Suomiko digitalisaation mallimaa?

7 kommenttia

Nykyään yhä useimmin törmää autojen koeajotarinoita lukiessaan ihmettelyyn kun automaattinen liikennemerkkien seuranta / nopeuden hallinta pettää ja auto automaattisesti nostaa nopeuden yli sallitun.
Itse olen nyt reilun vuoden ajanut kansanautolla (Passat GTE) missä on varsin pitkälle viety automaatio liikennemerkkien ja nopeuden hallintaan. Olen kokenut samoja yllätyksiä tosin molempiin suuntiin, yhtäkkiä maantiellä tullaan jarruttamalla 60 km/h ilman varoitusta.
Olen myös oppinut vuoden aikana sen että auto lukee sekä digitaalista karttapohjaa että liikennemerkkejä ajonopeuden valinnassa.
Tutuilla nurkilla on helppo muistaa missä on tehty tien parannustöitä, risteyksien uusimisia tai muita muutoksia. Kartat on päivitetty visuaaalisesti mutta se digitaalinen nopeustieto on jäänyt päivittämättä. Tai jos on päivitetty niin vain joko kesä- tai talvinopeuksien suhteen ja toinen unohdettu.
Esimerkiksi tienristeys missä oli muinoin 60 km tunnissa rajoitus on muutettu uuteen muotoon kahdeksi eri suuntiin muutaman sadan metrin välein eroavaksi tieksi ja alueella 80 km/h koko alueen läpi, karttapohjassa vanhat tiedot. Tullaan kesällä satasta, sitten tiepohjasta 60km/h kunnes näkyy liikennemerkki 80 km/h ja taas vanhan risteysalueen loputtua tiepohjasta 100 km/h ennenkuin saavutaan toiseen suuntaan lähtevään haaraan.
Pitäisikö tämän digitalisaation "mallimaan" pikkuhiljaa alkaa tehdä myös digitalisaation vaatimat hommat kunnolla.

  • @Lukija5463 kirjoitti:

    Kartat eivät taida missään naveissa olla suomalaista tekoa ja kun talvi- ja kesänopeusjuttu on pelkästään Suomessa, ei ole ihme, että Google tai Here tai esim. Tom-Tom eivät ole siitä ottaneet murhetta vaan näyttävät vain normaalinopeuksia. Sama juttu varmaan päivityksissäkin, että pieni markkina-alue eli Suomi saa pienen markkina-alueen mukaisen kohtelun.

    Kehitys taitaa viedä siihen, että kaikki nopeudet ovat pian talvinopeuksien mukaisia, koska joka kevät aina uutisoidaan, ettei kaikkia nopeuksia palauteta takaisin kesänopeuksiin esim. tien huonon kunnon vuoksi. Tai riippuen siitä, millä tuulella nimismies on herännyt sen viikon maanantaina, kun merkkejä aletaan vaihtaa.

    Pitää vain hyväksyä, että täällä elelee omituinen kansa omituisine systeemeineen eikä karttaohjelmien ylläpitäjät siitä niin piittaa. Antaa hölmöläisten hölmöillä ihan itsekseen.

  • @HybridRules kirjoitti:

    @Lukija5463 kirjoitti:

  • Passatissa on saksalaisen autoteollisuuden ostama Nokian karttasysteemi (olisikohan nimeltään HERE?) jossanäkyy olevan sekä kesä että talvinopeudet. Vaihtuvat tiettyinä kalenteripäivinä. Suomalainen tievastaava viranomainen vaan jättää muutokset päivittämättä.

  • @Lukija5463 kirjoitti:
    Passatissa on saksalaisen autoteollisuuden ostama Nokian karttasysteemi (olisikohan nimeltään HERE?) jossanäkyy olevan sekä kesä että talvinopeudet. Vaihtuvat tiettyinä kalenteripäivinä. Suomalainen tievastaava viranomainen vaan jättää muutokset päivittämättä.

    Eiks saksalaiset autojätit VW, Daimler ja BMW ostaneet tuon HEREn aikoinaan pois Nokialta (siis Nokiakin sen aikoinaan osti eli ei ollut Nokian oman tuotekehityksen tulosta).

    Tuo adaptiiviinen nopeuden säätö toimii kohtalaisesti (ainakin bemarissa) ja nopeuden näyttö (ja Suomessa nopeuden manuaalinen asetus "set" nappia painamalla vallitsevaan nopeusrajoitukseen) riippuu täysin vallitsevista olosuhteista, eli kuinka luotettavasti kamera saa luettua nopeusrajoitusmerkin ja toimiiko tuo kameran kuva silloin hallitsevampana parametrinä kuin karttapohjaan tietylle tieosuudelle asetettu nopeus. Suurimmaksi osaksi, ainakin viime talvena tuo nopeusnäyttö toimi ihan oikein, eli mikäli kamera sai luettua nopeusrajoitusmerkin oikein, niin asetettavaksi nopeudeksi mudostui tuo liikennemerkin antama arvo. Mikäli kuva liikennemerkistä ei ollut tarpeeksi hyvä, niin silloin järjestelmä oletettavasti yritti käyttää karttapohjan nopeustietoa, koska talvinopeusrajoitusalueella ehdotettavaksi asetusnopeudeksi saattoi tulle 100kmh (siis 80kmh alueella), tai 80kmh (70kmh alueella).

    Muuten tuo järjestelmän toimivuus täällä Suomessa on jostain syystä paljon rajoittuneempaa kuin esim rajan takana Ruotsissa - jostain systä jotkut toiminnallisuudet "eivät ole aktivoitavissa kohde maassa lainsäädännöllisistä syistä", kuten esim. juurikin tuo automaattinen nopeuden säätö, joka siis Ruotsinpuolella toimii kuin unelma. (Tässä rajan pinnassa asuneena kokemuksia on molemmilta puolilta rajaa).
    Heti kun ajelee Haaparannasta yli, niin osa toiminnoista tulee aktivoitaviksi, esim. juurikin tuo automaattinen nopeuden säätö, ja se tosiaan osaa Ruotsin puolella hiljentää siten että tavoitenopeus on merkin kohdalla voimassa, esim. kun nopeus putoaa 110kmh -> 90kmh, niin näyttö ilmoittaa hyvissä ajoin tuosta muutkóksesta ja nopeus asettuu siten, että tuon kyseisen 90kmh merkin kohdalla se on juurikin se asetusnopeus (eli 90kmh +/- itse asetettu ylitys/alitus). Kiihdytys korkeammalle nopeusrajoitusalueelle tapahtuu vastaavasti siten, että kiihdytys alkaa automaattisesti juuri merkin kohdalta.
    Muitakin toiminnallisuuksia (esim. kärkikolmioiden tms. varoitusmerkkien piirrot HUDiin risteävien teiden osalta silloin kun sieltä on ajoneuvo tulossa tielle) toimivat Ruotsin puolella jotka eivät siis ole käytössä Suomessa - syytä tiedä en.

      2
  • @[ZeiMZei] kirjoitti:

    Mulla kyllä toimii Suomessakin tuo automaattinen nopeuden asetus, paitsi juuri ongelmakohdissa väärin. Tosin en ole koskenut navin asetuksiin voisiko siellä valita joko kartan tai merkit.

  • muokattu 14.04.2021 22:53

    Minun edellinen auto oli vuosimallia 2018 Volvo XC90T8. Siinä oli vielä navigaattorin ohjelmalisenssi Nokialta ja karttaohjelmana siis Here. Näytti kesänopeuksia vuoden ympäri. Autossa oli liikennemerkkien tunnistus ja se korjasi karttaohjelman virheet paitsi tietysti, jos merkin tunnistus ei jostain syystä ollut onnistunut. Muistelen, että pitkillä maantieosuuksilla näyttö saattoi muuttua kesänopeuden mukaiseksi, jos rajoitusmerkkejä ei ollut näkynyt pidempään aikaan. Voi olla tietysti, että johtui jostain GSM-aseman vaihtumisesta tms. "epäjatkuvuuskohdasta". Vaikka lisenssi olikin vanhaa Nokian perua, niin kartat kyllä päivittyivät ja olivat ajan tasalla. Vaikka Here jo oli saksalaisilla, niin varmaankin Nokian myymät lisenssit pysyivät voimassa edelleen. Eikö niitä ollut kolme saksalaista firmaa, jotka ostivat kimpassa Heren. Mutta ketkä kolme, en muista.

    Nokiahan tosiaan osti Heren kalliilla pari vuotta ennen Windows-puhelimia ja sitten myi Heren pois halvalla, kun puhelimet oli myyty Microsoftille. En muista enää summia, mutta ison tappion Nokia teki Here-seikkailulla.

    Nyt uudessa Volvossa on Googlen ohjelmat keskinäytössä, johon jopa voi kirjautua henk. koht. Google-tunnuksilla. Kehitys kehittyy. Googlen karttojen erinomaisuus on siinä, että Googlella on pitkän hakukonehistorian ansiosta paljon sellaista dataa, jota muilla navigaattorien valmistajilla ei ole. Aika vähäisillä tiedoilla saa naviin määränpään, kuten Android-puhelimissakin. Se on GoogleMapsin suuri vahvuus.

    Edit: tuossa edellä ZeiMZei olikin sanonut, ketkä kolme sen Heren osti, huomasin vasta kun olin tämän jo kirjoittanut.

  • Tuo Here kyllä toimii ja päivittyy edelleen minun aktiivikäytöstä jo poistuneessa Nokian Windows -puhelimessa. Edelleen pidän sitä hyvänä karttaohjelmana varsinkin ulkomaanmatkoilla, koska siihen voi ladata koko maan karttapohjan kotona nopeasti wifin kautta ja ei tarvitse pelätä käyttökuluja ulkomailla missään maassa (ei sim-korttia paikoillaan enää).

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit