Sähkölentokoneitten tilaukset lisääntyvät

14 kommenttia

Tavaraa taivaalle sähköisin siivin – Logistiikkajätti tilaa 12 täyssähköistä rahtikonetta
13.8.202112:50päivitetty 13.8.202112:50

Sähköiseen ilmailuun. Saksalainen DHL aloittaa lentorahdin sähköiset kuljetukset ehkä jo vuonna 2024.KUVA: DHL
Saksalainen DHL ennakoi saavansa ensimmäiset koneet vuoden 2024 kuluessa

Lukuaika noin 1 min
Logistiikka-alan saksalainen suuryhtiö DHL alkaa lennättää tavaraa sähköisin siivin mahdollisesti jo muutaman vuoden sisällä. Yhtiö on tilannut kaksitoista täyssähköistä e-Cargo-tavarankuljetuskonetta amerikkalaiselta lentokonevalmistajalta.

Seattlessa majaa pitävä Eviation Aircraft valmistelee e-Cargo-koneen neitsytlentoa vielä kuluvaksi vuodeksi. DHL ennakoi saavansa ensimmäiset koneet vuoden 2024 kuluessa, uutistoimisto Reuters kertoo.

Yhden lentäjän ohjaama täyssähköinen e-Cargo kykenee kuljettamaan 1 200 kilon lastin tai vaihtoehtoisesti yhdeksän matkustajaa. Maksimissaan koneen toimintamatka yhdellä latauksella yltää 815 kilometrin päähän.

Amerikkalaisyhtiön mukaan toimintamatka on saavutettavissa ”nykyisellä akkuteknologialla ilman se riipu tulevasta kehitystyöstä”.

DHL aikoo rakentaa maailman ensimmäisen sähköisen lentokuljetusverkoston.

”Uskomme vakaasti nollapäästöisen logistiikan tulevaisuuteen. Olemme yhdessä matkalla kohti kestävää lentoliikennettä”, DHL Expressin toimitusjohtaja John Pearson kiteyttää.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/65f4c52a-43c3-41f0-98f0-d6b8eb70e62f?ref=ampparit:55f6

  • Tässä asiassa varmaa on vain se, että DHL ei lennä vuonna 2024 näillä koneilla.

  • @PiiJei kirjoitti:
    Tässä asiassa varmaa on vain se, että DHL ei lennä vuonna 2024 näillä koneilla.

    Onko sinulla joku erityinen tieto asiasta vai yleistä vastustusta vain.
    Onhan näitä muitakin tulossa esim.

    United Airlines hankkii 100
    sähkölentokonetta Ruotsista – Myös Finnair
    on kiinnostunut ES-19-matkustajakoneesta
    Matti Keränen 14.7.2021 15:28 | päivitetty 14.7.2021 15:28 ILMAILU SÄHKÖ LIIKENNE
    United Airlines on tehnyt sijoituksen ruotsalaiseen Heart
    Aerospace -yritykseen ja sitoutuu hankkimaan 100 ES-19-
    sähkölentokonetta.
    Yhdysvaltalainen lentoyhtiö United Airlines sitoutuu hankkimaan
    100 ruotsalaisen Heart Aerospacen 19 paikkaista ES-19-
    sähkölentokonetta. Samalla yhtiö tekee sähkölentokoneita
    kehittävään yhtiöön pääomasijoituksen United Airlines Ventures -
    yhtiönsä kautta.
    Unitedin lisäksi sijoituskierrokselle osallistuvat Breakthrough
    Energy Ventures ja Mesa Airlines.
    ES-19 on suunniteltu lyhyille enintään 400 kilometrin reiteille.
    Koneen on määrä tulla markkinoille vuosikymmenen loppupuolella.
    United Airlinesin mukaan ES-19 on tulossa markkinoille vuonna
    2026. Yhtiön mukaan ES-19 soveltuu lentämään yli 100:lla yhtiön
    operoimalla reitillä. United Airlines kertoo hankinnan toteutuvan,
    kun lentokone täyttää yhtiön turvallisuuden, liiketoiminnan ja
    operatiivisen toiminnan vaatimukset.
    Myös sijoituksen tehnyt Mesa Airlines hankkii 100 vastaavaa
    sähkölentokonetta.
    Aikaisemmin Finnair kertoi hankkivansa 20 ES-19-sähkölentokonetta
    laivueeseensa.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/47553e94-1e13-4cd4-8ceb-2c1518fc2222?ref=ampparit:8abc

  • Maalaisjärki riittää. Kaupallisessa liikenteessä käytettävän lentokoneen kehitys ja sertifiointi vie tyypillisesti yli 10 vuotta aikaa. Esimerkiksi aivan perinteisen Cessna Skycourier -turbopropin kehitys aloitettiin joskus 2015 tienoilla. Ensilento tapahtui 2020, kaupalliseen käyttöönottoon on vielä matkaa. Ja kyse on siis konetyypistä, josta on paljon kokemusta yhdessä maailman suurimmista alan konserneista (Textron).

    Näitä sähköisiä ideoita julkaistaan tämän tuosta ja tiedotteet menevät yleislehdistössä kritiikittä läpi. Yhtään kaupalliseen liikenteeseen sertifioitua sähköistä voimanlähdettä ei ole. Tie on pitkä ja kipinäinen. Ilmailualalla on suorastaan perinteenä kerätä innokkailta sijoittajilta jonkin uuden käänteentekevän konseptin ja epärealististen suoritusarvojen yhdistelmällä tolkuttoman optimistisen aikataulun kanssa rahaa.

    Tai niin, saatiihana Norjan Avinoriakin käytettyä julkisuustempussa sähköistetyn ultrakevyen kirpun kanssa. Suuret oli puheet. Kone päätyi järveen - propello stoppo.

    Muuten olen sitä mieltä, että sähköinen ilmailu on tulossa. Ei kuitenkaan ihan vielä.

  • ” United Airlines (UAL.O) said on Tuesday it would buy 100 19-seat ES-19 electric planes from Swedish start-up Heart Aerospace”

    Kyse on pelkistä aiesopimuksista. Ostettaisiin, jos ostettaisiin, jos olisi mitä ostaa. Enemmän merkitystä lienee Heart Aerospacen rahoituskierroksilla ja mitä oletettavimmin omistajien ajatuksilla listata firma. Ennenkuin kipinä sammuu. Tuollaisen koneen kehittäminen ja sertifiointi maksaa useamman sata miljoonaa euroa. Plus tuotanto, yms. siihen päälle.

  • @PiiJei kirjoitti:
    ” United Airlines (UAL.O) said on Tuesday it would buy 100 19-seat ES-19 electric planes from Swedish start-up Heart Aerospace”

    Kyse on pelkistä aiesopimuksista. Ostettaisiin, jos ostettaisiin, jos olisi mitä ostaa. Enemmän merkitystä lienee Heart Aerospacen rahoituskierroksilla ja mitä oletettavimmin omistajien ajatuksilla listata firma. Ennenkuin kipinä sammuu. Tuollaisen koneen kehittäminen ja sertifiointi maksaa useamman sata miljoonaa euroa. Plus tuotanto, yms. siihen päälle.

    Ei se välttämättä niin mahdoton ole, mutta aika näyttää ja veikkaan tämän tapahtuvan odotettua nopeammin. Joku voi keretä edellekin esim. Israelilla suunnitelmat jo pitkällä.

    Heart Aerospacen on tarkoitus saada tyyppihyväksyntä ES-19 -sähkölentokoneelle kesällä 2025. Kaupalliset lennot voisivat siten alkaa seuraavana vuonna.

    https://yle.fi/uutiset/3-11607251

    Jo aiemmin on raportoitu, että Heart Aerospace olisi saanut aietilauksia kahdeksalta operaattorilta Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta. Yhtiöt ovat tilanneet ehdollisesti nyt jo yli 350 ES-19 -konetta.

    Yksi ehdollisen tilauksen ES-19 -koneista tehnyt lentoyhtiö on Finnair. Sen lisäksi tilaajalistassa ovat ainakin SAS, Braathens, Widerøe, Air Greenland, Sounds Air, Pascan, Quantum Air, CityClipper, United Airlines ja Mesa Airlines.

    Heart Aerospace lupaa 19-paikkaisen ES-19 -sähkölentokoneen lentävän vuoteen 2026 mennessä. MH

    http://www.lentoposti.fi/uutiset/united_airlines_ja_mesa_airlines_ehdollinen_tilaus_200_heart_aerospace_es_19_s_hk_lentokoneesta

  • muokattu 14.08.2021 23:49

    @Topi27 kirjoitti:
    Tavaraa taivaalle sähköisin siivin – Logistiikkajätti tilaa 12 täyssähköistä rahtikonetta
    13.8.202112:50päivitetty 13.8.202112:50

    Sähköiseen ilmailuun. Saksalainen DHL aloittaa lentorahdin sähköiset kuljetukset ehkä jo vuonna 2024.KUVA: DHL
    Saksalainen DHL ennakoi saavansa ensimmäiset koneet vuoden 2024 kuluessa

    Lukuaika noin 1 min
    Logistiikka-alan saksalainen suuryhtiö DHL alkaa lennättää tavaraa sähköisin siivin mahdollisesti jo muutaman vuoden sisällä. Yhtiö on tilannut kaksitoista täyssähköistä e-Cargo-tavarankuljetuskonetta amerikkalaiselta lentokonevalmistajalta.

    Seattlessa majaa pitävä Eviation Aircraft valmistelee e-Cargo-koneen neitsytlentoa vielä kuluvaksi vuodeksi. DHL ennakoi saavansa ensimmäiset koneet vuoden 2024 kuluessa, uutistoimisto Reuters kertoo.

    Yhden lentäjän ohjaama täyssähköinen e-Cargo kykenee kuljettamaan 1 200 kilon lastin tai vaihtoehtoisesti yhdeksän matkustajaa. Maksimissaan koneen toimintamatka yhdellä latauksella yltää 815 kilometrin päähän.

    Amerikkalaisyhtiön mukaan toimintamatka on saavutettavissa ”nykyisellä akkuteknologialla ilman se riipu tulevasta kehitystyöstä”.

    DHL aikoo rakentaa maailman ensimmäisen sähköisen lentokuljetusverkoston.

    ”Uskomme vakaasti nollapäästöisen logistiikan tulevaisuuteen. Olemme yhdessä matkalla kohti kestävää lentoliikennettä”, DHL Expressin toimitusjohtaja John Pearson kiteyttää.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/65f4c52a-43c3-41f0-98f0-d6b8eb70e62f?ref=ampparit:55f6

    Onko lastin painossa pilkkuvirhe? 1200kg? Eihän se varsinaisessa rahdin kuljetuksessa riitä mihinkään. Vai missä kuljetuksissa voisi olla niin rankka kilohinta, että koneen hankinta olisi kannattavaa? Sydänsiirtopotilaille siirrännäinen tiettömän taipaleen taakse? Hyperhuippuagentin vakoilutuloksia sisältäviä USB-tikkuja? Spectren uusimman maailmanvalloitusvempeleen piirustukset?

    Jos DHL mainostaa aikovansa rakentaa maailman ensimmäisen sähköisen lentokuljetusverkoston ja hankkii koneita, joiden hyötykuorma on 1200kg, niin kyseessä on joku brändin rakentaminen tms. mainostemppu eikä liiketoiminta kuljetusalalla.

      1
  • @HybridRules kirjoitti:

    Ei ole virhe, mutta tuollaisia hyppylentoja on maailmalla suurin osa ja kulut on pienet.
    Esim. mahtikoneita ja ilmastoihmeitä ylen ohjelmassa lennettiin sähköisellä pienkoneella Malmi - Nummelan lentokenttä väli alle euron kuluilla kun vastaava polttomoottorikone vie polttoainetta 45 euroa samalla matkalla. Lisäksi sähkölentokoneet ovat lähes huoltovapaita toisin kuin perinteiset, jotka vaativat paljon huoltoja ja tarkastuksia.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Eviation_Alice

    https://areena.yle.fi/1-50334036

    Sähkölentokoneita voidaan aluksi käyttää vain lyhyillä reiteillä, mutta Anders Forslundin mukaan silläkin on merkittävä vaikutus hiilidioksipäästöjen vähentämiseen.

    – Maailmanlaajuisesti peräti 85 prosenttia lähdöistä on lyhyen matkan lentoja ja ne tuottavat 43 prosenttia lentoliikenteen hiilidioksidipäästöistä, sanoo Forslund.

    https://yle.fi/uutiset/3-11607251

  • En nyt jaksa lähteä lukemaan lentolaitteen hypoteettisia speksejä. Reilun tonnin rahtikapasiteetti on sinällään ihan toimiva. Mutta kuinka pitkälle? Toimintamatka on lentoonlähtömassan funktio myös sähköisessä lentokoneessa.

    Huoltovapaita nämäkään koneet eivät tule olemaan. Lentokoneen pitäisi enimmän osan ajasta pysyä ilmassa. Sähköisissä laitteissa viat ovat erilaisia kuin fosiilisilla liikkuvissa. Väittäisin komponenttien lämpötilan ja softan bugien olevan niitä haastavimpia juttuja. Ihan lähiaikoina ei itse aio tällaiseen koneeseen astua.

      1
  • "Lisäksi sähkölentokoneet ovat lähes huoltovapaita toisin kuin perinteiset, jotka vaativat paljon huoltoja ja tarkastuksia."

    Miten sähkölentokoneet voi olla lähes huoltovapaita, kun tutkimuksen mukaan sähköautot ovat polttikisa paljon kalliimpia huoltaa ja ylläpitää... ;)

      1
  • @PiiJei kirjoitti:
    En nyt jaksa lähteä lukemaan lentolaitteen hypoteettisia speksejä. Reilun tonnin rahtikapasiteetti on sinällään ihan toimiva. Mutta kuinka pitkälle? Toimintamatka on lentoonlähtömassan funktio myös sähköisessä lentokoneessa.

    Huoltovapaita nämäkään koneet eivät tule olemaan. Lentokoneen pitäisi enimmän osan ajasta pysyä ilmassa. Sähköisissä laitteissa viat ovat erilaisia kuin fosiilisilla liikkuvissa. Väittäisin komponenttien lämpötilan ja softan bugien olevan niitä haastavimpia juttuja. Ihan lähiaikoina ei itse aio tällaiseen koneeseen astua.

    Vaikea nähdä miten Hiacen kantavuudella varustetusta lentokoneesta saa kelvollisen pelin kannattavaan rahtiliikenteeseen.

    Toivottavasti lentoliikennekin sähköistyy, mutta tuo ei nyt taida vielä olla se juttu

  • @Josef kirjoitti:
    "Lisäksi sähkölentokoneet ovat lähes huoltovapaita toisin kuin perinteiset, jotka vaativat paljon huoltoja ja tarkastuksia."

    Miten sähkölentokoneet voi olla lähes huoltovapaita, kun tutkimuksen mukaan sähköautot ovat polttikisa paljon kalliimpia huoltaa ja ylläpitää... ;)

    Viittaan asiantuntijan lausuntoon Suomessa Malmin lentokentällä toimivaan sähkölentokoneen pari vuotisen koelentotoiminnan tuloksena. Ohessa taas linkki ohjelman haastatteluun jälleen kerran.

    https://areena.yle.fi/1-50334036

  • @M880 kirjoitti:

    @PiiJei kirjoitti:
    En nyt jaksa lähteä lukemaan lentolaitteen hypoteettisia speksejä. Reilun tonnin rahtikapasiteetti on sinällään ihan toimiva. Mutta kuinka pitkälle? Toimintamatka on lentoonlähtömassan funktio myös sähköisessä lentokoneessa.

    Huoltovapaita nämäkään koneet eivät tule olemaan. Lentokoneen pitäisi enimmän osan ajasta pysyä ilmassa. Sähköisissä laitteissa viat ovat erilaisia kuin fosiilisilla liikkuvissa. Väittäisin komponenttien lämpötilan ja softan bugien olevan niitä haastavimpia juttuja. Ihan lähiaikoina ei itse aio tällaiseen koneeseen astua.

    Vaikea nähdä miten Hiacen kantavuudella varustetusta lentokoneesta saa kelvollisen pelin kannattavaan rahtiliikenteeseen.

    Toivottavasti lentoliikennekin sähköistyy, mutta tuo ei nyt taida vielä olla se juttu

    Onko sinusta 43 % vähennys lentoliikenteeseen liian vähän?

    Sähkölentokoneita voidaan aluksi käyttää vain lyhyillä reiteillä, mutta Anders Forslundin mukaan silläkin on merkittävä vaikutus hiilidioksipäästöjen vähentämiseen.

    – Maailmanlaajuisesti peräti 85 prosenttia lähdöistä on lyhyen matkan lentoja ja ne tuottavat 43 prosenttia lentoliikenteen hiilidioksidipäästöistä, sanoo Forslund.

    https://yle.fi/uutiset/3-11607251

  • Ilmaston lämpeneminen johtuu viheralueiden rakentamisesta ja päällystetyistä tieverkostoista, viheralueet sitoo auringonlämpöä.

  • Maailman suurin rahtikone Antonov An-225 kykenee kuljettamaan 250 000 kg:n rahdin, on siinä sähkökoneella haastetta.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit