Täyden kympin mies

2 kommenttia

image

Uusi yksityinen luonnonsuojelualue rajoittuu Syötteen kansallispuistoon. Vanhoissa metsissä on muun muassa yli 200-vuotiaita mäntyjä ja lehtomaisia rinteitä. KUVA: POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS

Mirja Rintala
16:29
METSÄNOMISTAJA ja Forestor Oy:n toimitusjohtaja Timo Kujala sai vuosi sitten idean perustaa yksityinen luonnonsuojelualue Syötteen kansallispuiston kylkeen.

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus otti ehdotuksesta kiinni ja nyt Kujalan hakemuksesta on perustettu noin 212 hehtaarin suuruinen Säkkilän yksityinen luonnonsuojelualue.

Uusi luonnonsuojelualue rajoittuu kansallispuistoon noin 2,6 kilometrin matkalla. Alue sijaitsee Taivalkoskella Loukusan kylän eteläpuolella Kortejärven ja Kortejärven välissä.

Kujala kertoo, että hän heräsi suojeluideaan kesken hakkuusuunnitelmien.

– Viime kesänä kävin katsomassa aluetta, kun suunnittelin sinne harvennuksia. Katsoin, että se on niin huikea paikka, ettei kannata hakata. Otin ely-keskukseen yhteyttä ja siellä innostuttiin suojeluajatuksesta, Kujala kertaa hankkeen viriämistä.

Alueen metsät vaihtelevat yli 150-vuotiaista luonnontilaisista metsistä nuoriin kasvatusmetsiin. Metsiä ei ole hakattu yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Puusto on kehittynyt luontaisesti sekametsiksi, joissa on paikon erittäin runsaasti haapoja.

– Lehtomaiset rinteet ovat upean näköisiä. Alue toimii tehokkaana hiilinieluna ja siellä on todella huikeaa kasvua. Luonnon monimuotoisuus ja luontoarvot paranevat siellä koko ajan. Alueella käyminen antaa hyviä fiiliksiä, Kujala sanoo.

Kujala on aiemmin suojellut noin 600 hehtaaria metsää Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2017. Alueet sijaitsevat Sotkamossa, Puolangalla, Kiuruvedellä ja Pudasjärvellä.

ERITYISESTI nuorissa puustoissa on runsaasti haapaa, jotka muodostavat paikoin suuria haapavaltaisia metsiköitä. Vanhojen metsien keskellä on yksittäisiä yli 200-vuotiaita mäntyjä.

Tilan metsät ovat länteen laskevia rinnemetsiä, joita luonnehtivat lehtomaisuus, rehevät puronotkelmat ja tihkupinnat ja suonlaitojen sekä purojuottien ympäristön luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset korvet.

Alueelta on löydetty harvinaista lajistoa muun muassa nukkamunuaisjäkälää, aarninappua, palosuomujäkälää ja raidankeuhkojäkälää.

Kujala on hankkinut metsäalueen noin 15 vuotta sitten. Hän omistaa kaikkiaan noin 5 200 hehtaaria metsää eri puolilla Suomea. Kujala on yksi Suomen suurimmista yksityismetsien omistajista. Hän sanoo olevansa erirakenteisten metsien kannattaja.

– Metsää halutaan tasapäistää liikaa, se ei ole minulle mielekästä metsänhoitoa. Eikä se ole viisasta taloudellisestikaan. Myös talousmetsissämme kannattaa vaalia luonnon monimuotoisuutta.

KUJALA on tyytyväinen, että yhä useammat metsänomistajat kasvattavat metsiään sekametsinä, joissa on erikokoisia puita.

– Silloin tulevia hakkuita voidaan toteuttaa poimintahakkuina ja monesti välttyä avohakkuulta. Tällainen metsänkasvatus tukee myös luonnon monimuotoisuutta, jolloin metsät selviävät paremmin ilmastonmuutoksessa. Samalla metsä toimii tehokkaampana hiilinieluna heikentämättä metsänomistajien nettotuloja.

Säkkilän suojelualueen perustamisen mahdollisti Pohjois-Suomen metsien suojeluun saatu erillisrahoitus, jonka ansiosta Pohjois-Pohjanmaalla on syksyn 2020 jälkeen joko hankittu valtiolle tai perustettu yksityisiä luonnonsuojelualueita noin 2200 hehtaarin alueelle.

Sopimuksia maanomistajien vapaaehtoisten tarjousten perusteella on tehty 125 kappaletta.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000008790072.html

  
  • Laittoi suojeluun 15% metsäalastaan. Minä 20%.

      
  • @Yosemite J kirjoitti:
    Laittoi suojeluun 15% metsäalastaan. Minä 20%.

    Harrastatko myös sekametsän kasvatusta ja jatkuvapeitteistä metsänhoitoa suojelemattomissa metsissäsi. Se tuossa on se tarkein.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit