Vihdoin se on totta: Koko Kalifornia pyöri hetken 100 % uusiutuvalla energialla – ensimmäistä kertaa

68 kommenttia
«13

Vihdoin se on totta: Koko Kalifornia pyöri hetken 100 % uusiutuvalla energialla – ensimmäistä kertaa ikinä

Martti Ranta3.5.202216:42|päivitetty3.5.202216:42ENERGIAYHDYSVALTOJEN TALOUSYMPÄRISTÖILMASTONMUUTOSRATKAISUJA ILMASTONMUUTOKSEEN
Yhdysvalloissa iloitaan historiallisesta virstanpylväästä.

image

Uusiutuu. Suurin osa historiallisen hetken sähköstä tuotettiin aurinkovoimalla, seuraavaksi suurin osuus tuulivoimalla. COLOURBOX

Kalifornian osavaltio on saavuttanut merkittävän tavoitteen uusiutuvan energian saralla. Lauantaina 30. huhtikuuta klo 14.45–15 paikallista aikaa 100 % osavaltion sähköstä tuotettiin uusiutuvalla energialla. Koko osavaltio pyöri siis hetken aikaa pelkillä uusiutuvilla.

Energiaa kului tuolloin noin 18,5 gigawatin teholla, josta 12,4 GW oli peräisin aurinkovoimasta ja 4,7 GW tuulivoimasta. Geoterminen energia, pienvesivoima, biokaasu ja biomassa kattoivat loput kokonaistehosta.

Maakaasua ja fossiilisia polttoaineita ei käytetty ollenkaan – ei edes ydinvoimaa tai suuren skaalan vesivoimaa, joita ei Kaliforniassa lasketa uusiutuviksi, kuten kalifornialaisprofessori Brian Siana toteaa twiitissään.

On huomattava, että ajanhetki oli tosiaan ohikiitävä. Vaikka tätä ennen sataa prosenttia on hivottu muun muassa hetkellisillä 97,6 %:n ja 96,4 %:n ennätyksillä viime huhtikuussa ja maaliskuussa, uusiutuvien keskimääräinen osuus on paljon matalampi. Renew Economyn mukaan Kalifornian tavoitteena on tuottaa 60 % sähköstään uusiutuvilla energianlähteillä vuonna 2030 ja olla hiilineutraali vuonna 2045.

”Kaksikymmentä vuotta sitten kukaan ei uskonut, että voisimme saavuttaa sataprosenttisen uusiutuvan energian virstanpylvään. Mutta yksi lakiesitys ja aurinkopaneeli kerrallaan teimme sen”, iloitsee voittoa tavoittelemattoman järjestön Environment Californian vanhempi neuvonantaja Dan Jacobson.

”Tämä on hieno päivä Kalifornialle ja koko muulle maailmalle. Sataprosenttinen uusiutuva energia on valmis tositoimiin. Tulevaisuus on tänään täällä Kaliforniassa”, hän hehkuttaa.

Vastaavaan on päästy pienemmissä sähköverkoissa esimerkiksi Australiassa, mutta saavutus Kaliforniassa on kieltämättä huomattava. Jos Kalifornia olisi itsenäinen valtio, se olisi maailman viidenneksi suurin talous.

Seuraava tavoite on sadan prosentin tason pysyvä ylläpitäminen. Siihen on vielä matkaa, mutta ensimmäinen askel on otettu.

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/2f1fedd5-5932-4118-9149-1e63d9637e03?ref=ampparit:9d6c

  2
  • 100% pysyvään tasoon tarvitaan jotain muuta kuin lisää aurinkopaneleita, tässä ”hetkessä” energiasta 2/3 tuli auringosta - mitä tilalle kun aurinko laskee?

      1
  • @Jorma L2 kirjoitti:
    100% pysyvään tasoon tarvitaan jotain muuta kuin lisää aurinkopaneleita, tässä ”hetkessä” energiasta 2/3 tuli auringosta - mitä tilalle kun aurinko laskee?

    Eräänlainen virstanpylväshän tuo hetki uusiutuvan energian kehityksessä oli. Suunta kohti parempaa. Miksi sitä pitää dissata?

      2
  • T&T:n uutisessa on hämmästyttävä kuva, joka kertoo, ettei uutinen pidä paikkansa. Verkon pyörimisessä oli kyllä mukana ydinvoimaa ja isoja vesivoimaloita sekä yhteys toisiin verkkoihin. Tehoa toki tuotettiin uusiutuvilla vientiin ja akkujen lataukseen asti, mutta teknisesti juuri tuo pyöriminen on tärkeää.

  • @koreileva kirjoitti:

    @Jorma L2 kirjoitti:
    100% pysyvään tasoon tarvitaan jotain muuta kuin lisää aurinkopaneleita, tässä ”hetkessä” energiasta 2/3 tuli auringosta - mitä tilalle kun aurinko laskee?

    Eräänlainen virstanpylväshän tuo hetki uusiutuvan energian kehityksessä oli. Suunta kohti parempaa. Miksi sitä pitää dissata?

    Jutussa annetaan ymmärtää, että ollaan jotenkin polulla kohti 100% kunhan vain lisätään aurinkopaneleita. Kommentoin siis että tarvitaan jotain muuta lisäksi - tästä ei ollut mitään mainintaa.
    Vähän sama kun Suomessa laitettaisiin polttomoottorit ajokieltoon vartiksi ja julistettaisiin 100% sähköautoilu saavutetuksi. Kikkailua, jotta voidaan taputtaa kavereita selkään.

  • muokattu 04.05.2022 20:12

    @Jorma L2 kirjoitti:
    100% pysyvään tasoon tarvitaan jotain muuta kuin lisää aurinkopaneleita, tässä ”hetkessä” energiasta 2/3 tuli auringosta - mitä tilalle kun aurinko laskee?

    Oletko kuullut maapallon pyörivän. Kun aurinkoa ja tuulisähköä on yli paikallisen tarpeen riittävästi voidaan korkeajännitteisiä tasavirtajohtoja hyödyntäen siirtää sähköä tarvittavalle paikalle. Niitä käytetään pitkillä siirtomatkoilla (erityisesti merikaapeleina) sekä yhdistämään eritaajuisia tai eritahtisia sähköverkkoja toisiinsa.

    Lisäksi nykyään on olemassa paneeleita jotka tuottavat sähköä yölläkin perustuen avaruuteen kylmyydelle yöllä. Käänteinen aurinkopaneeli. Kun tavalliset aurinkopaneelit tuottavat sähköä auringonsäteiden osuessa niihin, tässä laitteessa syntyy sähköä, kun se yöllä lähettää auringon lämpöenergiaa pois maapallolta.

    Käänteentekevässä aurinkovoimatekniikassa sovelletaan lämpösähköisen generaattorin ideaa uusiutuvan energian tuottamiseen täysin uudella tavalla.

    Tekniikka voi johtaa aurinkopaneeleihin, jotka toimivat vuorokauden ympäri. Lisäksi käänteiset aurinkopaneelit pystyvät tekemään sähköä lämpimistä savukaasuista, joita esimerkiksi tehtaat päästävät.

    Tämä sähköntuotantotapa saattaa mahdollistaa jopa muuttamiseen Marsiin.

    Kaikki kehittyy koko ajan kun ei ajattele liian tehottomilla aivoilla.

      1
  • @Topi27 kirjoitti:

    Tieteiskirjoissa ja -elokuvissa on käytössä monenlaisia tekniikoita, joissa on monesti jokin totuuden siemen mutta asioissa on sen verran monimutkaisia teknisiä ongelmia, että käytännön toteutukset ovat hamassa tulevaisuudessa - monesti toteutuksen esteenä on nykytietämyksen mukaan fysiikan lakien vastaisuus.
    Jotkut tekniikat toimivat mikroamppeereilla ja millisekuntien ajan, mutta tehokkaatkaan aivot eivät ole saaneet systeemiin vakautta edes vuosien yritysten jälkeen.
    Tuo itä-länsi auringon hyödyntäminen kuulostaa teoriassa mahdolliselta mutta mietippä, että pohjoismaihin pitäisi tuoda sähköä Terawattien teholla jostain Atlantilta tai aamuyön tunteina USA:sta. Siellä pitäisi siis ensisijaisesti täyttää omat energiatarpeet ja sen lisäksi lähettää toinen mokoma määrä sähköä Euroopan suuntaan. Tälläkin hetkellä Suomen kulutus on reilut 9000MW, aurinkosähkön tuotanto 0 MW, tuulisähkön tuotanto 800 MW (nimelliskapasiteettia on vajaa 3500 MW). Minun pienillä aivoilla arvioin, että tarvitaan sellaista voimalakapasiteettia joka on riippumaton vuorokaudenajasta ja teho on yli 90% nimellistehosta jatkuvasti, ei sattumalta.
    Ehkä tunnetuin kehityshanke on fuusioreaktorit. Aivot ja rahaa on ollut käytössä 50 vuotta mutta toimiva ratkaisu on aina 30 vuoden päässä - joidenkin arvovaltaisten tutkijoiden mukaan fuusioreaktori voi olla mahdotonta rakentaa. Saahan näistä unelmoida - sehän voi helpottaa ahdistusta.

      3
  • @Jorma L2 kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:

    Taas huomaa ettet tiedä tarpeeksi.
    Esim. Saksa tuotti viime vuonna uusiutuvalla tuulella ja aurinkopaneeleilla ylimääräistä sähköä niin paljon, että se olisi riittänyt 2,7 miljoonan sähköauton vuotuiseen tarpeeseen.
    HVDC-siirtolinjojen toimivuus tiedetään ja ovat erinomaisia siirtää tehoja eri maidenkin välillä kun ei tarvitse välittää eri taajuuksista. Tämä mahdollistaa energian vaihdon verkkojen välillä yhdistämättä niitä suoraan ja välttäen siten epävakaisuuksien leviämistä verkosta toiseen.
    HVDC verkkoja on ollut olemassa jo 1950 luvun alusta. Muistaakseni eka Neuvostoliitossa 1951. Euroopassakin noita on ja lisää rakennetaan koko ajan. Saksakin tasaa energiaa eteläisten aurinkopaneeleiden ja pohjoisten tuulivoimaloiden välillä HVDC verkoilla.
    HVDC verkkoja kannattaisi rakentaa sekä etelä, että pohjois-suunnassa kun noin. puolelle ajasta aurinkoa löytyy enemmän tai jopa 24 h vuorokaudessa yöttömässä yössä.
    HVDC kaapeli pystyy siirtämään 7900 MW, joten Suomeenkin riittäisi pari kaapelia.
    Homma ratkeaa fossiilisten osalta sijoittamalla hyviin paikkoihin ylikapasiteettia tuuli ja aurinkoenergiaa ja lisäksi kaikki muut vesi ja biokaasu,ym. uusiutuvat energia virrat voidaan lisänä hyödyntää.
    Rahastahan tuossa nimen omaan on kyse. Miljardöörit haluavat paratiisisaariinsa mahdollisimman paljon käyttämätöntä turhaa pääomaa ja poliitikot kuuntelee rikkaita ja persuilevia esson baarin miehiä liikaa saamatta aikaan mitään kansainvälistä hyvää.
    Surkee sota nyt vähän laittaa pieneltä osin arvoja uusiksi, mutta saappa esim. norjan tai jonkun diktatuurivaltion lopettamaan kaasun ja öljyn myynti.
    Ratkaisut on fossiilittomaan energiaan jo tänä päivänä: rahaa, tahtoa ja muutama vuosi aikaa.
    Kaiken lisäksi energian säästö on huima siirryttäessä sähköön. Pelkästään sähköautojen energian kulutus on 3-4 kertaa pienempi verrattuna fossiilisiin.

    Kaiken lisäksi tuuli ja aurinkoenergia on todella vähän saastuttavaa verrattuna esim. ydinvoimaan, josta Suomestakin viety ydinjätettä neuvostoliittoon oliko nyt Majakin lähelle ja upotettu taivasalle jokeen joka virtaa pohjoiseen jäämereen vuoteen 1996 saakka. Tosi vastuutonta.

    image

    Karatšai-järvi Uralilla on maailman saastunein paikka – tunti järven rannalla tappaa

  • Taas huomaa ettet tiedä tarpeeksi.
    Esim. Saksa tuotti viime vuonna uusiutuvalla tuulella ja aurinkopaneeleilla ylimääräistä sähköä niin paljon, että se olisi riittänyt 2,7 miljoonan sähköauton vuotuiseen tarpeeseen.

    Mihinkä tuo sähkö siis joutui viime vuonna? Lämmitettiinkö sillä vettä, joka laskettiin jokiin ja lopulta mereen?

  • Mulle kävisi käänteinen aurinkopaneeli hyvin, niin voisi ladata ajoakun yöllä. Mihin suuntaan se kannattaisi suunnata?

  • @FARwd kirjoitti:
    Mulle kävisi käänteinen aurinkopaneeli hyvin, niin voisi ladata ajoakun yöllä. Mihin suuntaan se kannattaisi suunnata?

    Tokioon.

  • Topilla näitä juttuja piisaa. Mikähän siinä on kun ideoita ei ole toteutettu. Kiinakin varmaan syöttäisi koko pohjois-Amerikan yöaikaan ekologisesti kunhan vain vedettäisiin 50-60 tuollaista 7900 MW kaapelia länsirannikolta Kiinaan. Jenkkien vuosikulutus 2021 oli 3900 miljardia MWh eli keskiteho noin 445 000 MW. Kaasun käyttö joka dominoi sikäläisiä energiamarkkinoita, pitää tietysti ajaa alas koska CO2 päästöt joten sähkönkäytön voisi laskennallisesti viisinkertaistaa.
    Vaikeampi arvioida kustannuksia paljonko DC-linkki maksaisi, matkaa on rapiat 10.000 km per kaapeli ja se kertaa 50 kpl. Eikö se olisi yksinkertaisempaa vetää päiväntasaajaa pitkin nippu noita kaapelita ympäri maapallon ja siitä sitten haaroittaisi jokaiseen maahan oman syöttökaapelin? Yön tuntien maat kuluttaisi, aurinkoiset syöttäisi ja kun maapallo pyörisi niin toiset maat ottaisi vetovastuun. Ilmaista energiaa kaikille. Jotain investointeja tietysti tarvitaan.

  • Sähkökattilalaitoksen tuotanto perustuu päästöttömään sähköön, Fortum tiedottaa.
    Fortum on solminut sähkönjakeluyhtiö Carunan kanssa niin sanotun dynaamisen sähköliittymäsopimuksen. Kyseessä on ensimmäinen dynaaminen sähköliittymä Suomessa. Kokeilussa Caruna rajoittaa tarvittaessa sähkökattilayksikön sähkönkulutusta verkossa vallitsevan tilanteen mukaisesti.

    Sähkökattilalaitos sisältää kaksi 50 megawatin sähkökattilaa. Niillä voidaan nostaa veden lämpötilaa kaukolämpöverkkoon sopivaksi ajankohtina, jolloin sähkö on päästötöntä, edullista ja hyvin saatavilla, esimerkiksi öisin.

    Sähkökattiloilla lämmitetty vesi ohjataan Suomenojan 800 megawattitunnin lämpöakkuun, josta se puretaan tarvittaessa kattamaan kaukolämmön kysyntäpiikkejä.

    "Carunan kanssa toteutettavassa pilottiprojektissa käytämme uusiutuvan sähkön tuotanto- ja hintavaihteluita vakauttamaan asiakkaidemme lämmityskuluja. Hanke on jälleen yksi esimerkki hiilineutraalin kaukolämmön tuottamisesta ja ajankohtainen lisä keinovalikoimaamme.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/71fcba0f-9557-41da-bf5f-52f602a0a71b?ref=ampparit:b570

  • Uutinen
    Asiantuntijat uskovat: Sähköinen lentäminen alkaa vuosikymmenen lopulla – ”Voisi sopia Viron, Maarianhaminan tai Merenkurkun ylittäville lennoille”
    Harri Repo16.6.202214:22|päivitetty16.6.202214:22LOGISTIIKKAYMPÄRISTÖ
    Sähköinen lentäminen on varteenotettava tulevaisuuden vaihtoehto Suomessa jo tämän vuosikymmenen lopulla.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/84c452e0-1e83-4e14-8cf5-bd2f9eece3ff?ref=ampparit:aa21

  • Massiivinen voimala ulottuisi satojen hehtaarien alalle, maksaisi jopa yli sata miljoonaa euroa ja tietäisi nannaa Ulvilan kassaan – Tällaista aurinkovoimalaa Kaasmarkkuun suunnitellaan
    IBV Suomen Kaasmarkkuun suunnittelema jopa 320 hehtaarin laajuinen aurinkovoimala toisi Ulvilan kassaan kiinteistöveroja arviolta puolesta miljoonasta eurosta miljoonaan euroa vuodessa.

    https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000008888281.html

  • muokattu 16.06.2022 20:01

    @Jorma L2 kirjoitti:
    Topilla näitä juttuja piisaa. Mikähän siinä on kun ideoita ei ole toteutettu. Kiinakin varmaan syöttäisi koko pohjois-Amerikan yöaikaan ekologisesti kunhan vain vedettäisiin 50-60 tuollaista 7900 MW kaapelia länsirannikolta Kiinaan. Jenkkien vuosikulutus 2021 oli 3900 miljardia MWh eli keskiteho noin 445 000 MW. Kaasun käyttö joka dominoi sikäläisiä energiamarkkinoita, pitää tietysti ajaa alas koska CO2 päästöt joten sähkönkäytön voisi laskennallisesti viisinkertaistaa.
    Vaikeampi arvioida kustannuksia paljonko DC-linkki maksaisi, matkaa on rapiat 10.000 km per kaapeli ja se kertaa 50 kpl. Eikö se olisi yksinkertaisempaa vetää päiväntasaajaa pitkin nippu noita kaapelita ympäri maapallon ja siitä sitten haaroittaisi jokaiseen maahan oman syöttökaapelin? Yön tuntien maat kuluttaisi, aurinkoiset syöttäisi ja kun maapallo pyörisi niin toiset maat ottaisi vetovastuun. Ilmaista energiaa kaikille. Jotain investointeja tietysti tarvitaan.

    esim.

    Maailman suurin aurinkovoimala Australiaan – Paneelien koko 20 000 jalkapallokenttää – Sähköä Singaporeen asti

    Australiaan suunnitteilla olevassa aurinkovoimalahankkeessa kaikki on suurta. Tavoitteena on myös maailman suurin akku ja pisin merikaapeli, jonka on tarkoitus ulottua Singaporeen vuonna 2027.
    TEKSTI
    Marjukka Puolakka
    KUVAT
    Adobe Stock
    Julkaistu: 5.11.2020
    Maailman ylivoimaisesti suurimman aurinkovoimalan paneelit levittäytyvät 20 000 jalkapallokentän kokoiselle alueelle. Projektissa on tarkoitus rakentaa myös maailman suurin akku sekä maailman pisin merikaapeli, kertoo Science Alert -julkaisu.

    Avaruuteenkin näkyvä voimala on määrä rakentaa erämaahan, Australian Pohjoisterritorioon. Jättimäisen 10 gigawatin voimalan tuottama sähkö siirretään 750 kilometrin päähän Darwiniin, siellä siitä jaetaan osa lähialueiden käyttöön.

    Valtaosa sähköstä viedään kauas Singaporeen 3 700 kilometrin pituista merenalaista suurjännitesähkökaapelia pitkin. Sähköä riittää yli miljoonalle Singaporen viidestä miljoonasta asukkaasta. Tällä hetkellä lähes kaikki Singaporen sähkö on peräisin maahan tuodusta nesteytetystä maakaasusta.

    Energiaprojektin taustalla on singaporelainen Sun Cable -yritys. Hankkeen hinta on suolaiset 12 miljardia euroa. Ennen kuin se saadaan alkuun, on edessä mittava luparuljanssi. Rakentamisen on määrä alkaa vuonna 2023. Singaporeen aurinkosähköä saadaan vuonna 2027.

    https://www.apu.fi/artikkelit/aurinkoenergia-maailman-suurin-voimala-australiaan

  • @Jorma L2 kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:

    @Jorma L2 kirjoitti:
    100% pysyvään tasoon tarvitaan jotain muuta kuin lisää aurinkopaneleita, tässä ”hetkessä” energiasta 2/3 tuli auringosta - mitä tilalle kun aurinko laskee?

    Oletko kuullut maapallon pyörivän. Kun aurinkoa ja tuulisähköä on yli paikallisen tarpeen riittävästi voidaan korkeajännitteisiä tasavirtajohtoja hyödyntäen siirtää sähköä tarvittavalle paikalle. Niitä käytetään pitkillä siirtomatkoilla (erityisesti merikaapeleina) sekä yhdistämään eritaajuisia tai eritahtisia sähköverkkoja toisiinsa.

    Lisäksi nykyään on olemassa paneeleita jotka tuottavat sähköä yölläkin perustuen avaruuteen kylmyydelle yöllä. Käänteinen aurinkopaneeli. Kun tavalliset aurinkopaneelit tuottavat sähköä auringonsäteiden osuessa niihin, tässä laitteessa syntyy sähköä, kun se yöllä lähettää auringon lämpöenergiaa pois maapallolta.

    Käänteentekevässä aurinkovoimatekniikassa sovelletaan lämpösähköisen generaattorin ideaa uusiutuvan energian tuottamiseen täysin uudella tavalla.

    Tekniikka voi johtaa aurinkopaneeleihin, jotka toimivat vuorokauden ympäri. Lisäksi käänteiset aurinkopaneelit pystyvät tekemään sähköä lämpimistä savukaasuista, joita esimerkiksi tehtaat päästävät.

    Tämä sähköntuotantotapa saattaa mahdollistaa jopa muuttamiseen Marsiin.

    Kaikki kehittyy koko ajan kun ei ajattele liian tehottomilla aivoilla.

    Tieteiskirjoissa ja -elokuvissa on käytössä monenlaisia tekniikoita, joissa on monesti jokin totuuden siemen mutta asioissa on sen verran monimutkaisia teknisiä ongelmia, että käytännön toteutukset ovat hamassa tulevaisuudessa - monesti toteutuksen esteenä on nykytietämyksen mukaan fysiikan lakien vastaisuus.
    Jotkut tekniikat toimivat mikroamppeereilla ja millisekuntien ajan, mutta tehokkaatkaan aivot eivät ole saaneet systeemiin vakautta edes vuosien yritysten jälkeen.
    Tuo itä-länsi auringon hyödyntäminen kuulostaa teoriassa mahdolliselta mutta mietippä, että pohjoismaihin pitäisi tuoda sähköä Terawattien teholla jostain Atlantilta tai aamuyön tunteina USA:sta. Siellä pitäisi siis ensisijaisesti täyttää omat energiatarpeet ja sen lisäksi lähettää toinen mokoma määrä sähköä Euroopan suuntaan. Tälläkin hetkellä Suomen kulutus on reilut 9000MW, aurinkosähkön tuotanto 0 MW, tuulisähkön tuotanto 800 MW (nimelliskapasiteettia on vajaa 3500 MW). Minun pienillä aivoilla arvioin, että tarvitaan sellaista voimalakapasiteettia joka on riippumaton vuorokaudenajasta ja teho on yli 90% nimellistehosta jatkuvasti, ei sattumalta.
    Ehkä tunnetuin kehityshanke on fuusioreaktorit. Aivot ja rahaa on ollut käytössä 50 vuotta mutta toimiva ratkaisu on aina 30 vuoden päässä - joidenkin arvovaltaisten tutkijoiden mukaan fuusioreaktori voi olla mahdotonta rakentaa. Saahan näistä unelmoida - sehän voi helpottaa ahdistusta.

    Osataanhan fuusioenergiaa jo hyödyntää - vetypommissa. Pitää vain saada hallintaan muutenkin kuin pommissa.

  • @HybridRules kirjoitti:

    No, aurinkoenergia on fuusioenergiaa. Tuuli- ja aaltovoima syntyy fuusioenergian voimalla. Samoin on syntynyt öljy, kivihiili, turve, polttopuut jne...

      1
  • Uutinen
    Tutkijoiden mieletön oivallus sementistä: 2 000 000 000 000 kiloa pienemmät CO₂-päästöt
    Lotta Jalli29.6.202211:34|päivitetty29.6.202214:47RAKENTAMINENENERGIAYMPÄRISTÖTIEDETEOLLISUUS
    Tutkijat kehittivät hiilidioksidipäästöttömän sementin mikrolevän avulla.

    Kyseinen mikrolevä tuottaa eloperäistä kalkkikiveä luomalla kalsiumkarbonaattikertymiä fotosynteesin aikana, reaaliajassa. Prosessi vaati veden lisäksi ainoastaan hiilidioksidia ja auringonvaloa.

    Tutkijat väittävät, että eloperäisen kalkkikiven avulla voi helposti täyttää kaikki Yhdysvaltojen kokoisen maan sementtitarpeet. Se onnistuisi antamalla mikrolevän kasvaa kahden miljoonan hehtaarin alueella, mikä on 0,5 prosenttia maan kokonaispinta-alasta.

    ”Uskomme, että meillä on yksi parhaista ratkaisusta alan päästöongelmaan”, sanoo Subar.

    Muutkin ovat huomanneet tutkimuksen potentiaalin, sillä ryhmä on palkittu Yhdysvalloissa, ja viimeisimpänä he saivat 3,2 miljoonan dollarin apurahan Yhdysvaltain energiavirastolta. Prosessi on luokiteltavissa hiilinegatiiviseksi, sillä se sitoo ympäristön hiilidioksidia.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/ee4756d7-163e-490f-b5c1-46688ca0806b?ref=ampparit:ee0a

  • Uutinen
    140 GWh tuulipuisto valmistui Karstulaan – tuottaa 28 000 kotitalouden sähköt
    Lotta Jalli29.6.202212:07|päivitetty29.6.202212:07ENERGIAUUSIUTUVATILMASTONMUUTOS
    Tuulipuistohanke valmistui kahdessa vuodessa.

    Ruotsalaisen energiayhtiö OX2:n toteuttama Korkeakankaan tuulipuisto Karstulassa on valmistunut ja luovutettu saksalaiselle sijoitusyhtiö Aquila Capitalille.

    Tuulipuistossa on yhdeksän tuulivoimalaa, jotka tuottavat energiaa 45 megawatin kokonaisteholla.

    Keskisuomessa sijaitsevan Karstulan tuulipuistoprojekti aloitettiin vuonna 2020. Nyt kaksi vuotta myöhemmin valmistunut urakka tuottaa sähköt noin 28 000 kotitaloudelle. Tuulivoimaloiden kokonaistuotanto on 140 gigawattituntia.

    ”Olemme jo nyt yksi aktiivisimmista uusiutuvaan energiaan sijoittavista yhtiöistä Pohjoismaissa, ja Suomi on meille tärkeä markkina-alue”, Euroopan uusiutuvan energian investointien operatiivinen johtaja Joakim Johnsen Aquila Capitalilta sanoo tiedotteessa.

    Tuulipuisto toteutettiin avaimet käteen -periaatteella, ja OX2 vastaa jatkossa tuulipuiston teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista.

    ”Toimimme jatkossakin pääyhteistyökumppanina paikallisille maanomistajille, kunnalle sekä Aquila Capitalille”, Suomen rakentamisesta vastaava johtaja Pasi Tammivaara OX2:lta kertoo.

    Karstulan kunnanjohtaja Pekka Kanervio on tyytyväinen tuulivoimahankkeesta.

    ”Vaikka tuulipuiston taloudellinen vaikutus on merkityksellinen kunnalle, niin yhtä merkittävää on myös se, että olemme edelläkävijöitä uusiutuvan energian tuottamisen ja puurakentamisen rintamalla”, Kanervio toteaa.

    OX2-yhtiöllä on tällä hetkellä rakenteilla Suomessa 626 megawatin kapasiteetilta tuulivoimaa, ja se operoi jo 13 tuulipuistoa.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/8681fe2a-6b79-4350-8ab0-97928b9dfcd2?ref=ampparit:4609

  • muokattu 29.06.2022 23:23

    Vai 140 GWh tuulipuisto. No, siihen puistoon ei tarvittaisi oikeasti kuin 1 tuulivomala, joka jo yksinään ehtisi tuottaa käyttöikänsä aikana tuon määrän sähköä.

      2
  • Uutinen
    Euroopan uusi jättimäinen pumppuvoimalaitos: 25 miljoonassa vesikuutiossa 20 000 MWh varastointikapasiteetti
    Lotta Jalli4.7.202210:12|päivitetty4.7.202210:12ENERGIAUUSIUTUVATYMPÄRISTÖRATKAISUJA ILMASTONMUUTOKSEEN
    Sveitsiin rakennettu voimalaitos on yksi Euroopan suurimmista.

    Sveitsin suurin pumppuvoimalaitos valmistui, ja sen toiminta aloitettiin kuunvaihteessa. Jättimäinen niin kutsuttu vesiakku on samalla yksi Euroopan suurimmista, uutisoi Euronews.

    Pumppuvoimalaitoksen teho on 900 megawattia, ja se sijaitsee Sveitsin Valaisin piirikunnassa. Nant de Drance -yrityksen voimalaitos rakennettiin vastaamaan uusiutuvien energianlähteiden tuotantomäärien vaihteluun erityisesti Sveitsissä, mutta myös koko Euroopan alueella.

    Pumppuvoimalaitoksen turbiinit sijoitettiin maanalaisen luolaston uumeniin 600 metrin syvyyteen. Turbiineja on yhteensä kuusi, joista jokaisen teho on 150 megawattia. Yhteensä niiden läpi kulkee 360 kuutiota vettä sekunnissa.

    Lisäksi voimalaitoksessa on kaksi patoallasta. Ylemmän altaan tilavuus on 25 miljoonaa kuutiota, joka vastaa 20 000 megawattitunnin varastointikapasiteettia.

    Energiavaraston rakennusurakka kesti kokonaisuudessaan 14 vuotta erityisesti haastavan maaston vuoksi. Alppien vuoristoon kaivettiin projektia varten yhteensä 18 kilometrin edestä tunneliverkostoa.

    Pumppuvoimalaitoksen toimintaperiaate perustuu ylemmän ja alemman patoaltaan vesimassojen liikutteluun. Korkeamman sähkönkysynnän hetkinä ylemmän altaan vesimassa vapautetaan tuottamaan turbiineissa energiaa. Energiantuotannon ylittäessä kysynnän, vesi pumpataan alemmasta altaasta takaisin ylempään.

    Laitteisto pystyy muuttamaan täyden pumppaustehon täyteen turbiinitehoon alle viidessä minuutissa.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/db530c44-c1ef-4fe3-a270-34cf47be8b06?ref=ampparit:c369

  • @Topi27 kirjoitti:
    Uutinen

    Hyvä idea, joskin sen monistaminen vaatii isohkon vuoriston. Olisi ollut mielenkiintoista lukea paljonko rahaa paloi 14 vuoden rakennusurakan aikana sveitsiläisellä kustannustasolla.

    Suomessa voitaisiin hyödyntää käytöstä poistettuja kaivoksia, joista löytyy helposti riittävä pudotuskorkeus.

    Ihan pelkkä arvaus hintapohdintaasi. Huomattavasti vähemmän kuin Ol 3:sen hinta ja kehityskustannukset, joista Siemens ja Areva kirjasi tappioita alas yli 30 miljardia ja kehityskulut vielä päälle, eikä Ol 3 vieläkään toimi vaikka tilaus eduskunnalta lupapäätöksiin lähti jo -90 luvulla.

  • Uutinen
    Maailman ensimmäinen hiekka-akku käynnistyi Suomessa – 8 000 kWh energiavarasto 100 kW lämmitysteholla
    Lotta Jalli5.7.202216:11|päivitetty5.7.202216:11ENERGIASÄHKÖAKKUTEKNOLOGIA
    Polar Night Energyn energiavarasto sijaitsee Vatajankosken voimalaitosalueella.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/maailman-ensimmainen-hiekka-akku-kaynnistyi-suomessa-8000-kwh-energiavarasto-100-kw-lammitysteholla/40644c91-44ee-451e-97a9-ad2a939f8e4c

  • @Topi27 kirjoitti:

    @Jorma L2 kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:
    Uutinen
    Euroopan uusi jättimäinen pumppuvoimalaitos: 25 miljoonassa vesikuutiossa 20 000 MWh varastointikapasiteetti
    Lotta Jalli4.7.202210:12|päivitetty4.7.202210:12ENERGIAUUSIUTUVATYMPÄRISTÖRATKAISUJA ILMASTONMUUTOKSEEN
    Sveitsiin rakennettu voimalaitos on yksi Euroopan suurimmista.

    Sveitsin suurin pumppuvoimalaitos valmistui, ja sen toiminta aloitettiin kuunvaihteessa. Jättimäinen niin kutsuttu vesiakku on samalla yksi Euroopan suurimmista, uutisoi Euronews.

    Pumppuvoimalaitoksen teho on 900 megawattia, ja se sijaitsee Sveitsin Valaisin piirikunnassa. Nant de Drance -yrityksen voimalaitos rakennettiin vastaamaan uusiutuvien energianlähteiden tuotantomäärien vaihteluun erityisesti Sveitsissä, mutta myös koko Euroopan alueella.

    Pumppuvoimalaitoksen turbiinit sijoitettiin maanalaisen luolaston uumeniin 600 metrin syvyyteen. Turbiineja on yhteensä kuusi, joista jokaisen teho on 150 megawattia. Yhteensä niiden läpi kulkee 360 kuutiota vettä sekunnissa.

    Lisäksi voimalaitoksessa on kaksi patoallasta. Ylemmän altaan tilavuus on 25 miljoonaa kuutiota, joka vastaa 20 000 megawattitunnin varastointikapasiteettia.

    Energiavaraston rakennusurakka kesti kokonaisuudessaan 14 vuotta erityisesti haastavan maaston vuoksi. Alppien vuoristoon kaivettiin projektia varten yhteensä 18 kilometrin edestä tunneliverkostoa.

    Pumppuvoimalaitoksen toimintaperiaate perustuu ylemmän ja alemman patoaltaan vesimassojen liikutteluun. Korkeamman sähkönkysynnän hetkinä ylemmän altaan vesimassa vapautetaan tuottamaan turbiineissa energiaa. Energiantuotannon ylittäessä kysynnän, vesi pumpataan alemmasta altaasta takaisin ylempään.

    Laitteisto pystyy muuttamaan täyden pumppaustehon täyteen turbiinitehoon alle viidessä minuutissa.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/db530c44-c1ef-4fe3-a270-34cf47be8b06?ref=ampparit:c369

    Hyvä idea, joskin sen monistaminen vaatii isohkon vuoriston. Olisi ollut mielenkiintoista lukea paljonko rahaa paloi 14 vuoden rakennusurakan aikana sveitsiläisellä kustannustasolla.

    Suomessa voitaisiin hyödyntää käytöstä poistettuja kaivoksia, joista löytyy helposti riittävä pudotuskorkeus.

    Ihan pelkkä arvaus hintapohdintaasi. Huomattavasti vähemmän kuin Ol 3:sen hinta ja kehityskustannukset, joista Siemens ja Areva kirjasi tappioita alas yli 30 miljardia ja kehityskulut vielä päälle, eikä Ol 3 vieläkään toimi vaikka tilaus eduskunnalta lupapäätöksiin lähti jo -90 luvulla.

    Kaivos on ihan hyvä päätelmä. Siinä on tosin omat rajoitteensa, tässä tarvitaan nimittäin kaksi, melko isoa allasta tai säiliötä joiden välillä nestettä liikutellaan. Voi olla omat haasteensa löytää maan alta muutaman miljoonan kuutiometrin tila. Vesi siis menee sinne alas turbiinin läpi kun sähköä tarvitaan ja sähkön ylituotannon aikaan se pumpataan "yläaltaaseen"

    Terrafamella ilmeisesti vettä liiaksi asti. Tarvitsisi vain porata muutama pystykuilu turbiineille.

      1
  • Uutinen
    25 myllyn puistosta 170 MW tuulivoimaa Oulaisiin – Sopimuksen arvo 32 miljoonaa
    Henri Koponen8.7.202215:29|päivitetty8.7.202215:30SIJOITTAMINEN
    SkartaNYAB ja Uusiutuva Energia Karahka Oy solmivat Oulaisten Karahkan tuulivoimapuistoa koskevan BoP-sopimuksen.

    SkartaNYAB ja Uusiutuva Energia Karahka Oy solmivat Oulaisten Karahkan tuulivoimapuistoa koskevan BoP-sopimuksen (Balance of Plant), Skarta tiedottaa.

    Sopimuksen arvo on noin 32 miljoonaa euroa. Rakennustyöt alkavat syksyllä ja työt valmistuvat voimala-asennuksia varten valmiiksi keväällä 2024. Kokonaisuudessaan hanke valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.

    Karahkan tuulivoimapuistoon rakennetaan 25 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on noin 170 megawattia. Skartan vastuulle kokonaisvaltaisessa BoP-hankkeessa kuuluvat tuulivoimapuiston maanrakennus-, perustus - ja sisäverkkotyöt sekä sähköaseman, päämuuntajat ja 110 kV:n voimalinjan rakennustyöt.

    "Karahkan tuulivoimapuiston rakennusprojekti on merkittävä päänavaus Skartalle. Hankkeessa toimitamme kaikki osa-alueet, mukaan lukien voimalinjan rakennustyöt. Tässä projektissa pääsemme hyödyntämään laajasti koko konsernin asiantuntemusta niin erikois- ja infrarakentamisen kuin energia- ja sähköverkkorakentamisen osalta”, sanoo Skarta Finlandin toimitusjohtaja Mikko Ahonen.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/1266af12-cea6-4d1e-aeb1-3c490770ee48?ref=ampparit:9b0f

  • Uutinen
    Suomen ensimmäinen avomeren merituulivoimala sai vihreää valoa valtiolta
    Tuula Laatikainen8.7.202214:10|päivitetty8.7.202214:35ENERGIARATKAISUJA ILMASTONMUUTOKSEENTEOLLISUUSTEKNIIKKA
    Metsähallitus saa vuokrata vesialueen merituulivoimalalle.

    Suomen valtio on myöntänyt Metsähallitukselle luvan vuokrata valtion vesialueen Korsnäsin merituulivoimahankkeelle. Korsnäsin voimalasta tulee ensimmäinen avomerelle rakennettava merituulivoimapuisto Suomen aluevesillä.

    Aiempien selvitysten mukaan Korsnäsin merituulivoimapuistoon rakennettaisiin 70-100 tuulivoimalaa, joista kunkin nimellisteho olisi 12-20 megawattia.

    Hankkeen kokonaiskustannus on 1,5–2,5 miljardia euroa. Korsnäsin merituulivoimalaa on suunniteltu ainakin vuodesta 2007 lähtien.

    Maa- ja metsätalousministeriö luonnehtii tiedotteessaan Korsnäsin merituulivoimahanketta merkittäväksi uusiutuvan energian hankkeeksi Suomessa. Se lisäisi Suomen tuulivoimatuotantoa huomattavasti.

    Metsähallitus sai luvan myös vuokrata vesialuetta Tahkoluodon merituulivoimapuiston laajennushankkeelle. Tahkoluodon merivoimala ei sijaitse avomerellä.

    Tahkoluodon merituulivoimapuiston laajennus lisää sen kapasiteettia nykyisestä 10 tuulivoimalasta aina 43 tuulivoimalaan saakka ja laajentaa tuulivoimapuiston aluetta noin 14 400 hehtaarilla.

    Metsähallitus etsii valtion merialueilta tuulivoiman tuotantoon sopivia kohteita, kaavoittaa nämä ja siirtää hankeoikeudet kilpailutuksen kautta alan toimijoille.

    Metsähallitus ei osallistu energian tuotantoon itse eikä tytäryhtiöidensä kautta.

    Tuulivoiman tuotantoon varatut vesialueet säilyvät valtiolla. Metsähallitus perii niistä vuokraa, joka muodostaa osan Metsähallituksen valtiolle tulouttamasta tuloksesta.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/a5631921-5150-44dc-bf04-c261dc883b35?ref=ampparit:d2f8

  • Eihän näitä "keskusteluja" ole pakko lukea, mutta mikä on tuhansien rivien uutislainauksien tarkoitus? Luulisi, että uutiseen voisi viitata ja laittaa jopa linkin, mutta niiden kopioiminen ei taida mitään keskustelua olla, liekö edes luvallista. Joskus Topi27 taitaa jopa kirjoittaa itse, joten botista ei taida olla kyse.

      4
  • Täytyy myöntää että itsekin oikaisen kopiolla, laiskuuttani en viitsi kirjoittaa aiheesta omaa asiantuntevasti muokattua versiota. Jostainhan se tieto on aina peräisin.
    Saisihan sillä kaikkitietävän maineen.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit