Tesla

1364 kommenttia
14041424446
    1. Apple on "tehnyt autoa" jo ainakin vuodesta 2014.
    2. Apple on jutellut eri valmistajien kanssa vuosia.
    3. Applen autosta on huhuttu jo moneen kertaan.
    4. Linkkaamassasi jutussakin sanotaan, että keskustelut ovat aivan alkutekijöissään.
    5. Missään ei ole eksplisiittisesti luvattu, että Apple tekee auton itse. Todennäköisesti (ja tähän keskustelut autovalmistajienkin kanssa viittaavat) Apple tuo jotain softaa ja mahdollisesti antureita tms autonomista ajoa varten jonkun kumppanin/kumppaneiden autoihin.
    6. Aikataulu on vielä tässäkin vaiheessa "joskus viiden vuoden päästä".

    Eli ei, Apple ei ole tuomassa autoa markkinoille siinä mielessä, mitä tässä on keskusteltu (mahd uhka Teslalle jne). Jotain tähän suuntaan tähtääviä toimenpiteitä on toki käynnissä - ollut jo kuuden vuoden ajan - mutta katsotaan sitten joskus viiden vuoden päästä mitä ovat tuomassa (softaa, auton, jotain muuta) ja milloin.

  • Suurena yllätyksenä NHTSA ei löytänyt mitään todisteita väitteille, joiden mukaan Teslat olisivat tehneet yllättäen kiihdytyksiä ilman kuskin toimintaa. Sen sijaan todisteita löytyi siitä, että kuskit olivat väitteidensä vastaisesti painaneet nimenomaan voimapoljinta, jonka seurauksena "yllättävä" kiihdytys oli tapahtunut. Tutkinnan lopputulos on varmasti kaikille todellinen shokki.

    https://www.reuters.com/article/us-tesla-autos/u-s-finds-no-defect-in-review-of-662000-tesla-vehicles-idUSKBN29D2AX

  • @Ruuhkamies kirjoitti:

    1. Apple on "tehnyt autoa" jo ainakin vuodesta 2014.
    2. Apple on jutellut eri valmistajien kanssa vuosia.
    3. Applen autosta on huhuttu jo moneen kertaan.
    4. Linkkaamassasi jutussakin sanotaan, että keskustelut ovat aivan alkutekijöissään.
    5. Missään ei ole eksplisiittisesti luvattu, että Apple tekee auton itse. Todennäköisesti (ja tähän keskustelut autovalmistajienkin kanssa viittaavat) Apple tuo jotain softaa ja mahdollisesti antureita tms autonomista ajoa varten jonkun kumppanin/kumppaneiden autoihin.
    6. Aikataulu on vielä tässäkin vaiheessa "joskus viiden vuoden päästä".

    Eli ei, Apple ei ole tuomassa autoa markkinoille siinä mielessä, mitä tässä on keskusteltu (mahd uhka Teslalle jne). Jotain tähän suuntaan tähtääviä toimenpiteitä on toki käynnissä - ollut jo kuuden vuoden ajan - mutta katsotaan sitten joskus viiden vuoden päästä mitä ovat tuomassa (softaa, auton, jotain muuta) ja milloin.

    Eli onko tämä ymmärrettävä niin, että mielestäsi Apple ei vain ole tuomassa iAutoa markkinoille -ei nyt, eikä koskaan? Se kai lienee kaikkien hyväksymä fakta, että jos Apple joskus tuo auton markkinoille, niin tuon auton kokoonpano ei tapahdu Applen tiloissa Cupertinossa.

  • muokattu 10.01.2021 16:31

    Apple ei ole tuomassa autoa markkinoille missään nykyhetken kannalta järjellisessä aikataulussa. Kuten sanoin, lainaamasi pätkä oli vastaus HR:n listaukseen Teslan osakekurssia uhkaaviin (tai siihen vaikuttaviin) asioihin. Pidän hyvin mahdollisena, että Apple tuo automarkkinoille jotain jossain määrin merkittävää jossain vaiheessa mutta tähän tulee joka tapauksessa menemään vielä vuosia ja se mitä tuodaan on tuskin kokonainen auto.

  • muokattu 10.01.2021 21:42

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    Teslaratissa oli silloin viime vuonna juttu Applen suunnitelmista vuodelle 2024 tai koronan takia viivästyneenä 2025, mutta sittemmin olen lukenut useampia juttuja, joissa aikataulu on pidemmälle. Että ei Apple nyt ihan heti taida olla Teslaa uhkaamassa. Toisaalta on niinkin, että uusilla sähköauton valmistajilla on paljon markkinaa vallattavana ilman, että niiden toisiaan vastaan tarvitsee hirveästi taistella.

    Mistä tuleekin mieleeni, että Norjassa Tesla oli viime tilastossa jäänyt kakkoseksi Volkkarin jälkeen.

    Kilpailu alkaa pikkuhiljaa sähköautoissa, kun niitä ilmaantuu markkinoille koko ajan lisää.

  • @HybridRules kirjoitti:

    Jep, Suomessakin menivät viime vuoden myynneissä yhdellä ohi.

    Ja tämä on erittäin hyvä asia.

  • muokattu 11.01.2021 19:05

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Yhdellä
    Suomessa
    mikäli Vag kaikki kilpiin laitetut sähköautot lasketaan niin määrä taisi olla n. tuplaten Teslojen kaikkien mallien saldo.

    Norjan Ylivoimaisesti eniten myyty Audin E tron on ihan ymmärrettävää, mutta että ID 3:sen myynti joka alkoi ensimmäisistä syyskuussa kilpiin laitetuista ja pääsi Teslan koko vuoden aikana myytyihin nähden 16 auton päähän on kyllä kova suoritus ja vasta tänä vuonna myyntiin kovat suosikit kokoluokissa ID 4 ja Eniaq niin mielenkiintoista nähdä tuleva kehitys muutenkin Norjan kovissa myyntilukemissa sähköautoilla.

    Lehti: Tämä brändi tulee valmistamaan Applen autonomisia sähköautoja jo 2024

    Apple on tunkemassa itseään sähköautomarkkinoille ja jo pitkään on arvuuteltu, mikä yhtiö tulee Applen autonomiset sähköautot valmistamaan. Nyt asiasta on tihkunut lisäinfoa.

    Julkaistu: 11.1.2021
    Korealaisen IT Newsin mukaan Apple ja Hyundai ovat allekirjoittamassa yhteistyösopimuksen sähköautojen valmistamisesta maaliskuussa, tuotannon on lehden mukaan määrä alkaa vuonna 2024.

    Hyundain Ioniq-sähköautobrändin luonnoksia.
    Hyundai ei halunnut vielä kommentoida uutista kuten ei Applekaan. Hyundai tosin on myöntänyt, että useampikin yhtiö on lähestynyt sitä autonomisen sähköautoyhteistyön suhteen.

    Uutisen mukaan autoja tullaan valmistamaan Yhdysvalloissa vuonna 2024 noin 100 000 kappaleen vuosivauhdilla. Hyundai ja Apple olisivat IT Newsin mukaan julkistamassa beta-version autosta ensi vuonna.

    https://www.apu.fi/artikkelit/lehti-tama-brandi-tulee-valmistamaan-applen-autonomisia-sahkoautoja-jo-2024

  • @Topi27 kirjoitti:

    Jos ei savua ilman tulta pitää edelleen paikkansa, niin Apple varmaankin aikoo sähköautomarkkinoille mukaan jollain tavalla, mutta huhuja tuntuu pukkaavan siitä millä tavalla mukaan ja milloin. Aika näyttää.

    Onko Etron tosiaan Norjan eniten myyty sähköauto? Se on kalliimpi kuin Model X, jolle se ei minun mielestäni pärjää missään suhteessa. Minä ymmärrän paremmin sen, että volkkari myy paremmin kuin Model 3, koska paras myyntivaltti on aina halvempi hinta.

  • muokattu 11.01.2021 22:31

    @HybridRules kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:

    Jep 2020
    kärki
    Volkswagen Groupin Audin e-tronia myytiin Norjassa vuoden aikana 9227 kappaletta. Kakkonen oli Teslan Model 3 7770 myydyllä autolla, Volkswagenin ID.3:a myytiin 7754 kappaletta.

    Eikös ensisarjan ID 3:set maksaneet enemmän kuin T M 3:nen

    Onkohan e-tronin hinnoittelu jotenkin erilainen Norjassa kuin Suomessa. Minähän olin jo koeajoa vaille päättänyt hankkia e-tronin, mutta lisävarusteineen hinta kipusi 120.000,- eikä auto kyllä tehnyt ollenkaan vaikutusta. Audin alkaen-hinnat ovatkin varmaan hämäystä, mutta kyllä sekin oli enemmän kuin Model X:n enkä kyllä ymmärrä, miksi joku maksaisi e-tronin hinnan, kun Model X:n saisi vieläpä edullisemmin. Silloin en vielä osannut pitää Model X:ää vaihtoehtona. Hylkäsin e-tronin ja aloin katsella isoakkuista hybridiä vakavammin. Onneksi sellaista ei ollut vielä saatavana, muuten ajaisin sellaisella tätä nykyä.

    Model 3 on eri hintaluokassa kuin e-tron. Vai onko e-troneja useampia eri hintaisia malleja? Korona oli juuri kurkistelemassa nurkan takaa, kun kävin koeajamassa e-tronin vähän alle vuosi sitten. Kättelyjä jo välteltiin.

  • muokattu 12.01.2021 21:53

    @HybridRules kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:
    Apple ei ole tuomassa autoa markkinoille missään nykyhetken kannalta järjellisessä aikataulussa. Kuten sanoin, lainaamasi pätkä oli vastaus HR:n listaukseen Teslan osakekurssia uhkaaviin (tai siihen vaikuttaviin) asioihin. Pidän hyvin mahdollisena, että Apple tuo automarkkinoille jotain jossain määrin merkittävää jossain vaiheessa mutta tähän tulee joka tapauksessa menemään vielä vuosia ja se mitä tuodaan on tuskin kokonainen auto.

    Teslaratissa oli silloin viime vuonna juttu Applen suunnitelmista vuodelle 2024 tai koronan takia viivästyneenä 2025, mutta sittemmin olen lukenut useampia juttuja, joissa aikataulu on pidemmälle. Että ei Apple nyt ihan heti taida olla Teslaa uhkaamassa. Toisaalta on niinkin, että uusilla sähköauton valmistajilla on paljon markkinaa vallattavana ilman, että niiden toisiaan vastaan tarvitsee hirveästi taistella.

    Mistä tuleekin mieleeni, että Norjassa Tesla oli viime tilastossa jäänyt kakkoseksi Volkkarin jälkeen.

    Kilpailu alkaa pikkuhiljaa sähköautoissa, kun niitä ilmaantuu markkinoille koko ajan lisää.

    Lehti: Tämä brändi tulee valmistamaan Applen autonomisia sähköautoja jo 2024

    Apple on tunkemassa itseään sähköautomarkkinoille ja jo pitkään on arvuuteltu, mikä yhtiö tulee Applen autonomiset sähköautot valmistamaan. Nyt asiasta on tihkunut lisäinfoa.

    Julkaistu: 11.1.2021
    Korealaisen IT Newsin mukaan Apple ja Hyundai ovat allekirjoittamassa yhteistyösopimuksen sähköautojen valmistamisesta maaliskuussa, tuotannon on lehden mukaan määrä alkaa vuonna 2024.

    Hyundain Ioniq-sähköautobrändin luonnoksia.
    Hyundai ei halunnut vielä kommentoida uutista kuten ei Applekaan. Hyundai tosin on myöntänyt, että useampikin yhtiö on lähestynyt sitä autonomisen sähköautoyhteistyön suhteen.

    Uutisen mukaan autoja tullaan valmistamaan Yhdysvalloissa vuonna 2024 noin 100 000 kappaleen vuosivauhdilla. Hyundai ja Apple olisivat IT Newsin mukaan julkistamassa beta-version autosta ensi vuonna.

    https://www.apu.fi/artikkelit/lehti-tama-brandi-tulee-valmistamaan-applen-autonomisia-sahkoautoja-jo-2024

    Jos ei savua ilman tulta pitää edelleen paikkansa, niin Apple varmaankin aikoo sähköautomarkkinoille mukaan jollain tavalla, mutta huhuja tuntuu pukkaavan siitä millä tavalla mukaan ja milloin. Aika näyttää.

    Lisää mietelmiä applen autosta, jonka arvellaan olevan ylivoimaisesti paras firman sovelluskehittelyn osaamisellaan.

    Näkökulma: Nähtiinkö kohutusta Apple-autosta maistiaisia jo 2019? Automarkkinat jaetaan nyt uusiksi
    Teemu Granström Julkaistu: 12.1.2021 , Päivitetty: 12.1.2021 10.45

    Korealaisen Hyundain ja yhdysvaltalaisen Applen on kerrottu suunnittelevan yhteistyötä autonomisen täyssähköauton valmistamisesta.

    Autoteollisuudessa on parhaillaan käynnissä mahdollisesti historian suurin uusjako. Ketkä markkinoita tulevat lähivuosina hallitsemaan, on edelleen valistuneiden arvailujen varassa, mutta varmaa on se, että polttomoottorimallit eivät näissä juhlissa tanssi.

    Viime viikolla tapahtui paljon. Yhdysvaltalaisen sähköautovalmistaja Teslan osakekurssi rikkoi järisyttävän nousuputken päätteeksi (jälleen kerran) kaikkien aikojen ennätyksensä tehden samalla yhtiön toimitusjohtaja Elon Muskista maailman varakkaimman henkilön.

    Teslan arvostus tuntuu perinteisillä mittareilla tarkasteltuna suorastaan mielipuoliselta, mutta sijoittajat ovat siitä huolimatta valmiita maksamaan tulevaisuuden mahdollisista tuotoista ja kasvusta.

    Puheet kuplasta on helppo perustella, mutta pätevätkö vanhat viisaudet enää näin mullistavassa tilanteessa?

    Etukäteen muutoksen nopeutta on helppo vähätellä, mutta todennäköisesti viiden vuoden päästä jo naureskelemme, kuinka väärässä olimmekaan. Kun sähköautoon kerran tottuu, paluuta ei yksinkertaisesti ole. Tuskin kukaan omakotiasujakaan haikailee enää maalämpöön siirtymisen jälkeen paluuta öljy- tai koksiaikaan.

    Kolmenlaisia toimijoita
    Sähköautomarkkinat voi jakaa tällä hetkellä karkeasti kolmeen osaan.

    Ensimmäisenä on luonnollisesti Tesla, jota voi aidosti pitää koko sähköistymisen alullepanijana ja vauhdittajana. Yhtiö tuottaa voittoa, mutta oleellisempaa on pullisteleva kassa, joka mahdollistaa uusien tuotantolaitosten pystyttämisen vauhdilla, johon yksikään toinen valmistaja tuskin pystyy.

    Tesla Model 3

    Toinen osa sähköautomarkkinaa ovat niin sanotut perinteiset valmistajat, jotka kamppailevat pitkän aikavälin olemassaolostaan. Kyllä, ne tuottavat kymmeniä kertoja enemmän autoja sekä voittoa kuin Tesla, mutta jättiläistenkin on uudistuttava nyt nopeasti, mikäli ne haluavat pärjätä kilpailussa vielä kymmenen vuoden päästä. Tämän hetkiset voitot kun perustuvat polttomoottoritekniikkaan, eivät uusiin sähköisiin automalleihin.

    Kolmanneksi sähköautomarkkinoille on pyrkimässä suuri määrä täysin uusia toimijoita, jotka eivät pärjää koollaan vaan ketteryydellään. Täysin uuden luominen on aina helpompaa, jos painolastina ei ole vanhaa ylläpidettävää teknologiaa. Toki kasvuyrityksetkin tarvitsevat rahoitusta.

    Ehkäpä oleellisin ero autoalan perinteisten ja uusien toimijoiden välillä on se, että suurten autovalmistajien on pakko muuttua ja uudistua, uudet toimijat tekevät sitä enemmän omilla ehdoillaan.

    Yksisarvisia ei ole olemassa
    Tesla-hypessä on helppo unohtaa se, että sähköautoilu on vasta alkutaipaleella ja markkinoilla riittää otettavaa kaikenlaisille toimijoille. Vaikka Tesla tullaankin muistamaan sähköautoilun liikkeelle laittavana voimana, koko automarkkinoita hallitsevaksi yksisarviseksi siitä, tai mistään muustakaan toimijasta, ei ole.

    Suurilla perinteisillä autovalmistajilla on ehdottomana valttikorttina niiden mainepääoma ja kuluttajien luottamus tuotteiden laatuun.

    Vaikka esimerkiksi kiinalaiset sähköautovalmistajat Nio ja XPeng ovat kovassa nosteessa, niistä tuskin on haastamaan perinteisten valmistajien tuotteita. Nion autossa kerran istuneena esimerkiksi auton sisätiloja kuvaava robottikamera ei ainakaan nostattanut luottamusta auton tarkoitusperistä. Jatkossa kuluttajat joutuvat yhä enemmän miettimään myös sitä, kenen servereille omat autokaraoket haluaa tallentuvan.

    Teslan kurssiennätyksen kanssa samalla viikolla kuului myös toinen merkittävä uutinen. Yhdysvaltalaisen Applen ja korealaisen Hyundain kerrottiin käyvän keskusteluja yhteistyöstä valmistaa autonomisia autoja. Hyundain pörssikurssi ampaisi uutisen jälkeen nousuun, sillä niin sanottua Apple iCaria on huhuttu jo pitkään.

    Uutinen on erityisen merkittävä sen takia, että Apple hallitsee käyttöjärjestelmien suunnittelemisen ehkäpä paremmin kuin yksikään toinen yritys. Autovalmistajia on puolestaan kritisoitu viime vuosina ennen kaikkea kömpelöiden käyttöliittymien takia.

    Hyundai puolestaan hallitsee autovalmistuksen, ja sähköautoilunkin saralla yhtiö on ollut perinteisten valmistajien edelläkävijä.

    Kaksi jättiläistä ja startup
    Kahden jättiläisen mahdollinen yhteistuotos saattaa olla sähköautomarkkinoiden seuraava aidosti iso juttu.

    Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että projektiin saattaa liittyä myös kalifornialainen startup-yritys Canoo, jonka erikoisalaa on sähköautojen uudenlaisen pohjarakenteen suunnittelu.

    Tämä ei ole sijoitussuositus, vaan allekirjoittaneen puhdasta spekulaatiota, mutta Canoon roolia Hyundain uusissa sähköautomalleissa ja mahdollisessa Apple-autossa ei ole välttämättä vielä ymmärretty.

    Canoo ja Hyundai ovat tiedottaneet kehittelevänsä yhdessä skeittilautatyylistä sähköauton alustarakennetta, joka mahdollistaa monipuolisesti erilaisten korimallien asentamisen saman rakenteen päälle. juttu jatkuu alla olevassa linkissä kun ei mahtunut tähän kokonaan.

    https://www.autotalli.com/artikkeli/Nakokulma--Nahtiinko-Kohutusta-Apple-Autosta-Maistiaisia-Jo-2019--Automarkkinat-Jaetaan-Nyt-Uusiksi

      1
  • @HybridRules kirjoitti:
    Onkohan e-tronin hinnoittelu jotenkin erilainen Norjassa kuin Suomessa.

    Halpojahan nuo siellä ovat, niin kuin toki Teslatkin. Erona veroetujen lisäksi ainakin se, että Suomessa maahantuoja on riistohinnoitellut kaikki lisävarusteet, joita saksalaistyyliin on pakko ruksia rystyset valkoisina, jos ei halua Ladan varustetasoa.

    Katsoin joskus silloin julkaisun aikaan Saksan Audin lisävarustehinnastoa ja verottomat hinnat olivat todella paljon aiheisempia kuin täällä. Norjassa oli muistaakseni sama homma.

    Audin alkaen-hinnat ovatkin varmaan hämäystä, mutta kyllä sekin oli enemmän kuin Model X:n enkä kyllä ymmärrä, miksi joku maksaisi e-tronin hinnan, kun Model X:n saisi vieläpä edullisemmin.

    1. VW Group voi julkaista vaikka aasin vetämän kottikärryn autona, niin se myy kuin häkä.
    2. Teslat ovat olleet jo pitkään markkinoilla ja halukkaat ovat päässeet niitä jo ostamaan. Etron, ID3 jne ovat uusia malleja, joten niille löytyy paljon kiinnostusta ja myyntimäärissä näkyy luonnollisesti etukäteistilausten purkautuminen.
    3. Etron on oikeasti ihan hyvä auto, laadukkaan tuntuiset sisämateriaalit, hiljainen, jne. Lisäksi siellä on paljon nappuloita, yksinkertainen mutta silti sekava käyttöliittymä, eli tuttu tunne kohderyhmälle. Se nyt vaan ei ole yhtä hyvä sähköauto, kuin Teslat, mutta ymmärrän hyvin, että se on helpompi ja turvallisempi valinta massoille.
    4. Huolto- ja jälleenmyyntiverkosto on erittäin laaja. Norjassa taitaa Teslallakin olla useita toimipisteitä, mutta ei taatusti yhtä monta, kuin Audilla.
    5. Lehdistö levittää Tesla-FUD:ia siihen tahtiin, että kadunmiestä peloittaa milloin firma menee nurin.

    Model 3 on eri hintaluokassa kuin e-tron. Vai onko e-troneja useampia eri hintaisia malleja?

    Siitä on kaksi eri mallia. Olikohan 50 ja 55 mallinimiltään, jotka ei luonnollisesti kerro yhtään mitään. Toisessa on kohtalainen toimintamatka ja toisessa lyhyempi. Pienempiakkuinen on Norjassa jopa halpa, kun joskus kurkkasin.

  • Aina sattuu ja tapahtuu. Jäätävässä vesisateessa jääkuorrutuksen saanut X-malli laitettiin pihassa lämpiämään. Tuulilasi halkesi parista kohtaa.

  • USA:n viranomainen kehottaa Teslaa vetämään markkinoilta 158 000 autoa
    STT

    Viranomaisen kritiikki kohdistuu tiettyihin vuosien 2012–2018 Model S -malleihin ja vuosien 2016–2018 Model X -malleihin.

    https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/270746

  • Toyota vetää takaisin USA:ssa 1,5 miljoonaa autoa ja maailmanlaajuisesti 5,8 miljoonaa autoa. https://apnews.com/article/us-news-3cd45dce0c7320dc5955f50aca2b37fd

  • muokattu 14.01.2021 13:19

    @Topi27 kirjoitti:
    USA:n viranomainen kehottaa Teslaa vetämään markkinoilta 158 000 autoa
    STT

    Viranomaisen kritiikki kohdistuu tiettyihin vuosien 2012–2018 Model S -malleihin ja vuosien 2016–2018 Model X -malleihin.

    https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/270746

    Pari kysymystä uutiseen liittyen:
    1. Tarkoittaako "markkinoilla" oleva auto myyntihallissa olevaa autoa vai asiakkaalla olevaa autoa vai keväisillä torimarkkinoilla olevaa autoa, vai jotain muuta?
    2. Mitä vetäminen tarkoittaa - hinaamistako, vai esim. pyyntöa auton palautuksesta tehtaalle ja maksaako tehdas autojen omistajalle minkälaisen korvauksen auton palautuksen yhteydessä?
    3. Mitä "markkinoilta vedetyille" autoille tehdään? Puristetaanko ne metallikuutioiksi vai mita?
    4. Eikö korjauskutsulla olisi voinut hoitaa kyseistä vikaa, jolloin omistaja olisi ajanut autonsa Tesla-korjaamolle ja siellä olisi laitettu auto kuntoon valmistajan ohjeiden mukaan, valmistajan kustannuksella?

  • @Ruuhkamies kirjoitti:

    1. VW Group voi julkaista vaikka aasin vetämän kottikärryn autona, niin se myy kuin häkä.

    Monella näyttää olevan sama käsitys Teslasta.

  • @Lukija31722 kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:
    USA:n viranomainen kehottaa Teslaa vetämään markkinoilta 158 000 autoa
    STT

    Viranomaisen kritiikki kohdistuu tiettyihin vuosien 2012–2018 Model S -malleihin ja vuosien 2016–2018 Model X -malleihin.

    https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/270746

    Pari kysymystä uutiseen liittyen:
    1. Tarkoittaako "markkinoilla" oleva auto myyntihallissa olevaa autoa vai asiakkaalla olevaa autoa vai keväisillä torimarkkinoilla olevaa autoa, vai jotain muuta?
    2. Mitä vetäminen tarkoittaa - hinaamistako, vai esim. auton palautusta tehtaalle ja maksaako tehdas autojen omistajalle minkälaisen korvauksen auton palautuksen yhteydessä?
    3. Mitä "markkinoilta vedetyille" autoille tehdään? Puristetaanko ne metallikuutioiksi vai mita?
    4. Eikö korjauskutsulla olisi voinut hoitaa kyseistä vikaa, jolloin omistaja olisi ajanut autonsa Tesla-korjaamolle ja siellä olisi laitettu auto kuntoon valmistajan ohjeiden mukaan, valmistajan kustannuksella?

    Tämä on taas jälleen kerran samahuono käännös. Toimittelijat kääntävät termin recall autojen markkinoilta pois vetämiseksi, vaikka sillä tarkoitetaan ihan normaalia korjauskutsua.

      2
  • @Yosemite J kirjoitti:
    Aina sattuu ja tapahtuu. Jäätävässä vesisateessa jääkuorrutuksen saanut X-malli laitettiin pihassa lämpiämään. Tuulilasi halkesi parista kohtaa.

    Omakohtainen kokemus, vai onko tästä juttua jossain?

    Olen itsekin miettinyt, että X:n valtava tuulilasi joutuu suht koville näissä keleissä, kun jääkylmälle pinnalle aletaan äkkinäisesti lyömään löylyä.

  • @NHB kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    Juurikin näin. Jännä juttu miten nämä tiettyä aihealuetta käsittelevät uutiset menevät toistuvasti pieleen kotimaisen median käsissä.

    Tuon korjauskehotuksen taustalla on tiedossa oleva tyyppivika. Vanhemmissa malleissa eMMC chippi menee ajan myötä juntturaan liiallisen logittamisen vuoksi. Uudemmissa malleissa sirun kapasiteettia on kasvatettu ja toisaalta softaan on tehty muutoksia, jotka vähentävät "turhan" lokituksen määrää. Luin tästä joskus selvityksen ja tuo vanha koodi tuotti aivan järjettömiä määriä lokia.

    Näihin vanhempiin autoihin on aiemmin tarjottu korjaustoimenpiteenä koko MCU:n vaihtoa, joka on tietenkin turhan järeä ja siten kallis operaatio. Sittemmin tuohon on saatu fiksumpi korjausvaihtoehto, joka maksaa muistaakseni jotain kolmisen sataa. Näihin on myös tehty korjauksia ihan omin pikku kätösin, myös Suomessa. Eli käytännössä kolvattu siru irti ja laitettu uusi tilalle.

    Teslan suhtautuminen näiden korjaamiseen tyyppivikoina on ollut kehnoa, muistaakseni alle 4v ja 160 tkm ajetuissa menee valmistajan vahingoksi, mutta muiden osalta korjauksesta on vaadittu korvausta. Nyt näyttäisi siltä, että Teslaa painostetaan laittamaan asia kuntoon, joka on tietenkin hyvä asia.

    Nyt kun sitä rahan p#sk##kin on, niin saisivat kyllä hoitaa tuon kuntoon. Tietty se, että monet ovat korjanneet tuon omaan pikkiin, vähän aiheuttaa mutkia matkaan.

  • @Ruuhkamies kirjoitti:

    @Yosemite J kirjoitti:
    Aina sattuu ja tapahtuu. Jäätävässä vesisateessa jääkuorrutuksen saanut X-malli laitettiin pihassa lämpiämään. Tuulilasi halkesi parista kohtaa.

    Omakohtainen kokemus, vai onko tästä juttua jossain?

    Olen itsekin miettinyt, että X:n valtava tuulilasi joutuu suht koville näissä keleissä, kun jääkylmälle pinnalle aletaan äkkinäisesti lyömään löylyä.

    Olen nähnyt auton. Ihmettelen vain, miksi auto ei ohjannut lämpöä muualle. Tuulilasin kameroiden luulisi näkevän jää/lumikerroksen. Lasi tuskin on halpa, enkä tiedä oliko lasivakuutus. Kehityksen paikka.

  • @Yosemite J kirjoitti:
    Aina sattuu ja tapahtuu. Jäätävässä vesisateessa jääkuorrutuksen saanut X-malli laitettiin pihassa lämpiämään. Tuulilasi halkesi parista kohtaa.

    Nopean lämpenemisen haittapuoli?

  • @Lukija31722 kirjoitti:

    @Yosemite J kirjoitti:
    Aina sattuu ja tapahtuu. Jäätävässä vesisateessa jääkuorrutuksen saanut X-malli laitettiin pihassa lämpiämään. Tuulilasi halkesi parista kohtaa.

    Nopean lämpenemisen haittapuoli?

    Jos tuulilasissa on valmiiksi alkava railo esim. kiveniskun takia, voi lasi poksahtaa pahemminkin lämmitettäessä. On käynyt minun vanhoilla autolla joskus. Siksi kiveniskut kannattaisi aina "hoitaa" lasiliikkeessä heti, kun kiveniskun jälki on vasta tullut. Pieni särö voi kasvaa koko lasin mittaiseksi, kun lasi lämmönmuutoksessa pyrkii "elämään". Olisi mielenkiintoista tietää tuon X:n tapauksesta enemmän.

  • Kiveniskemät on syytä korjata saman tien, korjauksen jälkeen lasi on uuden veroinen. Iskemiä ei havaitse korjauksen jäljiltä. Korjaamattomat kiveniskemät ja nopea lämmitys kovilla pakkasilla halkaisee tuulilasit melko varmasti. Tuulilasien heikkoon kestävyyteen on useampia syitä. Lasit ovat entistä ohuempia ja kevyempiä, eikä niissä enää käytetä lyijyä, mikä tekee lasin hauraammaksi. Paljon ajaville tuulilasivakuutus on järkevä ratkaisu.

  • @Yosemite J kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    @Yosemite J kirjoitti:
    Aina sattuu ja tapahtuu. Jäätävässä vesisateessa jääkuorrutuksen saanut X-malli laitettiin pihassa lämpiämään. Tuulilasi halkesi parista kohtaa.

    Omakohtainen kokemus, vai onko tästä juttua jossain?

    Olen itsekin miettinyt, että X:n valtava tuulilasi joutuu suht koville näissä keleissä, kun jääkylmälle pinnalle aletaan äkkinäisesti lyömään löylyä.

    Olen nähnyt auton. Ihmettelen vain, miksi auto ei ohjannut lämpöä muualle. Tuulilasin kameroiden luulisi näkevän jää/lumikerroksen. Lasi tuskin on halpa, enkä tiedä oliko lasivakuutus. Kehityksen paikka.

    Kännykkäsovelluksella kun käynnistää lämmityksen, niin sieltä voi tökätä päälle myös tuulilasin voimakkaan puhalluksen, siis saman mikä autoissa on yleensäkin "tuulilasilämmittimenä". Normaalissa esilämmityksessä ilmavirta ei taida mennä mitenkään voimakkaasti tuulilasille. En kyllä ole käynyt autossa istumassa, kun se on pihalla lämpiämässä.

    Onhan X:ssä ylös menevä tuulilasi, mutta on niitä paljon suurikokoisempiakin lasipintoja autoissa ja rakennuksissa.

  • Häiritsee tuo Teslan ilmoitus, ettei vikaa korjata Teslan kustannuksella tai korvata rahallisesti.
    Usa:ssa nyt mikä vaan paska on mahdollista kun on rahaa ja rahkeita käydä oikeutta, mutta Euroopassa Eu:n alueella myytävät tuotteet ja palvelut nähdäkseni velvoitetaan korjaamaan tai rahalliseti hyvittämään mikäli tuotteessa tai palveluissa valmiste, materiaali tai suunnitteluvika vaikka virallinen takuu aika olisikin jo ohi, mikäli tuotteen oletettu käyttöikä sitä vaatii. Tästä on kuluttajariidoissa useita esim.. Miten Tesla kiertää tuon vastuun esim. Suomessa.
    Liittyy juttuun:

    Tesloissa vaarallinen vika, joka voi jättää kuskin tien päälle – korjauskehotus 158 000 autolle

    Hallintayksikön suorittimen flash-muisti kuluu puhki ajan myötä.

    Yhdysvaltain liittovaltion liikenneturvallisuusvirasto NHTSA on kehottanut Teslaa vetämään yhteensä noin 158 000 autoa korjaukseen niissä ilmenevän näyttövian vuoksi, kirjoittaa The Verge. Kosketusnäytön avulla toimivan hallintayksikön rikkoutuminen estää kuljettajaa käyttämästä auton peruutuskameraa, ilmastointia ja autopilottia. Tämä lisää onnettomuusriskiä.

    Ongelman ytimessä ovat hallintayksikön suorittimissa vuosina 2012–2018 käytetyt kahdeksan gigatavun flash-muistit. Nvidia Tegra 3 -suoritin tarvitsee muistisirun täyden kapasiteetin joka kerta auton käynnistyessä, mikä kuluttaa muistia. Muistin käyttöikä loppuu NHTSA:n mukaan tavallisesti 5–6 vuoden sisällä käyttöönotosta, jonka jälkeen näyttöpaneeli voi pimentyä täysin, jättäen kuskin avuttomaksi muiden hallintalaitteiden puuttuessa.

    Vika on havaittu jo aiemminkin Tesla-kuskien toimesta, kuten Vice kirjoitti vuonna 2019. Tuolloin Tesla-mekaanikko Phil Sadow sanoi, ettei auton lataustilaa voi valvoa, mikäli näyttö pimenee. Akun voi siis helposti ajaa vahingossa tyhjäksi. Hän myös sanoi, ettei Teslan takuu kata muutaman vuoden sisällä ilmenevää vikaa. Tesla-foorumilla monet käyttäjät ovat raportoineet näyttövian johtaneen myös latausongelmiin.

    Nyt myös NHTSA on saanut asiasta perustavanlaatuisen varmuuden, jonka vuoksi se on käskenyt Teslaa huoltamaan vialliset autot.

    Vika koskee Model S:n vuosimalleja 2012–2018 ja Model X:n vuosimalleja 2016–2018. Tesla on myöntänyt, että kaikki kyseiset muistisirut tulevat kulumaan aikanaan puhki. Yhtiö on ennustanut luvassa olevan paljon korjauksia vuosina 2020–2028, suurimman vikapiikin osuessa vuoteen 2022.

    Tesla on pyrkinyt korjaamaan ongelmaa softapäivityksillä, mutta NHTSA ei usko niiden riittävän.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/48b46b45-ff33-4432-8a22-262cfd731bc6?ref=ampparit:f172

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit