Toyota tipahtamassa kyydistä - automaailman nokia?

141 kommenttia
135
  • @HybridRules kirjoitti:

    Minä olen kyllä yrittänyt sanoa, että itselataava on nimityksenä ok, kunhan ei yritetä väittää itselataamisen olevan samanveroinen vaihtoehto ladattavalle hybridille. Toyota yrittää markkinoida sellaista väittämää.

    Ihan vain kertauksen vuoksi, mitenkäs tuo nyt näkyikään muuten?

    regeneroitava liike-energia on tuotettu bensalla.

    Mitäs se onkaan se jarrutuksissa, Atkinsonin kierron aikana ja alamäissä talteen otettava liike-energia nimeltään?

    sillä ei voi ajaa puhdasta sähköajoa metriäkään. Tai, ehkä jokusen metrin

    Painosi on varmaan jotenkin sanalla "puhdas", mutta sähköllä ajamista se yhtäkaikki. Taitaa olla jonkun kilometrin sitä paitsi. Ja käy nyt kysymässä sieltä myyjältä mihin perustuu se väite "50%":sta? Saat tilaisuutesi loistaa heille ja päin naamaa väittää valehtelijoiksi.

    Itselataavasta hybridistä ei missään yhteydessä pitäisi puhua sähkökäyttöisenä autona.

    Sen kai siitä puhutaan hybridinä, eikö?

    Mutta minun puolestani käytettäköön termiä itselataava, mutta tähdennettäköön, että se ei ole sama asia kuin ulkoisen sähkön lataaminen autoon ja auton ajaminen sähköllä joko plugarin tai täyssähköauton tapauksessa

    No tarviiko sitä tähdentää?

    Linkissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Hybridiauto kerrotaan näin kohdassa Yleistä:
    "Hybridiautot kuluttavat polttoainetta perinteistä polttomoottoriautoa vähemmän, koska polttomoottoria pystytään käyttämään enemmän sen hyötysuhteen kannalta optimaalisella kierroslukualueella"

    Nyt, kun lähellä 100km sähkörangella olevia plugareita on tullut markkinoille, on sellainen plugari jo lähes sähköauto hyvin monen ihmisen päivittäisessä käytössä

    Aivan ja minulle tulee mieleen Toyota RAV4, hehheh.

    Itselataavassa hybridissä on hyvää se, että auton kulutus on pienempi kuin saman auton kulutus olisi perinteisellä bensamoottorilla ja se, että bensan kulutus on tiedossa etukäteen kohtuullisen tarkasti

    No tuohan on tullut todetuksi tässäkin keskustelussa jo aiemmin ja niissä edellisissäkin

    En muista muuten, että olisin tuumaillut sinulla olevan Toyota. Tuumasin vain, että taidat olla Toyota-fani

    Ei varmaan, täällä kun heitellään sitä retoriikkaa aika vapaasti. Sekään ei ole pointti, oletko vain/juuri sinä heittänyt, tai oliko se minullekaan edes. Se, että miten heitetään asia ilmoille: "jos olet eri mieltä autoista kanssani sulla täytyy olla tojota/korolla tai oot ainakin fani ja on sulla se kuitenkin".

    Miksi se merkin maininta valikoituu herjaksi ja siinä ei vahingossakaan käytetä Volkkaria, Kiaa, Skodaa, Fordia tms. paljon myyviä tuotteita. Ollaan siis lyövinään vastapalloon, "siitäs sait" -tyyppisesti.

    Se ei välttämättä edellytä, että itselläsi on Toyota.

    Se on totta: ei tarvitse omistaa mitään tiettyä automerkkiä voidakseen ihmetellä täällä niitä ilman että tulee jonkun mielestä heti ottaneeksi puolia, tai tulee leimatuksi (negatiivisesti). Mutta kun niin tuntuu tapahtuvan jos tulkkaa tekstejä asiayhteydessään. Se on minusta kyllä jännä ilmiö yleisellä tasolla. Siinä missä leimataan tietysti muitakin merkkejä, joista aiemmin sanoin, niin maailma tuntuu olevan monille vain "Se on Mun Automerkki ja jos se ei sulla ole niin oot tojotakuski, ihan selvästi". Ei siis Skoda, Ford tms ja se livahtaa yhtä helposti kuin "selvä vihervassari" -termin heitto.

  • @Kumppani kirjoitti:
    No höhhh! Eikö se juuri ole sen tarkoituskin! Ja siitä tosiaan seuraa että se on ympäristöystävällisempi kuin pelkkä polttis, joka käyttää vain bensaa tai dieseliä.

    Hybridi on ympäristöystävällisempi vain, jos sen päästöt ovat bensaa tai dieseliä käyttävää autoa pienemmät. Etenkin CO2 päästöt muodostuvat kulutettujen litrojen perusteella, johon suunnitteluvalinnat vaikuttavat vain välillisesti.

  • @Karrette kirjoitti:
    Akun koko on 3,6 -6,5 Ah, eli energian talteenottoon sopiva.

    Miten ampeeritunnit ilman käyttöjännitettä kertovat energian talteenottokyvystä?

    Hybridin akku 3.6 - 6.5 Ah ja dieselin starttiakku 70 Ah ja stop-start akku 15 Ah. Kummassa on suurempi energian talteenottokyky? Jos ensin mainittu on täyshybridi, onko jälkimmäinen kilo- vai megahybridi? Mikrohybridihän se selvästikään ei voi olla kun ampeerituntejakin on kymmenkertaisesti.

    Lisää dataa, kiitos.

  • muokattu 04.11.2021 14:44

    @740 GLE kirjoitti:

    @Karrette kirjoitti:

    Jännite starttiakussa on 12 V ja noissa "itselataavissa" hybrideissä esim. 230 V.
    Starttiakku 70 Ah x 12 V = 0,84 kWh. ja esim. omassa hybridissä kokonaiskapasiteetti 1,5 kWh ja nettokapasiteetti 0,7 kWh eli pieni, todella pieni on "itselataavan" hybridin akku verrattuna vaikka ladattaviin ja vastaa vain noin kahta starttiakkua. Maksimissaan akusta otetaan tehoa 42 heppaa.

    https://aijaa.com/KDHbKv

    Eipähän noissa kulutuksissa isoja eroja ole, kaupungissa eniten.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @Karrette kirjoitti:
    Akun koko on 3,6 -6,5 Ah, eli energian talteenottoon sopiva.

    Miten ampeeritunnit ilman käyttöjännitettä kertovat energian talteenottokyvystä?

    Hybridin akku 3.6 - 6.5 Ah ja dieselin starttiakku 70 Ah ja stop-start akku 15 Ah. Kummassa on suurempi energian talteenottokyky? Jos ensin mainittu on täyshybridi, onko jälkimmäinen kilo- vai megahybridi? Mikrohybridihän se selvästikään ei voi olla kun ampeerituntejakin on kymmenkertaisesti.

    Lisää dataa, kiitos.

    Eikö Ah kerro energian määrän. Talteenottokyky taas voisi tarkoittaa tehoa, jolla auto voi regeneroida. Samaten energian määrä häipyy akusta sitä nopemmin, mitä suuremmalla teholla akkua kuormitetaan. Teho on jännitteen ja virran tulo. Akkuun sisältyvän energian (Ah) määrän riittävyys siihen, mitä ollaan tekemässä, riippunee joko jännitteestä tai virrasta, millä akkua kuormitetaan.

    Asiaa tuli mietittyä, kun luin Toroidion nettisivuja. Heillähän on kantavana ajatuksena käyttää 48V jännitettä autonsa prototyypissä ja ilmeisesti veneen ja lentokoneen akussa. Kaikki kolme käyttökohdetta ovat tosin kymmenen vuotta vanha startupin toiveita eikä toteutuneita juttuja. Paitsi autosta on tehty joku proto. Teksteissään sanoivat 48V akusta huolimatta virta-arvojen olevan pienehköjä. Tehon kaava P=UI ei kyllä oikein anna mahdollisuutta isolle teholle alhaisella jännitteellä ja pienellä virralla. Siinäkö syy, miksi startup on jäänyt telineisiin. Nettisivujen mukaan ihan kohta on odotettavissa hienoja uutisia. Niinhän startupeilla aina tuppaa olemaan edessä ruusuiset näkymät, vaikka takana olisi ohdakkeinen polku. Tesla näyttää olevan selkeästi onnistunut startup, saa nähdä tulevatko Lucid ja Rivian seuraksi. Toroidionin puolesta en uskaltaisi lyödä vetoa. En kyllä uskaltanut Teslankaan puolesta. Eikun Raasepori maailmankartalle!

  • @HybridRules kirjoitti:

    @740 GLE kirjoitti:

    @Karrette kirjoitti:
    Akun koko on 3,6 -6,5 Ah, eli energian talteenottoon sopiva.

    Miten ampeeritunnit ilman käyttöjännitettä kertovat energian talteenottokyvystä?

    Hybridin akku 3.6 - 6.5 Ah ja dieselin starttiakku 70 Ah ja stop-start akku 15 Ah. Kummassa on suurempi energian talteenottokyky? Jos ensin mainittu on täyshybridi, onko jälkimmäinen kilo- vai megahybridi? Mikrohybridihän se selvästikään ei voi olla kun ampeerituntejakin on kymmenkertaisesti.

    Lisää dataa, kiitos.

    Eikö Ah kerro energian määrän.

    Ampeeritunnit x jännite kertoo energian määrän.

  • muokattu 04.11.2021 15:03

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Niin joo, ajatusvirhe minulla. Akun kapasiteettihan on esim. Wh eikä Ah. Ja W on VA (volttiampeeeri)

  • 207 Volttia ja 3.6 Ah mikä on 0,745 kWh. Tai toisen esitteen mukaan olisi 1,3 kWh akku.

    Pieniähän nuo ei-ladattavien akut ovat, mutta riittänevät hyvin auttamaan liikkeellelähdöissä ja antamaan vääntöä ylämäkeen. Ja ottamaan talteen liike-energiaa mikä menisi hukkaan jarrutuksessa tai polttomoottorin turhassa pyörittämisessä hidastuksen aikana.

    Kaipa näissäkin saa kiihdyteltyä akun ihan tyhjäksi jos on raskas kaasujalka ja käyttää paljon kiloWatteja tukemassa pienivääntöistä Atkinsonia. Portaattomassa vaihteistossa tosin vääntöä ei tarvitse yhtä paljon jos ajaa korkeilla kierroksilla, eli kevyemmillä välityksillä.

    En tiedä, kunhan kirjoittelen. Itse halusin turbolla varustetun moottorin jolla voi ajaa päivittäiset ajot pelkällä sähköllä. Löysin sellaisen, vähän ajettu, hyvin varusteltu auto joka oli käytettynä Ruotsista tuotu.

    Edellisestä autostani pidin kyllä enemmän, mutta nykyinen sopii paremmin käyttötarkoitukseeni. Joka tapauksessa, hybridiä ajaessa voi todeta että aiempi start-stop- järjestelmä tuntuu nyt kömpelöltä, ellei sitä käyttänyt (päälle / pois) aktiivisesti liikennetilanteiden mukana.

  • @Karrette kirjoitti:
    207 Volttia ja 3.6 Ah mikä on 0,745 kWh. Tai toisen esitteen mukaan olisi 1,3 kWh akku.

    Pieniähän nuo ei-ladattavien akut ovat, mutta riittänevät hyvin auttamaan liikkeellelähdöissä ja antamaan vääntöä ylämäkeen. Ja ottamaan talteen liike-energiaa mikä menisi hukkaan jarrutuksessa tai polttomoottorin turhassa pyörittämisessä hidastuksen aikana.

    Kaipa näissäkin saa kiihdyteltyä akun ihan tyhjäksi jos on raskas kaasujalka ja käyttää paljon kiloWatteja tukemassa pienivääntöistä Atkinsonia. Portaattomassa vaihteistossa tosin vääntöä ei tarvitse yhtä paljon jos ajaa korkeilla kierroksilla, eli kevyemmillä välityksillä.

    En tiedä, kunhan kirjoittelen. Itse halusin turbolla varustetun moottorin jolla voi ajaa päivittäiset ajot pelkällä sähköllä. Löysin sellaisen, vähän ajettu, hyvin varusteltu auto joka oli käytettynä Ruotsista tuotu.

    Edellisestä autostani pidin kyllä enemmän, mutta nykyinen sopii paremmin käyttötarkoitukseeni. Joka tapauksessa, hybridiä ajaessa voi todeta että aiempi start-stop- järjestelmä tuntuu nyt kömpelöltä, ellei sitä käyttänyt (päälle / pois) aktiivisesti liikennetilanteiden mukana.

    Sinulla on siis plug-in hybridi? Sellaisessahan ei ole (ainakaan Volvossa) ollenkaan perinteistä starttimoottoria vaan bensakoneen käynnistyksen hoitaa "sähköapumoottori", joka auttaa kiihdytyksessä ja hoitaa regenerointia. Ja pyöräyttää tarvittaessa polttomoottorin käyntiin niin juohevasti, ettei sitä oikein huomaakaan.

  • muokattu 05.11.2021 02:07

    @Lukija31722 kirjoitti:
    hybrideissä esim. 230 V.

    Kiitos. Juuri tätä olin vailla.

    Karrette: jotkut valmistajat, esim. BMW i3:n osalta käyttävät jostain syystä vastaavanlaista harhaanjohtavaa merkintää puhuen pelkistä ampeeritunneista kertomatta energiamäärää tai jännitettä josta sen voisi laskea.

    Starttiakkujen osalta on totuttu keskustelemaan Ah pohjalta ja siinä kontekstissa vertailu on mahdollinen, niiden mallien kesken, joiden akussa käytetään samaa 12 V nimellisjännitettä. Tätä ei voi silti yleistää eri jännitteillä toimivien järjestelmien vertailuun, kuten Lukijan aivan oikein laskemista esimerkeistä näkee.

  • @HybridRules kirjoitti:
    Olen ihmetellyt, ettei Toyota ole aloittanut sähköautojen valmistamista vieläkään. Onko sillä sama problematiikka kuin Nokialla, että ei uskalla muuttaa nykyistä suuntaa, kun myynti vetää vielä hyvin? Olisi luullut, että ID.4:en edellä myyntitilastoissa kurvailisi sähköcorolla, mutta ei. Pelkkiä bensa-autoja edelleen mallistossa Toyotalla.

    Historian lehdethän havisee jo kovasti, kun Tesla M3 oli syyskuussa euroopan myydyin auto eli ekaa kertaa sähköauto peittosi polttikset. Ja Tesla MY oli toiseksi myydyin sähköauto heti Tesla M3 jälkeen. Nokiakin joutui vaikeuksiin jenkkivalmistajan kanssa ja kuinkas kävi.

    Me emme täällä länsimaisessa lintukodossa tajua, että suurimmassa osassa maailmaa sähköverkot - jos sellaisia on - eivät riitä sähköautojen tai edes lataushybridien tarpeisiin. Näillä suurilla ja kasvavilla markkina-alueilla itselataava hybridi tarjoaa mahdollisuuden merkittävään polttoaineen kulutuksen pienentämiseen.

    En tiedä, mitä polttomoottoreista luopumistaan hehkuttavat valmistajat aikovat näille markkinoille tarjota. Myyvätkö auton lisävarusteena kenties bensakäyttöisen aggregaatin?

  • Minä luulen, että Toyota vain on sähkön kanssa vuosikaudet pelatessaan tullut siihen tulokseen ettei sähköautossa ole mitään järkeä. Nyt voimakkaasti tuettuna ja päästösäädöksin pakotettuna niissä onkin järkeä ja Toyotakin joutuu nyt vähän jälkijunassa hyppäämään mukaan.

  • @Kaitsu952 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Olen ihmetellyt, ettei Toyota ole aloittanut sähköautojen valmistamista vieläkään. Onko sillä sama problematiikka kuin Nokialla, että ei uskalla muuttaa nykyistä suuntaa, kun myynti vetää vielä hyvin? Olisi luullut, että ID.4:en edellä myyntitilastoissa kurvailisi sähköcorolla, mutta ei. Pelkkiä bensa-autoja edelleen mallistossa Toyotalla.

    Historian lehdethän havisee jo kovasti, kun Tesla M3 oli syyskuussa euroopan myydyin auto eli ekaa kertaa sähköauto peittosi polttikset. Ja Tesla MY oli toiseksi myydyin sähköauto heti Tesla M3 jälkeen. Nokiakin joutui vaikeuksiin jenkkivalmistajan kanssa ja kuinkas kävi.

    Me emme täällä länsimaisessa lintukodossa tajua, että suurimmassa osassa maailmaa sähköverkot - jos sellaisia on - eivät riitä sähköautojen tai edes lataushybridien tarpeisiin. Näillä suurilla ja kasvavilla markkina-alueilla itselataava hybridi tarjoaa mahdollisuuden merkittävään polttoaineen kulutuksen pienentämiseen.

    En tiedä, mitä polttomoottoreista luopumistaan hehkuttavat valmistajat aikovat näille markkinoille tarjota. Myyvätkö auton lisävarusteena kenties bensakäyttöisen aggregaatin?

    Osaatko arvioida jollain perusteella, kuinka suuri osa kokonaismarkkinasta on sellaisia alueita, joissa sähköä ei olisi tarjolla. Puhtaasti intuition pohjalta luulen, että se on autojen myyntimäärän suhteen aika pieni osa. Tietysti on sellaisia alueita, joissa tarvitaan polttisautoa, kuten esim Isis Toyota pickuppeja. Mutta varsinaiset volyymimarkkinat lienevät sähköistetyillä aluella.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    hybrideissä esim. 230 V.

    Kiitos. Juuri tätä olin vailla.

    Karrette: jotkut valmistajat, esim. BMW i3:n osalta käyttävät jostain syystä vastaavanlaista harhaanjohtavaa merkintää puhuen pelkistä ampeeritunneista kertomatta energiamäärää tai jännitettä josta sen voisi laskea.

    Starttiakkujen osalta on totuttu keskustelemaan Ah pohjalta ja siinä kontekstissa vertailu on mahdollinen, niiden mallien kesken, joiden akussa käytetään samaa 12 V nimellisjännitettä. Tätä ei voi silti yleistää eri jännitteillä toimivien järjestelmien vertailuun, kuten Lukijan aivan oikein laskemista esimerkeistä näkee.

    Tuo on mielenkiintoinen ilmiö, että starttiakuissa on aina puhuttu Ah-arvoista. Onkohan siihen mitään muuta syytä kuin, että 12V jännite on niin standardi, että on vain "sattumalta" alettu käyttää Ah-arvoa. Olisihan akun Wh-arvot voitu ilmoittaa yhtä hyvin. Vai kuvastaako Ah paremmin akun kykyä pyörittää starttia, siis vertailuarvona akkujen kesken?

  • @Lukija31722 kirjoitti:
    Minä luulen, että Toyota vain on sähkön kanssa vuosikaudet pelatessaan tullut siihen tulokseen ettei sähköautossa ole mitään järkeä. Nyt voimakkaasti tuettuna ja päästösäädöksin pakotettuna niissä onkin järkeä ja Toyotakin joutuu nyt vähän jälkijunassa hyppäämään mukaan.

    Minä ajan ilman tukia ostetulla sähkärillä ja siinä on paljon järkeä siltäkin pohjalta. Nokiakin varmaan aikoinaan ihmetteli, mitä kummaa kosketusnäytöllä puhelimessa tekisi? Tai kaikenmaailman hömpötyksillä niin kuin nettiyhteyden sujuva käyttö. Ei, puhelin on puhumista varten ja sillä hyvä.

  • muokattu 05.11.2021 10:33

    Jos sinun sähkärissäsi olisi saman verran veroa kuin valmistushinnaltaan vastaavassa polttomoottoriautossa ja sen käyttämässä sähkössä yhtä paljon veroa kuin vastaavan energiamäärän sisältävässä määrässä bensiiniä sekä yhtä suuri ajoneuvovero kuin vastaavan painoisessa polttomoottoriautossa suunnilleen, niin takuulla olisi jäänyt sinultakin ostamatta - auto olisi hirmuisen hirmuisen kallis. Nyt, hirmuisilla veronkevennyksillä, eli tuilla, polttomoottoriautoihin nähden on päästy autoilijan kustannuksissa lähes tasoihin, mutta yhteiskunnan autoiluverotulot jää saamatta. Valtio keksii sitten aikanaan, mistä puuttuvat verotulot ottaa.

    Jaahas, ehkä noinkin voi ajatella. Mutta jos järkevyys ei olisi itse autossa, en olisi ostanut sitä. Löytyyhän sitä paljon halvempia polttisautoja, vaikka Toyotoita, joita voisi ostaa ja säästää rahaa veronmaksun ohella. Kukaan meistä ei taida olla niin iloinen veronmaksaja, että ostaisi polttiksen voidakseen siinä samalla maksaa veroja valtiolle.

      1
  • @Lukija31722 kirjoitti:
    Nyt, hirmuisilla veronkevennyksillä, eli tuilla, polttomoottoriautoihin nähden on päästy autoilijan kustannuksissa lähes tasoihin, mutta yhteiskunnan autoiluverotulot jää saamatta. Valtio keksii sitten aikanaan, mistä puuttuvat verotulot ottaa.

    Ei pitäisi koskaan käyttää sanaa tuki silloin kun verotus on kevennettynäkin kireämpää kuin verrokkimaissa.

    KiKyn eli kilpailukyvyn kannalta naapureilla on kevyempi kustannusrakenne. Ruotissa esimerkiksi "Om du har använt egen bil för tjänsteresor kan arbetsgivaren betala en skattefri bilersättning med 18,50 kronor per mil."
    Se tarkoittaa 1,85 kruunua kilometriltä, eli yritys maksaa noin 0,185 euroa verotonta kilometrikorvausta oman auton käytöstä. Suomessa yritys joutuu korvaamaan 0,44 euroa kilometriltä.

    Oma autonvaihtoni mahdollistui tällä "autonostotuella", eli käytettynä maahantuodun rekisteröinnin yhteydessä peritty vero oli kohtuullinen matalan CO2-kertoimen ansiosta, vaikkakin silti 100 % suurempi kuin Ruotsissa se olisi ollut. Ilman latausta kulutus on moninkertainen viralliseen CO2-lukemaan, eli jopa sillä on merkitystä kuka autoa käyttää.

      1
  • muokattu 05.11.2021 11:25

    Ilman noita verotukia, siis jotka lopulta jokainen veronmaksaja maksaa muina veroina, asia on tällä hetkellä suunnilleen niin että polttomoottoriauto on kokonaiskustannuksiltaan matalin, "itselataava" pääsee jo hyvin lähelle, ladattava on paljon kalliimpi ja sähköauto paljon paljon kalliimpi. Toivotaan, että sähköautojen valmistuskustannukset laskevat nopeaa tahtia sillä käyttöesineiden, kuten autojen, valmistuksen kallistuminen tarkoittaa suoraan meidän elintason laskua.

    Se hieno puoli sähköautoissa on, että sähkö voidaan tuottaa täällä kotimaassa, jolloin siihen kuluvat rahat jäävät pääosin kotimaahan. Öljy pitää ostaa Venäjältä, lähi-idästä ym.

  • @Lukija31722 kirjoitti:
    Ilman noita verotukia, siis jotka lopulta jokainen veronmaksaja maksaa muina veroina, asia on tällä hetkellä suunnilleen niin että polttomoottoriauto on kokonaiskustannuksiltaan matalin, "itselataava" pääsee jo hyvin lähelle, ladattava on paljon kalliimpi ja sähköauto paljon paljon kalliimpi. Toivotaan, että sähköautojen valmistuskustannukset laskevat nopeaa tahtia sillä käyttöesineiden, kuten autojen, valmistuksen kallistuminen tarkoittaa suoraan meidän elintason laskua.

    "Veronmaksaja maksaa muina veroina", ja tämän lisäksi valtio on ottanut joka vuosi syömävelkaa (elänyt yli varojensa), ja mm. korottanut ulkomaan kehitysavun määrää. Vuonna 2021 valtion budjetin mukaiset kehitysyhteistyön määrärahat ovat kokonaisuudessaan 1 257 miljoonaa euroa, eli selvästi enemmän kuin mikä on autoveron tuotto.

    Nyt velkaa on 132 miljardia euroa.
    http://www.velkakello.fi/

      1
  • @HybridRules kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Minä luulen, että Toyota vain on sähkön kanssa vuosikaudet pelatessaan tullut siihen tulokseen ettei sähköautossa ole mitään järkeä. Nyt voimakkaasti tuettuna ja päästösäädöksin pakotettuna niissä onkin järkeä ja Toyotakin joutuu nyt vähän jälkijunassa hyppäämään mukaan.

    Minä ajan ilman tukia ostetulla sähkärillä ja siinä on paljon järkeä siltäkin pohjalta. Nokiakin varmaan aikoinaan ihmetteli, mitä kummaa kosketusnäytöllä puhelimessa tekisi? Tai kaikenmaailman hömpötyksillä niin kuin nettiyhteyden sujuva käyttö. Ei, puhelin on puhumista varten ja sillä hyvä.

    Minäkin näen näissä paljon samaa, Nokiassa ja Toyotassa. Toyota on ollut pitkään oikeassa siinä että saatavuudeltaan rajallisia akkuja kannattaa ripotella pieniä määriä moniin autoihin, kuin paljon akkua muutamiin autoihin. Hybridillä on saatu aikaan ihan oikeita tosielämän polttoainesäästöjä, todennäköisesti enemmän akkukilowattituntia kohden kuin plugareilla (globaalisti, yksittäinen käyttäjä voi päätyä mihin vain).

    Nyt kuitenkin on kuitenkin isoilla automarkkinoilla, Kiinassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassakin, käymässä niin että kysyntä siirtyy ladattaviin autoihin, ja niissäkin plugarit ovat vain lyhyehkö välivaihe (ei kuitenkaan mitenkään mitätöi plugarin käyttökelpoisuutta käytettynäkään).

    Toyotalla olisi ollut hyvät lähtökohdat ja osaaminen, mutta etsikkoaikaa on hukattu. Siinä vaiheessa kun saavat itselleen kunnollisen sähköisen perusrakenteen, ottavat varmasti etumatkaa kiinni. Jonkun huhun mukaan bz4x:n rakenne olisi ostettu joltain kiinalaiselta, ehkä BYDiltä, mutta en tiedä pitääkö paikkansa.

  • muokattu 05.11.2021 13:32

    Ehkä paremminkin automaailman Motorola:

    On mukana edelleen valmistajien kentällä, ei siis kuopattu kuten alkuperäinen Nokia (saahan merkin puhelimia ostettua edelleen).

    Eikä niin näkyvästi kärkijoukoissa mallivaihtoehtojen määrissä juuri täyssähköisten autojen kanssa kuin jotkut muut merkit. Mutta kuitenkin RAV4:lla ja Priuksella plugareissa ja täyssähköisellä alkaen konsernin Lexuksellaan.

    Miten tulkitsette muuten Nissanin ja Mitsubishin tai Hondan ja Subarun tilanteen markkinoilla? Ei minusta kovin leveällä rintamalla mikään. Leaf ja Outlander, siinä se?

  • The retail price for electricity in the United States stood at an average of 10.66 U.S. cents per kilowatt hour in 2020.

    In June 2020, the gasoline price per liter in the United States stood at 0.55 U.S. dollars

    Ei noilla hinnoilla oikein Amerikan markkinoilla saa säästöä aikaan sähköautolla jos sen hankintahinta on kalliimpi. Eli jos myyntiä riittää tarpeeksi muilla markkinoilla, niin sitten jättää EU:n markkinat väliin.

  • @Lukija31722 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Minä luulen, että Toyota vain on sähkön kanssa vuosikaudet pelatessaan tullut siihen tulokseen ettei sähköautossa ole mitään järkeä. Nyt voimakkaasti tuettuna ja päästösäädöksin pakotettuna niissä onkin järkeä ja Toyotakin joutuu nyt vähän jälkijunassa hyppäämään mukaan.

    Minä ajan ilman tukia ostetulla sähkärillä ja siinä on paljon järkeä siltäkin pohjalta. Nokiakin varmaan aikoinaan ihmetteli, mitä kummaa kosketusnäytöllä puhelimessa tekisi? Tai kaikenmaailman hömpötyksillä niin kuin nettiyhteyden sujuva käyttö. Ei, puhelin on puhumista varten ja sillä hyvä.

    Jos sinun sähkärissäsi olisi saman verran veroa kuin valmistushinnaltaan vastaavassa polttomoottoriautossa ja sen käyttämässä sähkössä yhtä paljon veroa kuin vastaavan energiamäärän sisältävässä määrässä bensiiniä sekä yhtä suuri ajoneuvovero kuin vastaavan painoisessa polttomoottoriautossa suunnilleen, niin takuulla olisi jäänyt sinultakin ostamatta - auto olisi hirmuisen hirmuisen kallis. Nyt, hirmuisilla veronkevennyksillä, eli tuilla, polttomoottoriautoihin nähden on päästy autoilijan kustannuksissa lähes tasoihin, mutta yhteiskunnan autoiluverotulot jää saamatta. Valtio keksii sitten aikanaan, mistä puuttuvat verotulot ottaa.

    Unohdat kaikista tärkeimmän maapallon kannalta eli sähköistämällä saadaan maapallon energian kulutusta pienenemään n. kolmannekseen fossiilisiin polttoaineisiin nähden.
    Eli vaikka verot olisi mitä vaan energian kulutusta täytyy saada pienemmäksi ja kaikista keksimistäsi veroista huolimatta energian kulutus vähenee eniten sähköistämällä.

    Kirjoituksistasi on kyllä käynnyt ilmi, ettei pientä mustaa sydäntäsi kiinnosta pätkän vertaa maapallon hyvinvointi, eikä edes tavallisen tyhmän ihmislajin kohtalo esim. 2050.
    Tilannetta voi verrata historiaan natsit vastaan liittoutuneet. Kumman vaan voittaessa olisi elämä jatkunut ehkä hieman eri lailla vaan ja sehän olisi pelkkä makuasia niin kuin sinullakin.

    Toyotalla on resussit ja kaikki valmiina sähköautoihin eli ei se tule jäämään tekniikasta kiinni ja Toyotan kyky uusia tuotantolinjoja on maailman parhaita. Ilmoittihan Toyotan 51% Panasomic 49% uusi tehtaan johtaja jo edellisvuoden maaliskuussa tuotantolinjojen olevan valmiit Solid State akuille kun vaan käsky johtoportaasta käy.

    Toyotassa raivostuttaa nykyisessä maapallon tilassa ja nyky tiedoilla tahallinen ympäristöystävällisen tekniikan käyttöön oton jarruttaminen rahan takia.
    Toyotahan juuri ilmoitti tehneensä parhaan tuloksensa 6 vuoteen.
    Toyotaa voisi nyky tilanteessa verrata imeliin jenkkilänkkärien valkohattuisiin ritalillisiin pelastajiin tai mustahattuisiin konniin. Kuluttaja joutuu tällä hetkellä valitsemaan tukeeko natseja vai liittoutuneita.
    Kuluttajan valinnat koskevat tietysti kaikkea kulutusta ympäristön eduksi. Poliitikoilla ei tällä hetkellä ole sisua tarvittaviin muutoksiin ja toimet lähinnä teatteria äänestäjille.

    Kaikki jotka ostavat tällä hetkellä yli 40 000 euron autoja on tilaisuus vaikuttaa enemmän tulevaisuuteen kuin koskaan ennen ostamalla sähköauton mikäli nyt auton välttämättä tarvitsee.

  • muokattu 06.11.2021 10:09

    @Topi27 kirjoitti:

    Äläpä höpötä! Minullakin on ollut mietinnässä sähköauton osto ja neljää eri vaihtoehtoa on koeajettu ja kahdesta on saatu tarjouskin. Silti saan kirjoittaa tosiasiat tosiasioina ja yksi tosiasia muiden joukossa on myös se että maapallon hyvinvoinnin kannalta olisi parempi etten tilaisi ollenkaan mitään uutta sähköautoa vaan ajaisin vanhoilla poltttomoottori-autoillani. Uutta polttomoottoriautoa en missään tapauksessa ole näillä näkymin ostamassa.

    Ps: Uskotko tosissaan "sähköistyksen" pudottavan maapallon energiankulutuksen kolmannekseen?

  • Jokainen uusi rekisteriin tuleva sähköautokin, lisää päästöjä, jos vastaavasti ei poisteta yhtä autoa rekiteristä.

      2
  • @Topi27 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Minä luulen, että Toyota vain on sähkön kanssa vuosikaudet pelatessaan tullut siihen tulokseen ettei sähköautossa ole mitään järkeä. Nyt voimakkaasti tuettuna ja päästösäädöksin pakotettuna niissä onkin järkeä ja Toyotakin joutuu nyt vähän jälkijunassa hyppäämään mukaan.

    Minä ajan ilman tukia ostetulla sähkärillä ja siinä on paljon järkeä siltäkin pohjalta. Nokiakin varmaan aikoinaan ihmetteli, mitä kummaa kosketusnäytöllä puhelimessa tekisi? Tai kaikenmaailman hömpötyksillä niin kuin nettiyhteyden sujuva käyttö. Ei, puhelin on puhumista varten ja sillä hyvä.

    Jos sinun sähkärissäsi olisi saman verran veroa kuin valmistushinnaltaan vastaavassa polttomoottoriautossa ja sen käyttämässä sähkössä yhtä paljon veroa kuin vastaavan energiamäärän sisältävässä määrässä bensiiniä sekä yhtä suuri ajoneuvovero kuin vastaavan painoisessa polttomoottoriautossa suunnilleen, niin takuulla olisi jäänyt sinultakin ostamatta - auto olisi hirmuisen hirmuisen kallis. Nyt, hirmuisilla veronkevennyksillä, eli tuilla, polttomoottoriautoihin nähden on päästy autoilijan kustannuksissa lähes tasoihin, mutta yhteiskunnan autoiluverotulot jää saamatta. Valtio keksii sitten aikanaan, mistä puuttuvat verotulot ottaa.

    Unohdat kaikista tärkeimmän maapallon kannalta eli sähköistämällä saadaan maapallon energian kulutusta pienenemään n. kolmannekseen fossiilisiin polttoaineisiin nähden.
    Eli vaikka verot olisi mitä vaan energian kulutusta täytyy saada pienemmäksi ja kaikista keksimistäsi veroista huolimatta energian kulutus vähenee eniten sähköistämällä.

    Kirjoituksistasi on kyllä käynnyt ilmi, ettei pientä mustaa sydäntäsi kiinnosta pätkän vertaa maapallon hyvinvointi, eikä edes tavallisen tyhmän ihmislajin kohtalo esim. 2050.
    Tilannetta voi verrata historiaan natsit vastaan liittoutuneet. Kumman vaan voittaessa olisi elämä jatkunut ehkä hieman eri lailla vaan ja sehän olisi pelkkä makuasia niin kuin sinullakin.

    Toyotalla on resussit ja kaikki valmiina sähköautoihin eli ei se tule jäämään tekniikasta kiinni ja Toyotan kyky uusia tuotantolinjoja on maailman parhaita. Ilmoittihan Toyotan 51% Panasomic 49% uusi tehtaan johtaja jo edellisvuoden maaliskuussa tuotantolinjojen olevan valmiit Solid State akuille kun vaan käsky johtoportaasta käy.

    Toyotassa raivostuttaa nykyisessä maapallon tilassa ja nyky tiedoilla tahallinen ympäristöystävällisen tekniikan käyttöön oton jarruttaminen rahan takia.
    Toyotahan juuri ilmoitti tehneensä parhaan tuloksensa 6 vuoteen.
    Toyotaa voisi nyky tilanteessa verrata imeliin jenkkilänkkärien valkohattuisiin ritalillisiin pelastajiin tai mustahattuisiin konniin. Kuluttaja joutuu tällä hetkellä valitsemaan tukeeko natseja vai liittoutuneita.
    Kuluttajan valinnat koskevat tietysti kaikkea kulutusta ympäristön eduksi. Poliitikoilla ei tällä hetkellä ole sisua tarvittaviin muutoksiin ja toimet lähinnä teatteria äänestäjille.

    Kaikki jotka ostavat tällä hetkellä yli 40 000 euron autoja on tilaisuus vaikuttaa enemmän tulevaisuuteen kuin koskaan ennen ostamalla sähköauton mikäli nyt auton välttämättä tarvitsee.

    Natsit hävisivät (ja hyvä niin), mutta kommunistit voittivat. Liittoutuneilla ymmärretään helposti että kyseessä olisi ollut britit ja jenkit, mutta lopputuloksena puoli Eurooppaa jäi Neuvostoliiton panssareiden "suojelun" piiriin. Ei Stalin koko Eurooppaa saanut, mutta ison osan kuitenkin.

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Varsovan_liitto

      2
  • @Lukija31722 kirjoitti:

    Minullakin on ollut mietinnässä sähköauton osto ja neljää eri vaihtoehtoa on koeajettu ja kahdesta on saatu tarjouskin.

    Nyt jäitä hattuun, boomer! Tutki myös Model Y, vaikka sinulla onkin ennakkoluuloja sen keskinäytön suhteen. Lopulta auton ominaisuudet ja käytettävyys ovat tärkeämpi kuin perinneratkaisut mittaristossa. Vertaa auton tilat, niin etu- kuin takakontti. Takaistuimien säädöt ja selkänojien taitto, jokainen erikseen vai ei? Takaselkänojan kaltevuuden säätö. Energianäytöt ja range-estimaatiot keskinäytössä. Latausportin käytettävyys ja sisäisen laturin teho. Käytettävissä oleva max pikalatausteho. Kiihtyvyys. Tilat kaiken kaikkiaan. Dog- ja Camp-mode ilmastoinnissa. Asetusten säätö ratin kahdesta peukalopyörästä: sähköinen ratin säätö, peilien säätö yms. Puhumattakaan automaattiajon tasosta. Navigointi pitkillä matkoilla automaattiajolla toimii mainiosti ja on oikea mukavuus- ja turvallisuustekijä.

    Paperilla katsottuna Ioniq 5 on hyvä vaihtoehto Y:lle, jos kokee Y:n liian kalliiksi. ID.4 on pienempi tiloiltaan eikä siinä ole esim. etukonttia ollenkaan.

    Keskinäytön toimivuus on Tesloissa huippuluokkaa, mutta internetin käyttö jostain syystä hidasta. Esim Ilta-Sanomien verkkoversio latautuu tosi hitaasti, vaikka olen käyttänyt 5G-puhelinta mobiilitukisasemana. Autossa on vakiona LTE-yhteys ja auto voi myös toimia tukiasemana sillä yhteydellä. WiFi voi olla ajaessakin päällä, kun puhelin on tukiasemana. Ohjelmistopäivitykset lataantuvat nopeammin puhelimen kautta. Jotkut päivitykset eivät lataannu ollenkaan, ennenkuin nettiyhteys on hyvä. Mutta kaikki auton toiminnot toimivat sujuvasti ja käyttölogiikka on erittäin hyvä keskinäytöllä.

    Onnensa ohi kulkee hän, joka ostaa perinteisen merkin sähkärin, mutta onhan se ymmärrettävää, että vanha suola vanhaa brändiä kohtaan hämärtää arvostelukykyä. Vai miten se sanonta menikään,,,,

  • HR, jos tuosta Tesla mainostamisesta saat oikeasti palkkaa ymmärrän tuon ylenpalttisen hypetyksen ja kehumisen, muuten en. Miten TM suhtautuu siihen jos täällä keskusteluissa toimitaan jonkun automerkin mainostajana ja saadaan siitä ansiotuloja tai palkkioita?

  • muokattu 06.11.2021 13:01

    Ei mitään hajua minullakaan miten tuo HR:in Tesla-mainos liittyi Lukija31722:n kommenttiin, jokin arvostelukykynsä hämärtymiseen liittyvä vissiin....

    @Topi27 kirjoitti myös Lukija31722:lle

    Unohdat kaikista tärkeimmän maapallon kannalta eli sähköistämällä saadaan maapallon energian kulutusta pienenemään n. kolmannekseen fossiilisiin polttoaineisiin nähden.

    Sinä taidat unohtaa, että siihen lukuun pitää laskea silloin koko maapallon autot, jotka on laitettava vaihtoon. Ei siis vain Suomessa suomalaisten.

    Kirjoituksistasi on kyllä käynnyt ilmi, ettei pientä mustaa sydäntäsi kiinnosta pätkän vertaa maapallon hyvinvointi, eikä edes tavallisen tyhmän ihmislajin kohtalo esim. 2050.

    Älä höpötä sanoisin minäkin. Hyvin naivistista syyllistämisyrittämistä vuoden 2021 tilanteen valossa - edelleen koko maapallo mielessä, ei vain Suomi.

    Tilannetta voi verrata historiaan natsit vastaan liittoutuneet.... Kuluttaja joutuu tällä hetkellä valitsemaan tukeeko natseja vai liittoutuneita.

    Natsikortti nostettu! Sähköauton hankintaan liittyvän jeesustelun ohessa. Ei herranjestas sentään.

    Poliitikoilla ei tällä hetkellä ole sisua tarvittaviin muutoksiin ja toimet lähinnä teatteria äänestäjille

    No kerropas miten poliitikot saavat sähköautojen hinnat putoamaan "taikaiskusta" ja malliston kohdilleen kaikelle käyttäjäkunnan erilaiselle tarpeelle (jota Tesla esim. ei edusta) ja maapallon laajuisesti siis? Suomessahan ei ole enää veroa rasittamassa ja silti valikoima on rajallinen, myös hinnoiltaan.

    Kaikki jotka ostavat tällä hetkellä yli 40 000 euron autoja on tilaisuus vaikuttaa enemmän tulevaisuuteen kuin koskaan ennen ostamalla sähköauton mikäli nyt auton välttämättä tarvitsee

    Miltä tilanne näyttää siis maapallon laajuisesti ajatellen, ei siis vain Suomen kannalta? Kuinka pienellä prosentilla väestöstä on edes mahdollista ostaa tuon hintaisia autoja vuonna 2021. Onko maapallon eri maat varautuneet täysillä jo siihen, että latausinfra on kunnossa jne?

      2
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit