörän. Menemisen sietämättömän keveyden aiheuttama WAU-efekti iski heti.
Pidin koko ideaa täysin mahdottomana, kun nuoret aktiivipyöräilijät ehdottivat lähtemään yhteiselle maantielenkille. Mitä tekemistä yli kuusikymppisellä mukamas olisi nuorten kovakuntoisten vetomiesten lenkillä? No, kakkospyörä oli vapaana ja nuoremmat kertoivat tietävänsä kuntoni yhteisten maastopyörälenkkien perusteella ja tuntevansa tämän lajin minua paremmin, joten pitivät hommaa täysin realistisena, jos vain selkä ja kädet kestävät oudon ajoasennon. Vetää ei kuulemma tarvitse, vaan voin peesata aurinkokannella. OK, kokeillaan sitten, mutta tehdään reitti, josta voin keskeyttää tunnin jälkeen muita häiritsemättä.
Vehje oli niin outo, että ajoasennon lisäksi myös vaihteiden käyttö oli alkuun ihan käpellystä. Mutta raskaaseen maasturiin verrattuna alle 10-kiloinen hiilari liikkuu kovalla pinnalla aivan itsestään. Jalat kevyesti polkimilla oikeastaan mitään tekemättä vie pyörää noin 25 km/h. Alkuihmettelyn jälkeen pyysin risteyksettömällä kevyen liikenteen väylän kiitoradalla aluksi 30 km/h nopeutta, joka on selvästi yli minkään aiemmin omin voimin ajamani vehkeen kestävän matkanopeuden.
No eihän siitä mitään tullut, vaan parin kilometrin jälkeen piti pyytää lisää vauhtia ettei tarvitse koko ajan himmailla. Ensimmäisen tunnin ajan joku 35 km/h jatkuvana matkanopeutena tuntui täysin normaalilta. Vetäjä sääti vauhdin tuohon tasaiselle ja sen jälkeen veti ylä- ja alamäet omaan tyyliinsä sitä vastaavalla kadenssilla. On jo riittävän suuri ihme, että ensimmäistä kertaa maantiepyörää ajava pysyy tuollaisessa menossa mukana. Mutta eipä siinä vielä kaikki, vaan se meni vielä helposti, koska treeniloki näyttää kevyttä tunnin vetoa 120 - 130 sykealueella. Siltä se tuntuikin, koska eniten tuollaisella lenkillä väsyvät ranteet kun ei ole tottunut ajamaan satulaa alempana olevalla otteella. Jalat olisivat mielellään jatkaneet helposti toisenkin tunnin, mutta kädet eivät tällaista menoa kestä.
Onkohan tässä game changer, joka pudottaa työmatkan niin lyhyeksi, että voisin moninkertaistaa työmatkapyöräilyni, jota en ole aiemmin viitsinyt tehdä osin tökkivän reitin, osin ajan vuoksi? Kovaa se kyllä menee, mutta ajoasento on sietämätön ja tärinääkin tulee kapeiden suuripaineisten renkaiden kautta niin paljon, että se alkaa vaikuttaa ajoreitteihin.
Tuttavien ja koronakesänä liikkeissä jäljellä olevien muutamien harvojen maantiepyörien koeajojen jälkeen luovuin kaikkein tiukimmasta ajoasennosta ja kapeimmista alle 30 mm maantieajorenkaista. Uusien maantiepyörien hankinnassa puhuttiin 2021 mallien tilaamisesta kuukausien toimitusajalla. Eräässä kotikylän kaupassa oli silti sopivasti jäljellä yksi ainoa juuri minun kokoiseni gravelpyörä. 10 km koeajo farkuissa ja paljain käsin varmisti taulukosta katsotun oikeaksi arvioidun pyörän koon ajoasennon mukavuuden. Yllätyin siitä kuinka lähes maasturin geometrialla rakennettu gravel on rentoa kaupunkihybridiä mukavampi ajaa! Koeajopyörän halvat osasarjat eivät läpäisseet kotona maantiepyöräilyn asiantuntijaraadin hakuseulaa ja osien vaihto ei olisi taloudellisesti kannattavaa, joten nostetaan rimaa. Bikeshopilla oli vielä yksi ainoa kappale paremmin varusteltua viime vuoden mallia varastossa. Sattumoisin se oli juuri koeajamani pyörän geometrialla ja se oli myös täsmälleen minulle oikea koko ja olipa vielä vaaditulla paremmalla osasarjallakin. Tilaus vetämään ja samalla kun kuittaus napsahtaa postilaatikoon, myös myyjän varastosaldo menee nollille. Tätä viimeistä Feltin Broam gravelia oli näköjään säästetty minua varten :-)
Gravel teeskentelee olevansa joka paikan pyörä, mutta maasturiani se ei silti syrjäytä. Pikku pätkä helppoa neulaspolkua ja pitkoksia osoitti, kuinka toivoton härveli tuollainen kapearenkainen täysjäykkä on oikeaan maasturiin verrattuna myös leveällä gravel-renkaalla rengastettuna. Kyllä silläkin voi ajaa maastossa, jos välttämättä haluaa, mutta se ei innosta, koska sopimattomien vehkeiden kanssa fumblaamisen sijaan haen mieluummin teknisiä apuja kuusikymppisen kunnolle ja keskinkertaiselle ajotaidolle. Siksi gravel rengastetaan kompromissitta puhtaasti maantielle ja kapeammat hyvin rullaavat katuslicksit ovat jo tilauksessa.
Polkupyöränkin hankinnasta tulee melko mielenkiintoinen prosessi, kun lähdetään oikeasta suunnasta, eli valitaan haluttu ajoasennon ja ohjauksen geometria ensin. Luulin haluavani maantiepyörän, mutta graveliin päädyin. Monilta osin samat osat, mutta rungon ja ohjausgeometrian mitoitus on kuin maasturista. Itse asiassa monet valmistajat tekevät maastureita uutta kippurasarvistani tiukemmalla ajoasennolla.
Selvä wannabe-pyörä siis, jolla voi hengailla nopeiden polkijoiden seurassa, vaikka maantiepyörän jäykkyys, epämukavuus ja ergonomia eivät omalle kunnolle ja selälle oikein sovellukaan :-)
Maantiepyörä on pitkän evoluution tulos ja leipälajissaan voittamaton. Monilla on epämukavia muistikuvia halpis Helkamoista ja Pösöistä ajoilta, joista pyörät ovat kehittyneet paljon varsinkin ajomukavuuden suhteen. Rungoissa on nykyisin joustoa ja jäykkyyttä oikeissa suunnissa, ohjaustangoissa on monia mukavia vaihtoehtoisia otteita ja renkaan rullaavat hyvin samalla epätasaisuuksia suodattaen.
Mulla on nyt jo useamman vuoden ikäinen pystymmän ajoasennon laadukas puhdas maantiepyörä. Joku gg-malli levyjarruilla ja lokareilla olisi kiva huonoille säille, mutta kun kyseessä on nautiskelulaji, niin ykköspyörä on ja tulee olemaan puhdas maantiepyörä.
Renkaissa kannattaa muistaa, että leveys ei kerro kaikkea. Jo 25-28 millisetkin renkaat suodattavat tärinää hyvin, kunhan ei laita liikaa painetta ja renkaat ovat rakenteeltaan pehmeitä - sisäkumeja unohtamatta. Leveämmistä kevytrakenteisia löytyy vähemmän. Contilla on GP5000, josta löytyy hyvin kevytrakenteinen, hyvin rullaava ja mukava rengas aina 32 millin leveyteen saakka.
Maantiepyörän välitön reagointi on koukuttavaa ja Conti GP5000 on perheen nopeimpien pyörien rengastuksena.
Joudun ikäni vuoksi tinkimään nopeimmasta mahdollisesta paketista gravelin tarjoaman pystymmän ajoasennon avulla ja lisään tässä vaiheessa mukavuutta yli 30 mm rengasleveydellä, koska ainakin ensikokeiluilla mikä tahansa alle 32-millinen tuntui hiilaripyörässäkin jo uhraavan minun makuuni liikaa mukavuutta äärimmäiselle nopeudelle. 32 ja 35 mm tuntuvat minun ympäristössäni jo niin mukavilta että tien pinnan laatu ei määrää iltalenkin reittiä, joten gravelin 40 mm jokapaikan vakiorengastus vaihtuu tubeless slickseihin tuolla mitoituksella.
Ahkerassa käytössä olleen maastopyöräni SRAMin molempiin suuntiin peukulla vaihdettava 1x vaihteisto alkaa loppukesästä tehdä oikean käden ranteeseen selviä hiiriranteen oireita. Syötteen korkeuseroilla vaihteita joutuu vaihtamaan jatkuvasti koko lenkin ajan, mikä rasittaa oikeaa kättä raskaassa maastossa ajettujen kilometrien moninkertaistuttua koronakesänä. Viimeksi yli 40 vuotta sitten kippurasarvista ajettuani olin yllättynyt rennolle geometrialle rakennetun kippurasarvisen gravelin mukavuudesta. Mukavia otteita on useita, ranne tulee luontevaan asentoon helposti ja vaihteiden käyttö harvakseltaan tapahtuu etu- ja keskisormen luontevalla liikeradalla. kuljettajan geometrian (stack, reach, seat post angle) lisäksi myös ohjaukseen vaikuttava geometria on niin rauhallinen, ettei aivastaminen yksi käsi ohjaustangossa keikuta pyörää mukaketterän (=epävakaan) hybridin tavoin.
Hybridipyörä oli minulle selkeä pettymys. Kääntyy ketterästi, mutta joka ruttu ja kuoppa sinkoaa pyörän ties minne ellei sitä tietoisesti paimenna joka hetki. Ajoasento ja kompromissirengastus vie menosta keveyden. Ranteet luontevaan asentoon kääntävää otetta ja vastatuulen voittavaa alaotetta ei ole. Hybridi varmaan toimisi kaupungilla, mutta juurakot ja kivikot hanskaamaan viritetty maasturi rymyää myös routineella noppakivikadulla vielä ketterämmin ja vakaammin, ja missä sallittua, nousee ajoradalta kelville vanteitaan katukiveyksen reunaan kolhimatta.
Näkökulmani on varmasti rajoittunut, mutta juuri nyt en näe käyttöä oikean maasturin ja kippurasarvisen maantiepyorän välillä. "Jack of all trades is the master of none" sanoo britti, eli jokapaikan höylä ei ole oikein minkään lajin mestari. Ja siksi myin jo hybridini pois. Ihan toimiva pyörä se teknisesti oli, mutta olin varmaan väärää kohderyhmää. Minulla on ruutukaavalle sen verran matkaa, että yhden tuulen kaupungissa siirtymäosuuden ajoasento on muutaman korttelin ruutukaavapyöritystä tärkeämpää. Toivottavasti seuraava omistaja löytää sille minua paremman käyttökohteen?
Hiilikuituinen cyclocrossari, voi ajaa talvellakin.
Hieno valinta tuo Felt ja tervetuloa kaltaisekseni sekakäyttäjäksi! Oliko malli 30 vai 40?
Renkaan leveyttä kaventamalla vierintävastus ei yksiselitteisesti alene. Jos tien pinta on karkea, kuten huonokuntoinen asfaltti usein on tai vaihtoehtoisesti ajetaan osa matkasta soralla, n. 35-40 mm rengas voi olla täydellinen kompromissi kaikki ajot mukaanlukien. Riippuu tietysti siitä, missä ajelee. Kapea, alta 30 mm rengas on kevyt ja se voi antaa vaikutelman rullaavuudesta. Mutta meistä jokainen hakee sopivaa kompromissia. Itse ajelin eilen n. 55 km, josta vajaa puolet tuli soratieltä ja siitä vajaa puolet oli karkeapintaista metsäautotietä ja paikoin taas sadeveden lajittamaa pehmeää hiekkaa. Olipa pieni pätkä kahden metsäautotien välissä maastopyöräilyn mittakaavassa helppoa polkuakin. Pudotin 40 mm renkaista paineet alle 3 bariin normaalista asfalttiajon 4 barista ja hyvin ajelu silloin sujui. Olisi ehkä vieläkin alemmilla paineilla voinut ajaa, mutta tällä kertaa mentiin tällä tavoin, kun suurin osa matkasta oli kuitenkin asfalttia.
25-28 mm renkailla en halua ajaa, koska päällysteissa on niin paljon vaurioita ja tuollaisilla renkailla varustetulla pyörällä ajaessa niitä tuntuu olevan tavallistakin enemmän, varsinkin alamäissä, jossa vauhtia kertyy herkästi +40 km/h. Siksi muutama km/h pois keskinopeudesta on minulle ok. Muutama kokeilu varmisti tämän. Jää myös mielekkääksi tuo soratieoptio.
Krossarilla voi tietysti ajaa talvellakin ja niin itsekin teen. Hiilikuiturunkoa siihen ei kuitenkaan tarvita. Ainoastaan 35 mm tai leveämmät nastarenkaat.
Käyräsarvinen pyörä tuntuu usein sellaista kokeilemattoman mielessä vaikealta ajatukselta, mutta allekirjoitan NHB:n kommentin mukavuudesta. Ajoasento nyt vaan on siinä sopiva ja tukee kropan luontaista asentoa. Kun oman pyöräni stack/reach on 1,55, ei milloinkaan ole tullut mieleeni ajoasennon mataluus tms. kilpurimaisuus ongelmana. Eihän se matala olekaan, mutta sivullisen silmään se näyttää "kilpapyörältä". Tietenkään tangon alaotteelta ei tule paljon ajettua, mutta jäykkäkin selkä kyllä sen verran taipuu, että ajaminen sieltäkin onnistuu. Broamin kaltaisella pyörällä voi helposti korona-aikana suosituksi tulleen tavan mukaisesti myös retkeillä kotimaassa. Gravelin hienouksia sekin. Maastossa ajamisesta joskus saa markkinointihenkisistä jutuista optimistisen käsityksen. Satunnaiset polkuosuudet kyllä sillä ajaa, mutta yleisesti ottaen on mielekkäämpää ajella teitä pitkin.
En ole mikään asiantuntija runkomateriaalin osalta, mutta mielestäni hiilikuiturunko täristää vähemmän kuin alumiinirunko ajettaessa muulloin kuin talvella todella epätasaisella asfaltilla. Talvella tietenkin lumi vaimentaa tärinät.
Minun kokemus eri pyöristä on sen verran vajaa, että en osaa yleistää eri runkomateriaalien kovuuksia. Alumiinirungoissakin yleensä on haarukat hiilikuidusta, lisäksi käytössä on teräsrunko. Alumiini on teoriassa kovin, mutta ainakin TM:n testeissä on ollut epämukavia ja vähemmän epämukavia alumiinirunkoja. Uskoisin, että sama pätee muihinkin materiaaleihin. Sekin, että halvimmat hiilikuiturungot painaa saman kuin hyvät alumiinirungot, kertoo ehkä myös jotain tuotekehityksestä.
Paksummilla renkailla runkomateriaalin eron tuntuvat lähinnä massana ja kestävyytenä. Jossakin 40 millisissä renkaissa on jo niin paljon joustoa, ettei rungon jousto enää oikein tunnu.
Maastopyörätesteissäkin on joitain malleja moitittu kovuudesta, joten renkaalla ei voi paikata epäonnistunutta runkoa. Ja jos 40 mm renkaalla olevasta gravelista puhutaan, 4 baria on suunnilleen yhtä kova kuin 25 mm rengas maantiepyörässä 8 bar paineella.
Koeajopyöräksi sattui löytymään tuo juuri minun kokoinen 40, mutta lähinnä jarrut olivat se syy, jonka vuoksi tilasin kuitenkin 30 samalla geometrialla.
Koeajoin graveleita ja maantiepyöriä hiilarina ja metallisena hiilarihaarukalla 25, 32, 35 ja 40 mm leveillä renkailla, pääosin slicksinä tai ainakin lähes. Minulla 32 mm ja 5 bar ovat vielä arvoja, joilla voin ajaa lenkin mihin suuntaan huvittaa, mutta sitä kapemmalla alkaa päällystetynkin tien kunto määrätä reittejä. Yksikäsitteistä paremmuutta en edes lähde arvioimaan, koska data ei riitä ja oletan paremmuuden riippuvan polkijan tavoitteista.
Tämä oli minullekin suurin yllätys. Vaihteiden käyttö etu- ja keskisormella lisää mukavuutta ja vähentää ranteiden rasitusta. En olisi kokeilematta uskonut, että pässinsarvilla voi vähentää ranteiden rasitusta.
Ajaahan sillä vaikka missä, mutta kun tallissa on juuri mieleiseksi konffattu maasturi, minun maantiepyörälleni riittää se maastokelpoisuus, ettei mökiltä lähtiessä tarvitse ensimmäistä 5 km soratien pätkää varten tarvitse viedä pyörää autolla päällystetyn tien ääreen.
Avaatko tätä vähän lisää, en ymmärtänyt? En vaihtanut kiekkoja samaan pyörään, mutta eri pyörillä samallakin tieosuudella kokeiltuna 25 mm @ 6 bar tuntuu täryjyrältä verrattuna 32 mm @ 5 bar tai 40 mm @ 4 bar paineella?
Puusta katsoen tekisi mieli väittää, että sekä isompi rengas että alempi paine vievät molemmat pehmeämpään suuntaan, joten 40 mm @ 4 bar on reilusti pehmeämpi kuin 25 mm @ 8 bar? Miksi siis gravelissa isompi ja pehmeämpi rengas tuntuu yhtä kovalta/pehmeältä kuin maantiepyörän kapea ja korkeapaineinen?
Felt Broam 30 tilannepäivitys:
Yläotteeltaan kapeampi tanko (tallin hylkyvarastosta löydetty) harkinnassa? Ei niinkään painon vaan mukavamman ja virtaviivaisemman yläotteen vuoksi.
Tuon Feltin stemmin kiinnityksen stemmin kulmaa säätävällä väliholkilla olisin jättänyt tekemättä. Stemmi on halpa säätöosa vaihdettavaksi ja niitä saa niin monen näköisiä, että moinen hienosäätö tuntuu vähän turhalta?
Minusta tuo säädettävä stemmin on nerokas, koska rakenne tosiaankin mahdollistaa säädettävyyden toisin kuin joissain halvemmissa hybrideissä käytetty ruuvilukituksella tehtävä säätö. Jos ei tarvitse säätää, mitään haittaa säädettävyydestä ei Feltissä ole.
Iso rengas tietysti tärisee vähemmän, koska ei kierrä jokaisen kuopan pohjan kautta. Mutta jos puhutaan renkaan joustosta, suurempi tilavuus mahdollistaa matalammat paineet. En osaa sitä fysiikan kannalta täsmällisesti selittää, mutta 40 mm renkaaseen ei voi pumpata 8 barin painetta, kuten pienempään renkaaseen. Jos pumppaisi, olisihan jo vanteetkin kovilla. Kai sitä voi yrittää laskea poikkileikkauksen pinta-alasta ja siihen kohdistuvasta paineesta jollain kaavalla. Samasta syystä sama renkaan kovuus saavutetaan isossa renkaassa alemmalla paineella kuin pienessä.
Tuo äskeinen perustuu siis leveyden ja poikkileikkauksen suhteeseen. Jos oletetaan renkaan poikkari pyöreäksi, 25 mm = 491 mm2 ja 40 mm = 1257 mm2. Leveyden suhde on 1,6, mutta pinta-alan suhde 2,6. Ilmatilavuus kasvaa siis leveyttä nopeammin.
Ison renkaan etu on kosketuspinta-alan (ylittää epätasaisuudet vähemmällä etenemissuunnan muutoksella) lisäksi mahdollisuus hyödyntää alempien paineiden avulla ilmatilavuuden joustoa, koska tietty määrä kokoonpuristumista ei tarkoita leveäss renkaassa vanteen kolahtamista yhtä herkästi maahan. Jos ajetaan eri levyisillä renkailla samoilla paineilla, kapean renkaan muodonmuutos on isompi kuin leveän. Riippuu tietysti renkaasta, mutta periaatteessa leveä voi tällöin olla rullaavuudeltaan parempi kuin kapea. Ja kun mukaan tarkasteluun otetaan alustan laatu epätasaisuuksineen, leveän etu korostuu. Toki kapea rengas on kevyempi ja koska se tärisee, voi se silti tuntua nopeammalta.
Täsmennyksesi tekee järkeä. Nopeutta optimoivat kilpakuskitkin ovat lopettaneet renkaan kaventamisen havaittuaan, että karkealla pinnalla kapein ei olekaan enää nopein, koska se rymyää kaikki kolot pohjia myöden. Tuollaisessa tilanteessa hieman isompi ja elastisempi rengas rullaa kevyemmin. Myös tässä käy kuten jarrutusmatkojen ja hidastuvuuksien teoreettisissa laskelmissa, että tien epätasaisuuden ja renkaan elastisuuden vuoksi käytännön mittaukset ylittävät Isaac Newtonin fysiikan lait.
Kaikki tämä tekee järkeä, mutta ihmettelinkin alla siteeraamaani arviotasi:
" jos 40 mm renkaalla olevasta gravelista puhutaan, 4 baria on suunnilleen yhtä kova kuin 25 mm rengas maantiepyörässä 8 bar paineella"
Käsittääkseni isompi rengas pienemmällä paineella ei ole "suunnilleen yhtä kova" vaan PEHMEÄMPI kuin pieni korkeapaineinen? Näiden välistä universaalia paremmuutta ei tietenkään ole olemassakaan, koska paremmuus riippuu käyttötilanteesta ja käyttäjästä. Mutta pehmeys menee mielestäni isommalle renkaalle, eikö niin?
Myös tubeless asennuksella on merkityksensä. Maasturissa tubelessinä voisi käyttää hieman pienempää painetta ilman pinch-puncture riskiä. Ainakin maasturin alhaisilla paineilla tubeless tuntuu elastisemmalta kuin sisurin kanssa, joten itse käytän tubeless edun ajamalla samalla paineella, mutta joustavammalla renkaalla, joka ei niin herkästi pompauta jäykkäperäisen takapyörää juuresta ylös, vaan nielaisee polulla olevan rypyn pehmeästi. Sain siis tubelessillä lisää käyttökelpoista joustoa renkaaseni rullaavuudesta tinkimättä.
Gravelissa homma näyttää hieman toiselta, koska ainakin Panaracer gravelkingin maksimipaine putoaa sisärenkaallisen 5.0 barista tubelessinä 4.0 bariin. 35 - 40 mm renkaassa en tosin ole kokenut tarvettakaan 4 barin ylittämiseen.
Toinen tubelessin etu selkisi jo käytännössä. 20 km kotoa lenkillä huomasin renkaassa pyörivän vaalean läiskän, joka osoittautua nastaksi. Sormi oli jo menossa nyppäämään nastan pois, mutta viime hetkellä järki kielsi-> kiireesti kotiin. Kotona rengas ilmaan, nasta pois ja rengas pyörimään vauhdilla. Vuotavan renkaan sihinä kuuluu selvästi, vaaleaa litkua pursuaa reiästä hetken.
Ja sitten vain paineet kohdilleen ja jatketaan ajamista. Siistiä!
En minäkään siitä mitään haittaa ole kokenut. Stemmien hyvän saatavuuden ja halvan hinnan vuoksi pidin tuota hienosäätöä vain vähän turhana. Kulma tosin sattuu sopimaan omille käsilleni niin hyvin, että vaikka pyörän mukana toimitettu suora hylsy olikin tarkoitus vaihtaa paikalleen saman tien, niin vaihtamatta tuo on toistaiseksi jäänyt.
Maasturin suhteen annoin periksi ja myönsin tappioni. Konan Big Honzon 35 mm über-over-size tanko on dead end, johon sopivia stemmejä ja tankoja ei ole juuri tarjolla. Tai on, mutta ovat kaikki käytännössä lähes samanlaisia. Annoin periksi ja vaihdoin normaalin oversize 31.8 stemmin, jolloin rise oli vapaasti valittavissa, samoin ohjaustangon kulma taaksepäin kun halusin lisätä backsweepiä SRAM-ranteen kivistystä lieventääkseni.
Hylsyn voi laittaa myös toisinpäin eli yhdessä hylsyssä on kaksi kulmaa.
Tuo renkaan kovuus on siis väärä termi. Pitäisi kai puhua muodonmuutoksen määrästä, kun pidetään ajoalusta ja kuskin paino vakiona. Leveämpi rengas siis on tavallaan kantavampi samoilla paineilla kuin kapea, kun puhutaan muodonmuutoksesta eli renkaan joustosta. Koska leveä rengas ei jousta samoilla paineilla enempää kuin kapea, tärinän baimennus perustuu pinta-alaan. Mutta toki leveä antaa mahdollisuuden ajaa alemmilla paineilla, joten sitten alkaa joustavuuttakin löytyä.
Tuo vertailu juontanee juurensa siitä, että leveämpi rengas pienemmillä paineilla joustaa saman verran kuin kapeampi rengas sopivasti korkeammilla paineilla. Kapean renkaan kapea kosketuspinta vaatii enemmän painetta ja/tai renkaan jouston tuomaa kosketuspinta-alaa kantaakseen saman kuin kuin leveämpi rengas.
Painoerosta päätellen sisäkumittomat renkaasi ovat selkeästi laadukkaammat kuin sisäkumilliset. Paremmat renkaat tuovat mukavuutta olipa sisuria tai ei. Paksut sisäkumit heikentävät mukavuutta, mutta ohuimmat butyylit tai lateksit kestävät kyllä vertailun sisurittomiin toteutuksiin. Itse tykkään käyttää ohuimpia butyylejä. Ne ovat suhteellisen tiiviitä, keveitä, hyvin rullaavia ja pehmeitä. Rengasrikon sattuessa simppeli klassinen paikkarasia tekee renkaasta taas uuden veroisen, eikä kotona tarvitse parsia korjausta. Muutaman euron paikkarasialla pärjää vuosia.
En kehtaa edes kaataa koko punnittua painoeroa renkaan laadun piikkiin, koska se vertailu olisi epäreilu. Alkuperäinen rengas on gravelin 40 mm leveä ensiasennusrengas ja tilalle tuli mittausten mukaan yksi keveimmin asfaltilla pyörivistä slickseistä alkuperäistä kapeampana, joten ero leveämpään sisärenkaalliseen yleisrenkaaseen pitääkin olla suuri. Tämä mittaamani ero ei tosiaan edusta sisärenkaattoman painon säästöä saman renkaan sisärenkaalliseen versioon laadukkaalla kevyellä tuubilla.
Hienompia sisärenkaita en ole edes kokeillut, enkä amatöörinä edes erota maantiekäytössä suurilla paineilla sisärenkaallista ja sisärenkaatonta. Paino ja kuvio varmaan ratkaisevat yhtä paljon kuin mahdollisen tuubin olemassaolo?
Maasturia varten jouduin hankkimaan tarkkuuspainemittarin plussakokoon siirtyessäni, koska pulleamman renkaan paineen muutokset vaikuttavat ajettavuuteen merkittävästi. Tai ehkä vain opin ajamaan maasturia vasta tuolla plussakoolla havaitakseni ne erot? Jos saan oman pyöräni sokkotestiin vuorotellen 0.1 bar alipaineisena ja saman verran ylipaineisena, niin väittäisin kyllä reissusta palatessani tietäväni kummalla olen ajanut. Kun renkaan on tarkoituskin joustaa merkittävästi, silloin mielestäni tubeless kyllä erottuu edukseen elastisuudellaan. Ero tuntuu lähinnä siinä, kuinka jäykkäperäinen painuu samoilla paineilla rouheaa juurakkoa vähemmällä pomppimisella. Tämä havaintoni saattaa tosin pohjata osin siihenkin, että kevyenä kuskina ajan hieman suosituspaineiden alapuolella. Valmistajan suositus 27.5x3.0" plussakoon renkaalleni on 1.0 - 2.4 bar ja käytän todellisuudessa 0.75 edessä ja 0.85 takana, eli lähes läskärin maastopaineita. Nämä paineet ovat siis jo tuubillisena kalibroidut enkä ole käyttänyt tubelessia pystyäkseni alentamaan rengaspainetta pinch-puncture riskistä vapaana, vaan saadakseni samalla paineella pehmeämmän käytöksen vanteita kolhimatta.
Tuohon selvästi alle valmistajan suosituksen olevaan erittäin mukavaan ja vaikeassa maastossa nopeaan painesuositukseen saattaisi vaikuttaa jotain jos näkisin hidastuskuvan renkaastani nopeassa kaarteessa isoilla G-voimilla luiston rajalla tai kevyessä luistossa? Mutta kun en ole nähnyt kuinka lähellä BURP-efektiä todellisuudessa käyn, en ole havainnut mitään käytännön ongelmaa. Minulla on aina tämä sama säätöjuttu kaikissa urheiluvälineissä, kun vehkeet pitää säätää aikamiehen mittaiselle 65-kiloiselle heinäkepille, joka mahtuisi heinäseipään taakse piiloon, ellei korvat jäisi näkyviin.
Pystyn siis havaitsemaan ajettavuuden paranemisen tubelessillä vain maasturissani. Katupyörässä eduksi jää mahdollisuus nypätä nasta pois renkaasta ja jatkaa ajamista. Isomman haaverin varalla on maasturista totuttuun tapaan varatuubi, kourallinen nippusiteitä ja rengasraudat satulalaukussa. Ja nyt myös läpiakselin päähän sopiva kuusiokoloavain, jonka hoksasin lisätä vasta jälkeenpäin
Tubelessta en ole kokeillut, mutta sisärenkaiden uusimisen yhteydessä olen ottanut käyttöön kevyempiä versioita. Myös rengaskokoon olen kiinnittänyt huomiota siten, että eri kokoisten sisärenkaiden valikoimaa olen saanut vähennettyä. Perheen valikoimasta tulee muuten aika laaja. Esim. löytyi sekä 32, että 40 mm renkaaseen sopiva koko. Useimmilla merkeillä tuo on ikävä rajatapaus, jossa pitäisi olla omat molempiin.
Yllättävästi painoeroja sisärenkaistakin löytyy ja oletettavasti tuo painoero on suoraan verrannollinen kylkien joustoon ja vierintävastukseen.
Ulkorenkaan kuvion perusteella voi olla vaikea vierintäominaisuuksista mitään päätellä. Nappula on teoriassa huono, mutta käytännössä voi olla päinvastoin. Nappularenkaan pinta on nappuloiden välissä ohut eli kulutuspinta on notkea ja siten rullaava. Toisaalta taas sileämpi rengas, jossa on vain ohuita uria, lamelleja tms. kulutuspinnan välisiä juttuja, on todennäköisesti huono. Siinä kulutuspinta on yleensä kauttaaltaan paksumpi kuin nappularenkaassa, joten tällainen kulutuspinta on myös jäykkä eli huonosti rullaava.
Oma lukunsa on tietysti maantiepyörän 23-28 mm sliksit, joissa kulutuspinta on kauttaaltaan ohut, mutta vaatimaton on myös niiden kestävyys.
Ei kai noissa kulutuspinnan kestävyys ole mitenkään vaatimaton. Kyljissä ei ole mitään suojaa, mutta eipä noilla renkailla muutenkaan oikein karkealla soralla ja maastossa ajella.
Kaikki on suhteellista. Minusta kulutuspinnaltaan ohut eli n. 1,5-2 mm rengas, jota ajetaan n. 6-8 barin paineilla, on arka tien pinnassa oleville teräville esineille, kuten sepelin murusille.
Minulla pyöräni renkaan kulutuspinnan paksuus on vajaat 5 mm.
Terävät sirut kairaavat kyllä itsensä läpi paksummastakin kumikerroksesta. Olennaisempaa on se miten helposti kivensirut tarttuvat kumiin kiinni.
Turhaan kai sitten tehdään maantiekäyttöön 5 mm pistosuojattuja renkaita.
Nyt tämäkin on sitten kokeiltu, kun tarkka painemittari jäi myöhemmin mökille saapuvan auton kyytiin ja tein ensimmäisen maastolenkin maantiepyörän 1 -11 bar skaalalla mittaavan pumpulla ja perinteisesti peukun ja etusormen välissä rengasta puristellen asetetuin rengaspainein.
Pyörä kulki "Pytkyn pyrähdyksen" juurakkoisella reitillä poikkeuksellisen mukavasti ja pehmeästi, mutta pakotti ajamaan korostetun rauhallisesti vannekosketusten välttämiseksi. Myös pitkoksilla vetely tuntui korostuneen, vaikka alipaineen erottaminen tällä tavoin olisikin epävarmempi vedonlyönnin kohde? Lenkin jälkeen tehty mittaus osoitti 0.1 ja 0.15 barin vajauksen normaalisti käyttämääni paineeseen verrattuna.
En kerro tätä elvistelläkseni erottaessani noin pienen eron pyörän ajotuntumassa, vaan päinvastoin varoittaakseni plussakoon maasturia ajavia hyvinkin pienen eron vaikutuksesta plus-renkaan käytökseen. Kannattaa asettaa rengaspaineensa tarkasti ja kokeilla tarkalla haarukoinnilla mikä sopii omiin ajoihin.
Meillä on kolme erilaista polkupyöräkäyttöön tehtyä mittarillista rengaspumppua, mutta ainakaan meidän valikoimassa yhdenkään maantiepyörän paineskaalalle suunnitellun pumpun mittaustarkkuus ei riitä maasturin 1 bar ja jopa sen alle olevissa lukemissa.
En tiedä, enkö vain osannut ajaa 29'eria, vai eikö sen rengas ollut yhtä tarkka paineistaan, kun siinä "vähän yli yksi" tuntui aina sopivalta ja vasta plussakoko ostatti tuon 0.05 bar tarkkuudella max 3 bar mittaavan tarkan mittarin?
Eli onko maantierenkailla tässä suhteessa selviä eroja? Tuntuu kuin tuo Panaracer nostaisi mukaansa törkyä ja kiviä tiestä enemmän kuin aiemmin asfaltilla ajamani pyörät? Välillä tuntuu kiviä kilisevän runkoon ja haarukoihin lähes maasturityyliin, jossa karkea nappularengas nostaa käpyjä lokasuojan ja renkaan väliin pyörimään kunnes käpy osaa loksun toisesta päästä ulos.
Erot ovat hyvin selviä. Silloin ku etsin sopiva rengasta itselleni, niin alla oli vähän aikaa Vittoriat, joiden kanssa renkaanpaikkaustaidot kehittyivät varsin hyviksi. Kuppi meni nurin siinä vaiheessa, kun eräänä aamuna 18 kilometrin työmatkalla rengas puhkesi kahdesti. Sitten alle tuli Michelinit, jotka kuivalla toimivat ihan hyvin, mutta sateella ajetun lenkin jälkeen sai kaivella sirut pois kumeista. Seuraavkaksi alle tuli Contin GP 4000:t, joilla tuota ongelmaa ei oikeistaan ollut.
Ohjaustanko vaihtoon, tallin hyllyltä löytyneistä parhaiten klassista kaarta noudattava modernin V-tyylisen tilalle. -16g pois painoero on merkityksetön kapeamman yläotteen ja klassisemman ja miellyttävämmän alaotteen rinnalla, enkä edes punninnut teippejä. Sivuvaikutuksena uusi teippaus on vähemmän muovisen ja limaisen tuntuinen. Oikein mukava.
Olen aiemmin pitänyt maantiekypärää vähän keinotekoisena "tarpeena", mutta visiirillä varustetun hankin itsekin. Ikävä ajaa, kun arat silmät vetistävät niin, että kyyneleet valuvat pitkin poskia koko lenkin ajan. Lisäbonuksena itikoita napsahtelee iltalenkillä poskiin, vaan eipä mene silmiin.
Kun vauhdit usein nousevat moponopeuksiin ja ylikin, niin jotain suojaa silmien edessä on kyllä syytä olla ilmavirran, hyttysten ja sateen vuoksi. Itse käytän nyt epämuodikkaasti kirkkaita suojalaseja. Ovat halpoja, eivätkä sangattomina haittaa näkökenttää pää alhaalla ajettaessa. Visiikypärä on vielä kokeilematta. Kypärän aerodynamiikalla ei ole mulle vauhdin puolesta niin ole väliä, mutta korvien poimiman tuulen suhinan minimointi kiinnostaa kyllä.
Ikääntymisen oireita kai, kun ennen en ajolaseja kaivannut, mutta nykyään on epämukavaa ajaa ilman. En tarvitse edes mopovauhteja, jotta alkaa viima silmissä tuntua. Ja vaikka hyönteiskadosta nykyään puhutaan, ennen ne osasivat pysyä poissa silmistäni. Enää eivät jäljellä olevat osaa, vaikka lipallisella kypärällä ajan. Ennen ei kypärää ollut ollenkaan.
Suhina on yllättävän yleinen ongelma. Itse sain sitä hillittyä, kun säädin kypärän hihnat uudestaan.
Kirkkaaseen visiiriin päädyin itsekin. Urheilulasit vahvuuksilla olisi saanut visiirikypärää hieman halvemmallakin, mutta halusin erottaa kypärän ja lasit toisistaan. Eri keleihin niitä ajolaseja pitäisi olla kirkkaat ja tummat ja ikänäön vuoksi varifocuksia jo vuosia käyttänyt menettäisi lähinäön. Ja silmälasien vaihtuessa myös ajolasit menisivät uusiksi. Nyt kypärän ja silmälasien elinkaaret ovat erillään toisistaan ja kirkkaan visiirin alle voi valita ehjän näkökentän joko kirkkaana tai tummana.
Ainakin yksi hyvä malli katosi, kun valmistajat virtaviivaistavat mallistoaan aika-ajokypärien suuntaan eikä virtaviivaruukun sisään mahdu silmälaseja. Giron mainio Air Attack korvautui Vanquishilla, joka on mahdottoman mukavan ja turvallisen tuntuinen, mutta silmälaseja sen visiirin sisään ei mahdu.