Talvirengasvertailu 2021

147 kommenttia
135
  • Vanhojen syntien kelaaminen tässäkin keskustelussa on täysin turhaa ja typerää. Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään, kuuluu perisuomalainen sanonta. Sopii paremmin kuin hyvin tähän tunteidentäyteiseen keskusteluun, enemmän järkeä mukaan ja kunnioitusta myös. Mielestäni sillä onko testiin tulevat Nokian renkaat Suomessa tai Venäjällä valmistettu ei ole mitään merkitystä. Jäitä hattuun keskustelu on saanut liikaa kierroksia ja syyttely ei johda koskaan hyvään lopputulokseen. Joskus on vaan hyvä antaa olla sovinnolla, eikä vääntää tikusta asiaa. Suomi saa ansaittua mainosta siitä, että Nokia valmistaa maailman parhaita renkaita Suomessa ja Venäjällä. Ei muuta kuin kaikki kynnelle kykenevät ostamaan Nokian renkaita. Nyt on pian taas se hetki, kun kelit vaihtuu talviseen suuntaan. Ei muuta kuin testivoittajat alle ja matkaan. :smile:

  • @tracktest kirjoitti:
    Vanhojen syntien kelaaminen tässäkin keskustelussa on täysin turhaa ja typerää. Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään, kuuluu perisuomalainen sanonta. Sopii paremmin kuin hyvin tähän tunteidentäyteiseen keskusteluun, enemmän järkeä mukaan ja kunnioitusta myös. Mielestäni sillä onko testiin tulevat Nokian renkaat Suomessa tai Venäjällä valmistettu ei ole mitään merkitystä. Jäitä hattuun keskustelu on saanut liikaa kierroksia ja syyttely ei johda koskaan hyvään lopputulokseen. Joskus on vaan hyvä antaa olla sovinnolla, eikä vääntää tikusta asiaa. Suomi saa ansaittua mainosta siitä, että Nokia valmistaa maailman parhaita renkaita Suomessa ja Venäjällä. Ei muuta kuin kaikki kynnelle kykenevät ostamaan Nokian renkaita. Nyt on pian taas se hetki, kun kelit vaihtuu talviseen suuntaan. Ei muuta kuin testivoittajat alle ja matkaan. :smile:

    "Sitä tikulla silmään, joka menneitä muistaa; ja sitä molempiin, joka unohtaa". Vahingosta pitää viisastua, ja toiselle on syytä antaa uusi mahdollisuus jos kyseessä oli kertaluonteinen vahinko. Itse odotan josko 2022 talvirengasvertailussa olisi pohdintaa siitä miksi autot ovat asfaltinvärisessä liassa talvisin, samalla kun asfalttiin muodostuu talvisin urat ja melua alkaa esiintymään enemmän.

    Tuossa V-tukun harmituksessa yksi haittavaikutus on se että testeissä ei ole enää mukana suomalaisten suursuosikit Linglong ja Nangkang. Jos tulokset osuvat keskivaiheille ei asialla ole suurta yhteiskunnallista merkitystä, mutta jos halvat nastarenkaat kisaavat lähinnä nastattomien kanssa talvipidosta olisi kyseessä arvokas tutkimustulos.

    Nokian renkaiden heikkous (ei vaikuta arvosanoihin) on se että ne ovat markkinoiden kallein merkki. Toinen on ollut se että suosimalla kotimaista on valmistusmaa ollutkin joskus EU:n ulkopuolinen Russia johon kohdistuu pakotteita Krimin miehityksen vuoksi. Toki minulle sattui kerran Thaimaassa valmistetut Michelinin talvirenkaat, eli vastuullinen ostaminen ei aina onnistu. Viimeisin Fiskarsin tuote oli Made in China, eli ei ollut edes Puolassa valmistettu.

      2
  • @Karrette kirjoitti:
    Itse odotan josko 2022 talvirengasvertailussa olisi pohdintaa siitä miksi autot ovat asfaltinvärisessä liassa talvisin, samalla kun asfalttiin muodostuu talvisin urat ja melua alkaa esiintymään enemmän.

    Syy siihen on se vesilitku mitä tienpitäjä sinne ahkerasti lorottaa.

  • Sovittelijan osa on aina hankalampi, valitsemalla puolen saa aina kavereita. Näinhän se on.

  • @_Quu kirjoitti:

    @Karrette kirjoitti:
    Itse odotan josko 2022 talvirengasvertailussa olisi pohdintaa siitä miksi autot ovat asfaltinvärisessä liassa talvisin, samalla kun asfalttiin muodostuu talvisin urat ja melua alkaa esiintymään enemmän.

    Syy siihen on se vesilitku mitä tienpitäjä sinne ahkerasti lorottaa.

    Kunpa olisikin - ja kyllähän teiden kuluminen mainittiin nastojen määriä mietittäessä, eli kun pohdittiin missä menee maksimi nastamäärä mitä renkaaseen voi ylipäätään laittaa että kumi osuisi vielä tien pintaan.

    Sitä asfaltinväristä likaa alkaa kertymään vaikka suolausta ei edes olisi tehty lämpimien ilmojen aikana. Eilen kuulin jo nastojen ropisevan Helsingissä, johtunee siitä että hallasta on varoiteltu säätiedotuksissa.

  • Ei teitä suolata nastarenkaiden takia.

  • @_Quu kirjoitti:
    Ei teitä suolata nastarenkaiden takia.

    Aikoinaan -80-luvulla silloisessa Kuopion läänissä kokeiltiin pari talvea olla täysin suolaamatta maanteitä. Samaan aikaan Somaliassa oli kriisi, jonka vuoksi myös Kuopion ympäristöön muutti ihmisiä Somaliasta pakoon. Silloin ihmeteltiin, miksi juuri Kuopion ympäristöön, jolloin lopulta vastaukseksi saatiin että Somaliassa saakka ihmiset olivat kuulleet uutisista että "täällä ei teitä suolata".

      1
  • @Karrette kirjoitti:
    Vahingosta pitää viisastua, ja toiselle on syytä antaa uusi mahdollisuus jos kyseessä oli kertaluonteinen vahinko.

    Samasta syystä myös prosessin muutokset eri vuosina on hyvä selvittää. Vanhoista virheistä oppiminen ja havaintojen jakaminen ei ole haitallista tai edes tarpeetonta vanhojen muistelua vaan prosessin parantamista.

      1
  • muokattu 27.09.2021 17:46

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Ihan samaa mieltä kuin yllä. Sen sijaan olen henkilökohtaisesti harmissani, ettei vuoden 2015 paljastuksen yhteydessä selvinnyt, mihin kaikkiin rengastesteihin ”testioptimoituja” renkaita oli toimitettu.

    Muistelisin, että Kauppalehden uutisoimien, heille vuodettujen Nokian Renkaiden sähköpostien jälkeenkin TM uutisoi, että avomielisyyttään uusi toimitusjohtaja kertoi alan käytännöistä.

    Jos kerran ovat noin avomielisiä Nokian Renkailla, niin miksette kysy heiltä mihin kaikkiin rengastesteihin sitä testilaatua on toimitettu?

    "Toimituspäällikkö Honkanen hämmästelee Nokian Renkaista noussutta kohua.

    • On valitettavaa, että taloudelliset paineet ovat näin kovat. Valitettavaa tämä on myös Nokian Renkaiden tuoreen toimitusjohtajan kannalta, kun hän avomielisyyttään meni kertomaan alan vanhoista käytännöistä."

    https://www.iltalehti.fi/autot/a/2016022621179640

    Ja, ettei nyt jäisi epäselväksi, niin TM:n toimituspäällikkö Honkasta lukuunottamatta en usko kenenkään kuvittelevan, että Nokian Renkaiden toimitusjohtaja tuli avomielisyyttään kertomaan yhtään mitään sen jälkeen, kun Kauppalehti teki jutun heille vuodettujen Nokian Renkaiden sähköpostien perusteella.

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    TM:lle sellaiset oletettavasti oli saatu ujutettua vuonna 2012 (eikä kaupasta ennen vertailun julkaisua haettu kontrollirengassarja eronnut riittävästi testirenkaista, että olisimme älynneet puhaltaneet pilliin, vaikka näin jälkiviisaasti ajatellen olisi pitänyt), ja se on todella kurja juttu.

    "Puolueeton rengastestaukseen erikoistunut testilaitos Test World havaitsi Nokian Renkaissa huijausepäilyn jo vuonna 2012. Ruotsalaiset uutisoivat asiasta näyttävästi, mutta Suomessa siitä ei kirjoitettu.

    Test World huomasi merkittävän eron Nokian Renkaiden kesärenkaiden jarrutusmatkoissa suoraan valmistajalta tulleiden renkaiden ja myöhemmin kaupasta ostettujen renkaiden välillä.

    Tarkastusmittauksissa kesärenkaiden jarrutusmatkat olivat jopa kymmenen prosenttia pidempiä kuin alkuperäisissä tuloksissa.

    Alkuperäinen testi, jonka Nokian Renkaat voitti kesärenkaillaan, päätyi kahdeksaan suureen autolehteen: Tekniikan Maailmaan, ruotsalaiseen Aftonbladetiin, norjalaiseen Motoriin, virolaiseen Tehnikamaailm-lehteen, venäläiseen Autoreviewiin, ukrainalaiseen Autocentreen sekä kiinalaisiin Autofree- ja Tyre Market -lehtiin.

    Uusintatestauksen tuloksella Nokian Renkaat ei olisi saanut enää testivoittajan titteliä.

    – Kun havaittiin, että uusintatulos heitti paljon, annoimme lehdille tulokset. Lehdet tekevät omia päätöksiään, kuinka ne asiaan reagoivat, kertoo Test Worldin tekninen johtaja Jukka Antila.

    Antilan mukaan Aftonbladet oli ainoa lehti, joka uutisoi räikeästä erosta uusintatestituloksessa. Antila on yllättynyt, miksi Nokian Renkaiden rengasvilppi nousi vasta nyt otsikoihin Suomessa. Kauppalehti kertoi Nokian Renkaiden testirenkaiden manipuloinnista 26. helmikuuta."

    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016030521220418

    Tuuhan nyt Harri omin sanoin kertomaan mitä tarkoitat.
    Olen ymmärtävinäni kertomasi perusteella, että: 1. TestWorld teki vertailun. 2. TestWorld teki kontrollitestin, narautti Nokian Renkaat vilpistä ja ilmoitti siitä esim. Tekniikan Maailmalle. 3. Ette uskoneet TestWorldia ja lähditte tekemään TM:n omaa kontrollitestiä? (4. Jos kohdat 1-3 menivät noin, niin miksi käytätte noin ammattitaidotonta firmaa tekemään rengastestejä?)

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Suurisuuntaisemmin optimoituja renkaita on ilmeisesti tuolloin mennyt muille lehdille, etenkin ulkomaille, koska muualla kontrollimenettely ei välttämättä ole yhtä tiukka kuin TM:llä – jos sellaista on ollenkaan.

    Tai on ehkä jopa tiukempi. Aftonbladet ei arastellut uutisoida TestWorldin havaitsemasta Nokian Renkaiden testirengasvilpistä.

    Siitä on kuitenkin jäänyt ilmaan leijumaan jonkinlainen ajatus, että juuri TM:n rengasvertailut olivat ne, joissa testioptimoituja renkaita olisi yleisesti ollut, vaikka se ei pidä paikkaansa.

    "”Tänään tuli 140 pistettä lisää uuteen tulosmittariin Tekniikan Maailman ykkös- ja kakkossijojen myötä”, yhdessä viesteistä mainitaan."

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tama-homma-rajahtaa-kasiin/b1d6325e-6380-3d55-97a0-a8446b92b563

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Olisi kova juttu, jos selviäisi, missä ja koska noita vuotta 2015 edeltäneitä testioptimoituja renkaita on käytetty.

    Esim. TM:n toimituspäällikkö Honkanen kysymään Nokian Renkaiden avoimieliseltä toimitusjohtajalta?

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Vuonna 2012 Nokian onnistui, koska ero kauppalaatuiseen renkaaseen oli niin pieni, että se tulkittiin (ilmeisen virheellisesti) luontaiseksi vaihteluksi.

    TestWorld oli täysin eri mieltä tuosta.
    TM:n hyväksymä luontainen vaihtelu on "jopa kymmenen prosenttia" siis?

    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016030521220418

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    TM vastaa kaikkiin kysymyksiin, joihin on yllä kerrotuissa puitteissa mahdollista vastata. Lyhyet, selkeät ja parhaimmillaan vaikka numeroidut kysymykset ovat nopeita vastata.

    Ystävällisesti, Harri /TM

    Kiitos.

      1
  • Toimituksen kommentti

    @_Quu kirjoitti:
    Toivon ettei TM kommentoi enempää tätä Nokian tehtaan mokaa, ja kun sillä ei ole mitään merkittävää vaikutusta renkaiden turvalliseen käyttöön.

    Ehdotus on järkevä, ja mielellään tekisin juuri niin. Valitettavasti kuitenkin epäilen, että jos jättäisin vastaamatta näihin ehtymättömällä innolla pulppuaviin ”kysymyksiin”, se olisi lopullinen todiste salaliitosta. Ilmeisesti vastaava päätoimittaja on joskus jättänyt vastaamatta, ja sitä näköjään edelleen muistellaan kaiholla.

    Olisi varmasti jännittävää elää salaliittojen maailmassa, jossa hallitus kontrolloi mieltämme, presidentit ovat liskoihmisiä ja koronarokotteessa on 5g-siruja – ja TM:n rengasvertailustakin varmasti löytyy jotakin hämärää, kunhan asiaa riittävästi intetään keskustelupalstoilla.

    Ikävä tosiasia kuitenkin on, ettei rengasvertailuihin liity mitään kovin erikoista. Ne ovat hyvin työlästä arkista puurtamista mustien kumisten kiekkojen kanssa. Ja sen jälkeen hirveä määrä Excel-laskentataulukoita.

    @NHB kirjoitti:
    Katsoin juuri läpi rengasvertailunne viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Nokianin brändillä rengasvertailuissanne mukana olleista tuotteista Venäjällä ei ollut valmistettu ensimmäistäkään.

    Kävin nuo itsekin läpi. Erikoista kyllä, tämä väitteesi on ilmeisesti täysin totta. Edellisen kerran Venäjällä valmistettu rengas on nähtävästi ollut virallisena testirenkaana (ei kymmenen vaan) 11 vuotta sitten. Se ei toki tarkoita, etteikö venäläisiä renkaita olisi ollut mukana vertailussa sen jälkeen, mutta rengaslistaan niitä ei ole merkitty.

    Ymmärrän, että ”asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät”, joten täytyy pitää huoli, että jatkossa viralliseksi testirenkaaksi merkitään Venäjällä valmistetut renkaat.

    @NHB kirjoitti:
    Kuulostaako uskottavalta, että palkitsemisjärjestelmän hedelmiä olisi haluttu nauttia vain yhden kerran?

    Jos tämä on jälleen niitä kysymyksiä, joihin TM pahamaineisesti ”jättää vastaamatta”, niin vastaan: en ole palkitsemisjärjestelmien asiantuntija, en voi ottaa kantaa. Pysytäänpä siis asiassa.

    Mitä muuhun kirjoittamaasi tulee, en löydä siitä kysymystä tai kysymyksiä, mutta se ei tarkoita, että pitäisin kirjoittamaasi totena tai olisin sen kanssa samaa mieltä.

    -Yst. Harri/TM

  • Toimituksen kommentti

    Sitten toiseen asiaan: Olen arvioinut tilanteen ja todennut, että nimimerkki NHB:llä selvästi on rengasalaan liittyviä taloudellisia tai muita sidonnaisuuksia, joiden johdosta häntä ei voida TM:n keskustelupalstalla tai kommenteissa pitää tavallisena yksityishenkilönä, joka ”ilmaisee vain mielipiteensä”. Päätöksen perustelut löytyvät aikaisemmista viesteistäni.

    Päätöksen seurauksena nimimerkki NHB:ltä kielletään rengasaiheiseen keskusteluun osallistuminen koko TM:n sivustolla. Tämän voi kuitata ymmärretyksi, mutta muuten keskustelu rengasaiheista päättyy.

    Muut voivat vapaasti jatkaa rengaskeskustelua, ja nimimerkki NHB voi jatkaa keskustelua muista aiheista, jos se tapahtuu asiallisesti ja muita kirjoittajia kunnioittavasti.

    Vien asian tiedoksi moderaattoreillemme, ja ohjetta rikkovat viestit poistetaan. Ohjeen toistuvasta rikkomisesta seuraa koko kirjoitusoikeuden poistaminen.

    Päätös on lopullinen, eikä siitä voi valittaa.

    -Yst. Harri/TM

      3
  • Hyökkäys on paras puolustus?

  • @JEV2 kirjoitti:
    Hyökkäys on paras puolustus?

    Ei, vaan "somessa tyhmyys tiivistyy".

  • Toimituksen kommentti

    Kiitos kysymyksistä, Lukija67542! Ennen kuin vastaan, joudun kyllä ihmettelemään, miten vuoden 2012 renkaat liittyvät tämän vuoden rengasvertailuun tai millaista lisäarvoa tämän puuron hämmentäminen tuo uusia talvirenkaita etsivälle lukijallemme.

    En myöskään ymmärrä, mikä on se salattu viisaus, jonka täällä keskustelupalstalla uskot löytyvän kymmenen vuotta vanhaa tapausta jälkiviisaasti nykytiedon perusteella tulkitsemalla ja uudelleentulkitsemalla ja inttämällä.

    Mutta ilmeisesti ”vastaamatta jättäminen” olisi jälleen uusi todiste salaliittoteoreetikoille, joten mikäs siinä sitten.

    @Lukija67542 kirjoitti:
    Jos kerran ovat noin avomielisiä Nokian Renkailla, niin miksette kysy heiltä mihin kaikkiin rengastesteihin sitä testilaatua on toimitettu?

    Näin tosiaan pitäisikin tehdä. Hieman vaikea uskoa, että saisimme vastauksen. Mutta aina voi toki kysyä.

    "Puolueeton rengastestaukseen erikoistunut testilaitos Test World havaitsi Nokian Renkaissa huijausepäilyn jo vuonna 2012. Ruotsalaiset uutisoivat asiasta näyttävästi, mutta Suomessa siitä ei kirjoitettu.

    En halua laajamittaisesti moittia toimittajia, mutta olen havainnut, että joskus iltapäivälehtien verkkouutiset ovat hieman epätarkkoja. Tästäkään uutisesta ei välttämättä aivan ymmärtäisi, mitä on tapahtunut, jos ei tietäsi.

    Kerrataan siis hieman asetelmaa: Vaikka tekstistä voisi toisin ymmärtää, Test World ei tässä yhteydessä ole mitenkään ”ulkopuolinen” taho, vaan alkujaan Tekniikan Maailman rengastestaustoiminnasta irrotettu yritys, joka on sittemmin kasvanut melkoisesti ja on nykyään osa monikansallista konsernia. Test World on, kuten tekstissä todetaankin, puolueeton ja rengastestaukseen erikoistunut.

    TM ja Test World suunnittelevat TM:n rengasvertailun yhdessä (mitä ja miten testataan), ja Test World on tuolloin, kuten edelleenkin, toteuttanut suuren osan käytännön työstä. Testiajoissa on mukana TM:n kuljettaja sekä Test Worldin testikuljettajia.

    TM:n rengastesti julkaistaan joko suorana käännöksenä tai ainoastaan testitulokset lainaten useassa maassa.

    Selkeyden vuoksi kannattaa myös huomata, että tekstissä mainittu ”Test Worldin tekninen johtaja Jukka Antila” ei hänkään ole kukaan ulkopuolinen taho vaan sattumalta sama henkilö kuin Tekniikan Maailman monivuotinen freelance-toimittaja, joka kirjoitti myös vuoden 2021 vertailujen tekstit.

    En tiedä, millaiset erot alkuperäisen ja kontrollirenkaan välillä ovat olleet vuonna 2012. Tuossa lukee ”jopa kymmenen prosenttia”, mutta en tiedä, mistä luku on saatu.

    Ruotsalainen iltapäivälehti Aftonbladet tosiaan omaan, ehkä hieman sensaatiohakuiseen tyyliinsä julisti tapauksen huijaukseksi. Muut olivat tulosten perusteella varovaisempia. TM tutki tapauksen ja luotti siinä Test Worldin arvioihin. Koska poikkeavat tulokset olisivat ymmärtääkseni ainakin juuri ja juuri mahtuneet erilaisista rengaseristä, erilaisesta testiolosuhteesta ja muista vaihtuvista tekijöistä johtuvaan vaihteluun, aukotonta todistetta huijausyrityksestä ei saatu ja TM tuomitsi tapauksen ”länsimaisen oikeuskäytännön mukaisesti” syytetyn eduksi. Kuten tuolla aikaisemmin jo totesin, ero tuloksissa ei ollut niin suuri kuin muiden rengasmerkkien vuosien 2005 ja 2009 tapauksissa, joissa TM puhalsi pilliin.

    En ole ollut mukana tekemässä päätöksiä, joten en voi tämän laajemmin kommentoida niiden taustoja.

    Jälkiviisaasti (vuoden 2015 tapahtumien jälkeen) pidän itse melko selvänä, että tuolloinen tulkinta oli väärä. Ja jälkiviisaushan on sitä parasta viisautta, jota voimme jakaa toisillemme suurilla puurokauhoilla.

    @Lukija67542 kirjoitti:
    Olen ymmärtävinäni kertomasi perusteella, että: 1. TestWorld teki vertailun. 2. TestWorld teki kontrollitestin, narautti Nokian Renkaat vilpistä ja ilmoitti siitä esim. Tekniikan Maailmalle. 3. Ette uskoneet TestWorldia ja lähditte tekemään TM:n omaa kontrollitestiä? (4. Jos kohdat 1-3 menivät noin, niin miksi käytätte noin ammattitaidotonta firmaa tekemään rengastestejä?)

    1. TM ja TW tekivät vertailun.
    2. TW teki TM:n vertailuun liittyvän normaalin kontrollitestin.
    3. Uskomme toki omaa rengastestiämme. Ei ole mitään ”TM:n omaa kontrollitestiä”. Alkuperäinen oli oma kontrollitestimme.
    4. Test World on ehdottomasti yksi maailman parhaista ja ammattitaitoisimmista rengastestaajista.

    @Lukija67542 kirjoitti:

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Suurisuuntaisemmin optimoituja renkaita on ilmeisesti tuolloin mennyt muille lehdille, etenkin ulkomaille, koska muualla kontrollimenettely ei välttämättä ole yhtä tiukka kuin TM:llä – jos sellaista on ollenkaan.

    Tai on ehkä jopa tiukempi. Aftonbladet ei arastellut uutisoida TestWorldin havaitsemasta Nokian Renkaiden testirengasvilpistä.

    Aftonbladet käytti samaa TM:n kontrollitestidataa. Aftonbladet tulkitsi sitä sensaatiohakuisemmin, TM ja muut varovammin. Jälkiviisaasti tarkastellen Aftonbladet oli oikeassa.

    @Lukija67542 kirjoitti:

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Siitä on kuitenkin jäänyt ilmaan leijumaan jonkinlainen ajatus, että juuri TM:n rengasvertailut olivat ne, joissa testioptimoituja renkaita olisi yleisesti ollut, vaikka se ei pidä paikkaansa.

    "”Tänään tuli 140 pistettä lisää uuteen tulosmittariin Tekniikan Maailman ykkös- ja kakkossijojen myötä”, yhdessä viesteistä mainitaan."

    En löydä tästä kysymystä. Ehkä pyydät minua arvuuttelemaan, viitataanko tässä vuoden 2012 vertailuun (vai johonkin muuhun). Mahdollisesti siihen.

    Sen sijaan tuossahan vastataan suurelta osin alkuperäiseen kysymykseesi siitä, missä huijausrenkaita oli: ”’useita voittoja’ autolehtien rengastesteissä Keski-Euroopassa keväällä 2015” sekä ”’lukuisia voittoja’ pohjoismaisissa ja venäläisissä automedioissa” (vuotta ei jälkimmäisessä ryhmässä mainita, mutta kolmen rengasmerkin jaettu ykkössija TM:n vertailussa 2012 on varmasti yksi noista pohjoismaisista voitoista).

    @Lukija67542 kirjoitti:
    Esim. TM:n toimituspäällikkö Honkanen kysymään Nokian Renkaiden avoimieliseltä toimitusjohtajalta?

    Tämä kysymys taidettiin jo käsitellä. Epäilen, että toistat sen tahallasi dramaattisemman vaikutelman aikaansaamiseksi. Vastaus: Niin, esimerkiksi – etenkin jos asialla olisi laajempaa merkitystä ja se kiinnostaisi muitakin kuin Lukija67542:ta. Muita lukijoita vanhan asian vatkaaminen näyttää jo alkavan häiritä.

    @Lukija67542 kirjoitti:
    TestWorld oli täysin eri mieltä tuosta.

    Tuo on oma tulkintasi iltapäivälehden vanhasta verkkojutusta, jonka tietojen alkuperää emme tiedä. Eikä tuo ole edes kysymys vaan väite. En näe, että Test World ja TM voisivat olla eri mieltä Test Worldin ja TM:n kanssa.

    Siitä, mikä on normaalia ja mikä ei, voidaan toki jälkiviisaasti käydä loputonta keskustelua interneteissä kymmenen vuotta myöhemmin, mutta ei se vielä tee keskustelijoista rengasinsinöörejä. Eikä se lisää aiheeseen mitään uutta.

    @Lukija67542 kirjoitti:
    Kiitos.

    Eipä mitään. Toivottavasti tämä alkaisi pian riittää, jotta päästäisiin kaikki vaihteeksi tekemään tuottavaakin työtä. Nämä kysymykset alkavat kovasti muistuttaa inttämistä, ja sitä lupasin välttää.

    -Yst. H/TM

  • Ottamatta kantaa siihen kuka on sanonut mitäkin ja kuka on "oikeassa", niin hienoa nähdä, että tällä palstalla on jonkinlaista moderointia. Kaiholla odottelen, että muissakin aiheissa virheellisiä tietoja levittävien kirjoittajien touhuun puututtaisiin.

  • @Ruuhkamies kirjoitti:
    Ottamatta kantaa siihen kuka on sanonut mitäkin ja kuka on "oikeassa", niin hienoa nähdä, että tällä palstalla on jonkinlaista moderointia. Kaiholla odottelen, että muissakin aiheissa virheellisiä tietoja levittävien kirjoittajien touhuun puututtaisiin.

    Mistä me sitten kinastelisimme? Veisit pois puolet viesteistä 🙂

    (siis ei sinä ja minä kinastella, mutta noin yleisesti ottaen)

  • @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Kiitos kysymyksistä, Lukija67542! Ennen kuin vastaan, joudun kyllä ihmettelemään, miten vuoden 2012 renkaat liittyvät tämän vuoden rengasvertailuun tai millaista lisäarvoa tämän puuron hämmentäminen tuo uusia talvirenkaita etsivälle lukijallemme.

    Ole hyvä.

    Minusta teidän rengaustestausprosessissa on ollut ja on edelleen valuvirheitä.

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    En myöskään ymmärrä, mikä on se salattu viisaus, jonka täällä keskustelupalstalla uskot löytyvän kymmenen vuotta vanhaa tapausta jälkiviisaasti nykytiedon perusteella tulkitsemalla ja uudelleentulkitsemalla ja inttämällä.

    Onhan se jokseenkin eriskummallista, kun TW:n tekninen johtaja Jukka Antila on yksiselitteisesti todennut Nokian Renkaiden huijanneen ja vain Aftonbladet toi sen julki.

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Mutta ilmeisesti ”vastaamatta jättäminen” olisi jälleen uusi todiste salaliittoteoreetikoille, joten mikäs siinä sitten.

    Totta.

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    En halua laajamittaisesti moittia toimittajia, mutta olen havainnut, että joskus iltapäivälehtien verkkouutiset ovat hieman epätarkkoja. Tästäkään uutisesta ei välttämättä aivan ymmärtäisi, mitä on tapahtunut, jos ei tietäsi.

    Minusta tuossa uutisessa on hyvin vähän, jos ollenkaan väärinymmärrettävää.

    Nokian Renkaat huijasi>>>Nokian Renkaat jäi kiinni huijauksesta>>>Vain Aftonbladet julkaisi tuon, muut vaikenivat.

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    TM tutki tapauksen ja luotti siinä Test Worldin arvioihin.

    TestWorldin mukaan Nokian Renkaat huijasivat. Missä luottamus TestWorldiin?

    "Antilan mukaan Aftonbladet oli ainoa lehti, joka uutisoi räikeästä erosta uusintatestituloksessa. Antila on yllättynyt, miksi Nokian Renkaiden rengasvilppi nousi vasta nyt otsikoihin Suomessa. Kauppalehti kertoi Nokian Renkaiden testirenkaiden manipuloinnista 26. helmikuuta.

    – Tässä tullaan ihan jälkijunassa."

    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016030521220418

    @Lukija67542 kirjoitti:

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Suurisuuntaisemmin optimoituja renkaita on ilmeisesti tuolloin mennyt muille lehdille, etenkin ulkomaille, koska muualla kontrollimenettely ei välttämättä ole yhtä tiukka kuin TM:llä – jos sellaista on ollenkaan.

    Tai on ehkä jopa tiukempi. Aftonbladet ei arastellut uutisoida TestWorldin havaitsemasta Nokian Renkaiden testirengasvilpistä.

    Aftonbladet käytti samaa TM:n kontrollitestidataa. Aftonbladet tulkitsi sitä sensaatiohakuisemmin, TM ja muut varovammin. Jälkiviisaasti tarkastellen Aftonbladet oli oikeassa.

    Mitä tulkittavaa tuossa enää on, kun TestWorld on yksiselitteisesti kertonut Nokian Renkaiden huijanneen?

    @Lukija67542 kirjoitti:

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Siitä on kuitenkin jäänyt ilmaan leijumaan jonkinlainen ajatus, että juuri TM:n rengasvertailut olivat ne, joissa testioptimoituja renkaita olisi yleisesti ollut, vaikka se ei pidä paikkaansa.

    "”Tänään tuli 140 pistettä lisää uuteen tulosmittariin Tekniikan Maailman ykkös- ja kakkossijojen myötä”, yhdessä viesteistä mainitaan."

    En löydä tästä kysymystä. Ehkä pyydät minua arvuuttelemaan, viitataanko tässä vuoden 2012 vertailuun (vai johonkin muuhun). Mahdollisesti siihen.

    Oikein tulkittu. Siinä ei ole kysymystä, vaan sen laitoin herätykseksi, joskin taisin epäonnistua siinä.

    Ja herätys oli se, että jos Nokian Renkaat eivät ottaneet ykkös- ja kakkossijoja nyt vähän enemmän framilla olleessa Tekniikan Maailman kesärengastestissä 2012, niin viestillä viitattaneen jonkun muun vuoden/kauden Tekniikan Maailman rengastestiin.

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:

    @Lukija67542 kirjoitti:
    Esim. TM:n toimituspäällikkö Honkanen kysymään Nokian Renkaiden avoimieliseltä toimitusjohtajalta?

    Tämä kysymys taidettiin jo käsitellä. Epäilen, että toistat sen tahallasi dramaattisemman vaikutelman aikaansaamiseksi.

    Dramaattista tuossa on TM:n toimituspäällikkö Honkasen puheet:
    "Valitettavaa tämä on myös Nokian Renkaiden tuoreen toimitusjohtajan kannalta, kun hän avomielisyyttään meni kertomaan alan vanhoista käytännöistä."

    Ette kai te nyt itse (pl. Honkanen) usko, että Nokian Renkaiden toimitusjohtaja olisi avomielisyyttään tullut julkisuuteen?

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:

    @Lukija67542 kirjoitti:
    TestWorld oli täysin eri mieltä tuosta.

    Tuo on oma tulkintasi iltapäivälehden vanhasta verkkojutusta, jonka tietojen alkuperää emme tiedä. Eikä tuo ole edes kysymys vaan väite. En näe, että Test World ja TM voisivat olla eri mieltä Test Worldin ja TM:n kanssa.

    Kyllä, se on minun tulkinta uutisesta, jota on hyvin vaikea tulkita toisin. Ja tuosta erimielisyydestä olen toista mieltä, ihan hyvinhän te puhutte ristiin.

    Tietojen alkuperäksi veikkaan TestWorldin teknisen johtajan Jukka Antilan haastattelua. Toimittajan tiedot löytyvät jutusta.

    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016030521220418

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:

    @Lukija67542 kirjoitti:
    Kiitos.

    Eipä mitään. Toivottavasti tämä alkaisi pian riittää, jotta päästäisiin kaikki vaihteeksi tekemään tuottavaakin työtä. Nämä kysymykset alkavat kovasti muistuttaa inttämistä, ja sitä lupasin välttää.

    -Yst. H/TM

    Kiitoksia vastauksista. Pahoittelen, jos kysymykset tai kommentit kuulostavat inttämiseltä, mutta käytössä olevien lähteiden perusteella joku "puhuu niin totta kuin vain osaa".

      1
  • muokattu 27.09.2021 21:49

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Sitten toiseen asiaan: Olen arvioinut tilanteen ja todennut, että nimimerkki NHB:llä selvästi on rengasalaan liittyviä taloudellisia tai muita sidonnaisuuksia, joiden johdosta häntä ei voida TM:n keskustelupalstalla tai kommenteissa pitää tavallisena yksityishenkilönä, joka ”ilmaisee vain mielipiteensä”. Päätöksen perustelut löytyvät aikaisemmista viesteistäni.

    Olettaisin, että NHB:lla on todella keskimääräistä enemmän asiantuntemusta alalta, mutta taloudellisten sidonnaisuuksien suhteen olisin varsin varovainen. Olen eri yhteydessä ollut keskustelussa, jossa yhtä asiantuntijaa on yritetty jäävätä keskustelusta hänen oletetun omistussuhteensa vuoksi. Nykymaailmassa nämä taloudelliset intressit ja omistukset muuttuvat hyvinkin nopeasti, joten ilman saman päivän salkkuraporttia en lähtisi jääväämään ketään omistuksen kautta muodostuvat sidonnaisuuden vuoksi.

    Päätöksesi jo teit, joten totean vain, että tällainen päätös kääntyy helposti asiantuntevan keskustelijan jäävännyttä vastaan jos osoittautuukin että jäävätyllä on asiantuntemus, mutta ei omistusta tai muuta sidonnaisuutta. Jos osoittautuu, että NHB:lla on todellinen merkittävä sidonnaisuus, sitten tietenkin tilanne kääntyy hänen häpeäkseen, kun ei ole sidonnaisuuttaan paljastanut jo heti keulilta. Mahdollinen taloudellinen sidonnaisuus ei sinänsä ole synti, päinvastoin, se selittää sekä asiantuntijuuden että näkökulman. Mutta sen ilmoittamatta jättäminen oman alansa keskustelussa täyttää manipulointiyrityksen tunnusmerkistön, koska se kätkee asiantuntijan oman näkökulman.

    Muut voivat vapaasti jatkaa rengaskeskustelua, ja nimimerkki NHB voi jatkaa keskustelua muista aiheista, jos se tapahtuu asiallisesti ja muita kirjoittajia kunnioittavasti.

    Kiitokset kun uskalsit ottaa toimituksen kannan. Tätä ei kaikissa medioissa voisi odottaa tapahtuvaksi, vaan joissain lehdissä moderaattori vetää lehden kannalta ikävät kommentit kylmästi roskiin jo paljon tätä keskustelua kevyemmilläkin argumenteilla.

    Toiveena jatkoa varten on täysin ilmeinen mm. AutoBildin toimintatapa, jossa renkaat todella ostetaan anonyymisti ja asiasta myös kerrotaan selvästi jutussa. Viimeisintä talvirengastestiä en enää lukenut, joten jos tämä on sen suhteen toteutunut, niin hyvä juttu.

      5
  • @740 GLE kirjoitti:

    Päätöksesi jo teit, joten kerron vain sen, että tällainen päätös kääntyy usein päätöksentekijää vastaan jos osoittautuu että asiantuntemus on, mutta omistusta ei. Jos osoittautuu, että NHB:lla on todellinen merkittävä sidonnaisuus, sitten tietenkin tilanne kääntyy hänen häpeäkseen, kun ei ole sidonnaisuuttaan paljastanut jo heti keulilta.

    Muut voivat vapaasti jatkaa rengaskeskustelua, ja nimimerkki NHB voi jatkaa keskustelua muista aiheista, jos se tapahtuu asiallisesti ja muita kirjoittajia kunnioittavasti.

    Kiitokset kun uskalsit ottaa toimituksen kannan. Tätä ei kaikissa medioissa voisi odottaa tapahtuvaksi, vaan joissain lehdissä moderaattori vetää lehden kannalta ikävät kommentit kylmästi roskiin jo paljon tätä keskustelua kevyemmilläkin argumenteilla.

    Toiveena jatkoa varten on täysin ilmeinen mm. AutoBildin toimintatapa, jossa renkaat todella ostetaan anonyymisti ja asiasta myös kerrotaan selvästi jutussa. Viimeisintä talvirengastestiä en enää lukenut, joten jos tämä on sen suhteen toteutunut, niin hyvä juttu.

    NHB:stä voidaan olla montaa mieltä. Uskoakseni kuitenkin kyseisen nimimerkin laaja asiantuntemus saattaa hämätä tekemään vääriä päätelmiä sidonnaisuuksista ja omistuksista. NHB on erittäin omistautunut ja rohkea keskustelija/kirjoittaja ja aika harvoin väärässä. Kääntyisin samalle kannalle kuin 740 GLE. NHB:n tietämys/tietopankki on hyvin laaja aiheesta kuin aiheesta. Syytön kunnes toisin todistetaan.

      2
  • NHBNHB
    muokattu 28.09.2021 00:12

    @740 GLE kirjoitti:

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Sitten toiseen asiaan: Olen arvioinut tilanteen ja todennut, että nimimerkki NHB:llä selvästi on rengasalaan liittyviä taloudellisia tai muita sidonnaisuuksia, joiden johdosta häntä ei voida TM:n keskustelupalstalla tai kommenteissa pitää tavallisena yksityishenkilönä, joka ”ilmaisee vain mielipiteensä”. Päätöksen perustelut löytyvät aikaisemmista viesteistäni.

    Olettaisin, että NHB:lla on todella keskimääräistä enemmän asiantuntemusta alalta, mutta taloudellisten sidonnaisuuksien suhteen olisin varsin varovainen. Olen eri yhteydessä ollut keskustelussa, jossa yhtä asiantuntijaa on yritetty jäävätä keskustelusta hänen oletetun omistussuhteensa vuoksi. Nykymaailmassa nämä taloudelliset intressit ja omistukset muuttuvat hyvinkin nopeasti, joten ilman saman päivän salkkuraporttia en lähtisi jääväämään ketään omistuksen kautta muodostuvat sidonnaisuuden vuoksi.

    Päätöksesi jo teit, joten totean vain, että tällainen päätös kääntyy helposti asiantuntevan keskustelijan jäävännyttä vastaan jos osoittautuukin että jäävätyllä on asiantuntemus, mutta ei omistusta tai muuta sidonnaisuutta. Jos osoittautuu, että NHB:lla on todellinen merkittävä sidonnaisuus, sitten tietenkin tilanne kääntyy hänen häpeäkseen, kun ei ole sidonnaisuuttaan paljastanut jo heti keulilta. Mahdollinen taloudellinen sidonnaisuus ei sinänsä ole synti, päinvastoin, se selittää sekä asiantuntijuuden että näkökulman. Mutta sen ilmoittamatta jättäminen oman alansa keskustelussa täyttää manipulointiyrityksen tunnusmerkistön, koska se kätkee asiantuntijan oman näkökulman.

    Kunnioitan toimituksen linjaa, enkä keskustele piip-alasta, mutta ymmärtääkseni oma taloudellinen sidonnaisuuteni on asia, mistä keskustelu on jo kokonaan eri aihe. Löytyykö Harrilta tahtoa katsoa korttinsa ja tarkastaa se, onko niitä sidonnaisuuksia, vai haluatko vain tuomita vailla mitään tietoa asiasta? Miten se länsimainen oikeiskäytäntö muuten menikään? Se ei tainnut mennä niin, että syyllinen todistamatta ja vailla oikeutta puolustaa itseään tekaistuja syytteitä vastaan.

    Tilannehan on sellainen, että minulla ei ole mitään taloudellista sidonnaisuutta alaan ja sille, miksi osaa lukea piipvertailuja tarkkaan, löytyy kyllä aiban muu selitys. Itse olen valmis käymään läpi faktat tämän väitteen takana. Kysymys kuuluukin, että miten se onnistuisi?

    Sen verran ennakkoon voin paljastaa, että nimimerkit 740 GLE ja tracktest ovat tässä varsin hyvin oikeilla jäjillä. Uskon, että heidän pitkä läsnäolonsa palstalla selittää hyvän vainun tässä(kin) asiassa.

      3
  • Tunnetusti laaja-alaisen autotekniikan tietämyksen omaavan nimimerkin bannaaminen tai sillä uhkailu kyseenalaisin olettamuksin ilman kestäviä perusteluita ei ainakaan lisää Tekniikan Maailman uskottavuutta tässä asiassa.
    Tähän talouteen on Tekniikan Maailma tullut 1960-luvulta lähtien, mutta eipä taida tulla enää tämän jälkeen. Onnea valitsemallanne uralle!

      3
  • Olisi varmasti jännittävää elää salaliittojen maailmassa, jossa hallitus kontrolloi mieltämme, presidentit ovat liskoihmisiä ja koronarokotteessa on 5g-siruja – ja TM:n rengasvertailustakin varmasti löytyy jotakin hämärää, kunhan asiaa riittävästi intetään keskustelupalstoilla.
    .

    -Yst. Harri/TM

    QAnon ja muiden foliohattujen vetäminen tähän " inttämiseen" on rimanalitus.

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    Sitten toiseen asiaan: Olen arvioinut tilanteen ja todennut, että nimimerkki NHB:llä selvästi on rengasalaan liittyviä taloudellisia tai muita sidonnaisuuksia, joiden johdosta häntä ei voida TM:n keskustelupalstalla tai kommenteissa pitää tavallisena yksityishenkilönä, joka ”ilmaisee vain mielipiteensä”. Päätöksen perustelut löytyvät aikaisemmista viesteistäni.

    -Yst. Harri/TM

    Toimitus kaiketi tietää jotain mitä me muut, tai ainakaan minä, tiedä. Omat muistikuvat NHB:n kommenteista eivät itsellä herätä mielikuvaa vahvoista sidonnaisuuksista rengasbisnekseen.

    @Karrette kirjoitti:

    Tuossa V-tukun harmituksessa yksi haittavaikutus on se että testeissä ei ole enää mukana suomalaisten suursuosikit Linglong ja Nangkang. Jos tulokset osuvat keskivaiheille ei asialla ole suurta yhteiskunnallista merkitystä, mutta jos halvat nastarenkaat kisaavat lähinnä nastattomien kanssa talvipidosta olisi kyseessä arvokas tutkimustulos.

    Onneksi tutkittua tietoa saa muualtakin. Tuulilasin julkaisemassa testissä (sama koko kuin TM: testi) mukana oli myös Linglong. Linglongiin oli mahdutettu nastoja uusi ennätys, 252kpl. Jääkokeissa LL oli ihan muiden kyydissä, mutta mutta lumella ja asfaltilla pudotus tuli häntäpäähän. Erityismaininta vielä kovasta ujelluksesta asfaltilla, sekä vesiliirtoherkkyydestä.
    Goodyear oli ruotsalaisella lumella ja jäällä tehdyissä kokeissa selvästi nastojen paras, misukka toinen ja Nokian kolmas.

      3
  • Toimituksen kommentti

    @Lukija67542 kirjoitti:
    Onhan se jokseenkin eriskummallista, kun TW:n tekninen johtaja Jukka Antila on yksiselitteisesti todennut Nokian Renkaiden huijanneen ja vain Aftonbladet toi sen julki.

    Nyt on valitettavasti todettava, että työaikani ei yksinkertaisesti riitä jatkamaan tätä keskustelua. Tämä varmasti nyt siis tarkoittaa, että ”toimitus ei vastaa kysymyksiin”. Mutta toisaalta en näe, mihin viisauteen keskustelu johtaisi.

    Huomautan tosin, että jos tapauksesta jää tunne, että ”tässä on jotain hämärää” (vaikka tuskin oikeasti on), se saattaa johtua kahdesta seikasta:

    1) Käytät pääasiallisena opinkappaleena iltapäivälehden nopeasti raapaistua nettitekstiä ja oletat, että se on johdonmukainen, paikkansapitävä kokonaisuus, jossa jokainen siteeraus on tehty tarkasti ja oikein. Itsekin hetken journalistisella alalla olleena tiedän, ettei niin aina ole.

    2) Tunnut sekoittavan aikajanoja: Vuonna 2012 Aftonbladet julisti rengasvalmistajan huijariksi (muut olivat varovaisempia). Vuonna 2015 TM totesi näin tosiaan olleen. Vuonna 2016 lehtisitaatissa (TM:n freelance-toimittajanakin toimiva) Antila totesi saman. Vuonna 2021 minä totesin taas saman. Mutta jos laitat vuoden 2016 sitaatin keskustelemaan vuoden 2012 kanssa, niin tokihan siitä ristiriita syntyy, vaikka todellisuudessa sellaista ei olisi.

    Mutta tosiaan, eiköhän tämä riitä tästä aiheesta tällä kertaa. Keskitytään mieluummin tuleviin rengasvertailuihin ja niiden kehittämiseen.

    -Yst. Harri /TM

  • Toimituksen kommentti

    @FARwd kirjoitti:
    Tunnetusti laaja-alaisen autotekniikan tietämyksen omaavan nimimerkin bannaaminen tai sillä uhkailu kyseenalaisin olettamuksin ilman kestäviä perusteluita ei ainakaan lisää Tekniikan Maailman uskottavuutta tässä asiassa.

    Vastaan samalla kertaa tähän ja muihin vastaaviin viesteihin: Ketään ei suljeta keskusteluista pois kevyin perustein – ei edes yhdestä keskustelunaiheesta, kuten nyt on tehty.

    Tämäkin päätös perustuu pitkään harkintaan ja useisiin sellaisiin painaviin seikkoihin, jotka nopeasti asiaan perehtyneelle eivät välttämättä ole ilmeisiä. Niiden perusteella nimimerkkiä ei kuitenkaan voida pitää yksityishenkilönä, joka kirjoittaa rengasasioista omasta yksityisestä näkökulmastaan. Muihin aiheisiin voi edelleen osallistua.

    -Yst. H/TM

  • Itse rengastestausta kommentoisin. Ihmettelen miksei edelleenkään TM mittaa jäisellä asfaltilla ns. mustalla jäällä. Pari vuotta sitten Tuulilasi julkaisi ruotsissa tehdystä rengasvertailusta, jossa oli ohuen mustan jään testauksesta mittaukset ja niissä Continentalin kitkat olivat ylivoimaisesti parhaat ja nastarenkaiden pito oli selvästi huonompi. Nastoilla kun ei ole tarpeeksi jäätä, johon pureutua. Musta jää taitaa olla kuitenkin yleisin jääkeli, jolla talvirenkailla ajetaan ainakin pääteillä.

    Mukana vertailussa oli muuten myös suomalaiset nastarenkaat..;)

  • Tällä hetkellä suomen parasta tietoa eri talvirengastyyppien eroista löytyy Helsingin kaupungilta. Tuollakaan sivustolla ei kyllä ole otettu huomioon kitkarenkaiden parempaa pitoa mustalla jäällä. Se on tietenkin yksi syy, miksi onnettomuustilastojen mukaan kitkarenkaat ovat turvallisemmat.

    https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/kitkat

  • muokattu 01.10.2021 12:42

    Minua kiinnostaisi myös tuo mustan jään mittaus, koska se on omassa talviajossani toinen kahdesta tyypillisestä jääkelistä. Minulle musta jää tarkoittaa vedestä jäätyvää kovaa pakkasjäätä, jota esiintyy pakastuvassa syysillassa veden jäätyessä ja keskitalvella suolatun tien ja lumisen polannetien välisellä alueella kemiallisesti valmistettuna mustana jäänä, mutta tälle saattaa olla muitakin merkityksiä?

    Se toinen tyypillinen jääkeli on lumipolanne, jolle sataa joko tavallista tai alijäähtynyttä vettä. Jälkimmäinen on mielestäni hieman haastavampi, koska se ei ole mustan jään tapainen helppo tasainen pinta, vaan polanneurat antavat ajamiseen oman lisäpiirteensä.

    Saatamme puhua Hankin kanssa eri olosuhteista, koska oman kokemukseni pohjalta en suoraan sanoen ymmärrä hänen kommenttiaan kitkarenkaan oletetusta etevyydestä tilanteessa, jossa oman kokemukseni mukaan testivoittajakitkarengas sutii turbiiniautomaatin vaihtaessa pehmeästi 1500 kierroksen käyntinopeudella mutta manuaalivaihteisen auton puolipitoinen 6-millinen vuosia vanha nastarengas vain tarkoituksella luistamaan pakotettuna. Mutta tämähän olisi kiinnostavaa mitata, että saataisiin tietää mitä oikeasti tapahtuu havaitsemiemme yksittäistapausten ulkopuolella?

    Ymmärrän teorian nastalle liian ohuesta jäästä, mutta en vain ole sellaiseen keliin sattunut paikalle. Onkohan tässä kyse jääkerroksen sijasta (lähes) kuivan tien huurtumisesta kostean ilman jäähtyessä nopeasti pakkasen puolelle? Tuo tilanne saattaisi antaa kitkarenkaalle edun, kunnes kosteutta on riittävän paksusti oikean jääkerroksen muodostumiseen?

    Jos asuisin Helsingissä, ajaisin itsekin kitkoilla, mutta Helsingin kaupungin parhaaksi väitetty tieto ei ota mitään kantaa renkaan toimintaan ajamisen kannalta.

  • @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    1) Käytät pääasiallisena opinkappaleena iltapäivälehden nopeasti raapaistua nettitekstiä ja oletat, että se on johdonmukainen, paikkansapitävä kokonaisuus, jossa jokainen siteeraus on tehty tarkasti ja oikein. Itsekin hetken journalistisella alalla olleena tiedän, ettei niin aina ole.

    Mikä TW:n teknisen johtajan Jukka Antilan haastattelussa ei pidä paikkaansa?

    @Tekniikan Maailma kirjoitti:
    2) Tunnut sekoittavan aikajanoja: Vuonna 2012 Aftonbladet julisti rengasvalmistajan huijariksi (muut olivat varovaisempia). Vuonna 2015 TM totesi näin tosiaan olleen.

    En muista mitään teidän uutista vuodelta 2015 missä julkisesti noin toteaisitte. Olisko jotain linkkiä ko. uutiseen?

    Aftonbladetin uutista lukuuottamatta kohu Nokian Renkaiden ympärillä käynnistyi helmikuussa 2016.

    "16.53: 1990-luvulla Nokian Renkaat ei pärjännyt lehtitesteissä, joten se lähti mukaan peliin. Viime vuoteen saakka rengastestimanipulaatiota jatkettiin, kertoo Lehtoranta. Testeihin ovat vaikuttaneet sekä testaajat että valmistajat: vuosien varrella valmistajat ovat jääneet kiinni testimanipulaatiosta. Valmistajat laajasti mukana käytännössä, toimitusjohtaja sanoo."

    ...sekä testaajat että valmistajat...

    "Yhdessä viesteissä kuvaillaan, kuinka modifioidun renkaan testipisteet nostettiin paperilla 100:sta 118:aan. Ilman peukalointia Nokian Renkaiden tuote olisi ollut heikompi kuin Continentalin, Dunlopin tai Goodyearin rengas."

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/nokian-renkaiden-yhtiokokouksessa-kyseltiin-rikostutkinnasta-ja-veroparatiiseista/5caf7cae-b21f-3716-9403-865b6482ec28

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tama-homma-rajahtaa-kasiin/b1d6325e-6380-3d55-97a0-a8446b92b563

    Ja (toistona) se kehitysehdotus loppuun.

    Ostakaa joka kerta ne testirenkaat anonyymisti kaupasta. Julkaiskaa mistä kaupasta ostitte ja mitä maksoivat. Jos jokin uutuus ei ole vielä myynnissä, niin voi-voi, tervetuloa ens vuonna testeihin.

    Mahdollinen "rengastestilaadun" toimittaminen kauppoihin teidän aikaisemman ostokäyttäytymisen perusteella on todella ontuva selitys. "Juhan" mukaan testilaadun tuottaminen on jokseenkin työläs tapahtuma:

    "Juhan mukaan renkaita saatettiin hioa jopa päiviä.

    – Renkaita ajettiin niin kauan, että ne saatiin täydellisiin mittoihin. Jos jokin mätti eivätkä laatupuolen päälliköt olleet tyytyväisiä, prosessi aloitettiin uudelleen alusta.

    Myös keskellä yötä
    Testirenkaita saatettiin kuitenkin valmistaa tarvittaessa nopeallakin varoitusajalla. Testirenkaat pyrittiin tekemään päivä- ja iltavuoroissa, mutta tarpeen tullen myös yöllä.

    – Se tarkoitti sitä, että valvojat soitettiin keskellä yötä kotoa valvomaan hommaa, Juha sanoo.

    Lehtitesteihin lähetettiin Juhan mukaan aina uunituoretta tavaraa.

    – Rengas heikentyy varastoinnissa, joten testeihin lähetettiin enintään viikon vanhoja renkaita."

    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016030321202053

  • muokattu 02.10.2021 00:00

    @NHB kirjoitti:

    @Lukija67542 kirjoitti:

    Myös keskellä yötä
    Testirenkaita saatettiin kuitenkin valmistaa tarvittaessa nopeallakin varoitusajalla. Testirenkaat pyrittiin tekemään päivä- ja iltavuoroissa, mutta tarpeen tullen myös yöllä.

    – Se tarkoitti sitä, että valvojat soitettiin keskellä yötä kotoa valvomaan hommaa, Juha sanoo.

    En edes muistanut tätä haastattelua. Siinähän taidetaan sivuta sitäkin aihetta, että miksi kauden 2020 kesärengasvertailuun osui hassusti rengas, joka oli tehty sellaisella viikolla, jolloin varsinaista tuotantoa ei ollut.

    ”Koko henkilöautonrenkaiden tuotanto seisoo lomautusten ajan. Kolmen viikon lomautus alkoi maanantaina.”

    https://www.aamulehti.fi/talous/art-2000007562281.html

    Lehtitesteihin lähetettiin Juhan mukaan aina uunituoretta tavaraa.

    – Rengas heikentyy varastoinnissa, joten testeihin lähetettiin enintään viikon vanhoja renkaita."

    Tässähän vahvistuu sekin, mitä jo kerroin tracktestille - huonolla menestyksellä. Jo viikot ovat merkittävä tekijä näissä vertailuissa. Viikon ja vuoden vanhan renkaan laittaminen samalle viivalle on lähtökohtaisesti epätasapainoinen asetelma. Q-ukkokin voi yrittää sisäistää sen, mitä tuossa kerrotaan.

    Lopuksi vielä pieni arvoitus: mikä on musta, tavallista pyöreämpi ja tulee koristeltuna violetilla viivalla.

    Se on varmaankin menoa, joten hysvätit kaikille. Log out, tag out.

    PS. Saako tilaussopimuksen purettua ja jo maksetusta jäljellä olevasta tilauksesta rahat takaisin sen jälkeen, kun Harri päättää painaa isoa sensurointinappia?

    Renkaiden kumiseos kovettuu vuosien myötä ja samassa tahdissa heikentyy niiden pito. Kokemuksesta tiedän tämän, vaikka pintaa olisi vielä hyvin kumiseoksen kovuus heikentää pitoa merkittävästi. Tuo oli uutta, että jo viikko tai viikot ovat rengasvertailussa ratkaisevia. Omissa testeissään rengasvalmistajat ovat tästä varmasti tietoisia. Tuskin tämä vertailun tekijöillekkään on vieras asia. En kuitenkaan miellä asiaa niin, että viikon vanha rengas voittaa automaattisesti kaksi viikkoa vanhan renkaan. Homma olisi liian simppeli, jos kaikki ratkeaisi kumiseoksen tuoreuden myötä. Ratkaisevia tekijöitä on useita ei siis yhtä ja ainoaa ratkaisevaa nimittäjää.

    Renkaiden pintakuviointi ei ole kaikilla renkailla sama. Renkaan kulutuspinnan pintakuviomallit vaikuttavat sen suorituskykyyn.

    Pintakuvioita on kolme erilaista:

    Symmetrinen
    Epäsymmetrinen
    Pyörimissuunnaltaan määrätty

    SYMMETRINEN

    KÄYTTÖ
    Suunniteltu lyhyille matkoille pienille henkilöautoille (ns. kaupunkiautoille).

    PLUSSAT
    Parempi kulutuskestävyys
    Pidempi käyttöikä
    Taloudellinen
    Erinomainen tieote
    Miellyttävä ajotuntuma

    MIINUKSET
    Keskinkertainen ohjautuvuus
    Suurempi vesiliirron riski
    ERITYISTÄ
    Tällä renkaalla ei ole määrättyä asennussuuntaa.
    Saatavilla pienissä ko'oissa (13"-15")

    EPÄSYMMETRINEN

    KÄYTTÖ
    Suunniteltu isoihin perheautoihin ja urheilullisiin autoihin

    PLUSSAT
    Hiljaista ajoa
    Pienentää vesliirron riskiä (ihanteellinen vedenpoisto)
    Vakaampi

    MIINUKSET
    Pehmeämmät kyljet (ei kestä iskuja niin hyvin)
    Vähemmän taloudellinen
    Lyhyempi käyttöikä
    ERITYISTÄ
    Merkinnät « outside » ja « inside » löytyvät renkaan kyljestä ja osoittavat asennussuunnan.
    Saatavilla ko'oissa 15"-19".

    PYÖRIMISSUUNNALTAAN MÄÄRÄTTY

    KÄYTTÖ
    Suunniteltu urheilullisille autoille

    PLUSSAT
    Erinomainen ohjautuvuus
    Hyvä pito lumisella tiellä
    Vähentää merkittävästi vesiliirron riskiä
    Hyvä märkäpito
    Luotettava ajokäyttäytyminen kovissa nopeuksissa

    MIINUKSET
    Ei taloudellinen
    Heikompi iskujen kestävyys (pehmeät kyljet)
    Nopeampi kuluminen

    PS. NHB ole huoleti! Myrsky vesilasissa laantunee aina ajan kanssa, joten eiköhän tässäkin asiassa järki voittane tunteet. Näin sopii ainakin toivoa.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit