Cambridgen yliopiston tutkimus: Autotehtaan päätuote saattaakin olla jäte, eivätkä autot – Autoteoll

10 kommenttia

Aika karua

Cambridgen yliopiston tutkimus: Autotehtaan päätuote saattaakin olla jäte, eivätkä autot – Autoteollisuudessa ongelma tunnetaan, mutta se jää kilpailun jalkoihin

Vaivoin ilmastoteko. Teslan ensimmäisessä gigatehtaassa Kiinassa Shanghaissa tämän viikon tiistaina. Tehdas tuottaa 500 000 autoa vuodessa.

Materiaalitutkija leikittelee, että autotehtaiden päätuote on jäte eivätkä autot.

Auton tuotannossa syntyy jätettä yhtä paljon kuin itse auto painaa, joskus jopa enemmän. Toiset autonvalmistajat tuottavat jätettä enemmän, toiset vähemmän.

Näin kertoi Cambridgen yliopiston insinööri- ja ympäristötieteiden professori Julian Allwood Berliinissä pidetyssä EIT-raaka-aineseminaarissa. Allwoodin mukaan autonvalmistajat eivät juuri ilahdu, kun hän on kertonut niille, että tehtaiden päätuote taitaakin olla jäte eivätkä autot.

GTK:n Kiertotalouden ratkaisut -yksikön päällikön Jouko Niemisen mukaan jätettä syntyy pakostakin esimerkiksi, kun moottorin tai alustan osia tehdään sorvaamalla tai valamalla, mutta esimerkiksi 3d-printtauksen hyödyntäminen auttaa vähentämään jätettä.

Allwood tarkoittaa kaikkea autonvalmistuksen tuotantojätettä. Tutkijoiden mukaan epäselvää on, miksi esimerkiksi metallijätettä syntyy niin paljon. Asiaa on vasta alettu tutkia viime vuosina.

Auto koostuu 300 metallilevystä
Cambridgen tutkimuksen mukaan auto koostuu 300 metallilevystä, joiden leikkaamisesta ja muokkauksesta syntyy väkisin jätettä. Metallijätettä syntyy keskimäärin lähes 300 kiloa per auto.

Esimerkiksi tutkitun auton sivupaneelin tekemiseen tarvitusta metallikappaleesta päätyi ovimateriaaliksi lopulta 32 prosenttia, mutta ikkunallisesta autonkatosta kuitenkin 57 prosenttia ja etuoven ulkokuoresta 68 prosenttia.

Yksi suuri syy materiaalihukkaan on monimutkaistuva design ja auton levyosien geometria. Ongelma tunnetaan autoteollisuudessa, mutta ongelma jää toiseksi, kun auton designia halutaan parantaa kilpailusyistä Cambridgen tekemän tutkimuksen mukaan.

Monetkaan autotehtaat eivät ole tutkijoiden mukaan pyrkineet etsimään parasta toimintatapaa ongelman ratkaisemiksi.

Materiaalihukkaa kannattaisi vähentää muun muassa ilmastosyistä. Terästeollisuuden tuotannosta 12 prosenttia ja alumiinituotannosta 30 prosenttia päätyy autoteollisuuden käyttöön. Terästeollisuus on taas yksi suurista kasvihuonekaasujen päästäjistä maailmanlaajuisesti.

Allwoodin mukaan helpoin tapa vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä olisi tehdä yksinkertaisesti pienempiä autoja. Raaka-ainetarve pienenisi, samoin syntynyt jäte vähenisi. Kevyemmät autot kuluttaisivat polttoainettakin vähemmän.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/97e62ca6-5018-4452-a913-2fd4e2bb1d4c?ref=ampparit:2c78

  • @Topi27 kirjoitti:

    Sitten kun autot on pienennetty suhteessa nykyisiin autoihin, voidaan todeta, että autoja edelleen pienentämällä saataisiin päästöjä vähennettyä. Fiksuimmat oivaltavat jo, että tehokkaimmin autojen valmistuksen päästöjä pienennettäisiin lopettamalla autojen valmistus.

    Maapallon eläimille ja muulle luonnolle olisi parasta, kun ihminen lopetettaisiin kaikkine hömpötyksineen. Eli aletaanko soveltaa Linkola-vainaan ajatuksia käytäntöön? Silloin maailma pelastuu kaikkein varmimmin.

  • muokattu 30.11.2020 01:23

    "Allwoodin mukaan autonvalmistajat eivät juuri ilahdu, kun hän on kertonut niille, että tehtaiden päätuote taitaakin olla jäte eivätkä autot."

    Jäte olisi kai autotehtaiden päätuote siinä vaiheessa, kun tehtaat tienaavat enemmän myymällä jätettä, kuin autoja. Ei taida toteutua vielä tänään?

  • Kuinkahan olennainen asia tuollainen "metallijäte" oikeastaan on? Se kun on helposti kierrätettävissä, ja voisi olettaa että se on autotehtaan jäljiltä vieläpä varsin puhdasta, samalla linjalla kun ei leikkuuvaiheessa käsitellä esim. alumiinia ja terästä sekaisin.

  • @HybridRules kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:
    Aika karua

    Cambridgen yliopiston tutkimus: Autotehtaan päätuote saattaakin olla jäte, eivätkä autot – Autoteollisuudessa ongelma tunnetaan, mutta se jää kilpailun jalkoihin

    Vaivoin ilmastoteko. Teslan ensimmäisessä gigatehtaassa Kiinassa Shanghaissa tämän viikon tiistaina. Tehdas tuottaa 500 000 autoa vuodessa.

    Materiaalitutkija leikittelee, että autotehtaiden päätuote on jäte eivätkä autot.

    Auton tuotannossa syntyy jätettä yhtä paljon kuin itse auto painaa, joskus jopa enemmän. Toiset autonvalmistajat tuottavat jätettä enemmän, toiset vähemmän.

    Näin kertoi Cambridgen yliopiston insinööri- ja ympäristötieteiden professori Julian Allwood Berliinissä pidetyssä EIT-raaka-aineseminaarissa. Allwoodin mukaan autonvalmistajat eivät juuri ilahdu, kun hän on kertonut niille, että tehtaiden päätuote taitaakin olla jäte eivätkä autot.

    GTK:n Kiertotalouden ratkaisut -yksikön päällikön Jouko Niemisen mukaan jätettä syntyy pakostakin esimerkiksi, kun moottorin tai alustan osia tehdään sorvaamalla tai valamalla, mutta esimerkiksi 3d-printtauksen hyödyntäminen auttaa vähentämään jätettä.

    Allwood tarkoittaa kaikkea autonvalmistuksen tuotantojätettä. Tutkijoiden mukaan epäselvää on, miksi esimerkiksi metallijätettä syntyy niin paljon. Asiaa on vasta alettu tutkia viime vuosina.

    Auto koostuu 300 metallilevystä
    Cambridgen tutkimuksen mukaan auto koostuu 300 metallilevystä, joiden leikkaamisesta ja muokkauksesta syntyy väkisin jätettä. Metallijätettä syntyy keskimäärin lähes 300 kiloa per auto.

    Esimerkiksi tutkitun auton sivupaneelin tekemiseen tarvitusta metallikappaleesta päätyi ovimateriaaliksi lopulta 32 prosenttia, mutta ikkunallisesta autonkatosta kuitenkin 57 prosenttia ja etuoven ulkokuoresta 68 prosenttia.

    Yksi suuri syy materiaalihukkaan on monimutkaistuva design ja auton levyosien geometria. Ongelma tunnetaan autoteollisuudessa, mutta ongelma jää toiseksi, kun auton designia halutaan parantaa kilpailusyistä Cambridgen tekemän tutkimuksen mukaan.

    Monetkaan autotehtaat eivät ole tutkijoiden mukaan pyrkineet etsimään parasta toimintatapaa ongelman ratkaisemiksi.

    Materiaalihukkaa kannattaisi vähentää muun muassa ilmastosyistä. Terästeollisuuden tuotannosta 12 prosenttia ja alumiinituotannosta 30 prosenttia päätyy autoteollisuuden käyttöön. Terästeollisuus on taas yksi suurista kasvihuonekaasujen päästäjistä maailmanlaajuisesti.

    Allwoodin mukaan helpoin tapa vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä olisi tehdä yksinkertaisesti pienempiä autoja. Raaka-ainetarve pienenisi, samoin syntynyt jäte vähenisi. Kevyemmät autot kuluttaisivat polttoainettakin vähemmän.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/97e62ca6-5018-4452-a913-2fd4e2bb1d4c?ref=ampparit:2c78

    Sitten kun autot on pienennetty suhteessa nykyisiin autoihin, voidaan todeta, että autoja edelleen pienentämällä saataisiin päästöjä vähennettyä. Fiksuimmat oivaltavat jo, että tehokkaimmin autojen valmistuksen päästöjä pienennettäisiin lopettamalla autojen valmistus.

    Maapallon eläimille ja muulle luonnolle olisi parasta, kun ihminen lopetettaisiin kaikkine hömpötyksineen. Eli aletaanko soveltaa Linkola-vainaan ajatuksia käytäntöön? Silloin maailma pelastuu kaikkein varmimmin.

    Voisiko tässä löytyä joku välimuoto maksimaalisen kulutusjuhlan ja ihmisten lopettamisen väliltä? Josko vaikka ihmiset pyrkisivät kuluttamaan vähemmän?

  • NHBNHB
    muokattu 30.11.2020 06:16

    @M880 kirjoitti:
    Kuinkahan olennainen asia tuollainen "metallijäte" oikeastaan on? Se kun on helposti kierrätettävissä, ja voisi olettaa että se on autotehtaan jäljiltä vieläpä varsin puhdasta, samalla linjalla kun ei leikkuuvaiheessa käsitellä esim. alumiinia ja terästä sekaisin.

    Onhan se selvä, että kun pelti tulee levyinä ja siitä leikellään kaikenlaisia muotoja ja aukkoja sisältäviä palasia, niin hukkapaloja tulee. Jos vain puolet päätyy autoksi, niin kyllähän siitä tulee tavallaan ylimääräisiä päästöjä. Hukkapalojen metalli pitää kuskailla molempiin suuntiin, sulattaa ja kalanteroida.

  • @NHB kirjoitti:

    Toki toki, mutta "jäte" kuulostaa minun korvaani kaatopaikkatavaralta, kun taas tuollainen helposti kierrätettävä materiaali ei aiheuta (juurikaan) materiaalihukkaa. Varmasti noihinkin kannattaa kiinnittää huomiota, ja toki 3D-tulostuksella on mahdollista päästä parempaan materiaali käyttöön kuin cnc-koneistamalla.

  • Eihän tuo tavatonta ole. Kun tuotetaan leipäviljaa, tulee korsia ym. paljon enemmän ja kun lihaa, niin lantaa tulee paljon enemmän. Kun tuotetaan kultaa tai mitä tahansa kaivostuotetta, niin kiveä tulee paljon enemmän. Siltikään kultakaivosta ei kutsuta kivikaivokseksi.

  • NHBNHB
    muokattu 30.11.2020 13:56

    @M880 kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Kuinkahan olennainen asia tuollainen "metallijäte" oikeastaan on? Se kun on helposti kierrätettävissä, ja voisi olettaa että se on autotehtaan jäljiltä vieläpä varsin puhdasta, samalla linjalla kun ei leikkuuvaiheessa käsitellä esim. alumiinia ja terästä sekaisin.

    Onhan se selvä, että kun pelti tulee levyinä ja siitä leikellään kaikenlaisia muotoja ja aukkoja sisältäviä palasia, niin hukkapaloja tulee. Jos vain puolet päätyy autoksi, niin kyllähän siitä tulee tavallaan ylimääräisiä päästöjä. Hukkapalojen metalli pitää kuskailla molempiin suuntiin, sulattaa ja kalanteroida.

    Toki toki, mutta "jäte" kuulostaa minun korvaani kaatopaikkatavaralta, kun taas tuollainen helposti kierrätettävä materiaali ei aiheuta (juurikaan) materiaalihukkaa. Varmasti noihinkin kannattaa kiinnittää huomiota, ja toki 3D-tulostuksella on mahdollista päästä parempaan materiaali käyttöön kuin cnc-koneistamalla.

    Tuossa jutussa vähän särähti korvaan tuo 3D-tulostuksen ehdottelu tavaksi vähentää jätettä. 3D-tulostus on toki tehokas tapa käyttää materiaalia, mutta hidas ja kallis valmistustapa suuriin sarjoihin. Halamuaisinpa nähdä, että millä hinnalla jotku jutussa mainitut koripaneelit voitaisiin tulostaa. Voisin kuvitella, ettei perinteinen pellistä prässääminen välttämättä ole enegiankäytönkään suhteen välttämättä kovin huono tässä vertailussa, kun otetaan huomioon materiaalin valmistus ja valmistusprosessi huomioon.

    Joo, en minä koripaneeleita tarkoittanutkaan, ei niitäkään CNCllä tehdä. Ilmaisin itseni epätarkasti. Tulostus voi sopia kappaleisiin jotka nyt tehdään "sorvaamalla / poraamalla" materiaalia pois, mikä väistämättä rajoittaa rakennetta.

  • NHBNHB
    muokattu 30.11.2020 16:55

    Koripaneelit otin aiheeksi suoraan tuosta uutisesta, jossa keskityttiin valmistuksen materiaalin hukkaan ja ehdolteltiin tulostusta lääkkeeksi.

    Mielenkkiintoista nähdä, mihin tulostusta aletaan käyttämään. Koneistusta sillä tuskin voi korvata, koska koneistetuilta kohteilta vaaditaan suurata tarkkuutta. Jotain valettuja osia voisi teknisesti tehdä vallan mainiosti tulostamalla, mutta sitten hinta ja aika lienevät haasteita.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit