Kiertoliittymässä ajaminen

72 kommenttia
«13

Uusimmassa TM numerossa oli pari kommenttia liittyen näihin kiertoliittymiin. Toisaalta vilkun käytöstä ja sitten tämä "oikaisemisen" laillisuus. Aika harva kiertoliittymä tuntuu olevan sujuvasti ajettavaa mallia, ja jokainen on vähän erilainen viritelmä samasta aiheesta. Aika lysti noita lienee kuorma-autolla tai rekalla ajella. Mutta vaikka itse tunnustan käyttäväni vilkkua 99 prosenttisesti oikein, niin ymmärrän kyllä, että monelle etenkin vanhemmalle kuljettajalle saattaa tuottaa hankaluuksi vilkun käyttämisen ja ratin kääntämisen yhdellä kädellä yhdistäminen, jos siinä vielä muita autoja tulee ja menee.

No sitten tuo oikaiseminen. Jos se tosiaan on ihan laillista, niin vesittää kyllä aika tehokkaasti sen tavoitteen, että kiertoliittymässä yhdistyisi sujuva mutta kohtuuvauhtinen toiminta. Tutut liittymät, joissa tietää, ettei ole raunakorotuksia, ajellaan hiljentämättä todella reipasta 50-60 km/h vauhtia läpi. Siinä on aika mukavaa yrittää sovittaa itsensä mukaan, jos on joutunut ensin pysähtymään.

  • muokattu 01.01.2021 23:19

    Tuo lehti on vielä lukematta, mutta ympyrän toimivuuteen löytyy yleensä hyvä lääke: Nopeus. Jos vilkuttaminen ja ohjaaminen tuntuu vaikealta, ajaa liian lujaa. Varsinkin poistuvien autojen osalta saa suojatiellä olla korostuneen varovainen, nin heikosti autoilijat ehtivät riittäväksi kokemiaan kaarrenopeuksia tavoitellessaan jalankulkijoita havaita.

  • Kun nyt edes opittaisi oikeaoppinen ympyrän keskipisteeseen päin vilkuttaminen useampikaistaisissa ympyröissä, ettei vietäisi turhaan tilaa ulkokehältä, jota ei itse tarvita.

    Joo, tiedän, ei kuulu suomalaiseen ohjeistukseen ja siinä se vika onkin.

  • muokattu 04.01.2021 21:12

    No miksi tuollaista pitäisi oppia sitten? Maassa maan tavalla, eikö?

  • muokattu 05.01.2021 13:32

    Ei, vaan maan tavalla vain silloin kun maan tapa on toimiva eikä ainoastaan ikiaikainen muinaisjäänne ajalta jota ei enää ole.

    Liikenneympyrään tehdään useampia kaistoja vain liikennemäärän vuoksi. Silloin kun liikennemäärä vaatii ympyrään enemmän kuin yhden kaistan, on itsekästä käyttää enemmän kaistoja kuin oikeasti tarvitsee. Ympyrässä vaihtuvan vilkun puuttuminen tekee juuri tällaisen turhan kaistavarauksen estäen muita käyttämästä sitä kaistaa, jota ei itse tarvitse.

    Ellei vilkkaan tieosuuden isoa liikenneympyrää osata käyttää oikein, se ympyrä ruuhkautuu aivan tarpeettomasti. Myös törmäysriski kasvaa, elleivät kuljettajat kerro mitä aikovat seuraavaksi tehdä.

  • muokattu 05.01.2021 15:49

    Kerro vielä miten tuo liittyi tähän: "oikeaoppinen ympyrän keskipisteeseen päin vilkuttaminen useampikaistaisissa ympyröissä". Se ei lue missään, sitä ei Suomessa kait opeteta, käytetä jne. Ts. se on "tämän maan tapa", mikä siinä on siis ns. oikeaoppista täkäläisittäin?

    Aihehan ei ole uusi sinun kirjoittamanasi, mutta kävitkös jos tekemässä asianomaisille viranomaisille ehdotuksen, jota eivät ole tajunneet edes viime kesäkuun lakimuutoksiin sisällyttää? Jospa jo seuraavaan hokaisivat?

  • Suuntamerkin näyttäminen

    Liikenneympyrään saapuvien ajoneuvojen ei tarvitse näyttää suuntamerkkiä. Ympyrästä poistuvien ajoneuvojen sen sijaan on aina näytettävä suuntamerkki oikealle. Isommissa liikenneympyröissä voi olla kaksi ajokaistaa, jolloin kaistaa vaihdettaessa on näytettävä suuntamerkki.

  • Ihan normaaleissa "pienissä ympyröissä" auttaisi jo paljon, jos ne, jotka poistuvat ensimmäisestä oikealle, laittaisivat vilkun oikealle jo ennen ympyrään ajamista. Mutta ei, kun on opetettu vilkuttamaan ympyrästä poistuttaessa. Ja sekin jää tekemättä.

      6
  • Eipä liikenneympyrässä ajamisessa sen enempää ongelmia ole kuin muuallakaan. Ne, jotka eivät käytä poistuttaessa vilkkua eivät käytä muuallakaan. Ilmeisesti kyse on ihan vain tyhmyydestä - ei ymmärretä, mikä merkitys on sillä että muut näkevät mitä autoilija aikoo seuraavaksi tehdä. Toinen vaihtoehto voisi olla kiusanteko muille. Kaksikaistaiset "turbo"-liikenneympyrät tosin tuntuvat olevan joillekin ylitsepääsemättömän vaikeita.

  • muokattu 06.01.2021 11:49

    Unohtumattomin kiertoliittymäkokemus minulla on Pariisin riemukaaren ympärillä oleva muistaakseni 5-kaistainen ympyrä.

    Miten sääntöjen mukaan pitää ajaa, jos ulointa kaistaa saa jatkaa tai kääntyä pois ympyrästä ja toiseksi uloimmalta kaistalta saa myös kääntyä, ja sisemmältä kaistaa menevä haluaa poistua, mutta ulointa kaistaa menevä jatkaa kääntymättä? Sisemmälle kaistalle jää helposti "pussiin".

    Yksikaistainen ympyrä on hyvä ja helppo ajaa, mutta monikaistainen voi olla kinkkinen elleivät eri kaistat selkeästi johda eri ulosmenoihin.

    Edit: vai olikohan peräti 8 kaistaa riemukaaren ympärillä, en muista enää?

  • @HybridRules kirjoitti:
    Unohtumattomin kiertoliittymäkokemus minulla on Pariisin riemukaaren ympärillä oleva muistaakseni 5-kaistainen ympyrä.

    Miten sääntöjen mukaan pitää ajaa, jos ulointa kaistaa saa jatkaa tai kääntyä pois ympyrästä ja toiseksi uloimmalta kaistalta saa myös kääntyä, ja sisemmältä kaistaa menevä haluaa poistua, mutta ulointa kaistaa menevä jatkaa kääntymättä? Sisemmälle kaistalle jää helposti "pussiin".

    Yksikaistaine ympyrä on hyvä ja helppo ajaa, mutta monikaistainen voi olla kinkkinen elleivät eri kaistat selkeästi johda eri ulosmenoihin.

    Saatan olla väärässäkin, mutta mielestäni Tukholman seudullakin on ympyröitä joissa uloimmaista kaistaa saa jatkaa, vaikka toiseksi uloimmaisesta saa kääntyä pois. Liikennemäärät ovat toki jotain ihan muuta kuin Pariisissa, joten kyllä noista yleensä selvisi säikähdyksellä, tai jopa ilman.

  • Vakioreiteille osuvassa ympyrässä on päinvastainen ongelma; sisimmältä kaistalta ei saa poistua, mutta jatkuvasti joku ääliö yrittää ampaista sieltä exitiin välittämättä siitä, onko ulommalla kaistalla joku.

    Tämä tekee myös liittymisestä hankalaa, kun et uskalla liittyä ulommalle kaistalle, vaikka se olisi vapaa, koska sisemmältä kaistalta voi milloin tahansa ampaista joku kylkeen.

  • muokattu 06.01.2021 14:38

    @M880 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Unohtumattomin kiertoliittymäkokemus minulla on Pariisin riemukaaren ympärillä oleva muistaakseni 5-kaistainen ympyrä.

    Miten sääntöjen mukaan pitää ajaa, jos ulointa kaistaa saa jatkaa tai kääntyä pois ympyrästä ja toiseksi uloimmalta kaistalta saa myös kääntyä, ja sisemmältä kaistaa menevä haluaa poistua, mutta ulointa kaistaa menevä jatkaa kääntymättä? Sisemmälle kaistalle jää helposti "pussiin".

    Yksikaistaine ympyrä on hyvä ja helppo ajaa, mutta monikaistainen voi olla kinkkinen elleivät eri kaistat selkeästi johda eri ulosmenoihin.

    Saatan olla väärässäkin, mutta mielestäni Tukholman seudullakin on ympyröitä joissa uloimmaista kaistaa saa jatkaa, vaikka toiseksi uloimmaisesta saa kääntyä pois. Liikennemäärät ovat toki jotain ihan muuta kuin Pariisissa, joten kyllä noista yleensä selvisi säikähdyksellä, tai jopa ilman.

    On niitä Suomessakin, Esim. Vaajakosken ympyrässä, kun tulee E4 etelästä ja kääntyy Jkylän suuntaan.

    Edit. Vai onko sittenkään, en olekaan ihan varma....

  • @HybridRules kirjoitti:

    On niitä Suomessakin, Esim. Vaajakosken ympyrässä, kun tulee E4 etelästä ja kääntyy Jkylän suuntaan.

    Edit. Vai onko sittenkään, en olekaan ihan varma....

    https://www.google.fi/maps/@62.2465817,25.8729279,3a,75y,146.51h,79.18t/data=!3m6!1e1!3m4!1szBbnBmRTLei0CM40TWxyRg!2e0!7i13312!8i6656

  • @_Quu kirjoitti:

    Katselin vain kännykällä, mutta ei tuossa ehkä ollut sellaista tilannetta?

    Tässä ehkä on, jos ympyrästä haluaa kääntyä Danderydin suuntaan? Liikennessäännöt voivat toki sanoa siitä jotain, en tiedä, mutta kaistamerkinnät eivät ole selkeitä, ja molemmilta kaistoilta tuollaisissa ympyröissä kyllä käytännössä poistuttiin.

    Sollentunan kunta, Tukholma

    https://maps.app.goo.gl/dDkp7DHjsaeeAbjXA

  • @HybridRules kirjoitti:
    Unohtumattomin kiertoliittymäkokemus minulla on Pariisin riemukaaren ympärillä oleva muistaakseni 5-kaistainen ympyrä.

    Tuo on mielenkiintoinen jäänne, nykyään ainakin Britit ratkaisevat vastaavat erittäin suuren liikennemäärän risteykset useamman liikenneympyrän yhdistelmällä, joissa rinnakkain olevien kaistojen määrän vähentäminen parantaa throughputtia:

    Miten sääntöjen mukaan pitää ajaa, jos ulointa kaistaa saa jatkaa tai kääntyä pois ympyrästä ja toiseksi uloimmalta kaistalta saa myös kääntyä, ja sisemmältä kaistaa menevä haluaa poistua, mutta ulointa kaistaa menevä jatkaa kääntymättä? Sisemmälle kaistalle jää helposti "pussiin".

    Kumppanin kieltämä vilkun käyttöhän ratkaisee tämän tilanteen, koska ulkokehää ympyrässä jatkava TIETENKIN vilkuttaa ympyrän sisälle päin ilmaisten jatkavansa.

    Uusimmassa TM:ssa käsiteltiin ympyrässä ohittamista. Tämä monikaistainen ympyrä on erittäin luonnollinen ja turvallinen ohituspaikka silloin kun tukkoisella tiellä tavoittaa hitaamman. Monikaistaisesta ympyrästä muualta kuin uloimmalta kehältä poistuminen edellyttää, että myös poistuvassa liittymässä on riittävä määrä kaistoja käytettävissä, ettei sisäkaistalta poistuvan tarvitse leikata ulkokehältä mahdollisesti poistuvan eteen. Sisäkaistalta on helppo poistua kun ajaa ulkokaistaa nopeammin, jolloin kaikki muut ovat vastaantulijoita. Nopeassa ympyrässä (jota Riemukaari ei tosin ole ruuhka-aikaan) on poistuessaan varsin helppoa pelata itsensä joko ulkokehän liikenteen aukon kohdalle tai ulkokehällä juuri sisältä ulos päin vilkkunsa vaihtaneen rinnalle.

    Yksikaistainen ympyrä on hyvä ja helppo ajaa, mutta monikaistainen voi olla kinkkinen elleivät eri kaistat selkeästi johda eri ulosmenoihin.

    Tuo on selkeä edellytys monen kaistan ympyrälle, koska muuten sisäkaistan lisäämisen hyöty jää hyvin marginaaliseksi. Britit usein leventävät vain yhden kaistan suuntaansa tarjoavien teiden vilkkaat ympyrät kaksikaistaisiksi ympyrän molemmin puolin. Näin pääsee hitaammasta ohitse ympyrässä ja myös poistumaan kahta rinnakkain vaikka tie pian ympyrän jälkeen kapeneekin uudelleen.

  • @M880 kirjoitti:

    @_Quu kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    On niitä Suomessakin, Esim. Vaajakosken ympyrässä, kun tulee E4 etelästä ja kääntyy Jkylän suuntaan.

    Edit. Vai onko sittenkään, en olekaan ihan varma....

    https://www.google.fi/maps/@62.2465817,25.8729279,3a,75y,146.51h,79.18t/data=!3m6!1e1!3m4!1szBbnBmRTLei0CM40TWxyRg!2e0!7i13312!8i6656

    Katselin vain kännykällä, mutta ei tuossa ehkä ollut sellaista tilannetta?

    Tässä ehkä on, jos ympyrästä haluaa kääntyä Danderydin suuntaan? Liikennessäännöt voivat toki sanoa siitä jotain, en tiedä, mutta kaistamerkinnät eivät ole selkeitä, ja molemmilta kaistoilta tuollaisissa ympyröissä kyllä käytännössä poistuttiin.

    Sollentunan kunta, Tukholma

    https://maps.app.goo.gl/dDkp7DHjsaeeAbjXA

    Joo, Vaajakoskella ei ole sitä tilannetta, mutta olen sellaisissa ympyröissä ajanut, jos en Suomessa niin ulkomailla. Pitää paremmalla ajalla tutkia karttaa. Vaajakosken ympyrässä taitaa väistämisvelvollisuus olla uloimman kaistan menijällä, jos aikoo mennä Vaajakosken keskustan suunnalta E4 etelän suuntaan, koska sisempi kaista menee sekä Jkylän keskustaan ja E4 etelän suuntaan Quun postaamassa googlen näkymässä. Vai miten on?

  • muokattu 06.01.2021 16:30

    @Kumppani kirjoitti:
    Kerro vielä miten tuo liittyi tähän: "oikeaoppinen ympyrän keskipisteeseen päin vilkuttaminen useampikaistaisissa ympyröissä". Se ei lue missään, sitä ei Suomessa kait opeteta, käytetä jne. Ts. se on "tämän maan tapa", mikä siinä on siis ns. oikeaoppista täkäläisittäin?

    Ei mikään ja siinä se vika onkin, eli siis suomalainen maan tapa on huono.

    Jos tarkoitit sanoa, että ei pidä moittia huonojen ohjeiden ja lakien noudattajia, olet tietenkin aivan oikeassa. Tarkoitukseni ei ollutkaan syyllistää huonoa suomalaista tapaa noudattavia kuljettajia, vaan sen huonon tavan ohjeistamisesta vastuullisia. Kuten näet, täkäläinen maan tapa ei toimi monikaistaisissa ympyröissä:

    @Ruuhkamies kirjoitti:
    Vakioreiteille osuvassa ympyrässä on päinvastainen ongelma; sisimmältä kaistalta ei saa poistua, mutta jatkuvasti joku ääliö yrittää ampaista sieltä exitiin välittämättä siitä, onko ulommalla kaistalla joku.

    Tämä tekee myös liittymisestä hankalaa, kun et uskalla liittyä ulommalle kaistalle, vaikka se olisi vapaa, koska sisemmältä kaistalta voi milloin tahansa ampaista joku kylkeen.

    Tämän epävarmuuden lisäksi, tai oikeastaan sen vuoksi, monikaistaisten liikenneympyröiden kapasiteetti jää selvästi alle sen mitä se voisi olla, jos ympyröissä ajettaisiin sujuvia ja toiset huomioon ottavia käytäntöjä noudattaen.

    Kumppanin vihje vaihtaa typerä ohjeistus on asiaa, joten kertokaas kenelle minun kannattaisi aiheesta lobata käytännössä toimivaksi havaitun ohjeistuksen jakamiseen myös Suomessa?

    Jos käsitykseni siitä, että ympyrässä sisään päin vilkuttaminen ei ole Suomessakaan kiellettyä on oikea, silloin ei tarvita lakimuutosta Brittiläiseen käytäntöön siirtymiseksi? Näin ollen minun ei tarvitse tällä kertaa puhua ympäri lain säätäjiä, vaan riittäisi jos vakuuttaisin vaikkapa Liikenneturvan ja autokoulujen opetusmateriaaleista vastaavat?

    Liikenneturvan löydän itsekin, mutta onko uusien kuljettajien opetuksen suuntaan yhteyksiä ristiretken aloittamiseksi?

    Näihin monen kaistan umpyröihin nimittäin liikenneympyröiden luvatussa maassa on yksinkertainen ohje:

    • 180 asteeseen saakka kaistan valinta on vapaa
    • alle 180 astetta pysyy ulkokaistalla
    • yli 180 astetta menee sisäkaistalle
    • ympyrää kiertäessä vilkku sisään päin poistumista edeltävään liittymään saakka
    • HETI poistumista edeltävän liittymän kohdalla vilkku ulospäin

    Tämä periaate toimii, vaikka Suomea pienemmällä maapläntillä on kymmenkertainen liikennemäärä.

  • muokattu 06.01.2021 17:09

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    Vakioreiteille osuvassa ympyrässä on päinvastainen ongelma; sisimmältä kaistalta ei saa poistua, mutta jatkuvasti joku ääliö yrittää ampaista sieltä exitiin välittämättä siitä, onko ulommalla kaistalla joku

    Tuo kuulostaa pahasti siltä, ettei sisäkaistalle kannata ajaa, jos aikoo kotiinsa tai töihin päästä. Ei saa siis poistua. Siellä sitä pyörii varmaan nytkin autoja orpona....

    ....kun et uskalla liittyä ulommalle kaistalle, vaikka se olisi vapaa, koska sisemmältä kaistalta voi milloin tahansa ampaista joku kylkeen

    Mikä tuossa on liioitteluprosentti?

  • muokattu 06.01.2021 17:08

    @740GLE

    Kumppanin kieltämä vilkun käyttöhän ratkaisee tämän tilanteen

    Missä minä niin kirjoitinkaan?

    siis suomalainen maan tapa on huono

    Noin helppoa se oli kakaista ilman mutkikkaita selityksiä.

    Jos tarkoitit sanoa, että ei pidä moittia huonojen ohjeiden ja lakien noudattajia, olet tietenkin aivan oikeassa. Tarkoitukseni ei ollutkaan syyllistää huonoa suomalaista tapaa noudattavia kuljettajia, vaan sen huonon tavan ohjeistamisesta vastuullisia. Kuten näet, täkäläinen maan tapa ei toimi monikaistaisissa ympyröissä.

    Mitäköhän nuo vastuulliset mahtaisivat sanoa asiasta virallisesti?

    Tämän (Ruuhkamiehen viittaaman) epävarmuuden lisäksi, tai oikeastaan sen vuoksi, monikaistaisten liikenneympyröiden kapasiteetti jää selvästi alle sen mitä se voisi olla, jos ympyröissä ajettaisiin sujuvia ja toiset huomioon ottavia käytäntöjä noudattaen

    No eikös tilanne nyt ihan aikuisten oikeasti ole se, että ihan kuten muuallakin "liikenteen epäkohdissa", niin nyt kirjoitat vain yksittäisistä poikkeuksista, jossa noin ei olisi Suomessa. Pitäisikö siis uskoa, ettei lontoossa kukaan koskaan ikinä aja niin, ettei olekaan sujuva tai ota toisia huomioon?

    Jos käsitykseni siitä, että ympyrässä sisään päin vilkuttaminen ei ole Suomessakaan kiellettyä on oikea, silloin ei tarvita lakimuutosta Brittiläiseen käytäntöön siirtymiseksi? Näin ollen minun ei tarvitse tällä kertaa puhua ympäri lain säätäjiä, vaan riittäisi jos vakuuttaisin vaikkapa Liikenneturvan ja autokoulujen opetusmateriaaleista vastaavat?

    Niin, miten noita liikennesääntöjä, joita voitaneen laiksi tulkita, tässä kohtaa nyt käsitellään? Tulkitaan, että jos ei ole kielletty niin on sallittu tms?

    vihje vaihtaa typerä ohjeistus on asiaa, joten kertokaas kenelle minun kannattaisi aiheesta lobata käytännössä toimivaksi havaitun ohjeistuksen jakamiseen myös Suomessa? Liikenneturvan löydän itsekin, mutta onko uusien kuljettajien opetuksen suuntaan yhteyksiä ristiretken aloittamiseksi?

    Ehkä sinun kannattaa kysyä liikenneopettajilta, onko heillä valtuudet lähteä tuollaisia käytäntöjä neuvomaan? Kerro ihmeessä, mitä vastaavat!

    Näihin monen kaistan umpyröihin nimittäin liikenneympyröiden luvatussa maassa on yksinkertainen ohje: 180 asteeseen saakka kaistan valinta on vapaa, alle 180 astetta pysyy ulkokaistalla, yli 180 astetta menee sisäkaistalle ympyrää kiertäessä vilkku sisään päin poistumista edeltävään liittymään saakka, HETI poistumista edeltävän liittymän kohdalla vilkku ulospäin

    Noita asteita vastannee navigaattorikommentit: "poistu ensimmäisestä liittymästä", "poistu toisesta liittymästä" jne. Suomessa ohje on: vilkuta ulospäin kun olet poistumassa ympyrästä, tai ko. suuntaan kun olet vaihtamassa kaistaa. Eikö tuota voi sanoa oikeasti yksinkertaiseksi?

    Miten käytäntöjen toimivuudet sitten mitataan, koska kuskien ymmärrys- ja kokemustasot sitä ei kerro edes luvatussa maassa? Perinteisesti onnettomuuksien määrällä, vai miten?

    Tämä periaate toimii, vaikka Suomea pienemmällä maapläntillä on kymmenkertainen liikennemäärä

    Ei kait se maan koko, eikä liikenteen määrä, vaan se, minkä verran siellä on useampikaistaisia ympyröitä verrattuna Suomeen (= 2+ kaistaa)

  • muokattu 07.01.2021 01:41

    @Kumppani kirjoitti:
    @Ruuhkamies kirjoitti:

    Vakioreiteille osuvassa ympyrässä on päinvastainen ongelma; sisimmältä kaistalta ei saa poistua, mutta jatkuvasti joku ääliö yrittää ampaista sieltä exitiin välittämättä siitä, onko ulommalla kaistalla joku

    Tuo kuulostaa pahasti siltä, ettei sisäkaistalle kannata ajaa, jos aikoo kotiinsa tai töihin päästä. Ei saa siis poistua. Siellä sitä pyörii varmaan nytkin autoja orpona....

    Kun odottaa aikansa, sisempi kaistaa muuttuu ulommaksi, kun ulompi kaista johtaa (ja loppuu) exitiin. Tämän vuoksi on tärkeää valita jo ympyrään tullessa oikea kaista, koska sitä ajamalla päädyt luontaisesti oikealle exitille.

    ....kun et uskalla liittyä ulommalle kaistalle, vaikka se olisi vapaa, koska sisemmältä kaistalta voi milloin tahansa ampaista joku kylkeen

    Mikä tuossa on liioitteluprosentti?

    0%. Olen nähnyt tuossa niin paljon vaaratilanteita, että luotto muiden toimintaan on mennyt täysin. Lukuisia kertoja joku on yrittänyt ajaa minun tai jonkun muun päälle huomattuaan olevansa väärällä kaistalla (joko haluaa poistua sisäkaistalta, tai jatkaa ympyrässä pyörimistä, vaikka on pois johtavalla kaistalla). Eikä näissä mitään, jos ihmiset toimisivat ennakoitavasti vilkkua käyttäen ja sivuilleen katsellen, mutta kun monella menee sipuli täysin jumiin ja kaistoilta säntäillään toiselle kuin peura ajovaloissa.

  • @Ruuhkamies kirjoitti:
    Eikä näissä mitään, jos ihmiset toimisivat ennakoitavasti vilkkua käyttäen ja sivuilleen katsellen, mutta kun monella menee sipuli täysin jumiin ja kaistoilta säntäillään toiselle kuin peura ajovaloissa.

    Suurin vaikeus useampikaistaisissa liikenneympyröissä Suomessa taitaakin olla se monille mahdoton ajatus, että pitäisi opetella käyttämään vilkkua.

    Eikö kukaan tiedä, mikä instanssi ohjeistaa autokoulujen opetuksen sisällön? Voisin yrittää myydä hyväksi havaitun menetelmän nyt ensi alkuun sinne luottaen siihen, että jo ehkä seuraava sukupolvi sarvikuonojen maassa oppisi ihmisten tavoille.

  • muokattu 07.01.2021 14:07

    @740GLE

    Suurin vaikeus useampikaistaisissa liikenneympyröissä Suomessa taitaakin olla se monille mahdoton ajatus, että pitäisi opetella käyttämään vilkkua

    Vilkun käytön vaikeudet ei rajoitu tietenkään vain liikenneympyrään, on sitten 1 tai "useampikaistaiseen". Kyllä se on tiedetty. (2-kaistaisessa olen Suomessa ajanut, missä päin on 3 tai useampikaistainen sitten?)

    Mutta laajemmin ajatellen, johtuuko sujuvuus ja toisten huomioiminen siitä, että säännöt on "huonot", vai kuten tuossakin kerrot, niitä ei vain noudateta, jolloin molemmat lakkaavat olemasta jollakin vaihtelevalla tasolla, oli paikka liikenteessä mikä hyvänsä: suora tie, risteys, ympyrä jne.

    Senkin takia hämmentää kun nostetaan tikun nokkaan jokin yksittäinen liikenteen suorituspaikka, tai toiminto, koska sujuvuutta saa ja muut tulee huomioitua ihan sillä että sanoo "noudattakaa niitä saakelin liikennesääntöjä", vai mitä?

  • muokattu 07.01.2021 14:09

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    0% (liioittelua). Olen nähnyt tuossa niin paljon vaaratilanteita, että luotto muiden toimintaan on mennyt täysin. Lukuisia kertoja joku on yrittänyt ajaa minun tai jonkun muun päälle huomattuaan olevansa väärällä kaistalla (joko haluaa poistua sisäkaistalta, tai jatkaa ympyrässä pyörimistä, vaikka on pois johtavalla kaistalla

    Hemmetin huono tuuri, täytyy sanoa. Itse en muista kyllä milloin viimeksi olisin moista joutunut todistamaan.

  • muokattu 07.01.2021 14:54

    @Kumppani kirjoitti:
    @740GLE

    Suurin vaikeus useampikaistaisissa liikenneympyröissä Suomessa taitaakin olla se monille mahdoton ajatus, että pitäisi opetella käyttämään vilkkua

    Vilkun käytön vaikeudet ei rajoitu tietenkään vain liikenneympyrään

    Eivät rajoitukaan. Mutta vilkun käyttö on aivan olennainen osa monikaistaisenn ympyrän ratkaisua.

    Juuri siksi suomalaisautoilijoilla on muita suurempi kynnys oppia ensin se perusvalmius käyttää vilkkua ennen kuin pystyvät edes aloittamaan liikenneympyrässä ajamisen opinnot. Sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta joidenkin ennakkoluulottomien yksilöiden oma-aloitteisuus ei riitä, vaan tarvitaan lauamasuoja, jonka nojalla voi keskimäärin luottaa myös muiden toimintaan.

    Mutta laajemmin ajatellen, johtuuko sujuvuus ja toisten huomioiminen siitä, että säännöt on "huonot", vai kuten tuossakin kerrot, niitä ei vain noudateta, jolloin molemmat lakkaavat olemasta jollakin vaihtelevalla tasolla, oli paikka liikenteessä mikä hyvänsä: suora tie, risteys, ympyrä jne.

    Liikenneympyrän osalta en sysäisi vastuuta kuljettajille, koska suomalainen ohjeistus on tosiaankin huono. Me vain (laumana) noudatamme ohjeistusta, jota ei ole suunniteltu monikaistaisiin ympyröihin.

    Luulisin, että olemme päässeet tänne saakka asiaa sen kummemmin miettimättä, koska monikaistaiset ympyrät ovat niin harvinaisia, että yksi ja toinen muistaa ne Suomen kartalla. Minä tiedän kolme, Limingassa 8- ja 4-tien risteyksessä, Vaajakoskella Jyväskylän alapuolella ja Helsingissä, olikohan Mannerheimintien pohjoispäässä?

    Senkin takia hämmentää kun nostetaan tikun nokkaan jokin yksittäinen liikenteen suorituspaikka, tai toiminto, koska sujuvuutta saa ja muut tulee huomioitua ihan sillä että sanoo "noudattakaa niitä saakelin liikennesääntöjä", vai mitä?

    Nyt ei ole onneksi kyse kuolemankolareista, koska liikenneympyrä vähentää vakavia törmäyksiä alentamalla kaikkien osallisten nopeuksia.

    Mutta vuodesta toiseen Liikenneturvan ja vakuutusyhtiöiden tilastoissa toistuvat hyvin saman tyyppiset toisiaan vastaavat kolaritilanteet. Siksi tyypillisiä kolareita analysoimalla pystyy kartuttamaan itselleen kirjastoa vakioproseduureista, joilla parantaa omia mahdollisuuksiaan pysytellä ajoneuvon pirstaleiden sironta-alueen ulkopuolella.

    Ei siinäkään näköjään salettiin pääse. Oma viimeisin vakuutusyhtiön laskuun korjattu peltikolarini on etelästä päin lähestyttäessä sitä Vaajakosken monikaistaista ympyrää edeltävä. Väistin ympyrässä ajavaa ja takaani tuleva katsoi asiakseen pysähtyä takapuskurini kohdalle. Episodi päättyi EAK istunnoksi, kun kävi ilmi että peräänajaja oli niin kuutamolla, että ei edes törmäyksen jälkeen tiennyt mitä oli tapahtunut vaan arveli ensin jonkun muun törmänneen hänen päälleen. Karkea havaintovirhe siis. Hänellä oli muodikkaan korkea ajoneuvo josta on helpompaa jättää muut näkemättä, ajoneuvon paikka ajoradalla oli suunnilleen niin väärin kuin liikenteenjakajan oikealla puolella pysytellen voi olla. Ilmeisesti vähän suurpiirteinen suhtatuminen väistämisvelvollisuuteen tai itsensä ajaminen kohtaan, jossa ei nähnyt minua lainkaan täydensivät hyvän valmiuden ajaa minun päälleni. Tuo liikenneympyrä ei ole edes monikaistainen, vaikka raskaan liikenteen vuoksi erittäin tilava onkin.

    Eihän tätä varmaksi voi tietää, mutta vastaan tulevan meidän edestämme kääntyneen vasen vilkku olisi saattanut pelastaa, koska se olisi tehnyt myös takaa tulleelle täysin selväksi, että meidän liikennesuuntamme joutuu pysähtymään väistääkseen ympyrässä edestämme kääntyvää?

    Tässä on sekä turvallisuus- että sujuvuuskysymys. Sujuvuus paranee, kun tietoisesti ilmaistaan milloin kaveri voi käyttää sitä kaistaa, jota ympyrässä jo oleva ei aio tarvita. Turvallisuus paranee lähinnä poistuttaessa, kun ei tarvitse arpoa Ruuhkamiehen esiin tuomia ongelmia.

    Vilkkuun ei tietenkään voi aina Englannissakaan luottaa, onhan sielläkin oman elämänsä Boris Johnsonit. Mutta totuttua koodia noudattaen puolelta toiselle suuntaa vaihtava vilkku on erittäin selkeä indikaatio siitä, kuski tietää mitä on tekemässä seuraavaksi ja siihen uskallan kyllä luottaa. Brittiohje on tällainen ja kuvat kertovat asian varsin hyvin:

    https://www.highwaycodeuk.co.uk/roundabouts.html

    Tottumattomalle tuo mini-roundabout eli keskelle X-risteystä maalattu metrinen valkoinen pallo on etenkin pimeässä melkoinen ansa. Joissain paikoissa vain tiehen stop-viivan sijasta maalatut väistämisvelvollisuuskolmiot ilmaisevat väistämisvelvollisuuden, eikä niitä näe ennen kuin sitä valkoista palloakaan. Teknisesti se on silti liikenneympyrä, joka VAIHTAA VÄISTÄMISVELVOLLISUUDEN käännyttäessä. Eli ilman valkoista palloa kaistan ylitse toisen edestä kääntyvä väistää. Valkoisen mini-roundabout pallon kera suoraan ajava väistää. Tätä pidän vaarallisena ratkaisuna etenkin Suomen ilmastossa, joten ihan kaikkea ei kannata Briteiltä kopioida.

  • muokattu 07.01.2021 15:15

    @740 GLE kirjoitti:

    Liikenneympyrän osalta en sysäisi vastuuta kuljettajille, koska suomalainen ohjeistus on tosiaankin huono. Me vain (laumana) noudatamme ohjeistusta, jota ei ole suunniteltu monikaistaisiin ympyröihin.

    Ohjeistus on täysin ymmärrettävä, kaistaa vaihdettaessa vilkutetaan tapahtuu se ympyrässä tai ilman ympyrää

  • muokattu 07.01.2021 17:53

    @740 GLE kirjoitti:

    ...vilkun käyttö on aivan olennainen osa monikaistaisenn ympyrän ratkaisua. Juuri siksi suomalaisautoilijoilla on muita suurempi kynnys oppia ensin se perusvalmius käyttää vilkkua ennen kuin pystyvät edes aloittamaan liikenneympyrässä ajamisen opinnot.

    Miten niin "juuri siksi"? Mitä sillä tarkoitat, jokin kumma syy/seuraus-suhdeko?

    Sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta joidenkin ennakkoluulottomien yksilöiden oma-aloitteisuus ei riitä, vaan tarvitaan lauamasuoja, jonka nojalla voi keskimäärin luottaa myös muiden toimintaan.

    Niin, jos nyt taas aikuisten oikeasti mietitään, niin kummin päin tilanne oikeasti on: vain harvat vilkuttavat, tai vain harvat eivät vilkuta. Ja tässä kannattaa miettiä kirjoittaako värittääkseen kommenttiaan vai jostakin muusta syystä.

    Liikenneympyrän osalta en sysäisi vastuuta kuljettajille, koska suomalainen ohjeistus on tosiaankin huono. Me vain (laumana) noudatamme ohjeistusta, jota ei ole suunniteltu monikaistaisiin ympyröihin.

    Kyllä kuljettajilla on vastuu sääntöjen noudattamisesta. Etenkin kun tuolla edellä olet moittimassa sen puutteesta juurikin sujuvuuden ja toisten huomioimisen heikkenemisen.

    Toisin sanoen ohjeistuksia ja sääntöjä Suomessakin noudattamalla homma olisi vähintään hyvällä tasolla pelkästään. Sinun pitäisi nyt päättää tavallaan mitä olet ajamassa/edistämässä.

    monikaistaiset ympyrät ovat niin harvinaisia, että yksi ja toinen muistaa ne Suomen kartalla. Minä tiedän kolme, Limingassa 8- ja 4-tien risteyksessä, Vaajakoskella Jyväskylän alapuolella ja Helsingissä, olikohan Mannerheimintien pohjoispäässä?

    Manskun pohjoispäässä en ainakaan tunnista. Niin, ovatko esimerkit 2- vai kuinkamonikaistaisia, se jäi vähän auki.

    Nyt ei ole onneksi kyse kuolemankolareista, koska liikenneympyrä vähentää vakavia törmäyksiä alentamalla kaikkien osallisten nopeuksia.

    ....ja muitakin sääntöjä noudattamalla ja muut huomioimalla liikenne sujuvoituisi entisestään jo nyt. Oltiin ympyrässä tai ei.

    Mutta vuodesta toiseen Liikenneturvan ja vakuutusyhtiöiden tilastoissa toistuvat hyvin saman tyyppiset toisiaan vastaavat kolaritilanteet.

    Minkä verran niihin liittyy säännöistä piittaamattomuus? Tai etenkin se, että "säännöt olisivat huonot", vaikkapa liikenneympyröissä?

    Tässä on sekä turvallisuus- että sujuvuuskysymys. Sujuvuus paranee, kun tietoisesti ilmaistaan milloin kaveri voi käyttää sitä kaistaa, jota ympyrässä jo oleva ei aio tarvita. Turvallisuus paranee lähinnä poistuttaessa, kun ei tarvitse arpoa Ruuhkamiehen esiin tuomia ongelmia.

    Onko se oikeasti ongelma sääntöjen kannalta, kun hän esittää ihmettelyjänsä käytännössä vain siitä, että ei vilkuteta, tai oteta toisia huomioon. Sellaista ei voi leimata mihinkään tietyyppiin erityisesti, vain ehkä liikennekulttuurin yhdeksi ilmentymäksi.

    Vilkkuun ei tietenkään voi aina Englannissakaan luottaa, onhan sielläkin oman elämänsä Boris Johnsonit. Mutta totuttua koodia noudattaen puolelta toiselle suuntaa vaihtava vilkku on erittäin selkeä indikaatio siitä, kuski tietää mitä on tekemässä seuraavaksi ja siihen uskallan kyllä luottaa.

    Edelleen kerrot vain että "vilkuttajaan voi luottaa". Sitähän se olisi Suomessakin, mutta mitä tekemistä sillä on ympyräsääntöjen kanssa? Rautalankana: jos suomalainen ei vaan tarpeeksi piittaa vilkuttelusta, niin mitä siihen auttaa, tai miten siihen liittyy brittien ympyräsäännöt?

    Suomalainen ei ehkä ymmärrä vilkkujen merkitystä, mutta en minä tekisi suoraa johtopäätöstä sinun tavallasi asiayhteyksistä liikenneympyrään. Noin yleisellä tasolla liikennekäyttäytymisessä paremminkin voi olla samaa mieltä, että parantamisen varaa on. Eikä vain ympyröissä.

  • Mitä mieltä olisitte siitä, että yleisimpiin käytössä olevien taajamien liikenneympyröihin laitettaisiin (selvällä isolla merkillä) 20 km/h rajoitus?

  • @Kumppani kirjoitti:
    @Ruuhkamies kirjoitti:

    0% (liioittelua). Olen nähnyt tuossa niin paljon vaaratilanteita, että luotto muiden toimintaan on mennyt täysin. Lukuisia kertoja joku on yrittänyt ajaa minun tai jonkun muun päälle huomattuaan olevansa väärällä kaistalla (joko haluaa poistua sisäkaistalta, tai jatkaa ympyrässä pyörimistä, vaikka on pois johtavalla kaistalla

    Hemmetin huono tuuri, täytyy sanoa. Itse en muista kyllä milloin viimeksi olisin moista joutunut todistamaan.

    Tuurista ei ole kyse, tuolla sekoillaan aivan jatkuvasti. Tästä löytyy jopa uutisjuttuja, esim:

    "Hektinen ympyrä on ollut viime vuosien ajan todellinen kolarimagneetti ja vaaratilanteita ovat aiheuttaneet varsinkin ympyrän sisällä kaistaa vaihtaneet autoilijat. Harmaita hiuksia on myös aiheuttanut kaistojen hahmottaminen, joka on tuntunut osasta autoilijoista lähes mahdottomalta."

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/autokoulussa-kuulin-kauhutarinoita-tasta-kunnianhimoinen-turboympyra-kylvaa-kauhua-autoilijoissa-onko-tassa-suomen-vaikein-liikenneympyra/7171926

    Ko ympyrässä ei ole YHTÄÄN MITÄÄN hankalaa, mutta jostain syystä siellä on ihan apinameininki aina kun siellä ajelee. Lähistöllä on rautakauppaa ja muuta joissa tulee käytyä suht usein, niin on tuttu paikka.

      1
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit